Maahanmuuton lieveilmiöistä saa olla huolissaan, mutta se ei saa olla tekosyy lietsoa pelkoa, vihaa ja kaaosta

Maahanmuuton ongelmista voi ja pitää keskustella, ja niitä ongelmia voi ja pitää ratkoa. Tilanne kysyy suhteellisuudentajua ja harkintakykyä, jottei raivata tilaa vihalle ja sekasorrolle.

Maahanmuutto ei ole ollenkaan ongelmatonta. Kyllä, tietyt kansalaisuudet ovat yliedustettuja seksuaalirikoksissa. Kyllä, Suomessa on epäilemättä sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka eivät pakopaikkaa oikeasti tarvitse tai ansaitse. Kyllä, seksuaalinen väkivalta on aina tuomittavaa, oli tekijä kuka tahansa. Kyllä, näille asioille pitää tehdä jotakin, ja tehdäänkin. En tunne yhtään poliitikkoa mistään puolueesta, joka olisi eri mieltä.

Kaikella politiikalla on monenlaisia seurauksia, ja turvapaikkoja myöntämällä saamme ratkottavaksi myös erilaisia lieveilmiöitä, joista väkivaltaiset rikokset ovat tietysti kaikkein kamalimpia. Niihin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni osa pakolaisista, ja samalla pelastamme ihmisiä vainolta, sorrolta tai kuolemalta – ja hädänalaisten ihmisten auttaminen on arvo, johon yhteiskuntamme on sitoutunut noin yleisesti ja kansainvälisin sopimuksin.

Itse haluan siitä arvosta pitää kiinni. Rajojen laittaminen kiinni tai hätiköity perustuslain muuttaminen eivät ole ainoita tai edes missään määrin järjellisiä keinoja torjua turvapaikkapolitiikasta juontuvia ongelmia. Esimerkiksi viranomaisten – erityisesti poliisin –  riittävä resursointi, nykyistä sujuvampi kotouttaminen luontevien ihmiskontaktien ja järkevän tekemisen kautta, riittävät rangaistukset, alueellisen segregaation torppaaminen ja toimivat työmarkkinat ovat kaikki uskoakseni parempia keinoja. Muitakin varmasti on, ja hyvä että niitä avoimesti punnitaan. Olennaista on suhteuttaa toimenpiteet riskeihin.

Isossa kuvassa tarvetta paeta pitää tietysti vähentää rakentamalla kestävää kehitystä, ja on tärkeää miettiä miten resurssit, jotka nyt eri maissa pakenevien ihmisten suojeluun laitetaan, voisi tehokkaammin kohdentaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen – paukkuja on syytä laittaa apuun konfliktien lähialueilla ja konfliktien ratkaisemiseen ajoissa. Esimerkiksi aseiden myyminen tyranneille on paitsi moraalitonta, myös tästä näkökulmasta järjetöntä.

Ja mitä seksuaalisen väkivallan torjumiseen tulee, erinomainen askel lakikehikon ja asenneilmapiirin parantamiseen on tulevan eduskunnan käsittelyyn tuleva Suostumus2018-aloite, jonka ansiosta lakia ollaan tuoreiden uutisten mukaan rukkaamassa jo nyt parempaan suuntaan. Seksuaalinen häirintä ja väkivalta on aivan liian yleistä kaikissa sen muodoissa, ja on siitä kärsineiden halveksuntaa käsitellä asiaa vain maahanmuuton näkökulmasta.

Noin yleisesti on hyvä muistaa, että maahanmuuttovastainen populismi on poliittinen voima, joka on laittanut Yhdysvallat polvilleen nostamalla kaaottisen ja epäpätevän kummajaisen maan johtoon, ajanut britit tragikoomiseen brexit-solmuun, ja vienyt Itä-Euroopan maita demokratian perusteita purkavalle polulle. Venäjän johto hieroo kaaoksen ja sekoilun äärellä käsiään ja heittää taustalla bensaa liekkeihin. Naisten ja vähemmistöjen asemaa tällainen populismi pyrkii tietysti säännönmukaisesti heikentämään, ja kylkiäisenä tulee tyypillisesti myös tieteen väheksymistä, verkkovainoa, väkivaltaisten ääriliikkeiden normalisointia, oikeusvaltioperiaatteiden halveksuntaa ja kriittisen median hiljentämispyrkimyksiä. Että jos mietit antavasi jonkinlaisen protestiäänen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, niin mietipä vielä ja mieti tarkkaan mitä kaikkea äänelläsi lopulta edistät. Maahanmuuton ongelmiin voidaan tarttua myös sivistyneesti ja parempaa maailmaa rakentaen. Rasismia ja vihaa ei pidä missään tapauksessa ruokkia tai suvaita. 

