Suomen energiapolitiikkaa ei tehdä tyhjiössä. Ilmastonmuutos, sukupuuttoaalto ja köyhyys on selätettävä globaalisti ja koko ihmiskunta siirrettävä kestävän kehityksen polulle. Tämä iso kuva määrittää vaatimukset energiatalouden murrokselle.

Energiapolittisessa keskustelussa on erilaisia leirejä ja joskus kiivastakin vääntöä siitä, millaisia päätöksiä nyt tarvitaan. Yhdestä asiasta ollaan silti pitkälti samaa mieltä. Energiatalous on suuren murroksen edessä.

Energiamurrospuheessa vilisee usein erilaisia vauhdikkaita muutoksen laatua ja mahdollisuuksia kuvaavia termejä. Sähköverkosta tulee älykäs. Energian kuluttajista tulee sen tuottajia, prosumereita. Energia muuttuu hyödykkeestä palveluksi. Edelläkävijyys luo edellytykset cleantech-viennille ja kilpailukyvylle. Ja niin edelleen.

Nämä ovat ihan merkittäviä juttuja, ja samaa jargonia jauhan usein itsekin. On silti tärkeää palata välillä perusteisiin, ja muistaa miksi ja millaiseksi energiatalouden on muututtava globaalisti ja varsin nopeasti. Käytännössä energiapoliitikalla pitää pysäyttää ilmastonmuutos ja lajikato, ja samalla nostaa koko maailma pois köyhyydestä.

Päästöt on saatava alas, luonnolle on annettava lisää tilaa ja köyhyys on poistettava.

1. Ilmastonmuutos

Energian tuotanto fossiilisilla polttoaineilla on tärkein ilmastonmuutosta nyt ajava asia. Korkattuamme käyttöön hiilen, öljyn ja kaasun olemme lämmittäneet ilmastoa jo reilun asteen verran. Sen vaikutuksia nähdään jo, mutta paljon pahempaa on luvassa seuraavan asteen myötä, jolloin lämpenemisen povataan uhkaavan muun muassa globaalia ruokaturvaa, terveyttä ja monia lajirikkaita ekosysteemejä. Useiden asteiden lämpeneminen tarkoittaisi sitten vielä huomattavasti karumpaa tulevaisuutta.

Globaalista energiantarpeesta noin 80 % tyydytetään nyt fossiilisella energialla. Jos ilmastonmuutos halutaan pitää 1,5 asteessa, pitää tuon osuuden pudota noin 50 prosenttiin kymmenessä vuodessa ja murto-osaan vuoteen 2050 mennessä. Radikaali vähennys on tarpeen, vaikka hiilen talteenoton ja sidonnan (CCS) oletettaisiin kehittyvän ja yleistyvän suhteellisen nopeasti.

Globaalista energiantarpeesta noin 80 % tyydytetään nyt fossiilisella energialla. Osuuden pitää pudota reilusti jo kymmenessä vuodessa.

Tämä on energiamurroksen ehkä tärkein reunaehto ja sitä eniten määrittävä suunta. Globaali fossiilitalous on ajettava alas ja rakennettava pyörimään vähäpäästöisen energian varassa. Katastrofaalisen ilmastonmuutoksen välttämiseksi energian tuotannosta täytyy siis tehdä päästötöntä tai hyvin vähäpäästöistä.

2. Kuudes sukupuuttoaalto

Ilmastonmuutos ei ole suinkaan ainoa globaali huolemme. Toinen kuumottava kehityskulku liittyy kapenevaan biodiversiteettiin. Erittäin varovaisten arvioiden mukaan lajeja kuolee sukupuuttoon nyt sata kertaa luontaista tahtia nopeammin – joidenkin arvioiden mukaan tahti on jo tuhat- tai kymmentuhatkertainen.

Myrkyt, metsästys ja vieraslajit tuhoavat lajeja, mutta pahin uhka on yksinkertaisesti elintilan pirstaloituminen ja katoaminen, jota ilmastonmuutos pahentaa. Luonto on todellakin ahtaalla.

Kaikesta nisäkkäiden biomassasta 60 % on kotieläimiä, 36 % ihmisiä ja vain neljä prosenttia villieläimiä. Vastaavasti kaikista maailman linnuista valtaosa on teollista siipikarjaa. Koskematonta luontoa ei tosiasiassa ole enää missään.

Maailman linnuista valtaosa on teollista siipikarjaa. Koskematonta luontoa ei tosiasiassa ole enää missään.

