Sotemakua junttaava hallitus väheksyy demokratiaa huonolla hetkellä

Sote- ja maakuntauudistus on epäonnistunut, mutta hallitus jatkaa sen ajamista demokratian periaatteista välittämättä. Juuri nyt kaivattaisiin aivan toisenlaista linjaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen sisällöstä on esitetty pinottain kritiikkiä. Hallituksen ajaman mallin ovat dumanneet mm. Helsinki, HUS ja merkittäviä yksittäisiä asiantuntijoita ja poliitikoita. Ensi viikolla pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot kokoontuvat yhteiseen superkokoukseen haukkumaan uudistusta. Kritiikin määrä ei ole yllätys, sillä esitetty malli on täynnä reikiä ja hirvittävän mittakaavan riskejä, ja harva enää edes kehtaa väittää että se toteuttaisi asetettuja tavoitteita – tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Monia merkittäviä vaikutuksia ei mitä ilmeisimmin ole edes pohdittu, kun on painettu kasaan tätä kummallista agraaripopulismin ja pro business -politiikan sekasikiötä.

Sisällöllisesti kehno lainsäädäntö ei valitettavasti Suomessa ole mitenkään aivan poikkeuksellinen asia. Itseäni hiertääkin sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa kaikkein eniten hyvän hallinnon väheksyminen, joka on kehittymässä suoraksi demokratian halveksunnaksi. Kerrataanpa perusasiat:

  1. Valmisteilla on yksi Suomen itsenäisen historian suurimmista hallintouudistuksista. Sitä ollaan ajamassa muutaman äänen marginaalilla ryhmäkurilla ilman laajaa parlamentaarista hyväksyntää. Vaikuttaa selvältä, ettei edes suurin osa hallituspuolueiden äänestäjistä lämpene uudistukselle  – hyvin todennäköisesti ei myöskään enemmistö niiden kansanedustajista.
  2. Nykyinen hallitus on itsessään ollut kyseenalainen purkkaviritelmä perussuomalaisten hajaantumisesta lähtien.
  3. Suomessa aiotaan järjestää vaalit ensi lokakuussa, vaikka lainsäädäntöä ei ole edes vielä hyväksytty. Tämä on monella tapaa väärin ja demokratian perusperiaatteita vastaan.

Politiikassa on sinänsä ok tehdä erilaisia peliliikkeitä, ja joskus on todellakin paikallaan laittaa tiukassa paikassa kova kovaa vastaan. Sote- ja maakuntauudistuksessa kuitenkin myllätään koko hallintorakenne ja kavennetaan massiivisesti alueellista itsehallintoa. Tällaisessa muutoksessa riittävä legitimiteetti on aivan kriittisen tärkeä asia, eikä uudistusta ei ole hyväksyttävää suhmuroida väkisin pienellä piirillä läpi mutkia oikoen.

Nyt kaavailtu etenemistapa johtaa hyvin mahdollisesti suomalaisen demokratian vuosia kestävään solmuun. Veikkaan, että jos uudistusta ei kaadeta, valitaan lokakuun maakuntavaaleissa maakuntien päättäjiksi surkean matalan äänestysprosentin saattelemana liuta kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Äänestäjän on mahdoton pysyä kärryillä siitä, kuka kenenkin asiaa todella eri palleilla ajaa. Erityisen oudoksi tulee sellaisten kansanedustajien asema, jotka istuvat hallinnon jokaisella portaalla.

Sote- ja maakuntauudistuksen monimutkainen himmelirakenne on sekin itsessään demokratian kannalta ongelmallinen. Hallinnon ja julkisten palveluiden selkeys ja ymmärrettävyys on toimivassa yhteiskunnassa arvo itsessään. Tämä asia ei toki ole tänäkään päivänä erityisen hyvällä tolalla, mutta ei uudistus asiantilaa ainakaan paranna.

Demokratian perusperiaatteet ovat paraikaa uhattuna eri puolilla maailmaa, myös Euroopan Unionissa. Juuri nyt tarvittaisiin päättäjiä, jotka loisivat uskoa demokratiaan ja haluaisivat vahvistaa sitä. Suomen hallitus ei toki ole hyppäämässä eri maissa nousevan autoritäärisen nationalismin kelkkaan. Halveksumalla hyvää hallintoa ja demokratiaa se kaivaa kuitenkin samaa kuoppaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen nyt ei olisi arvovaltatappio tai häpeä, eikä hallituksen tarvitse siihen kaatua. Surkean ja demokratiaa väheksyvän veivauksen pysäyttäjälle on tarjolla sankarin viitta ja uroteko, jota kiitellään vielä pitkään.

 

Kivihiilikielto 2029 – rohkea ilmastoteko vai katala puunpolttojuoni?

Hallitus on linjannut, että kivihiilen poltto loppuu 2029. Ennen skumpan korkkaamista kannattaa vielä miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö uutisoi eilen, että hallitus on päässyt sopuun kivihiilen kieltämisestä. Kivihiili on tarkoitus kieltää täysin 2029 ja vuoteen 2025 mennessä siitä irtautuville tarjotaan kannustimia. Kivihiili on merkittävimpiä fossiilisia polttoaineita ja sen poltto siten suurimpia yksittäisiä syitä ilmaston vaaralliseen muutokseen. Eli onhan tämä nyt sitten kova juttu, vai mitä? Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksinkertainen.

On sinänsä yksiselitteistä, että hiilen poltto pitää lopettaa, ja on erinomaista, että fokus ilmastotoimissa siirtyy sähköstä lämmöntuotantoon, joka on Suomen päästötalkoissa haasteena isompi. Aikataulu ja se, mitä hiilen tilalle tulee, on ratkaisevaa.

Hiiltä poltetaan Suomessa jo nykyään suhteellisen vähän. Merkittävin käyttäjä on Helen, sillä Helsingin kaukolämpöjärjestelmä nojaa pitkälti hiileen. Piipahdin eilen Helenin vieraana Salmisaaressa, jossa hiili muttui kovaa kyytiä sähköksi ja lämmöksi. Vierailulla Helenin Janne Rauhamäki tiivisti homman hyvin: Mitä nopeammin hiilestä pakotetaan eroon, sen suoremmin se tarkoittaa siirtymistä puun polttoon.

Kaupan hyllyillä on juuri nyt huonosti tarjolla muuta kuin polttolaitoksia, mutta kehitys on kovaa. Pienydinvoima, lämmöntuotannon sähköistäminen ja geolämpö voisivat kombona tuottaa kaiken lämmön päästöttömästi, mutta uuden teknologian skaalaaminen kokonaisen kaupungin tasolle vaatii joko vähintään kymmenisen vuotta aikaa tai sellaisen määrän rahaa ja poliittista tahtoa jota ei vielä olla nähty.

