Aseiden myyminen pahiksille on houkuttelevaa, mutta väärin ja todella huono idea

Jemenissä soditaan suomalaisella kalustolla. Asiaa voi yrittää selitellä parhain päin, mutta asevienti sortomaihin on yksinkertaisesti väärin ja tekee maailmasta vaarallisemman paikan.

Tällä viikolla kävi ilmi, että Arabiemiraattien joukot sotivat Jemenissä entistä raskaammin aseistetuilla, suomalaisilla Patrian AMV-miehistönkuljetusvaunuilla.. Venäläisen raskaan aseistuksen asentaminen suomalaiseen vaunuun on temppu, joka joidenkin mukaan ei onnistu ilman Patrian insinöörien apua. Mikään iso yllätys ei suomalaisen raudan pyöriminen Jemenin maisemissa sinänsä ole, ja otsikoita on noussut jo aiemmin. Sotaan osallistuviin Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin on myyty suuria määriä suomalaista aseteknologiaa jo vuosia, Suomen jaloista vientilinjauksista huolimatta.

Jemenin sota on jäänyt Suomessa aika vähälle huomiolle. Tiivistettynä kyse on sekavasta sisällissodasta, jossa huthikapinalliset sotivat Saudi-Arabian johtaman liittouman – johon kuuluvat siis myös Arabiemiraatit – tukemaa hallintoa vastaan. Sopassa pyörii mukana myös Arabian niemimaan Al-Qaida sekä muita ääriliikkeitä ja paikallisia ja kansainvälisiä joukkoja. Kaiken tämän alle jää tietysti massiivinen inhimillinen kärsimys, jota YK on kuvannut tämän hetken pahimmaksi humanitääriseksi kriisiksi.

Puolustusministerin mukaan kyse ei ole varsinaisesti aseista, ja alkuperäiset diilit tehtiin silloin, kun sota ei ollut vielä aivan niin brutaali kuin nyt. Samoilla linjoilla on ollut aiemmin myös Patrian toimitusjohtaja. 

Iso kuva on kuitenkin se, että Suomi tukee tällä touhulla autoritääristä ja aggressiivista sortoa. Se on väärin. Se tekee maailmasta kamalamman paikan.

Ymmärrän kyllä houkutuksen. Parhaiten aseet käyvät tietenkin kaupaksi hallitsijoille, jotka tarvitsevat niitä pysyäkseen vallassa väkivallan uhalla. Maailmakaan ei ole mustavalkoinen paikka, jossa olisi helppo aina vetää raja hyvän ja pahan välille, ja toki aseteollisuudella on roolinsa myös demokratian ja vapauden puolustamisessa.

Tässä tapauksessa ei ole kuitenkaan ole mitään epäselvää: Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat ihmisoikeuksien törkeitä polkijoita, jotka löytyvät demokratiaa ja vapautta mittaavissa listoissa häntäpäästä. Jos asevientiin on edes leikisti jotain eettisiä periaatteita, niin kyllä tällaisten hallintojen pitäisi olla poissa laskuista samoin tein. Toki tällä olisi taloudellisia seurauksia. Epäilemättä apteekeillekin olisi hyvä bisnes myydä opiaatteja reseptivapaasti päihdeongelmaisille. Ei yksinkertaisesti ole kestävää rakentaa bisnestä ongelmallisten asiakkaiden varaan.

Asevienti näihin maihin tuo myös vaikeasti ennakoitavia riskejä pidemmällä aikavälillä. Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien tukemista voi yrittää perustella sillä, että se tukee alueellista vakautta. Jo Jemenin sekasorto osoittaa, ettei tämä logiikka ihan toimi, ja lisäksi kannattaa taas kerran muistaa millaisia maita Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat. Niitä hallitsee itsevaltainen eliitti öljytulojen turvin. Öljyn lisäksi talous on riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta, jota kohdellaan osin todella huonosti. Näennäisen vakauden alla kytee paljon erilaisia väestöryhmien välisiä jännitteitä. Kun kuvaan astuu vielä se, että globaalisti öljyn käyttöä pitäisi radikaalisti vähentää, on imploosion riski ilmeinen. Ketä kohti mitkäkin aseet siitä seuraavassa kaaoksessa sojottavat, on vaikea sanoa. Esimerkiksi Irakissa Yhdysvaltojen toimittamia maastoautoja päätyi ISISin itsemurhapommien laveteiksi.

Suomen ulkopolitiikan pitäisi tähdätä turvallisemman, vapaamman ja kestävämmän maailman tekemiseen. Siihen eivät asekaupat tyrannien kanssa sovi.

Hiilineutraali Helsinki on vielä kovan väännön takana

Helsingin kunnianhimoinen ilmastotavoite ei täyty itsestään. Edessä on monta tiukkaa ratkaisua, joiden edessä punnitaan poliitikkojen todelliset ilmastolinjat.

Helsingin strategiassaan asettama ilmastotavoite on saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä*. Se on kunnianhimoinen ja hyvä tavoite. Päästöjen vähentämistä varten on valmisteltu ohjelma, jossa listataan niitä toimenpiteitä, joilla tavoitteeseen on tarkoitus päästä. Kun Helsingin Sanomat uutisoi tänään kuntien ilmastotoimista, kommentoi Helsingin ympäristöjohtaja Esa Nikunen jutussa tuosta ohjelmasta seuraavasti:

Ohjelmassa on esitetty 143 toimenpidettä. Käytännössä niiden kaikkien pitäisi toteutua.

Kaikkien, siis joka ikisen. Muuten tavoitteeseen ei päästä. Toimenpiteiden joukossa on monta mutkatonta ja laajaa kannatusta nauttivaa ehdotusta, kuten vaikkapa ympäristökasvatuksen lisääminen tai LED-valot kaduille. Sitten on niitä, joista taatusti nousee äläkkä. Esimerkiksi ruuhkamaksut, koulujen kasvisruoan lisääminen ja pyörätieverkoston nopea ja merkittävä laajentaminen ovat kaikki listalla, ja herättänevät intohimoja vastustajissa.

