Metsien käyttöön kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia. Hyvä metsäpolitiikka ohjaisi hakkuut kestävälle tasolle ja käyttöä pois energiasta kohti uusia tuotteita.

Metsäteollisuus on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuudenaloista. Ala vastaa viidennestä Suomen tavaraviennistä ja se käyttää lähemmäs 60 prosenttia kaikesta teollisuuden kuluttamasta energiasta Suomessa. Metsillä on myös valtava vaikutus Suomen ilmastopolitiikkaan, sillä metsien laskennalliset hiilinielut ovat samaa mittakaavaa kuin Suomen teolliset päästöt. Suomen hiilineutraalisuustavoite nojaakin vahvasti metsien kasvuun, ja voi siksi olla vain välitavoite matkalla vähähiilistä yhteiskuntaa.

Voit tulevaisuudessa asua puukerrostalossa, vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta.

Suomen talous on nojannut metsäteollisuuteen pitkään, ja monien visioissa nojaa vastedeskin. Perinteisen puunjalostuksen sijaan puheissa ja ohjelmissa puhutaan tätä nykyä tosin jo tottuneesti biotaloudesta. Ajatus biotaloudesta ei rakennu pelkästään metsien hyödyntämisen varaan, mutta puubiomassa on sen keskeinen raaka-aine. Puusta kaavaillaan fossiilisten materiaalien korvaajaa, ja siitä on ajatus tuottaa enenemässä määrin esimerkiksi tekstiilejä, komposiittirakenteita, kaikenlaisia muovin korvikkeita, lääkkeitä  ja jopa ruokaa. Voit siis tulevaisuudessa paitsi asua puukerrostalossa, myös vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta. Kemiasta se ei jää kiinni.

Monet kaavailluista tuotteista voivat olla hyvinkin arvokkaita. Ajatus jalostusarvon parantamisesta onkin suosittu kautta poliittisen kentän, sillä olisihan se hienoa saada hakatusta ja prosessoidusta puusta isompi hinta, ratkaisuja globaaleihin kestävyysongelmiin ja pitkäaikaisempia hiilivarastoja.

Puulle havitellaan kuitenkin myös ihan toisenlaista käyttöä. Sitä halutaan polttaa. Energiateollisuuden laskelmissa Suomen kaukolämpöjärjestelmät siivotaan päästöistä pitkälti puuta polttamalla, vaikka uutta tutkimustietoa bioenergian käytön lisäämisen ilmasto- ja ympäristöongelmista kasautuu jatkuvasti. Vaikka monessa energiafirmassa ahkeroidaan nyt polttoon perustumattomien lämmitysratkaisujen kanssa, nojaavat esimerkiksi Vantaan Energian ja Fortumin Espoon tuoreet suunnitelmat kivihiilestä luopumisen aikaistamiseksi edelleen isoilta osin puubiomassaan. Sama on tilanne Helenillä Helsingissä.

Yli puolet Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi.

Biolämpöön liittyviin huoliin vastataan usein toteamalla, ettei Suomessa hakata yhtään puuta energiaksi. Väite on sikäli erikoinen, että itse asiassa energia on suurin puunjalostuksen tuote jo nyt. 56 % Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi. Tässä on taustalla kaksi asiaa. Ensinnäkin metsien harvennuksista ja eri metsäteollisuuden prosesseista syntyy monenlaista jämää, jotka on perinteisesti ollut kätevä polttaa energiaksi. Toisekseen kuiduttava metsäteollisuus on kehittänyt aikojen saatossa resurssitehokkaita prosesseja, joissa jalostuksen omat jäteliemet tuottavat jalostuksessa vaadittua lämpöä. Näillä lämmöillä lämmitetään myös laitoksia ympäröiviä koteja ja pyöritetään muita teollisuuslaitoksia.