Puun polton ongelmat tunnetaan koko ajan paremmin. Suomessa ei riitä hakkuiden sivuvirtoja korvaamaan kaikkea hiiltä, ja niille virroille voi perustellusti olla parempaa käyttöä esimerkiksi päästökauppasektorin ulkopuolella liikenteessä ja kemianteollisuuden raaka-aineena. Puun poltto on kaukana päästöttömästä, ja hakkuiden laajentaminen on uhka biodiversiteetille. Mikään kestävyyssertifikaattijärjestelmä ei auta siihen, että puuta on rajallisesti. Onneksi 2029 saattaa olla sellainen ajankohta, jolloin tarjolla on muutakin kuin puun polttamista.Se vaatii kuitenkin ennakkoluulotonta ja vauhdikasta panostusta näiden vaihtoehtojen selvittämiseen ja lopulta tilaamiseen.

Vuoden 2025 aikaistetun siirtymän kannustimet vaikuttavat vahvasti siltä, että hallitus ympäristöministeri Tiilikaisen johdolla haluaa varmistaa energiafirmojen ankkuroitumisen omaan näkemykseensä biotaloudesta, eli puun polttoon. Jännää on sekin, että rahat kannustimiin otetaan uusiutuvan sähkön tuesta – eli käytännössä tuulivoimarahaa olisi menossa puun polttoon. Sitä luulisi, että ilmastotoimiin voisi irrottaa fyrkkaa jostain muusta kuin toisista ilmastotoimista, mutta hei this is politics.

Hiilestä kohistessaan hallitus on muuten ollut aika hiljaa turpeesta. Kun Tiilikainen aiemmin tänä vuonna haastattelussa vihjasi turpeen polton alasajosta, saattoi joku jo innostua. Kuitenkin ministeri Facebookissa riensi pikapikaa tarkentamaan, ettei turvetta olla kieltämässä ja sitä poltellaan vuosikymmeniä kunnes se voidaan korvata kokonaan puulla. Ja turvehan on vielä hiiltäkin ikävämpää tavaraa ilmaston ja luonnon näkökulmasta.

Pitääkö tästä päätöksestä siis olla innoissaan vai ei? Aika näyttää ja yksityiskohdat ratkaisevat. Aikataulu on sinänsä mahdollinen, mutta homma pitää kanavoida niin, ettei Suomi lukitu vuosikymmeniksi puun polttoon. Toivottavasti 2029 kämppääni lämmittää ennemmin halkeava uraani kuin jonkun oravan entinen pesäpuu.

 

salmisaari2

ps. Terveisiä Salmisaaren hiilivoimalasta, joka syö nykyään myös puupellettejä. Vietin junnuna kaksi kesää Hanasaaren vastaavan CHP-voimalan putkissa ryömimässä, joten tutultahan laitos näytti. Niin hauskaa kuin homma olikin, en erityisemmin jää haikailemaan pölyistä hiilivoimaa.

Kvartaalikatsaus valtuustotyöhön I/2018

Sote- ja maakuntauudistusta ajetaan maaliin kaupunkien näkökulmat sivuuttaen samalla kun Helsingissä rakennetaan tiivistä tulevaisuuden kaupunkia. Energia- ja ilmastoasioista puhutaan valtuustossa ilahduttavan vilkkaasti, mikä toivottavasti näkyy myös kunnianhimoisina päätöksinä.

Nopeasti taputelluista presidentivaaleista huolimatta vuoden 2018 ensimmäinen neljännes on ollut poliitikolle kiireistä aikaa. Hallitus vääntää sote- ja maakuntauudistusta kiukulla ja kiireellä kasaan, ja laineet lyövät lujaa Helsingissäkin. Samalla paikallistasolla riittää päätettävää, vaikka yleiskaava hallinto-oikeudessa vähän takapakkia ottikin. Kaupunkipolitiikka tekee kuitenkin näyttävää nousua Suomessa suurten kaupunkien johdolla – kiinnostuneiden kannattaa tsekata toissa viikon Helsinki Symposiumia varten kootut asiantuntijoiden esseet.

Politiikan ulkopuolella #MeToo-liike on julkisuudessa pyörinyt pitkälti kulttuuriskenen ympärillä, mutta ei pidä unohtaa ettei homman ydin ole saattaa yksittäisiä sikailjoita tuomiolle vaan tehdä näkyväksi ja muuttaa rakenteita, joissa ahdistelu ja naisten syrjintä voi jatkua. Näiden rakenteiden purkaminen on myös poliitikkojen tehtävä. Usein kyse on hiljaisista, osin piilossa olevista jutuista: Arvostetaanko naisvaltaisia aloja riittävästi? Arvioidaanko eri sukupuolia edustavien sanomisia samalla tavalla? (Ei ja ei – lastentarhanopettajien palkkaus ja naiskollegojen saaman vihapalautteen määrä omaani verrattuna kertovat omaa karua kieltään.)

Valtuusto – Puun poltosta pitää päästä irti

Valtuuston kokouksissa on nuijittu läpi taas liuta kaavoja, eli loppukädessä lisää koteja uusille helsinkiläisille. Silti vieläkin enemmän pitäisi rakentaa. Samalla takana ja edessä on useita vääntöjä lisärakentamista ja luontoarvoja tasapainotellessa – viimeksi Laajasalon Stansvikinkallion tapauksessa. Iso kuva pitää kuitenkin pitää mielessä: tiivis kaupunkirakentaminen itsessään suojelee ympäristöä, sillä se rajoittaa rakentamista ja autoilua laajemmalla alueella kaupungin ympärillä.

Ilmastosta ja energiasta on puhuttu tänä vuonna valtuustossa ilahduttavan paljon – kyseessä on kuitenkin yksi ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä. Ensin tilattiin Emma Karin aloitteen perusteella selvitys siitä, mitä Fennovoimasta irtautuminen tarkoittaisi. Selvitys on hyvä, ja selkiyttää tilannetta, mutta muuten olen sitä mieltä ettei näin massiivista päästöttömän tuotannon lisärakentamista pidä kaataa jos se on toteutuakseen (ks. aiempi kirjoitukseni reilun vuoden takaa). Helsinki on Fennovoimassa kiinni Vantaan Energian osaomistuksen kautta, ja Vantaan Energiasta väännettiin vielä Martinlaakson uuden biopöntön turpeenpolttosuunnitelmien yhteydessä. Luulen, että vantaalaiset vielä siunaavat turpeen polttamisen, eikä se ole maailmanloppu. Olennaista ja tärkeää on, että puun poltto itsessään jää mahdollisimman lyhyen aikavälin harhailuksi. Pienenä askeleena oikeaan suuntaan sain turvekeskustelun yhteydessä ponteni läpi puun päästöjen tieteellisestä arvioinnista konserniohjauksessa. Vantaan Energiaan liittyvien päätösten alla heräsin myös funtsimaan sitä, että koko pulju kannattaisi ehkä yhdistää Heleniin.