Unohda uusiutuvat, puhu päästöistä

(Yhteiskirjoitus Janne Korhosen kanssa)

Uusiutuvan energian lisääminen on energiapolitiikan kulmakivi Suomessa ja Euroopassa. Todellisuudessa olisi tärkeämpää puhua päästöistä ja muista ympäristövaikutuksista ja tarkastella energiataloutta kokonaisuutena.

Etsi käsiisi mikä tahansa ilmastonmuutosta käsittelevä uutinen, artikkeli tai ilmastostrategia. On varsin todennäköistä, että siinä puhutaan tarpeesta tai tavoitteesta lisätä uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvan energian käsite on juurtunut syvälle ilmastoon ja energiaan liittyvään politiikkaan ja keskusteluun, ja sitä pidetään koko lailla kyseenalaistamatta takeena jostain paremmasta, puhtaammasta, vähäpäästöisemmästä ja kestävämmästä tulevaisuudesta.

Samalla on jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei näillä asioilla ole välttämättä juuri tekemistä toistensa kanssa.

Energy Policy -tiedejulkaisussa hiljattain julkaistu tutkimusartikkelimme “Abandoning the concept of renewable energy” [1] käsittelee juuri tätä ongelmaa. Ajatus uusiutuvasta energiasta vastapainona vanhalle, keskitetylle ja saastuttavalle energian tuotannolle vakiintui 1970-luvulla, ja silloiseen keskusteluun liittyneet määritelmät määrittelevät edelleen energiapolitiikkaamme Suomessa, Euroopassa ja maailmalla yhä. Uusiutuvan energian käsitteeseen liittyy kuitenkin useita ongelmia.

Ensinnäkään uusiutuvuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että energianlähde olisi ekologisesti tai yhteiskunnallisesti kestävä. Bioenergian ongelmat tiedostetaan kenties parhaiten, mutta mikään tapa tuottaa energiaa ei ole täysin haitaton. Toinen ongelma onkin se, että käsite niputtaa yhteen todella erilaisia tapoja tuottaa energiaa. Tämä johtaa tilanteisiin, jossa vaikkapa mittavan vesivoimapotentiaalin Norjaa käytetään yleisenä esimerkkinä energiapolitiikan ohjaukseen. Kolmannen ongelman muodostavat näytöt: Uusiutuvan energian osuus energiantuotannosta ei ole juurikaan yhteydessä energiapolitiikan tosiasialliseen kestävyyteen, ja uusiutuvan energian lisäämiseen tähtäävän poliittisen ohjauksen tulokset päästöjen vähentämisessä ovat olleet kehnoja.

 

renewables2

Uusiutuvan energian osuus ja arvio energiapolitiikasta. Data: World Energy Council.

 

Neljäs ongelma on se, että löyhä uusiutuvan energian käsite mahdollistaa tahallisen ja tahattoman harhaanjohtamisen. Mielikuvissa – ja kuvapankkien kuvissa – uusiutuva energia on tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, mutta käytännössä uusiutuvan energian skenaariot nojaavat lähes aina erittäin merkittävään biomassan polttoon. Jotkin yritykset ratsastavat uusiutuvan energian positiivisilla mielikuvilla myydäkseen maakaasua ja pitkittääkseen fossiilienergian aikakautta. Esimerkiksi fossiilista maakaasua ja sen polttamiseen tarvittavaa laitteistoa myyvien yritysten, kuten suomalaisen Wärtsilän, intresseissä on esittää kaasu uusiutuvan energian aisaparina. Myymällä lupauksia joskus tulevaisuudessa mahdollisesti odottavasta “puhtaan kaasun” aikakaudesta, nämä yritykset käytännössä edistävät fossiilisen maakaasun polttamista juuri nyt.

 

renewables_1

Uusiutuvan energian kuvasto korostaa usein tuulivoimaa ja aurinkopaneeleita – tosiasiassa vesivoima ja biomassa jyräävät tilastoissa (kuvakaappaus Getty Images -sivulta).

