Naton laajentuminen itään on parantanut paitsi jäsentensä, myös Euroopan turvallisuutta. Eikö sama pätisi myös pohjoismaissa? 

Turvallisuuspoliittinen tunnelma Euroopassa on juuri nyt kireällä, kun Venäjä keskittää voimaa Ukrainan suunnalle, oppositiojohtaja Navalnyi riutuu vankilassa ja Tsekeissä on noussut esiin vakavia epäilyjä venäläisten tiedustelupalveluiden osuudesta ammusvarikon räjähdykseen maassa 2014. Samalla kun näitä käsillä olevia haasteita ratkotaan, herättää tilanne jälleen pohtimaan Suomen ja Euroopan turvallisuusjärjestelyitä laajemmin.

Vaikka Suomi ei ole Naton jäsenmaa, on Natolla keskeinen asema Suomen turvallisuuspolitiikassa. Viime vuonna julkaistu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko toteaa, että Nato on keskeinen transatlanttista ja eurooppalaista turvallisuutta ja vakautta edistävä toimija, jonka kanssa Suomi kehittää syventynyttä kumppanuusyhteistyötä omista lähtökohdistaan. 

Virallisen kumppanuuden lisäksi Suomen ja Naton nivoo yhteen se, että 27 EU:n jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon. Vaikka myös EU on turvatakuineen turvallisuuspoliittinen yhteisö ja puolustusyhteistyön alusta, on tilanne edelleen se, että Nato on eurooppalaisen puolustuksen kivijalka, jonka puitteissa puolustusyhteistyö ja erityisesti harjoittelu pitkälti tapahtuu. 

Muitakin rajapintoja on. Suomi tekee kahdenvälistä puolustusyhteistyötä useiden Nato-maiden kanssa, joista Yhdysvallat on luonnollisesti merkittävin. Monenkeskeistä yhteistyötä taasen tehdään esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian vetämissä maaryhmissä, joiden osanottajista suurin osa on Naton jäseniä. Suhde Natoon muodostaa jakolinjan myös pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä, kun Tanska, Norja ja Islanti ovat jäseniä ja Ruotsi ja Suomi eivät. 

Selkeämmät rakenteet ja työnjako

Oma opiskelutaustani on tekniikan parissa, ei kansainvälisessä politiikassa, ja omaan silmääni puolustusyhteistyö- ja turvallisuusjärjestelyt Euroopassa ovat kohtalaisen monimutkainen himmeli – varsinkin kun huomioidaan se, että ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asetelmissa puhutaan usein lännestä, länsimaista tai läntisestä arvoyhteisöstä jotakuinkin yhtenäisenä joukkona. Erilaisten verkostojen ja järjestelyiden pohjalla tilanne on kuitenkin se, että Euroopan Nato-maille liittouma on ensisijainen puolustuspolitiikan perusta, jota muut järjestelyt sitten täydentävät.

Puolustusyhteistyö- ja turvallisuusjärjestelyt Euroopassa ovat kohtalaisen monimutkainen himmeli.

Tästä näkökulmasta Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon selkeyttäisi Euroopan turvallisuusrakenteita huomattavasti*.  Erilaisia täydentäviä yhteistyökuvioita ja -järjestelyitä olisi toki edelleen, mutta ilman ylimääräistä saumaa. Yleisesti työnjakoa EU:n ja Naton välillä olisi mahdollisuuksia selkeyttää sitä paremmin, mitä kattavammin EU-maat Natoon kuuluvat. Toimiva työnjako ja yhteistyö on erityisen tärkeää puolustauduttaessa laaja-alaista hybridivaikuttamista vastaan, jossa tarvitaan sekä siviili- että sotilasviranomaisten voimavaroja, ja jossa erilaiset päätöksenteon ja yhteistyön saumakohdat ja katveet ovat hyökkääjälle herkullisia maalitauluja ja haaste vastatoimien toteuttamiselle.

