Lämmitys, liikenne ja sähkö ovat kaupungin suurimmat päästölähteet, eikä epäsuoriakaan päästöjä saa unohtaa.
Kunnallinen päätöksenteko on keskeinen ilmastopolitiikan foorumi. Asuminen ja liikenne ovat merkittäviä päästölähteitä, ja näitä ohjaavat päätökset ovat isosti kuntien käsissä. Julkisilla hankinnoillaan kunnat voivat vivuttaa kestävää siirtymää.
Helsinki asetti kuluvan valtuustokauden aluksi kaupunkistrategiassaan tavoitteen olla hiilineutraali 2035*. Tavoitetta edistämään valmisteltiin sittemmin 147 toimenpiteen toimenpideohjelma, jonka etenemistä voi seurata erinomaisen Ilmastovahti-palvelun avulla.
Helsingin päästöt eivät tällä valtuustokaudella ole kuitenkaan erityisesti laskeneet. Vuosien 2019 ja 2016 välillä päästöt putosivat 4,4 %. Lämmin koronavuosi 2020 tullee toki näkymään selkeänä pudotuksena, mutta sen taustalla ei tietenkään ole sellainen rakenteellinen ja pysyvä päästövähennys, jota pitäisi tavoitella.
Tällainen päästökehitys ei sinänsä kerro epäonnistumisesta. Tällä kaudella on tehty monia päätöksiä ja linjanvetoja, jotka kokonaisuudessaan vähentävät päästöjä, vaikkeivät välttämättä heti näy. Tärkeintä kehitystä on ollut tiiviin raidekaupungin kaavoittaminen ja rakentaminen ja kävelyyn ja pyöräilyyn panostaminen. Vuosittaisia päästöjä katsoessa onkin tärkeää muistaa, että Helsinki kasvaa. Asukasta kohden hiilipäästöt ovat Helsingissä nyt yli 40 % pienemmät kuin 1990-luvulla.
Asukasta kohden hiilipäästöt ovat Helsingissä nyt yli 40 % pienemmät kuin 1990-luvulla.
Siitä ei silti pääse mihinkään, että hiilineutraalisuuteen on vielä matkaa ja päästöt on saatava nimenomaan absoluuttiseen laskuun. Seuraavan valtuuston onkin siis paitsi jatkettava kestävän kaupungin rakentamista, myös kiihdytettävä tahtia. Tätä savottaa on paikallaan avata sen suhteen, mistä kaupungin päästöt syntyvät. On paikallaan käydä läpi Helsingin suurimmat päästölähteet ja se, mitä niihin tarttuminen vaatii.
1. Hiilen hallitsema lämmitys: 57 % päästöistä
Helsingin ilmastopolitiikassa ei voi ohittaa lämmityksen merkitystä. Lämmityksen päästöistä suurin osa liittyy kaukolämpöön, joka yksin kattaa yli puolet (52 %) päästöistä. Syynä on tietysti hiileen (56 %) ja maakaasuun (32 %) nojaava tuotanto. Kaukolämmön tuotantopaletti muuttuu ratkaisevasti jo nykyisillä päätöksillä. Hanasaaressa hiilenpoltto loppuu kaupungin omasta päätöksestä jo vuoteen 2024 mennessä, kansallisesti kivihiilestä tulee laitointa vappuna 2029.
On tärkeää, että biomassan rooli jää mahdollisimman pieneksi ja väliaikaiseksi.
Hiilestä on hienoa päästä eroon, mutta sen korvaaminen biomassalla on ilmastolle ja luonnolle erittäin vahingollista, vaikka paperilla päästöt putoaisivatkin. Siksi on tärkeää, että biomassan rooli jää mahdollisimman pieneksi ja väliaikaiseksi. Nykyinen valtuusto on ollut kiitettävän kriittinen biomassaa kohtaan, mutta haasteena on se, että nykyinen kansallinen ja eurooppalainen lainsäädäntö suosii vahvasti biomassan asemaa, ja kaukolämmöstä vastaava Helen on markkinoilla toimiva yritys.