 

Omanlaisensa ongelma on sekin,että  myös uusiutuva energia nykyisellään nojaa pitkälti uusiutumattomista resursseista rakennettuun infrastruktuuriin – ja uhkaa laajentuessaan ainutkertaista luontoa.

Ilmasto- ja energiapolitiikassa pitäisi keskittyä olennaiseen. Nyt on vähennettävä päästöjä nopeasti, ja samalla huolehdittava siitä, että ympäristön kuormitus kevenee ja sosiaalinen eriarvoisuus vähenee. Uusiutuvan energian käsite palvelee näitä tarkoituksia huonosti. Ja käsitteillä on väliä – kieli kun muokkaa suoraan sitä, miten asioita jäsennämme ja millaisia valintoja edessämme näemme. Siksi puhe pitäisi kääntää uusiutuvista päästöihin, ja energiantuotannon kategorioista laajemmin siihen, miten rakennetaan kestävää, vähäpäästöistä tulevaisuuden yhteiskuntaa.

(Artikkeli on vapaasti ladattavissa tästä linkistä helmikuun 14. päivään asti. Artikkelin käsikirjoitusversio löytyy täältä.)

Julkaisun viittaustiedot:

[1] Harjanne, A. & Korhonen, J. M. (2019). Abandoning the concept of renewable energyEnergy Policy 127, 330-340. https://doi.org/10.1016/j.enpol.2018.12.029.

Vastikkeetonta fyrkkaa kaikille? Kolme pointtia perustulon puolesta

Perustulo ei ole kaiken korjaava taikatemppu, mutta se on lupaava suunta entistä paremmin voivan yhteiskunnan rakentamiseen.

Seuraavalla eduskunnalla* on edessään sosiaaliturvan uudistaminen, tai ainakin sen yrittäminen. Yksi mahdollinen polku on perustulo.

Perustulomalleja on monenlaisia, mutta perustulon ydin on vastikkeettomuus. Perustulo tulee tilille ilman raportointia tai osoitusta aktiivisuudesta. Se voidaan sitten verottaa pois riittävän hyvin tienaavilta, tai sitä voidaan täydentää muilla tulonsiirroilla.

En väitä osaavani kertoa, millainen perustulomalli tarkalleen olisi paras, mutta pidän selvänä että perustulo on juuri se suunta, johon sosiaaliturvaa pitää viedä. Tähän on kolme syytä.

1) Psykologia ja ihmiskuva

Perustulo vähentäisi pienituloisten elämästä epävarmuutta ja huolta. Juuri nuo asiat tekevät köyhyydestä erittäin viheliäistä ja itseään ruokkivaa. Köyhyys nimittäin tyhmentää, sillä tuloista murehtiminen syö kriittistä kognitiivista kaistaa. Perustulon ei tarvitse taata nykyistä suurempia tuloja, jo sosiaaliturvan yksinkertaistaminen todennäköisesti auttaa, sillä se vapauttaa ajallisia ja henkisiä resursseja. Tätä vaikutusta ei käsittääkseni yleensä mallinneta suoraviivaisissa kustannuslaskelmissa. Vaikeaa se olisikin, mutta veikkaan itse sen olevan erittäin merkittävä.

Kyse on myös ihmiskuvasta, jonka ympärille yhteiskuntaamme rakennamme. Onko jengi keskimäärin laiskaa vai ahkeraa ja itseään kehittävää? Totuus lienee molempia sekaisin. Kärjistettynä näyttää siltä kuitenkin siltä, että työttömiä ja vähävaraisia halutaan kontrolloida ja kepittää, kun taas hyvätuloisten osalta huolena on liiallinen verotus ja vapauksien rajaaminen. Kun muistetaan, että erilaisilla rakenteilla ja sattumalla on valtava vaikutus siihen, millaiseen asemaan päätyy, tämä tuntuu epäreilulta.

2) Työmarkkinoiden ohjaaminen

Toisen mielenkiintoisen pointin perustulon puolesta esitti Osmo Soininvaara vastikään blogissaan. Siinä missä liiat tuloerot ovat yhteiskunnallista myrkkyä, ovat liian pienet palkkaerot työmarkkinoiden rakenteelle huono homma. Jos proffan ja sihteerin palkat ovat kovin samat, kannattaa työnantajan teettää proffalla sihteerin hommat omiensa ohessa. Tuloksena on helposti tehoton professori ja työtön sihteeri. Kuten Soininvaara toteaa, pitäisi siksi työvoiman hinnan ja palkansaajan nettotulojen eriytyä toisistaan nykyistä enemmän. Perustulo tarjoaa väylän tähän.

