Kun polttolaitoksia myyvä Wärtsilä ratsastaa tuulivoimalla, kannattaa ilmastonmuutoksesta huolestuneen suhtautua puheisiin skeptisesti.

Tällä viikolla Wärtsilä nousi otsikoihin uusilla laskelmillaan Suomen energiajärjestelmänsä. Energiapuolen myyntijohtajansa suulla yritys julisti, ettei tänne kannata enää rakentaa uutta ydinvoimaa, sillä markkinaehtoinen tuulivoima on halvempaa. Tämän tyylisiä väitteitä on kuultu aiemminkin, mutta Wärtsilä panee paremmaksi ilmoittamalla että tässä vaihtoehdossa myös koko maan sähköntuotannon päästöt putoavat 90 % verrattuna ydinvoimaloiden rakentamiseen.

Siis hetkinen. Tuulivoiman päästöt ovat toki hyvin pienet, mutta niin ovat ydinvoimankin. Vähäpäästöistä korvataan siis toisella vähäpäästöisellä, tosin sillä lisäyksellä, että tuulivoiman vaihtelevaa luonnetta paikkaamaan rakennettaisiin Wärtsilän mallissa 1200 MW joustavaa säätövoimaa – eli käytännössä kaasun polttoa. Se, että tällä saavutettaisiin massiivisia päästövähennyksiä vaatii melkoista aivoakrobatiaa tai hyvin tarkoitushakuisesti valittuja taustaoletuksia malleihin. Wärtsilä avaa laskelmiaan tältä osin aika kapeasti, mutta nähtävästi laskee sen varaan että ns. ylimääräinen tuuli varastoitaisiin ja pumpattaisiin lämpönä ja kaikki CHP- ja lämpölaitokset laitettaisiin säppiin. Tämä on aika uhkarohkeaa matikkaa ja unohtaa sen, että yhtä lailla se lämmityksen sähkö voitaisiin tuottaa ydinvoimalla – tai kenties vielä fiksummin tuottaa lämpö suoraan ydinvoimalla.

Miksi Wärtsilä sitten heittää tällaista legendaa? Wärtsilä ei myy tuulivoimaloita. Sen bisnes on myydä kaasuvoimaloita niiden tueksi. Wärtsilän pihvi lieneekin tuo 1200 MW säätövoimakapasiteetti, jonka se haluaa saada myytyä. Firman intresseissä on tältä osin siis mustamaalata ydinvoimaa, sillä tasaisesti puksuttava ydinvoima ei tarvitse avukseen kaasun polttamista.

Pidetään mielessä, että tavoitteena pitäisi nyt olla täysi energiasektorin dekarbonisaatio. Siihen voidaan päästä ydinvoiman ja uusiutuvien yhdistelmällä. Tällainen energiajärjestelmä on tietysti myrkkyä yrityksille, joiden strategia on kiinni polttamiseen perustuvassa energiassa.  Kaasu- ja tuulivoima ovatkin löytäneet toisensa maailmalla, ja samalla asialla on nyt Wärtsiläkin. Firma ilmoitti vastikään sitoutuvansa 100 % uusiutuvaa -tulevaisuuteen. Tiedotteessa puhutaan kaikenlaista kaunista synteettisestä kaasusta ja uusiutuvien voittokulusta – muttei sanaakaan päästöistä tai aikataulusta.

Siitä olen Wärtsilän kanssa samaa mieltä, että Suomeen kannattaa todennäköisesti rakentaa tuulivoimaa “aika paljon”. Wärtsilä on myös firma muiden joukossa ja kehittää monenlaista hienoa ja tarpeellista teknologiaa. Yritysvastuun näkökulmasta on kuitenkin surullista nähdä, että se ratsastaa opportunistisesti energiapopulismin harjalla ja heittää kapuloita ilmastopolitiikan rattaisiin. Vielä surullisempaa on nähdä toimittajien, ympäristöaktivistien ja poliitikkojen hyppäävän surutta firman kelkkaan.