Päästöjen takia ilmastonmuutos siis pakottaa meitä mullistamaan energiatalouden, mutta kuudennen sukupuuttoaallon edessä ilmastonmuutosta ei voi ratkoa keinoilla, jotka pahentavat luonnon ahdinkoa. Bioenergia on tästä näkökulmasta erityisen ongelmallinen keino.

Bioenergia, jonka päästöt otetaan vielä erikseen talteen (ns. BECCS) näyttelee merkittävää osaa monissa poluissa, joissa ilmastonmuutos jarrutetaan 1,5 asteeseen. Nykytiedon valossa tällaisen energiabiomassan vaatima maa-ala, energia ja ravinteet muodostavat kuitenkin itsessään jo valtavan uhan biodiversiteetille.

Ruokavalion muuttaminen kasvispainotteisemmaksi jättäisi jonkin verran enemmän maa-alaa energiasektoria varten, mutta rajat tulevat silti vastaan. Energian tuotannon ekologinen jalanjälki ei siis saa kasvaa. Bioenergian ongelmien valossa näyttääkin siltä, että kaikkea muuta uutta, kestävää energiaa tarvitaan vielä enemmän kuin on arveltu.

3. Köyhyys

Kolmas viheliäinen reunaehto kumpuaa köyhyydestä. Vajaa miljardi ihmistä elää edelleen ilman sähköä. Äärimmäinen köyhyys on isoilta osin puutetta energiasta, ja siitä nouseminen vaatii siis lisää energiaa. Ilmastonmuutoksen ja ekologisten romahdusten jarruttamisen ohella on tärkeää edistää sosiaalisesti kestävää kehitystä.

Äärimmäinen köyhyys on isoilta osin puutetta energiasta, ja siitä nouseminen vaatii lisää energiaa.

Globaalia energiataloutta onkin rakennettava niin, että kaikilla maailmassa on mahdollisuus hyvään, terveeseen elämään. Meillä vauraissa länsimaissa on varaa vähentää omaa energiankulutustamme, mutta globaalisti energiatehokkuus tai “negawatit” eivät ratkaise käsillä olevia ongelmia, sillä energiaa tarvitaan edelleen paljon lisää.

Absoluuttisen köyhyyden ohella energiapolitiikassa on syytä huomioida suhteellinen köyhyys. Jos tiiviistä, halvasta fossiilienergiasta luopuminen nostaa energian hintaa, se iskee pahiten pienituloisiin, joiden varoista suurempi osa menee perustarpeisiin. Tätä paikkaamaan tarvitaan jonkinlainen tasoittava mekanismi.

Vain yksi mahdollisuus onnistua

Näiden kolmen reunaehdon ohella on tiedostettava sekin, että meillä on vain yksi mahdollisuus onnistua. Öljyä, hiiltä ja kaasua ei riitä loputtomiin, ja olemme jo käyttäneet niistä ison ja helpoiten hyödynnettävän osan. Jos emme käytä niiden tarjoamaa energiaa vähäpäästöisen, hyvinvoivan sivilisaation rakentamiseen, kuihdumme ennen pitkää vain odottamaan jotain meidät pois pyyhkivää katastrofia.

Katastrofin tai kuihtumisen välttämiseksi globaalin energiapolitiikan raamit ovat siis selvät. Päästöt on saatava alas, luonnolle on annettava lisää tilaa ja köyhyys on poistettava. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ehdot täyttävää energiantuotantoa, kuten tuuli-, aurinko-, geo- ja ydinvoimaa, tarvitaan aivan valtavasti lisää, ja bioenergian lisäykset rajattava välttämättömään minimiin. Energiapolitiikkaa pitäisi tehdä Suomessakin näistä lähtökohdista.

Globaali talous ja vauraus on rakennettu fossiilienergian avulla. Nykyinen elintaso ja tuleva kehitys pitää tästedes ylläpitää ilman päästöjä, muttei biodiversiteetin kustannuksella (kuva © Raimond Spekking / CC BY-SA 4.0 (via Wikimedia Commons)). 

Lihan kulutusta on vähennettävä ilmaston ja luonnon suojelemiseksi ja terveyden edistämiseksi. Helsinki voi nyt näyttää suuntaa, mutta nykyinen ilmasto-ohjelma ei pelkällään riitä.