Mallia tästä nähtiin jo tänään, kun kokoomusta edustavat apulaispormestari ja kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja esittivät, että Hämeentien jo päätettyä muuntamista joukkoliikenne- ja pyöräilykaduksi pitäisi siirtää. Tämä on suoraan ristiriidassa ilmasto-ohjelman kanssa. Oli Pakarisen ja Rautavan huoli keskustan liikenteen sujuvuudesta perusteltu tai ei, sillä ei oikeastaan ole väliä: On aivan selvä, että hiilineutraalin kaupungin rakentaminen aiheuttaa kustannuksia ja erilaisia, monen harmillisiksi kokemia vaikutuksia.

Itse asiassa toimenpideohjelmassa esitetystä 143 toimenpiteestä kymmenen on arvioitu aiheuttavan merkittäviä kustannuksia ja 75 todetaan vaativan lisäresursseja. Nämä resurssit pitää vääntää budjettiin jostain, ja niille on muitakin ottajia. Näyttää käytännössä mahdottomalta, että toimenpideohjelma toteutuisi kokonaan, eivätkä läheskään kaikki sen toimet edes ole yksin kaupungin käsissä. Ilmastonäkökulmaa pitäisikin arvioida jatkuvasti ja erityisesti jokaisen ison päätöksen yhteydessä pitää kirjaa siitä, edetäänkö kohti tavoitetta vai ei. Jos ei, pitää toimia muilta osin kiristää.

Päästövähennysten tekemättä jättäminen on silti paljon huonompi vaihtoehto. Tutkimus toisensa jälkeen on todennut, että ilmastonmuutoksen nopea hillitseminen tulee paljon sen vaikutuksia halvemmaksi, ja tällaisissa arvioissa mitataan rahassa paljon sellaisia asioita, joita on vaikeaa tai jopa väärin muuttaa euroiksi ja dollareiksi.

Kaupungin ilmastotoimenpideohjelma on vasta esitys. Kun näitä toimia tuodaan valtuuston päätettäväksi, nähdään kuka päättäjistä ottaa ilmastopolitiikan tosissaan.

 

* Oikeasti tavoite ei ole ihan tätä. Kirjoitin aiemmin tämän tavoitteen porsaanrei’istä. Suurin ongelma on tietysti se, että bioenergian leikitään leikkaavan merkittävästi päästöjä.

 

Missä ilmastopoliitikot lymyilevät?

Ilmastonmuutos on taas otsikoissa kuuman kesän myötä, ja mediassa kysellään miksi poliitikot ovat hiljaa. Ilmastopolitiikalla on kuitenkin haastavaa päästä esiin.

Pitkä ja kuuma hellejakso on nostanut lämpenevän ilmaston taas yleiseen tietoisuuteen.  Helteiden jatkuessa myös toimittajat ovat heränneet kyselemään ilmastopolitiikan perään. Ilmastosta puhuvat poliitikot ovat kuulemma harvassa. No heipä hei tässä minä olen, enkä ole todellakaan ainut.

Poliitikkojen on vaikea nousta ilmastopolitiikalla esiin monestakin syystä, ja osin se on itse asiassa toimittajien itsensä ansiota. On helpompi tehdä kiinnostavia juttuja selkeistä tarinoista, vastakkainasetteluista tai yksittäisistä ihmisistä kuin kompleksisen, viheliäisen ongelman pitkäjänteisestä ratkaisemisesta. Politiikkona pääsee nopeammin otsikoihin ehdottamalla vaikka hanhien hävittämistä tai sitten ihan vaan bailaamalla ilman paitaa.

Politiikan tila uutisissa on tietysti itsessäänkin rajallinen, ja ennen kesää sitä dominoi lähinnä soteuudistus. Soteuudistusta muuten perustellaan sillä, että asialla on kiire. Oikeasti se on ilmastopolitiikka, jolla on eniten kiire. Siinä ollaan vuosikymmeniä myöhässä.

Haasteensa tuo sekin, että ilmastosta puhuvat oikeastaan kaikki päättäjät. Suuri osa tosin tyytyy toistelemaan samoja latteuksia aikamme suurimmasta haasteesta, bisnesmahdollisuuksista Suomelle tai vuosikymmenien päässä häämöttävistä tavoitteista. Näiden lateluiden yhteys omaan politiikkaan ja omaan tärkeysjärjestykseen jää kuitenkin usein hämäräksi, eikä uutisarvon kaivaminen vetelän lätinän seasta ole helppoa.

Toimittajilta kaipaisinkin skarppia otetta ja päättäjien haastamista: Äänestäjille pitäisi tehdä selväksi, kuka puhuu ilmastosta lämpimikseen koska se nyt vaan on tapana, ja kuka on asialla tosissaan. Oma asiansa ovat ne, joka ilmastopolitiikkaan vedoten ajavat jotain täysin päinvastaista kuten metsien polttamista tai ydinvoiman vastustamista. Tällaiset silmänkääntötemput eivät saisi päästä mediassa kerta toisensa jälkeen kyseenalaistamatta läpi.

On joka tapauksessa erinomainen asia, että helteet ovat herättäneet toimittajat ja muutkin taas ilmastonmuutoksen karuun todellisuuteen. On kaikkien vastuulla huolehtia, etteivät ilmastonmuutoksen vaatimat toimet hautaudu kohinaan heti helteiden laannuttua. Toivottavasti pysyvään herätykseen ei tarvita tämän vakavampaa kriisiä.

 

 

Kvartaalikatsaus valtuustotyöhön II/2018

Ennen kesätaukoaan valtuusto ehti jyrähtää maakuntauudistuksesta ja käsitellä ison läjän aloitteita. Ilmastopolitiikka etenee ponsi kerrallaan parempaan suuntaan.

Viime viikolla Helsinki oli yhtä sateenkaarta, kun Helsinki Pride -kulkue keräsi ennätysmäärän osallistujia (linkki). Tällaisen kaupungin eteen on ilo tehdä poliitikkona töitä. Siitä on tosin nyt pieni breikki, sillä valtuusto vetäytyi kesätauolle juhannuksen aikoihin. Tässä kohtaa on hyvä vetää taas viimeisen vuosineljänneksen tekemisiä yhteen.