Tällä vuosisadalla ratkaistaan ihmiskunnan tulevaisuus ja seuraavat pari vuosikymmentä ovat kriittisiä siirtymisessä pois fossiiliseen energiaan ja polttamiseen perustuvasta taloudesta. Tähän siirtymään on vain yksi mahdollisuus. Käytännössä päätämme pian sen, jatkuuko ihmiskunnan kehitys ja vaurauden ja vapauden kasvu vielä fossiilisen energian jälkeen, vai muutammeko maakuoppiin köyhtyneellä planeetalla, pääsemättä koskaan kauemmas.

Ilmastopolitiikan pitää olla rohkeaa, keskittyä olennaiseen ja pohjautua tieteeseen. Sen pitää olla prioriteetti, ei koskaan aluepolitiikan keppihevonen. Sen pitää keskittyä päästöjen nopeaan vähentämiseen, ja sen tavoitteena tulee olla järjestelmätason dekarbonisaatio. Sen edistyksen mittarina eivät voi toimia kaukaiset tavoitteet, luodut työpaikat, cleantech-viennin kasvu tai edes uusiutuvan energian osuus, vaan yksinkertaisesti se, kuinka paljon päästöt vähenevät – kuitenkin niin, että samalla pysäytetään käynnissä oleva massasukupuutto ja poistetaan köyhyys.

Tämän valtavan haasteen edessä olen äärimmäisen iloinen siitä, että suhtaudumme uudessa tavoiteohjelmassa avoimesti kaikkeen vähäpäästöiseen ja ympäristöystävälliseen energiantuotantoon. Puolueeseen mahtuu monenlaisia kantoja ydinvoimaan. Keskustellaan avoimesti ja ollaan se parhaan argumentin puolue. Pääasia on, että teemme rohkeaa, vaikuttavaa ja tiedepohjaista ilmastopolitiikkaa.

(Kirjoitus on julkaistu alun perin Talouselämässä 8.6.2018)

Energia ei ole mikä tahansa markkinahyödyke vaan koko yhteiskunnan toiminnan perusta. Poliittisessa keskustelussa energian perusasiat jäävät kuitenkin vähälle huomiolle.

Ilmastonmuutos on tuonut energiapolitiikan tapetille, sillä energian käytöstä syntyy kaksi kolmannesta ihmiskunnan ilmastopäästöistä. Koko poliittinen kenttä jakaa ajatuksen siitä, että energiajärjestelmä vaatii suuria muutoksia – keinoista ja yksityiskohdista toki ollaan eri mieltä. Lähes kaikkea energiapoliittista keskustelua vaivaa kuitenkin yksi asia: itse energiasta ja sen luonteesta puhutaan varsin vähän.

Ensinnäkin, kaikki energian tuotanto kuluttaa energiaa. Se, mikä on kuluneen ja tuotetun energian suhde, on yhteiskunnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tämä suhde tunnetaan termillä EROEI (Energy Returned on Energy Invested). Yhtä hyvin voidaan puhua nettoenergiasta. Fossiilisen energian vahva asema johtuu nimenomaan sen korkeasta nettoenergiasta. Fossiilisten polttoaineiden suuren ylijäämän varaan on rakennettu vauras ja kehittynyt yhteiskuntamme.

Monet uusiutuvat energialähteet sen sijaan keräävät ympäristön laimeita energiavirtoja – tuulta ja auringon säteitä – joten ne vaativat suhteessa paljon materiaaleja. Luotettavan energiapalvelun toteuttaminen niillä vaatii runsaasti erilaisia tukitoimia, joustoja ja energiavarastoja, jotka pienentävät ylijäämää entisestään. Fossiilisiin ja ydinvoimaan nähden tuulen, auringon ja bioenergian EROEI on yleensä kertaluokkaa heikompi.

