Puoluekokouspuheenvuorot 2020

Vihreiden vuoden 2020 puoluekokous pidettiin etäkokouksena 19.-20.9.2020. Pidin kokouksen polittisessa keskustelussa kaksi puheenvuoroa. Kokouksen päätösasioista merkittävin oli uusi periaateohjelma.

Puheenvuoro luontokadosta

Luonnolle on annettava tilaa.

Hyvä vihreä puoluekokousväki,

Kuten tänäänkin on jo kuultu, ovat ilmastonmuutos ja luontokato aikamme suurimmat haasteet. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja biodiversiteetin kapenemisen pysäyttämisessä ei yksinkertaisesti ole varaa epäonnistua, ja silti juuri niin on tähän asti käynyt: globaali talous pyörii edelleen pitkälti fossiilienergialla ja hiiltä kumuloituu ilmakehään. YK:n tuore biodiversiteettiraportti iski synkät faktat pöytään: yhtäkään kymmenen vuotta sitten kansainvälisesti asetetuista biodiversiteettitavoitteista ei ole saavutettu.

Näistä kahdesta kriisistä ilmastonmuutos on jo politiikan valtavirtaa kansainvälisellä, kansallisella ja kuntatasolla, vaikka teot ovat vielä pitkällä puheita perässä. Päästöjä mitataan, seurataan ja
tavoitteellistetaan. Luontokadon kanssa vastaavaa mittaristoa ei vielä  oikein ole. Monimutkaisten ekosysteemien tilaa on tietysti vaikea kuvata yksinkertaisin tunnusluvuin, ja on tärkeää muistaa ettei kyse ole vain lajien määrästä, vaan myös populaatioiden koosta ja lajien vuorovaikutuksesta.

Yksi selkeä nyrkkisääntö luontokadon pysäyttämiseen kuitenkin on. Luonnolle on annettava tilaa. Laajoja, yhtenäisiä ja toisiinsa liittyneitä maa- ja vesialueita on säästettävä ihmistoiminnan
kuormitukselta. Eri tutkijoiden arvioiden mukaan kolmannes, tai jopa puolet tästä planeetasta tulisi jättää luonnolle. Tila auttaa eri lajeja myös sopeutumaan nopeasti muuttuvaan ilmastoon.

Olemme riippuvaisia elävästä planeetasta ja eheistä ekosysteemeistä. Luontokato uhkaa myös omaa hyvinvointiamme ja tulevaisuuttamme. Siksi luonnon vaalimisen tulee ohjata nykyistä enemmän kaikkea päätöksentekoamme, erityisesti energiapolitiikkaa, maankäyttöä ja luonnonvarojen hyödyntämistä. Tärkeitä päätöksiä tehdään paitsi Brysselissä ja eduskunnassa, myös paikallisella tasolla kunnissa. Kevään vaaleista onkin paikallaan tehdä myös luontovaalit, joiden jälkeen biodiversiteetin suojelu on tapetilla jokaisessa Suomen kunnassa.

Puheenvuoro demokratian puolustamisesta

Kun demokratian puolesta taistellaan, Suomen pitää sitä tukea.

Hyvä puoluekokousporukka,

Kasvoin lapsesta nuoreksi vuosituhanteen vaihteessa. Ennen ei ollut paremmin, mutta tuohon aikaan näytti ainakin Suomesta käsin siltä, että demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet etenee maailmalla vääjäämättömästi. Että nopeasti kehittyvä tietotekniikka yhdisti ihmisiä, hajautti valtaa ja mursi hierarkioita. Tuntui siltä, että maailma ei ole vain valtakilpailun näyttämö, vaan siitä oli tulossa yhteisö, joka voi tarttua globaaleihin haasteisiin yhdessä.

Tämä saattoi toki olla vähän naiivi käsitys jo aikanaan. Se on kuitenkin selvää, että viime vuosina demokratia on ottanut huolestuttavasti takapakkia. Populistiset liikkeet ja autoritääriset
hallinnot hyökkäävät demokratian keskeisiä instituutiota vastaan omissa maissaan yhä avoimemmin ja pyrkivät horjuttamaan ja häiritsemään niitä myös rajojensa ulkopuolella, pahimmillaan
väkivalloin. Röyhkeää oman edun ajamista ja valtapolitiikkaa ei aina edes peitellä. Digitaalisesta teknologiasta on leivottu tehokas valvonnan, alistamisen ja vihanlietsonnan väline.

Demokratian ja vapauden voima ja kaipuu ei ole kuitenkaan kadonnut. Se on nähty Hong Kongissa, ja se näkyy nyt Minskissä, jossa kansa osoittaa väsymättä mieltään vääristeltyjä vaaleja vastaan.

Kun demokratiaa ajetaan ahtaalle, Suomen pitää sitä vastustaa. Kun demokratian puolesta taistellaan, Suomen pitää sitä tukea. Hallitusohjelmassa linjattu ihmisoikeusperustainen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka on oikea valinta turvallisemman ja vapaamman maailman rakentamisessa. Kun suuri peli tekee paluuta, on voi tuntua houkuttelevalta astua syrjään ja varoa sanomisiaan ja tekemisiään. Suomen ei pidä kuitenkaan olla sivustakatsoja, vaan vastuunkantaja ja rohkea demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaja, ja vahvistaa kaikkia niitä rakenteita, jotka demokratiaa puolustavat.