Jätin kesäkuussa 2018 kaupunginvaltuutettuna aloitteen siitä, että kaupunki ottaa tavoitteekseen puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutus kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä, ja että tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kaupunkikonsernin kattava suunnitelma ja ohjeistus. Syitä on useita. Tärkeimpiä ovat ilmastonmuutoksen ja lajikadon jarruttaminen, ja niiden päälle tulevat terveyshyödyt, Itämeren tila ja yleisemmin eläintenpidon etiikka. Kaupunginvaltuusto käsittelee aloitetta ensi keskiviikkona 13.2.

Miksi lihan kulutusta pitää vähentää?

Ruuantuotannon ja -kulutuksen osuus ilmastovaikutuksista Suomessa on reilu viidennes. Ruuantuotannon vaikutusten pienentämiseen on kehitteillä erilaisia teknologioita, mutta lopulta suurin merkitys on sillä, mitä tuotetaan ja syödään. Yksittäisiä poikkeuksia on, mutta pääsääntö on selvä: eläinperäinen ruoka aiheuttaa enemmän päästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Taustalla on kaksi seikkaa. Ensinnäkin, energiaa ja maata tarvitaan paljon enemmän eläintuotannossa kun ensin pitää kasvattaa rehua eläimelle ja sitten vielä itse eläin, Toisekseen märehtivä karja aiheuttaa valtavia metaanipäästöjä, ja metaani on hiilidioksidiakin voimakkaampi kasvihuonekaasu. Kuljetusketjun päästöt eivät muuta tätä pääsääntöä, ja toki Suomeen tuodaan nykyisin paljon eläinten rehua ulkomailta.

Pääsääntö on selvä: eläinperäinen ruoka aiheuttaa enemmän päästöjä ja muita ympäristöhaittoja.

Maatalous on merkittävä Itämeren kuormittaja ja rehevöittäjä, ja kasvispainotteisempi ruokavalio auttaisi kohentamaan meren tilaa. Myös terveyssyistä punaista ja prosessoitua lihaa tulisi syödä huomattavasti nykyistä vähemmän. Samalla merkittävä vähennys eläinperäisten tuotteiden kuluttamiseen mahdollistaisi niiden tuottamisen nykyistä eettisemmin.

Tutkijoiden viesti aiheesta on sekin selvä. Kesäkuussa 2018 Science-lehdessä julkaistu tutkimus nosti lihan ja maidon käytön vähentämisen tärkeimpänä keinona vähentää henkilökohtaista ympäristöjalanjälkeään ja samalla linjalla oli hiljattain planeetan tasolla kestävää ruokavaliota valmistellut kansainvälinen tutkijakomissio. Kanadassa tämä muutoksen tarve on hiffattu jo kansallisen ravintosuositusten tasolla, jossa maidon ja lihan osuutta on pienennetty huomattavasti. Suomi on EU:n kärjessä sen osalta, kuinka suuri osa kaloreista saadaan eläinperäisistä tuotteista. Täällä on todellakin varaa vähentää.

Mistä aloitteessa on kyse ja miksi sitä tarvitaan?

Oma esitykseni kulutuksen puolittamisesta kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä on valistunut arvaus sellaisesta mittakaavasta ja aikataulusta, jolla on merkittävä vaikutus, mutta joka on hyväksyttävissä ja toteutettavissa käytännössä ilman kustannusvaikutuksia valmistelua lukuun ottamatta. Mitään ei olla siis kieltämässä, vaan vähentämässä, ja koska eri kaupungin eri toimialoilla on tähän aika erilaiset lähtökohdat, on parempi asettaa ylätason tavoite ja antaa asiantuntevan virkakoneiston suunnitella ja ohjeistaa sen käytännön toteutus.

Aloitetta käsiteltiin kaupunginhallituksessa 28.1., jossa voimaan jäi aloitteen käytännössä tyrmäävä pohjaesitys. Kritisoidessani päätöstä sain kuulla joiltakin naapuripuolueiden kollegoilta ja kannattajilta olevani irtopisteitä keräävä populisti. Pohjaesityksen ja näiden läksyttäjien perustelu oli sama: Kaupunki on jo sitoutunut kunnianhimoiseen ilmasto-ohjelmaan, jossa linjataan kasvisruuan lisäämisestä ja kestävistä hankinnoista.

