Sähköautoilun edistäminen on tärkeä keino liikenteen päästöjen vähentämisessä. Suomella on erinomaiset edellytykset näyttää liikenteen sähköistämisessä esimerkkiä.

Sähköauto on ilmastolle hyvä homma. Tätä selkeää perusjuttua kammetaan usein kahdesta kulmasta. Asiasta keskustellessa joku yleensä nopeasti muistuttaa, että ratkaisevaa on se, miten auton käyttämä sähkö tuotetaan. Totta kai on, mutta on hyvä muistaa että sähkön tuotanto on energiastamme se osa, joka on jo menestyksellä monessa maassa tehty hyvin vähäpäästöiseksi – se on ehkä päästövähennysten suoraviivaisin temppu. Parempi pointti on sillä, joka epäilee onko uudelle autolle tarvetta ensinkään. Valitettavasti olemme rakentaneet yhteiskuntia yksityisautoilun näkökulmasta jo vuosikymmeniä, joten hetkessä autoilu ei katoa, vaikka sen onkin syytä vähentyä reippaasti. Yksityisautoilu kun on varsin energiatehoton tapa liikkua ja vie paljon tilaa.

Sähköauton edut eivät jää ilmastopäästöihin. Niiden mukana lähtee roima osa lähipäästöistä, meluhaitat pienenevät ja liikenteen käyttämän primäärienergian tarve laskee murto-osaan, sillä sähkömoottori pesee polttomoottorin hyötysuhteessaan mennen tullen. Hyvä puoli on sekin, että kuluvia osia on vähemmän, ja sähköauto vaatiikin vähemmän huoltoa.

Tämä perusjuttu huomioiden sähköautoilun edistäminen on Suomessa kovin kunnianhimotonta. Hallituksen nykyisessä energia- ja ilmastostrategiassa tavoitteena on, että n. 10 % autokannasta kulkee sähköllä vuonna 2030, ja tämänkin toteutuminen jätetään aika ohuen poliittisen ohjauksen varaan. Parempaan pitää pystyä, sillä liikenne aiheuttaa noin viidenneksen Suomen päästöistä. Päästöt eivät ole juurikaan vähentyneet, vaikka meillä on liikenteessä jo käytännössä suhteellisen korkea päästöverotus käytössä polttoaineen hinnoissa – sen tulot eivät vain ohjaudu päästöjen vähentämiseen.

Tarvitaan siis politiikkaa, joka ohjaa radikaalimpaan muutokseen. Suomelle tulisi valmistella nopeatahtinen liikenteen sähköistämisen ohjelma. Vihreiden esittämä polttomoottoristen henkilöautojen myyntikielto vuodesta 2030 alkaen voisi olla osa tätä ohjelmaa, joskin yksityiskohdat pitää miettiä vielä tarkkaan, sillä esimerkiksi biokaasuautoilla voi olla perustellusti osansa kokonaispaletissa.

Käytännön esteitä sähköautojen leviämiselle on oikeastaan kaksi: hinta ja kantama. Politiikalla voidaan vaikuttaa molempiin: hintaan vero-ohjauksella ja käytännön kantamaan latausinfraan panostamalla. Sähköautoilun yleistymisen verkostovaikutukset (ns. network externalities) ruokkivat sitten yleistymistä entisestään. Kantamaa rajoittaa silti akku- ja latausteknologian osin ennakoimaton kehitys. Sähköauto, joka ei vie kotoa mökille ei ehkä houkuttele. Tässä pistokehybridit voivat olla keskeinen siirtymävaiheen ratkaisu.

Suomi on oikeastaan oiva paikka sähköisen liikenteen nopealle kehittämiselle. Täällä on hyvät mahdollisuudet rakentaa paljon päästötöntä sähköä, ja täällä on haastava yhteiskuntarakenne, joka nojaa paljolti autoiluun. Suomessa on myös sähköautoiluun liittyvää kovaa osaamista. Tästä näkökulmasta kova poliittinen halu nojata biopolttoaineisiin on erikoinen.

Suomessa keskimääräinen auto on reilut 11 vuotta vanha. Nyt pitäisi huolehtia siitä, että tänään ostetun auton eläköityessä sen seuraaja kulkee lähtökohtaisesti sähköllä – tai mikä vielä parempaa, se on polkupyörä tai joukkoliikennelippu.