Korkeampi kynnys tuo vakautta

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena ei toki ole organisatorinen selkeys, vaan vakaa ja turvallinen maailma. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydellä voi argumentoida olevan vakautta lisääviä tai heikentäviä vaikutuksia. Lähtökohtaisesti turvallisuuspolitiikassa asetelmien selkeys on silti eduksi: Jos kohdistaa aggression liittoutuneeseen maahan, tietää asettuvansa koko liittoumaa vastaan. Tämän kääntöpuolena on tietysti välitön eskalaatio, sillä alueellinen konflikti Nato-maan kanssa on heti Euroopan kattava ja Atlantin ylittävä kriisi. Maa, jonka turvallisuuspoliittinen asema on selkeä, on tällaisessa asetelmassa vähemmän houkutteleva kohde uhkapelille ja rajojen venyttämiselle. 

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys sitoisi Itämeren pohjoisten ja eteläisten rantojen turvallisuuden entistä tiiviimmin yhteen.

Virallisen ulkopoliittisen analyysin Suomessa toteaa edellä mainittu valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, joka päivitettiin viime syksynä. Selonteko tunnistaa Naton roolin Itämeren alueen vakauttajana, ja sen mukaan Naton ja Yhdysvaltain lisääntynyt toiminta ja läsnäolo Baltian maissa ja Puolassa on lisännyt vakautta Itämeren alueella. Näihin maihin on sijoitettu Naton pysyviä kansainvälisiä yksiköitä vuodesta 2017 lähtien niin sanotun Enhanced Forward Presence (EFP) -järjestelyn puitteissa. EFP-osastojen kokonaisvahvuus on vajaa viisi tuhatta sotilasta, eli alueen välittömän sotilaallisen puolustuksen vahvistuksena niiden rooli on rajallinen. Sen sijaan ne toimivat poliittis-sotilaallisena pidäkkeenä, sitouttavat koko liittokuntaa Baltian ja Puolan puolustamiseen ja nostavat sitä kautta kynnystä aggressioon näitä maita kohtaan.

Tämän on siis meillä katsottu vakauttavan aluetta. Itse taipuisin ajattelemaan, että sama logiikka pätisi myös Suomeen ja Ruotsiin, ilman ansalankajoukkojakin oman vahvan puolustuksemme ansiosta. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys sitoisi samalla Itämeren pohjoisten ja eteläisten rantojen turvallisuuden entistä tiiviimmin yhteen, mutta ei ehkä lopulta radikaalisti nykyistä enempää. Edellä mainittu selonteko nimittäin toteaa, ettei Suomi EU:n jäsenenä voisi olla ulkopuolinen, jos turvallisuus lähialueillamme tai muualla Euroopassa olisi uhattuna. Ja jos Helsingin Sanomiin haastateltua ulkopolitiikan konkaria John Boltonia on uskominen, nähdään Suomi osana Baltian liittyvää kokonaisuutta jo nyt – mikä ei silti Boltonin mukaan tarkoita, että Yhdysvallat olisi ilman Nato-jäsenyyttä rientämässä Suomen avuksi kriisin koittaessa.

Suomen turvallisuus ei siis riipu vain siitä, mitä Suomen alueella tapahtuu. Tämä on paitsi itsestäänselvyys globaalissa, verkottuneessa maailmassa, myös sementoitu linja osana EU-jäsenyyttä. Laajalti päällekkäisten Nato- ja EU-jäsenyyksien takia Suomi ei käytännössä voi olla poliittisesti neutraali tilanteessa, jossa eurooppalaista Nato-maata vastaan hyökätään. Suomen Nato-jäsenyys selkeyttäisi asetelmaa ja nostaisi osaltaan kynnystä hyökätä. Vastaavasti Suomi nauttisi luonnollisesti yhteisen puolustuksen suojaa.

Venäjän nykyhallinnon linssin läpi katsottuna Naton laajentuminen ei arvatenkaan ole vakauttavaa, vaan oikeastaan päinvastoin: Venäjälle Naton aktiivisuus ja laajentaminen ovat haasteita, joihin on tasapainon nimissä vastattava. Tämä näkökulma on paikallaan ymmärtää, mutta sen ei ole syytä määrittää pohjoismaisia puolustuspoliittisia valintoja tai kaventaa kansallista liikkumatilaa. Kärjistäen voi todeta, että jos Euroopan turvallisuus järjesteltäisiin Kremlille mieleisellä tavalla, se tietäisi kovia aikoja vapaudelle, demokratialle ja kansalliselle itsemääräämisoikeudelle monissa maissa. Etupiiriajattelu ei yksinkertaisesti sovi eurooppalaiseen arvopohjaan.

