Hallitus on linjannut, että kivihiilen poltto loppuu 2029. Ennen skumpan korkkaamista kannattaa vielä miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö uutisoi eilen, että hallitus on päässyt sopuun kivihiilen kieltämisestä. Kivihiili on tarkoitus kieltää täysin 2029 ja vuoteen 2025 mennessä siitä irtautuville tarjotaan kannustimia. Kivihiili on merkittävimpiä fossiilisia polttoaineita ja sen poltto siten suurimpia yksittäisiä syitä ilmaston vaaralliseen muutokseen. Eli onhan tämä nyt sitten kova juttu, vai mitä? Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksinkertainen.

On sinänsä yksiselitteistä, että hiilen poltto pitää lopettaa, ja on erinomaista, että fokus ilmastotoimissa siirtyy sähköstä lämmöntuotantoon, joka on Suomen päästötalkoissa haasteena isompi. Aikataulu ja se, mitä hiilen tilalle tulee, on ratkaisevaa.

Hiiltä poltetaan Suomessa jo nykyään suhteellisen vähän. Merkittävin käyttäjä on Helen, sillä Helsingin kaukolämpöjärjestelmä nojaa pitkälti hiileen. Piipahdin eilen Helenin vieraana Salmisaaressa, jossa hiili muttui kovaa kyytiä sähköksi ja lämmöksi. Vierailulla Helenin Janne Rauhamäki tiivisti homman hyvin: Mitä nopeammin hiilestä pakotetaan eroon, sen suoremmin se tarkoittaa siirtymistä puun polttoon.

Kaupan hyllyillä on juuri nyt huonosti tarjolla muuta kuin polttolaitoksia, mutta kehitys on kovaa. Pienydinvoima, lämmöntuotannon sähköistäminen ja geolämpö voisivat kombona tuottaa kaiken lämmön päästöttömästi, mutta uuden teknologian skaalaaminen kokonaisen kaupungin tasolle vaatii joko vähintään kymmenisen vuotta aikaa tai sellaisen määrän rahaa ja poliittista tahtoa jota ei vielä olla nähty.

Puun polton ongelmat tunnetaan koko ajan paremmin. Suomessa ei riitä hakkuiden sivuvirtoja korvaamaan kaikkea hiiltä, ja niille virroille voi perustellusti olla parempaa käyttöä esimerkiksi päästökauppasektorin ulkopuolella liikenteessä ja kemianteollisuuden raaka-aineena. Puun poltto on kaukana päästöttömästä, ja hakkuiden laajentaminen on uhka biodiversiteetille. Mikään kestävyyssertifikaattijärjestelmä ei auta siihen, että puuta on rajallisesti. Onneksi 2029 saattaa olla sellainen ajankohta, jolloin tarjolla on muutakin kuin puun polttamista.Se vaatii kuitenkin ennakkoluulotonta ja vauhdikasta panostusta näiden vaihtoehtojen selvittämiseen ja lopulta tilaamiseen.

Vuoden 2025 aikaistetun siirtymän kannustimet vaikuttavat vahvasti siltä, että hallitus ympäristöministeri Tiilikaisen johdolla haluaa varmistaa energiafirmojen ankkuroitumisen omaan näkemykseensä biotaloudesta, eli puun polttoon. Jännää on sekin, että rahat kannustimiin otetaan uusiutuvan sähkön tuesta – eli käytännössä tuulivoimarahaa olisi menossa puun polttoon. Sitä luulisi, että ilmastotoimiin voisi irrottaa fyrkkaa jostain muusta kuin toisista ilmastotoimista, mutta hei this is politics.

Hiilestä kohistessaan hallitus on muuten ollut aika hiljaa turpeesta. Kun Tiilikainen aiemmin tänä vuonna haastattelussa vihjasi turpeen polton alasajosta, saattoi joku jo innostua. Kuitenkin ministeri Facebookissa riensi pikapikaa tarkentamaan, ettei turvetta olla kieltämässä ja sitä poltellaan vuosikymmeniä kunnes se voidaan korvata kokonaan puulla. Ja turvehan on vielä hiiltäkin ikävämpää tavaraa ilmaston ja luonnon näkökulmasta.

Pitääkö tästä päätöksestä siis olla innoissaan vai ei? Aika näyttää ja yksityiskohdat ratkaisevat. Aikataulu on sinänsä mahdollinen, mutta homma pitää kanavoida niin, ettei Suomi lukitu vuosikymmeniksi puun polttoon. Toivottavasti 2029 kämppääni lämmittää ennemmin halkeava uraani kuin jonkun oravan entinen pesäpuu.

ps. Terveisiä Salmisaaren hiilivoimalasta, joka syö nykyään myös puupellettejä. Vietin junnuna kaksi kesää Hanasaaren vastaavan CHP-voimalan putkissa ryömimässä, joten tutultahan laitos näytti. Niin hauskaa kuin homma olikin, en erityisemmin jää haikailemaan pölyistä hiilivoimaa.

