Sote- ja maakuntauudistus on epäonnistunut, mutta hallitus jatkaa sen ajamista demokratian periaatteista välittämättä. Juuri nyt kaivattaisiin aivan toisenlaista linjaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen sisällöstä on esitetty pinottain kritiikkiä. Hallituksen ajaman mallin ovat dumanneet mm. Helsinki, HUS ja merkittäviä yksittäisiä asiantuntijoita ja poliitikoita. Ensi viikolla pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustot kokoontuvat yhteiseen superkokoukseen haukkumaan uudistusta. Kritiikin määrä ei ole yllätys, sillä esitetty malli on täynnä reikiä ja hirvittävän mittakaavan riskejä, ja harva enää edes kehtaa väittää että se toteuttaisi asetettuja tavoitteita – tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Monia merkittäviä vaikutuksia ei mitä ilmeisimmin ole edes pohdittu, kun on painettu kasaan tätä kummallista agraaripopulismin ja pro business -politiikan sekasikiötä.

Sisällöllisesti kehno lainsäädäntö ei valitettavasti Suomessa ole mitenkään aivan poikkeuksellinen asia. Itseäni hiertääkin sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa kaikkein eniten hyvän hallinnon väheksyminen, joka on kehittymässä suoraksi demokratian halveksunnaksi. Kerrataanpa perusasiat:

1. Valmisteilla on yksi Suomen itsenäisen historian suurimmista hallintouudistuksista. Sitä ollaan ajamassa muutaman äänen marginaalilla ryhmäkurilla ilman laajaa parlamentaarista hyväksyntää. Vaikuttaa selvältä, ettei edes suurin osa hallituspuolueiden äänestäjistä lämpene uudistukselle  – hyvin todennäköisesti ei myöskään enemmistö niiden kansanedustajista.
2. Nykyinen hallitus on itsessään ollut kyseenalainen purkkaviritelmä perussuomalaisten hajaantumisesta lähtien.
3. Suomessa aiotaan järjestää vaalit ensi lokakuussa, vaikka lainsäädäntöä ei ole edes vielä hyväksytty. Tämä on monella tapaa väärin ja demokratian perusperiaatteita vastaan.

Politiikassa on sinänsä ok tehdä erilaisia peliliikkeitä, ja joskus on todellakin paikallaan laittaa tiukassa paikassa kova kovaa vastaan. Sote- ja maakuntauudistuksessa kuitenkin myllätään koko hallintorakenne ja kavennetaan massiivisesti alueellista itsehallintoa. Tällaisessa muutoksessa riittävä legitimiteetti on aivan kriittisen tärkeä asia, eikä uudistusta ei ole hyväksyttävää suhmuroida väkisin pienellä piirillä läpi mutkia oikoen.

Nyt kaavailtu etenemistapa johtaa hyvin mahdollisesti suomalaisen demokratian vuosia kestävään solmuun. Veikkaan, että jos uudistusta ei kaadeta, valitaan lokakuun maakuntavaaleissa maakuntien päättäjiksi surkean matalan äänestysprosentin saattelemana liuta kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Äänestäjän on mahdoton pysyä kärryillä siitä, kuka kenenkin asiaa todella eri palleilla ajaa. Erityisen oudoksi tulee sellaisten kansanedustajien asema, jotka istuvat hallinnon jokaisella portaalla.

Sote- ja maakuntauudistuksen monimutkainen himmelirakenne on sekin itsessään demokratian kannalta ongelmallinen. Hallinnon ja julkisten palveluiden selkeys ja ymmärrettävyys on toimivassa yhteiskunnassa arvo itsessään. Tämä asia ei toki ole tänäkään päivänä erityisen hyvällä tolalla, mutta ei uudistus asiantilaa ainakaan paranna.

Demokratian perusperiaatteet ovat paraikaa uhattuna eri puolilla maailmaa, myös Euroopan Unionissa. Juuri nyt tarvittaisiin päättäjiä, jotka loisivat uskoa demokratiaan ja haluaisivat vahvistaa sitä. Suomen hallitus ei toki ole hyppäämässä eri maissa nousevan autoritäärisen nationalismin kelkkaan. Halveksumalla hyvää hallintoa ja demokratiaa se kaivaa kuitenkin samaa kuoppaa.

Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen nyt ei olisi arvovaltatappio tai häpeä, eikä hallituksen tarvitse siihen kaatua. Surkean ja demokratiaa väheksyvän veivauksen pysäyttäjälle on tarjolla sankarin viitta ja uroteko, jota kiitellään vielä pitkään.