Puolustusliittona Nato ei edes laajetessaan tosiasiassa uhkaa Venäjää alueena, vaikka entisten alusmaiden halu suojautua ja menestyvien demokratioiden asettama aatteellinen haaste kiusallisia asioita autoritääriselle hallinnolle ovatkin.

Puolustus pidettävä kunnossa jäsenenäkin

Suomen oman alueen välittömän puolustamisen kannalta Nato-jäsenyys ei välttämättä toisi suuria muutoksia. Nato-mailla ei ole ylimääräisiä merkittäviä joukkoja sijoitettavissa Suomeen tai Ruotsiin – tätä alleviivaa myös Baltian ja Puolan EFP-joukkojen ohuus. Suomen puolustus olisi siis edelleen ennen kaikkea Suomen vastuulla, eikä jäsenyys siten poistaisi tarvetta laajalle asevelvollisuusarmeijalle. Myös kahden- ja monenkeskisille täydentäville järjestelyille olisi edelleen paikkansa. 

Nato ei ole mikään hopealuoti, jonka turvin omaa puolustusta voisi ajaa alas.

Jäsenyys silti kiistatta vahvistaisi Suomen puolustusta erityisesti Yhdysvaltojen globaaleilla suorituskyvyillä ja liittouman teknologisilla kyvykkyyksillä ja resursseilla, jotka ovat käytännössä yksittäisen pienen maan ulottumattomissa. Harjoitusedellytykset paranisivat ja kiinteä, yhteinen puolustussuunnittelu kaikkien Pohjoismaiden ja Baltian alueiden osalta olisi osiensa summaa vaikuttavampaa – ja kustannustehokkaampaa.

Nato ei siis olisi mikään hopealuoti, jonka turvin voisimme ajaa alas omaa puolustustamme. Natolla on myös omat sisäiset haasteensa, joista kenties merkittävin on kysymys taakanjaosta Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden välillä, jota ajaa osaltaan Yhdysvaltojen huolien kääntyminen yhä enemmän Atlantilta Tyynellemerelle ja Kiinan suuntaan. Turkin kehitys haastaa liittouman arvopohjaa.

Suomi ja Ruotsi yhdessä paras vaihtoehto, pelkkä Ruotsi huonoin

Kaikki edellämainittu huomioiden ajattelen, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys edistäisi sekä Suomen omaa, että koko Euroopan turvallisuutta ja on siksi tavoiteltava asia. Liittyminen vahvistaisi Pohjoismaiden ja Baltian puolustusta, Natoa ja EU:n toimintakykyä. Samoja hyötyjä saataisiin toki jo siitäkin, että Natoon liittyisi ainoastaan Suomi ilman Ruotsia, mutta koko pakettia vähemmän. Liittoutumisen hintalappuna voidaan nähdä tietynlainen kansallisen liikkumatilan kaventuminen, mutta tämän merkitystä arvioidessa on paikallaan välttää likinäköisyys ja tarkastella Suomen turvallisuuden kytköstä lähialueisiin laajemmin. 

Lopulta kyse on silti erilaisten arvojen, arvioiden ja riskien painottamisesta, ja ymmärrän hyvin niitäkin, joiden mielestä nykytila ja tiivis kumppanuus on parempi ratkaisu. Jos kuitenkin ajatellaan, että liittymiselle on olemassa – turvallisuustilanteen kehittymisestä riippuen – jokin oikea aika, ovat silloin myös olemassa ne vaihtoehdot, joissa liittoudutaan “liian aikaisin” tai “liian myöhään”. Näistä etukeno on todennäköisesti myöhästymistä paljon turvallisempi vaihtoehto. Tiivis yhteistyö ja mahdollisuus jäsenyyteen on joka tapauksessa erittäin tärkeää pitää mukana linjoissa – kaikkein surkein vaihtoehto olisi varmaankin se, että Ruotsi liittyisi Natoon, ja Suomi sulkisi itsensä liiton ulkopuolelle. Silloin riskinä ovat kylmät ja yksinäiset ajat.

