Tulevaisuutensa puolesta kampanjoivien nuorten vähättely on noloa, halveksuttavaa ja väärin. Oikea reaktio on ryhdistäytyä.

Jos globaalit toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jatkuvat nykyisillä riittämättömillä urillaan, kasvavat tämän päivän lapset ja nuoret moniongelmaiseen maailmaan, jossa vuosikymmeniä jatkunut inhimillinen ja taloudellinen kehitys voi kääntyä jyrkkään laskuun ja luonto on peruuttamattomasti köyhtynyt. Pahimmillaan koko nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta voi romahtaa, kun planeetta ja biosfääri eivät enää kannattele sitä.

Tämä ei ole mikään salaisuus vaan asia, jota tutkijat ovat jankuttaneet päättäjille ja medialle jo ties kuinka kauan, mutta toimien kanssa hidastellaan silti yhä ja vastuuta pallotellaan ympäriinsä jollekulle muulle. Siksi ei olekaan ihme, että fiksut nuoret ovat vetäneet tilanteesta omat johtopäätöksensä, huolestuneet ja marssivat mielenosoituksiin ja koululakkoihin Greta Thunberg kärkihahmonaan. Se ei ole hysteeristä vouhotusta, se on vähintäänkin rationaalista toimintaa. Ei tällaista tarvitse masinoida, olisi ihme jos nuoret eivät heräisi tilanteeseen.

 Erityisesti dissaaminen näyttäisi olevan oikeistokonservatiivisten miesten harrastus.

Koululakkoliikkeen edetessä nuoria on muun muassa neuvottu istuttamaan taimia, käymään kiltisti ja ahkerasti koulunsa, syyllistetty hiilijalanjäljestään, leimattu manipuloiduiksi propagandamannekiineiksi ja noin yleisesti vähätelty. Erityisesti tämä dissaaminen näyttäisi olevan oikeistokonservatiivisten miesten harrastus. Osin sama jengi on myös hieman paradoksaalisesti huolissaan näiden nuorten jaksamisesta. Epäilemättä väsymätön ja näkyvä kampanjointi ilmaston puolesta on raskasta, mutta veikkaan että vähättely ja sen sivuuttaminen, että olet asiaan hyvin perehtynyt, itsenäinen toimija, tekee siitä vielä monta kertaa raskaampaa, eikä suoranainen uhkailu, henkilöön menevä kiusaaminen ja häirintä tuen sijaan sekään varmaan hommaa helpota. Sitä harrastavien aikuisten soisi häpeävän.

Ilmastolakkolaiset saavat täyden tukeni.

Oma suhteeni erilaisiin hyvää tarkoittaviin ilmastoliikkeisiin on välillä vähän hankala. En esimerkiksi sitoutunut olemaan ns. ilmastokiltti kansanedustajaehdokas, sillä osa sinänsä tärkeää tavoitetta ajaneen Hiiilivapaa Suomi -kampanjan vaatimista toimista oli mielestäni kyseenalaisia. Myönteinen suhtautumiseni ydinvoimaan ja geenimanipulaatioon törmäilee joskus ympäristöjärjestöjen kanssa, ja näitä lafkoja välillä kritisoinkin – vaikka samaan aikaan toki arvostan suurta osaa niiden työstä ympäristön ja ilmaston puolesta. 

Ilmastolakkolaiset sen sijaan saavat täyden, varauksettoman tukeni. Ensinnäkin siksi, että he ovat oikeassa ja heillä on tiede ja tuhansien tutkijoiden tuki puolellaan. Sen verran mitä olen itse koululakkolaisten kanssa jutellut, he ovat harvinaisen hyvin perillä siitä miksi ja minkä puolesta toimivat. Toisekseen tuen heitä siksi, että he ovat koululaisia. Heillä on oikeus vaatia turvallista tulevaisuutta, mutta ei heiltä minun asemassani oikeastaan kuulu vaatia mitään. Silti he Greta kärkenään ovat saanet aikaan ehkä enemmän ilmastotietoisuutta, liikehdintää ja poliittista painetta ilmaston puolesta kuin kukaan aiemmin.

Puolentoista asteen polulle on vielä pitkä matka ja enää vähän aikaa.

