Ristiriitaiset tavoitteet sotkevat eurooppalaista ilmastopolitiikkaa, josta puuttuu yhä polku ja liike kohti syvää dekarbonisaatiota. Puolivuotinen EU-puheenjohtajuus tarjoaa Suomelle tilaisuuden vivuttaa linjaa parempaan suuntaan.
Suomen kolmas EU-puheenjohtajuuskausi alkoi maanantaina, ja kauden ohjelmassa unionin ilmastojohtajuus nostetaan yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Tarkoituksena on muun muassa saada EU:n vuoteen 2050 ulottuvan pitkän aikavälin ilmastostrategian keskeisten elementtien määrittely maaliin Eurooppa-neuvostossa. Tarkalleen ottaen Suomi puheenjohtaa EU:n neuvostoa eikä puheenjohtajamaa tietenkään pääse vetämään koko unionin linjoja. Asemassa voi kuitenkin käyttää merkittävästi valtaa siinä, miten asioita järjestelee ja millaisia näkökulmia nostaa keskusteluun.
Tällä hetkellä EU ei etene uskottavasti kohti kaivattua syvää dekarbonisaatiota.
EU:n ilmastopolitiikka on tähän mennessä ollut yhdistelmä hyviä ja huonoja valintoja. EU on kansainvälisellä tasolla perinteisesti sitoumusten kunnianhimoa kirittävä taho, päästökauppajärjestelmä on puutteistaan huolimatta esimerkillinen markkinapohjainen ilmastopolitiikan instrumentti, ja EU on jo käytännössä saavuttanut vuoden 2020 päästövähennystavoitteensa. Samalla EU on ollut kykenemätön ohjaamaan maataloutta ja maankäyttöä kestävälle polulle, viime vuosina päästövähennystahti on hidastunut eikä edes vuoden 2050 tavoitteesta päästy vielä sopuun. Tällä hetkellä EU ei etene uskottavasti kohti kaivattua syvää dekarbonisaatiota, kuten ei muukaan maailma.
Yleisen kunnianhimon ohella EU:n ilmastopolitiikkaa kaipaisi kahdenlaista tarkempaa säätöä.
Ensinnäkin, ilmastopolitiikan pitäisi keskittyä olennaiseen eli päästöjen vähentämiseen. Tässä suhteessa homma meni väärille poluille jo aikanaan, kun EU asetti ns. 20-20-20-tavoitteensa (vuoden 2020 tavoitteiksi 20 % päästövähennykset verrattuna vuoteen 1990, 20 % parannus energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian osuus 20 %). Tavoitteita on sittemmin päivitetty, mutta ongelma on säilynyt: Päämäärät ja keinot menevät sekaisin. Ilmastonmuutoksen kannalta vain päästöillä on väliä – energiatehokkuus ja uusiutuvat ovat keinoja niiden vähentämiseen, mutta eivät suinkaan ainoita tai aina parhaita. Uusiutuva energia ei aina edes ole kestävää tai päästötöntä.
EU:n ilmastopolitiikassa keinot ja päämäärät menevät sekaisin.
Ja mikäs onkaan Euroopan merkittävin vähäpäästöisen sähkön lähde? Ydinvoima. EU:n ilmastopolitiikkaa vaivaa kuitenkin sisään leivottu ydinvoimavastaisuus, joka on ilmaston ja luonnon kannalta kestämätöntä. Viimeisimpänä käänteenä EU:n kestävän rahoituksen määrittelyissä ollaan rajaamassa ydinvoima pois, mikä vaikeuttaa investointeja keskeiseen vähäpäästöiseen teknologiaan. Tämä ei ole perusteltua minkään mitattavan ekologisen kestävyyden kannalta. Olisi tärkeää, että unionin ilmastopolitiikka perustuisi tieteeseen ja päämäärät laitettaisiin keinojen edelle.
Toisekseen, EU:n ilmastopolitiikan tulisi olla globaalisti vaikuttavampaa, sillä lopulta vain globaaleilla päästöillä on väliä. Nykyisellään EU pyrkii johtamaan ehkä selkeiten esimerkillä, tutkimus- ja kehitysinvestoinneilla ja kirittämällä kansainvälisten ilmastosopimusten kunnianhimoa. Tämä kaikki on erittäin tärkeää ja sitä on syytä jatkaa. Samalla tilanne on se, että globaalisti energiantuotannon päästöt kasvavat edelleen ja erityisesti Kiinan johdolla kehittyviin maihin nousee valtavasti uutta fossiili-infraa vaikka tällä hetkellä pitäisi itse asiassa jo ajaa nykyistä fossiili-infraa alas etuajassa, jotta 1,5 astetta voisi pysyä mahdollisuuksien rajoissa.
EU on maailman suurimpia talouksia ja valtava markkina-alue. Tästä asemasta käsin unionin tulisi ohjata maailmantaloutta voimakkaasti vähähiiliseen suuntaan. Esimerkiksi hiilitullien tuominen neuvotteluihin tai Pariisin sopimuksen sitoumusten nivominen kauppaehtoihin voisivat olla keinoja, joilla EU voisi vivuttaa päästövähennyksiä omaa aluettaan laajemmalle. EU olisi myös oiva toimija kätilöimään ”fossiilisulkusopimusta”, jolla jyvitettäisiin maailmanlaajuinen jäljellä olevan hiilibudjetin käyttö ja fossiilienergian alasajo oikeudenmukaisesti. Ilmastopolitiikan pitäisi olla keskeinen osa kaikkea kansainvälistä politiikkaa, ja tämän puolesta pitäisi EU:nkin toimia.
Hallitusohjelman ilmastotavoitteet ovat keränneet maailmalla positiivista huomiota.
Eurooppalainen ilmastopolitiikkaa kaipaa siis entistä enemmän kunnianhimoa, fokusta ja maailmanlaajuista otetta. Hallitusohjelman ilmastotavoitteet Suomelle ovat jo keränneet maailmalla positiivista huomiota, ja puheenjohtajamaana Suomi on nyt keskeisessä asemassa vaikuttamaan koko EU:n ja jopa maailman ilmastopolitiikkaan. Ei hukata tätä tilaisuutta.
Kunnianhimoa ja kaikki keinot nirsoilematta käyttöön. Aurinko- ja tuulivoima kehittyvät lupaavaa vauhtia, mutta ydinvoima on edelleen merkittävin vähäpäästöisen sähkön lähde Euroopassa ja sille on laskettu iso rooli myös tulevaisuudessa. Silti Euroopan komission ilmastovisiossa uusiutuvat mainitaan 33 kertaa, ydinvoima 3 kertaa.