Arvon puheenjohtaja, valtuutetut,

Pormestari Vapaavuori totesi eilen supervaltuustossa, että soteuudistus on isoin asia jota kukaan meistä tulee valtuustourallaan koskaan käsittelemään. Se on omalla tavallaan totta, mutta se mistä me, nykyinen päättäjäsukupolvi, todella joudumme tilille on se, saammeko me ilmastonmuutoksen ja massasukupuuton ajoissa kuriin.

Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä yli puolet tulee lämmityksestä, joka tehdään nyt pääosin fossiilisilla polttoaineilla. Mittakaava on valtava ja haaste melkoinen, mutta toisaalta tässä on oikeasti paikka vaikuttaa. Lämmityksestä vastaa kaupungin omistama Helen, jota ohjaamalla voimme pudottaa Helsingin päästöt murto-osaan ihan omilla päätöksillämme. Esimerkiksi liikenteen päästöjen hillintä on paljon mutkikkaampi haaste.

Nyt käsiteltävää aloitetta ei tehty siksi, että olisimme erityisesti innoissamme ydinvoimasta. Se tehtiin siksi, että jos ilmastonmuutos otetaan tosissaan, ei meillä ole varaa nirsoilla. Tällä hetkellä fossiilisista luopuminen on tapahtumassa siirtymällä laajamittaiseen puun polttoon. On hyvin tiedossa, että puulla ei päästä päästöistä eroon, ja puun polttoon liittyy liuta muitakin ongelmia ja riskejä. Kuunnellaan tiedettä. Ei leikitä, että hypetetty biotalous olisi ratkaisu. Ei se ole, se vie meidät ojasta allikkoon.

Jos ja kun ymmärrämme hylätä laajamittaisen puunpolton vaihtoehtona, tulee meillä matematiikka vastaan. Hukkalämpöjä, maalämpöä ja lämpöpumppuja kannattaa hyödyntää niin paljon kuin mahdollista, ja energiatehokkuutta on parannettava. Nämä eivät vain millään riitä, kun samalla pitäisi sähköistää vielä liikennekin. Otaniemessä pilotoitavan geotermisen voiman skaalattavuus on vielä kysymysmerkki. Helsingin vähäpäästöinen lämmittäminen on yhtälö, jota on valitettavasti vaikea ratkaista ilman ydinvoimaa.  Jos joku on eri mieltä, toivoisin numeroita tiskiin.

Ydinvoimaa kaavailtiin lämmittämään Helsinkiä jo vuosikymmeniä sitten. 80-luvun alussa ydinkaukolämpö arvioitiin edullisimmaksi vaihtoehdoksi, vaikkei hiilipäästöillä ollut vielä edes hintaa. Painimme nyt siis ongelman kanssa, johon löydettiin ratkaisu jo niihin aikoihin kuin minä synnyin. Ydinvoimaloita ei silloin kuitenkaan tilattu, kaiketi koska poliitikot pelkäsivät kaupunkilaisten vastustusta ja pilotoinnin riskejä. Silloin päättäjillä oli varaa jänistää, enää ei ole.

Aloitevastauksessa todetaan, että pienoisreaktoreiden kaupallistamiseen menee vielä pitkä aika. Mitään teknistä syytä tähän ei ole, ja kaupallinen kehitys voi olla nopeaakin. Esteet ovat pääosin poliittisia ja pulmana on ennen kaikkea se, ettei ennakkoluulottomia tilaajia ole vielä jonoksi asti. Tässä Helsinki voi olla kokoaan suurempi ilmastonmuutoksen ratkaisija ja patistaa Heleniä hyödyntämään uutta ydinvoimaa eturivissä, eikä perässähiihtäjänä. Siinä on riskinsä, mutta jo Hanasaaren sulkemalla ja nyt asetetulla ilmastotavoitteella olemme valinneet, ettemme tee energiapolitiikkaamme markkinoiden ehdoilla. Toisena haasteena mainitaan ydinvoiman vaatimat suojaetäisyydet. Ne eivät ole luonnonlakeja, ja turvallisuus voidaan taata myös ilman jäykkää etäisyysvaatimusta. Helsinki on jo nostanut profiiliaan kansalliseen lainsäädäntöön vaikuttajana, tässä on yksi paikka tehdä sitä lisää.

Helsingin pitää kantaa ilmastovastuunsa rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja tieteeseen nojaten. Se tarkoittaa sitä, että suunnitelmat puunpoltosta on haudattava, ja ydinvoimaan suhtauduttavana kiihkottomasti yhtenä teknologiana muiden joukossa.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, ettei kuvitella pää hiekassa että ilmastohaaste olisi jo ratkaistu, vaan lähdetään vauhdilla rakentamaan aidosti vähäpäästöistä tulevaisuutta, oli sen teknologinen pohja mikä hyvänsä. Siksi esitän seuraavaa pontta:

“Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siirtyä vuoteen 2035 mennessä tutkitusti vähäpäästöiseen kaukolämpöjärjestelmään, joka ei perustu laajamittaiseen biomassan polttamiseen.”