Valtuusto –  Alas makusote!

Kevään isoin asia valtuustossa on kenties ollut kapinointi hallituksen kaavailemaa sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Helsingin valtuusto antoi ensin oman kriittisen lausuntonsa, ja yhtyi sen perään vielä pääkaupunkiseudun yhteiseen kritiikkiin. Kokoomuslaisen pormestarin johtama vastarinta hallitusta ja omaa puoluettaan vastaan on ollut historiallista – ja onneksi myös tuloksellista. Olen valmis lyömään vetoa siitä, ettei maakuntavaaleja nähdä vielä keväälläkään. Uudistuksen kaatuminen ei ole vain Helsingin, vaan koko maan ja demokratian etu, ja sitä onkin vastustettu laajalti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Muina puuhinaan valtuusto on hyväksynyt taas ison liudan uusia kaavoja ja raiteita. Muun muassa Hernesaareen, Pasilan Postipuistoon ja Kruunuvuoreen tulee kaupunkia tuhansille uusille helsinkiläisille, ja Kalasataman ja Pasilan välinen spora verkottaa kantakaupunkia kaivatulla tavalla poikittain. Tärkeiden asioiden ohella on toki ehditty debatoida esimerkiksi Lenininpuiston nimestä ja hanhien julmuudesta.

Omista jutuistani Petrus Pennasen kanssa tehty ydinkaukolämpöaloite ja Kumpulanmäen kävelyreittialoite tulivat kumpikin vihdoin keväällä käsittelyyn. Vielä ei tilattu reaktoria, mutta aloitteemme myötävaikutuksella ydinkaukolämpöä harkitaan nyt ihan vakavissaan paitsi Helsingissä, myös muualla – sinänsä harmi ettei siihen päädytty jo 80-luvulla. Aloitteen yhteydessä tein myös ponnen, joka velvoittaa selvittämään miten kaukolämpöjärjestelmä saadaan päästöttömäksi vuoteen 2035 mennessä, kun tiedetään että biomassaa polttamalla se ei onnistu. Ponsi meni kirkkaasti läpi, ja odotan vaihtoehdoista luopua hiilestä 2020-luvulla.

Kumpulanmäki on kaupungin mittakaavassa pieni asia, mutta paikallisesti iso. Sen kävelyreitit ovat kurjat osin siksi, että kampus ei ikinä kasvanut niin isoksi kuin suunniteltiin, osin siksi, ettei tontin omistavaa Senaattia kiinnosta ja osin siksi ettei kävelyoloja ole perinteisesti priorisoitu kaupunkia suunnitellessa. Uusi kaava alueelle voidaan saada vasta 2021 eli suurta parannusta ei ihan heti ole luvassa, mutta aloitevastaus velvoittaa kaupungin neuvottelemaan pikaisempia ratkaisuita yhdessä tontin omistajan kanssa jo ennen sitä.

Jätin vielä ennen taukoa toisen aloitteen, jossa vaadin kaupunkia tekemään suunnitelman liha- ja maitotuotteiden kuluttamisen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä. Sen tullessa loppuvuodesta käsittelyyn nähdään, miten tosissaan kunnianhimoisen ilmastopolitiikan kanssa ollaan.

HKL – Lisää kaupunkifillareita kaupunkiin

Liikennelaitoksen johtokunnassa työ on jatkunut samoissa teemoissa kuin alkuvuonna. Kasvava kaupunki tarvitsee lisää kalustoa raiteille, ja sille varikkotilaa, ja näihin liittyviä päätöksiä on naputeltu kasaan. Kuljettajien työolot ja ilmapiiri ovat edelleen olleet esillä, ja johtokunta seuraa tiiviisti miten tilannetta ratkotaan.

Huhtikuussa johtokunta vieraili Saksassa Münchenissa ja Nürnbergissä tutustumassa sikäläiseen joukkoliikenteen sujuvoittamiseen ja perinteisen ja automaattisen metron yhdistelmään. Reissusta tarttui monenlaista oppia ja päällimmäisenä taas kerran se fiilis, että raideliikenne on toimivan kaupungin selkäranka ja että joukkoliikenteeseen panostaminen hyödyttää kaikkia, käytti niitä tai ei.

Tänäkin kesänä laajentunutta, erittäin suosituksi osoittautunutta kaupunkipyöräpalvelua kehitetään vastedeskin. Pyöräverkko laajenee itä-länsi-suunnassa ja tarkoitus olisi ulottaa se tulevaisuudessa Myllypuroon asti.

HSY – Isoja investointeja

HSY:n hallituksessa päätettiin mm. investointiohjelma vesi ja jätehuoltoon vuosille 2019-2028. Kokonaisuudessaan puhutaan n. 1,5 miljardista eurosta, joista valtaosa liittyy vesihuoltoon, jossa on tiedossa isoja investointeja lähivuosina palvelun laadun takaamiseksi. Suunnitelmaa päivitetään rullaavasti.

Yhtenä merkittävänä päätöksenä voi nostaa sopimuksen Fortumin kanssa Ämmässuon voimalaitoksesta. Fortum on aikeissa rakentaa puunpolttolaitoksen osana Ämmässuon kaatopaikan alueelle kehittyvää ekoteollisuuskeskusta. Puun poltto energiaksi on monin tavoin ongelmallista, mutta sikäli kuin puuta poltetaan, tämä lienee niitä fiksuimpia paikkoja. Uuniin menee esimerkiksi HSY:n jätepuuta kätevästi. Joka tapauksessa tärkeää on, ettei touhun kuvitella tai esitetä olevan päästötöntä.

Uusi jätelaki aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Pakkausmateriaalien keräys on siinä tuottajien vastuulla. Tuottajavastuu on kaunis ajatus, mutta käytännössä valtava osa kaupunkilaisten pakkausjätteestä kulkee HSY:n kautta, ja jaettu vastuu tekee järjestelmästä sekavamman ja osin päällekkäisen.

