Luomua ja uusiutuvaa energiaa edistetään äänekkäästi ja hyvin aikein. Samalla todelliset vaikutukset jäävät vähälle huomiolle.

Luomuruokaa kouluihin ja uusiutuvaa energiaa piuhoihin ja pattereihin – tällaisia vaalilupauksia on nyt tarjolla vähän joka suunnasta. Lupausten tausta on useimmiten hyvä: ilmastonmuutoksen hidastaminen, ympäristön suojelu tai terveyden edistäminen. Ikävä tosiasia kuitenkin on, etteivät luomu ja uusiutuva energia ole erityisen hyviä keinoja tavoitella näitä erittäin tärkeitä asioita. Ne ovat keinotekoisia leimoja, jotka ovat näennäisessä yksinkertaisuudessaan nousseet hyviin asioihin yhdistettäviksi brändeiksi, mutta ovat monilta osin vailla katetta.

Luomun edut ovat mielikuvia, haitat turhia rajoituksia

Luomutuotannossa rajoitetaan lannoittamisen, tuholaistorjunnan ja jalostuksen keinovalikoimaa sen mukaan, mikä mielletään luonnolliseksi. Luonnollisuus on perusteenaa sikäli erikoinen, että myös luomua tuotettaessa kyse on lopulta luonnontilaisen ympäristön raivaamisesta pitkälle jalostettujen vierasperäisten viljelykasvien tieltä.

Luomun lähtökohdilla ei toki olisi mitään väliä, jos se toimisi erityisen hyvin. Mutta ei: luomun terveys- ja ympäristöhyödyt ovat kiistanalaisia. SIkäli kun niitä on, ne ovat marginaalisia ja luultavasti saavutettavissa ilman jäykkää luomulinjaakin, hyödyntämällä sekä luomuun sopivia että sen kieltämiä menetelmiä. Luomu rajaa tunnetusti ulos esimerkiksi lupaavan geenimuuntelun. Eduksi pitää toki laskea tuotantoeläinten yleensä parempi kohtelu. Eläinten oloja pitäisi kuitenkin parantaa lakeja tiukentamalla, eikä jättää asiaa ristiriitaisen kuluttajabrändin varaan.

Luomun valitsemisessa kaupassa ei siis ole mitään väärää, mutta sen suosiminen politiikassa on perusteetonta. Jos syömisen eettisyyttä, ympäristövaikutuksia ja terveellisyyttä halutaan kiistattomasti parantaa, yksinkertainen ratkaisu on olemassa: Vähennetään lihansyöntiä. Kouluissa kannattaakin panostaa monipuoliseen kasvispainotteiseen ruokaan luomuilun sijasta.

Uusiutuva ei tarkoita kestävää tai päästötöntä

Kun mitataan uusiutuvan energian osuutta kaikesta tuotannosta, Suomi on mainettaan parempi ja yksi Euroopan johtavista maista. Uusiutuvaan energiaan aiotaan vahvasti panostaa jatkossakin. Silti nykystrategia ei vähennä päästöjä käytännössä yhtään vuoteen 2030 mennessä ja metsää laitetaan ahkerasti matalaksi suojelun sijaan.

Uusiutuva energia onkin lopulta keinotekoinen tapa luokitella tuotantoa, jos tavoitteena on hillitä päästöjä ja suojella luontoa. Energianlähde on kyllä uusiutuva virta, kuten tuuli, vesi, auringonsäteet tai biomassa. Laitosten raaka-aineet ovat silti kaivannaisia ja laitokset vievät maa-alaa, joka ei varsinaisesti uusiudu. Uusiutuvien heikon energiatiheyden takia nämä eivät ole aivan mitättömiä ongelmia. Lisäksi vesivoima ja bioenergia ovat usein suora uhka luonnon monimuotoisuudelle – uusiutumatonta ja ainutkertaista sekin – eikä puun poltto hillitse ilmastonmuutosta sillä aikataululla, jolla sitä nyt pitäisi hillitä. Uusiutuva ei siis tarkoita päästötöntä tai kestävää.

Uusiutuvalla energialla ja erityisesti tuuli- ja aurinkovoimalla on epäilemättä tärkeä rooli tulevaisuuden energiajärjestelmässä. Into uusiutuviin on kuitenkin aiheuttanut hallaa ilmastotyölle. Eurooppalaisen ilmastostrategian merkittävä ongelma on ollut kahteen päätyyn pelaaminen, kun on haluttu samaan aikaan sekä vähentää päästöjä että erikseen tukea uusiutuvaa tuotantoa. Osittain tämän myötä on ajauduttu tilanteeseen, jossa päästökauppa on rampautunut eikä oikein mikään päästötön energiantuotanto etene markkinaehtoisesti.

Mitä tilalle?

