Lihankulutus puoliksi 2025 mennessä? Helsingillä on nyt paikka näyttää isosti suuntaa, jos poliitikkojen rohkeus riittää

Lihan kulutusta on vähennettävä ilmaston ja luonnon suojelemiseksi ja terveyden edistämiseksi. Helsinki voi nyt näyttää suuntaa, mutta nykyinen ilmasto-ohjelma ei pelkällään riitä.

 

Jätin kesäkuussa 2018 kaupunginvaltuutettuna aloitteen siitä, että kaupunki ottaa tavoitteekseen puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutus kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä, ja että tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kaupunkikonsernin kattava suunnitelma ja ohjeistus. Syitä on useita. Tärkeimpiä ovat ilmastonmuutoksen ja lajikadon jarruttaminen, ja niiden päälle tulevat terveyshyödyt, Itämeren tila ja yleisemmin eläintenpidon etiikka. Kaupunginvaltuusto käsittelee aloitetta ensi keskiviikkona 13.2.

Miksi lihan kulutusta pitää vähentää?

Ruuantuotannon ja -kulutuksen osuus ilmastovaikutuksista Suomessa on reilu viidennes. Ruuantuotannon vaikutusten pienentämiseen on kehitteillä erilaisia teknologioita, mutta lopulta suurin merkitys on sillä, mitä tuotetaan ja syödään. Yksittäisiä poikkeuksia on, mutta pääsääntö on selvä: eläinperäinen ruoka aiheuttaa enemmän päästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Taustalla on kaksi seikkaa. Ensinnäkin, energiaa ja maata tarvitaan paljon enemmän eläintuotannossa kun ensin pitää kasvattaa rehua eläimelle ja sitten vielä itse eläin, Toisekseen märehtivä karja aiheuttaa valtavia metaanipäästöjä, ja metaani on hiilidioksidiakin voimakkaampi kasvihuonekaasu. Kuljetusketjun päästöt eivät muuta tätä pääsääntöä, ja toki Suomeen tuodaan nykyisin paljon eläinten rehua ulkomailta.

Pääsääntö on selvä: eläinperäinen ruoka aiheuttaa enemmän päästöjä ja muita ympäristöhaittoja.

Maatalous on merkittävä Itämeren kuormittaja ja rehevöittäjä, ja kasvispainotteisempi ruokavalio auttaisi kohentamaan meren tilaa. Myös terveyssyistä punaista ja prosessoitua lihaa tulisi syödä huomattavasti nykyistä vähemmän. Samalla merkittävä vähennys eläinperäisten tuotteiden kuluttamiseen mahdollistaisi niiden tuottamisen nykyistä eettisemmin.

Tutkijoiden viesti aiheesta on sekin selvä. Kesäkuussa 2018 Science-lehdessä julkaistu tutkimus nosti lihan ja maidon käytön vähentämisen tärkeimpänä keinona vähentää henkilökohtaista ympäristöjalanjälkeään ja samalla linjalla oli hiljattain planeetan tasolla kestävää ruokavaliota valmistellut kansainvälinen tutkijakomissio. Kanadassa tämä muutoksen tarve on hiffattu jo kansallisen ravintosuositusten tasolla, jossa maidon ja lihan osuutta on pienennetty huomattavasti. Suomi on EU:n kärjessä sen osalta, kuinka suuri osa kaloreista saadaan eläinperäisistä tuotteista. Täällä on todellakin varaa vähentää.

Mistä aloitteessa on kyse ja miksi sitä tarvitaan?

Oma esitykseni kulutuksen puolittamisesta kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä on valistunut arvaus sellaisesta mittakaavasta ja aikataulusta, jolla on merkittävä vaikutus, mutta joka on hyväksyttävissä ja toteutettavissa käytännössä ilman kustannusvaikutuksia valmistelua lukuun ottamatta. Mitään ei olla siis kieltämässä, vaan vähentämässä, ja koska eri kaupungin eri toimialoilla on tähän aika erilaiset lähtökohdat, on parempi asettaa ylätason tavoite ja antaa asiantuntevan virkakoneiston suunnitella ja ohjeistaa sen käytännön toteutus.

Aloitetta käsiteltiin kaupunginhallituksessa 28.1., jossa voimaan jäi aloitteen käytännössä tyrmäävä pohjaesitys. Kritisoidessani päätöstä sain kuulla joiltakin naapuripuolueiden kollegoilta ja kannattajilta olevani irtopisteitä keräävä populisti. Pohjaesityksen ja näiden läksyttäjien perustelu oli sama: Kaupunki on jo sitoutunut kunnianhimoiseen ilmasto-ohjelmaan, jossa linjataan kasvisruuan lisäämisestä ja kestävistä hankinnoista.

Uskoakseni tässä on taustalla on kaksi väärinkäsitystä. Ensinnäkin edelleen liian harva päättäjä ymmärtää, millaisen haasteen edessä olemme Ilmastonmuutoksen kanssa. Puoleentoista tai edes kahteen asteeseen ei ole mitään toivoa jäädä tahdonosoituksilla tai vähittäisillä säädöillä. Tarvitaan nopeita, vaikuttavia päätöksiä. Ruuankulutuksen päästöjen merkittävä laskeminen on vieläpä suhteellisen kevyt rasti: ei tarvita uutta teknologiaa, vain muutosta kulutustottumuksiin.

On vaarallista, jos puutteelliseksi tiedetystä ilmasto-ohjelmasta muodostuu perustelu vastustaa sitä täydentäviä ilmastotoimia.

Toisekseen Helsingin ilmasto-ohjelma on ilmeisesti ymmärretty hieman väärin. Hiilineutraalia Helsinkiä vuonna 2035 tavoitteleva ohjelma on hieno ja kunnianhimoinen, mutta siinä on kaksi huomattavaa rajausta. Helenin energiantuotanto on rajattu toimenpiteistä ulos, ja ohjelma ottaa varsin vähän kantaa kaupungin ja kaupunkilaisten kulutuksen aiheuttamiin päästöihin, jotka toteutuvat kaupungin rajojen ulkopuolella. Näitä epäsuoria päästöjä ei lasketa kaupungin päästötaseeseen eikä siten asetettuun hiilineutraalisuustavoitteeseen. Näin ollen esimerkiksi ruuantuotannon päästöt eivät laskelmiin sisälly. Tällainen fokus ilmasto-ohjelmassa on ihan perusteltua, mutta samalla on ollut alusta asti selvää ettei ohjelma pelkällään riitä toteuttamaan Helsingin strategiaa, jonka mukaan Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa vakavasti ja torjuu ilmastonmuutosta kunnianhimoisesti.

 

Lihankulutuksen vähentäminen on suoraviivainen ja edullinen tapa leikata nopeasti kaupungin ekologista jalanjälkeä

Aloite onkin valmisteltu täydentämään ilmasto-ohjelmaa, jossa on vain löyhiä kirjauksia kasvisruuasta ilman sitovia tavoitteita. On vaarallista, jos puutteelliseksi tiedetystä ilmasto-ohjelmasta muodostuu perustelu vastustaa sitä täydentäviä ilmastotoimia.

Lopuksi

Helsingin kaupunkikonsernin lihankulutuksen puolittaminen ei pelasta maailmaa. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, ja se on suoraviivainen ja edullinen tapa leikata nopeasti kaupungin ekologista jalanjälkeä. Hyödyistään huolimatta tällainen päätös on eittämättä monissa piireissä epäsuosittu. Ilmastopolitiikolta tarvitaankin rohkeutta, sillä vaikeita päätöksiä on edessä vielä paljon. Uskon ja toivon, että sitä löytyy valtuustosalista keskiviikkona.