Tavallaan ymmärrän, jos ilmastolakkolaiset aiheuttavat epämiellyttäviä ja tuskaisia tuntemuksia. Niin pitääkin. Ihailen Gretaa, Atte Ahokasta ja kaikkia itsensä tulevaisuuden puolesta likoon laittavia nuoria. Samaan aikaan tiedostan, että en ole osa tätä liikettä. Olen sen maalitaulu. Päättäjä, jolla on valtaa ja vastuu tehdä politiikkaa, joka luo uskoa tulevaisuuteen.

Siinä ei vielä ole onnistuttu. Puolentoista asteen polulle on vielä pitkä matka ja enää vähän aikaa. Kiitos Greta ja muut nuoret, että muistutatte tästä herkeämättä. 

Jatkakaa niin kauan, kunnes ei enää tarvitse.

Nämä tyypit tässä tekevät parempaa duunia ilmaston eteen kuin me tuolla sisällä.

Puheenvuoro vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa 28.8.2019

Ihmiseen uskovan optimistinkin on pakko myöntää, että nyt eletään epävakaata aikaa, jossa tulevaisuus näyttää epävarmalta. Aggressiivinen nationalismi ei enää vain nosta päätään, se on pelottava osa arkipäivää politiikan areenoilla. Euroopan Unionia horjutetaan sisältä ja ulkoa, ja Euroopassa jopa soditaan. Voimapolitiikka uhkaa marssia diplomatian yli. Ilmastotoimilla on entistä kovempi kiire samalla kun tiedevastainen oikeistopopulismi heittää hiekkaa ilmastopolitiikan rattaisiin. Moni valtio – myös naapurimme – on haluton ja hidas uusimaan fossiilivientiin perustavaa talouttaan, mikä on väistämättä kestämätöntä ja voi johtaa vakaviin, kasvaviin jännitteisiin.

Tällaisessa maailmassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa pitää olla hereillä ja valppaana. Viisailla päätöksillä on ylläpidettävä puitteet Suomen turvaamiseksi, ja tuettava rauhan rakentamista ja sorron, tyrannian ja luonnon tuhoamisen määrätietoista vastustamista. 

Suomalaisen puolustuspolitiikan luonteeseen kuuluvat jatkuvuus, pragmatismi ja parlamentarismi. Nämä ovat erinomaisia lähtökohtia rakentaa tehokasta ja yhteiseksi koettua puolustusta. Perinteiden ei kuitenkaan pidä olla este uusille ajatuksille tai puolustusratkaisujen päivittämiselle vastaamaan tätä päivää.

Sotilaallinen puolustus on aina asetettava laajemman turvallisuuden kontekstiin.

Sotilaallinen puolustus on aina asetettava laajemman turvallisuuden kontekstiin. Ilmastonmuutos, kestämätön maankäyttö, heikko hallinto, syrjintä, köyhyys ja näköalattomuus luovat jänniteitä ja turvattomuutta, joihin aseet eivät auta, vaan on puututtava niiden juurisyihin. Presidentti Trumpille terveisiä – hurrikaanien pommittamisen sijaan pitää lopettaa niiden ruokkiminen hiilipäästöillä.

Suomen puolustuksen kivijalka on korkea maanpuolustustahto. Sen edellytyksenä on, että puolustusratkaisumme nauttii laajaa arvostusta ja hyväksyntää. Tämän päivän nuorille sukupuolittunut asevelvollisuus tuntuu yhä vieraammalta ja vaikeammin perusteltavalta ajatukselta. Ei auta mitään, vaikka me vanhemmat sukupolvet vakuuttelisimme toisillemme järjestelmän erinomaisuutta – jos sen hyväksyttävyys häviää sitä suorittavilta ikäluokilta, koko systeemiltä lähtee pohja. Tätä haastetta taklaamaan päätettiin Säätytalolla perustaa parlamentaarinen komitea selvittämään asevelvollisuusjärjestelmän kehittämistä. 

 Asevelvollisuuden kaltaista insituutiota ei voi muuttaa hetkessä, ja siksi työ on aloitettava ajoissa.

On ensiarvoisen tärkeää, että komitea tekee työnsä tosissaan, perusteellisesti ja ennakkoluulottomasti – asevelvollisuuden kaltaista insituutiota ei voi muuttaa hetkessä, ja siksi työ on aloitettava ajoissa. 