ps. Nykyinen maailmantilanne ei ole liittymisprosessin kannalta ihan helpoin, ja mahdollinen pyrkimys synkronoida valinnat Ruotsin kanssa tuo omat mutkansa. Tässä valossa Suomen ja Ruotsin jättäytyminen pois Naton laajentumisesta vuosituhannen vaihteen laajentumiskierroksilta vuosina 1999 ja 2004 näyttäytyy ilmeisenä virheenä. Jälkiviisastelu ei kuitenkaan tee Suomesta tai maailmasta turvallisempaa, ja kiikarit kannattaa suunnata tulevaan kehitykseen. On myös mahdollista, että Nato-jäsenyys tuolloin olisi johtanut sotilaallisen maanpuolustuksen heikentämiseen vuosina, joina Naton fokus oli kollektiviisen puolustuksen sijaan kriisinhallinnassa. Jättäytyminen Naton ulkopuolelle ei toki suojannut Ruotsia tältä kehitykseltä.

* Neljä muuta liittoutumatonta EU-maata ovat Itävalta, Irlanti, Malta ja Kypros. Näiden maiden huomattavasti pienempi merkitys tässä kuviossa selviää karttaa katsomalla.

Hollantilaisia EFP-joukkoihin kuuluvia sotilaita sotaharjoituksessa Liettuassa vuonna 2018. (Kuva: Nato)

Jätetty eduskunnan puhemiehelle 9.4.2021

Suomi tarvitsee kipeästi lisää eri alojen osaajia, sillä ilman lisätoimia työikäisten suhteellinen osuus väestöstä tulee vähenemään selvästi tulevina vuosikymmeninä. Työikäisten osuus Suomen väestöstä oli Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan 62 prosenttia vuonna 2019. Ennusteen arvion mukaan työikäisten määrä vähenee 60 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä, ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Trendi ei aseta haastetta vain julkisen talouden tasapainolle, vaan myös yritysten toiminnalle – useat yritykset ovat raportoineet jo nyt, että osaavaa työvoimaa on haastavaa löytää Suomesta. Koko työperäisen maahanmuuton prosessi tarvitsee sujuvoittamista ja korkeampaa tavoitteellisuutta, mikä vaatii tietysti riittäviä resursseja. Suomella olisi syytä olla selvät tavoitteet osaajien määrien ja osaamisalojen osalta, jotta politiikkatoimia voitaisiin toteuttaa mahdollisimman kohdistetusti.

Työperäisen maahanmuuton merkitys on Suomelle niin keskeinen, että siihen liittyvien prosessien tulisi olla huippuluokkaa: Byrokratia ei saisi olla este eikä hidaste, vaan sen tulisi olla sujuvaa ja ihmislähtöistä. Lähtökohtana tulisi olla se, että työlupa hyväksytään, jos hakemusta ei ole hylätty kuukauden sisällä sen hakemisesta. Tilastojen valossa tällainen prosessi olisi järkevä, sillä esimerkiksi vuonna 2019 ensimmäisistä työnteon perusteella haetuista oleskeluluvista hyväksyttiin yli 75 prosenttia. Hakemusten pitäisi olla myös mahdollisimman helposti ymmärrettäviä ja täytettäviä, jotta koko hakemisprosessi ei venyisi kohtuuttomasti hakemuksiin mahdollisesti eksyneiden virheiden takia.

 Byrokratia ei saisi olla este eikä hidaste, vaan sen tulisi olla sujuvaa ja ihmislähtöistä.

Erityisesti kansainvälisesti kilpailtujen osaajien hakemusten käsittelyprosessia on tarkasteltava kriittisesti. Tällainen osaaja ei välttämättä ole valmis odottamaan Suomeen pääsyä useita kuukausia, ja nopea käsittelyprosessi voisi tehdä Suomesta astetta houkuttelevamman maan hakea tänne töihin. Yksi tapa nopeuttaa kansainvälisesti kilpailtujen osaajien hakemusten käsittelyprosessia voisi olla tähän tarkoitukseen suunnattu oma yksikkönsä.

Olisi pohdittava vakavasti sitäkin, voisiko joissain julkishallinnon osissa ottaa englannin käyttöön virallisena asiointikielenä, jotta asiointi Suomessa olisi helpompaa kansainvälisille erityisosaajille, jotka puhuvat usein hyvää englantia.

