Ilmastonmuutoksen hillintä ja nopea kaupungistuminen edellyttävät hurjaa määrää uutta ja uudenlaista rakentamista. Politiikkojen vastuulla on luoda puitteet, joissa se onnistuu.

Nyt on rakentamisen aika. Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää, että rakennamme ison osan energia- ja liikenneinfrasta uusiksi, jotta jatkossa sähkö ja lämpö tehdään ilman hiilipäästöjä ja matkat voidaan taittaa raiteilla. Samalla pitää rakentaa iso määrä uusia kämppiä, kun ihmiset muuttavat joukolla kaupunkeihin – eivät ilmastoa pelastaakseen, vaan ihan vaan koska talous ja tekeminen keskittyy kasvukeskuksiin ja ihmiset haluavat osaksi sitä.

 Ei pidä unohtaa, että kaikkien nollien ja ykkösten taustalla on valtavat määrät betonia, terästä ja haalaripukuista duunia.

Tulevaisuuden työelämästä ja taloudesta puhuttaessa erilaiset digitalisaatio-, tekoäly- ja automatisaatiovisiot nousevat usein korostetusti esiin. Ne ovatkin jo nyt epäilemättä tulevaisuudessa entistä enemmän kehitystä määrittäviä tekijöitä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että nollien ja ykkösten taustalla on valtavat määrät betonia, terästä ja haalaripukuista duunia. Vaikka teollisuuden, rakentamisen ja alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on laskenut vuosikymmeniä, emme tosiasiassa ole niistä yhtään sen vähemmän riippuvaisia kuin ennenkään. Myös palvelutaloudessa ihmiset ja yritykset tarvitsevat koteja ja toimitiloja, sähköä ja lämpöä ja liikkumisen infraa.

Ja nyt kaikkea tätä infraa siis tarvitaan kovaa vauhtia samalla kun vanhan korjausvelkaa täytyy lyhentää. Siksi mieleen tulee muutama konkreettinen tavoite ja askel seuraavalle hallitukselle.

1. Strateginen investointiohjelma

1,5 asteen ilmastotavoite tarkoittaa väistämättä hurjaa määrää uutta päästötöntä energiainfraa. Raideyhteyksien parantaminen on sekä päästöjen että talouden kannalta tärkeää. Tiivistä, energiatehokasta asuntorakentamista tarvitaan sitäkin lisää, ja vanhassakin riittää remppaamista. Iso osa näistä rakennetaan yksityisen sektorin voimin, mutta myös julkisia investointeja tarvitaan, ja monessa tapauksessa nämä kulkevat käsi kädessä. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan fiksua politiikkaa, jossa funtsitaan yhdessä valtion, kuntien ja yksityisen sektorin kanssa isojen hankkeiden rytmitys ja priorisoinnit. Näkökulman on oltava maan ja maailman edussa, ei aluepolitiikassa

2. Tuottavuushyppy rakentamiseen

Rakennusalan tuottavuus Suomessa ei ole juuri kasvanut neljäänkymmeneen vuoteen. Internet, kännykät tai kymmenet vuosien varrella esitetyt johtamistrendit eivät siis ole tehostaneet rakentamista, vaan tunnissa saadaan yhtä lailla arvoa aikaan kuin 70-luvulla. Samassa ajassa esimerkiksi tehdasteollisuuden tuottavuus on moninkertaistunut. Jotain vastaavaa pitäisi saada aikaan rakentamisessakin. Valtio ei usein ole se ykkösinnovaattori, mutta fiksuilla hankintojen ohjauksella, tähän kohdennetulla T&K-tuella ja joustavalla digitalisaatiolla voidaan saada paljon aikaan. Allianssimallin laajempi hyödyntäminen jatkuvasti oppien auttanee sekin.

Rakennusalan tuottavuus Suomessa ei ole juuri kasvanut neljäänkymmeneen vuoteen.

3. Terve markkinarakenne

Tuottavuutta edesauttaa sekin, että alan markkinat toimivat. Isojen hankkeiden osalta Suomen rakennusala on varsin keskittynyt eikä kovin kansainvälinen. On vaarallista, jos maan rakentamista ohjaavat muutaman firman taseen optimoinnit tai jos kokonaisten kaupunginosien rakentaminen hidastuu yksittäisten yhtiöiden kompuroidessa. Kaupungeilla on tältä osin paljon valtaa, ja olisikin tärkeää kaavoittaa riittävästi erilaisia tontteja ja eri kokoisa aluekehityshankkeita, jotta kaikenkokoisille toimijoille riittää mahdollisuuksia. Valtakunnan tasolla olisi syytä funtsia sitä, miten rakentamisen parhaiden käytäntöjen kansainvälistä liikkuvuutta voisi parantaa.