Tuore ilmastoraportti kertoo sen, mikä jo tiedettiin. Vaarallisen ilmastonmuutoksen estäminen on tässä vaiheessa käytännössä mahdotonta. Pahimman välttämiseksi voi ja pitää silti tehdä paljon,ja se vaatii ilmastopolitiikan nostamista kaiken keskiöön.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n odotettu erikoisraportti julkaistiin tänään. Se keskittyy arvioimaan sitä, mitä globaalin lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen auttaisi ja miten siihen kenties voitaisiin päästä. Se ei siis ole varsinainen koko ilmastonmuutokseen liittyvän tieteen kokoava arviointiraportti, jollainen julkaistiin viimeksi vuonna 2014. Se on kuitenkin juuri nyt ajantasaisin kattava koonti ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja hillinnästä.

Päätös 1,5 asteen lämpenemiseen keskittyvästä erikoisraportista tehtiin Pariisin sopimuksen yhteydessä. Moni tutkija ihmetteli tätä tilausta. Asiaan vihkiytyneiden parissa on nimittäin jo pitkään tiedostettu, että aiemmin keskiössä ollut kahden asteen tavoite on äärimmäisen vaikea saavuttaa – eikä tähän mennessä nähty ilmastopolitiikka anna oikein mitään viitteitä siitä, että siihen tai lähellekään oltaisiin pääsemässä. Liian monen tahon lyhyen tähtäimen edut ovat ristiriidassa päästöjen vähentämisen kanssa.

Puolentoista asteen raportin tilaaminen on hieman sama, kuin jos minä 95-kiloisena jässikkänä pyytäisin personal trainerilta ohjelman, jolla haluaisin puolittaa painoni ensi kesään mennessä. Kyllä PT sellaisen ohjelman ehkä jotenkin vääntää, mutta sen käytännön toteuttaminen ihan toinen juttu. Ilmastopolitiikassa on yleisesti muodostunut tavaksi se, että jokainen vuorollaan nostaa näkyvästi rimaa, mutta oikeasti kukaan ei edes vielä ole ottamassa vauhtia – tai vaihtanut verkkareita päälle. Sama oire näkyy tässäkin.

Muistutuksena: Ilmasto on jo lämmennyt esiteollisesta ajasta yli asteen, ja 1,5 asteeseen rajoittaminen vaatii käytännössä koko globaalin energiatalouden ja maankäytön täydellisen mullistamisen muutamassa vuosikymmenessä. Urakkaa voi yrittää verrata avaruusohjelmaan tai maailmansotaan, mutta metsään menee. Kyseessä on ihmiskunnan suurin ja vaikein haaste koskaan, eikä mitään vastaavaa oikeastaan ole koskaan tehty tai nähty.

En henkilökohtaisesti usko, että lämpeneminen jää 1,5 asteeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä voisi ja kannattaisi yrittää. Jokainen asteen kymmenys on tärkeä. Erikoisraportti kertoo, että jo kahden asteen lämpeneminen tuo valtavia ja vaarallisia muutoksia. Kaikki siihen päälle tuleva muutos kasvattaa riskejä ja niihin liittyviä epävarmuuksia vielä lisää.

Miten erikoisraportin tuloksien pitäisi siis näkyä päätöksenteossa? Ainakin niin, että ilmastopolitiikan pitää nyt viimeistään määrittää kaikkea politiikkaa. Tieteen synkän viestin edessä on oltava valmis arvioimaan kantansa ja tärkeysjärjestyksensä uudelleen, ovatpa ne kuinka rakkaita tahansa. Bioenergian varaan laskevien on hyväksyttävä, ettei metsiä voida sekä pitää että polttaa – ja että niitä tarvitaan nimenomaan mahdollisimman suurina, kasvavina hiilivarastoina ja biodiversiteetin ylläpitäjinä. Ydinvoimaa vastustavien on herättävä siihen, että ihan kaikkea vähäpäästöistä energiantuotantoa tarvitaan lisää ja paljon. Työpaikkoja ei voi puolustaa tämän hetken intresseillä, vaan työt ja pääomat on suunnattava hiilineutraalin talouden rakentamiseen. Markkinat voivat pyöriä vapaasti vain erittäin tiukan päästöjen ja luonnonvarojen käytön sääntelyn ja ohjauksen puitteissa, itsestään ne eivät tätä ongelmaa korjaa. Ja kaiken tämän ilmastonmuutoksen hillinnän ohella on varauduttava muuttuvan ilmaston vääjäämättömiin ja arvaamattomiin vaikutuksiin, sillä olemme jo myöhässä.