Biomassan roolia on kuitenkin jo onnistuneesti kavennettu, ja Hanasaarta korvaamaan on rakennettu ja valmisteilla polttoon perustumattomia ratkaisuja, kuten Katri Valan lämpöpumppaamon laajentaminen ja Mustikkamaan lämpövarasto. Kaupunki puolestaan on skarpannut maalämmön ja muun pienemmän mittakaavan hajautetun tuotannon edellytyksiä. Energiatehokkaalla rakentamisella ja energiarempoilla saadaan pienennettyä lämmöntarvetta tuntuvasti. Ilmaston lämpeneminenkin näkyy lämmöntarvetta, vaikka tämän talven pakkaset muistuttavat, etteivät vuodet ole veljiä keskenään.
Salmisaaren hiiltä ja Vuosaaren kaasua ei näillä ratkaisuilla silti korvata millään. Siksi kaupunki käynnisti Helsinki Energy Challenge -projektikilpailun, jossa etsitään uusia tapoja lämmittää kaupunki kestävästi. Skaban tulokset saadaan maaliskuussa, ja odotan niitä innolla. Kisa veti niin paljon osallistujia, että finalistiehdokkailla on varmasti tarjota monia kelpo ratkaisuja Helsingin ja muiden kaupunkien käyttöön.
Uutta fysiikkaa kisasta ei kuitenkaan ole tulossa ulos. Käytännössä kaupungin voi lämmittää päästöttömästi erilaisilla lämpöpumpuilla tai varastoilla, erilaiset hukkalämmöt mukaanlukien, geolämmöllä, suoraan sähköllä, synteettisillä polttoaineilla tai ydinvoimalla. Riittävään mittakaavan hukkalämpöä taitaa olla käytännössä tarjolla vain Kilpilahden öljynjalostamosta, jonne on harmillisen pitkä matka ja toki ratkaisu kytkisi kaupungin lämmityksen riippuvaiseksi fossiilisesta öljynjalostuksesta.
Itse pidän edelleen pienydinvoimaa teknisesti parhaana vaihtoehtona kaupungin lämmittämiseen. Tiellä on edelleen jäykkä lainsäädäntö, jonka päivittäminen tarvitsisi kipeästi vauhtia. Kaupunki ei lakeja säädä, mutta Helsingin ja Helenin kannattaisi laittaa isosti paukkuja paremman lain lobbaamiseen. Pilotoinnin voisi hyvin aloittaa nykyisenkin lain puitteissa.
2. Autoista riippuvainen liikenne: 24 % päästöistä
Lämmön jälkeen seuraavaksi suurimman siivun päästöistä aiheuttaa liikenne, jonka päästöistä henkilöautot kattavat noin puolet. Autojen päästöihin voi puuttua kahdella tavalla: Vähentämällä autoilua ja vaihtamalla autojen käyttövoimia.
Käytännössä molempia tarvitaan väistämättä, ja samalla saadaan parempaa kaupunkia. Autoilun määrään puree tiiviin raidekaupungin rakentaminen ja pyöräilyinfraan panostaminen. Lisäksi on tärkeää hinnoitella autoilun haitat oikeudenmukaisesti: Autot vaativat paljon tilaa, joka on muusta käytöstä pois. Siksi pysäköinnin on syytä olla markkinaehtoista sekä rakentamisen että hinnoittelun osalta. Ruuhkamaksut on paikallaan ottaa käyttöön kunhan ne salliva laki saadaan valmisteltua ja voimaan. Kävelykeskustan laajentaminen kannattaa jo ihan keskustan viihtyisyyden ja vetovoimankin kannalta.
Sähköautoissa kehitys näyttää lupaavalta.
Kokonaan ilman autoja ei kaupunki silti tietenkään pyöri. Kaupunkirakenne ei muutu hetkessä, ja moni tarvitsee autoa arjessaan. Siksi autoliikenteen sähköistämistä on syytä tukea erilaisin kannustimin ja informaatiota tarjoamalla. Tältä osin kehitys näyttää kyllä vuosi vuodelta lupaavammalta. Kun hiilineutraalisuusohjelmaa laadittiiin 2018, oli taustaoletuksena, että ilman erillisiä toimenpiteitä autokannasta on vuonna 2035 14 % sähköisiä, plugarit mukaanlukien. Tavoitteena on toimenpiteillä nostaa tuo osuus 30 prosenttiin. Tämän päivän lukujen valossa on enemmänkin niin, että kaupungin pitäisi erikseen yrittää estää sähköautoja, jotta tuota tavoitelukua ei saavuteta. Myös joukkoliikenteessä sähköbussit etenevät vauhdilla.
3. Koko ajan tarpeellisempi sähkö: 14 % päästöistä
Päästötilastoissa kulutussähkön osuus Helsingin päästöistä on 14 % (suora sähkölämmitys on laskettu tässä osaksi lämmitystä). Tämä on kuitenkin sikäli kirjanpidollinen luku, että sähkön päästöt lasketaan todellisen kulutuksen, mutta valtakunnallisen päästökertoimen mukaan. Tämä on tietysti ihan oikein, sillä tosiasiassa verkosta tulee samaa sähköä kaikille.
Helsingin suhde sähköön muuttuu kaukolämmön muutoksen myötä. Nyt hiiltä ja kaasua poltetaan Hanasaaren, Salmisaaren ja Vuosaaren CHP-voimaloissa, joista saadaan lämmön ohella sähköä – se on fiksua, sillä tällöin hyötysuhde on erinomainen. Nämä korvaava tuotanto joko suoraan kuluttaa sähköä (lämpöpumput ja -varastot, mukaan lukien geolämpö) tai ei tuota sitä (biolämpölaitokset ja ydinvoima). CHP sinänsä onnistuu bioenergialla tai ydinvoimalla, mutta todennäköisesti pelkkä lämmöntuotanto on taloudellisempaa. Lämmityksen ohella liikenteen ja teollisuuden sähköistyminen lisää sähkön tarvetta entisestään.
Helsingissä siis kulutetaan jatkossa enemmän ja tuotetaan vähemmän sähköä.
Helsingissä siis kulutetaan jatkossa enemmän ja tuotetaan vähemmän sähköä. Tämä on ihan perusteltua, sillä sähköä voi helposti kuskata pidempääkin, eikä sitä tarvitse tai oikeastaan mahdukaan tuottamaan Helsingin alueella erityisen hyvin. Kattopintoja kannattaa toki hyödyntää aurinkosähkön tuotantoon. Tuulivoimaa mahtuisi merelle, mutta esteenä on yhteensovittaminen maanpuolustukselle kriittisen tutkatoiminnan kanssa.
Suomen sähköverkossa kulkeva sähkö puhdistuu päästöistä koko ajan, kun tuulivoiman osuus kasvaa ja kun uudet ydinvoimalat saadaan verkkoon. Ongelma tosin tässäkin on nollapäästöiseksi oletettu bioenergia. Mitenkään automaattista kehitys ei kuitenkaan ole, se vaatii päästöttömiä investointeja, ja sähkön tarve kasvaa myös Helsingin ulkopuolella. Sähkön suhteen Helsingin ilmastopolitiikassa korostuukin vastuullisuus ja kokonaiskuvan ymmärtäminen. Jos ja kun täällä lämmitystä sähköistetään, on syytä muistaa ettei sähkö tule töpselistä. Siksi Helsingin on vaikutettava sen puolesta, että edellytykset päästöttömän sähköntuotannon kehittämiseen ovat kunnossa myös kaupungin rajojen ulkopuolella.
4. Kovin pieneksi jäävä kaikki muu: 5 %
Lämmityksen, liikenteen ja kulutussähkön lisäksi päästöjä syntyy Helsingissä muun muassa teollisuudessa ja työkoneissa, maataloudessa ja jätteiden käsittelyssä. Näiden osuus koko kaupungin päästöistä on pieni, mutta ei täysin merkityksetön. Oikeudenmukaisuuden ja signaalivaikutuksen takia myös näissäkin puuhissa on syytä kiinnittää päästökehitykseen huomiota.