Sivuvirtojen polttaminen kuulostaa järkevältä – mitäpä muutakaan niillä tekisi. Paitsi että ne ovat juuri niitä uusien korkean jalostusasteen puutuotteiden raaka-aineita, ja niistä pitäisi sitten tehdä energian sijaan tavaraa. Jos ja kun puusta tehdään entistä enemmän muuta kuin energiaa, se vatkaa koko suomen energiataloutta uuteen uskoon. Puunpolton varassa lepää neljännes Suomen energiantuotannosta ja korkeat uusiutuvan energian tavoitteensa Suomi on saavuttanut nimenomaan puuta polttamalla. Käytännössä tulevaisuuden biotalous tarvitsee valtavasti uutta vähäpäästöistä energiaa korvaamaan puuta – tai sitten tulevaisuuden biotalous on sitä samaa kuin tänäänkin. Se, että Suomi on voinut puuta polttamalla keikkua uusiutuvan energian tilastojen kärjessä kertoo lähinnä siitä, miten vajaa ja todennäköisesti haitallinen mittari se on, ja että siitä kannattaisi luopua.

Odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat perusteellisesti ristiriidassa keskenään.

Metsäteollisuuteen liittyvät odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat siis perusteellisesti ristiriidassa keskenään. Sekin on syytä muistaa, että myös niille vähemmän arvokkaana pidetyille puutuotteille riittää kysyntää. On selvää, etteivät Suomen metsät riitä kaikkeen tähän. Niitä kun tarvitaan kaiken jalostuksen ohella luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja hiilinieluiksi. Niin paljon metsää ei Suomessa voi hakata, että sillä voitaisiin täyttää kaikki edellämainitut haaveet. On siis priorisoitava ja ohjattava toimintaa järkevästi.

Itse muotoilisin onnistuneelle metsäpolitiikalle seuraavanlaiset edellytykset:

1. Metsien hakkuumäärää ja -käytäntöjä on säänneltävä ilmasto- ja ympäristötieteen asettamien reunaehtojen mukaan. Tämä on luonnollisesti kaikkein tärkein edellytys sille, että metsätalous täällä voi olla kestävää. 
2. Polttoon perustumattoman lämmitysenergian tuotannon nopeaa lisäämistä on edistettävä verotuksella, tutkimus-,kehitys- ja pilottiinvestoinneilla ja lainsäädännön esteitä purkamalla. Esimerkiksi datakeskuksia, ydinvoimaa ja erilaisia lämpöpumppuja  ja -varastoja voisi hyödyntää nykyistä enemmän ja nopeammin.
3. Päästövähennyksiä, biotaloutta ja kiertotaloutta käsittelevien tiekarttojen (joita on hallitusohjelmassa mainittu aika liuta) keskinäinen yhteensopivuus erityisesti materiaali- ja energiavirtojen kehityksen osalta on varmistettava.

Kaiken kaikkiaan metsien käytön ohjaamiseen tarvitaan nykyistä strategisempaa otetta. Muuten riskinä on, että politiikkaa tehdään löyhät visiot edellä, metsää kaatuu ja ratkaisujen sijaan saadaan uusia ongelmia.

Kävin hiljattain tutustumassa Metsä Groupin Nemus Futurum -demometsään. Suomessa on paljon metsäosaamista: olennaista on hyödyntää sitä maan ja maailman parhaaksi (kuva: Erika Nieminen)

ps. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea tämä BIOS-tutkimusyksikön paljon perusteellisempi kirjoitus.

Toimitettu Eduskunnan keskuskansliaan 3.10.2019.