 

ps. Painotan vielä, ettei pointtina ole kieltää lihansyöntiä, vaan vähentää sitä. Syön itsekin lihaa ja maitotuotteita, ja käsittääkseni ekologisesti kestävässäkin ruuantuotantojärjestelmässä meillä on edelleen tilaa laiduntavalle karjalle ja muille eläimille. Kyse on siitä, kuinka paljon.

 

bursa

Vegaaninen herkkuburgeri, joka maistuu liian lihaisalta joidenkin kasvissyöjien makuun. What a time to be alive!

Aina ei tuule ja joskus tuulee liikaa, mutta puhtaalle tuulisähkölle löytyy aina käyttöä

Suomen merkittävää tuulivoimapotentiaalia kannattaisi miettiä sähkömarkkinoita laajemmin. Niin sanottuja power-to-x-teknologioita tarvitaan tulevaisuudessa lähes varmasti.

 

Suomi on erinomainen maa tuulivoiman rakentamiseen. Täällä on varsin hyvät tuuliolosuhteet ja paljon lääniä ilman. Tuulivoima onkin hyvässä nosteessa. Viime vuonna sähköstä tuotettiin tuulivoimalla jo 5,9 TWh sähköä, mikä vastaa noin 7 % kulutuksesta. Suomen Tuulivoimayhdistyksen tavoitteena on viisinkertaistaa tuotanto vuoteen 2030 mennessä. Uusia rakentamista odottavia, kaavoitettuja tuulipuistoja on jo nyt lähes 20 TWh:n edestä. Tavoitetta kohti ollaan siis menossa vauhdilla, kun samalla uutisiin on noussut jo useita täysin markkinaehtoisia hankkeita. Kun katsotaan myytävän sähkön hintaa, tuulivoima on nyt edullisin tapa rakentaa uutta sähköntuotantoa. Kustannusten odotetaan putoavan teknisen ja logistisen kehityksen ansiosta vielä jatkossakin.

Tuulivoimalla on silti ongelma: varastointi. Tuulivoiman tuotanto vaihtelee sään mukana, kun sähköä tarvitaan jatkuvasti. Hyvää, järjestelmän tasolle skaalautuvaa teknistä varastointiratkaisua ei ole vielä keksitty, eikä välttämättä keksitäkkään. Kysyntäjoustolla ja paremmilla siirtoyhteyksillä vaihtelua voi tasoittaa jonkin verran, mutta tuulivoima – samoin kuin aurinkoenergiakin – tarvitsee väistämättä rinnalleen sellaista tuotantoa, joka toimii säästä riippumatta. Samaan aikaan edullinen tuulivoima vähentää tuon muun tuotannon kilpailukykyä ja haluja investoida siihen. Se myös ennen pitkää kannibalisoi omaa kannattavuuttaan.

Voimalaitoksen – kuten tuulivoimalan – kustannukset ovat vain yksi osa tuotannon kustannuksista. Kustannuksia tulee myös siitä, millaisia muita investointeja sähköjärjestelmään tarvitaan, jotta se toimii, ja nämä kustannukset kohdistuvat myös muille kuin sen tuulivoimalan pystyttäjille. Kasvava vaihtelevan tuulivoiman osuus tuotannosta aiheuttaa kasvavia järjestelmätason kustannuksia suoraan varavoimaan, verkkoihin ja varastoihin ja epäsuorasti muun tuotannon käyttöasteen alentuessa. Tuulivoiman tuotantokustannusten laskiessa olemme siis tilanteessa, jossa on koko ajan halvempaa tehdä sähköä, mutta koko ajan kalliimpaa leipoa se sisään sähköverkkoon. Aiheesta enemmän kiinnostuneiden kannattaa ottaa lukulistalle tämä tuore “The Costs of Decarbonization” -raportti.

Pitäisikö tuulivoimalle iskeä siis jarruja päälle, jottei sähköjärjestelmämme mene sekaisin? Ei. Näkökulma pitää avartaa sähköstä laajemmin energiatalouteen, sen sijaan että väännetään tuulivoiman osuudesta prosenteissa. Edullinen, päästötön sähkö on tervetullutta vähän hankalassakin muodossa. Sähköstä kun voidaan tehdä melkein mitä vain. Sillä voidaan pumpata lämpöä, jonka varastointi on selkeästi sähköä helpompaa. Sen avulla voidaan tehdä käytännössä päästöttömiä polttoaineita vedestä ja ilmasta, tai siirtyä tuottamaan lannoitteita ilman fossiilisia hiilivetyjä. Tällaiset “power-to-X”-ratkaisut ovat näillä näkymin välttämätön pala vähähiilistä taloutta. Esimerkiksi lentoliikenteessä, työkoneissa ja erilaisissa teollisuusprosesseissa tarvitaan polttoaineita todennäköisesti vielä pitkään, vaikka fossiilisista polttoaineista pitääkin päästä eroon.

Tuulivoiman lisärakentaminen on siis erittäin tervetullutta. Energiamarkkinoiden sääntelyä pitää vain kehittää niin, että etenemme paitsi kohti täysin päästötöntä, kustannustehokasta sähköjärjestelmää, myös sähkön käyttämiseen joustavasti yhteiskunnan muiden toimintojen päästöjen vähentämiseen.

Power-to-x-ratkaisut eivät ole kilpailukykyisiä niin kauan kuin niiden vaihtoehtona on halpa fossiilinen polttoaine. Yksi ongelma on sekin, ettei synteettisiä polttoaineita huomioida kun asetetaan sekoitevelvoitteita polttoaineiden bio-osuuksille – jälleen esimerkki siitä, miksi uusiutuvan energian sijaan pitäisi keskittyä päästöihin. Päästötavoitteiden välttämättömät kiristykset muuttavat kuitenkin asetelmaa. Siksi näitä teknologioita kannattaisi pilotoida jo nyt, ensimmäisten joukossa.

 

tuulivoimaa4

Tuulivoima vie paljon tilaa, muttei sen alueelle mahtuu muutakin. Tämä Olostunturin luonnonsuojelualueella sijaitseva mylly on jo 20 vuotta vanha. Tuulivoimatekniikka on sinä aikana kehittynyt aika tavalla.

Ilmastonmuutos tekee maailmasta turvattomamman paikan – mutta niin tekee sen torjuntakin

aeroplane-aircraft-airplane-35854

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii nopeaa fossiilisen energian käytön vähentämistä, mikä uhkaa sen myynnistä riippuvaisten maiden vakautta. Se voi heijastua myös meidän turvallisuuteemme.

 

Ilmastonmuutos on maailman vakavin turvallisuusuhka. Mikäli ilmastonmuutosta ei saada kuriin ajoissa, se uhkaa kymmenien tai satojen miljoonien ruokaturvaa tai elinkeinoja, tuo äkillisiä ääri-ilmiöitä ja voi ajaa valtavia siirtolaisjoukkoja liikkeelle.

Nämä uhkakuvat ovat todellisia ja yhä laajemmin tunnettuja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös ilmastonmuutoksen torjunta tuo mukanaan vaikeasti ennustettavia, mutta merkittäviä turvallisuusuhkia. Fossiilisen energian virrat ovat keskeisessä asemassa koko maailman taloudessa ja geopolitiikassa. Lisäksi fossiilitaloudessa on kiinni valtava määrä työpaikkoja esimerkiksi hiilikaivoksissa ja polttomoottoriteknologioiden tuotannossa. Ilmastonmuutoksen hillinnän vaatima fossiilienergiasta luopuminen järisyttää näitä kansainvälisiä ja kansallisia rakenteita, mikä voi aiheuttaa monenlaista epävakautta.

Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön IRENAn tuore raportti käsittelee energiamurroksen geopolitiikkaa. Aiemmin samasta aiheesta erityisellä Venäjä-painotuksella on julkaistu myös valtioneuvoston teettämä selvitys. Lähi-Idän öljyntuottajamaat ja Venäjä ovatkin ehkä pahiten lirissä muutoksen edessä. Niiden talous on erittäin riippuvainen fossiilienergian vientituloista, ja ne ovat herkästi vaikeuksissa jos kysyntä tai hinta laskee merkittävästi. Sen lisäksi monet niistä ovat autoritäärisiä sortovaltioita, joiden yhteiskuntarauha nojaa tähän helppoon tulonlähteeseen, ja niiden kyky ja halu uudistua on tähän asti nähdyn perusteella heikko. Ei ihme, että näillä mailla on kova hinku vesittää kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.

1,5 asteen politiikka tarkoittaa fossiilienergian kulutuksen putoamista alle puoleen vuosien 2020 ja 2030 välillä. Nämä ovat synkkiä lukuja fossiilienergian kauppiaille. Vähäpäästöisemmän maailman kylkiäisenä saatetaankin saada horjuva Venäjä ja romahtava Saudi-Arabia. Vaikka en koe minkäänlaista sympatiaa kyseisissä maissa vallassa olevia rosvohallintoja kohtaan, niiden sekasortoinen luhistuminen ei sekään lämmitä mieltäni. Sortuva Saudi-Arabia voi olla vielä paljon Syyrian sotaa ikävämpi skenaario, ja johtaa valtavaan pakolaisaaltoon ja terrorismin kasvualustaan. Heikkenevän Venäjän johdolle ulkoinen aggressio voi olla houkutteleva polku suitsia sisäistä levottomuutta.

fossiilikulutus
1,5 asteen politiikassa fossiilienergian kulutuksen pitäisi todennäköisesti pudota alle puoleen yhden vuosikymmenen aikana. Huono uutinen sitä myyville. (Datan lähde: IIASA, kuvassa keskiarvo 1,5 asteen alle jäävistä skenaarioista)

 

Tarvitaan siis kansainvälistä politiikkaa, joka sovittaa yhteen suuret päästövähennykset ja rauhan rakentamisen. Ilmastopolitiikkaa ei pitäisikään nähdä erillisenä asiana, vaan aivan keskeisenä osana kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää suomalaiseen politiikkaan? Ainakin se on selvää, että epävakaassa maailmassa on syytä panostaa uskottavaan puolustukseen, oikeiden ja vakaiden liittolaisten valintaan sekä liittolaisuuden vahvistamiseen, puolustuksen ja kriisinhallinnan valmiuteen ja yhteiskunnan huoltovarmuuteen. En lähtisi tässä ympäristössä kilpailemaan siitä, kuka uskaltaa luvata vähiten hävittäjiä. Sen sijaan pitäisi miettiä sitäkin, että niiden hävittäjien on syytä ennen pitkää lentää synteettisellä tai kestävällä biopohjaisella kerosiinilla. Myös puolustus on irroitettava fossiilitaloudesta.

Kovan turvallisuuspolitiikan ohella on pohdittava miten Suomi voi edistää sujuvaa siirtymää pois fossiilienergiasta. Vaikka se hullulta kuulostaakin, voi venäläisen ydinvoimalan tilaaminen kaikista sen riskeistä ja ongelmista huolimatta olla omanlaisensa rauhanteko. Ydinvoima kun on yksi harvoista ilmastonmuutoksen torjunnan teknologioista, jossa Venäjällä on korkeaa, vientikelpoista osaamista, jonka varaan rakentaa fossiilienergian viennin sijasta.

Ilmastonmuutoksen tuomat turvallisuusuhat eivät siis ole syy karsia puolustuksesta, eikä investointeja ilmastonmuutoksen hillintään ja turvallisuuteen kannata peilata vain vastakkain. On silti tärkeää jälleen kerran muistaa mittakaavat. Ilmastonmuutosta on torjuttava nopeasti ja tehokkaasti kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Vaikka ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset on syytä hahmottaa, ei ilmastonmuutosta ole syytä kohdata vain turvallisuusuhkana.

Mikään määrä aseita ei suojaa muuttuvalta ilmastolta. Konkreettinen muistutus tästäkin saatiin, kun hurrikaani Michael moukaroi kerralla läjän Yhdysvaltojen edistyneimpiä F-22-hävittäjiä romuksi viime syksynä. Se on jotain, josta useimmat maan sotilaalliset viholliset voivat vain haaveilla.

 

Kiertotalous on taloutta sekin, ja sellaisena sitä on syytä ohjata

Kiertotalous tähtää kasvavaan materiaalitehokkuuteen ja talouden pienenevään ekologiseen jalanjälkeen. Siihen pääsemiseksi tarvitaan toimivaa taloudellista ohjaamista.

Kiertotalous on noussut viime vuosina suosituksi termiksi, jolla kuvataan yleensä siirtymistä materiaalien kulutuksesta niiden kierrättämiseen, sekä materiaalien käyttöajan pidentämiseen ja osin myös siirtymää omistamisesta jakamiseen. Kiertotalous on jotain, jolla tavoiteltu talouskasvu saadaan kytkettyä irti jatkuvasti kasvavasta ekologisesta jalanjäljestä ja riippuvuudesta fossiiliseen energiaan, muoviin ja neitseellisiin raaka-aineisiin.

Hyvä juttu siis, ja ehdottoman tärkeä suunta kehitykselle tästedes. Suomessa kiertotalouskeskustelu ja -toimenpiteet ovat kuitenkin keskittyneet aika paljon erilaisiin biotalouskuvioihin ja jätteen käsittelyyn. Kiertotalouden edistämisestä jää helposti varsin tekninen kuva. Kuitenkin kyse on lopulta siitä, että jos halutaan kiertotaloutta, pitää säännellä taloutta niin, että tavara ja resurssit kiertävät eikä niitä hukata. Keskeinen ohjauskeino on tietysti verotus. Tässä siis pari verotuksellista evästä kohti kiertoa:

  1. Työn verotus suhteessa kulutuksen verotukseen. Tavaran korjaaminen suhteessa uuden ostamiseen on tyypillisesti aivan liian kallista. Tähän on monta syytä, eikä kaikkiin ole helppo puuttua kansallisella tasolla. Korjaaminen vaatii kuitenkin useinmiten manuaalista työtä, kun taas tavaraa pusketaan optimoiduilta tuotantolinjoilta. Korkea verokiila, palkkataso ja jäykähköt työmarkkinat täällä verrattuna halpatyövoiman tuotantomaihin vinouttaa tilannetta entisestään. Kohdentamalla verotusta työnteosta uuden tavaran kulutukseen voisi siis edistää kiertotaloutta. Haasteeseen voisi tarttua myös alentamalla suoraan tavaroiden korjaamisen verotusta: Pienille korjauspalveluille saisi EU:n puitteissa käyttää alennettu ALV-kantaa, ja vuosina 2007-2011 näin itse asiassa tehtiinkin.
  1. Osuva haittaverotus. Kiertotalouden näkökulmasta tuotteen voi suunnitella kahdella tapaa hyvin. Joko niin, että se kestää pitkään ja on korjattavissa, tai sitten niin että sen materiaalit ovat helposti uudelleen hyödynnettävissä. Parasta on tietysti tavara, joka täyttää molemmat ehdot, ja kamalinta tavara, joka ei ole kumpaakaan. Esimerkiksi elastaanilla höystetty pikamuoti ja elektroniikkayhtiöiden pyrkimykset estää korjaus ja kierrätys pitäisi saada kitkettyä, ja haittavero on siihen oiva työkalu. Hyvä on sekin, että tavaroiden korjauskelpoisuudelle asetetaan vähimmäisvaatimukset – tämä on muuten taas yksi asia, jossa EU tekee duunia kuluttajan puolesta, vaikkei se aina otsikoissa näy.
  1. Energian verottaminen fiksusti. Energian kulutus nähdään usein mörkönä, jota täytyy suitsia. Kiertotalouden näkökulmasta asia on monimutkaisempi. Materiaalien kierrättäminen kun vie usein enemmän energiaa kuin neitseellisen raaka-aineen tuottaminen. Tässäkin on lisäksi maantieteellinen jakauma. Tavaran tuottaminen kuluttaa energiaa Kiinassa, materiaalien kierrättäminen kuluttaa energiaa täällä. Tärkeää onkin tehdä ero polttamalla tuotetun, päästöintensiviisen energian ja vähäpäästöisen sähkön ja lämmön välille. Energiankulutusta ei kannata suitsia ja verottaa tiukasti aina ja kaikkialla, vaan huolehtia siitä että energia tehdään mahdollisimman pienellä ekologisella jalanjäljellä tuulesta, auringosta tai halkeavista ytimistä. Kiertotalous tarvitsee pyöriäkseen paljon puhdasta energiaa.