Ilmastonmuutoksen käynnistämä energiamurros ja pyrkimys siirtyä uusiutuviin energialähteisiin on samalla myös peruuttamaton yhteiskunnallinen koe. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa pyrimme siirtymään aiempaa heikomman nettoenergian energianlähteisiin.  Ei ole mitään historiallista näyttöä siitä, että vauras ja kehittynyt yhteiskunta voidaan samalla säilyttää. Aikaisemmin ehto yhteiskunnan kehitykselle on ollut siirtyminen kohti yhä suurempaa nettoenergiaa.

Nettoenergian lisäksi energialähteen fysikaalinen muoto on tärkeää. Myös tämä asia unohdetaan energiapolitiikassa, keskustelussa ja uutisoinnissa tämän tästä.  Energiaa käytetään yhteiskunnassa pääasiassa kolmessa muodossa: lämpönä, sähkönä ja liikenteen polttoaineina. Niillä on kaikilla omat ominaisuutensa ja käyttökohteensa, ja käyttökelpoisuuden mukaan myös keskinäinen nokkimisjärjestyksensä. Lämmöstä on työläämpää tehdä sähköä kuin sähköstä lämpöä. Vielä työläämpää on tehdä lämmöstä tai sähköstä synteettisiä polttonesteitä kuin polttonesteistä lämpöä ja sähköä.

Myös markkinakehitystä kuvattaessa on tarpeen olla tarkkana käytetyistä suureista. Erityisesti tuuli- ja aurinkovoiman kehityksestä kertovissa uutisissa puhutaan usein asennetusta tehosta ja prosentuaalisesta kasvusta. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan suoraan kerro esimerkiksi päästöjen vähentymisestä. Eri tavoin tuotettujen kilowattien hintoja vertaillaan usein ottamatta huomioon hyvin erilaisia tuotanto-oloja, tuotannon luotettavuutta ja ajankohtaa  tai muita kustannuksia järjestelmälle, kun tavoitteena on tuottaa luotettava 24/7 energiapalvelu yhteiskunnan tarpeisiin.

Liian helposti unohtuu myös se, että sähkö on vain murto-osa kaikesta energiankulutuksesta. Suomessakin lämmityksen ja liikenteen aiheuttamien päästöjen vähentäminen on huomattavasti suurempi haaste kuin sähköntuotannon päästöt. Samaan aikaan haasteen mittakaava hämärtyy: noin 85 prosenttia maailman energiasta on peräisin fossiilisista polttoaineista. Absoluuttisesti eniten kasvaa edelleen näiden polttoaineiden käyttö.

Usein energian kulutus myös nähdään itsessään ongelmana, jota pitäisi vähentää. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä monet ilmastoa ja ympäristöä säästävät toimet itse asiassa vaativat enemmän energiaa. Monien materiaalien kierrätys on energiaintensiivistä. Esimerkiksi Ruotsissa pilotoitava hiiletön teräksen tuotanto vaatii valtavasti sähköä. Energiatehokkuus on toki erinomainen asia. Kuitenkin esimerkiksi sähkön käyttöä raskaasti verottamalla saatetaan ehkäistä päästöjen vähentämistä teollisuudessa, kodeissa ja liikenteessä, kun polttoaineiden käyttö parantaa suhteellista kilpailukykyään sähköön nähden.

Lopulta kyse on siitä, ettei energian asemaa taloudessa ymmärretä riittävän hyvin. Energiapolitiikka kutistuu usein talous-, työllisyys- tai aluepolitiikan työkaluksi. Energia ei kuitenkaan ole mikä tahansa hyödyke, jota saa rahalla, tai joka on helposti korvattavissa, vaan se luo edellytykset kaikelle muulle yhteiskunnassa. Kun koko energiatalous on uudistettava ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on päättäjien parannettava osaamistaan.

Rauli Partanen

Kirjoittaja on energiaan, ympäristöön ja ilmastoon erikoistunut tietokirjailija

Atte Harjanne

Kirjoittaja on tutkija ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä