Autoilun päästöt eivät jakaudu tasan autokannan kesken, sillä ajokilometrit kasvavat tulojen myötä.

Keskustelu liikennepolitiikasta ja liikenteen päästövähennyksistä kiihtyi jälleen tässä kuussa, kun hallitus lähetti pitkään valmistellun Fossiilittoman liikenteen tiekartan lausuntokierrokselle. Tiekartassa linjatut ensi vaiheen toimet tuskin yltävät tavoitteeseen päästöjen puolittamisesta, joten myös jatkokehittelyyn edenneitä liikenteen hinnoittelutoimia tullaan lähes varmasti tarvitsemaan.

Valituista politiikkatoimista riippumatta yksi keskeinen teknologinen ratkaisu päästöpuolituksessa on liikenteen sähköistäminen. Mikään muu vaihtoehtoinen käyttövoima ei yksinkertaisesti skaalaudu vastaamaan tarpeeseen: sekoitevelvoite on nykylinjauksilla jo melkoisen tapissa, paikallisen biokaasun potentiaali on melko rajallinen ja autotuotanto vähissä, sähköpolttoaineiden ja vetyautojen haasteena pysyy kokonaisenergiatalous. Sähköautoja sen sijaan suolletaan liukuhihnoilta jo massoittain. 

Sähköautoja vastaan esitetään usein innolla erilaisia argumentteja. Monet näistä perustuvat väärinkäsityksiin ja myytteihin, mutta kalliimpi hankintahinta on toistaiseksi tosiasia. Sähköautolla säästää käyttökustannuksissa: silti verrokkipolttiksen halvemman hankintahinnan kirimiseen menee vuosia. Hinta koetaankin sähköautoilun hidasteeksi.

Neljännes autoista tuottaa puolet päästöistä.

Autovalmistajien tuotantopanostukset ja käytettyjen autojen valuminen markkinoille helpottavat tilannetta jatkuvasti. Epäilijät nostavat kuitenkin tässä esiin sen, että suomalaiset ajavat keskimäärin varsin vanhoilla ja edullisilla autoilla. Se on totta: Autokannan keski-ikä on Suomessa 12,2 vuotta ja keskimääräisen auton laskennallinen arvo 6800 e.

Tuosta 6800 eurosta on vielä useampi tonni matkaa halvimpiin käytettyihin Nissan Leafeihin, uusista sähköautoista puhumattakaan. Onko päästöjen vähentäminen autokannan vauhdikkaalla sähköistämisellä siis turha haave?

Ei. 

Tässä kohtaa on syytä pureutua tilastoihin ja dataan syvemmin, kuten Aalto-yliopiston tutkijat ovat tehneet. Kaikilla autoilla ei ajeta yhtä paljon, ja itse asiassa noin 700 000 autoa, siis neljännes Suomen autoista, tuottaa puolet kaikista yksityisautoilun päästöistä. Samaan aikaan tiedetään, että ajokilometrit kasvavat tulotason myötä selvästi: 30 000 euron tuloilla ajetaan keskimäärin 15 000 kilometriä vuodessa, 80 000 euron tuloilla tuplasti. Hajontaa näissä tietysti on, mutta yhteys on selvä. Autojen keskimääräisissä päästöissä sen sijaan ei ole kovin suurta eroa eri tuloluokissa. Olettaisin, että suuremmat tulot korreloivat isompien autojen kanssa, mikä syö moottorien polttoainetehokkuuden parantumisen vaikutusta.

Suuremmilla tuloilla ajetaan siis enemmän, ja samalla enemmän ajetaankin keskimääräistä uudemmilla ja samalla kalliimmilla autoilla. Jos karkeana oletuksena ajatellaan, että nuo mainitut 700 000 eniten päästöjä aiheuttavaa autoa olisivat 700 000 uusinta autoa, olisi niiden keski-ikä n. 3,5 vuotta ja keskihinta vajaa 30 000 euroa (uuden auton keskimääräinen verotusarvo vuonna 2019 oli 34 000 euroa ja auton arvon voi arvioida alenevan keskimäärin n. 7 % vuosittain ensimmäisten vuosien aikana.

Nämä laskelmat pohjaavat tietysti karkeisiin oletuksiin ja yleistyksiin. Aallon, Tilastokeskuksen ja Autoalan tiedotuskeskuksen datan perusteella voi kuitenkin melko turvallisesti päätellä, että varsin suuri osa henkilöautoliikenteen päästöistä syntyy ajettaessa melko uusilla, useamman kymmenen tuhannen euron arvoisilla autoilla. Näihin autovalintoihin ja autoilijoihin vaikuttamalla saadaan siis iso vaikutus liikenteen kokonaispäästöihin.

Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi sitten vetää politiikkaan? Ainakin sen, ettei liikennekeskustelussa pidä jumittaa pienituloisen haja-alueen autoilijan näkökulmassa. Ei sitä pidä tietenkään ohittaakaan, ja on äärimmäisen tärkeää, että liikenteen päästövähennyksissä pidetään sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisista liikkumismahdollisuuksista huolta. Silti fossiiliautoilun puolustaminen on nykytilassa yleisellä tasolla tosiasiallisesti kaikkein eniten keski- ja hyvätuloisten etujen ajamista. Se ei toki ole itsessään väärin, kunhan asian suhteen on rehellinen, ja itse asiassa yllä olevien lukujen valossa sähköistämisen tukea ja kannustimia on jopa perusteltua kohdentaa niille, joilla on varaa uudehkoihin autoihin. Näinhän hankintatuki ja päästöpohjainen autovero jo toimivatkin. Luonnollisesti käytetyt autot ovat entisiä uusia autoja, joten tätä kautta sähköautot ovat ajan kanssa yhä useamman ulottuvilla. Keskeisen tärkeää kuitenkin on, että tuet ja kannustimet kohdistuvat vähäpäästöiseen autoiluun, eivät autoiluun yleisesti!