Noin muuten HSY tuottaa äärimmäisen hyvää ja kattavaa dataa pääkaupunkiseudusta ja sen päästöistä. Joudun silloin tällöin duunissa kaivamaan vastaavia tietoja muista kaupungeista, enkä keksi yhtäkään joka toisi datan näin helposti saataville. Suosittelen tsekkaamaan!

Maakuntavaltuusto ja Kuntaliitto – Maakuntakaava Östikseen

Maakuntavaltuustossa tämän kvartaalin isoin juttu lienee Östersundomin maakuntakaavan hyväksyminen. Päätös ei ollut luonnonsuojelun näkökulmasta täysin tyydyttävä, mutta hyväksyttävissä. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan keskustelu Östersundomista tällä kaudella vielä etenee. Hesarin tuore juttu valottaa hyvin taustaa ja tilannetta – jos yleiskaavan toteuttaminen vastoin kaupungin tahtoa vesittyy, noussee itälaajentuminen taas eri tavalla framille.

Edustan tosiaan Helsinkiä Uudenmaan maakuntavaltuuston ohella myös Kuntaliiton valtuuskunnassa, joka kokoontui keväällä pariin otteeseen. Helsingille kyseinen lafka ei ole järisyttävän merkittävä, sillä kaupungin oma organisaatio ei Kuntaliiton asiantuntijatukea pahemmin tarvitse. Tällainen foorumi on kuitenkin paikka tuoda esiin sitä näkökulmaa, ettei Helsinkiä ja muuta maata kannata asettaa vastakkain, vaan että pääkaupungin menestys on koko maan etu. Isoimpana konkreettisena päätöksenä Kuntaliitossa lyötiin Kuntahankinnat ja Hansel kimppaan.

Mitä seuraavaksi?

Helsinki on ainakin isosti framilla maailmalla, kun liberaalia demokratiaa kilpaa kuoppaavat kummisedät Trump ja Putin tapaavat täällä 16.7. Henkilökohtaisesti odotan tapaamista jonkinasteisella kauhulla, ja vaikutaa siltä että “puolueeton” Suomi valikoitui tapaamispaikaksi aivan vääristä syistä. Jos tässä jotain hyvää on, niin onpahan paikka näyttää tänne saapuville toimittajille miten mahtava, hauska ja toimiva kaupunki Helsinki on.

Valtuusto palaa kesätauoltaan elokuun lopulla. Syksyllä on tiedossa ainakin talousarviokeskustelua. Omalla to do -listalla on huolehtia jatkossakin, ettei ilmastopolitiikka jää paperille. Noin yleisesti eduskuntavaalien lähestyminen näkynee valtuutettujen tarpeena nostaa profiilia ja hakea huomiota, eli kaikenlaisia jänniä aloitteita riittää varmasti jatkossakin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne voitaisiin rajoittaa vaikka viiteen per lärvi per kausi.

 

prideeex

Vihreät viiteläiset innolla mukana Helsinki Pride -kulkueessa

Kauppiaan puhetta

Kun polttolaitoksia myyvä Wärtsilä ratsastaa tuulivoimalla, kannattaa ilmastonmuutoksesta huolestuneen suhtautua puheisiin skeptisesti.

Tällä viikolla Wärtsilä nousi otsikoihin uusilla laskelmillaan Suomen energiajärjestelmänsä. Energiapuolen myyntijohtajansa suulla yritys julisti, ettei tänne kannata enää rakentaa uutta ydinvoimaa, sillä markkinaehtoinen tuulivoima on halvempaa. Tämän tyylisiä väitteitä on kuultu aiemminkin, mutta Wärtsilä panee paremmaksi ilmoittamalla että tässä vaihtoehdossa myös koko maan sähköntuotannon päästöt putoavat 90 % verrattuna ydinvoimaloiden rakentamiseen.

Siis hetkinen. Tuulivoiman päästöt ovat toki hyvin pienet, mutta niin ovat ydinvoimankin. Vähäpäästöistä korvataan siis toisella vähäpäästöisellä, tosin sillä lisäyksellä, että tuulivoiman vaihtelevaa luonnetta paikkaamaan rakennettaisiin Wärtsilän mallissa 1200 MW joustavaa säätövoimaa – eli käytännössä kaasun polttoa. Se, että tällä saavutettaisiin massiivisia päästövähennyksiä vaatii melkoista aivoakrobatiaa tai hyvin tarkoitushakuisesti valittuja taustaoletuksia malleihin. Wärtsilä avaa laskelmiaan tältä osin aika kapeasti, mutta nähtävästi laskee sen varaan että ns. ylimääräinen tuuli varastoitaisiin ja pumpattaisiin lämpönä ja kaikki CHP- ja lämpölaitokset laitettaisiin säppiin. Tämä on aika uhkarohkeaa matikkaa ja unohtaa sen, että yhtä lailla se lämmityksen sähkö voitaisiin tuottaa ydinvoimalla – tai kenties vielä fiksummin tuottaa lämpö suoraan ydinvoimalla.

Miksi Wärtsilä sitten heittää tällaista legendaa? Wärtsilä ei myy tuulivoimaloita. Sen bisnes on myydä kaasuvoimaloita niiden tueksi. Wärtsilän pihvi lieneekin tuo 1200 MW säätövoimakapasiteetti, jonka se haluaa saada myytyä. Firman intresseissä on tältä osin siis mustamaalata ydinvoimaa, sillä tasaisesti puksuttava ydinvoima ei tarvitse avukseen kaasun polttamista.

Pidetään mielessä, että tavoitteena pitäisi nyt olla täysi energiasektorin dekarbonisaatio. Siihen voidaan päästä ydinvoiman ja uusiutuvien yhdistelmällä. Tällainen energiajärjestelmä on tietysti myrkkyä yrityksille, joiden strategia on kiinni polttamiseen perustuvassa energiassa.  Kaasu- ja tuulivoima ovatkin löytäneet toisensa maailmalla, ja samalla asialla on nyt Wärtsiläkin. Firma ilmoitti vastikään sitoutuvansa 100 % uusiutuvaa -tulevaisuuteen. Tiedotteessa puhutaan kaikenlaista kaunista synteettisestä kaasusta ja uusiutuvien voittokulusta – muttei sanaakaan päästöistä tai aikataulusta.