4. Koulutuksen kunnianpalautus

Vaikka tuottavuus paranisi ja markkinat pelaisivat, on selvä että rakentamisessa tarvitaan myös paljon käsipareja. Ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen myötä käynnissä ja edessä on rakentamisbuumi, joka vaatii osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n ja Länsimetron ongelmien taustalla on osin sekin, ettei Suomessa ole vuosikausiin rakennettu metrolinjoja tai ydinvoimaloita. Työlistalla on nyt lisää niitä ja paljon muutakin – esimerkiksi massiivista puurakentamista, viherkattoja ja pikaratikoita, jotka ovat kaikki aika uutta täällä. Koulutuksen määrän ja laadun on siksi oltava kunnossa kaikilla asteilla. Ainakin toisen asteen ammatillinen koulutus kaipaa satsauksia, ja korkeakoulutuksen rahoituksen nostaminen parantaisi edellytyksiä kouluttaa skarppeja rakennusalan ammattilaisia. Myös alalle kohdennettu akateeminen tutkimusrahoitus esimerkiksi kaupunkitaloustieteeseen, digitalisaation hyödyntämiseen ja infrarakentamiseen tulisi tarpeeseen. Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä kannatakaan tehdä itse – siksi ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poisto olisi ja täällä opiskelleiden ulkomaalaisten pidemmät oleskeluluvat olisivat kovia juttuja nekin.

Rakentamisessa pitäisi nykyistä paremmin saada sitä mitä tilaa, ja kaiken rakentamisen ekologista ja ilmastollista jalanjälkeä on pienennettävä vielä paljon.

Rakentamiselle on siis varmistettava riittävät resurssit ja edellytykset. Samalla määrän ohella pitää muistaa laatua. Rakentamisessa pitäisi nykyistä paremmin saada sitä mitä tilaa, ja kaiken rakentamisen ekologista ja ilmastollista jalanjälkeä on pienennettävä vielä paljon. Edellä mainitut eväät voisivat auttaa pitkälti myös laadun parantamiseen. Olivat keinot sitten nämä esittämäni tai jotkin muut, on selvää että tulevaisuus syntyy vain rakentamalla se – ihan kirjaimellisesti.

Uutta kämppää, voimalaitosta ja raidelinjaa nousee nyt vauhdilla, ja vauhdin pitäisi vain kiihtyä.

(Yhteiskirjoitus liberaalipuolueen eduskuntavaaliehdokkaan Tea Törmäsen kanssa)

Suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Olisikin parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Sudet, ahmat, ilvekset ja karhut ovat taas tähtäimessä. Keskustelu susista ja muista suurpedoista on ottanut tänä vuonna vauhtia muun muassa keskustan tuoreen eräpoliittisen linjauksen ja eduskunnassa tehdyn metsästyslain muuttamiseen tähtäävän aloitteen myötä. Linjauksessa halutaan höllentää suurpetojen metsästystä ja kutistaa susikantaa, aloitteessa esitetään nykyistä laajempaa oikeutta ampua petoeläimiä itsensä tai kotieläimiensä suojelemiseksi.

Vaikka suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Toisaalta susien merkitys koirien kuolinsyynä on ruotsalaisen vakuutusyhtiön tilastojen mukaan vähäinen verrattuna esimerkiksi liikenteen ja muiden villieläinten aiheuttamiin vahinkoihin. Pitää myös ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin – etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.

 Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli.

Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kannat tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon  ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennen pitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajeja kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.

Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto – ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.

Voisiko ihminen ottaa suurpetojen roolin, ja hoitaa metsästämällä muiden kantojen rajausta? Tällainen tausta-ajatus on havaittavissa jo mainitusta keskustan erälinjasta. Siinä kun halutaan lisätä paitsi suurpetojen, myös oikeastaan kaikkien muidenkin riista- ja haittaeläinten metsästystä. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Esimerkiksi supikoirakannat voivat jopa kasvaa metsästyksen takia. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on ihan hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

On parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Vasta julkaistun Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään vähennä petoihin kohdistuvia pelkoja. Suurpedot ovat älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, joten karkoitustoimia voisi kehittää. Esimerkiksi USA:ssa on suurpetojen karkoittamiseen erikoistuneita ryhmiä. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia – samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.

Ahma on Suomessa  ahtaalla. (Kuva: Vincent van Zalinge)