Norjassa puolet uusista autoista vuonna 2020 oli täyssähköisiä.

Tuoreet myyntitilastot kertovat jo iloista viestiä siitä, että suunta on oikea: Joulukuussa 2020 liki 13 % ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli täyssähköisiä. Norjassa täyssähköt vastasivat jo yli puolta kaikista uusista autoista 2020, ja se on tulevaisuutta täälläkin. Tällaisten lukujen valossa toistuvat mielipidepalstojen kirjoitukset sähköautojen sopimattomuudesta Suomeen ovat lähinnä kummallisia. Kaikkiin tarpeisiin ei tietysti vielä sähköautoa löydy, mutta useimpiin kyllä ja valikoima paranee koko ajan.

Kaiken tämän rinnalla on tietysti välttämätöntä vaihtaa fossiiliautoilu sähkö- tai kaasuauton sijaan yhä useammin joukkoliikenteeseen, polkupyörään tai kävelyyn – tai miksei sitten etätöihinkin. Tässä autojen viemän tilan markkinaehtoinen hinnoittelu, yhteiskuntarakenne, joukkoliikenteen resursointi ja fiksut infrainvestoinnit ovat olennaisia työkaluja.

ps. Fossiilittoman liikenteen tiekartan yhteydessä linjattiin, että niin sanottu liikenteen päästökauppa etenee jatkoselvitykseen. Se on erinomaista, sillä tällainen cap-and-trade-järjestelmä olisi elegantti ja taloudellisesti tehokas tapa saavuttaa päästötavoite varmasti. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi sen rinnalle tarvittaisiin todennäköisesti jonkinlainen kompensaatiomekanismi, ja nyt kannattaisikin laittaa paukut sellaisen kehittelyyn.

pps. Olen kirjoittanut blogissani aiemmin siitä, mitä liikenteen päästöpuolitus käytännössä vaatii ja siitä, miksi nimenomaan sähkö on voittava henkilöautoliikenteen käyttövoima jatkossa.

Päästöt eivät ole ainoa autojen haitta. Kaupungissa ne vievät paljon arvokasta tilaa.

Trumpin potkut Twitteristä saivat vauhtia keskusteluun sananvapaudesta ja somen sääntelystä. 2020-luvun haasteena on saada demokratia alan kehityksessä kyytiläisestä kuskin paikalle. 

Keskiviikko 6.1.2021 jää historiaan päivänä, jolloin Yhdysvaltain kongressiin kohdistui presidentti Donald Trumpin itse lietsoma, salaliittoteorioiden vauhdittama väkivaltainen vallankaappausyritys. Kongressirynnäkön jälkiseurauksena Trump suljettiin ulos Twitteristä ja muilta merkittävimmiltä sosiaalisen median alustoilta, minkä lisäksi Google, Apple ja Amazon lopettivat radikaalin äärioikeiston ja salaliittoteoreettikojen suosiman Parler-sovelluksen tukemisen. 

Näiden virtuaalisten megafonien ja torikokousten hiljentäminen on herättänyt kiivasta keskustelua sananvapaudesta ja some-jättien vallasta. Aihepiirin parissa on kuplinut pitkään, mutta näyttää siltä, että Washington D.C.:n tapahtumat saattavat lopulta muodostua yhdeksi käännepisteeksi koko verkottuneen digitaalisen viestinnän kehitykselle.

Mitä sananvapaus on, ja mitä se ei ole

Sananvapaus on aivan keskeinen liberaalin demokratian ominaisuus ja perusoikeus. Sitä ymmärretään kuitenkin ahkerasti väärin joko tietämättömästi tai tarkoituksella. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sananvapaus on oikeus ilmaista julkisesti mielipiteitään ilman ennakkosensuuria. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita oikeutta saada ääntään kuuluviin haluamallaan alustalla. Hesarin ei esimerkiksi tarvitse laittaa lähettämiäni mielipidekirjoituksia lehteen. Olen kuitenkin vapaa perustamaan oman lehteni, jos siltä tuntuu. Sananvapaus ei myöskään tarkoita sitä, etteikö typeriä sanomisiani saisi kritisoida. 

Sananvapaus ei tarkoita oikeutta saada ääntään kuuluviin haluamallaan alustalla.

Toinen sananvapaudesta viljelty kummallinen käsitys on, että se olisi jokin absoluuttinen ja koskematon asia. Se ei kuitenkaan ole ainoa perusoikeus, ja perusoikeudet voivat olla keskenään ristiriidassa. Sananvapauteen onkin säädetty käytännössä kaikissa demokratioissa erilaisia rajoituksia, joilla pyritään suojelemaan esimerkiksi henkeä, terveyttä, yhteiskuntarauhaa ja yksityisyyttä.