HSY – Strategian hiomista ja oppia ulkomailta

HSY muutti uusiin toimitiloihin Ilmalaan, ja hallitus kokoontuu nykyään uuden konttorin naapurissa vesitornin päällä – kyseessä lieneekin pääkaupunkiseudun korkeimmalla päättävä elin. Alkuvuotta on värittänyt strategian valmistelu, joka on hoidettu koko lailla mallikkaasti niin, että sekä poliitikkojen tahtotila että asiantuntijoiden osaaminen heijastuu maaliskuussa päätetyssä luonnoksessa. Luonnosteltu strategia rakentuu sille ajatukselle, että HSY on avainasemassa sekä pääkaupunkiseudun kiertotalouden toteuttajana että muiden toimijoiden kirittäjänä ja tiedolla tukijana.

Strategian käsittelyn ohella hallitus on alkuvuonna mm. hyväksynyt jäsenkuntien välisen hulevesisopimuksen, joka ohjaa sitä kenen vastuulla hulevesistä huolehtiminen on milläkin alueella, ja millaisia korvauksia asiaan liittyy. Myös muovin keräyksestä, mikromuoveista ja projektien kustannusten hallinnasta on hallituksessa ehditty puhua. Maaliskuun alussa hallitus teki opintomatkan Kööpenhaminaan ja Malmöön. Molemmista paikoista tarttui monta oppia matkaan. Valtavan kalliit rankkasateet kokeneilta kaupungeilta kannattaa ottaa neuvoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa jo ennen kuin tulva osuu omalle kohdalle. Toisaalta reissussa vahvistui se fiilis, että naapurissa ollaan ennen kaikkea edellä ilmastotoimien brändäämisessä, ei välttämättä aina itse toimissa.

HKL – Kitkaa kasvusta ja tehostamisesta

HKL:n johtokunnassa Länsimetro on asettunut osaksi arkea. Tänä vuonna katse keskittyy kantametron asemien kehittämiseen, ja ainakin tähän asti nähdyt suunnitelmat vaikuttavat lupaavilta. Pohdittavaa on siinä, miten asemille saadaan muutakin elävää kaupunkitilaa kuin vain kaupallista kuluttamista. Molemmissa raidejärjestelmissä tehdään nyt tiiviin joukkoliikennekaupungin laajentuessa paljon kalustoinvestointeja.

HKL:n metrokuljettajapulasta ja tyytymättömyydestä on noussut jo useampi otsikko. HKL on haastavassa tilanteessa, jossa toiminta-alue laajenee ja samalla on paineita tehostaa toimintaa. Tämä voi onnistua vain jos henkilökunta on sitoutunutta ja mukana muutoksessa – sitä unohtamatta että muutoksia työhön todella tulee väistämättä ja se näkyy sitten työnkuvassakin. Spora- ja metrokuskeilla on muuten varsin rankka ja vaativa työ, ollaan niille mukavia liikenteessä.

Maakuntavaltuusto – Sote sähköisti kumileimasimen

Uudenmaan maakuntavaltuusto on ehtinyt tänä vuonna kokoustaa kertaalleen. Kuminuijailuksi odotettu kokous saikin yllättävän käänteen, kun valtuusto lähetti erittäin kriittiset lisäterveiset sote- ja maakuntauudistusta valmistelevalle hallitukselle. Seurannut sirkus toi mieleen ajat ylioppilaskunnan edustajiston johdossa. Hetkittäisestä sekoilusta huolimatta pidän kuitenkin erittäin tervetulleena sitä, että tämäkin pumppu ottaa roolia ja käy poliittista keskustelua tosissaan. Sote- ja maakuntauudistus on poikkeuksellisen merkittävä, sen valmistelu poikkeuksellista ja sen vaikutukset Helsingille ja Uudellemaalle pahimmillaan karmeita. On tärkeää pitää isoa ääntä sitä vastaan. Toivo tämän uudistuksen torppaamisesta elää edelleen.

Mitä seuraavaksi?

Keväällä jännät ajat jatkuvat pitkälti tuttujen teemojen parissa. Tällä viikolla pidetään valtuuston ylimääräinen kokous sote-uudistuksen haukkumista varten, ja on kiinnostavaa nähdä erityisesti se, miten kokoomuslaiset valtuutetut itsensä asemoivat. Myös Espoon, Vantaan ja Helsingin valtuutetut yhteen kokoavaa superkokousta aiheesta on väläytelty.

Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaesitys etenee poliittisessa käsittelyssä. Luonnos sisältää monta erinomaista ehdotusta, mutta mukana on myös aika optimistisia laskelmia joiden varassa tavoitteen saavuttaminen lepää. Helenin energiantuotanto on ohjelman ulkopuolella. Siitäkin päästään kyllä debatoimaan. Puunpolttostrategian vaatiman lämpölaitoksen kaavailtu sijainti Tattarisuolla kuumentaa jo paikallisten tunteita, vaikkei ensimmäistäkään pellettiä ole vielä palanut. Petrus Pennasen kanssa valmistelemamme ydinkaukolämpöaloite tulee käsittelyyn huhti-toukokuussa, ja on äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, millaisen vastauksen virkakoneisto on valmistellut, ja mikä on sen poliittinen vastaanotto. Aloitteen jättämisen jälkeen SMR:t ovat nousseet keskustelussa marginaalista vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi, ja oman perehtymiseni perusteella olen entistä vakuuttuneempi että ilman ydinvoimaa päästöttömän kaukolämmön saavuttaminen on toivotonta. Ei se silti mikään hopealuoti ole, vaan erilaisia ratkaisuja tarvitaan monipuolisesti.

Miksi Pekka?

Kuusi vuotta sitten Pekka Haavisto oli presidenttiehdokkaista vakuuttavin. Sama pätee myös nyt.

Kuusi vuotta sitten olin innoissani. Tein täysillä presidentinvaalikampanjaa Pekka Haavistolle. Olin entinen kokoomuslainen, enkä kuulunut vielä vihreisiin, mutta tavattuani Pekan tajusin, että tässä on tyyppi, jollaista nyt tarvitaan. Jytkyn jälkeisessä Suomessa huoletti keskustelun puute ja maailmankuvien kärjistyminen, maailmalla kansainvälistä yhteistyötä nakertava kehitys ja ilmastonmuutos. Pekka on konfliktinratkaisun ammattilainen ja persoonana vuoropuhelun ja ymmärtämisen henkilöitymä, joka on puolustanut ympäristöä koko uransa ajan. Siihen päälle Pekka on vielä ulko- ja turvallisuuspolitiikan rautainen taitaja – kaiken kaikkiaan siis ehdottomasti äänen arvoinen. Samaa mieltä oli reilu miljoona suomalaista.

Olin siis yksi monista tekemässä niin sanottua Haavisto-ilmiötä, jossa Pekka nousi monien yllätykseksi vaalien toiselle kierrokselle. Moni halusi kuulla, miten niin hieno kampanja tehtiin. Jippoja oli tasan yksi, ja se oli erinomainen ehdokas. Pekka on  hahmo, joka kerää kannatusta ja herättää luottamusta persoonallaan, asenteellaan ja asiantuntemuksellaan.