Vuoden 2018 kolmoskvartaali on nyt taputeltu. Tämä osa vuodesta on kuntapolitiikassa sikäli hiljaisinta aikaa, että valtuusto on tauolla koko heinäkuun ja suurimman osan elokuusta. Myös muut kunnalliset elimet viettävät pääasiassa hiljaiseloa. Otsikoissa politiikka tietysti pysyy. Nyt koettu pitkä ja kuuma hellekesä herätti taas ilmastonmuutoksen karuun todellisuuteen, ja sai monet vaatimaan kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. Hyvä niin. Meidän päättäjien on osaltaan huolehdittava, ettei aihe hautaudu politiikan taustalle syksyn viilentyessä.

Helsinki kasvaa ja kehittyy silmissä. Yksi uusi maamerkki ja kohtaamispaikka kaupunkiin saatiin, kun upea ja ehdottomasti tsekkaamisen veroinen Amos Rex avautui. Taidemuseo on malliesimerkki siitä, miten historialliseen kaupunkikuvaan upotetaan tyylikkäästi uutta arkkitehtuuria. Hiljattain avautunut Kalasataman kauppakeskus Redi ei ole herättänyt yhtä lämpimiä ajatuksia. Se on tiloiltaan kieltämättä aika sokkeloinen, mutten itse dumaisi sitä ihan vielä. Kauppakeskus joukkoliikenteen solmukohdassa on joka tapauksessa paljon parempi kuin iso ostoskuutio jossain automatkan päässä.

Valtuusto

Valtuusto ehti heinä-syyskuussa kokoontua kolmesti. Kahdessa kokouksista keskityttiin hyväksymään kaavoja, kolmannessa sitten pitkään listaan valtuutettujen aloitteita. Kaavoista isoimman debatin aiheutti Sörnäistentunneli – ja syystä. Tunnelilla yhdistettäisiin Sörnäisten rantatie ja Hermannin rantatie. Mikäs siinä, paitsi että homma maksaa 160 miljoonaa, perustuu viisi vuotta vanhoihin laskelmiin eikä oikeastaan tuo lisää tilaa asunnoille. Itse asiassa tuo hintalappukin on vanhentunut. Parempia kaavapäätöksiä ovat olleet mm. koillista lähiöitä päivittävä Jakomäen sydän, kehittyvä Hakaniemenranta ja uusi hotelli sekä Mäkelänrinteen laajeneva kampus.

Aloitteista selkeästi merkittävin oli läpi mennyt esitys Helsingin lukioiden ja amisten oppimateriaalien maksuttomuudesta. Ymmärrän aloitetta vastaan esitetyn kritiikin: on selvää, että tässä laitetaan paljon rahaa hyväosaisten tukemiseen. Taloudelliset vaikeudet ovat kuitenkin merkittävä tekijä opiskelupäätöksissä, ja kesken jätetyt toisen asteen opinnot tulevat todella kalliiksi yhteiskunnalle. Näen tämän myös paikkana vaikuttaa lukioiden oppimateriaalibisnekseen, jossa myydään samat kirjat vuosi toisensa jälkeen nimellisin päivityksin. Lisäksi universaalin tuen hyvä puoli on sen yhdistävä luonne, ja sillä vältytään aina ongelmalliselta vähävaraisuuden luokittelulta.

Jenni Pajusen aloitteesta Helsinki alkaa seuraamaan ja raportoimaan kehitystään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Tämä on ihan hyvä asia, mutta oma huoleni liittyy siihen, että meillä on fokus viestimisessä ja riman nostamisessa eikä teoissa. Meillä on jo aika hyvä kuva siitä, millä mallilla kestävä kehitys Helsingissä on, ja missä on eniten tekemistä.