Sananvapauden ja liberaalin demokratian suhteeseen liittyykin kiinteästi filosofi Karl Popperin esittämä niin sanottu suvaitsevaisuusparadoksi. Popperin mukaan suvaitsemattomuutta loputtomasti suvaitseva yhteiskunta lakkaa ennen pitkää olemasta suvaitseva ja vapaa. Mikäli autoritäärisiä liikehdintää ei rajoiteta, jää yhteiskunta hirmuvallan alle. Tämä ei ole kuivaa filosofista teoriaa vaan todellinen tapahtumaketju, joka on historiassa todistettu liian monta kertaa. Popper joutui itse jättämään kotimaansa natsivaltaa paetakseen.

Sananvapaudella on siis syystäkin tarkkaan harkitut rajansa. Sananvapauden puolustamisen julistaminen onkin siksi usein sisällöllisesti merkityksetöntä mölinää, jonka varjolla pyritään enemmänkin hiljentämään kuin suojelemaan moniäänistä yhteiskuntaa. Analyyttinen keskustelu sananvapauden tarkoista rajoista tämän huutelun sijaan onkin sitten tärkeä osa liberaalia demokratiaa, ja sitä soisi käytävän nykyistä ahkerammin.

Some-jättien vastuu ja valta

Periaatteessa sananvapauden näkökulmasta Trumpin heivaaminen pois Twitteristä ja muista palveluista on yksinkertainen ja ongelmaton asia. Twitter on kaupallinen palvelu, joka on määritellyt omat sääntönsä. Harhaisilla hyökkäyksillään demokratiaa vastaan Trump rikkoi niitä ja sai kenkää. Mitään sananvapautta tämä ei riko, sillä Trump on edelleen vapaa saarnaamaan juttujaan esimerkiksi tiedotteilla. Vastaavasti hänen seuraajansa ovat edelleen vapaita vaihtamaan yhä sakeampia q-anon-huurujaan vaikka suosikkisovellus lakkaisikin toimimasta. 

Käytännössä asia ei ole lainkaan näin yksinkertainen, sillä sosiaalinen media on nivoutunut tiiviisti osaksi yhteiskuntaa. Somepalveluita tuottavat yritykset ovat itse pyrkineet korostamaan asemaansa alustoina, eivät perinteisenä, toimitettuna mediana, joka on vastuussa julkaisemastaan sisällöstä. Tähän logiikkaan nojaten ne ovat aikaansaaneet sekä hyvää että pahaa. Sosiaalinen media on tasapäistänyt tiedonkulkua ja hajauttanut valtaa ja mahdollistanut valtavasti uutta ja uudenlaista inhimillistä vuorovaikutusta, mikä näkyy sekä arjessa että koko yhteiskunnassa. Ilman Twitteriä ja Facebookia en tietäisi mitä vaihto-opiskelukavereilleni kuuluu eikä #metoo-ilmiötä olisi ikinä nähty. 

Sosiaalisen median jättifirmoille on keskittynyt ennennäkemättömästi valtaa, joka on varsin heikosti demokraattisessa kontrollissa.

Samat alustat ovat kuitenkin paitsi helpottaneet väkivallan, vihan ja häirinnän mobilisointia, suorastaan ruokkineet sitä ja pyrkineet hyötymään siitä taloudellisesti. Kaiken tämän ohessa niitä pyörittäville firmoille on keskittynyt ennennäkemättömästi valtaa, joka on varsin heikosti demokraattisessa kontrollissa. 

Trumpin bännääminen osoittaa ehkä tietynlaista moraalista krapulaa. Kenties somejätit valpastuvat nyt laajemminkin suitsimaan henkeä, terveyttä ja vapautta uhkaavaa sisältöä. Niille keskittynyt valta ei silti katoa mihinkään, eikä mikään takaa sitä, että näiden palveluiden narut ovat nyt tai tulevaisuudessa erityisen hyväntahtoisissa käsissä. Digitalisaation kiihdyttämä voittaja vie kaiken -dynamiikka on kaiken lisäksi johtanut siihen, että nykyisillä somealustoilla on käytännössä monopolimainen asema. 

Todennäköinen vastaus sosiaalisen median aiheuttamiin ongelmiin on alustayhtiöiden omaehtoinen “disneytyminen”, kuten Jussi Pullinen kirjoittaa. Tässä kehityksessä yhtiöt mainehaittojen ja uuden sääntelyn pelossa siivoavat sisällön entistä tarmokkaammin mahdollisimman harmittomaksi ja ristiriidattomaksi. Tämä kyllä hillitsee osaa haitallisista lieveilmiöistä, mutta leikkaa siivet somelta yhteiskuntaa uudistavana voimana ja vahvistaa siten olemassa olevia valtarakenteita. Yhdysvaltalaisten somejättien sensuurilinjassa korostuu luonnollisesti sikäläinen näkökulma. Trumpin hiljentämisen jälkeenkin moni despootti ja hirmuhallinto on saanut jatkaa viestimistään.

Demokratiaa ja perusoikeuksia kunnioittava kontrolli tarpeen

Ihannemaailmassa meillä olisi tulevaisuudessa mahdollisimman paljon somen hyviä puolia hyödynnettävänä ja haittoja hillittäisiin mahdollisimman tehokkaasti. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. 