Nyt kuusi vuotta on kulunut, ja vaalit ovat taas edessä. Suomalaisen yhteiskunnan polarisaatio ei ole kadonnut -päinvastoin. Kansainvälinen yhteistyö on heikommassa hapessa kuin ehkä koskaan kylmän sodan päättymisen jälkeen, ja ilmastonmuutoksen hillintä etenee lähinnä yskien. Pekka on erinomainen valinta presidentiksi nyt aivan samoista syistä kuin kuusi vuotta sitten, ja ne syyt ovat entistäkin painavammat.

En ole kaikesta Pekan kanssa samaa mieltä – yksi näistä asioista on Nato-jäsenyys. Presidenttiään ei kuitenkaan kannata valita yksittäisen poliittisen linjan perusteella, vaan punnita presidentin asemaa ja roolia Suomessa, ja sitä millaisen hahmon tuohon asemaan haluaa. Arvoliberaali sillanrakentaja, joka ymmärtää mikä Suomessa ja maailmalla on tärkeää, olisi tehtävään aivan omiaan juuri nyt, tässä ajassa. Siksi Pekka.

Tiede ei tue bioenergian kestävyyttä

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.1.2018)

Lämpöä voidaan tuottaa myös ilman polttamista.

PÄÄKIRJOITUS (HS 10.1.) esitti hiilen kestäväksi vaihtoehdoksi biomassan polttamista. Biomassaa ei kuitenkaan voi nykytiedon valossa pitää Helsingissä kestävänä energiaratkaisuna. Se aiheuttaa päästöjä nopeammin kuin sitoo niitä. Kansainvälisen ilmastopaneelin mukaan biomassan energiakäyttö aiheuttaa keskimäärin 20-kertaiset päästöt tuuleen ja ydinvoimaan verrattuna. Lisäksi Helsingin lämmittäminen tuhoaisi vuodessa noin seitsemäntoista Keskuspuiston verran metsiä, joiden säästäminen on avainasemassa ilmastonmuutoksen vaikutuksilta suojautumisessa.

Lämpöä voidaan tuottaa myös ilman polttamista. Hukkalämmön, maalämmön ja lämpöpumppujen rinnalla ydinvoima on tehokas ja turvallinen tapa lämmitykseen. Uudentyyppiset, pienet modulaariset reaktorit toimisivat tuoreen tutkimustiedon valossa kaukolämpöverkossa hyvin. Ilmastonmuutos on niin valtava haaste, ettei keinovalikoimaa kannata rajata vanhentuneiden mielikuvien perusteella.

Atte Harjanne

diplomi-insinööri, kaupunginvaltuutettu (vihr), Helsinki

Petrus Pennanen

filosofian tohtori, kaupunginvaltuutettu (pir), Helsinki

Kvartaalikatsaus valtuustotyöhön II/2017

Valtuuston vauhdikas vuosi 2017 on pian taputeltu. Virallisten päätösten ohella asioiden esiin tuomisella oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi silläkin vaikuttaa todella paljon.

Viimeiset kokoukset nuijittiin joulun alla, ja vuosi 2017 on paria päivää vailla paketissa. Oppimista ja tutustuttavia ihmisiä riittää edelleen, mutta yleisesti voi todeta, että syksyn edetessä ote tähän touhuun on parantunut entisestään, ja tekemisestä on tullut tehokkaampaa, kun hahmottaa paremmin mikä missäkin päätöksessä on olennaista, ja mihin itse kannattaa keskittyä. Oma fiilikseni on, että olen usein tuonut esiin sellaisia näkökulmia, jotka olisivat muuten jääneet huomiotta. Tässä auttaa se, että vihreä valtuustoryhmä on mainio jengi, jonka osana saa hyvin äänensä kuuluviin.

Tässä muutama nosto viimeisen kolmen kuukauden isoista jutuista niissä pumpuissa, joissa olen mukana.

Valtuusto – Budjetti, paperittomat ja pienydinvoimaa

Valtuuston loppusyksyn merkittävin rutistus oli tietysti budjetti. Lopullisessa sovussa veroastetta kevennettiin, Vartiosaaren rakentamista jarrutettiin ja varattiin isoja ja pieniä summia kaikenlaiseen hyödylliseen. Budjetti on pääpiirteissään hyvin linjassa strategian kanssa, ja siihen voi siksi olla varsin tyytyväinen.  Itseäni jäi eniten mietityttämään se, ovatko oletukset budjetin taustalla turhan optimistisia sekä suhtautuminen kiinteistöverotukseen. Kiinteistövero on taloustieteellisesti erinomainen vero, ja jo nykyinen lainsäädäntö mahdollistaisi sen, että keräisimme sitä enemmän ja keventäisimme muuta verotusta. Miksi ei siis tehtäisi niin?

Kovin poliittinen vääntö tähän mennessä käytiin paperittomien terveydenhuollosta. Olin itse poissa käsittelystä ja äänestyksestä kertausharjoitusten takia, mutta olisin äänestänyt pohjan puolesta. Välttämätön hoito on sosiaalisesti, eettisesti ja taloudellisesti perusteltua.

Omista puuhistani eniten mediahuomiota on herättänyt Petrus Pennasen ja Atte Kalevan kanssa valmistelemamme aloite kaukolämpöydinvoimasta. Aloite sai tarvittavat nimet kasaan ja asia tulee valtuuston käsittelyyn ensi vuoden aikana. Helsingin ohella pienydinvoimasta on tehty rinnakkaisia aloitteita myös muissa alueen kunnissa, mikä on aivan mahtava juttu. Utopistisena pidetystä ideasta on kovaa vauhtia tulossa vakavasti harkittava vaihtoehto, ja se on äärimmäisen tärkeä muutos. Tilanne on se, että ilmastokriisi voidaan saada edes jollain tapaa torpattua vain hyödyntämällä sekä ydinvoimaa että muuta päästötöntä energiaa.

Kyselytunnilla herättelin keskustelua tutkimuksen hyödyntämisestä ja tiedeyhteistyöstä Helsingissä. Oman elämäni siltarumpupoliitikkona jätin vuoden viimeisessä kokouksessa myös toisen aloitteen, joka koskee Kumpulanmäen kävelyreittejä. Suorin kulkuyhteys siellä bussipysäkille on talvisin karmea jääränni. Olin asiasta yhteydessä sekä kaavoittajaan että tontin omistajaan, ja koin, että aloite on tässä perusteltu keino saada asioita eteenpäin.

HKL – Länsimetro on totta

Liikenneliikelaitoksen viime kuukausien isoin juttu on luonnollisesti Länsimetron liikenteen avaaminen. Sen jälkeen kun HKL otti metron vastaan, saatiin liikenne käyntiin ja pyörimään jopa yllättävän sujuvasti. Itsekin hävisin lopulta vedon siitä, milloin metron kyytiin pääsee. HKL:n syksy on muutenkin ollut vilkas, kun päätettävänä on ollut mittavasti raidekaluston uusimista ja korjaamista, ja Raidejokerin tekijöiden ja tilojen valintoja.

Noin yleisesti HKL:n nykyinen johtokunta on varsin mainio pumppu, jossa käsitellään asioita tehokkaasti ja erittäin hyvässä hengessä yhdessä HKL:n johtoportaan kanssa. Mikäli siis metroon, sporiin tai kaupunkifillareihin liittyen tulee toiveita tai murheita mieleen, kannattaa olla yhteydessä!

HSY – Yhteinen etu keskiössä

HSY:n hallitus ehti loka-joulukuun aikana kokoontumaan kolmesti. Asialistoilla on paljon erilaisia hankintoja ja selvityksiä, ja niiden ohessa on mm. päätetty vesi- ja jätemaksuista, joista suuri osa pidettiin ennallaan ja joitakin korotettiin erittäin maltillisesti. Suurin yksittäinen päätös lienee viimeksi nuijittu Blominmäen vedenpuhdistamon urakka, jota on jatkossa tärkeää seurata tarkalla silmällä, sillä parinsadan miljoonan hankkeeseen liittyy aina monenlaisia riskejä. Kuten HKL:ssäkin, myös HSY:ssä vain pieni osa käydyistä keskusteluista näkyy suoraan kirjallisissa päätöksissä. Itse koen HSY:ssä tärkeimmäksi pitää esillä koko metropolialueen kokonaisetua ja HSY:n riittäviä toimintaedellytyksiä. Jäsenkunnat eivät aina tee HSY:n työstä helppoa.

Maakuntavaltuusto – Ei ihan turha sittenkään?

Loppusyksy oli aktiivista aikaa myös maakuntavaltuustossa, joka kokoontui muutamaan otteeseen kokoustamaan ja tekemään seminaarityötä. Nykyinen Uudenmaan liiton maakuntavaltuusto on siis koottu jäsenkuntien valtuutettujen joukosta periaatteella halukkaat – tai ainakin vähiten vastustavat. Suhtauduin tähän nakkiin aluksi melkoisella skeptisyydellä, enkä edelleenkään ole suuresti vakuuttunut ko. pumpun vaikuttavuudesta. Silti on pakko myöntää, että Uudenmaan muiden kuntien päättäjien kanssa hengaaminen on varsin avartavaa. Helsinki on paitsi hieno kaupunki, myös Uudenmaan keskus, ja meidän päätöksemme heijastuvat pitkälle kaupungin rajojen ulkopuolelle. Siksi on vastuullista olla ainakin jossain määrin perillä muiden kuntien näkökulmista ja laajentaa omaa perspektiiviään myös kehäteiden ulkopuolelle.

Mitä seuraavaksi?

Valtuustotyö alkaa vauhdilla taas loppiaisen jälkeen. Valtuustossa on tarjolla alkuvuodesta ainakin hieman keskustelua Fennovoimasta. Helsinki-Tallinna-tunnelin selvitys valmistuu helmikuussa ja Vanhankaupunginkosken oudoista lähtökohdista tehdyn kehitysselvityksen pitäisi senkin olla pian valmis. HKL:ssä eteen tulee pohdintaa siitä, miten kaupunkipyöräverkostoa kehitetään parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevien mahdollisuuksien rajoissa, ja HSY:ssä iso ponnistus on strategian valmistelu.

Laita viestiä jos joku näistä tai mikä tahansa muu kaupungin asia kiinnostaa!

 

Ps. Valtuutettujen sivut kaupungin järjestelmässä ovat nyt auki. Täältä voit seurata mitä kukakin on valtuustossa tehnyt ja puhunut. Oma linjani on säästellä sanomiset siihen, kun on jotain rakentavaa lisättävää keskusteluun. Kärkäs puheenvuorojen kahmiminen valtuustosalissa on yksi tapa vaikuttaa, mutta ei suinkaan ainut tai yleensä edes se paras.

Huonoista tekosyistä parempiin arjen valintoihin

(Yhteiskirjoitus Väinö Nurmen kanssa, julkaistu alunperin Liberan blogissa 13.11.2017)

Pienemmillä rajoituksilla ihmisten valinnanvapauteen voidaan saada suurempi muutos kuin tiukalla sääntelyllä. Tämä on mahdollista hyödyntämällä verkostovaikutuksia ja sosiaalisia normeja. Yksilön tulisi tunnistaa myös oman esimerkkinsä voima eikä vaipua epätoivoon omien tekojensa vähäisestä merkityksestä.

Ympäristöpolitiikan oletuksena on yleensä jokin tietty alkutilanne, jossa ympäristövaikutuksia ei ole huomioitu päätöksenteossa. Ympäristöä suojeleva politiikka on tarpeen tilanteessa, jossa voimassaoleva sääntely johtaa liian suuriin ympäristöhaittoihin suhteessa tuotannosta tai kulutuksesta saatuihin hyötyihin.  Markkinoilla syntyvän lopputuloksen sanotaan silloin olevan tehoton. Markkinoita voi säätää kohti tehokasta tasapainoa esimerkiksi hiiliveron tai jonkin muun ympäristöhyödykkeen hinnan avulla. Toisena vaihtoehtona hintasäätelylle on tehottomampi suora säätely, jossa esimerkiksi rajoitetaan jonkin tietyn tuotteen tuotantoa tai kulutusta.

Taloustieteen peliteorian perusteella tiedämme, että mahdollisia lopputilanteita – talousjargonin kielellä tasapainoja – on yleensä useita, ja joskus vain sattuman avulla voidaan selittää, mihin lopputulokseen päädytään. Yleisestä käyttäytymistavasta poikkeaminen tietyssä tasapainotilanteessa voi olla yhden yksilön kannalta kannattamatonta tai vaikeaa, vaikka koko yhteiskunnan kannalta kaikkien siitä poikkeaminen olisi kannattavaa. Taloustieteessä ongelma tunnetaan koordinointipelinä, jossa saatetaan päätyä huonompaan lopputulokseen vaikka kaikki hyötyisivät kollektiivisesta käyttäytymistapojen muutoksesta. Suurin osa yhteiskunnan erilaisista käytösmalleista aina liikennekulttuurista ruokailutottumuksiin ja käytöstapoihin perustuu koordinointihyötyihin.  Erilaiset lait, säädökset ja instituutiot voivat johtaa joko negatiiviseen tai positiiviseen kierteeseen, jotka johtavat johonkin tasapainoista. Näiden tekijöiden tunnistaminen on järjestelmän ohjauksen kannalta tärkeää.