Mitä erilaisiin muotitermeihin tulee, on kiertotalous parhaasta päästä. Taloudellisen toiminnan materiaalista ja ekologista jalanjälkeä on välttämätöntä pienentää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, etteivät ratkaisuksi riitä valistaminen tai luontoa ja ilmastoa pahimmillaan uhkaava biotalouspöhinä. Kiertotaloutta rakennetaan parhaiten sellaisella verotuksella ja sääntelyllä, joka tukee uudelleenkäyttöä, kiertoa ja korjausta, sekä tuotannon sivuvirtojen järkevää hyödyntämistä. Erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja pohdittiin kattavasti tässä viimevuotisessa selvityksessä ja paraikaa Sitrakin työstää uutta kiertotalouden tiekarttaa. Nyt täytyy vielä valita vaaleissa päättäjiä, jotka ottavat kiertotalouden edistämisen tosissaan.

korjaus2

Tuotteiden korjattavuus ja kierrätettävyys ovat kiertotaloudessa keskeisiä juttuja, ja varmistettava sääntelyllä.

Maahanmuuton lieveilmiöistä saa olla huolissaan, mutta se ei saa olla tekosyy lietsoa vihaa tai kaaosta

Maahanmuuton ongelmista voi ja pitää keskustella, ja niitä ongelmia voi ja pitää ratkoa. Tilanne kysyy suhteellisuudentajua ja harkintakykyä, jottei raivata tilaa vihalle ja sekasorrolle.

Maahanmuutto ei ole ongelmatonta. Kyllä, tietyt kansalaisuudet ovat yliedustettuja seksuaalirikoksissa. Kyllä, Suomessa on epäilemättä sellaisiakin turvapaikanhakijoita, jotka eivät pakopaikkaa oikeasti tarvitse tai ansaitse. Kyllä, seksuaalinen väkivalta on aina tuomittavaa, oli tekijä kuka tahansa. Kyllä, näille asioille pitää tehdä jotakin, ja tehdäänkin. En tunne yhtään poliitikkoa mistään puolueesta, joka olisi eri mieltä.

Kaikella politiikalla on monenlaisia seurauksia, ja turvapaikkoja myöntämällä saamme ratkottavaksi myös erilaisia lieveilmiöitä, joista väkivaltaiset rikokset ovat tietysti kaikkein kamalimpia. Niihin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni osa pakolaisista, ja samalla pelastamme ihmisiä vainolta, sorrolta tai kuolemalta – ja hädänalaisten ihmisten auttaminen on arvo, johon yhteiskuntamme on sitoutunut noin yleisesti ja kansainvälisin sopimuksin.

Itse haluan siitä arvosta pitää kiinni. Rajojen laittaminen kiinni tai hätiköity perustuslain muuttaminen eivät ole ainoita tai edes missään määrin järjellisiä keinoja torjua turvapaikkapolitiikasta juontuvia ongelmia. Esimerkiksi viranomaisten – erityisesti poliisin –  riittävä resursointi, nykyistä sujuvampi kotouttaminen luontevien ihmiskontaktien ja järkevän tekemisen kautta, oikeustajuun istuvat rangaistukset, alueellisen segregaation torppaaminen ja toimivat työmarkkinat ovat kaikki uskoakseni parempia keinoja. Muitakin varmasti on, ja hyvä että niitä avoimesti punnitaan. Olennaista on suhteuttaa toimenpiteet riskeihin. Kokonaisten ihmisryhmien leimaaminen on aina väärin.

Isossa kuvassa tarvetta paeta pitää tietysti vähentää rakentamalla kestävää kehitystä, ja on tärkeää miettiä miten resurssit, jotka nyt eri maissa pakenevien ihmisten suojeluun laitetaan, voisi tehokkaammin kohdentaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen – paukkuja on syytä laittaa apuun konfliktien lähialueilla ja konfliktien ratkaisemiseen ajoissa. Esimerkiksi aseiden myyminen tyranneille on paitsi moraalitonta, myös tästä näkökulmasta järjetöntä.

Ja mitä seksuaalisen väkivallan torjumiseen tulee, erinomainen askel lakikehikon ja asenneilmapiirin parantamiseen on tulevan eduskunnan käsittelyyn tuleva Suostumus2018-aloite, jonka ansiosta lakia ollaan tuoreiden uutisten mukaan rukkaamassa jo nyt parempaan suuntaan. Seksuaalinen häirintä ja väkivalta on aivan liian yleistä kaikissa sen muodoissa, ja on siitä kärsineiden halveksuntaa käsitellä asiaa vain maahanmuuton näkökulmasta.

Noin yleisesti on hyvä muistaa, että maahanmuuttovastainen populismi on poliittinen voima, joka on laittanut Yhdysvallat polvilleen nostamalla kaaottisen ja epäpätevän kummajaisen maan johtoon, ajanut britit tragikoomiseen brexit-solmuun, ja vienyt Itä-Euroopan maita demokratian perusteita purkavalle polulle. Venäjän johto hieroo kaaoksen ja sekoilun äärellä käsiään ja heittää taustalla bensaa liekkeihin. Naisten ja vähemmistöjen asemaa tällainen populismi pyrkii tietysti säännönmukaisesti heikentämään, ja kylkiäisenä tulee tyypillisesti myös tieteen väheksymistä, verkkovainoa, väkivaltaisten ääriliikkeiden normalisointia, oikeusvaltioperiaatteiden halveksuntaa ja kriittisen median hiljentämispyrkimyksiä. Jos siis mietit antavasi jonkinlaisen protestiäänen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, niin mietipä vielä ja mieti tarkkaan kuka äänesi saa ja mitä kaikkea äänelläsi lopulta edistät. Maahanmuuton haasteisiin voidaan tarttua myös sivistyneesti ja parempaa maailmaa rakentaen. Rasismia ja vihanlietsontaa ei pidä missään tapauksessa ruokkia tai suvaita. 

Unohda uusiutuvat, puhu päästöistä

(Yhteiskirjoitus Janne Korhosen kanssa)

Uusiutuvan energian lisääminen on energiapolitiikan kulmakivi Suomessa ja Euroopassa. Todellisuudessa olisi tärkeämpää puhua päästöistä ja muista ympäristövaikutuksista ja tarkastella energiataloutta kokonaisuutena.