Uskoakseni tässä on taustalla on kaksi väärinkäsitystä. Ensinnäkin edelleen liian harva päättäjä ymmärtää, millaisen haasteen edessä olemme Ilmastonmuutoksen kanssa. Puoleentoista tai edes kahteen asteeseen ei ole mitään toivoa jäädä tahdonosoituksilla tai vähittäisillä säädöillä. Tarvitaan nopeita, vaikuttavia päätöksiä. Ruuankulutuksen päästöjen merkittävä laskeminen on vieläpä suhteellisen kevyt rasti: ei tarvita uutta teknologiaa, vain muutosta kulutustottumuksiin.

On vaarallista, jos puutteelliseksi tiedetystä ilmasto-ohjelmasta muodostuu perustelu vastustaa sitä täydentäviä ilmastotoimia.

Toisekseen Helsingin ilmasto-ohjelma on ilmeisesti ymmärretty hieman väärin. Hiilineutraalia Helsinkiä vuonna 2035 tavoitteleva ohjelma on hieno ja kunnianhimoinen, mutta siinä on kaksi huomattavaa rajausta. Helenin energiantuotanto on rajattu toimenpiteistä ulos, ja ohjelma ottaa varsin vähän kantaa kaupungin ja kaupunkilaisten kulutuksen aiheuttamiin päästöihin, jotka toteutuvat kaupungin rajojen ulkopuolella. Näitä epäsuoria päästöjä ei lasketa kaupungin päästötaseeseen eikä siten asetettuun hiilineutraalisuustavoitteeseen. Näin ollen esimerkiksi ruuantuotannon päästöt eivät laskelmiin sisälly. Tällainen fokus ilmasto-ohjelmassa on ihan perusteltua, mutta samalla on ollut alusta asti selvää ettei ohjelma pelkällään riitä toteuttamaan Helsingin strategiaa, jonka mukaan Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa vakavasti ja torjuu ilmastonmuutosta kunnianhimoisesti.

Lihankulutuksen vähentäminen on suoraviivainen ja edullinen tapa leikata nopeasti kaupungin ekologista jalanjälkeä

Aloite onkin valmisteltu täydentämään ilmasto-ohjelmaa, jossa on vain löyhiä kirjauksia kasvisruuasta ilman sitovia tavoitteita. On vaarallista, jos puutteelliseksi tiedetystä ilmasto-ohjelmasta muodostuu perustelu vastustaa sitä täydentäviä ilmastotoimia.

Lopuksi

Helsingin kaupunkikonsernin lihankulutuksen puolittaminen ei pelasta maailmaa. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, ja se on suoraviivainen ja edullinen tapa leikata nopeasti kaupungin ekologista jalanjälkeä. Hyödyistään huolimatta tällainen päätös on eittämättä monissa piireissä epäsuosittu. Ilmastopolitiikolta tarvitaankin rohkeutta, sillä vaikeita päätöksiä on edessä vielä paljon. Uskon ja toivon, että sitä löytyy valtuustosalista keskiviikkona.

ps. Painotan vielä, ettei pointtina ole kieltää lihansyöntiä, vaan vähentää sitä. Syön itsekin lihaa ja maitotuotteita, ja käsittääkseni ekologisesti kestävässäkin ruuantuotantojärjestelmässä meillä on edelleen tilaa laiduntavalle karjalle ja muille eläimille. Kyse on siitä, kuinka paljon.

Vegaaninen herkkuburgeri, joka maistuu liian lihaisalta joidenkin kasvissyöjien makuun. What a time to be alive!

Suomen merkittävää tuulivoimapotentiaalia kannattaisi miettiä sähkömarkkinoita laajemmin. Niin sanottuja power-to-x-teknologioita tarvitaan tulevaisuudessa lähes varmasti.

Suomi on erinomainen maa tuulivoiman rakentamiseen. Täällä on varsin hyvät tuuliolosuhteet ja paljon lääniä ilman. Tuulivoima onkin hyvässä nosteessa. Viime vuonna sähköstä tuotettiin tuulivoimalla jo 5,9 TWh sähköä, mikä vastaa noin 7 % kulutuksesta. Suomen Tuulivoimayhdistyksen tavoitteena on viisinkertaistaa tuotanto vuoteen 2030 mennessä. Uusia rakentamista odottavia, kaavoitettuja tuulipuistoja on jo nyt lähes 20 TWh:n edestä. Tavoitetta kohti ollaan siis menossa vauhdilla, kun samalla uutisiin on noussut jo useita täysin markkinaehtoisia hankkeita. Kun katsotaan myytävän sähkön hintaa, tuulivoima on nyt edullisin tapa rakentaa uutta sähköntuotantoa. Kustannusten odotetaan putoavan teknisen ja logistisen kehityksen ansiosta vielä jatkossakin.

