Uusi hallitusohjelma linjaa, että Suomi on hiilineutraali 2035. Se on kunnianhimoinen tavoite, ja se on tärkeä tavoite. Ehkä tärkein linjaus koko ohjelmassa. Se vaatii rohkeaa politiikkaa, nopeasti purevia päästövähennyksiä ja nieluista huolehtimista.

Tämä hiilineutraalisuus kuitenkin nojaa luonnollisiin hiilinieluihin eikä se siksi vielä riitä. Katse pitää viedä kauemmas. Jotta ilmastonmuutos pysyy siedettävissä rajoissa, täytyy globaalit päästöt kääntää ensin nopeasti jyrkkään laskuun, ja sen laskun pitää jatkua vuosisadan puoliväliin asti – ja sen jälkeen meidän pitää vielä sitoa ilmakehästä ylimääräistä hiiltä pois ennen näkemättömässä mittakaavassa. Metsien suojelu ja metsittäminen on kriittisen tärkeää, mutta tästä ei selvitä vain puita kasvattamalla.

Koko energiatalous kaikki liikenne, teollisuus ja lämmön tuotanto mukaan lukien täytyy siis muuttaa päästöttömäksi. Moni tähän niin sanottuun syvään dekarbonisaatioon vaadittu ratkaisu ja teknologia on edelleen vasta piirustuspöydällä tai pilotoitavana, niihin liittyy epävarmuuksia, eivätkä ne valmistu tai lyö läpi ilman todella vahvaa markkinoiden ohjausta ja mittavia julkisia panostuksia  – ja niitä pitää tehdä nyt, tai aika loppuu kesken. Selvää on sekin, että kaikkea päästötöntä energiaa – tuulta, aurinkoa ja ydinvoimaa – tarvitaan valtavasti lisää.

Tämä pitkä aikajänne ja haasteen mittakaava ei saa unohtua ilmastokeskustelusta. Se sysää mahdottoman vastuun tuleville sukupolville.

Tehdään siis ilmastopolitiikkaa nyt ja tässä – ja niin että se kantaa koko vuosisadan.

Puolue uusii kerralla puheenjohtajiston, puoluesihteerin ja päättävät puolue-elimet. Tehtäviin valittavien vastuulla on ohjata uudenlaiseen vastuuasemaan kasvaneen puolueen kehittämistä ja vaikutustyötä.

Vihreät kokoontuu puoluekokoukseen Poriin tänä viikonloppuna, ja listalla on melkoinen kattaus henkilövalintoja. Kokouksessa valitaan samalla kertaa uusi puheenjohtaja, puoluesihteeri, varapuheenjohtajat ja puoluehallitus sekä puoluevaltuuskunta puheenjohtajineen.

Käytännössä siis koko puolueen johto menee uusiksi kerralla, mutta avoimena, matalan hierarkian liikkeenä, jolla on selkeä suunta, tämä onnistunee vihreiltä sujuvasti.

Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan sisäministeri Maria Ohisalo, ja se on mahtavaa.

Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan sisäministeri Maria Ohisalo, ja se on mahtavaa. Äänestin Mariaa jo edellisessä jäsenäänestyksessä, ja olisi äänestänyt nytkin jos olisi ollut tarpeen, sillä on vaikea kuvitella parempaa hahmoa puolueen ruoriin. Marian tapa tehdä politiikkaa ja käydä keskustelua yhdistää ahkeruuden, rohkeuden ja perehtyneisyyden tavalla, josta jokainen päättäjä voisi ottaa mallia. Maria Ohisalo on juuri sellainen vastavoima populismille, joka nyt tarvitaan.