Sote- ja maakuntauudistusta ajetaan maaliin kaupunkien näkökulmat sivuuttaen samalla kun Helsingissä rakennetaan tiivistä tulevaisuuden kaupunkia. Energia- ja ilmastoasioista puhutaan valtuustossa ilahduttavan vilkkaasti, mikä toivottavasti näkyy myös kunnianhimoisina päätöksinä.

Nopeasti taputelluista presidentivaaleista huolimatta vuoden 2018 ensimmäinen neljännes on ollut poliitikolle kiireistä aikaa. Hallitus vääntää sote- ja maakuntauudistusta kiukulla ja kiireellä kasaan, ja laineet lyövät lujaa Helsingissäkin. Samalla paikallistasolla riittää päätettävää, vaikka yleiskaava hallinto-oikeudessa vähän takapakkia ottikin. Kaupunkipolitiikka tekee kuitenkin näyttävää nousua Suomessa suurten kaupunkien johdolla – kiinnostuneiden kannattaa tsekata toissa viikon Helsinki Symposiumia varten kootut asiantuntijoiden esseet.

Politiikan ulkopuolella #MeToo-liike on julkisuudessa pyörinyt pitkälti kulttuuriskenen ympärillä, mutta ei pidä unohtaa ettei homman ydin ole saattaa yksittäisiä sikailjoita tuomiolle vaan tehdä näkyväksi ja muuttaa rakenteita, joissa ahdistelu ja naisten syrjintä voi jatkua. Näiden rakenteiden purkaminen on myös poliitikkojen tehtävä. Usein kyse on hiljaisista, osin piilossa olevista jutuista: Arvostetaanko naisvaltaisia aloja riittävästi? Arvioidaanko eri sukupuolia edustavien sanomisia samalla tavalla? (Ei ja ei – lastentarhanopettajien palkkaus ja naiskollegojen saaman vihapalautteen määrä omaani verrattuna kertovat omaa karua kieltään.)

Valtuusto – Puun poltosta pitää päästä irti

Valtuuston kokouksissa on nuijittu läpi taas liuta kaavoja, eli loppukädessä lisää koteja uusille helsinkiläisille. Silti vieläkin enemmän pitäisi rakentaa. Samalla takana ja edessä on useita vääntöjä lisärakentamista ja luontoarvoja tasapainotellessa – viimeksi Laajasalon Stansvikinkallion tapauksessa. Iso kuva pitää kuitenkin pitää mielessä: tiivis kaupunkirakentaminen itsessään suojelee ympäristöä, sillä se rajoittaa rakentamista ja autoilua laajemmalla alueella kaupungin ympärillä.

Ilmastosta ja energiasta on puhuttu tänä vuonna valtuustossa ilahduttavan paljon – kyseessä on kuitenkin yksi ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä. Ensin tilattiin Emma Karin aloitteen perusteella selvitys siitä, mitä Fennovoimasta irtautuminen tarkoittaisi. Selvitys on hyvä, ja selkiyttää tilannetta, mutta muuten olen sitä mieltä ettei näin massiivista päästöttömän tuotannon lisärakentamista pidä kaataa jos se on toteutuakseen (ks. aiempi kirjoitukseni reilun vuoden takaa). Helsinki on Fennovoimassa kiinni Vantaan Energian osaomistuksen kautta, ja Vantaan Energiasta väännettiin vielä Martinlaakson uuden biopöntön turpeenpolttosuunnitelmien yhteydessä. Luulen, että vantaalaiset vielä siunaavat turpeen polttamisen, eikä se ole maailmanloppu. Olennaista ja tärkeää on, että puun poltto itsessään jää mahdollisimman lyhyen aikavälin harhailuksi. Pienenä askeleena oikeaan suuntaan sain turvekeskustelun yhteydessä ponteni läpi puun päästöjen tieteellisestä arvioinnista konserniohjauksessa. Vantaan Energiaan liittyvien päätösten alla heräsin myös funtsimaan sitä, että koko pulju kannattaisi ehkä yhdistää Heleniin.

HSY – Strategian hiomista ja oppia ulkomailta

HSY muutti uusiin toimitiloihin Ilmalaan, ja hallitus kokoontuu nykyään uuden konttorin naapurissa vesitornin päällä – kyseessä lieneekin pääkaupunkiseudun korkeimmalla päättävä elin. Alkuvuotta on värittänyt strategian valmistelu, joka on hoidettu koko lailla mallikkaasti niin, että sekä poliitikkojen tahtotila että asiantuntijoiden osaaminen heijastuu maaliskuussa päätetyssä luonnoksessa. Luonnosteltu strategia rakentuu sille ajatukselle, että HSY on avainasemassa sekä pääkaupunkiseudun kiertotalouden toteuttajana että muiden toimijoiden kirittäjänä ja tiedolla tukijana.