On myös hyvä huomata, että kolmanneksi yleisin peruste hakea oleskelulupaa EU:n ulkopuolelta Suomeen ovat opinnot Suomessa. Opiskelijat ovat suuri ja potentiaalinen ryhmä, joista monella on  mielenkiintoa jäädä työskentelemään Suomeen opintojen päätyttyä, selkeä side suomalaiseen yhteiskuntaan ja valmiita verkostoja maassa. Valmistuneille olisikin perusteltua myöntää automaattisesti pysyvä oleskelulupa.

Myös ensimmäisen työluvan jälkeisten prosessien toiminnan varmuus ja jouhevuus ovat tärkeitä. Prosessin lähtökohtana tulisi olla se, että ihmisten olisi helppoa elää arkeaan ja tehdä työtään Suomessa. Pohtimisen arvoisia keinoja voisivat olla esimerkiksi oleskeluluvan muuttaminen ulkomaalaisen henkilökorttia vastaavaksi asiakirjaksi, ja erilaisten lupiin ja päätöksiin liittyvien kriteerien tarkasteleminen moninaisten elämäntilanteiden kannalta. Esimerkiksi henkilöille, jotka työskentelevät aloilla, joilla työsopimukset ovat tyypillisesti lyhyitä ja määräaikaisia, vakinaisen osoitteen saamiseen vaadittavien kriteerien täyttäminen voi olla haastavaa oleskelun ensimmäisen vuoden aikana. Vakinainen osoite on vaatimus useissa peruspalveluissa Suomessa, ja sen saaminen mahdollisimman pian työn alettua helpottaisi monen elämää. Olisi syytä pohtia sitäkin, voisiko lyhyimpiä oleskelulupia pidentää, jotta ihmisillä olisi joustovaraa etsiä halutessaan esimerkiksi uusi työpaikka tai järjestellä muuten asioitaan Suomessa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo edistää työperäistä maahanmuuttoa Suomeen, sujuvoittaa maahanmuuton käytäntöjä ja helpottaa Suomessa jo työskentelevien ulkomaalaisten elämää lupaprosessien ja muun byrokratian osalta?

Helsingissä 9.4.2021

Atte Harjanne [vihr]
Inka Hopsu [vihr]

Politiikassa eletään taas koronan hallitsemaa kevättä – onneksi rokotukset etenevät. Pandemia on pysynyt täällä verrattain hyvin kurissa, vaikka päätöksenteossa on nähty myös kompurointia.

Vuoden 2021 alkupuoli olisi voinut kulua paremmissakin merkeissä. Koronatartunnat lähtivät jälleen nousuun vuoden alussa, ja nousivat kolmannessa aallossa ennennäkemättömän korkeisiin lukuihin. Viruksen ärhäkämpi brittimuunnos on syönyt rajoitusten ja toimien tehoja, ja maaliskuun alussa Suomen julistettiin olevan jälleen poikkeusoloissa. Eduskunta siirtyi päätöksenteossa koronamoodiin, jossa täysistunnossa käsitellään pääsääntöisesti vain koronaan liittyviä tai muuten kiireellisiä asioita. Avaankin tällä kertaa kvartaalikatsauksessa alkuun hieman pidemmin ajatuksia koronatilanteen hoitamisesta alkuvuoden osalta. 

Katsaus koronatoimiin

Koronaan liittyvässä päätöksenteossa on nyt alkuvuonna nähty sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Isossa kuvassa tilanne on Suomessa pysynyt verraten hyvänä: tartuntojen, sairaalapotilaiden ja kuolemien luvut ovat jääneet täällä suhteellisen mataliksi samaan aikaan, kun monessa maassa Euroopassakan on nähty varsin karmeita lukuja. Myös taloudelliset vaikutukset ovat jääneet siedettävämmiksi, vaikka erityisesti palvelualojen kokema isku kova onkin. Samalla Suomessa rajoitukset ovat olleet maailman mittakaavassa kevyitä. Silti esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden tilanne ja pidemmän aikavälin seuraukset kuumottavat todella paljon. Vaikka rokotteita on saatu turhan hitaasti, on itse rokottaminen on rullannut mallikkaasti.