Toinen erittäin merkittävä päätös kokouksessa on uuden puoluesihteerin valinta. Tehtävään on viisi pätevää ehdokasta, joista oma valintani olisi Kirsi Syväri. Kirsi on junaillut vihreille vaalivoiton toisensa jälkeen vuodesta 2012 alkaen, ja Kirsillä onkin timanttinen strateginen pelisilmä. Puolue ei tietenkään ole olemassa vaalivoittoja, vaan maailman muuttamista varten. Tässäkin suhteessa luotan Kirsiin luotsaamassa vihreiden ohjelmatyötä ja kasvua suureksi puolueeksi kaikkialla Suomessa ja osana Eurooppaa. Kirsi on rohkea tekijä, jolla on kykyä ja näkemystä saada moniäänisen liikkeen into ja osaaminen täysillä käyttöön. Elena Gorschkow ja Veli Liikanen ovat toki aivan mahtavia ehdokkaita myös.

Puolue ei ole olemassa vaalivoittoja, vaan maailman muuttamista varten.

Puolueen varapuheenjohtajien rooli liikkeessä korostuu taas jatkossa, kun puheenjohtaja toimii ministerinä. Onneksi varapuhiksiksi on tarjolla kovia nimiä, joista valitettavasti vain kolmelle on tarjota paikka. Haluaisin itse nähdä puheenjohtajistossa ainakin Fatim Diarran ja Jaakko Mustakallion.

Fatua ehdin jo hehkuttaa eurovaalien alla. Fatun tuotemerkki on rohkea asenne ja konstailematon tyyli. Pelkällään nämä ominaisuudet eivät välttämättä vie pitkälle – tai ole edes hyväksi- , mutta Fatussa ne yhdistyvät erittäin skarppiin, analyyttiseen ajatteluun, humaaniin arvopohjaan ja ratkaisukeskeiseen maailmankuvaan. Fatusta vihreät saisi varapuheenjohtajan, jonka puolue voi heittää huoletta mihin tahansa kovaan paikkaan ja vetämään mitä tahansa porukkaa tai projektia.

Jaakko on kaupunginvaltuutettu ja nuori politiikan konkari Tampereelta, jonka olisi mieluusti nähnyt myös eduskunnassa. Jaakko kuuluu siihen jengiin poliitikkoja, jotka eivät vain puhu ilmastopolitiikasta, vaan ovat aidosti perehtyneet aiheeseen. Jaakko on muun muassa ollut vastuussa havainnollistavan ilmastovelkalaskurin rakentamisesta. Ja siis onhan Jaakko muutenkin valtavan terävä ja vakuuttava tyyppi – ja innokkaimpia ja energisimpiä maailmanparantajia joita tunnen.

Tämän kaksikon ohella varapuhikseksi on monta muutakin erittäin pätevää tarjokasta. Harkitsin tätä kisaa itsekin, mutta kandidaattilistaa katsoessa voin hyvillä mielin todeta että oli fiksu päätös skipata ja keskittyä ottamaan kansanedustajan homma haltuun. Tästä joukosta ei varsinaisesti puutu mitään.

Muihinkin täytettäviin pesteihin on ilahduttavasti erinomaisia tarjokkaita. Tultiin Porista kotiin minkä tahansa kokoonpanon kanssa, on vihreä puolue hyvissä käsissä.

ps. Tieteen ja teknologian vihreät toteutti puoluekokouspäätöksiä varten tsekkaamisen veroisen vaalikoneen, joka ei ainakaan päästänyt ehdokkaita helpolla.

Puoluekokous pidetään Porissa 15.-16.6.

Viisikkohallituksen ensimmäinen yhteinen ponnistus tuotti hallitusohjelman, jolla on selkeä suunta ja hyvä sanoma. Ilmaston ja luonnon osalta on tärkeää, että tiukat tavoitteet ohjaavat kaikkea toimintaa.

Uusi hallitus on nyt kasassa, ohjelma neuvoteltu ja ministerit nimitetty. Vihreä kansanrintama lähtee rakentamaan osallistavaa ja osaavaa Suomea ja sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.

Olin itse mukana neuvottelemassa Säätytalolla. Siellä syntynyt ohjelma on sen tuottaneen perusteellisen prosessin näköinen. Ohjelma on pitkä ja monin osin varsin yksityiskohtainen, mutta sanomaltaan ja suunnaltaan selkeä. Se antaa pohjaa tehdä duunia ympäristön, yhdenvertaisuuden, paremman arjen, turvallisuuden ja ylipäänsä tulevaisuuden puolesta.