Siitä olen Wärtsilän kanssa samaa mieltä, että Suomeen kannattaa todennäköisesti rakentaa tuulivoimaa “aika paljon”. Wärtsilä on myös firma muiden joukossa ja kehittää monenlaista hienoa ja tarpeellista teknologiaa. Yritysvastuun näkökulmasta on kuitenkin surullista nähdä, että se ratsastaa opportunistisesti energiapopulismin harjalla ja heittää kapuloita ilmastopolitiikan rattaisiin. Vielä surullisempaa on nähdä toimittajien, ympäristöaktivistien ja poliitikkojen hyppäävän surutta firman kelkkaan.

 

Puheenvuoro puoluekokouksessa 17.6.2018: Rohkeaa, vaikuttavaa ja tiedepohjaista ilmastopolitiikkaa

 

Tällä vuosisadalla ratkaistaan ihmiskunnan tulevaisuus ja seuraavat pari vuosikymmentä ovat kriittisiä siirtymisessä pois fossiiliseen energiaan ja polttamiseen perustuvasta taloudesta. Tähän siirtymään on vain yksi mahdollisuus. Käytännössä päätämme pian sen, jatkuuko ihmiskunnan kehitys ja vaurauden ja vapauden kasvu vielä fossiilisen energian jälkeen, vai muutammeko maakuoppiin köyhtyneellä planeetalla, pääsemättä koskaan kauemmas.

Ilmastopolitiikan pitää olla rohkeaa, keskittyä olennaiseen ja pohjautua tieteeseen. Sen pitää olla prioriteetti, ei koskaan aluepolitiikan keppihevonen. Sen pitää keskittyä päästöjen nopeaan vähentämiseen, ja sen tavoitteena tulee olla järjestelmätason dekarbonisaatio. Sen edistyksen mittarina eivät voi toimia kaukaiset tavoitteet, luodut työpaikat, cleantech-viennin kasvu tai edes uusiutuvan energian osuus, vaan yksinkertaisesti se, kuinka paljon päästöt vähenevät – kuitenkin niin, että samalla pysäytetään käynnissä oleva massasukupuutto ja poistetaan köyhyys.

Tämän valtavan haasteen edessä olen äärimmäisen iloinen siitä, että suhtaudumme uudessa tavoiteohjelmassa avoimesti kaikkeen vähäpäästöiseen ja ympäristöystävälliseen energiantuotantoon. Puolueeseen mahtuu monenlaisia kantoja ydinvoimaan. Keskustellaan avoimesti ja ollaan se parhaan argumentin puolue. Pääasia on, että teemme rohkeaa, vaikuttavaa ja tiedepohjaista ilmastopolitiikkaa.

Energiapolitiikassa puhutaan liian vähän energiasta

(Kirjoitus on julkaistu alun perin Talouselämässä 8.6.2018)

Energia ei ole mikä tahansa markkinahyödyke vaan koko yhteiskunnan toiminnan perusta. Poliittisessa keskustelussa energian perusasiat jäävät kuitenkin vähälle huomiolle.

Ilmastonmuutos on tuonut energiapolitiikan tapetille, sillä energian käytöstä syntyy kaksi kolmannesta ihmiskunnan ilmastopäästöistä. Koko poliittinen kenttä jakaa ajatuksen siitä, että energiajärjestelmä vaatii suuria muutoksia – keinoista ja yksityiskohdista toki ollaan eri mieltä. Lähes kaikkea energiapoliittista keskustelua vaivaa kuitenkin yksi asia: itse energiasta ja sen luonteesta puhutaan varsin vähän.

Ensinnäkin, kaikki energian tuotanto kuluttaa energiaa. Se, mikä on kuluneen ja tuotetun energian suhde, on yhteiskunnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tämä suhde tunnetaan termillä EROEI (Energy Returned on Energy Invested). Yhtä hyvin voidaan puhua nettoenergiasta. Fossiilisen energian vahva asema johtuu nimenomaan sen korkeasta nettoenergiasta. Fossiilisten polttoaineiden suuren ylijäämän varaan on rakennettu vauras ja kehittynyt yhteiskuntamme.

Monet uusiutuvat energialähteet sen sijaan keräävät ympäristön laimeita energiavirtoja – tuulta ja auringon säteitä – joten ne vaativat suhteessa paljon materiaaleja. Luotettavan energiapalvelun toteuttaminen niillä vaatii runsaasti erilaisia tukitoimia, joustoja ja energiavarastoja, jotka pienentävät ylijäämää entisestään. Fossiilisiin ja ydinvoimaan nähden tuulen, auringon ja bioenergian EROEI on yleensä kertaluokkaa heikompi.

Ilmastonmuutoksen käynnistämä energiamurros ja pyrkimys siirtyä uusiutuviin energialähteisiin on samalla myös peruuttamaton yhteiskunnallinen koe. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa pyrimme siirtymään aiempaa heikomman nettoenergian energianlähteisiin.  Ei ole mitään historiallista näyttöä siitä, että vauras ja kehittynyt yhteiskunta voidaan samalla säilyttää. Aikaisemmin ehto yhteiskunnan kehitykselle on ollut siirtyminen kohti yhä suurempaa nettoenergiaa.

Nettoenergian lisäksi energialähteen fysikaalinen muoto on tärkeää. Myös tämä asia unohdetaan energiapolitiikassa, keskustelussa ja uutisoinnissa tämän tästä.  Energiaa käytetään yhteiskunnassa pääasiassa kolmessa muodossa: lämpönä, sähkönä ja liikenteen polttoaineina. Niillä on kaikilla omat ominaisuutensa ja käyttökohteensa, ja käyttökelpoisuuden mukaan myös keskinäinen nokkimisjärjestyksensä. Lämmöstä on työläämpää tehdä sähköä kuin sähköstä lämpöä. Vielä työläämpää on tehdä lämmöstä tai sähköstä synteettisiä polttonesteitä kuin polttonesteistä lämpöä ja sähköä.