Kaikilta osin koronakriisin hoito ei kuitenkaan ole mennyt putkeen. Kuntavaalien siirto oli perusteltu ratkaisu, mutta ajautuminen tilanteeseen, jossa se oli huonoista vaihtoehdoista kenties paras ja tehtiin viime tipassa, olisi voitu välttää. Siirto herätti itselläni huolta ministeriön varautumisen tasosta yleisemmin. Koronahan ei ollut täysi yllätys, ja Suomessa oli jo vuonna 2012 valmisteltu varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten. On selvää, ettei kaikkeen voi varautua, mutta näin jälkikäteen tuntuu hurjalta, ettei tässä suunnitelmassa oikeusministeriön osiossa käsitellä vaaleja, demokratian ydinprosessia, lainkaan. Ja vaikkei tästä suunnitelmasta ollut apua, olisi terveysturvallisten vaalien valmistelu pitänyt laittaa isosti käyntiin jo pitkällä viime vuoden puolella, jotta esimerkiksi lakimuutoksiin olisi ollut aikaa. Ei suomalainen demokratia tästä siirrosta lopulta isoa klommoa ota, mutta siirto näin lähellä vaaleja oli eittämättä epäonnistuminen.

Myös tartuntojen torjunta rajoilla kangerteli. Suomihan on pitänyt itse rajaliikenteen kontrollin verrattain tiukkana, mutta kattavan koronatestauksen saamisessa aikaan on kestänyt. Raja-asiasta on samalla tullut omanlaisensa poliittinen keppihevonen, jota jankataan myös maan sisäisten toimien yhteydessä. Tartuntoja ei kuitenkaan voi torjua jälkikäteen.

 Eksponentiaalisesti leviävää virusta voi torjua vain ennakkoon tai pahasti myöhässä.

Ehkä isoin feelu liittyy liikkumisrajoituksiin, joihin liittyvä hallituksen esitys kaatui perustuslakivaliokunnassa. Tiukempien rajoitusten valmistelu itsessään oli erittäin hyvä asia, sillä tarve niille voi syntyä nopeasti ja tilanne näytti varsin vaaralliselta maaliskuun puolivälissä. Eksponentiaalisesti leviävää virusta voi torjua vain ennakkoon tai pahasti myöhässä. Valmistelu meni kuitenkin mönkään, ja itselleni jäi prosessista vaikutelma, että keinona laajat liikkumisen rajoitukset lukittiin aika varhain erilaisten vaihtoehtojen rinnakkaisen arvioinnin sijaan. Perustuslakivaliokunta näki asian toisin, ja tuloksena oli bumerangi. Asiaa käsitteli talousvaliokuntakin, ja nosti monia kriittisiä huomioita. Talousvaliokunnan saama tilastotieto suomalaisten liikkumisesta osoittaa, että maaliskuussa ihmisten liikkuminen on lisääntynyt samalla kun tartuntaluvut ovat laskeneet. Tämä alleviivaa sitä, että laajat liikkumisrajoitukset olisivat olleet kehnosti kohdennettu, vaikkakin todennäköisesti varsin vaikuttava keino.

Riski tartuntojen ampaisusta nousuun on kuitenkin edelleen olemassa, ja työkalupakissa olisi tärkeää olla valmisteltuna ja päätettynä toimia sen varalle.

Liikkumisrajoitusten valmistelussa itseäni turhautti myös jälleen kerran kompastelu avoimuuden kanssa. Tiedon tarpeeton jemmaamisen sijaan olisi tärkeä rakentaa luottamusta, ja siinä avoimuus on keskeistä.

Rokotteiden alueellisen painotuksen viivästyminen on todennäköisesti huono asia ihan koko maan näkökulmasta.

Maaliskuun lopulla syntyi vielä vääntöä rokotusten kohdentamisesta alueellisesti epidemiatilanteen mukaan, jota kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä esitti ja joka THL:n laskelmien mukaan suojaisi terveyttä, vaikkei käytännön logistinen toteutus olisi aivan yksinkertaista. STM ja THL kuitenkin valmistelivat hallitukselle esityksen, jossa kohdennuksien edellytyksenä on koko maan riskiryhmien rokottaminen ensin, eikä tämän, kohdentamista huomattavasti hidastavan linjan perusteluja ole vielä kunnolla avattu ministeriön tai THL:n toimesta. Nähdäkseni on niin, että rokotteiden alueellisen painotuksen viivästyminen on sekä terveydensuojelun ja epidemian torjunnan että taudin talousvaikutusten kannalta huono asia ihan koko maan näkökulmasta.

