Ennen kesätaukoaan valtuusto ehti jyrähtää maakuntauudistuksesta ja käsitellä ison läjän aloitteita. Ilmastopolitiikka etenee ponsi kerrallaan parempaan suuntaan.
Viime viikolla Helsinki oli yhtä sateenkaarta, kun Helsinki Pride -kulkue keräsi ennätysmäärän osallistujia (linkki). Tällaisen kaupungin eteen on ilo tehdä poliitikkona töitä. Siitä on tosin nyt pieni breikki, sillä valtuusto vetäytyi kesätauolle juhannuksen aikoihin. Tässä kohtaa on hyvä vetää taas viimeisen vuosineljänneksen tekemisiä yhteen.
Valtuusto – Alas makusote!
Kevään isoin asia valtuustossa on kenties ollut kapinointi hallituksen kaavailemaa sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Helsingin valtuusto antoi ensin oman kriittisen lausuntonsa, ja yhtyi sen perään vielä pääkaupunkiseudun yhteiseen kritiikkiin. Kokoomuslaisen pormestarin johtama vastarinta hallitusta ja omaa puoluettaan vastaan on ollut historiallista – ja onneksi myös tuloksellista. Olen valmis lyömään vetoa siitä, ettei maakuntavaaleja nähdä vielä keväälläkään. Uudistuksen kaatuminen ei ole vain Helsingin, vaan koko maan ja demokratian etu, ja sitä onkin vastustettu laajalti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Muina puuhinaan valtuusto on hyväksynyt taas ison liudan uusia kaavoja ja raiteita. Muun muassa Hernesaareen, Pasilan Postipuistoon ja Kruunuvuoreen tulee kaupunkia tuhansille uusille helsinkiläisille, ja Kalasataman ja Pasilan välinen spora verkottaa kantakaupunkia kaivatulla tavalla poikittain. Tärkeiden asioiden ohella on toki ehditty debatoida esimerkiksi Lenininpuiston nimestä ja hanhien julmuudesta.
Omista jutuistani Petrus Pennasen kanssa tehty ydinkaukolämpöaloite ja Kumpulanmäen kävelyreittialoite tulivat kumpikin vihdoin keväällä käsittelyyn. Vielä ei tilattu reaktoria, mutta aloitteemme myötävaikutuksella ydinkaukolämpöä harkitaan nyt ihan vakavissaan paitsi Helsingissä, myös muualla – sinänsä harmi ettei siihen päädytty jo 80-luvulla. Aloitteen yhteydessä tein myös ponnen, joka velvoittaa selvittämään miten kaukolämpöjärjestelmä saadaan päästöttömäksi vuoteen 2035 mennessä, kun tiedetään että biomassaa polttamalla se ei onnistu. Ponsi meni kirkkaasti läpi, ja odotan vaihtoehdoista luopua hiilestä 2020-luvulla.
Kumpulanmäki on kaupungin mittakaavassa pieni asia, mutta paikallisesti iso. Sen kävelyreitit ovat kurjat osin siksi, että kampus ei ikinä kasvanut niin isoksi kuin suunniteltiin, osin siksi, ettei tontin omistavaa Senaattia kiinnosta ja osin siksi ettei kävelyoloja ole perinteisesti priorisoitu kaupunkia suunnitellessa. Uusi kaava alueelle voidaan saada vasta 2021 eli suurta parannusta ei ihan heti ole luvassa, mutta aloitevastaus velvoittaa kaupungin neuvottelemaan pikaisempia ratkaisuita yhdessä tontin omistajan kanssa jo ennen sitä.
Jätin vielä ennen taukoa toisen aloitteen, jossa vaadin kaupunkia tekemään suunnitelman liha- ja maitotuotteiden kuluttamisen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä. Sen tullessa loppuvuodesta käsittelyyn nähdään, miten tosissaan kunnianhimoisen ilmastopolitiikan kanssa ollaan.
HKL – Lisää kaupunkifillareita kaupunkiin
Liikennelaitoksen johtokunnassa työ on jatkunut samoissa teemoissa kuin alkuvuonna. Kasvava kaupunki tarvitsee lisää kalustoa raiteille, ja sille varikkotilaa, ja näihin liittyviä päätöksiä on naputeltu kasaan. Kuljettajien työolot ja ilmapiiri ovat edelleen olleet esillä, ja johtokunta seuraa tiiviisti miten tilannetta ratkotaan.
Huhtikuussa johtokunta vieraili Saksassa Münchenissa ja Nürnbergissä tutustumassa sikäläiseen joukkoliikenteen sujuvoittamiseen ja perinteisen ja automaattisen metron yhdistelmään. Reissusta tarttui monenlaista oppia ja päällimmäisenä taas kerran se fiilis, että raideliikenne on toimivan kaupungin selkäranka ja että joukkoliikenteeseen panostaminen hyödyttää kaikkia, käytti niitä tai ei.