Pariisin sopimuksen mukainen ilmastopolitiikka edellyttää kaikkien teollisten ilmastopäästöjen vähentämistä voimakkaasti. Jotta asuntojen ja toimitilojen lämmityksen, teollisten prosessien ja liikenteen tarvitsema lämpö ja sähkö saadaan tuotettua päästöttömästi, on lisättävä merkittävästi päästöttömän energian tuotantokapasiteettia. Biomassan kestävän hyödyntämisen mahdollisuudet energian tuotannossa ovat rajalliset, sillä biomassaa tarvitaan myös kiertotalouden tuotteiden raaka-aineeksi, hiilivarastoksi ja luonnon monimuotoisuuden suojaamiseen. Mahdollisuudet vesivoiman tuotannon lisäämiseksi Suomessa ovat myös rajalliset, joten tarvittava sähkö- ja lämpöenergia on tuotettava pääasiassa aurinko-, tuuli- tai ydinvoimalla. 

Aurinko- ja tuulivoiman haasteiksi nousevat niiden osuuden kasvaessa vaihtelevasta tuotantoprofiilista johtuva kasvava energiavarastojen ja säätövoiman tarve. Ydinvoiman haasteena sen sijaan ovat kasvaneet kustannukset ja vaikeasti hallittavan kokoisiksi kasvaneet projektit.

Pienreaktorit ovat kehitteillä ja valmisteilla olevia ydinvoimaloita, joissa hyödynnetään sarjatuotantoa, huomattavan yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja sekä modulaarista rakennetta kustannusten ja turvallisuuden parantamiseksi. Pienreaktorit mahdollistavat myös käyttökohteiden kirjon laajentamisen. Ne tarjoavat teknistaloudellisesti erittäin lupaavan sekä ympäristön ja talouden kannalta kestävän ratkaisun päästöjen vähentämiseksi nopeasti useilla eri toimialoilla. Pienydinvoima tunnetaan myös reaktorien kokoa ja suunnitteluperiaatetta kuvaavalla termillä pienikokoinen modulaarinen reaktori, small modular reactor (SMR).

Pienten ydinvoimaloiden tekninen perusta on hyvin tunnettu, ja pieniä ydinvoimaloita on rakennettu muun muassa sota-alusten ja jäänmurtajien voimanlähteiksi. Nyt käynnissä on uusien kaupallisten voimaloiden kehittäminen ja käyttöönotto. Pienillä ydinvoimaloilla on mahdollista leikata erittäin merkittävästi kaukolämmön ja teollisuuden päästöjä myös Suomessa jo 2020- ja 2030-luvuilla. Kun biomassan käytön rajoitteet huomioidaan, ovat monet näistä päästöistä teknisesti vaikeasti poistettavissa ilman ydinvoimaa tai niin sanottuja power-to-x-ratkaisuja. Nämä teknologiat eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat tukea toisiaan ja niiden edistäminen on tärkeää, jotta Suomen ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. 

Suomen ydinenergialainsäädäntö ja -määräykset muodostavat kuitenkin tällä hetkellä merkittävän hidasteen SMR-teknologian hyödyntämiselle Suomessa.

Ydinenergialaki (YEL) ja ydinenergia-asetus on kirjoitettu pitkälti suurten kevytvesireaktorien ja näillä tapahtuvan sähkön tuottamisen näkökulmasta. Samoin Säteilyturvakeskuksen (STUK) määräykset sekä Säteilyturvakeskuksen ydinturvallisuusohjeet (YVL-ohjeet) on suunniteltu ja kirjoitettu kauas asutuksesta sijoitettavien suurien ja sähköntuotantoon tarkoitettujen kevytvesireaktorien näkökulmasta. Nämä soveltuvat siten heikosti pienten reaktorien ja uusien ydinenergian käyttökohteiden – kuten kaukolämpö ja teollisuuden prosessit – mahdollistamiseen ja edistämiseen. 