Usein erilaisten kierteiden taustalla ovat verkostovaikutukset (network externalities). Näissä toisen ihmisen kulutuksesta on suora hyöty toiselle. Esimerkiksi Facebookin käyttäjän hyöty Facebookista olisi mitätön ilman muita käyttäjiä, ja hyöty lisääntyy muiden käyttäessä samaa ohjelmaa. Tämä aiheuttaa koordinoinnin, joissa suuren ihmisjoukon kannattaa käyttää juuri samaa ohjelmaa. Ympäristötaloudessa useimmiten annettu esimerkki on sähköautojen käyttö: mitä suurempi määrä muita sähköauton käyttäjiä on, sitä suurempi määrä on latauspisteitä. Yhdelle sähköauton käyttäjälle tietyssä paikassa taas ei välttämättä olisi yhtään latauspistettä. Näin jokainen sähköautoilija hyötyy jokaisesta toisesta sähköautoilijasta. Vastaavia hyötyjä liittyy moniin muihin ympäristön kannalta tärkeisiin asioihin: jokainen pyöräilijä vähentää liikenteestä aiheutuvaa saasteongelmaa ja tekee seuraavalle pyöräilystä houkuttelevampaa; jokainen kasvissyöjä lisää kasvisravintoloiden kysyntää, ja tarjonnan vastatessa lisää jokaisen toisen kasvissyöjän valinnan vapautta.

Uudempana virtauksena taloustieteessä on havaittu sosiaalisista normeista johtuvat koordinaatiohyödyt. Vaikutusmekanismeja on havaittu useita: paheksutun käytöksen muuttuminen sosiaalisen paineen vuoksi, ihmisten havaittu yhteistyöhalukkuuden lisääntyminen muiden yhteistyöhalukkuuden kasvaessa tai sosiaalinen oppiminen muiden havaitusta käytöksestä. Sosiaalisen paineen voiman on esimerkiksi todistettu vähentävän muita haittaavaa tupakointia sisätiloissa ja helpottavan tupakkalainsäädännön tiukentamista.

Somessa aktiivinen #metoo –kampanja nosti esiin seksuaalisen häirinnän ja tulee varmasti vähentämään seksuaalista häirintää sosiaalisen paineen kasvaessa. Sosiaalinen paine ja normit ovatkin voimakkaimmillaan sellaisissa käytösmalleissa, jotka ovat helposti muiden havaittavissa. Esimerkiksi kierrättäminen on sitä todennäköisempää, mitä näkyvämmin se tapahtuu.

Päätöksentekijöiden on tärkeää havaita positiivisen kierteen aiheuttamat tekijät ja vahvistaa niitä tietoisesti. Käyttäytyminen ei yleensä muutu lineaarisesti, vaan ratkaisevaa on löytää se kriittinen piste tai massa, jonka jälkeen verkostohyödyt tai sosiaalinen paine kasvaa niin suureksi, että tasapaino vaihtuu huonommasta parempaan. Poliittisen ohjauksen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tukea tarvitaan jonkin positiivisen muutoksen käynnistämiseen, sen ylläpitämisen voi usein jättää markkinoille. Sosiaalisia normeja voi hyödyntää myös yritysten ohjaamisessa niin, että sääntely ohjaa avoimuutta ja raportointia esimerkiksi ympäristövaikutuksista, mikä voi olla poliittisesti helpompaa toteuttaa kuin kansainvälistä koordinointia vaativa sääntely.

Kaupungit ovat verkostovaikutusten fyysisiä ilmentymiä. Verkostovaikutukset selittävät osaltaan kaupunkien taloudellista ja kulttuurista vetovoimaa, ja sosiaalisten normien dynaamisempi muotoutuminen vauhdittaa samaan aikaan toisaalta arvoliberaalia ja toisaalta erilaisia erivapauksia karsivaa kehitystä. Siksi erityisesti kaupungeissa verkostovaikutuksia hyödyntämällä voidaan saada nopeasti merkittäviä muutoksia aikaan. Kaupunkipolitiikassa tämä voi näkyä esimerkiksi uutena pyöräreittinä tai kasvisruokapäivänä. Ne eivät itsessään ole suuria askelia, mutta ne kiihdyttävät verkostoetuja ja normien uudelleen muotoutumista, eivätkä juurikaan rajoita kenenkään toimintaa.

Näiden tekijöiden ymmärtäminen auttaa uskomaan, että esimerkillä on voimaa. Moni pyöräilijä, kierrättäjä tai kasvissyöjä tuskailee omien tekojensa merkityksettömyyden kanssa. Sosiaaliset normit kuitenkin muuttuvat tämän joukon kasvaessa ja jokainen henkilö, joka toteuttaa jotain positiivista käytösmallia lisää positiivisen kierteen todennäköisyyttä. Oikein toimimisella on paitsi se pieni vaikutus omaan elämään, myös laajempi positiivinen ulkoisvaikutus sosiaalisten normien kautta.

 

Vanhankaupungin­kosken padon purkamisella voitaisiin hallita Vantaanjoen tulvia

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 21.10.2017)

Padon purkaminen olisi luonnonmukainen keino suojata Helsinkiä nykyiseltä ja muuttuvalta ilmastolta.

Viime aikojen sateet ovat saaneet joet tulvimaan Uudellamaalla. Tulva­tuhot ja tulviin varautuminen maksavat jo nyt, ja ilmastonmuutoksen edetessä yhä suuremmat sademäärät pahentavat tilannetta entisestään.
Vanhankaupunginkosken padon purkamisen hyödyksi luetaan yleensä kalakantojen suojelu ja parantuneet virkistys­arvot. Haittana nähdään suojeltuun ympäristöön kajoaminen.

Padolla on kuitenkin merkitystä myös Vantaanjoen tulvien hallinnassa. Sen kokonainen tai osittainen purkaminen mahdollistaisi joen pinnan laskemisen alajuoksulla ja vähentäisi todennäköisesti merkittävästi tarvetta muihin varautumistoimiin joen koko matkalla. Jos pato pysyy paikallaan, tulvien rajoittamisen keinoiksi jäävät joenpenkereiden korotukset tai erillinen tulvatunneli. Kumpikaan vaihtoehto ei ole halpa.

Padon purkaminen olisikin luonnonmukainen keino suojata Helsinkiä nykyiseltä ja muuttuvalta ilmastolta. Vapaan kosken myötä parantuisivat samalla luontoarvot ja luotaisiin kiinnostava matkailuvaltti. Kaikki tämä on linjassa kaupungin tuoreen strategian kanssa.

Atte Harjanne
kaupunginvaltuutettu (vihr), Helsinki

Hiilineutraaliksi itseään huijaamalla?

Helsingin ilmastotavoite näyttää kunnianhimoiselta, mutta mahdollistaa vesittyneen toteutuksen. Maaliksi on asetettava niin sanottu syvä hiilestä irtautuminen, deep decarbonisation.