Etsi käsiisi mikä tahansa ilmastonmuutosta käsittelevä uutinen, artikkeli tai ilmastostrategia. On varsin todennäköistä, että siinä puhutaan tarpeesta tai tavoitteesta lisätä uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvan energian käsite on juurtunut syvälle ilmastoon ja energiaan liittyvään politiikkaan ja keskusteluun, ja sitä pidetään koko lailla kyseenalaistamatta takeena jostain paremmasta, puhtaammasta, vähäpäästöisemmästä ja kestävämmästä tulevaisuudesta.

Samalla on jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei näillä asioilla ole välttämättä juuri tekemistä toistensa kanssa.

Energy Policy -tiedejulkaisussa hiljattain julkaistu tutkimusartikkelimme “Abandoning the concept of renewable energy” [1] käsittelee juuri tätä ongelmaa. Ajatus uusiutuvasta energiasta vastapainona vanhalle, keskitetylle ja saastuttavalle energian tuotannolle vakiintui 1970-luvulla, ja silloiseen keskusteluun liittyneet määritelmät määrittelevät edelleen energiapolitiikkaamme Suomessa, Euroopassa ja maailmalla yhä. Uusiutuvan energian käsitteeseen liittyy kuitenkin useita ongelmia.

Ensinnäkään uusiutuvuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että energianlähde olisi ekologisesti tai yhteiskunnallisesti kestävä. Bioenergian ongelmat tiedostetaan kenties parhaiten, mutta mikään tapa tuottaa energiaa ei ole täysin haitaton. Toinen ongelma onkin se, että käsite niputtaa yhteen todella erilaisia tapoja tuottaa energiaa. Tämä johtaa tilanteisiin, jossa vaikkapa mittavan vesivoimapotentiaalin Norjaa käytetään yleisenä esimerkkinä energiapolitiikan ohjaukseen. Kolmannen ongelman muodostavat näytöt: Uusiutuvan energian osuus energiantuotannosta ei ole juurikaan yhteydessä energiapolitiikan tosiasialliseen kestävyyteen, ja uusiutuvan energian lisäämiseen tähtäävän poliittisen ohjauksen tulokset päästöjen vähentämisessä ovat olleet kehnoja.

 

renewables2

Uusiutuvan energian osuus ja arvio energiapolitiikasta. Data: World Energy Council.

 

Neljäs ongelma on se, että löyhä uusiutuvan energian käsite mahdollistaa tahallisen ja tahattoman harhaanjohtamisen. Mielikuvissa – ja kuvapankkien kuvissa – uusiutuva energia on tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, mutta käytännössä uusiutuvan energian skenaariot nojaavat lähes aina erittäin merkittävään biomassan polttoon. Jotkin yritykset ratsastavat uusiutuvan energian positiivisilla mielikuvilla myydäkseen maakaasua ja pitkittääkseen fossiilienergian aikakautta. Esimerkiksi fossiilista maakaasua ja sen polttamiseen tarvittavaa laitteistoa myyvien yritysten, kuten suomalaisen Wärtsilän, intresseissä on esittää kaasu uusiutuvan energian aisaparina. Myymällä lupauksia joskus tulevaisuudessa mahdollisesti odottavasta “puhtaan kaasun” aikakaudesta, nämä yritykset käytännössä edistävät fossiilisen maakaasun polttamista juuri nyt.

 

renewables_1

Uusiutuvan energian kuvasto korostaa usein tuulivoimaa ja aurinkopaneeleita – tosiasiassa vesivoima ja biomassa jyräävät tilastoissa (kuvakaappaus Getty Images -sivulta).

 

Omanlaisensa ongelma on sekin,että  myös uusiutuva energia nykyisellään nojaa pitkälti uusiutumattomista resursseista rakennettuun infrastruktuuriin – ja uhkaa laajentuessaan ainutkertaista luontoa.

Ilmasto- ja energiapolitiikassa pitäisi keskittyä olennaiseen. Nyt on vähennettävä päästöjä nopeasti, ja samalla huolehdittava siitä, että ympäristön kuormitus kevenee ja sosiaalinen eriarvoisuus vähenee. Uusiutuvan energian käsite palvelee näitä tarkoituksia huonosti. Ja käsitteillä on väliä – kieli kun muokkaa suoraan sitä, miten asioita jäsennämme ja millaisia valintoja edessämme näemme. Siksi puhe pitäisi kääntää uusiutuvista päästöihin, ja energiantuotannon kategorioista laajemmin siihen, miten rakennetaan kestävää, vähäpäästöistä tulevaisuuden yhteiskuntaa.

(Artikkeli on vapaasti ladattavissa tästä linkistä helmikuun 14. päivään asti. Artikkelin käsikirjoitusversio löytyy täältä.)

Julkaisun viittaustiedot:

[1] Harjanne, A. & Korhonen, J. M. (2019). Abandoning the concept of renewable energyEnergy Policy 127, 330-340. https://doi.org/10.1016/j.enpol.2018.12.029.

Vastikkeetonta fyrkkaa kaikille? Kolme pointtia perustulon puolesta

Perustulo ei ole kaiken korjaava taikatemppu, mutta se on lupaava suunta entistä paremmin voivan yhteiskunnan rakentamiseen.

Seuraavalla eduskunnalla* on edessään sosiaaliturvan uudistaminen, tai ainakin sen yrittäminen. Yksi mahdollinen polku on perustulo.

Perustulomalleja on monenlaisia, mutta perustulon ydin on vastikkeettomuus. Perustulo tulee tilille ilman raportointia tai osoitusta aktiivisuudesta. Se voidaan sitten verottaa pois riittävän hyvin tienaavilta, tai sitä voidaan täydentää muilla tulonsiirroilla.

En väitä osaavani kertoa, millainen perustulomalli tarkalleen olisi paras, mutta pidän selvänä että perustulo on juuri se suunta, johon sosiaaliturvaa pitää viedä. Tähän on kolme syytä.

1) Psykologia ja ihmiskuva

Perustulo vähentäisi pienituloisten elämästä epävarmuutta ja huolta. Juuri nuo asiat tekevät köyhyydestä erittäin viheliäistä ja itseään ruokkivaa. Köyhyys nimittäin tyhmentää, sillä tuloista murehtiminen syö kriittistä kognitiivista kaistaa. Perustulon ei tarvitse taata nykyistä suurempia tuloja, jo sosiaaliturvan yksinkertaistaminen todennäköisesti auttaa, sillä se vapauttaa ajallisia ja henkisiä resursseja. Tätä vaikutusta ei käsittääkseni yleensä mallinneta suoraviivaisissa kustannuslaskelmissa. Vaikeaa se olisikin, mutta veikkaan itse sen olevan erittäin merkittävä.

Kyse on myös ihmiskuvasta, jonka ympärille yhteiskuntaamme rakennamme. Onko jengi keskimäärin laiskaa vai ahkeraa ja itseään kehittävää? Totuus lienee molempia sekaisin. Kärjistettynä näyttää siltä kuitenkin siltä, että työttömiä ja vähävaraisia halutaan kontrolloida ja kepittää, kun taas hyvätuloisten osalta huolena on liiallinen verotus ja vapauksien rajaaminen. Kun muistetaan, että erilaisilla rakenteilla ja sattumalla on valtava vaikutus siihen, millaiseen asemaan päätyy, tämä tuntuu epäreilulta.

2) Työmarkkinoiden ohjaaminen

Toisen mielenkiintoisen pointin perustulon puolesta esitti Osmo Soininvaara vastikään blogissaan. Siinä missä liiat tuloerot ovat yhteiskunnallista myrkkyä, ovat liian pienet palkkaerot työmarkkinoiden rakenteelle huono homma. Jos proffan ja sihteerin palkat ovat kovin samat, kannattaa työnantajan teettää proffalla sihteerin hommat omiensa ohessa. Tuloksena on helposti tehoton professori ja työtön sihteeri. Kuten Soininvaara toteaa, pitäisi siksi työvoiman hinnan ja palkansaajan nettotulojen eriytyä toisistaan nykyistä enemmän. Perustulo tarjoaa väylän tähän.