Ydinenergia-alan lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa pienreaktorien teknisten erityisominaisuuksien huomioimisen, sarjavalmisteisten reaktoreiden luvituksen ja ydinenergian hyödyntämisen uusissa käyttökohteissa. Määräykset tulee päivittää sellaisiksi, että ne huomioivat ja mahdollistavat pienet sarjavalmisteiset ja teknologialtaan uudentyyppiset reaktorit sekä niiden uudet käyttökohteet esimerkiksi kaukolämmön ja teollisuuden prosessilämmön tuotannossa. Jotta pienreaktoreiden sarjatuotannon skaalaedut saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä, luvitusta tulisi kehittää lentokoneteollisuuden kaltaiseen tyyppihyväksyntään sen sijaan, että jokainen sarjassa valmistettu pienreaktori joutuisi käymään koko raskaan luvitusprosessin erikseen, kuten nyt on tilanne. Uudistus on syytä valmistella niin, ettei nykyisten ja rakenteilla olevien laitosten toimintaedellytyksiä heikennetä. 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ydinenergialainsäädännön uudistamiseksi niin, että kaupalliset edellytykset sarjatuotettujen, pienten modulaaristen ydinreaktoreiden kehitykseen ja käyttöönottoon Suomessa paranevat merkittävästi nykyisestä.

Heikki Vestman kok

Atte Harjanne vihr

Kokoukset ovat kesällä pitkällä tauolla, työ ei.

Ajanjaksoa heinäkuusta syyskuun loppuun on leimannut tietysti se, että heinäkuu ja elokuu ovat periaatteessa lähes kokonaan taukoa eduskunnan ja valtuuston virallisista kokouksista. Valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran elokuun lopulla, eduskunta ja valiokunnat vasta syyskuussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vuosineljännes olisi mennyt lomaillessa. Kesäkuukaudet ovat erittäin hyvää aikaa perehtyä ja pohtia politiikan sisältöihin hieman syvemmin ja tavata erilaisia sidosryhmiä ja ihmisiä, eivätkä poliittinen päätöksenteko ja keskustelu tietenkään ole täysin tauolla kesälläkään. Varsinaista lomaa vietin silti pari viikkoa.

Heinäkuun puolivälissä kokonainen viikko kului Porissa SuomiAreenassa, josta koetin ottaa mahdollisimman paljon irti. Seitsemän puhujankeikkaa, tusina erillistä tapaamista, puolet tusinat kokkarit, kaksi futismatsia, vierailu Olkiluotoon ja lukematon määrä satunnaisia kohtaamisia tekikin reissusta varsin intensiivisen – ja opettavaisen. Painotin luonnollisesti ilmastoon ja energiaan liittyviä tilaisuuksia ja tapaamisia.

Vaikka olen eduskunnassa helsinkiläisten äänillä, koen että hommani on ajaa koko Suomen etua. Siksi on tärkeää välillä katsoa maailmaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja piipahdin elokuussa pienellä rundilla Eurajoella, Raumalla ja Vaasassa, joissa vierailin muun muassa Posivan Onkalossa ja tutustumassa Vaasan energiaklusteriin. Huomiota on tullut myös Suomen rajojen ulkopuolella, kun olen päässyt avaamaan kelojani ydinvoimasta muun muassa Espanjan, Norjan, Itävallan ja Saksan medioille. Näillä jutuilla on väliä juuri nyt, kun EU valmistelee kestävän rahoituksen reunaehtoja ja ydinvoiman asemasta siinä käydään vääntöä – ministerineuvostossa tuli Suomen johdolla erävoitto, mutta vääntö tieteeseen nojaavan ilmastopolitiikan puolesta jatkuu yhtä.

Kuluneelle kolmelle kuukaudelle on osunut myös kaksi IPCC:n erikoisraportin julkistusta. Ensimmäinen käsitteli maa-alueita ja maankäyttöä, toinen meriä ja kryosfääriä. Molempien osalta keskeisten johtopäätösten pitäisi olla kirkkaita: Ilmastonmuutoksen riskit ovat valtavia, ja päästöt on saatava nopeasti laskuun. Tästä muistuttivat myös tuhannet 27.9. ilmastolakkoon Eduskuntatalolle kokoontuneet mielenosoittajat, joille annan täyden tukeni.