 

Helsinki asettaa tavoitteeksi 60 prosentin päästövähennystavoitteen vuodelle 2030 ja aikaistaa hiilineutraalisuustavoitteen vuodesta 2050 vuoteen 2035. […] Hiilineutraalisuustavoite määritellään tavalla, joka vastaa yleistä käytäntöä Suomessa.

Näin lausuu Helsingin tuore strategia ilmastonmuutoksen hillinnästä. Päästöt nollille alle kahdessakymmennessä vuodessa. Kuulostaa hyvältä eikö vain? Mutta mitä itse asiassa tarkoittaa hiilineutraalisuus yleisen suomalaisen käytännön mukaisesti määriteltynä?

Vastaus löytyy Suomen ympäristökeskuksen Hinku-hankkeesta. Hiilineutraali on sen kriteeristössä kunta, jonka päästöt ovat vuonna 2030 vähentyneet 80 % vuodesta 2007. Hiilineutraalisuus ei siis tarkoita tässä yhteydessä nollapäästöjä, vaan päästöjen pudottamista neljä viidesosaa.

Päästöjen noin merkittävä pudottaminen on tietenkin valtavan hieno asia sekin. Ongelma on siinä, että todellisuudessa edes tätä ei tarkalleen ottaen välttämättä tavoitella. Bioenergiaa pidetään nyt Hinku-hankkeessa laskennallisesti päästöttömänä, mutta todellisuudessa näin ei useinkaan ole. Tämänhetkinen ajatus on  Helsingissäkin lisätä puun polttoa. Kasvava puu sitoo palaneen puun hiilen, mutta aivan liian hitaasti. Päästövähennyksiä tarvitaan nopeasti. 

On varsin mahdollista, ettei riittäviä pudotuksia päästöihin saada edes nämä temput huomioiden aikaan. Silloin kuvaan astuu kompensaatio, jossa omat päästöt korvataan vähennyksillä jossain muualla. Toteutustavasta riippuen tämä voi olla ihan hyväkin keino, mutta pidemmän päälle kestämätöntä. Kaikki eivät voi kompensoida päästöjään, vaan ilmastonmuutos saadaan kuriin vain luopumalla fossiilisesta energiasta – tai mielellään aika lailla kaikesta polttamisesta – ihan oikeasti.

Ilmastonmuutoksen edessä ei voi huijata itseään loputtomasti. Helsingissä pitää tavoitella päästötöntä tulevaisuutta aidosti ja ennakkoluulottomasti laskennallisten temppujen sijaan. Maalina on oltava niin sanottu syvä hiilestä irtautuminen, “deep decarbonization”. Termillä tarkoitetaan sitä, että tavoitteeksi otetaan päästöjen radikaali lasku aivan murto-osaan, ja suunnitellaan vähennykset alusta asti osaksi tätä kokonaisratkaisua – ja että muistetaan huomioida muukin kuin sähkön tuotanto, joka on itse asiassa palapelin ehkä helpoin osa.

Esimerkiksi tuulella, auringolla ja lämpöpumpuilla voidaan vähentää Helsingin päästöjä ihan huomattavasti. Ei kuitenkaan läheskään hiilineutraalisuuteen asti, sillä niiden rinnalla on tuotettava kaukolämpöä ja säätövoimaa – tai ennennäkemättömän mittakaavan energiavarastoja. Yksi analogia on, että matkatessa kuuhun ensimmäiset kymmenen kilometriä on toki helppo mennä lentokoneella, mutta perille pääsyyn tarvitsee silti raketin.

Syvä hiilestä irtautuminen ei siis ole helppoa, mutta ei se mahdotontakaan ole. Mielenkiintoisen ja ehdottomasti tutustumisen arvoisen ratkaisuehdotuksen esittää Rauli Partanen tuoreessa raportissaan. Partasen ehdotus perustuu hajautettuun ydinvoimaan, jolla tuotetaan kaukolämpöä ja vetyä liikennetarpeisiin. Utopiaa, sanoisi joku, mutta itse asiassa yksi harvoista laskelmista, joilla oikeasti saavutetaan päästöttömyys ja matikka täsmää.

Helsinki haluaa strategiansa mukaan kantaa modernia ilmastovastuuta. Nyt riskinä on, että vastuun sijaan valitaan liian höttöinen tulkinta hiilettömyydestä.

 

Kvartaalikatsaus valtuustotyöhön I/2017

Valtuustokauden alkuspurtti alkaa olla paketissa, ja päätökset rullaavat uuden organisaation mukaisesti. Eri luottamustoimissa on tärkeä muistaa iso kuva ja keskittyä olennaiseen.

Ajatuksenani on kirjoittaa blogiin katsaus tekemisistäni valtuustossa säännöllisesti vähintään neljästi vuodessa. Tätä ensimmäistä viivyttelin syyskuun yli, sillä kesäkuu meni käynnistellessä ja heinäkuu on paikallispolitiikassa varsin hiljaista aikaa.

Valtuustotyön alkutaivalta on värittänyt hyvin pitkälti kaksi asiaa: uuden organisaation mukaisten toimielinten käynnistäminen ja kaupungin strategian muotoilu ja päättäminen. Luottamuspaikat jaetaan vaalimenestyksen, kiinnostuksen ja osaamisen perusteella. Paikat neuvotellaan ensin puolueiden kesken, ja sitten niistä päätetään puolueen sisällä. Suurin osa paikoista on kiintiöity nais- tai miespaikoiksi. Käytäntö on sinänsä perusteltu, mutta johtaa välillä erikoisiin tilanteisiin. Pitkällä aikavälillä olisikin hienoa, jos tarvetta tälle ei enää olisi. Nykyisessä valtuustossa on miehiä ja naisia aika lailla puolet ja puolet.

Omiksi tonteikseni sain tässä palapelissä paikan HKL:n* johtokuntaan ja HSY:n hallituksen** varapuheenjohtajuuden, ja näiden päälle vielä paikan Poliisin neuvottelukuntaan. Lisäksi olen maakuntavaltuuston jäsen. Olen tähän pakkaan oikein tyytyväinen. HKL ja HSY ovat molemmat erittäin keskeisiä lafkoja kaupunkiympäristön rakentamisessa ja kestävän kaupungin pyörittämisessä. Molempien osalta tärkein oma tavoitteeni on sama: näitä organisaatioita pitää pyörittää koko pääkaupunkiseudun kokonaisetua palvellen, eikä osaoptimoida yksittäisen toimijan talouslukuja tai toimintaa.

Poliisin neuvottelukunnalla ei ole muodollista valtaa. Sitä ei silti kannata vähätellä, vaikka aiemmin sille ei paljon painoa ole ymmärtääkseni puolueiden osalta laitettu. Poliisin toiminnalla ja ratkaisulla on valtava merkitys turvallisuuden tunteeseen ja yhteiskunnalliseen luottamukseen, ja säännöllinen yhteydenpito poliisijohdon kanssa on tärkeä tapa kuljettaa tietoa molempiin suuntiin.