Yksinkertaisinta olisi korostaa sääntelyllä somepalveluiden velvollisuutta valvoa sisältönsä lainmukaisuutta ja kitkeä valheellista tietoa. Twiittejä, kuvia, videoita ja statuspäivityksiä pärisee tuhansia sekunnissa, joten työ voi vaikuttaa kohtuuttomalta. Alustayhtiöt ovat kuitenkin olleet yllättävän tehokkaita kitkemään esimerkiksi alastomuutta, suojelemaan tekijänoikeuksia ja keräämään ja hyödyntämään käyttäjätietoa markkinointiin algoritmeillaan. Jos halua tai pakko olisi, voisivat nämä firmat kitkeä valetietoa ja häirintää palveluistaan paljon nykyistä tehokkaammin. Suurempi haaste on tietysti rajanveto sen välillä, mitä hyväksytään ja mitä ei.

Tarkkaan määritelty velvoittava sääntely voisi kuitenkin myös sementoida nyky-yhtiöiden asemaa entisestään. Kilpailevan twitterin perustaminen olisi vaikeampaa, jos alusta asti vastuulla olisi käyttäjäkunnan tarkka moderointi.

Politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta nykyiset somealustat ovat jo muodostuneet keskeisiksi foorumeiksi. Johtaisiko tarkempi sensuuri sitten siihen, että jotkin mielipiteet ja ajatukset suljettaisiin näiltä keskeisiltä foorumeilta pois, mikä sitten vain ruokkisi niitä entisestään ja pahentaisi yhteiskunnan jakaantumista? Tämä höyrykattilateoria ei ole täysin uskottava. Nykyisten somejättien vaikutus on nimenomaan ollut se, että ne ovat avittaneet ääriajattelijat näkyville ja toistensa pariin, mikä on ruokkinut näitä keloja entisestään. 

Nykyiset kuplautuneet todellisuudet ovat levinneet pitkälti lähes kaikille tutuilla yhteisillä alustoilla, vaikka niiden juuret olisivatkin marginaalisemmissa verkkoyhteisöissä.

Tavallinen tallaaja innostuu kaatamaan parlamenttia tai vastustamaan rokotteita kaiketi todennäköisemmin, jos sitä hänelle erikseen mainostetaan hänen selatessaan käytettyjä pesukoneita, kuin siinä tilanteessa, että hänen pitää ensin itse etsiä käsiinsä ja asentaa uusi hähmäinen sovellus. Kuplautumisen kiihtyminen somejättien tiukemman kontrollin kautta on sikäli hieman ontto huoli, että nykyiset kuplautuneet todellisuudet ovat levinneet pitkälti lähes kaikille tutuilla yhteisillä alustoilla, vaikka niiden juuret olisivatkin marginaalisemmissa verkkoyhteisöissä. 

Vaihtoehtona on esitetty sitäkin, että sosiaalinen media otettaisiin julkisiin käsiin. Julkisesti hallinnoitu sosiaalinen media on tietysti korkeintaan niin vapaa ja demokraattinen kuin yhteiskunta sen taustallakin, mistä Kiina on hyvä esimerkki. Somealustoille nyt keskittynyt valta siis ei välttämättä olisi sen paremmassa käytössä julkishallinnossakaan. Perusoikeuksiin ollaan usein pelottavan innokkaita kajoamaan kansallisen turvallisuuden nimissä myös demokratioissa.

Minulla ei ole valmista sapluunaa siihen, miten sosiaalista mediaa tulisi tarkalleen säännellä. Ainakin alustojen vastuiden selkeä määrittäminen ja algoritmien avoimuus osana oikeutta oman henkilökohtaisen tiedon hallintaan olisivat uskoakseni oikeita askelia. Tähän suuntaan EU:n valmistelussa oleva uusi Digital Services Act on sääntelyä Euroopassa viemässäkin, mutta yksityiskohtien kanssa on syytä olla tarkkana.

Sosiaalisen median maailma on nyt joka tapauksessa murroksessa. Viime vuosikymmeninä tämä teknologia on kehittynyt demokratian rakenteita ja lainsäädäntöä nopeammin. Teknologia kehittyy yhä vauhdilla, mutta nyt näyttää siltä, että on sääntelyn ja rakenteiden vuoro ottaa kiinni. Painetta ja hyviä perusteluita tähän on, ja on tärkeää että kuskin paikalla on demokraattinen päätöksenteko ja ohjenuorana perusoikeuksien kunnioittaminen.

ps. Vihreissä valmistellaan paraikaa uutta tietopoliittista ohjelmaa, joka käsittelee myös tässä kirjoituksessa pohdittuja teemoja – ja paljon muutakin. Ohjelmaluonnoksen avoin kommenttikierros ehti jo päättyä, mutta kuulen valmistelevan työryhmän jäsenenä edelleen mielelläni palautetta aiheesta.

Hei hei, sanoi Twitter Trumpille. Ei tule ikävä.

Politiikkojen on tehtävä työtään demokratian keskeisiä instituutiota kunnioittaen.

Vuoden viimeinen neljännes on budjettien aikaa.

Vuoden viimeinen kvartaali on perinteisesti talousarvioiden, eli ensi vuoden budjettien, aikaa sekä valtuustossa että eduskunnassa. Syksyn edetessä myös koronatartunnat nousivat Suomessakin vaarallisesti uuteen nousuun, mikä johti rajoitustoimien kiristämiseen eri puolella maata. Olin itse optimistisempi kohdennettujen rajoitusten, jäljityksen ja eristämisen tehosta tautia vastaan, mutta virus on ollut valitettavan vikkelä ja viheliäinen. Onneksi rokotukset on vihdoin saatu käyntiin, ja tunnelin päässä näkyy valoa vaikka vaikeat ajat jatkuvat yhä. 