Valtuuston ja eduskunnan kokousten osalta tämä on tosiaan se hiljaisin aika vuodesta, mutta tässä joitakin keskeisiä nostoja tapahtuneesta ja päätetystä. Lopussa taas tuttuun tapaan lobbarilista tahoista, joita olen tavannut sitten viime raportoinnin. 

Eduskunta

Edustajantyöni sai elokuussa lisää lihaksia, kun avustajani Olli-Pekka Paasivirta aloitti. Olli-Pekka on erittäin skarppi Turussa oppia ammentanut kauppatieteilijä, jonka talousosaamisesta on vielä valtavasti hyötyä.

Istun eduskunnassa talousvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa, ja olen varalla maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Tässä vaiheessa on käynyt entistä selvemmäksi, että nämä ovat juuri niitä hommia, joihin halusinkin. Syyskuu on ollut lakiesitysten osalta melko hiljaista, ja sellaisena syksy oletettavasti jatkuukin Suomen EU-puheenjohtajakauden sitoessa ministeriöiden resursseja. Puolustusvaliokunnassa asiaan vaikuttaa sekin, että viime hallituskauden aikana päivitettiin ja säädettiin puolustukseen liittyvää lainsäädäntöä varsin ahkerasti, ja tarvetta on nyt vähemmän. Syyskuu on valiokunnissa vielä paljolti perehtymisluonteista työtä, johon kuuluu tutustusmismatkoja ja laajoja, yleisluontoisia asiantuntijakuulemisia.

Talousvaliokunta vieraili Pariisissa tutustumassa Ranskan talous-, energia- ja työllisyyspolitiikkaan, ja samalla piipahdettiin myös OECD:n pääkonttorilla. Reissusta jäi mieleen ainakin se, että Suomen ja Ranskan väliselle kaupallista ja poliittista yhteistyötä olisi hyvin varaa tiivistää, ja se että OECD:n terveisiin ja vertailevaan dataan soisi törmäävän useammin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Puolustusvaliokunta suuntasi puolestaan Tukholmaan. Ruotsi onkin erittäin läheinen ja tärkeä puolustuspoliittinen yhteistyökumppani, ja oli todella valaisevaa kuulla johtavilta suomalaisilta ja ruotsalaisilta asiantuntijoilta näkemyksiä turvallisuusympäristön tilasta. 

Yleisesti eduskunnan syksyn merkittävin asia on tietenkin ensi vuoden talousarvio eli budjetti, josta debatoidaan salissa vielä moneen kertaan. Budjetissa laitetaan fyrkkaa moniin hyviin juttuihin, mutta tietysti turpeen polttoon kannustavan verotuen jatkuminen ennallaan harmittaa, samoin kuin se että energiaverotuksen muitakin isompia uudistuksia ja ympäristölle haitallisten yritystukien kunnollista karsimista pitää edelleen odottaa. 

Budjetin käsittely istuntosalissa ei ole varsinaisesti vielä alkanutkaan, mutta tokihan siihen liittyen on väännetty lähes päivittäin, ja myös syyskuun lopulla tullut kokoomuksen välikysymys nivoutuu siihen. Oppositio on tarttunut ärhäkästi erityisesti polttoaineiden veronkorotuksiin ja budjetin vaikutuksiin suomalaisten elinkustannuksiin. Fossiilisten polttoaineiden verojen korottaminen on kuitenkin välttämätön osa siirtymää ekologisempaan liikennejärjestelmään, ja nuo pelotellut vaikutukset ovat tosiasiassa varsin maltillisia. 

Opposition rakentava ja fiksu kritiikki on tietysti todella tervetullutta, paisutteleva ja kärjekäs mouhoaminen taasen lähinnä etäännyttää yleisöä politiikasta. Noin yleisesti tässä vaiheessa on jo käynyt harvinaisen selväksi, että kansanedustajan vaikuttamistyö todellakin tehdään pitkälti ihan muualla kuin täysistunnoissa, joten poissaoloista tai puheenvuorojen määristä uutisointiin kannattaa suhtautua riittävällä kepeydellä.