Koronatoimien puutteiden käsittely voi kuulostaa jälkiviisaalta ja sitähän se toki monin osin onkin. On kuitenkin tärkeää olla arvioida toimintaa avoimesti ja kriittisesti, jotta jatkossa skarpataan. Mikään näkemäni tai lukemani ei myöskään viittaa siihen, että oppositiopuolueet olisivat onnistuneet koronan kanssa paremmin. Oppositiosta on toki annettu kritiikkiä ja joskus ihan aiheestakin, mutta myös vaadittu vuoron perään tiukempia ja löysempiä toimia usein epäjohdonmukaisesti. Pääosin hallitus on joka tapauksessa onnistunut koronakriisin hoidossa, erittäin vaikeassa tilanteessa. 

(Tammikuussa muuten julkaistiin Helmi Räisäsen ja Jussi T. Erosen kanssa Tiede ja edistys -lehteen kirjoittamamme tutkimusartikkeli, jossa vertailemme kevään 2020 koronakriisin ja ilmastokriisin päätöksentekoa Suomessa).

Eduskunta

Tammikuu on eduskunnassa pitkälti taukoa, ja varsinainen istuntokausi alkoi 2.2. Jatkan edelleen toistaiseksi suuren valiokunnan jäsenenä talous- ja puolustusvaliokuntien ohella. Koronatilanne on heijastunut erityisesti talousvaliokunnan työhön, kun valiokunta on käsitellyt yritysten tukitoimia ja ravintoloiden ja muiden palveluiden rajoituksia. Puolustusvaliokunnan painopiste on ollut erilaisissa kuulemisissa, ja erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta on kuultu ahkerasti maan parhaita asiantuntijoita laajalla skaalalla. Erikseen nimetty parlamentaarinen seurantaryhmä on siirtynyt UTP-selonteosta seuraamaan puolustusselonteon etenemistä, ja työ siinäkin porukassa jatkuu.

Koronaan liittyvät yritystuet ja rajoitustoimet vaativat monipuolista ja usein vaikeaakin pohdintaa.

Koronaan liittyvät yritystuet ja rajoitustoimet ovat vaatineet talousvaliokunnassa monipuolista ja usein vaikeaakin pohdintaa. On selvää, että tartuntojen tehokas torjunta on myös talouden etu, mutta samalla olisi tärkeää rajoittaa taloutta – ja ihmisten vapauksia – vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen ja tehokasta. Vastaavasti yritystukien suhteen on samaan aikaan estettävä konkursseja ja varmistettava nopean elpymisen edellytykset, mutta torppaamatta talouden tervettä dynamiikkaa. Nähdäkseni valiokunta on onnistunut työssään tässä tasapainoilussa varsin hyvin ja koettanut ohjata hallitusta kiinnittämään huomiota erityisesti erilasiin väliinputoajiin ja erilaisten alojen tasapuoliseen kohteluun.

Ihan pelkkää koronaa ei eduskunta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä toki ole ollut. Käsittelyssä on paraikaa muun muassa sote-uudistus ja sähkön siirtohintoja taklaava sähkömarkkinalaki. EU:n piirissä tapahtuu myös jatkuvasti. Hallitus esitteli EU-poliittisen selonteon, jossa itseäni miellytti erityisesti tiedepohjaisuus ilmasto- ja luontopolitiikassa, jonka on syytä näkyä sitten myös toimissa. 

Hallituksen laatima alustava elpymis- ja palautumissuunnitelma EU:n elpymispaketin käytöstä sisältää historiallisen mittakaavan, noin miljardin, panostukset vihreään siirtymään, mikä on tietysti erittäin hieno asia. Tärkeää on myös panostus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Tammi-maaliskuun aikana olen jättänyt pinon kirjallisia kysymyksiä. Kirjalliset kysymykset ovat siis keino kansanedustajana saada kirjallinen, virallinen selvitys hallitukselta – käytännössä asiasta vastaavalta ministeriöltä – jostakin asiasta. Ne ovat suosittu tapa nostaa jotakin yksittäistä asiaa tai teema esiin, ja joskus kysymykseen saa jopa aidosti vastauksenkin. 