Tänäkin kesänä laajentunutta, erittäin suosituksi osoittautunutta kaupunkipyöräpalvelua kehitetään vastedeskin. Pyöräverkko laajenee itä-länsi-suunnassa ja tarkoitus olisi ulottaa se tulevaisuudessa Myllypuroon asti.
HSY – Isoja investointeja
HSY:n hallituksessa päätettiin mm. investointiohjelma vesi– ja jätehuoltoon vuosille 2019-2028. Kokonaisuudessaan puhutaan n. 1,5 miljardista eurosta, joista valtaosa liittyy vesihuoltoon, jossa on tiedossa isoja investointeja lähivuosina palvelun laadun takaamiseksi. Suunnitelmaa päivitetään rullaavasti.
Yhtenä merkittävänä päätöksenä voi nostaa sopimuksen Fortumin kanssa Ämmässuon voimalaitoksesta. Fortum on aikeissa rakentaa puunpolttolaitoksen osana Ämmässuon kaatopaikan alueelle kehittyvää ekoteollisuuskeskusta. Puun poltto energiaksi on monin tavoin ongelmallista, mutta sikäli kuin puuta poltetaan, tämä lienee niitä fiksuimpia paikkoja. Uuniin menee esimerkiksi HSY:n jätepuuta kätevästi. Joka tapauksessa tärkeää on, ettei touhun kuvitella tai esitetä olevan päästötöntä.
Uusi jätelaki aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Pakkausmateriaalien keräys on siinä tuottajien vastuulla. Tuottajavastuu on kaunis ajatus, mutta käytännössä valtava osa kaupunkilaisten pakkausjätteestä kulkee HSY:n kautta, ja jaettu vastuu tekee järjestelmästä sekavamman ja osin päällekkäisen.
Noin muuten HSY tuottaa äärimmäisen hyvää ja kattavaa dataa pääkaupunkiseudusta ja sen päästöistä. Joudun silloin tällöin duunissa kaivamaan vastaavia tietoja muista kaupungeista, enkä keksi yhtäkään joka toisi datan näin helposti saataville. Suosittelen tsekkaamaan!
Maakuntavaltuusto ja Kuntaliitto – Maakuntakaava Östikseen
Maakuntavaltuustossa tämän kvartaalin isoin juttu lienee Östersundomin maakuntakaavan hyväksyminen. Päätös ei ollut luonnonsuojelun näkökulmasta täysin tyydyttävä, mutta hyväksyttävissä. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan keskustelu Östersundomista tällä kaudella vielä etenee. Hesarin tuore juttu valottaa hyvin taustaa ja tilannetta – jos yleiskaavan toteuttaminen vastoin kaupungin tahtoa vesittyy, noussee itälaajentuminen taas eri tavalla framille.
Edustan tosiaan Helsinkiä Uudenmaan maakuntavaltuuston ohella myös Kuntaliiton valtuuskunnassa, joka kokoontui keväällä pariin otteeseen. Helsingille kyseinen lafka ei ole järisyttävän merkittävä, sillä kaupungin oma organisaatio ei Kuntaliiton asiantuntijatukea pahemmin tarvitse. Tällainen foorumi on kuitenkin paikka tuoda esiin sitä näkökulmaa, ettei Helsinkiä ja muuta maata kannata asettaa vastakkain, vaan että pääkaupungin menestys on koko maan etu. Isoimpana konkreettisena päätöksenä Kuntaliitossa lyötiin Kuntahankinnat ja Hansel kimppaan.
Mitä seuraavaksi?
Helsinki on ainakin isosti framilla maailmalla, kun liberaalia demokratiaa kilpaa kuoppaavat kummisedät Trump ja Putin tapaavat täällä 16.7. Henkilökohtaisesti odotan tapaamista jonkinasteisella kauhulla, ja vaikutaa siltä että “puolueeton” Suomi valikoitui tapaamispaikaksi aivan vääristä syistä. Jos tässä jotain hyvää on, niin onpahan paikka näyttää tänne saapuville toimittajille miten mahtava, hauska ja toimiva kaupunki Helsinki on.
Valtuusto palaa kesätauoltaan elokuun lopulla. Syksyllä on tiedossa ainakin talousarviokeskustelua. Omalla to do -listalla on huolehtia jatkossakin, ettei ilmastopolitiikka jää paperille. Noin yleisesti eduskuntavaalien lähestyminen näkynee valtuutettujen tarpeena nostaa profiilia ja hakea huomiota, eli kaikenlaisia jänniä aloitteita riittää varmasti jatkossakin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne voitaisiin rajoittaa vaikka viiteen per lärvi per kausi.
Vihreät viiteläiset innolla mukana Helsinki Pride -kulkueessa
Viimeisimmät kommentit