Kansainvälisillä kentillä loppusyksy oli tapahtumarikasta aikaa. Joe Biden voitti Yhdysvalloissa presidentinvaalit, EU:n budjetista ja elpymispaketista saatiin lopulliset sovut kasaan ja vuoden päätteeksi EU:n ja Iso-Britannian uuden suhteen määrittävä sopimus saatiin neuvoteltua.

Näinkin pitkästä blogikirjoituksesta jää väistämättä valtavan paljon asiaa pois ja raportoimatta. Kannattaa siis seurata juttujani myös Twitterissä ja Facebookissa.

Eduskunta

Eduskunnan syksyä tahdittaa budjetin käsittely, joka kulkee vuosittain perinteisellä kaavalla. Hallitus antoi lopullisen esityksensä talousarviosta lokakuussa, valiokunnat käsittelivät esitystä ja kuulivat asiantuntijoita loka-marraskuussa ja lopulta valtiovarainvaliokunnan täydentämä budjetti hyväksyttiin juuri ennen joulutaukoa. Täysistunnossa käytiin keskustelut paitsi budjetista, myös oppositiopuolueiden varjobudjeteista. 

Kirjoitin budjettiesityksestä jo edellisen kvartaalikatsauksen yhteydessä, ja tuttuun tapaan esitys kulki eduskunnan läpi juurikaan muuttumatta. Budjetti on aina kompromissi, mutta päälinja elvyttävästä politiikasta on oikea ja mukana on monia ilmaston ja luonnon kannalta tärkeitä toimia kuten sähköveron lasku. Budjetin yhteydessä tarkastellaan myös talouden pitkän aikavälin näkymiä, ja on selvä että ekologisesti kestävän siirtymän ohella myös talouden kestävyysvaje fiskaalisessa mielessä vaatii kuromista. Yhtenä toimena aiemmin syksyllä työmarkkinajärjestöille heitetty eläkeputken poisto saatiin onneksi hallituksen voimin päätettyä – se tosin astuu voimaan vasta vuodesta 2023 alkaen. 

Eduskunnalla olisi syytä olla strategisempi rooli talousarviota linjatessa.

Käytännössä eduskunnan muutokset budjettiin tunnetaan ns. joululahjarahoina, joita tänä vuonna jaettiin n. 40 miljoonaa euroa. Monelta osin tämä rahaa menee sinänsä ihan hyviin juttuihin, kuten vaikkapa Luonnontieteellisen museon ylläpitoon tai päättäjille erinomaista tietoa toimittavan Helsinki GSE:n tilannehuonetoimintaan. Silti käytäntö, jossa eduskunta käyttää budjettivaltaansa talousarviosta alle promillen kattavien sekalaisten menolisäysten laatimiseen, kerää kritiikkiä aivan perustellusti. Käytäntö on tunnetusti myös varsin altis kotiinpäin vetämiselle. Pidemmän päälle eduskunnalla olisi syytä olla strategisempi rooli talousarviota linjatessa: Budjettivallan käyttäminen on lainsäädäntövallan ohella toinen eduskunnan perustehtävistä.

Loppusyksystä oma kalenterini eduskunnassa tiivistyi entisestään, kun siirryin tuuraamaan perheenlisäystä saanutta Iiris Suomelaa EU-kannat linjaavaan suureen valiokuntaan. Tällä hetkellä olen siis talousvaliokunnan, puolustusvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsen, sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Kokouksista ei ole pulaa.

Talousvaliokunnan loppusyksy on ollut erityisen ruuhkainen. Laaja-alainen valiokunta tekee kaiketi eniten lausuntoja koko talossa, ja nyt syksyllä oli koronakevään lainvalmistelubufferia purettavana samaan aikaan kuin koronan aiheuttama talousshokki vaatii edelleen huomiota. Koronaan liittyen valiokunnassa käsiteltiin mm. yleisen kustannustuen päivittämistä ja jatkamista, ravintolatuen joustavoittamista ja kulutusluottojen väliaikaisen korkokaton jatkoa. Energiaan liittyvää lainsäädäntöä on myös paljon. Sen juuret ovat tyypillisesti EU-tason sääntelyssä, jota vaivaa kautta linjan vinoutunut uusiutuvan energian suosiminen ja erilaisten ohjausmekanismien päällekkäisyys. Teknologianeutraalimmalla ja tiedelähtöisemmällä energiapolitiikalla EU voisi olla vielä paljon nykyistä vaikuttavampi toimija ilmastonmuutoksen ja luontokadon torppaamisessa.

Puolustusvaliokunnan ajasta suurin osa kuluu erilaisten katsausten parissa, mutta tällä kvartaalilla valiokunnassa saatiin valmiiksi myös konkreettista lainsäädäntöä, kun Puolustusvoimien kiinteistöjen eriyttäminen Senaatilta Puolustuskiinteistöt-tytäryhtiöön saatiin pitkän valmistelun jälkeen valmiiksi. Muutos on selkeä parannus nykytilaan ja parantaa edellytyksiä puolustusvoimien tehokkaalle kiinteistöjohtamiselle, mutta tytäryhtiörakenteen toimivuutta käytännössä pitää seurata vielä tarkkaan. Puolustusvaliokunnassa käsiteltiin loppusyksystä myös Suomen jatkoa Irak-operaatiossa. Pidin aiheesta vihreiden ryhmäpuheen täysistuntokäsittelyssä.