Toimiva, ennakkoluuloton puolustusyhteistyö on Suomen etu.Euroopan unionin puolustusta vaivaa kustannustehottomuus. Toimivalla puolustusyhteistyöllä voidaan paitsi parantaa omaa ja yhteistä puolustuskykyä, myös hillitä puolustusmenojen kasvua, johon sotilasteknologian hinnan nousu asettaa paineita.

Puolustusmäärärahat pitää käyttää fiksusti ja tehokkaasti

Keskeisen puolustuskaluston vanhentuessa olemme tilanteessa, jossa puolustukseen ollaa käyttämässä paljon rahaa – rahaa jota tarvittaisiin kipeästi esimerkiksi päästövähennyksiin ja koulutukseen. Siksi samalla, kun huolehdimme uskottavasta puolustuksesta, meidän onkin huolehdittava, että siihen käytetyt varat käytetään fiksusti ja tehokkaasti, ja että politiikan ytimessä pysyy turvattomuuden syihin puuttuminen, ei sen seurauksiin varautuminen.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 23.8.2019.)

Suomi voisi olla EU:ssa esimerkki maasta, jossa ydinvoimaa hyödynnetään uusiutuvan energian rinnalla.

Maata ei riitä maailmassa ylettömään lihansyöntiin, fossiilit korvaavaan bioenergiaan ja monimuotoisen luonnon suojeluun. Suhtautuminen maankäyttöön kaipaa kestävää suunnanmuutosta.

Kannattaa ostaa maata, sitä kun ei enää valmisteta lisää, neuvoi Mark Twain aikanaan. Neuvo palaa mieleen hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n uusinta, ilmastonmuutosta ja maa-alueita käsittelevää erikoisraporttia selatessa. Yli 70 % kaikesta maailman jäättömästä maa-alasta on suoraan jonkinlaisen ihmisen maankäytön vaikutuksessa. Ihmiset käyttävät nyt jo ison siivun – 25-33 % – kaikesta maa-alueilla kasvavasta ravinnosta, kuiduista, puusta ja energiasta. Kaiken tämän rinnalla sekä ihmisten määrä että ihmisten materiaalinen kulutus henkilöä kohden kasvavat edelleen. 

Maa loppuu tällä menolla kesken. Tai oikeastaan on jo monilta osin loppumassa.

Ilmastonäkökulmasta IPCC:n raportin voisi kiteyttää niin, että maankäytön päästöt ovat suuret ja kasvavat, ja kehityksen jatkuessa uhkana on, että tähän asti meitä auttaneet maa-alueiden nielut kutistuvat. Ilmastonmuutoksen haitalliset ja vaaralliset vaikutukset maa-aluella ovat merkittävästi hyötyjä suurempia. Kuten IPCC:n raportit luonteensa vuoksi yleensäkin, myös tämä tuorein raportti on varsin kuivaa ja raskaan teknistä luettavaa. Poliitikkona omat johtopäätökseni siitä ovat kuitenkin aika selkeitä, joskaan eivät varsinaisesti uusia. 

Nostaisin erityisesti kolme suuntaviivaa ohjaamaan päätöksentekoa:

1. Ruuan tuotannon ja kulutuksen on muututtava, ja eläinperäisen ravinnon osuuden on pudottava merkittävästi. Valtaosa kaikista ruuantuotannon ympäristövaikutuksista on peräisin suoraan tai epäsuorasti eläintuotannosta. Sillä, mitä, miten ja missä eläimiä ja kasveja kasvatetaan on tietysti iso merkitys, mutta pääsääntö on yksinkertaisesti täysin kiistaton: kasvisravinto on maan, energian ja veden käytön kannalta valtavasti parempi vaihtoehto. Tieteen ja teknologian vihreät Viite julkaisi aivan vastikään todella kattavan kirjoituksen juuri tästä aiheesta. Suosittelen vahvasti lukemaan, ja toivon että tämä tunteita herätttävä debatti käydään jatkossa faktojen pohjalta eikä mielikuvia kylvämällä.

Bioenergian rajallisuus korostaa tarvetta muille ei-fossiilisille energiaratkaisuille.

