(Yhteiskirjoitus Petrus Pennasen (pir) kanssa. Julkaistu Tekniikka & Taloudessa 1.9.2017)

Helsingin päästöjä halutaan vähentää kautta poliittisen kentän, mutta paljon hiiltä käyttävää kaukolämpöjärjestelmää on vaikeaa muuttaa vähäpäästöiseksi. Ydinkaukolämpö on syytä arvioida vaihtoehtona tarkkaan.

Helsingissä valmistellaan paraikaa kaupungin strategiaa valtuustokaudeksi. Vastuunsa kantavana ja imagostaan huolehtivana kaupunkina strategiaan tulee eittämättä jonkinlainen visio tiestä kohti hiilivapaata Helsinkiä. Aikataulusta ja poliittisista keinoista vääntö voi olla tiukkaa, mutta pitkässä juoksussa hiilen poltosta halutaan eroon tavalla tai toisella.

Harmillisesti asiassa on kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen on se, että ilmastopolitiikalla on kiire – pitkään juoksuun ei näillä näkymin ole aikaa. Toinen on se, että nykyisen, tehokkaan kaukolämpöjärjestelmän korvaaminen on oikeasti vaikeaa. Energiatehokkuudella ja hajautetulla uusiutuvalla tuotannolla voidaan toki kiivetä helpot ensimmäiset askeleet, mutta todella radikaaleja vähennyksiä ei sen tien päässä nykyisellään näy. Polttoaineen voi vaihtaa puuksi, mutta ilmastovaikutukset ovat vähintäänkin kiistanalaisia ja metsäluonnon suojelulle bioenergia on valtava uhka. Helsinki voi myös kompensoida päästöjään. Sekin on hieman kyseenalainen valinta: kaikki eivät voi ulkoistaa ilmastopäästöjään, ja eikö juuri vauraassa Pohjolassa pitäisi olla intoa ja kykyä kantaa osansa aidosti, ja tehdä todellisia päästövähennyksiä?

Helsingin ilmastopoliittisessa keskustelussa unohdetaan säännöllisesti Suomen merkittävin päästöttömän energian lähde: ydinvoima. Ydinvoimalla tuotetaan Suomessa sähköä, mutta maailmalla ydinvoimaa on yhdistetty menestyksekkäästi kaukolämpöverkkoihin. Idea ei ole uusi, sillä perinteisesti ydinvoimala tuottaa lämmöstä sähköä. Hukkalämmön hyödyntäminen on fiksua, jos siihen vain on mahdollisuus.

Ydinkaukolämpöä pidetään silti täällä usein epärealistisena propellipäiden hullutteluna. Tämä on kuitenkin vallitsevien mielikuvien aiheuttama harha. Vanhat selvitykset ydinvoiman hyödyntämisestä kaupungin lämmöksi eivät ole tyrmääviä, mutta perustuvat lähinnä nykyisen Loviisan voimalan hyödyntämiseen. VTT:n tutkijat julkaisivat tänä vuonna tutkimuksen uuden Loviisan voimalaitosyksikön mahdollisuuksista ympäristöystävälliseen kaukolämmön tuotantoon. Usean valmistajan parhaillaan kehittämät pienikokoiset ja modulaariset reaktorit tarjoavat mahdollisuuden entistä varmempaan ja turvallisempaan lämmön tuotantoon. Loviisan lisäksi sarjatuotantona valmistettavien reaktorien sijoituspaikaksi voidaan harkita esimerkiksi Inkoon voimalaitosaluetta.  

Kokonaan uusiin ratkaisuihin sisältyy toki aina epävarmuutta ja riskejä, mutta tämä ei ole estänyt intoa ja hurjia odotuksia esimerkiksi Espoon vaikeuksia kohdannutta syvämaalämpöä kohtaan. Harva mieltää, että sekin on itse asiassa ydinenergiaa hyödyntävä prototyyppilaitos.

On aivan perusteltua väittää, että ydinkaukolämpö on teknistaloudellisesti paljon pelkkään hajautettuun, uusiutuvaan energiaan perustuvaa järjestelmää realistisempi vaihtoehto. Saamme viikko toisensa jälkeen lukea hyviä uutisia uusiutuvan energian uusista ennätyksistä. Numeronsa osaava näkee kuitenkin sensaatiouutisten taakse – auringolla, tuulella ja maalämmöllä on edessään skaala- ja varastointiongelmia, joihin ei ole vielä ilmeisiä ratkaisuja. Huomattavasti nopeampia päästövähennyksiä voidaan saavuttaa käyttämällä näitä energiamuotoja yhdessä ydinvoiman kanssa.

Ydinvoimaa ei kannata haudata vaihtoehtona vain vahvojen, lukkiutuneiden mielikuvien takia. Parhaimmillaan päästötön ja turvallinen ydinenergia on todellista clean techia. Siksi ydinkaukolämpöä on arvioitava todellisena vaihtoehtona pääkaupunkiseudun lämmön lähteeksi.

Atte Harjanne (vihr), kaupunginvaltuutettu, Helsinki

Petrus Pennanen (pir), kaupunginvaltuutettu, Helsinki