Tuulivoimalla on silti ongelma: varastointi. Tuulivoiman tuotanto vaihtelee sään mukana, kun sähköä tarvitaan jatkuvasti. Hyvää, järjestelmän tasolle skaalautuvaa teknistä varastointiratkaisua ei ole vielä keksitty, eikä välttämättä keksitäkkään. Kysyntäjoustolla ja paremmilla siirtoyhteyksillä vaihtelua voi tasoittaa jonkin verran, mutta tuulivoima – samoin kuin aurinkoenergiakin – tarvitsee väistämättä rinnalleen sellaista tuotantoa, joka toimii säästä riippumatta. Samaan aikaan edullinen tuulivoima vähentää tuon muun tuotannon kilpailukykyä ja haluja investoida siihen. Se myös ennen pitkää kannibalisoi omaa kannattavuuttaan.

Voimalaitoksen – kuten tuulivoimalan – kustannukset ovat vain yksi osa tuotannon kustannuksista. Kustannuksia tulee myös siitä, millaisia muita investointeja sähköjärjestelmään tarvitaan, jotta se toimii, ja nämä kustannukset kohdistuvat myös muille kuin sen tuulivoimalan pystyttäjille. Kasvava vaihtelevan tuulivoiman osuus tuotannosta aiheuttaa kasvavia järjestelmätason kustannuksia suoraan varavoimaan, verkkoihin ja varastoihin ja epäsuorasti muun tuotannon käyttöasteen alentuessa. Tuulivoiman tuotantokustannusten laskiessa olemme siis tilanteessa, jossa on koko ajan halvempaa tehdä sähköä, mutta koko ajan kalliimpaa leipoa se sisään sähköverkkoon. Aiheesta enemmän kiinnostuneiden kannattaa ottaa lukulistalle tämä tuore “The Costs of Decarbonization” -raportti.

Pitäisikö tuulivoimalle iskeä siis jarruja päälle, jottei sähköjärjestelmämme mene sekaisin? Ei. Näkökulma pitää avartaa sähköstä laajemmin energiatalouteen, sen sijaan että väännetään tuulivoiman osuudesta prosenteissa. Edullinen, päästötön sähkö on tervetullutta vähän hankalassakin muodossa. Sähköstä kun voidaan tehdä melkein mitä vain. Sillä voidaan pumpata lämpöä, jonka varastointi on selkeästi sähköä helpompaa. Sen avulla voidaan tehdä käytännössä päästöttömiä polttoaineita vedestä ja ilmasta, tai siirtyä tuottamaan lannoitteita ilman fossiilisia hiilivetyjä. Tällaiset “power-to-X”-ratkaisut ovat näillä näkymin välttämätön pala vähähiilistä taloutta. Esimerkiksi lentoliikenteessä, työkoneissa ja erilaisissa teollisuusprosesseissa tarvitaan polttoaineita todennäköisesti vielä pitkään, vaikka fossiilisista polttoaineista pitääkin päästä eroon.

Tuulivoiman lisärakentaminen on siis erittäin tervetullutta. Energiamarkkinoiden sääntelyä pitää vain kehittää niin, että etenemme paitsi kohti täysin päästötöntä, kustannustehokasta sähköjärjestelmää, myös sähkön käyttämiseen joustavasti yhteiskunnan muiden toimintojen päästöjen vähentämiseen.

Power-to-x-ratkaisut eivät ole kilpailukykyisiä niin kauan kuin niiden vaihtoehtona on halpa fossiilinen polttoaine. Yksi ongelma on sekin, ettei synteettisiä polttoaineita huomioida kun asetetaan sekoitevelvoitteita polttoaineiden bio-osuuksille – jälleen esimerkki siitä, miksi uusiutuvan energian sijaan pitäisi keskittyä päästöihin. Päästötavoitteiden välttämättömät kiristykset muuttavat kuitenkin asetelmaa. Siksi näitä teknologioita kannattaisi pilotoida jo nyt, ensimmäisten joukossa.

Tuulivoima vie paljon tilaa, muttei sen alueelle mahtuu muutakin. Tämä Olostunturin luonnonsuojelualueella sijaitseva mylly on jo 20 vuotta vanha. Tuulivoimatekniikka on sinä aikana kehittynyt aika tavalla.