Budjetin ohella kannattaa muuten kurkata hallituksen lainsäädäntösuunnitelma, josta näkee mitä lakeja syksyn ja kevään aikana on tarkoitus puskea tuutista ulos. Suunnitelmaa selatessa huomaa senkin, että iso osa lainsäädäntötyöstä on itse asiassa melko teknistä päivittämistä, johon ei liity suuria poliittisia intohimoja.

Eräs täysistunnossa ja talousvaliokunnassa syksyllä käsitelty asia on lajissaan ensimmäinen valtion ilmastovuosikertomus. Se on sinänsä ansiokas raportti, mutta se on laadittu aika virkakoneistomaisesti nykyisen ilmastolain kirjainta noudattaen – niinpä se käsittelee vain päästökaupan ulkopuolisia päästöjä ja toimia. Olisi hyvä, jos meillä olisi käytössä kokoava julkaisu, johon päivitettäisiin maan ilmastopolitiikan tavoitteet, tulokset ja johtopäätökset kokonaisuudessaan. Vielä hienompaa olisi, jos meillä olisi koko maan tasolla Hiilineutraali Helsinki -ohjelman tyylinen seurantapalvelu, jossa olisi avattuna päästövähennystoimien logiikka ja eteneminen.

Edustajantöihin liittyvistä lisänakeista yksi päättyi ja toinen alkoi, kun Harvaan asutun maaseudun parlamentaarinen työryhmä sai työnsä päätökseen ja uusi Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunta aloitti. 

Valtuusto

Valtuusto kokoontui elo-syyskuussa kolmesti. Ehdin näistä kokouksista vain yhteen, mikä oli osin kehnoa tuuria mutta kertonee myös siitä, ettei kansanedustajan ja valtuutetun pestien yhdistäminen ole aina ihan helppoa. 

Elokuun kokouksessa hyväksyttiin muun muassa Siltasaarenportin uusi asemakaava. Ylvan suunnitelma tutkimusta, liiketilaa ja kämppiä yhdistävästä korttelikombosta on ainakin paperilla todella lupaava. 11.9. olikin vuorossa vielä huomattavasti isompaan rakennelmaan liittyvä päätös, kun valtuusto linjasi Garden Helsingin alueen luovutusperiaatteista. Hanke herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Itse en ole erityisen tyytyväinen siihen, että hanke päättyi eri käänteiden kautta muotoon, jossa monitoimihallikauppakeskusasuntokompleksi on nousemassa Nordenskiöldinkadulle niin, että vanha jäähalli jää kummallisesti sen kainaloon pystyyn. Erityisen hyvää syytä torpata hanke en silti keksi, kun se yksityisellä rahalla nousee ja tuottaa tiivistä kaupunkia – jos se siis ylipäänsä toteutuu. Sitä tässä ei vielä päätetty.

Syyskuun toinen valtuuston kokous olikin sitten melkoinen #ilmastovaltuusto. Aloitteeni kaupungin lihan ja maidon kulutuksen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä tuli uudelleen käsittelyyn helmikuun palautuksen jälkeen ja kaupunginhallituksen varsin hyvä pohjaesitys meni sukkana läpi pitkän keskustelun päätteeksi. Kaupunki edellyttää nyt toimialojaan toimimaan niin, että tavoite pitää ravitsemuksesta tinkimättä. Päätös on historiallinen, ja kehitys kymmenen vuoden takaisesta kasvisruokakeskustelusta hurjaa. Helsinki on tässä edelläkävijä, jota muut seuraavat. Olennaista on se, että ruuan tuotanto ja kulutus on saatava nykyistä kestävämmälle uralle, ja tämä päätös tukee sitä muutosta. Jostain syystä moni kokee tämän uhkaksi kotimaiselle tuotannolle – itse uskon, että suomalaiset tuottajat ja elintarvikeala voivat olla tässä ratkaisijan roolissa. 