Selkeä ja usein mainittu hyöty on tietysti myös kannustinloukkujen purkaminen. Jos kaikki työnteko on taloudellisesti kannattavaa, kynnys työllistymiseen madaltuu ja kaikenlaisen himmelöinnin tarve työnhakijan ja yhteiskunnan puolelta vähenee. Perustulo helpottaisi myös osa-aikaisen työn vastaanottamista ja esimerkiksi vajaasti työkykyisten asemaa.

3) Palkkatyön aseman purkaminen

Suomalainen yhteiskunta rakentuu vahvasti työn arvostuksen pohjalle. Työpaikka ja ura määrittävät ihmistä paljon, ja politiikassa työttömyyden kitkeminen on tärkeysjärjestyksen kärjessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä yksilöille palkkatyö tuottaa yleensä suurimman osan tuloista ja ison osan elämän merkityksestäkin, ja yhteiskunta rakentuu pitkälti työn tulosten ja sen verotuksen varaan.

Työn ja hyvinvoinnin vahva korrelaatio saa helposti unohtamaan että ne eivät oikeasti ole sama asia. Merkittävä osa työstä tukee tai ylläpitää ympäristön tai ilmaston kannalta kestämätöntä toimintaa. Mikäli antropologi David Graeberia on uskominen, on valtava osa kaikesta työstä vauraissa länsimaissa itse asiassa hyödytöntä, itseään ylläpitävää sontaa. Samalla yhteiskunnassa tehdään valtavasti arvokasta hyvää perinteisen työelämän ulkopuolella esimerkiksi vapaaehtoisina järjestöissä.

Yhteiskunnan rahoittaminen palkkatyön verotuksella voi joka tapauksella olla koetuksella, jos robotit valtaavat työmarkkinoita kovimpien ennusteiden mukaan. Tämä siirtymä kannattanee tehdä ennakoivasti.

Lopulta yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia on mahdollisuus olla vapaana ja harrastaa. Teknologia on lisännyt hyvinvointiamme valtavasti ja myllertänyt oikeastaan kaikkea tekemistä. Silti meillä on vaikeuksia kyseenalaistaa nykyistä työn asemaa. Nelipäiväisen työviikon ehdottajaa ei pitäisi nauraa suohon, vaan pohtia aidosti, miksi ylipäänsä töitä teemme ja mitä sillä tavoittelemme. Kun tänä päivänä selaa uutisia, on ilmiselvää että nykymaailmassa vaurauden tasainen jakaminen on sen lisäämistä polttavampi ongelma.

Töitä pitää tehdä jatkossakin, eikä perustulo hetkessä paranna maailmaa, mutta se voi osaltaan ohjata keskittymään oikeisiin asioihin.

Lupaavan potentiaalin lisäksi perustuloon liittyy suuria haasteita. Välitön hintalappu on se ilmeisin, ja toisen muodostaa tasapainon asettaminen muiden tarveharkintaisten tukien suhteen. Suomen jäykästi muutettava eläkejärjestelmä aiheuttaa sekin omat mutkansa, samoin kuin asumiskustannusten massiiviset alueelliset eroavaisuudet. Kielteisistä kannustinvaikutuksista kannetaan usein huolta – itse olen käsittänyt, että himassa pleikan hakkaaminen tai kotivanhemmuus yhteiskunnan tukemana onnistuu kyllä nykyisinkin.

Perustuloa ei siis voi paukuttaa minään simppelinä kaiken korjaavana temppuna. Yhteiskunnan trendit huomioiden se on kuitenkin lupaava suunta, jota kohti hyvinvointiyhteiskuntaa tulisi kehittää vauhdikkaallakin aikataululla. Maalina pitäisi joka tapauksessa olla sosiaaliturva, joka on ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, kannustaa osallistumaan rakentavasti yhteiskuntaan ja takaa inhimillisen perustoimeentulon kaikille.

 

perustulo

Vihreiden perustulomallissa perustulon suuruus olisi 560 euroa. Sen rinnalle jäisi harkinnanvaraisia tukia.

 

*) kirjoitan tietoisesti eduskunta, en hallitus. Juuri tämäntyyppisten, strategisten pitkän aikavälin päätösten pitäisi olla nykyistä selkeämmin eduskunnan kuin hallituksen tonttia.

Kvartaalikatsaus valtuustotyöhön IV/2018

Syksyn kantavana teemana politiikassa on ollut ilmastoherääminen IPCC:n erikoisraportin myötä. On tärkeää ettei ilmastopolitiikka jää puheiden tasolle.

Vuosi 2018 lähestyy loppuaan ja on taas aika tsekkailla taaksepäin viimeisiä kolmea kuukautta. Lähestyvät eduskuntavaalit alkavat jo näkyä, mutta samaan aikaan kaupungin tasolla päätöksenteon arki rullaa. Kaupunkikuvassa hieno homma oli tietysti keskustakirjasto Oodin avautuminen. Oodia ei kannata arvioida vain kirjavalikoiman mukaan, sillä se on paljon kirjastoa enemmän – se uusi, yhteinen ja erittäin tervetullut julkinen tila, kohtaamispaikka ja harrastamisen ja oppimisen tuki just oikealla sijainnilla.

Politiikan syksyä määrittävä tekijä oli ehdottomasti hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) lokakuussa julkaisema erikoisraportti.Ilmastonmuutoksen vakavuus on ymmärretty tiedeyhteisössä jo pitkään, ja IPCC on suoltanut raportteja jo vuosikymmeniä, mutta vihdoin nyt viesti tuntui nousevan poliittiseen tajuntaan läpi puoluekentän. Keskustelu ilmastotoimista onkin kiihtynyt myös valtuustossa.

Valtuusto

Syyskauden merkittävimpiä päätöksiä valtuustossa on luonnollisesti talousarvio eli kaupungin budjetti ensi vuodelle. Veroprosentti pysyy entisellään, investoinnit kasvavat ja mm. naisvaltaisten, pienipalkkaisten alojen tilanteeseen haetaan parannusta erillisellä palkkakehityssuunnitelmalla. Rahalle olisi aina enemmän käyttöä kuin mitä sitä on jaettavana, mutta noin yleisesti budjetti on tasapainoinen, valtuuston voimasuhteita kuvaava kompromissi. Nostin itse budjettikeskustelun yhteydessä esiin sen, että tulevina vuosina on syytä varautua siihen ettei Helen voi samaan aikaan tahkota kaupungille rahaa hiilellä ja siirtyä nopeasti sellaiseen kaukolämmön tuotantoon, joka ei perustu polttamiseen. Helsingillä on muuten netissä hyvä palvelu, josta näkee investoinnit suoraan kartalla.

Kaavoja on nuijittu taas kovaa tahtia. Yksi merkittävimmistä lienee Keski-Pasilan tornitaloalue, joka sujahti valtuustossa läpi ilman yhtäkään puheenvuoroa – heti sen jälkeen debatoitiiin kyllä sitten Lauttasaaren ala-asteen perusparannuksesta. Ihan tähän omille kulmille hyväksyttiin tuleva Siltasaarenportti, johon Helsingin yliopiston ylioppilaskunta lähtee rakentamaan kiinnostavaa tieteen ja talouden korttelia.