Astetta absurdimpi näytelmä saatiin aikaiseksi Helsingin tilojen vuokrauksen eettisistä ohjeista. Alviina Alametsän aloitteeissa toivottiin, ettei kaupungin tiloja saisi käyttää  esimerkiksi YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin, tai väkivaltaisen toiminnan harjoittamiseen tai suunnitteluun. Tulkinnasta riippuen tämä sisältyy jo nykyisiin ohjeisiin, mutta asia vahvistettiin vielä erikseen. Tämä hermostutti perussuomalaiset, siniset ja muutamia kokoomuslaisia, joita omien sanojensa mukaan huoletti lausunnon epämääräisyys. Voin kertoa, että valtuustossa päätetään jatkuvasti asioita, joissa saivartelun varaa olisi paljon enemmänkin. Kertoo aika paljon, jos nimenomaan tämä asia – siis rasismin ja väkivallan vastustaminen – herättää tarpeen vängätä voimalla vastaan.

HSY ja HKL

Helsingin seudun ympäristöpalveluissa ja kaupungin liikenneliikelaitoksessa on taas hyväksytty pitkä liuta erilaisia kaupunkilaisten arkea parantavia suunnitelmia ja hankintoja. Isompina nostoina päätöksistä voisi nostaa HSY:n esittämät uudet jätehuoltomääräykset ja HKL:n tarjoutumisen operoimaan Raide-Jokeria.

Uudessa esityksessä jätehuoltomääräyksiä tehostetaan muovin ja muiden jätejakeiden keräystä ulottamalla se pienempiin taloyhtiöihin. Kokonaisuudessaan erinomainen asia, joka voi kyllä tuoda vähän haasteita ahtaisiin jätekatoksiin, mutta siirtymäaikaa on vuoteen 2021 asti ja ainakin kokemus omasta taloyhtiöstä on se, että muovin osuus sekajätteestä on niin iso että samalla sekajätelaaria tarvitaan vähemmän. Muovin erilliskeräyksen voi muuten aloittaa jo nyt vapaaehtoisesti täältä.

HKL tarjoutui operoimaan tulevaa Raide-Jokeria, ja samaan kimppaan yhdistettiin jatko keskustan ratikkaliikenteeseen. Vaihtoehtona on siis kilpailutus markkinoilla operoivien yritysten kesken. Asian päättää omistajakuntien poliitikkojen valitsema HSL:n hallitus. Oma toiveeni on, että HSL tarttuu HKL:n tarjoutumiseen. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäisenä se, että nyt on meneillään mittavin kaupungin raideliikenteen kehittäminen vuosikymmeniin, ja se on huono ajankohta lähteä mutkistamaan toimijakenttää. Se, että HKL vastaa sekä ratainfrasta että liikenteestä, on tällaisessa tilanteessa etu. Toinen syy on yksinkertaisesti se, ettei ehjää kannata korjata. HKL on verrattain kustannustehokas ja luotettu toimija. Onnistuneella kilpailutuksella saa ehkä hintaa jonkin verran alas, mutta sen epäonnistuessa voi saada hyvin toimivan palvelun pahasti rikki. En ottaisi tätä riskiä.

Muuta

Henkilökohtaisesti iso uutinen on tietysti se, että olen nyt virallisesti ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa! Olen tästä luonnollisesti aivan fiiliksissä, ja on siistiä taas päästä tekemään vaalikampanjaa hyvällä porukalla – johon tietysti mahtuu vielä mukaan. Olen aika äimänä siitä kaikesta innosta ja tuesta, jota olen jo nyt saanut. Tarkennan teemojani syksyn edetessä, mutta yksi on ylitse muiden: ilmastonmuutoksen hillinnässä on vihdoin kurottava kiinni puheiden ja tekojen aukko. Nyt on pakko toimia.

Ps. Viime perjantaina perustettiin Helsingin tieteen ja teknologian vihreät, joka on valtakunnallisen Viitteen eli Tieteen ja teknologian vihreiden paikallisjärjestö Helsingissä. Toimin tuoreen porukan puheenjohtajana, laita viestiä jos haluat mukaan toimintaan!