HKL

HKL:n osalta isossa kuvassa tärkeimmät jutut tällä kaudella ovat massiivisten investointien toteuttaminen ja toiminnan kustannustehokkuuden kehittäminen laadusta tinkimättä. HKL:n investoinnit ovat avainasemassa Helsingin kasvaessa: Raide-Jokeri, bulevardiratikat, riittävät varikkotilat ja toimiva vaunukalusto ovat elinehtoja kestävän ja tiiviin kaupungin tekemiselle. Olennaista on, että talot ja raiteet rakennetaan rinta rinnan. Tässä kaikki narut eivät ole HKL:n johtokunnan käsissä, mutta johtokuntalaisilla on tärkeä rooli pitää kaupungin ja liikennelaitoksen päätökset fiksusti linjassa.

Tavallisen asukkaan arkea ehkä läheisempiä asioita ovat kaupunkipyörien tulevaisuus ja raideliikenteen sujuva rullaaminen. Kaupunkipyörien suosio on ylittänyt odotukset ja alkuperäisen sopimuksen mitat (fillarit on hankittu palveluna). Nyt pitäisikin selvittää, miten verkostoa laajennetaan fiksuimmalla tavalla. Raideliikenteen jännittävin homma on tietenkin länsimetro, jonka hallinta luovutettiin vastikään HKL:lle pitkän odottelun jälkeen. Paraikaa on koekäyttö menossa, sitten katsotaan millaista hikkaa syntyy kun se lopulta avataan.

HKL:n johtokunnan esityslistat ja päätökset löytää täältä: https://www.hel.fi/hkl/fi/paatoksenteko/paatosasiakirjat/esityslistat-ja-poytakirjat

HSY

HSY:n päätöksenteossa nivoutuu yhteen monimutkaisia teknisiä kokonaisuuksia ja seudun kuntien intressit, jotka eivät aina osu yksiin. Tämä korostaa edellä mainitun kokonaisedun pitämistä esillä ja mielessä.

Vesi- ja jätehuollon pyörittämisen ohella HSY on tärkeä ympäristöasiantuntija, ja HSY:n lausunnoilla ja näkemyksillä on painoarvoa. Hallituksen tehtävänä ei tietenkään ole kuvitella olevansa oikeita asiantuntijoita fiksumpi, mutta ohjauksella on huolehdittava siitä, että lausunnot ovat linjassa ison kuvan kanssa. Esimerkiksi uutta rakennettaessa ilmanlaatu autotien lähistöllä voi olla ongelma – pitkässä juoksussa ratkaisun täytyy kuitenkin olla autoilun haittojen vähentäminen eikä niiden välttäminen.

Yksittäisenä päätöksenä voisi nostaa esiin tuoreen aiesopimuksen Fortumin kanssa Ämmässuolle rakennettavasta lämpövoimalaitoksesta. Homma vaikuttaa sikäli perustellulta, että hiilestä pyritään eroon ja jostain pitää lämpöä saada, ja alueen synergiaedut ovat selkeät, kun HSY:n keräämää puujätettä voidaan polttaa paikan päällä. Pelkällä jämäpuulla ei Espoo silti lämpene, ja metsille olisi muutakin käyttöä – siksikin tällaisten hankkeiden ohella pitäisi tarkastella kunnianhimoisia hiilettömiä ratkaisuita.

HSY:n hallituksen esityslistat ja päätökset löytyvät täältä: https://www.hsy.fi/fi/tietoa-hsy/paatoksenteko/Sivut/Esityslistat-ja-poytakirjat.aspx

Poliisin neuvottelukunta

Poliisin neuvottelukunta on kokoontunut vasta kertaalleen, jolloin käytiin pitkä ja hyvä keskustelu kaupungin turvallisuudesta. Merkille pantavaa on, että usein turvallisuudentunne järkkyy herkästi niillä, jotka ovat tilastojen valossa parhaiten turvassa. Kaupunki selvittää turvallisuuden tilannetta säännöllisesti, uusimman raportin löytää täältä.

Kaupungin strategia

Isoin rutistus tähän mennessä valtuustokaudella on tietenkin ollut Helsingin uusi strategia. Lopputulos on koko lailla hyvä, ja sen synnyttänyt prosessi hoidettiin varsin mallikkaasti. Strategiassa on hieman myös omaa kädenjälkeä. Nostatin mukaan korkeakoulu- ja opiskelijayhteistyötä, ja lopullisen päätöksen yhteydessä ponteni ilmastonmuutokseen sopeutumisesta meni sekin läpi.

Muuta

Kaiken tämän ohella on muutamassa kuukaudessa ehditty nuijia jo kymmenittäin erilaisia päätöksiä kaavoista maan myyntiin, ja valtuustossa saadaan aikaan pitkiä debatteja aiheesta kuin aiheesta. Joskus loputtoman tuntuinen lätinä turhauttaa, mutta vapaa ja rajoittamaton keskustelu valtuustossa on tärkeä osa tätä demokratiaa. Ja tästähän minulle maksetaan.

Oma linjani valtuustossa on ollut keskittyä olennaiseen ja arvostaa käytännön vaikuttavuutta teatterin yli. Olen käyttänyt puheenvuoroja aika harkitusti, ja äänestellyt ponsien osalta usein tyhjää. Samalla linjalla kelasin jatkaa vastedeskin.

Laadimme piraattien Petrus Pennasen ja kokoomuksen Atte Kalevan kanssa aloitteen siitä, että ydinvoimaa tulisi tosissaan selvittää yhtenä vaihtoehtona vähäpäästöiseen kaukolämmön tuotantoon. Aloitteeseen tarvitaan vielä muutama nimi alle, ja sitten saadaan se eteenpäin. Empimistä on perusteltu sillä, että asiaa on jo selvitetty perin pohjin ja todettu kannattamattomaksi, mutta kumpikaan väite ei ole varsinaisesti totta. Lopulta kyse on siitä, että strategiassa tavoiteltujen päästövähennysten matematiikka ei täsmää ilman ihmettä tai ydinvoimaa.

Yksi konkreettisimmista antamistani vaalilupauksista oli tutustua kaikkiin muihin valtuutettuihin. Se homma on vielä kesken, mutta hyvässä vauhdissa. Yleisesti valtuuston meininki on yllättänyt positiivisesti, ja salissa on paljon skarppia ja hauskaa jengiä. Pakko myöntää, että diggaan tästä duunista todella paljon.

 

 

* HKL pyörittää kaupungin omaa raideliikennettä eli ratikoita ja metroja, ja vastaa niihin liittyvästä infrasta. Koko joukkoliikennejärjestelmästä, eli aikataulu- ja reittisuunnittelusta on vastussa HSL. HKL vastaa myös kaupunkipyöristä.

** HSY vastaa Helsingin seudun vesi- ja jätehuollosta, ja tuottaa lisäksi ympäristö- ja ilmastotietoa alueen päätöksentekoon.