Puheenvuoro puoluekokouksessa Tampereella 18.6.2017: Ydinvoima ei saa olla vihreille kynnyskysymys

”Arvon puoluekokous, mainiot vihreät tyypit,

Tämän päivän politiikan puheenvuoroissa ilmastonmuutoksen hillintä näyttäytyy usein alue-, talous- tai imagopolitiikan keppihevosena. Samalla uhkaa unohtua, että oikeasti kyseessä on valtava ja vaikea globaali haaste, jonka pitäisi määrittää oikeastaan kaikkea päätöksentekoa, ja jota ei olla vielä läheskään ratkaistu. Haastetta lisää se, että samalla on annettava edelleen kasvavalle väestölle mahdollisuus vaurastua, ja pysäytettävä meneillään oleva kuudes sukupuuttoaalto.

Tässä tilanteessa ei ole varaa nirsoilla ratkaisuiden kanssa. Nykytiedon valossa ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle ilman ydinvoimaa on varmasti vaikeaa ja kenties käytännössä mahdotonta. Puheenjohtajakisassa nähtiin, ettei ydinvoimaa ei enää vastusteta vihreissäkään henkeen ja vereen. Silti vahva vastustus kaikuu kannanotoissa kerta toisensa jälkeen, ja se meihin leimallisesti myös liitetään.

Meidän jengissä on tapana toistella, että ydinvoima on hidasta, kallista ja vanhanaikaista – ja että siihen liittyy ratkaisemattomia ongelmia. Suosittelen jokaista näitä sanoja toistavaa perehtymään asiaan laaja-alaisesti ja pohtimaan, onko todella näin, ja ennen kaikkea: mihin verrattuna? Mitä vaihtoehdot todella tarkoittavat, kun ne laskee auki

Vihreän energiapolitiikan pitää olla tavoitteiden suhteen kunnianhimoista ja keinoja arvioidessa pragmaattista ja tiedepohjaista. Siksi minimivaatimus on, ettei ydinvoima ole jatkossa meille minkäänlainen kynnyskysymys – vielä parempi olisi, että puolue hyväksyisi ydinvoiman yhtenä päästöttömänä energiamuotona muiden rinnalla.”

puoluekokous

Kuva: Nadja Kiiskinen

Trump on ilmastorikollinen, mutta kuinka paljon parempia me oikeasti olemme?

Trumpin vetäytyminen Pariisin sopimuksesta on  tragedia, mutta monelta unohtuu että ilman riittäviä tekoja koko sopimus on lähinnä maailmanpolitiikan vastine somepeukutuksille.

 

Presidentti Trump ilmoitti eilen Yhdysvaltojen irtautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta. Päätöstä on seurannut valtava tyrmistys, ja lukuisat valtionpäämiehet ympäri maailmaa ovat jyrähtäneet vastalauseita. Muun muassa Ranskan Emmanuel Macron kutsui tekoa historialliseksi erehdykseksi, Saksan Merkel puolestaan julisti pettymystä ja entistä kovempaa tahtoa ilmastonmutoksen torppaamiseksi ja samalla linjalla jatkoi Juha Sipiläkin. Varsinainen yllätys tämä tuskin juuri kenellekään oli, paitsi siltä osin että tällä kertaa sekoileva ja harhainen Trump oikeasti piti sanansa.

Päätös on surullinen uutinen ja valtava virhe. Silti koko rytäkässä tuppaa unohtumaan pari tärkeää asiaa. Ensinnäkään Pariisin ilmastosopimus ei vielä itsessään riitä hillitsemään ilmastonmuutosta siedettävälle tasolle. Toisekseen sopimuksessa mukana olevista maista vain harva jos yksikään toteuttaa vakavissaan sen vaatimaa politiikkaa.

Pariisin sopimus asettaa tavoitteeksi korkeintaan 1,5 tai 2 asteen globaalin lämpenemisen. 1,5 on nykytiedon valossa täyttä fantasiaa, eivätkä nykyiset maakohtaiset sitoumukset riitä lähellekään edes kahden asteen tavoitteeseen. Ajatus onkin, että sopimus johtaisi sitoumusten säännölliseen tiukentamiseen. Tapahtuuko näin, jää nähtäväksi. Bill McKibbeniä lainaten: Pariisin sopimus ei pelasta maailmaa, mutta se pelasti mahdollisuuden maailman pelastamiseen. Joka tapauksessa selvää on, ettei ilmastonmuutos pysähdy paperilla vaan se vaatii massiivisia muutoksia energian tuotantoon ja talouteen ympäri maailman, eikä se ole helppoa.

Näiden muutoksien vaatimaa politiikkaa ei vielä näy maailmalla liiaksi. Suomen energia- ja ilmastostrategia ei vähennä päästöjä ainakaan riittävästi ja uhkaa samalla luonnon monimuotoisuutta.  Saksalle ydinvoima on edelleen ilmastonmuutosta suurempi paha, eikä päästöjä saada laskemaan aikataulussa, ja sama hulluus uhkaa levitä naapuriin Sveitsiinkin. Trudeaun Kanada ei aio jättää öljyhiekkaansa maahan. Vastaavaa puheiden ja tekojen ristiriitaa löytyy kaikkialta –  edellä mainitut esimerkit ovat vieläpä kaikki vauraita, edistyksellisiä maita. Köyhyydestä nousevan kolmannen maailman energianjano on vielä valtavampi haaste.

Trump ansaitsee kaiken nostamansa kiukun ja raivon. Silti näen tässä myös mahdollisuuden ja paikan vaikuttaa. Kun kaikki nyt kilpaa heristelevät sormea ja vakuuttavat pysyvänsä mukana, meidän on aika kysyä mitä se oikeasti tarkoittaa. Milloin ryhdymme tosissaan tekoihin, sen sijaan että ilmastopolitiikka on elinkeino- ja imagopolitiikan jatke? Jollei Pariisin sopimus johda tekoihin, on siinä mukana olo lähinnä maailmanpolitiikan vastine somepeukutuksille.