Myös markkinakehitystä kuvattaessa on tarpeen olla tarkkana käytetyistä suureista. Erityisesti tuuli- ja aurinkovoiman kehityksestä kertovissa uutisissa puhutaan usein asennetusta tehosta ja prosentuaalisesta kasvusta. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan suoraan kerro esimerkiksi päästöjen vähentymisestä. Eri tavoin tuotettujen kilowattien hintoja vertaillaan usein ottamatta huomioon hyvin erilaisia tuotanto-oloja, tuotannon luotettavuutta ja ajankohtaa  tai muita kustannuksia järjestelmälle, kun tavoitteena on tuottaa luotettava 24/7 energiapalvelu yhteiskunnan tarpeisiin.

Liian helposti unohtuu myös se, että sähkö on vain murto-osa kaikesta energiankulutuksesta. Suomessakin lämmityksen ja liikenteen aiheuttamien päästöjen vähentäminen on huomattavasti suurempi haaste kuin sähköntuotannon päästöt. Samaan aikaan haasteen mittakaava hämärtyy: noin 85 prosenttia maailman energiasta on peräisin fossiilisista polttoaineista. Absoluuttisesti eniten kasvaa edelleen näiden polttoaineiden käyttö.

Usein energian kulutus myös nähdään itsessään ongelmana, jota pitäisi vähentää. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä monet ilmastoa ja ympäristöä säästävät toimet itse asiassa vaativat enemmän energiaa. Monien materiaalien kierrätys on energiaintensiivistä. Esimerkiksi Ruotsissa pilotoitava hiiletön teräksen tuotanto vaatii valtavasti sähköä. Energiatehokkuus on toki erinomainen asia. Kuitenkin esimerkiksi sähkön käyttöä raskaasti verottamalla saatetaan ehkäistä päästöjen vähentämistä teollisuudessa, kodeissa ja liikenteessä, kun polttoaineiden käyttö parantaa suhteellista kilpailukykyään sähköön nähden.

Lopulta kyse on siitä, ettei energian asemaa taloudessa ymmärretä riittävän hyvin. Energiapolitiikka kutistuu usein talous-, työllisyys- tai aluepolitiikan työkaluksi. Energia ei kuitenkaan ole mikä tahansa hyödyke, jota saa rahalla, tai joka on helposti korvattavissa, vaan se luo edellytykset kaikelle muulle yhteiskunnassa. Kun koko energiatalous on uudistettava ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on päättäjien parannettava osaamistaan.

Rauli Partanen

Kirjoittaja on energiaan, ympäristöön ja ilmastoon erikoistunut tietokirjailija

Atte Harjanne

Kirjoittaja on tutkija ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä

Kaukolämmöstä aidosti päästötöntä – Puhe ja ponsi valtuustossa 16.5.2018

Arvon puheenjohtaja, valtuutetut,

Pormestari Vapaavuori totesi eilen supervaltuustossa, että soteuudistus on isoin asia jota kukaan meistä tulee valtuustourallaan koskaan käsittelemään. Se on omalla tavallaan totta, mutta se mistä me, nykyinen päättäjäsukupolvi, todella joudumme tilille on se, saammeko me ilmastonmuutoksen ja massasukupuuton ajoissa kuriin.

Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä yli puolet tulee lämmityksestä, joka tehdään nyt pääosin fossiilisilla polttoaineilla. Mittakaava on valtava ja haaste melkoinen, mutta toisaalta tässä on oikeasti paikka vaikuttaa. Lämmityksestä vastaa kaupungin omistama Helen, jota ohjaamalla voimme pudottaa Helsingin päästöt murto-osaan ihan omilla päätöksillämme. Esimerkiksi liikenteen päästöjen hillintä on paljon mutkikkaampi haaste.

Nyt käsiteltävää aloitetta ei tehty siksi, että olisimme erityisesti innoissamme ydinvoimasta. Se tehtiin siksi, että jos ilmastonmuutos otetaan tosissaan, ei meillä ole varaa nirsoilla. Tällä hetkellä fossiilisista luopuminen on tapahtumassa siirtymällä laajamittaiseen puun polttoon. On hyvin tiedossa, että puulla ei päästä päästöistä eroon, ja puun polttoon liittyy liuta muitakin ongelmia ja riskejä. Kuunnellaan tiedettä. Ei leikitä, että hypetetty biotalous olisi ratkaisu. Ei se ole, se vie meidät ojasta allikkoon.

Jos ja kun ymmärrämme hylätä laajamittaisen puunpolton vaihtoehtona, tulee meillä matematiikka vastaan. Hukkalämpöjä, maalämpöä ja lämpöpumppuja kannattaa hyödyntää niin paljon kuin mahdollista, ja energiatehokkuutta on parannettava. Nämä eivät vain millään riitä, kun samalla pitäisi sähköistää vielä liikennekin. Otaniemessä pilotoitavan geotermisen voiman skaalattavuus on vielä kysymysmerkki. Helsingin vähäpäästöinen lämmittäminen on yhtälö, jota on valitettavasti vaikea ratkaista ilman ydinvoimaa.  Jos joku on eri mieltä, toivoisin numeroita tiskiin.

Ydinvoimaa kaavailtiin lämmittämään Helsinkiä jo vuosikymmeniä sitten. 80-luvun alussa ydinkaukolämpö arvioitiin edullisimmaksi vaihtoehdoksi, vaikkei hiilipäästöillä ollut vielä edes hintaa. Painimme nyt siis ongelman kanssa, johon löydettiin ratkaisu jo niihin aikoihin kuin minä synnyin. Ydinvoimaloita ei silloin kuitenkaan tilattu, kaiketi koska poliitikot pelkäsivät kaupunkilaisten vastustusta ja pilotoinnin riskejä. Silloin päättäjillä oli varaa jänistää, enää ei ole.