Toivottavasti olette mukana.

ps. Kyllähän se ponsi hyväksyttiin 59 JAA-äänen turvin – kiitos valtuustokollegat! Tyhjän äänesteminen ponsiäänestyksessä tarkoittaa käytännössä samaa kuin vastustaminen, sillä ponsien läpimenoon ei riitä määräenemmistö vaan pontta kannattamaan tarvitaan yli puolet valtuustosta.

Sote- ja maakuntauudistus on epäonnistunut, mutta hallitus jatkaa sen ajamista demokratian periaatteista välittämättä. Juuri nyt kaivattaisiin aivan toisenlaista linjaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen sisällöstä on esitetty pinottain kritiikkiä. Hallituksen ajaman mallin ovat dumanneet mm. Helsinki, HUS ja merkittäviä yksittäisiä asiantuntijoita ja poliitikoita. Ensi viikolla pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot kokoontuvat yhteiseen superkokoukseen haukkumaan uudistusta. Kritiikin määrä ei ole yllätys, sillä esitetty malli on täynnä reikiä ja hirvittävän mittakaavan riskejä, ja harva enää edes kehtaa väittää että se toteuttaisi asetettuja tavoitteita – tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Monia merkittäviä vaikutuksia ei mitä ilmeisimmin ole edes pohdittu, kun on painettu kasaan tätä kummallista agraaripopulismin ja pro business -politiikan sekasikiötä.

Sisällöllisesti kehno lainsäädäntö ei valitettavasti Suomessa ole mitenkään aivan poikkeuksellinen asia. Itseäni hiertääkin sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa kaikkein eniten hyvän hallinnon väheksyminen, joka on kehittymässä suoraksi demokratian halveksunnaksi. Kerrataanpa perusasiat:

1. Valmisteilla on yksi Suomen itsenäisen historian suurimmista hallintouudistuksista. Sitä ollaan ajamassa muutaman äänen marginaalilla ryhmäkurilla ilman laajaa parlamentaarista hyväksyntää. Vaikuttaa selvältä, ettei edes suurin osa hallituspuolueiden äänestäjistä lämpene uudistukselle  – hyvin todennäköisesti ei myöskään enemmistö niiden kansanedustajista.
2. Nykyinen hallitus on itsessään ollut kyseenalainen purkkaviritelmä perussuomalaisten hajaantumisesta lähtien.
3. Suomessa aiotaan järjestää vaalit ensi lokakuussa, vaikka lainsäädäntöä ei ole edes vielä hyväksytty. Tämä on monella tapaa väärin ja demokratian perusperiaatteita vastaan.

Politiikassa on sinänsä ok tehdä erilaisia peliliikkeitä, ja joskus on todellakin paikallaan laittaa tiukassa paikassa kova kovaa vastaan. Sote- ja maakuntauudistuksessa kuitenkin myllätään koko hallintorakenne ja kavennetaan massiivisesti alueellista itsehallintoa. Tällaisessa muutoksessa riittävä legitimiteetti on aivan kriittisen tärkeä asia, eikä uudistusta ei ole hyväksyttävää suhmuroida väkisin pienellä piirillä läpi mutkia oikoen.

Nyt kaavailtu etenemistapa johtaa hyvin mahdollisesti suomalaisen demokratian vuosia kestävään solmuun. Veikkaan, että jos uudistusta ei kaadeta, valitaan lokakuun maakuntavaaleissa maakuntien päättäjiksi surkean matalan äänestysprosentin saattelemana liuta kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Äänestäjän on mahdoton pysyä kärryillä siitä, kuka kenenkin asiaa todella eri palleilla ajaa. Erityisen oudoksi tulee sellaisten kansanedustajien asema, jotka istuvat hallinnon jokaisella portaalla.

Sote- ja maakuntauudistuksen monimutkainen himmelirakenne on sekin itsessään demokratian kannalta ongelmallinen. Hallinnon ja julkisten palveluiden selkeys ja ymmärrettävyys on toimivassa yhteiskunnassa arvo itsessään. Tämä asia ei toki ole tänäkään päivänä erityisen hyvällä tolalla, mutta ei uudistus asiantilaa ainakaan paranna.

Demokratian perusperiaatteet ovat paraikaa uhattuna eri puolilla maailmaa, myös Euroopan Unionissa. Juuri nyt tarvittaisiin päättäjiä, jotka loisivat uskoa demokratiaan ja haluaisivat vahvistaa sitä. Suomen hallitus ei toki ole hyppäämässä eri maissa nousevan autoritäärisen nationalismin kelkkaan. Halveksumalla hyvää hallintoa ja demokratiaa se kaivaa kuitenkin samaa kuoppaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen nyt ei olisi arvovaltatappio tai häpeä, eikä hallituksen tarvitse siihen kaatua. Surkean ja demokratiaa väheksyvän veivauksen pysäyttäjälle on tarjolla sankarin viitta ja uroteko, jota kiitellään vielä pitkään.