Luomun ja uusiutuvan energian kaltaisten brändien ongelma on siinä, että ne kaventavat keskustelua ja ohjaavat sitä väärään suuntaan. Samalla sääntely fokusoituu keinoihin vaikutusten ja päämäärien sijasta, ja ratkaisujen tehokkuus jää päätöksenteossa taka-alalle.

Yksinkertaistavien leimojen sijaan katseen pitäisi olla siinä, mitä haluamme ja tarvitsemme: Vähemmän päästöjä, puhtaampaa luontoa, terveellisempiä ihmisiä ja onnellisempia eläimiä. Kaikkia näitä pitää edistää määrätietoisesti avoimin mielin, ja valita keinot tutkittuun tietoon perustuen. Helppoihin brändeihin lukkiutumista parempi vaihtoehto on ohjata markkinoita tiukalla, mutta fiksulla sääntelyllä, jossa haitoille laitetaan kova hinta. 

Raideyhteys Tallinnaan olisi mullistus, joka toisi Suomen Eurooppaan ja Euroopan Suomeen.

Pääkaupunkiseudun asukkaiden enemmistö kannattaa Helsingin ja Tallinnan yhdistävää tunnelia. Rakennusprojektin hintalappu on massiivinen, nykyarvion mukaan 9-13 miljardia eli kymmenen kertaa länsimetron verran. Jo nykyiset lautat kiidättävät kaupungista toiseen parissa tunnissa. Länsimetro viivästyy jo vuodella ja budjetit paukkuvat, ja nyt puhutaan kuitenkin neljä kertaa pidemmästä meren alittavasta linjasta. Onko siis mitään järkeä haaveilla raiteista Tallinnaan?

On. Keksin tähän ainakin kolme syytä:

1.  Mahdollisuus aitoon kaksoiskaupunkiin

Helsinki ja Tallinna tiiraavat toisiaan meren yli niin läheltä, että raideyhteys tekisi niistä yhteistä työssäkäyntialuetta. Reilun puolen tunnin matka-aika tiivistäisi kaupunkilaisten välisiä yhteyksiä tavalla, jota voi olla vaikea saada kiinni arvioitaessa suoraviivaisesti hankkeen hyötyjä ja kustannuksia.

Jos yhteys avautuisi huomenna, puolet junavaunuista pitäisi varata kaljakeisseille ja tallinnalaiset kiroaisivat asumisen rakettimaisesti nousseita kustannuksia. 15-20 vuoden päästä tilanne lienee toinen, ja yhdessä kaksi kaupunkia voisivat muodostaa Itämeren rannoille globaalisti merkittävän talouden ja kulttuurin keskittymän.

2.   Ekologinen vaihtoehto lentämiselle

Suomesta pääsee pois käytännössä vain lentämällä. Tämä ei vielä ole ongelma, mutta kasvava lentoliikenne on törmäyskurssilla ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa. Toisin kuin sähkön tuotannossa, joukkoliikenteessä ja etenevässä määrin yksityisautoilussa, lentoliikenteessä ei ole näkyvissä teknologiaa, joka irrottaisi sen kestävästi fossiilisista polttoaineista. Lentokoneiden polttoainetehokkuus on toki parantunut huimasti, mutta se ei millään riitä kompensoimaan liikenteen kasvua.

Lentoyhteyksiä onkin tulevaisuudessa korvattava raiteilla käytännössä kaikkialla missä se on mahdollista. Helsingistä ei toki tällä hetkellä paljoa Tallinnaan lennetä, mutta yhdessä Baltian rataverkon kanssa tunneli loisi raideyhteyden Keski-Eurooppaan asti järjellisillä matka-ajoilla.

3.   Yhteydet Eurooppaan – ja itään

Ilmastovaikutusten ohella eurooppalaisella raideyhteydellä olisi antinsa Helsingin ja Suomen kulttuurille ja taloudelle. Kun Berliinin juna-asemalta saa lipun Helsinkiin, on Suomi monta askelta lähempänä ihmisiä, yrityksiä ja ajatuksia pitkin Eurooppaa. Aikana, jona eristäytyminen on jälleen nousussa, on tärkeä pitää yhteyksien ja liikkuvuuden puolia. Suomi näyttäytyy mielellään myös idän ja lännen kohtaamisen näyttämönä ja porttina Venäjän suuntaan. Tunneli Tallinnaan tekisi Helsingistä eurooppalaisen ja venäläisen raideyhteyden solmukohdan, ja vahvistaisi tätä asemaa kohtaamispaikkana entisestään.

Tällä hetkellä tunnelihankkeesta on menossa kannattavuusselvitys, jonka tuloksia odotellaan ensi vuoden alkupuolella. On siis varmaa, että seuraava kaupunginvaltuusto pääsee tästä vielä vääntämään. Itse odottelen selvitystä avoimin mielin, mutta kantani on ainakin nyt rehellisesti tunnelin puolella.