Aloitevastauksessa todetaan, että pienoisreaktoreiden kaupallistamiseen menee vielä pitkä aika. Mitään teknistä syytä tähän ei ole, ja kaupallinen kehitys voi olla nopeaakin. Esteet ovat pääosin poliittisia ja pulmana on ennen kaikkea se, ettei ennakkoluulottomia tilaajia ole vielä jonoksi asti. Tässä Helsinki voi olla kokoaan suurempi ilmastonmuutoksen ratkaisija ja patistaa Heleniä hyödyntämään uutta ydinvoimaa eturivissä, eikä perässähiihtäjänä. Siinä on riskinsä, mutta jo Hanasaaren sulkemalla ja nyt asetetulla ilmastotavoitteella olemme valinneet, ettemme tee energiapolitiikkaamme markkinoiden ehdoilla. Toisena haasteena mainitaan ydinvoiman vaatimat suojaetäisyydet. Ne eivät ole luonnonlakeja, ja turvallisuus voidaan taata myös ilman jäykkää etäisyysvaatimusta. Helsinki on jo nostanut profiiliaan kansalliseen lainsäädäntöön vaikuttajana, tässä on yksi paikka tehdä sitä lisää.

Helsingin pitää kantaa ilmastovastuunsa rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja tieteeseen nojaten. Se tarkoittaa sitä, että suunnitelmat puunpoltosta on haudattava, ja ydinvoimaan suhtauduttavana kiihkottomasti yhtenä teknologiana muiden joukossa.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, ettei kuvitella pää hiekassa että ilmastohaaste olisi jo ratkaistu, vaan lähdetään vauhdilla rakentamaan aidosti vähäpäästöistä tulevaisuutta, oli sen teknologinen pohja mikä hyvänsä. Siksi esitän seuraavaa pontta:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siirtyä vuoteen 2035 mennessä tutkitusti vähäpäästöiseen kaukolämpöjärjestelmään, joka ei perustu laajamittaiseen biomassan polttamiseen.”

Toivottavasti olette mukana.

 

 

ps. Kyllähän se ponsi hyväksyttiin 59 JAA-äänen turvin – kiitos valtuustokollegat! Tyhjän äänesteminen ponsiäänestyksessä tarkoittaa käytännössä samaa kuin vastustaminen, sillä ponsien läpimenoon ei riitä määräenemmistö vaan pontta kannattamaan tarvitaan yli puolet valtuustosta.

kaukolampoponsi

 

 

 

Sotemakua junttaava hallitus väheksyy demokratiaa huonolla hetkellä

Sote- ja maakuntauudistus on epäonnistunut, mutta hallitus jatkaa sen ajamista demokratian periaatteista välittämättä. Juuri nyt kaivattaisiin aivan toisenlaista linjaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen sisällöstä on esitetty pinottain kritiikkiä. Hallituksen ajaman mallin ovat dumanneet mm. Helsinki, HUS ja merkittäviä yksittäisiä asiantuntijoita ja poliitikoita. Ensi viikolla pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot kokoontuvat yhteiseen superkokoukseen haukkumaan uudistusta. Kritiikin määrä ei ole yllätys, sillä esitetty malli on täynnä reikiä ja hirvittävän mittakaavan riskejä, ja harva enää edes kehtaa väittää että se toteuttaisi asetettuja tavoitteita – tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Monia merkittäviä vaikutuksia ei mitä ilmeisimmin ole edes pohdittu, kun on painettu kasaan tätä kummallista agraaripopulismin ja pro business -politiikan sekasikiötä.

Sisällöllisesti kehno lainsäädäntö ei valitettavasti Suomessa ole mitenkään aivan poikkeuksellinen asia. Itseäni hiertääkin sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa kaikkein eniten hyvän hallinnon väheksyminen, joka on kehittymässä suoraksi demokratian halveksunnaksi. Kerrataanpa perusasiat:

  1. Valmisteilla on yksi Suomen itsenäisen historian suurimmista hallintouudistuksista. Sitä ollaan ajamassa muutaman äänen marginaalilla ryhmäkurilla ilman laajaa parlamentaarista hyväksyntää. Vaikuttaa selvältä, ettei edes suurin osa hallituspuolueiden äänestäjistä lämpene uudistukselle  – hyvin todennäköisesti ei myöskään enemmistö niiden kansanedustajista.
  2. Nykyinen hallitus on itsessään ollut kyseenalainen purkkaviritelmä perussuomalaisten hajaantumisesta lähtien.
  3. Suomessa aiotaan järjestää vaalit ensi lokakuussa, vaikka lainsäädäntöä ei ole edes vielä hyväksytty. Tämä on monella tapaa väärin ja demokratian perusperiaatteita vastaan.

Politiikassa on sinänsä ok tehdä erilaisia peliliikkeitä, ja joskus on todellakin paikallaan laittaa tiukassa paikassa kova kovaa vastaan. Sote- ja maakuntauudistuksessa kuitenkin myllätään koko hallintorakenne ja kavennetaan massiivisesti alueellista itsehallintoa. Tällaisessa muutoksessa riittävä legitimiteetti on aivan kriittisen tärkeä asia, eikä uudistusta ei ole hyväksyttävää suhmuroida väkisin pienellä piirillä läpi mutkia oikoen.

Nyt kaavailtu etenemistapa johtaa hyvin mahdollisesti suomalaisen demokratian vuosia kestävään solmuun. Veikkaan, että jos uudistusta ei kaadeta, valitaan lokakuun maakuntavaaleissa maakuntien päättäjiksi surkean matalan äänestysprosentin saattelemana liuta kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Äänestäjän on mahdoton pysyä kärryillä siitä, kuka kenenkin asiaa todella eri palleilla ajaa. Erityisen oudoksi tulee sellaisten kansanedustajien asema, jotka istuvat hallinnon jokaisella portaalla.

Sote- ja maakuntauudistuksen monimutkainen himmelirakenne on sekin itsessään demokratian kannalta ongelmallinen. Hallinnon ja julkisten palveluiden selkeys ja ymmärrettävyys on toimivassa yhteiskunnassa arvo itsessään. Tämä asia ei toki ole tänäkään päivänä erityisen hyvällä tolalla, mutta ei uudistus asiantilaa ainakaan paranna.