Noin muuten valtuuston syksystä iso siivu kului jälleen erilaisten valtuutettujen aloitteiden kanssa. Aloitetehtailua parjataan usein – ja ihan aiheesta. Samalla on hyvä tiedostaa, että ne ovat merkittävä tapa vaikuttaa kaupungin toimintaan. Nyt syksyllä ovat aloitteiden ansiosta edenneet mm. anonyymi rekrytointi ja inhimillisempi päihdepolitiikka. Aloitesumaan auttaisi paljon jo se, että niitä rustailevat valtuutetut käyttäisivät edes sen muutaman tunnin tsekatakseen onko asia jo jollain tapaa valmistelussa tai voiko sitä edistää jollain muulla tavoin. Itse jätin lokakuussa aloitteen Vanhankaupunginkosken padon purkamisen kannattavuuden kokonaisarvioinnista, sillä tämä asia ei ilman aloitetta liikkuisi.

Erittäin merkittävänä ja hienona päätöksenä on vielä syytä nostaa esiin Helsingin uusi päästövähennysohjelma, joka listaa yli 140 toimenpidettä joilla kaupungin päästöihin puututaan. Ohjelma päätettiin vain kaupunginhallituksen tasolla, eikä se ole suoraan sitova. Se antaa kuitenkin erittäin tukevan selkänojan vaatia rohkeaa ilmastopolitiikkaa kaikessa päätöksenteossa jatkossa. Isoin puute on se, ettei ohjelma ota kantaa isoimpaan yksittäiseen päästölähteeseen, eli kaukolämmön tuotantoon. Asiaan liittyen kaupunginhallitus käsitteli hiljattain myös ponteni siitä, että Heleniä tulisi ohjata huomioimaan bioenergian käytön todelliset päästöt  – mitään radikaalia ei ponsivastauksesta valitettavasti seuraa, mutta kaupunginhallitus antoi kuitenkin painetta kohti kestävämpää energiapolitiikkaa.

HKL ja HSY

Liikenneliikelaitoksen johtokunnassa on taas hankittu yhtä ja toista, kuten vaunuja, pysäkkejä ja niiden huoltoa. On kiinnostavaa olla mukana tässä pumpussa tällaisena aikana, jona raiteita rakennetaan kovaa vauhtia lisää ja kaupunkiliikenne on muutenkin murroksessa. Yksi murroksen ilmentymä ovat kaupunkipyörät, joiden käytössä rikottiin taas ennätyksiä. Fillarien kausi piteni, niitä saatiin Espooseen ja koko kauden ostaneiden käyttäjien määrä kasvoi yli 40 %. Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä on maailman kärkeä, vaikka täälläkin on tietysti vielä tilausta laajentaa – ja  on huolehdittava siitä, että fillarit pysyvät hyvässä kunnossa läpi kauden.

Merkittävin yksittäinen asia HKL:n pöydällä on edelleen Raide-Jokeri. Huolta herättää se, että arviot kustannuksista ovat odotettua korkeampia – kyseessä on joka tapauksessa kasvavan pääkaupungin rakenteen ja joukkoliikenneyhteyksien kriittinen osa.

HSY:n hallituksessa saatiin päätökseen uusi, vuoteen 2025 ulottuva strategia. Se on oikeasti aika hyvä ja konkreettinen. Itselleni sitä valmisteltaessa on ollut tärkeää se, että HSY:n toimintaa kehitetään koko seudun näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla, että toiminta olisi taloudellisesti kestävällä pohjalla ja että HSY tekee kaikkensa tukeakseen osaltaan nopeaa siirtymää pois fossiilitaloudesta. Hallituksessa on käsitelty myös isoja investointiohjelmia vesi- ja jätehuoltoon, ja lisäksi päätettiin aloittaa uuden kestävän kaupunkielämän ohjelman valmistelu, jolla on tarkoitus tukea pääkaupunkiseudun kuntien yhteistä ilmasto- ja ympäristötyötä.

Taas kerran on mehusteltava HSY:n tosi hyviä tietopalveluita netissä. Kahlaan duunin puolesta usein eri kaupunkien ja alueiden ilmasto- ja ympäristötilastoja ja harvassa ne on paketoitu näin hyvin tarjolle.

Muuta

Helsingin kaukolämpökeskusteluun on saatiin vauhtia kun ensin Smart Energy Transition -hankkeen ja sitten BIOS-tutkimusyksikön porukka julkaisivat ajatuksensa hiilen korvaamisen vaihtoehdoista. Hiilen vaihtaminen puuhun on edelleen vaarallinen suunta, joka pitää välttää, kuten aiemmin kirjoitin. Nyt odotellaan mielenkiinnolla Helenin vastauksia kesäkuussa jätettyihin ponsiin, joissa firmalta vaaditaan näkemystä siitä, miten kaukolämpöjärjestelmän päästöistä päästään oikeasti. Noin muuten kaukolämpöön liittyen on ollut hienoa seurata, kuinka Petrus Pennasen kanssa yhtenä lupaavana vaihtoehtona esiin nostamamme pienreaktorit ovat keskustelussa jo valtavirtaa – viimeksi niiden luvituksen virtaviivaistamista ehdotti Sitra.

Valtuusto jatkaa kokoustamista tammikuussa, jolloin kokoonnutaan myös yhteiseen kauden puolivälin suunnitteluseminaariin. Helmikuussa tulee käsittelyyn tekemäni aloite lihan kulutuksen puolittamisesta. Siitä voi povata legendaarisen kasvisruokakeskustelun comebackia, mutta itse uskon että lisääntynyt tietoisuus ilmastonmuutoksen hillinnän tärkeydestä johtaa fiksuun debattiin ja päätökseen. Ilmasto-, ympäristö- ja energia-asioiden ohella yksi oma kevään proggis on valtuuston ja muiden toimielimien valmistelutyön avoimuuden parantaminen. Ekana juttuna olisi kova saada valtuuston esittelysuunnitelma avoimesti nettiin nähtäväksi, mikä tekisi kaupunkilaisille, medialle ja valtuutetuille itselleen selkeämmäksi seurata asioiden tuloa käsittelyyn yhtä kokousta pidemmälle.

Joka tapauksessa duunia riittää siis!

 

oodikuva

Oodi on hieno ja varsin bueno.

 

Ilmastonmuutoksen torjunta etenee Helsingissä, mutta lämmitys nojaa yhä vaaralliseen silmänkääntötemppuun

Helsingin uusi ilmasto-ohjelma on huippuhomma, mutta koskettaa päästöistä vain alle puolikasta. Lämmityksen päästövähennyksissä ollaan edelleen menossa kirjaimellisesti metsään. Se ei toimi.

 

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi eilen uuden Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman, joka listaa yli 140 erilaista toimenpidettä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämä on erinomainen uutinen. Ohjelma antaa erittäin hyvän selkänojan jatkoon, kun yksittäisistä ilmastopoliittisista päätöksistä väännetään.

Ohjelma ei silti riitä, ei lähellekään. Sen ulkopuolelle jää nimittäin energiayhtiö Helenin keskitetty tuotanto ja siten lähestulkoon koko kaupungin lämmitys – joka puolestaan tuottaa yli puolet kaupungin päästöistä. Näiden päästöjen vähentäminen on jätetty Helenin käsiin, ja tällä hetkellä niitä päästöjä ei oikeasti olla juuri vähentämässä. Hiiltä kun on määrä korvata suurelta osin puubiomassalla. Ratkaisu ei todellisuudessa vähennä päästöjä, mutta tuo liudan uusia ongelmia.

Syyllinen ei silti ole niinkään Helen vaan me politiikot. Kaupungin tasolla Helsingin oma strateginen tavoite olla hiilineutraali 2035 on erinomainen ja kaikin puolin kannatettava – sen sijaan se, että samalla tehdään kaukolämmöllä rahaa entiseen tapaan, on haastava yhdistää siihen. Euroopan tasolla ongelma on suhtautuminen bioenergiaan: EU määrittää puubiomassan päästöt piipun päässä nollaksi. Suomessa hallitus aikoo kieltää kivihiilen polton 2029. Näiden yhdistelmänä syntyvän ohjauksen puitteissa markkinoilla toimiva energiayhtiö aikoo sitten investoida puunpolttolaitoksiin. Ymmärrettävää, mutta kamalaa. (Helenin kunniaksi on toki sanottava, että firma tekee myös merkittäviä investointeja mm. lämmön varastointiin.)