Samassa kokouksessa – jossa en siis itse ollut paikalla – kävi myös ilmi ettei SDP:n valtuustoryhmä tue keskustatunnelin suunnittelun jatkamista. Ymmärrettävä päätös, sillä tähän asti tehty selvitystyö ei mielestäni antanut siihen syytä, vaikka olen koettanut suhtautua ajatukseen avomesti. Tunnelin hintalappu ja haittavaikutukset suhteessa hyötyihin ovat valtavia. Osmo Soininvaara kirjoitti aiheesta kaksi niin hyvää kirjoitusta [1, 2] ettei niihin itselläni hirveästi ole lisättävää – lisäksi on hyvä huomata, ettei keskustan vetovoima työntekoalueena ole katoamassa, vaikka silläkin ehdittiin tunnelia perustella.

Tunnelidebatti on nostanut aikamoiset kuohut kaupungin poliittisessa johdossa. Oma toiveeni olisi, että höyryjen tasaannuttua mietittäisiin ihan rauhassa ja ilman tunnelikeskustelun historiallista taakkaa, että mitä ne tärkeimmät nyt tai tulevaisuudessa ratkaisua kaipaavat haasteet kantakaupungin liikennejärjestemässä ovat, ja mitä kustannuksiltaan ja ympäristövaikutuksiltaan parhaat keinot niiden ratkomiseen ovat.

Mitä seuraavaksi?

Syksy jatkuu sekä eduskunnassa että Helsingissä budjettikeskustelun parissa. Niin tärkeitä kuin talousarviot ovatkin, niistä keskustelun yhteydessä on vaikea tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia tai suunnanmuutoksia. Siksi on tärkeää vaikuttaa poliittisiin reunaehtoihin, keskusteluun ja tilannekuvaan, joiden puitteissa budjetit valmistellaan läpi vuoden ja hyvissä ajoin. 

Tapaamiset

Kuten viimeksiksin, olen listannut tähän ne tahot, joiden kanssa olen erikseen istunut politiikkaan liittyen kuluneen kvartaalin aikana. Nämä ovat tietysti vain osa kaikesta vuorovaikutuksesta erilaisten eturyhmien, lobbarien ja liikkeiden kanssa. Päälle tulee muun muassa mailinvaihtoa, erilaisia seminaareja, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa ja ihan satunnaisia kohtaamisia. Listasta saa kuitenkin  yleiskuvaa lobbaamisen määrästä ja laadusta:

• Blic
• Caruna
• Elinkeinoelämän keskusliitto
• Energiateollisuus
• Entretiens Européens
• Foro Nuclear
• Fortum
• Forus
• Helsingin kaupunki
• Helsingin Yliopisto
• Kemianteollisuus 
• Kreab
• Latitude 66 Cobalt Oy
• Mastercard
• MegaTuuli
• Metsiensuojelijat
• Motiva
• PMI Finland
• Pohjolan Voima
• Posiva
• Rauma Marine Constructions
• Rosatom
• Satakunnan kauppakamari
• SKAL
• STUK
• Suomen Kaasuyhdistys ry
• Tekniikan akateemiset
• Teknologiateollisuus
• Teollisuuden Voima
• Terveystalo
• Turun Työnantajain Yhdistys 
• Teollisuuden Voima
• Uber
• Ulkopoliittinen instituutti
• Vaasan kaupunki
• Vaasan Yliopisto / Innolab
• Valio
• VEO
• WISE-tutkimusprojekti
• VTT
• Wärtsilä 

Kansanedustajana duuni tarjoaa pelipaikan saarnata tärkeistä aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta. Tässä kohteena espanjalaiset energia-alan edustajat ja luonnontieteen opettajat (kuva: Laura Escribano)