5. Vaikeammin mitattavat epäsuorat päästöt
Tosiasiassa Helsingin päästötilastoissa näkyy vain osa kaupungin ja kaupunkilaisten päästöistä. Päästöluvut sisältävät kaupungin rajojen sisällä syntyvät päästöt ja sähkön osalta kaupungin sisällä tapahtuvan sähkönkulutuksen päästöt. Kun huomioidaan kaupungin ja kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat päästöt, ovat kokonaispäästöt ainakin tuplasti suuremmat.
Olisi itsensä huijaamista unohtaa mittavat epäsuorat päästöt.
Näiden niin sanottujen scope 3 -päästöjen osalta kirjanpito on huomattavasti kaupungin sisällä syntyviä päästöjä monimutkaisempaa, ja niissä painottuvat enemmän yksilöiden kulutusvalinnat. Siksi on perusteltua, että kaupungin ilmasto-ohjelma keskittyy suoriin päästöihin. Olisi kuitenkin itsensä huijaamista unohtaa mittavat epäsuorat päästöt.
Kaupunki voi kannustaa ja ohjata asukkaita ja yrityksiä vähäpäästöisempiin valintoihin monin tavoin. Kaupunkikonsernin julkiset hankinnat tarjoavat ison muskelin paremman maailman vivuttamiseen. Helsinki hankkii tavaroita ja palveluita noin 2,5 miljardilla eurolla vuosittain. Ilmasto- ja kestävyyskriteerien avulla kaupunki voikin luoda kysyntää ja markkinoita kestävälle bisnekselle. Yksittäisten kilpailutuskriteerien avulla tässä konsernitason strateginen ohjaus ja tavoitteet ovat tarpeen – esimerkkinä näistä tällä kaudella hyväksytty tavoite lihan ja maidon kulutuksen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä.
Erilaisia ilmasto- ja ympäristökriteereitä hyödynnetään toki paljon jo nykyisin, ja tänä päivänä on tyypillistä, ettei se välttämättä edes nosta hintaa. Kriteerien osalta on kuitenkin syytä olla tarkkana ja huolehtia, että ne asetetaan tiede eikä imago edellä. Uusiutuvan energian sijaan pitää vaatia vähäpäästöistä, luomun tai lähiruuan sijaan ekologisesti kestävää ruuantuotantoa.
Lopuksi
Helsingin hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 on hyvä, ja siitä on syytä pitää tinkimättömästi kiinni. Vaikka tavoitevuoteen on 14 vuotta aikaa, tehdään ensi valtuustokaudella taas valtavasti ratkaisevan tärkeitä päätöksiä, jotka joko edistävät tai haittaavat tuon tavoitteen saavuttamista. Ilmastopolitiikka on monin osin win-win-politiikkaa, jolla saadaan myös viihtyisämpää, tasa-arvoisempaa ja terveellisempää kaupunkia. Ilmastopäätöksenteon vaikuttavuudesta, tiedepohjaisuudesta ja oikeasta fokuksesta on tärkeä pitää huolta myös ensi kaudella. Lisäksi päästövähennyksiin tähtäävän politiikan rinnalla tarvitaan nykyistä vahvempaa luonnon monimuotoisuuden huomioimista.

Kylmä talvi on omiaan muistuttamaan, että kaupunki tarvitsee lämpöä jatkossakin. Se pitää kuitenkin tuottaa päästöttömästi esimerkiksi pienydinvoimalla.
* Tosiasiassa tavoitellaan 80 % päästövähennystä, ja loput on tarkoitus kompensoida. Tämä on vallalla oleva käytäntö kuntatasolla, joka tulee ns. Hinku-kriteereistä (https://www.hiilineutraalisuomi.fi/fi-FI/Hinku/Hinkukriteerit)
Viimeisimmät kommentit