Suuri valiokunta poikkeaa toiminnaltaan muista valiokunnista. Se on suurempi (yllätys!), kokoontuu oman aikataulunsa mukaan ja kuulee säännöllisesti hallituksen ministereitä, kun nämä raportoivat menneistä ja tulevista tekemisistään EU:n ministerineuvoston kokouksissa ja muissa elimissä. Syksyn merkittäviä EU-asioita olivat EU:n monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021-2027, erillinen elpymisrahasto ja siihen liittynyt oikeusvaltiovääntö Unkarin ja Puolan kanssa sekä EU:n ja Iso-Britannian yhteistyösopimus, jonka käsittely venyi lopulta välipäiville asti. Nämä EU-päätökset vaatisivat kaikki omat perinpohjaiset blogauksensa, mutta todetaan nyt tiiviisti, että jokainen näistä on poliittinen kompromissi ja sellaisena vähintään tyydyttävä tai siedettävä. EU:n yhteisesti koordinoitu finanssipoliittinen elvytyspaketti on perusteltu ja tarpeen, oikeusvaltioperiaate keskeinen osa EU:ta ja siksi sen sitominen rahanjakoon hyvä työkalu. EU:n budjetin ilmastopainotusten korostuminen on tervetullutta, mutta erityisesti maatalouspolitiikka olisi kaivannut paljon isompaa remonttia. EU-UK-sopimuskehikosta tuli aikalailla odotetun kaltainen. Brexit harmittaa edelleen, mutta nyt on tärkeää saada aikaan rakentava suhde saarivaltioon ja siihen sopimus luo pohjaa.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko yhdistää hienosti niin sanotun laajan ja perinteisen, kovan turvallisuuden näkökulmat.

Yksi nyt syksyllä maaliin saatu isompi ponnistus on ollut uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, joka linjaa Suomen kansainvälisen politiikan tavoitteet ja painopisteet seuraaviksi vuosiksi. Olen ollut selonteon valmistelussa mukana seurantaryhmän jäsenenä. Selonteko yhdistää nähdäkseni hienosti niin sanotun laajan ja perinteisen, kovan turvallisuuden näkökulmat. Tätä fiilistelin myös ryhmäpuheessani täysistunnossa. 

Syksyn aikana poliittiseen keskusteluun ovat nousseet myös muun muassa sudet, kannabis ja turvetuotannon nopea pudotus. Susien ja kannabiksen suhteen toivoisin ennen kaikkea asiallista ja faktoihin nojaavaa keskustelua ja päätöksentekoa. Turpeen suhteen tarvitaan nyt käytännössä sitä paljon puhuttua reilua muutosta. Vaikeassa paikassa olevia yrityksiä ja alueita on paikallaan tukea kestävässä siirtymässä, mutta siirtymän on oltava sitten ihan oikeasti kestävä ja pohdittava ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumisen asettamien reunaehtojen mukaisesti. Energiaturpeen tuotantoa ei esimerkiksi voi laajassa mittakaavassa korvata turpeen nostolla muuhun käyttöön. Energiantuotannossa biomassan on syytä jäädä turpeen korvaajana mahdollisimman pieneen ja väliaikaiseen rooliin.

Kirjoitin turpeesta pidemmin alkuvuodesta ja aiheesta jututti myös Uusi Suomi. Maikkarin aamussakin piipahdin debatoimassa turpeesta.

Joulukuussa perustuslakivaliokunta sai valmiiksi mietintönsä Pekka Haaviston ministerivastuumuistutuksesta. Valiokunnan antamat moitteet ovat vakava asia. Haaviston toimintaa kokonaisuutena arvioitaessa en kuitenkaan näe estettä jatkaa ulkoministerinä. Pekka on tehnyt ministerinä erinomaista duunia.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokoontui loka-joulukuussa yhteensä kuusi kertaa, joista yhden missasin puolustusselonteon seurantaryhmän seminaarin takia. Loppusyksyn kokouksissa  ehdittiin käsitellä taas iso pino aloitteita ja luonnollisesti ensi vuoden budjetti. Kokoukset on edelleen pidetty pääosin etänä, joskin paikan päälläkin saa kokoukset istua ja kourallinen valtuutettuja niin tekee.

7.10. pidetyssä valtuuston kokouksessa listalla oli muutamien lautakuntatäydennysten ja tonttien vuokraus- ja myyntiperiaatteiden lisäksi yhteensä 28 aloitetta, joista kaksi oli ryhmäaloitteita. Näitä ei luonnollisesti ehditty kerralla käsitellä, vaikka kokous tappiin asti eli yhteentoista kestikin. Käsittelyyn ehtivät muun muassa vihreiden ryhmäaloite 100 000 puusta Helsinkiin (toteutuu 15 vuoden kuluessa, jee!) ja demarien ryhmäaloite joukkoliikenteen käytön edistämisestä (erinomainen tavoite, mutta joidenkin ajama ilmaisuus kehno keino siihen).

Aloitteiden määrä on valtuutettujen parissa yleinen turhautumisen aihe, ja se tuskastuttaa itseänikin.

