Seuraava puheenjohtaja voi tehdä vihreistä valtapuolueen ja itsestään pääministerin. Päästäkseen siihen kannattaa rakentaa puoluetta, joka on aidosti tiedemyönteinen, uudistaa taloutta vastuullisesti ja purkaa politiikan vastakkainasettelua.

Vihreät vaihtaa puheenjohtajaa mielenkiintoisessa tilanteessa. Kunnallisvaaleissa saavutettiin historiallinen tulos. Mikään vihreä puolue Euroopassa ei ole koskaan kerännyt näin laajaa kannatusta valtakunnallisissa vaaleissa. Seuraavalla puheenjohtajalla voi olla vain yksi tavoite. Vihreistä tehdään valtapuolue, joka kilpailee tosissaan pääministerin paikasta tulevissa eduskuntavaaleissa.

Tavoite on kunnianhimoinen, muttei mahdoton. Tärkeitä edellytyksiä ovat rohkeus laventaa puolueen näkökulmia ja maltti rakentaa suosiota pitkäjänteisesti ja kestävästi. Tähän liittyen itselläni on kolme toivetta tulevalle puheenjohtajalle.

1.  Kiihkoton suhtautuminen ydinvoimaan

Ilmastonmuutoksen hillitseminen kestävälle tasolle on politiikan tärkeimpiä tavoitteita juuri nyt. Tehtävä on vaikea, ja rajaamalla ydinvoima keinoista ulos se on vielä vaikeampi tai jopa mahdoton. Vihreiden linja on silti ollut ydinvoiman näkyvä vastustaminen. Lisärakentaminen on kynnyskysymys, ja kärkipoliitikkojen puheissa ydinvoima asetetaan jatkuvasti vastakkain uusiutuvan energian kanssa, vaikka ratkaisevaa pitäisi olla päästöjen vähentäminen.

Tästä pitää päästä eroon. Imago tiedepuolueena on ontto, jos tiedettä ei uskota.

Vanhentunut ydinvoimakanta ei ehkä ole suurelle yleisölle kynnys äänestää, mutta se on jatkuvasti esiin nouseva puheenaihe ympäristöstä, tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneiden parissa. Tämän porukan symbolinen arvo ja vaikutusvalta on kokoaan suurempi, ja päivittämällä ydinvoimakantaansa puolue kasvattaisi uskottavuuttaan massiivisesti. Vihreiden laaja äänestäjäkunta suhtautuu muutenkin aiheeseen puolueen linjoja avarammin, ja avoimesti ydinvoiman puolesta liputtava vihreä ehdokas voi tänä päivänä menestyä vaaleissa mainiosti.

Aivan minimivaatimus uuden puheenjohtajan linjalle on se, ettei ydinvoimasta tehdä minkäänlaista kynnyskysymystä, vaikka sen vastustamista jatkettaisiin. Paljon pidemmälle veisi se, että seuraava puheenjohtaja lausuisi kolme sanaa, jotka olisivat vihreässä politiikassa vallankumouksellisia, mutta ilmastokriisin edessä välttämättömiä. Ne sanat kuuluvat näin:

”En vastusta ydinvoimaa.”

2. Kirkkaasti vihreä ote talouteen

Nykytilanteessa, jossa hallituksen muodostavat oikeistopuolueet ja me olemme oppositioissa, on helppo luisua ajatukseen punavihreästä vaihtoehdosta. Siksi kaipaankin tulevalta puheenjohtajalta jämptiä linjaa puolueen asemointiin poliittisella kartalla. Vihreät ei ole vasemmistopuolue. Vihreät on pragmaattinen talouspuolue, joka ajaa vastuullista ja kestävää talouspolitiikkaa ja toimivia markkinoita. Vihreät on todellinen vaihtoehto ideologiaan ja eturyhmiin lukkiutuneille puolueille oikealla ja vasemmalla. Puolueeseen mahtuu talouslinjoiltaan monenlaista porukkaa, ja hyvä niin – se mahdollistaa freesin ja rikkaan keskustelun ja uudenlaiset avaukset.

Vihreiden pitää myös pystyä kyseenalaistamaan sellaiset vasemmiston järkkymättömät pinttymät kuten NATO-vastaisuus ja AY-liikkeen koskematon asema.

Seuraava puheenjohtaja saa olla kallellaan mihin suuntaan vain, mutta on tärkeää ettei koko puoluetta asemoida oikealle tai vasemmalla. Suomessa on kysyntää politiikalle, jolla taloutta ja hyvinvointia parannetaan ennakkoluulottomasti etsimällä ja ehdottamalla ratkaisuja, jotka toimivat – väristä riippumatta.

3. Vastuullinen linja viestintään

Oppositiossa vihreiden linja on ollut aktiivinen ja ärhäkkä kommentointi hallituksen tekemisiin. Se on perusteltua: Hallitus on tehnyt paljon surkeita päätöksiä, ja niihin pontevasti puuttumalla on epäilemättä nostettu puolueen näkyvyyttä ja kannatusta. Silti mopo on välillä lähtenyt jo hieman käsistä. Hallitusta ei ainoastaan kritisoida, sitä demonisoidaan. Välillä tuntuu, että hallituspuolueiden edustajien toimet ja puheet tulkitaan tarkoituksellisesti huonoimmalla mahdollisella tavalla, ja tärkeintä on paukuttaa tämä tulkinta ja oma tuohtumus nopeasti mahdollisimman laajalle yleisölle – ei niinkään kuunnella vastapuolen perusteluita tai käydä rakentavaa keskustelua.  

Toki tällaisen populismin mestarit löytyvät edelleen aivan muualta kuin vihreistä, mutta kehitys on huolestuttavaa ja johtaa jatkuessaan ikäviin asioihin. Ensinnäkin, vaikka kärkkäällä opportunismilla voi kerätä suosiota, sillä kerää myös laajaa vastustusta. Näistä jälkimmäistä on paljon vaikeampi purkaa kuin ensimmäistä menettää. Toisekseen, joka asiasta äärimmilleen tuohtuminen johtaa kannanottojen inflaatioon. Sutta ei voi parkua loputtomasti, ja olisi tärkeää keskittyä asioiden isoon kuvaan. Kolmas ja kaikkein tärkein pointti on se, ettei suomalaista politiikkaa ja yhteiskuntaa saa päästää polarisoitumaan nykyistä enempää. Äärikuplautuneen poliittisen kulttuurin seurauksia voi seurata Atlantin takaa, ja jälki on rumaa.

Puheenjohtaja ei tietenkään yksin määrää miten kukakin asioita viestii, ja hyvä niin. Omilla ulostuloillaan ja kannanotoillaan voi kuitenkin muokata kuvaa koko puolueesta. Toivon, että se kuva on vastuullinen, harkitseva ja rakentava.

…

En ole itse ihan vielä päättänyt, kenelle oman ääneni kisassa annan. Valinta on tarkan harkinnan paikka. Suomessa on paitsi kannatukseltaan maailman suurin, myös kannoiltaan paras vihreä puolue. Oikeissa käsissä siitä tulee vielä isompi ja parempi, ja se on loistava asia tälle maalle.

Ps. Kannattaa lukea myös Panu Laturin erinomainen kirjoitus aiheesta.