2. Bioenergian varaan ei kannata laskea. Bioenergia erityisesti hiilen talteenotolla on ollut useissa päästövähennysmalleissa keskeinen keino tuottaa energiaa päästöttömästi. Tämä IPCC:n raportti tuo kuitenkin entistä selkeämmin esiin sen, että bioenergian käytön lisääminen uhkaa biodiversiteettiä, ruokaturvaa, sopeutumista ja aavikoitumisen ja maaperän kuihtumisen hillintää. Samaa maata ei voi käyttää täysimittaisesti syömiseen, raaka-aineeksi, polttamiseen ja luonnon suojeluun. Teollisen mittakaavan biomassan energiakäyttö onkin fiksua rajoittaa vain ns. aitoihin sivuvirtoihin – siihen osuuteen, josta ei voi käytännössä jalostaa ruokaa tai materiaaleja. Suomessakin kaadetusta metsästä vajaa puolet poltetaan aika lailla suoraan energiaksi. Uudenlaisilla jalostustekniikoilla tuo osuus voidaan pudottaa murto-osaan, mikä olisi hyvä asia sekä Suomen taloudelle että ilmastolle. Se,että bioenergia on uusiutuvaa ei tarkoita että se on automaattisesti hyvä asia. Bioenergian rajallisuuden edessä korostuu tarve muille ei-fossiilisille energiaratkaisuille: tuulta, aurinkoa ja ydinvoimaa tarvitaan aivan valtavasti kaikkea lisää.

Ihmiskunnan jalanjälki planeetalla ei yksinkertaisesti enää mahdu kasvamaan.

3. Laajentumisen tilalle vetäytymistä. Ihmiskunnan jalanjälki planeetalla ei yksinkertaisesti enää mahdu kasvamaan, ja jo nykyinen maankäyttö romuttaa luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemien kykyä sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Jälki on siis saatava lasku-uralle. Eläintuotannon ja bioenergian rajoittaminen ovat tässä avainasemassa, mutta maankäyttöä on yleisesti myös tehostettava – kuitenkin niin että tehostaminen tehdään eri tavoitteita (päästöt, biodiversiteetti, maaperän kunto, ruuan ja raaka-aineiden tuotanto) kestävästi tasapainottaen. Biologi E.O. Wilson on ehdottanut, että puolet maapallosta tulisi jättää kokonaan luonnonvaraisille ekosysteemeille ja ihmistoiminnalta rauhaan. Tämä “Half-Earth”-ajatus operoi oikeassa mittakaavassa, mutta ihan puhtaimmillaan sitä tuskin voi tai kannattaa toteuttaa. Valitettavasti ihmiskunta on jo edennyt ilmaston ja planeetan muokkauksessa niin pitkälle, ettei koko pallon puutarhurin roolia voi välttää. Joka tapauksessa luonnolle on annettava mahdollisimman paljon ja huomattavasti nykyistä enemmän tilaa.

Kaupungistuminen on maankäytön näkökulmasta sekä haaste että mahdollisuus. Tiivis kaupunkiasutus on itsessään tehokasta maankäyttöä, ja kaupungistuminen on avainasemassa köyhyyden poistamisessa. Ihmiset myös haluavat kaupunkeihin. Samalla kaupungistuminen ruokkii usein materiaalista kulutusta ja luo luonnolle ahdasta ympäristöä. Kestävä kaupungistuminen onkin siksi ratkaisevan tärkeä suunta tulevaisuudessa. Laajalle levittyvä autokaupunki lienee se huonoin vaihtoehto.

 Elämme nyt “täydessä” maailmassa aiemman “tyhjän” maailman sijaan

IPCC:n raportin tärkein anti on lopulta ehkä se, että se muistuttaa usein abstraktin ilmastokeskustelun keskellä konkreettisesti asuttamamme pallon fyysisistä rajoista. Ekologisen taloustieteen uranuurtaja Herman Daly on aiemmin kuvannut asetelmaa niin, että eksponentiaalisen taloudellisen kasvun myötä elämme nyt “täydessä” maailmassa aiemman “tyhjän” maailman sijaan.

Ihmiskunnan inhimillinen ja taloudellinen kehitys on ollut hieno asia, mutta se ei voi nojautua kasvavaan ympäristön hyödyntämiseen ja kuormittamiseen.

Maa alkaa olla loppu eikä lisää tule. (Kuva: Daniel Spase)