Aloitteiden määrä on valtuutettujen parissa yleinen turhautumisen aihe, ja se tuskastuttaa itseänikin. Olen tietysti tehnyt aloitteita itsekin, ja se on tärkeä keino saada valtuutettuna asioita aikaan. Monet, kenties jopa useimmat, aloitteet ovatkin ihan hyviä ja niillä tavoitellaan parempaa kaupunkia ja arkiympäristöä. Silti valtuuston kulttuuria olisi paikallaan viedä suuntaan, jossa jokaista aloitetta ei pyrittäisi saamaan valtuustokäsittelyyn 15 allekirjoituksella, vaan mittakaavaltaan pienet, yksittäiset aloitteet jätettäisiin suosiolla kaupunginhallituksen ja lautakuntien käsiin. 

21.10. pidetyssä kokouksessa aloitteiden käsittely jatkoi. Kokouksen asialistalla olivat myös nuorten aloitteet ja kuntalaisten aloitteet, jotka tulevat säännöllisesti nippuina valtuustoon keskusteltavaksi. Nuorten aloitteita on huomattavasti enemmän kuin kuntalaisaloitteita. Se on toki ymmärrettävää, kun täysi-ikäiset pääsevät itse ehdolle ja äänestämään. Kuntalaisten kannalta osallistuva budjetointi ja suorat yhteydenotot valtuutettuihin ja valtuustoryhmiin ovat nähdäkseni yleensä aloitteita fiksumpia ja vaikuttavampia kanavia. Nuorten aloitteet tarjoavat ikkunan nuorten huoliin, ja niitä lukiessa käy hyvin ilmi sekin, etteivät Helsingin nuoret ole mikään homogeeninen, yhdellä tapaa ajatteleva ihmisryhmä.

Kauden aikana moneen otteeseen elänyt valtuustoryhmärakenne muuttui 4.11. pidetyssä kokouksessa jälleen kerran, kun kristillisdemokraatit ja siniset yhdistyivät yhdeksi ryhmäksi – nimeltään kristillisdemokraateiksi ja sinisiksi. Kokouksessa myönnettiin Oy Apotti Ab:lle omavelkaista takausta. Apotti-hanke on ollut alusta asti ongelmallinen ja monelta osin esimerkki siitä, kuinka suurta, julkista tietojärjestelmäuudistusta ei pidä hankkia ja toteuttaa. Polkuriippuvuutta on kuitenkin ollut vaikeaa katkaista vauhdissa. Tärkeänä kaavapäätöksenä kokouksessa hyväksyttiin Laajasalon ratikkakortteli, jossa uuden sporavarikon päälle rakennetaan asuntoja. Varikko on tarpeen Kruunusiltojen kautta kulkevaa raideliikennettä varten. Sporakorttelia on hankkeena vastustettu Laajasalossa. Tämä on tyypillinen keissi, jossa kasvavan kaupungin alle jää väistämättä jonkin verran vihreää ympäristöä. Tiivis raidekaupunki säästää sitä silti monin verroin vaihtoehtoja enemmän, ja olen tyytyväinen että tällainen eri intressien yhteensovittaminen Helsingissä onnistuu.

Aloitesuma setvittiin 4.11. kokouksessa loppuun, ja käsittelyyn pääsivät myös oma aloitteeni viherkertoimen edistämisestä ja Petrus Pennasen aloite korttelipihapilotista. Nämä kaksi aloitetta suunniteltiin yhdessä ja yhteistyössä Korttelipihat takaisin -aktiivien kanssa. Tavoitteena on edistää vihreämpää ja viihtyisämpää kantakaupunkia. Molempia aloitevastauksia täydennettiin kokouksessa ponsilla, jotka toivottavasti vauhdittavat tavoitteen etenemistä.

Marraskuun toisessa kokouksessa 11.11. listalla olivat asumisen ja maankäytön toteutusohjelma sekä kunnan veroprosentit. AMA-ohjelma on erittäin merkittävä asiakirja, joka määrittelee muun muassa kaupungin asuntotuotantotavoitteen eli sen, kuinka paljon asuntoja kaupunkiin pyritään vuosittain rakentamaan. Tavoitetta nostetaan ohjelmassa nykyisestä 7000 asunnosta 8000 asuntoon vuodesta 2023 alkaen. Nosto on tarpeen, mutta tavoite olisi voinut olla korkeampikin. Kaupungin ilmastotavoitteet on ohjelmassa huomioitu melko hyvin, luonnon monimuotoisuuden osalta kaupunki kaipaisi edelleen strategisempaa otetta. Helsingin veroprosentit pysyvät tänä vuonna ennallaan. Kunnallisveron pitäminen ennallaan lienee fiksua erityisesti koronan aiheuttamat laajat talousvaikeudet huomioiden. Kiinteistövero on edelleen alikäytetty työkalu maankäytön ohjaamiseen ja varallisuuden kumuloitumisen näkökulmasta.

Erityisen tärkeää on, ettei keskeisiä kaupunki-infran investointeja lykätä, vaikka korona iskeekin.