Selkeä ja usein mainittu hyöty on tietysti myös kannustinloukkujen purkaminen. Jos kaikki työnteko on taloudellisesti kannattavaa, kynnys työllistymiseen madaltuu ja kaikenlaisen himmelöinnin tarve työnhakijan ja yhteiskunnan puolelta vähenee. Perustulo helpottaisi myös osa-aikaisen työn vastaanottamista ja esimerkiksi vajaasti työkykyisten asemaa.

3) Palkkatyön aseman purkaminen

Suomalainen yhteiskunta rakentuu vahvasti työn arvostuksen pohjalle. Työpaikka ja ura määrittävät ihmistä paljon, ja politiikassa työttömyyden kitkeminen on tärkeysjärjestyksen kärjessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä yksilöille palkkatyö tuottaa yleensä suurimman osan tuloista ja ison osan elämän merkityksestäkin, ja yhteiskunta rakentuu pitkälti työn tulosten ja sen verotuksen varaan.

Työn ja hyvinvoinnin vahva korrelaatio saa helposti unohtamaan että ne eivät oikeasti ole sama asia. Merkittävä osa työstä tukee tai ylläpitää ympäristön tai ilmaston kannalta kestämätöntä toimintaa. Mikäli antropologi David Graeberia on uskominen, on valtava osa kaikesta työstä vauraissa länsimaissa itse asiassa hyödytöntä, itseään ylläpitävää sontaa. Samalla yhteiskunnassa tehdään valtavasti arvokasta hyvää perinteisen työelämän ulkopuolella esimerkiksi vapaaehtoisina järjestöissä.

Yhteiskunnan rahoittaminen palkkatyön verotuksella voi joka tapauksella olla koetuksella, jos robotit valtaavat työmarkkinoita kovimpien ennusteiden mukaan. Tämä siirtymä kannattanee tehdä ennakoivasti.

Lopulta yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia on mahdollisuus olla vapaana ja harrastaa. Teknologia on lisännyt hyvinvointiamme valtavasti ja myllertänyt oikeastaan kaikkea tekemistä. Silti meillä on vaikeuksia kyseenalaistaa nykyistä työn asemaa. Nelipäiväisen työviikon ehdottajaa ei pitäisi nauraa suohon, vaan pohtia aidosti, miksi ylipäänsä töitä teemme ja mitä sillä tavoittelemme. Kun tänä päivänä selaa uutisia, on ilmiselvää että nykymaailmassa vaurauden tasainen jakaminen on sen lisäämistä polttavampi ongelma.

Töitä pitää tehdä jatkossakin, eikä perustulo hetkessä paranna maailmaa, mutta se voi osaltaan ohjata keskittymään oikeisiin asioihin.

Lupaavan potentiaalin lisäksi perustuloon liittyy suuria haasteita. Välitön hintalappu on se ilmeisin, ja toisen muodostaa tasapainon asettaminen muiden tarveharkintaisten tukien suhteen. Suomen jäykästi muutettava eläkejärjestelmä aiheuttaa sekin omat mutkansa, samoin kuin asumiskustannusten massiiviset alueelliset eroavaisuudet. Kielteisistä kannustinvaikutuksista kannetaan usein huolta – itse olen käsittänyt, että himassa pleikan hakkaaminen tai kotivanhemmuus yhteiskunnan tukemana onnistuu kyllä nykyisinkin.

Perustuloa ei siis voi paukuttaa minään simppelinä kaiken korjaavana temppuna. Yhteiskunnan trendit huomioiden se on kuitenkin lupaava suunta, jota kohti hyvinvointiyhteiskuntaa tulisi kehittää vauhdikkaallakin aikataululla. Maalina pitäisi joka tapauksessa olla sosiaaliturva, joka on ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, kannustaa osallistumaan rakentavasti yhteiskuntaan ja takaa inhimillisen perustoimeentulon kaikille.

 

perustulo

Vihreiden perustulomallissa perustulon suuruus olisi 560 euroa. Sen rinnalle jäisi harkinnanvaraisia tukia.

 

*) kirjoitan tietoisesti eduskunta, en hallitus. Juuri tämäntyyppisten, strategisten pitkän aikavälin päätösten pitäisi olla nykyistä selkeämmin eduskunnan kuin hallituksen tonttia.