Kerrataanpa nopeasti puun laajamittaisen energiakäytön ongelmia: Puu on energiasisällöltään kehno polttoaine hiileen verrattuna. Piipun päästä päästöjä tulee jopa hiiltä enemmän, ja ne sitoutuvat kasvaviin metsiin aivan liian hitaasti. Logistinen ralli kiihtyy ja varastointi vaikeutuu, ja huoltovarmuus kärsii. Mitään ylimääräisiä sivuvirtoja ei ole, vaan kaikki Helsingissä poltettava puu on pois jostain fiksummasta käytöstä tai metsästä. Puu tulee tänne todennäköisesti isoilta osin ulkomailta. Hiilen poltto käyttää päästöoikeuksia pois markkinoilta, puu ei. Päästöt eivät putoa, hiilinielu pienenee ja metsäekosysteemien tila kapenee.

Tällä hetkellä suunnitelmana on siis kusta housuun pakkasella. Väliaikainen ratkaisu, joka ei korjaa mitään ja pahentaa lopulta tilannetta. Tämä ei käy, mutta mitä sitten pitäisi tehdä?

Euroopan tasolla olisi tärkeää että Suomi lobbaisi paitsi kunnianhimoista, myös tutkimuslähtöistä ja tehokasta ilmastopolitiikkaa. Dogmaattinen jumittuminen uusiutuvan energian maksimointiin pitäisi vihdoin purkaa ja keskittyä nimenomaan vähentämään päästöjä.

Kansallisella tasolla kivihiilikielto on nykymuodossaan ongelmallinen. Jollei kieltoon liitetä turpeen ja bioenergian rajoittamista ja voimakasta panostusta oikeasti päästöttömän tuotannon kehittämiseen ja rakentamiseen, se on ilmaston kannalta yksiselitteisesti haitallinen päätös, jota ei pitäisi tehdä.

Helsingissä meidän on tehtävä kaikkemme, ettei hiilestä siirrytä puuhun – oli deadline mikä hyvänsä. Teknisesti mahdollisia vaihtoehtoja on. Hiljattain mm. Smart Energy Transition -projekti ja BIOS-tutkimusyksikkö ovat tehneet selvityksiä hiilestä irtautumisen tueksi. Energiatehokkuus, lämmön pumppaaminen ja varastointi, geoterminen lämpö ja ydinvoima riittävät jonkinlaisena yhdistelmänä varmasti pitämään kaupungin lämpimänä. Haaste on se, että kun maalina on vuosi 2029 tai 2035, tämä tarkoittaa uuden tai kehitteillä olevan teknologian hyödyntämistä isossa mittakaavassa ensimmäisten joukossa maailmassa. Se on riskialtista ja maksaa rahaa, mutta ei sitä tehdä siksi että se on helppoa, vaan siksi että on pakko.

Kyse ei ole pelkästä rahasta, vaan myös toimintatavoista. Esimerkiksi kaavoituksessa olisi tärkeää ottaa energianäkökulma entistä systemaattisemmin huomioon.

Ilmastonmuutoksen torjunta mobilisoi yhä useampia ihmisiä vaikuttamaan ja vaatimaan muutosta. Se on mahtava asia, kunhan on tarkkana minkä puolesta liputtaa. Ilmastokatastrofin ehkäiseminen ei ole peli, josta jokainen voi napsia itselleen sopivia poliittisia irtopisteitä. Se on valtava, globaali tekninen ja yhteiskunnallinen haaste, ja meillä on vain yksi yritys sen ratkaisemiseen.

 

salmisaari_modattu

Tästä piipusta puskee hiilidioksidia, paloi pöntössä sitten hiiltä tai puuta. 

 

Ilmastonmuutoksella voi tehdä kahdenlaista bisnestä

Ilmastonmuutos tarjoaa nopeita voittoja hädällä rahastaen ja hitaita tuloja kestävistä investoinneista vähähiiliseen tulevaisuuteen. Politiikan tehtävänä on ohjata rahat jälkimmäisiin.


I told you once before that there were two times for making big money, one in the up-building of a country and the other in its destruction. Slow money on the up-building, fast money in the crack-up.”

Näin opastaa viiksiveijari Rhett Butler nuorta Scarletti O’Haraa Margaret Mitchellin merkkiteoksessa Tuulen viemää. Yhdysvaltojen sisällissotaan sijoittuva kirja kuvaa hienosti sitä, miten vaikea ihmisten on hyväksyä vääjäämätöntä muutosta, vaikka se räjähtäisi naamalle. Koko kuviosta saa kiinnostavia rinnastuksia ilmastokriisin edessä painivaan ihmiskuntaan, mutta Rhettin talousviisaus on erityisen avartava.

Nyt elämme tilanteessa, jolloin lähes kaikille on selvää, että päästöt on saatava nopeasti alas, mutta harva ymmärtää, miten se käytännössä tapahtuu. Tämä on ihanteellinen tilaisuus keinottelijoille ja opportunisteille. Tässä kohtaa on hyvä lyödä nopeasti rahoiksi, ja tarjota helppoja ratkaisuja tai hyvää omaatuntoa. Ei sen väliä, vaikka tarjottu keino ei juuri auttaisi tai on jopa haitaksi, kun kauppa käy vikkelästi. Ilmastokriisin edetessä voi sitten laajentaa tuotevalikoimaansa vaikka aseisiin ja linnoitustavaraan ja tienata lisää. Fast money in the crack up.

Tälle linjalle ovat lähteneet esimerkiksi ne fossiilifirmat, jotka ratsastavat tuulivoimalla myydäkseen kaasua. Puunpolton lobbarit tarjoavat yhtä lailla viinaa krapulaan. Valitettavan moni päättäjä on lähtenyt näiden opportunistien kelkkaan.

Ilmastobisnestä voi tehdä myös vastuullisesti, ja luottaa siihen, että yhteiskunta rakentaa uutta vähähiilistä tulevaisuutta pitkäjänteisesti ja etenee kohti syvää dekarbonisaatiota, jossa koko talous pyörii ilman fossiilienergiaa ja massiivista polttamista. Se ei maksa itseään ehkä niin nopeasti takaisin, mutta kantaa pidempään. Tällä polulla näyttäisi olevan esimerkiksi Bill Gatesin luotsaama Breakthrough Energy, joka pyrkii vauhdittamaan päästöttömän energian kehitystä kautta linjan. Slow money in the up-building.

Hidas raha ei tarkoita hidasta toimintaa. Halvan fossiilienergian maailmassa käy vain helposti niin, että kestävien investointien takaisinmaksua pitää odottaa kärsivällisesti. Eikä nopeissa tuotoissa mitään väärää ole, jollei niitä tehdä pitkän aikavälin päästövähennysten kustannuksella. Jotkin markkinoita kauttaaltaan ravistelevat muutokset voivat olla yllättävän nopeita.

Ilmastonmuutoksella voi tehdä bisnestä. Kaikella voi. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia siitä, että tuemme pitkäjänteisiä, kestäviä investointeja parempaan tulevaisuuteen, emme keinottelijoita ja käärmeöljykauppiaita.

 

Clark_Gable_Vivien_Leigh_Gone_With_the_Wind

“Mutta Rhett, puu ei ole päästötöntä!” – “Frankly, my dear, I don’t give a damn.”