25.11. kokouksessa keskusteltiin kaupungin budjetista vuodelle 2021. Missasin kokouksen, mutta osallistuin syksyn aikana toki oman valtuustoryhmämme sisäiseen budjettifuntsintaan. Kaupungin budjetti on tiukkojen neuvottelujen tulos, johon voi olla tyytyväinen. Erityisen tärkeää on, ettei keskeisiä kaupunki-infran investointeja lykätä, vaikka korona iskeekin. Ne kun maksavat itsensä takaisin, ja niistä nuukailu olisi järjetöntä. Helsinki-lisän poisto yli 1-vuotiailta on vaikea pala monelle, mutta budjettineuvotteluissa lisä päätettiin pitää alle 1-vuotialla ja leikkaus viivästää kesään vuodenvaihteen sijaan. Ymmärrän silti päätöksen aiheuttaman kiukun. Varhaiskasvatuksen resursseista onkin tärkeää huolehtia poiston rinnalla. 

Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa 9.12. ohjelmassa oli budjetin lopullinen hyväksyminen, vuoden 2019 arviointikertomuksen johdosta suoritetut toimenpiteet, kaavoja ja aloitteita. 

Maakuntavaltuusto

Uudenmaan maakuntavaltuusto ehti loppusyksyllä kokoontua kertaalleen 15.12. päättämään Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekartasta ja Suomenlahden merialuesuunnitelmasta. Äänestämäänkin päästiin tälläkin kertaa, kun tiekartasta esitettiin poistettavaksi mainintoja autoilun vähentämisestä ja lihatuotannon päästöistä. Pohja kuitenkin piti. Hyväksytty tiekartta on varsin hyvä, vaikka energiaosiossa duubioidaankin pienydinvoimaa lämmönlähteenä tiekartan tarkastaluaikajänteellä. Kiinnostava vertailukohta on esimerkiksi geoterminen energia, jonka potentiaalia tiekartassa nyt korostetaan, ja jonka pilottia paraikaa Otaniemessä valmistellaan. Jos tällainen tiekartta olisi tehty 2005, siinä tuskin olisi sanottu aiheesta mitään. 

Muuta

Eduskunnan ja valtuuston kokoukset pitivät siis loka-, marras- ja joulukuun kiireisenä. Valiokuntien lisäksi kokouksia oli myös Postin hallintoneuvostolla, Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnalla ja uuden kauden aloittaneella Harvaan asuttujen parlamentaarisella työryhmällä, johon minulla on taas ilo kuulua. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistuttua sama seurantaryhmä siirtyi jatkamaan puolustusselonteon parissa. Aloitin syksyllä myös Sitran kestävän talouspolitiikan johtamiskurssin, joka jäi koronan takia vielä harmillisesti kesken ja jatkuu keväällä.

Kuntavaalien lähestyminen johtanee erilaisiin huomiohakuisiin poliittisiin avauksiin ja kärkkäisiin hyökkäyksiin.

Lokakuussa järjestin Viitteen kanssa avaruuspoliittisen webinaarin, jossa asiantuntevat vieraat pohtivat Suomen mahdollisuuksia avaruudessa. Tallenne löytyy Youtubesta, ja kannattaa tsekata jos aihe yhtään kiinnostaa. Satu Hassin ja opintokeskus Vision kanssa järkkäilimme ilmastopoliitiikan kurssin, jonka kolme asiantuntijaluentokertaa löytyvät nekin netistä ([1], [2], [3]). Loppuvuodesta tuli myös piipahdettua useammassa paneelikeskustelussa ja telkkarissakin. Yhtenä kiinnostavana keikkana voisi nostaa Tarinoita Piritorilta -podcastin, jossa pääsi kerrankin kiireettömästi avaamaan omia politiikan keloja. Pidemmin taustoja pääsin avaamaan myös Uuden Suomen 200 kansanedustajaa -juttusarjassa. Hesarin vieraskynään kirjoitimme puolestaan MTK:n Juha Marttilan kanssa geenisaksien käytön puolesta.

Tulevaa

Ruuhkaisen loppusyksyn jälkeen vietetään eduskunnassa nyt istuntotaukoa 2.2. asti. Kaupunginvaltuusto kokoustaa ensimmäistä kertaa 20.1. Alkukevään poliittista keskustelua määrittävät todennäköisesti pitkälti koronatilanne ja kuntavaalien lähestyminen. Myös sote-uudistuksen käsittely eduskunnassa alkaa. Näistä kuntavaalien lähestyminen johtanee erilaisiin huomiohakuisiin poliittisiin avauksiin ja kärkkäisiin hyökkäyksiin. Oman kampanjanani koetan pitää rakentavana ja asiakeskeisenä – tervetuloa mukaan tekemään sitä!

Tapaamiset

Loppuvuoden aikana omat tapaamiseni jäivät aika vähiin kiireisen kokousrytmin takia, ja tapaamiset olivat luonnollisesti pääasiassa etänä. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

• Caruna
• Fennovoima
• HybridCoe
• Ilmatieteen laitos
• Koneyrittäjät
• Lempäälän Energia Oy
• Pohjanmaan Hyötyjätekuljetus Oy
• Rakennusteollisuus
• SAK
• Sitra
• Suomen Vuokranantajat ry
• Teknologiateollisuus
• Trustly.com
• Turun työnantajayhdistys
• Vapo
• Voltan lähienergia

Kuva vihreästä politiikosta sammaleisessa metsässä maiharirotsissa on jo aika klisee, mutta siitä ei pääse mihinkään, että luonnossa dallailu on erinomainen tapa relata kaiken kiireen välissä.