Demokratian perusperiaatteet ovat paraikaa uhattuna eri puolilla maailmaa, myös Euroopan Unionissa. Juuri nyt tarvittaisiin päättäjiä, jotka loisivat uskoa demokratiaan ja haluaisivat vahvistaa sitä. Suomen hallitus ei toki ole hyppäämässä eri maissa nousevan autoritäärisen nationalismin kelkkaan. Halveksumalla hyvää hallintoa ja demokratiaa se kaivaa kuitenkin samaa kuoppaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen nyt ei olisi arvovaltatappio tai häpeä, eikä hallituksen tarvitse siihen kaatua. Surkean ja demokratiaa väheksyvän veivauksen pysäyttäjälle on tarjolla sankarin viitta ja uroteko, jota kiitellään vielä pitkään.

 

Kivihiilikielto 2029 – rohkea ilmastoteko vai katala puunpolttojuoni?

Hallitus on linjannut, että kivihiilen poltto loppuu 2029. Ennen skumpan korkkaamista kannattaa vielä miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö uutisoi eilen, että hallitus on päässyt sopuun kivihiilen kieltämisestä. Kivihiili on tarkoitus kieltää täysin 2029 ja vuoteen 2025 mennessä siitä irtautuville tarjotaan kannustimia. Kivihiili on merkittävimpiä fossiilisia polttoaineita ja sen poltto siten suurimpia yksittäisiä syitä ilmaston vaaralliseen muutokseen. Eli onhan tämä nyt sitten kova juttu, vai mitä? Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksinkertainen.

On sinänsä yksiselitteistä, että hiilen poltto pitää lopettaa, ja on erinomaista, että fokus ilmastotoimissa siirtyy sähköstä lämmöntuotantoon, joka on Suomen päästötalkoissa haasteena isompi. Aikataulu ja se, mitä hiilen tilalle tulee, on ratkaisevaa.

Hiiltä poltetaan Suomessa jo nykyään suhteellisen vähän. Merkittävin käyttäjä on Helen, sillä Helsingin kaukolämpöjärjestelmä nojaa pitkälti hiileen. Piipahdin eilen Helenin vieraana Salmisaaressa, jossa hiili muttui kovaa kyytiä sähköksi ja lämmöksi. Vierailulla Helenin Janne Rauhamäki tiivisti homman hyvin: Mitä nopeammin hiilestä pakotetaan eroon, sen suoremmin se tarkoittaa siirtymistä puun polttoon.

Kaupan hyllyillä on juuri nyt huonosti tarjolla muuta kuin polttolaitoksia, mutta kehitys on kovaa. Pienydinvoima, lämmöntuotannon sähköistäminen ja geolämpö voisivat kombona tuottaa kaiken lämmön päästöttömästi, mutta uuden teknologian skaalaaminen kokonaisen kaupungin tasolle vaatii joko vähintään kymmenisen vuotta aikaa tai sellaisen määrän rahaa ja poliittista tahtoa jota ei vielä olla nähty.

Puun polton ongelmat tunnetaan koko ajan paremmin. Suomessa ei riitä hakkuiden sivuvirtoja korvaamaan kaikkea hiiltä, ja niille virroille voi perustellusti olla parempaa käyttöä esimerkiksi päästökauppasektorin ulkopuolella liikenteessä ja kemianteollisuuden raaka-aineena. Puun poltto on kaukana päästöttömästä, ja hakkuiden laajentaminen on uhka biodiversiteetille. Mikään kestävyyssertifikaattijärjestelmä ei auta siihen, että puuta on rajallisesti. Onneksi 2029 saattaa olla sellainen ajankohta, jolloin tarjolla on muutakin kuin puun polttamista.Se vaatii kuitenkin ennakkoluulotonta ja vauhdikasta panostusta näiden vaihtoehtojen selvittämiseen ja lopulta tilaamiseen.

Vuoden 2025 aikaistetun siirtymän kannustimet vaikuttavat vahvasti siltä, että hallitus ympäristöministeri Tiilikaisen johdolla haluaa varmistaa energiafirmojen ankkuroitumisen omaan näkemykseensä biotaloudesta, eli puun polttoon. Jännää on sekin, että rahat kannustimiin otetaan uusiutuvan sähkön tuesta – eli käytännössä tuulivoimarahaa olisi menossa puun polttoon. Sitä luulisi, että ilmastotoimiin voisi irrottaa fyrkkaa jostain muusta kuin toisista ilmastotoimista, mutta hei this is politics.

Hiilestä kohistessaan hallitus on muuten ollut aika hiljaa turpeesta. Kun Tiilikainen aiemmin tänä vuonna haastattelussa vihjasi turpeen polton alasajosta, saattoi joku jo innostua. Kuitenkin ministeri Facebookissa riensi pikapikaa tarkentamaan, ettei turvetta olla kieltämässä ja sitä poltellaan vuosikymmeniä kunnes se voidaan korvata kokonaan puulla. Ja turvehan on vielä hiiltäkin ikävämpää tavaraa ilmaston ja luonnon näkökulmasta.

Pitääkö tästä päätöksestä siis olla innoissaan vai ei? Aika näyttää ja yksityiskohdat ratkaisevat. Aikataulu on sinänsä mahdollinen, mutta homma pitää kanavoida niin, ettei Suomi lukitu vuosikymmeniksi puun polttoon. Toivottavasti 2029 kämppääni lämmittää ennemmin halkeava uraani kuin jonkun oravan entinen pesäpuu.

 

salmisaari2

ps. Terveisiä Salmisaaren hiilivoimalasta, joka syö nykyään myös puupellettejä. Vietin junnuna kaksi kesää Hanasaaren vastaavan CHP-voimalan putkissa ryömimässä, joten tutultahan laitos näytti. Niin hauskaa kuin homma olikin, en erityisemmin jää haikailemaan pölyistä hiilivoimaa.