Ollaanpa rehellisiä: Kuka oikeasti syttyy kunnallispolitiikasta? Mielikuvissa se on isoja riitoja pienistä asioista, tuntien vääntöä jostain kasvisruokapäivistä, loputtomia lautakuntia ja häpeilemätöntä oman naapuruston puolustamista. Voin myöntää, että oma kela ei ollut tästä hirvittävän kaukana vielä jokunen vuosi sitten. Politiikka on kyllä kiinnostanut aina, mutta lähinnä sellaiset isot ja kovat asiat, kuten ilmasto- ja energialinjaukset tai ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. En olisi tuolloin uskonut näkeväni vielä naamani kunnallisvaalien ehdokasjulisteissa.

Näkemys on sittemmin muuttunut, ja tällä hetkellä olen aivan fiiliksissä mahdollisuudesta olla ehdolla. Tähän on monta syytä. Neljä vuotta sitten olin mukana viemässä mainiota Saara Hyrkköä Espoossa valtuustoon ja aina kaupunginhallitukseen asti. Paitsi että kunnallisvaalikampanjan tekeminen oli hauskaa, tuli naapurikunnan päätöksentekoa ihmetellessä perehdyttyä myös kotikaupunkini poliittisiin kuvioihin, jotka osoittautuivat ennakkoluuloja paljon mielenkiintoisemmiksi. Samalla aloin hahmottamaan kuntapäätöksenteon mittakaavaa ja merkitystä. Kruunusiltojen havainnekuvia tai uutta yleiskaavaa ihaillessa voi käsittää, miten tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä Helsingin kaupunginvaltuusto tekee. Kuluva urbanisaation vuosisata on myös globaalisti kaupunkien käsissä, ja Helsinki voi hyvin olla kokoaan suuremmassa roolissa tulevaisuuden tekemisessä. Ei mitään nappikauppaa siis.

Tämän oppimisen ohella on kulkenut oma arkikokemus. Olen asunut Helsingissä nyt reilut kuusi vuotta ja nähnyt omin silmin kuinka se on muuttunut päivä päivältä paremmaksi. Fillarointi baanalla, kaverin tuparit Kalasatamassa, hiekkahousujen vaihtuminen shortseiksi futiskentällä ja syysyön kotimatka Alepa-pyörällä ovat kaikki seurausta poliittisista valinnoista. Kaupungin omien päätösten ohella Stadin ilmapiiri tuntuu koko ajan urbaanimmalta, avoimemmalta ja enemmän tulevaisuuteen katsovalta, ja firmoilla, järjestöillä ja yksilöillä riittää halua ottaa riskejä hienomman kaupungin puolesta. Tällainen kehitys ei tietenkään tapahdu itsestään, vaan sen turvaamiseksi tarvitaan fiksua porukkaa valtuustoon. Huomaan itse kuinka fiilistelen Helsinkiä koko ajan enemmän, ja haluan varmistaa että se jatkaa matkaa oikeaan suuntaan.

Kuka siis syttyy kunnallispolitiikasta? No, minä ainakin. Kaikkien ei onneksi tarvitse innostua aiheesta samalla tarmolla. Suosittelen silti näin vaalien lähestyessä funtsimaan, mitä kaupungiltaan kaipaa, miten sitä voisi edistää ja kuka sen parhaiten tekisi. Toivon, että huhtikuun koittaessa olet vakuuttunut siitä, että se voisin olla minä.

ps. Tätä kirjoittaessani istun kahvilassa Reykjavikissa, jossa kolmen viikon keikkani Islannin yliopistolla lähenee loppuaan. Tämä on helposti yksi suosikkikaupungeistani ja täältä onkin tarttunut monta ideaa matkaan – silti edes täällä ei voi olla panematta merkille sitä, miten hienosti moni asia meillä on.