Yksi parhaista asioista hallitusohjelmassa on sen henki.

Yksi parhaista asioista hallitusohjelmassa on nimenomaan sen henki. Ilmastonmuutoksen hillintä ei ole enää erilliskysymys, vaan koko ohjelman läpileikkaava teema. Ajatus tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvistamisesta huokuu sekin kirjauksista. Hallitusohjelman ihmiskuva on arvostava, ja talouspolitiikkaa käsitellään kuten pitääkin – työkaluna eikä päämääränä. Tutkitun tiedon, koulutuksen ja sivistyksen merkitys ja arvo on ohjelmassa noteraattu. (Siis kuinka mahtava on tämäkin lause: “Sivistys on tärkeimpiä arvojamme ja ihmisen vapauden tae.”)

Ei olekaan ihme, että hallitusohjelma on saanut kehuja muun muassa Sitran asiantuntijoilta, Amnestyltä, Suomen luonnonsuojeluliitolta ja tieteentekijöiltä.

Itsekin diggaan ohjelmasta ja olen tietysti sitä sitoutunut toteuttamaan. Olisi silti falskia väittää, että ohjelma olisi täydellinen ja hallituspohja harmoninen kuoro. Hallitusohjelmassa on soviteltu yhteen valtava määrä erilaisia tavoitteita, ja hallituspuolueiden välillä – ja sisälläkin – on paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä.

Ilmaston ja luonnon näkökulmasta hallitusohjelma näyttää paremmalta kuin koskaan ennen.

Itselleni tärkein kysymys on tietysti se, miltä hallitusohjelma näyttää ilmastonmuutoksen hillinnän ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen näkökulmasta. Lyhyt vastaus on selvä: Paremmalta kuin koskaan ennen. Tavoitteena on tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja luonnonsuojeluun satsataan ennennäkemätön summa rahaa. Energiaverotusta uusitaan niin, että se ohjaa voimakkaammin pois päästöistä. Tuulivoiman edellytyksiä parannetaan, ydinvoimaloiden jatkoluville näytetään peukkua. Ilmastopaneelia vahvistetaan ja luontopaneelin toimintaedellytykset varmistetaan. Ja melkoisesti muuta – ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta ohjelma onkin kunnianhimossaan maailman kärkeä.

Ilmaston suhteen luvataan siis paljon, mutta riittäkö se? Aika näyttää. Seuraavan hallituskauden aikana kuva ilmaston ja biosfäärin tilanteesta tarkentuu entisestään ja IPCC:kin julkaisee kuudennen laajan arviointiraporttinsa vuosien 2021 ja 2022 aikana. Silti jo nyt tiedetään tarpeeksi. Ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttäminen vaativat nopeaa ja laajaa muutosta energian tuotannossa ja maankäytössä, ja muutoksen on oltava globaali. Tähän ei tämä hallitusohjelma tällaisenaan riitä millään, mutta ainakin siinä asetetut tavoitteet ja tutkittuun tietoon nojaavaa ilmastopolitiikkaa ja luonnonsuojelua tukevat rakenteet ohjaavat oikeaan suuntaan. Tutkijoiden, järjestöjen ja ilmastolakkolaisten ei pidä päästää meitä päättäjiä helpolla, vaan vaadittava että pidämme nämä kaikista tärkeimmät lupauksemme.

Ps. Kannattaa lukea Oras Tynkkysen erinomainen bloggaus, jossa hän avaa hallitusohjelmaa ilmaston näkökulmasta vielä tarkemmin.

Pps.Täytyy vielä erikseen mehustella, että vihreillä on aivan jäätävän kova ministeritrio.

Vihreä neuvotteluryhmä Säätytalolla. Tähän porukkaan oli kunnia kuulua.