Strategian käsittelyn ohella hallitus on alkuvuonna mm. hyväksynyt jäsenkuntien välisen hulevesisopimuksen, joka ohjaa sitä kenen vastuulla hulevesistä huolehtiminen on milläkin alueella, ja millaisia korvauksia asiaan liittyy. Myös muovin keräyksestä, mikromuoveista ja projektien kustannusten hallinnasta on hallituksessa ehditty puhua. Maaliskuun alussa hallitus teki opintomatkan Kööpenhaminaan ja Malmöön. Molemmista paikoista tarttui monta oppia matkaan. Valtavan kalliit rankkasateet kokeneilta kaupungeilta kannattaa ottaa neuvoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa jo ennen kuin tulva osuu omalle kohdalle. Toisaalta reissussa vahvistui se fiilis, että naapurissa ollaan ennen kaikkea edellä ilmastotoimien brändäämisessä, ei välttämättä aina itse toimissa.

HKL – Kitkaa kasvusta ja tehostamisesta

HKL:n johtokunnassa Länsimetro on asettunut osaksi arkea. Tänä vuonna katse keskittyy kantametron asemien kehittämiseen, ja ainakin tähän asti nähdyt suunnitelmat vaikuttavat lupaavilta. Pohdittavaa on siinä, miten asemille saadaan muutakin elävää kaupunkitilaa kuin vain kaupallista kuluttamista. Molemmissa raidejärjestelmissä tehdään nyt tiiviin joukkoliikennekaupungin laajentuessa paljon kalustoinvestointeja.

HKL:n metrokuljettajapulasta ja tyytymättömyydestä on noussut jo useampi otsikko. HKL on haastavassa tilanteessa, jossa toiminta-alue laajenee ja samalla on paineita tehostaa toimintaa. Tämä voi onnistua vain jos henkilökunta on sitoutunutta ja mukana muutoksessa – sitä unohtamatta että muutoksia työhön todella tulee väistämättä ja se näkyy sitten työnkuvassakin. Spora- ja metrokuskeilla on muuten varsin rankka ja vaativa työ, ollaan niille mukavia liikenteessä.

Maakuntavaltuusto – Sote sähköisti kumileimasimen

Uudenmaan maakuntavaltuusto on ehtinyt tänä vuonna kokoustaa kertaalleen. Kuminuijailuksi odotettu kokous saikin yllättävän käänteen, kun valtuusto lähetti erittäin kriittiset lisäterveiset sote- ja maakuntauudistusta valmistelevalle hallitukselle. Seurannut sirkus toi mieleen ajat ylioppilaskunnan edustajiston johdossa. Hetkittäisestä sekoilusta huolimatta pidän kuitenkin erittäin tervetulleena sitä, että tämäkin pumppu ottaa roolia ja käy poliittista keskustelua tosissaan. Sote- ja maakuntauudistus on poikkeuksellisen merkittävä, sen valmistelu poikkeuksellista ja sen vaikutukset Helsingille ja Uudellemaalle pahimmillaan karmeita. On tärkeää pitää isoa ääntä sitä vastaan. Toivo tämän uudistuksen torppaamisesta elää edelleen.

Mitä seuraavaksi?

Keväällä jännät ajat jatkuvat pitkälti tuttujen teemojen parissa. Tällä viikolla pidetään valtuuston ylimääräinen kokous sote-uudistuksen haukkumista varten, ja on kiinnostavaa nähdä erityisesti se, miten kokoomuslaiset valtuutetut itsensä asemoivat. Myös Espoon, Vantaan ja Helsingin valtuutetut yhteen kokoavaa superkokousta aiheesta on väläytelty.

Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaesitys etenee poliittisessa käsittelyssä. Luonnos sisältää monta erinomaista ehdotusta, mutta mukana on myös aika optimistisia laskelmia joiden varassa tavoitteen saavuttaminen lepää. Helenin energiantuotanto on ohjelman ulkopuolella. Siitäkin päästään kyllä debatoimaan. Puunpolttostrategian vaatiman lämpölaitoksen kaavailtu sijainti Tattarisuolla kuumentaa jo paikallisten tunteita, vaikkei ensimmäistäkään pellettiä ole vielä palanut. Petrus Pennasen kanssa valmistelemamme ydinkaukolämpöaloite tulee käsittelyyn huhti-toukokuussa, ja on äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, millaisen vastauksen virkakoneisto on valmistellut, ja mikä on sen poliittinen vastaanotto. Aloitteen jättämisen jälkeen SMR:t ovat nousseet keskustelussa marginaalista vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi, ja oman perehtymiseni perusteella olen entistä vakuuttuneempi että ilman ydinvoimaa päästöttömän kaukolämmön saavuttaminen on toivotonta. Ei se silti mikään hopealuoti ole, vaan erilaisia ratkaisuja tarvitaan monipuolisesti.