Luonnon monimuotoisuuden taloudellista arvottamista käsitelleen ns. Dasguptan raportin tiimoilta esitin kysymyksen monimuotoisuuden huomioimisesta Suomen talouspolitiikassa. Jätin kysymykset myös tietokirjallisuuden rahoituksen asemasta, tietosuojavaltuutetun resursoinnista, Kilpailu- ja kuluttajaviraston valtuuksista puuttua markkinoita keskittäviin yrityskauppoihin ja Suomen osallistumisesta Euroopan avaruusjärjestön miehitettyihin avaruuslentoihin .

Maaliskuun lopulla jätin vielä kysymyksen ydinvoiman huomioimisesta EU:n kestävän rahoituksen taksonomiassa  – itse asiassa toista kertaa, koska tiedustelin jotakuinkin samaa asiaa viimeksi aika lailla vuosi sitten. Paljon on kuitenkin sittemmin tapahtunut: taksonomian käsittely on viivästynyt, ja edelleen riskinä on, että sen sisältö pohjaa enemmän politiikkaan kuin tieteeseen. Hyvänä uutisena Euroopan komission tutkimuskeskuksen (JRC) julkisuuteen vuotanut arviointiraportti  paukuttaa varsin vastaansanomattomasti, ettei tieteellisiä perusteluita ydinvoiman sulkemiselle ulos ole. Suomen on tärkeä vaikuttaa sen puolesta, että tämä linja pitää. On sinänsä pettymys, että Suomi ei liittynyt ydinvoimaa puolustaneiden maiden kirjelmään, vaikka bioenergian osalta näin tekikin.

Vuoden ensimmäinen Ulkopolitiikka-lehti nosti minut yhdeksi uuden sukupolven ulko- ja turvallisuuspolitiikan tekijöistä. Tämä oli iso kunnia, mutta samalla tunsin piston sydämessä kun ulkoturpo-aiheista tulee kirjoiteltua turhan vähän esimerkiksi tähän blogiin. Aihepiirin parissa kuitenkin kuluu aika paljon työtunteja muun muassa puolustusvaliokunnassa, puolustuspoliittisen selonteon seurantaryhmässä ja Ulkopoliittisen instituutin tilaisuuksissa.

Valtuuston kokoukset

Valtuuston kevään isoin uutinen oli tietysti se, että kuntavaalien siirron myötä valtuuston aamukampaan pamahti 61 piikkiä lisää. Vaalit käydään nyt siis 13.6. ja uusi valtuusto aloittaa 1.8. Nyt tammi-helmikuussa valtuusto on ehtinyt kokoustaa kuudesti.

Mahdollisuuksia kaivattujen asuntojen rakentamiseen hyvällä sijainnilla luontoon kajoamatta on hyvin vähän, ja ne kannattaa käyttää.

Tammikuun 20. päivän kokouksessa teemana olivat raiteet ja kaupungin tiivistys, kun listalla olivat muun muassa Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelma ja “Kallion eduskuntatalon” eli Agricolankadun koulurakennuksen laajennus. Sporasuunnitelman pihvinä on Vihdintien bulevardisointiin liittyvä pikaraitiotie, eli kyseessä on merkittävä ja tärkeä askel yleiskaavan toteuttamisessa ja kestävän, tiiviin raidekaupungin tekemisessä. Päätös Agricolankadun talon muuttamisesta asunnoiksi ja lisäosan rakentamisesta herättivät vastustusta. Talo näkyy kotini ikkunasta, ja lisärakennuksen platta on tällä hetkellä tyhjä harmaa siipale puiston vieressä. Mahdollisuuksia kaivattujen asuntojen rakentamiseen näin hyvällä sijainnilla luontoon kajoamatta on hyvin vähän, ja ne kannattaa käyttää, joten tervehdin rakentamista ilolla.

Helmikuun 3. päivän valtuustossa isoin asia listalla oli periaatepäätös Helsingin satamatoimintojen mylläyksestä niin, että Eteläsatama vapautuu muulle kaupunkitilan kehittämiselle, Tukholman laivat keskittyvät Katajanokalle ja Tallinnan laivat Länsisatamaan. Isoin poliittinen vääntö käytiin siitä, tulisiko samalla linjata, että Länsisatamasta Länsiväylälle suunnitellaan tunneliyhteys. Me vihreät yhdessä vasemmiston kanssa olisimme halunneet vielä arvioida tarkemmin tunnelin tarvetta ja mahdollisuutta siirtää enemmän liikennettä Vuosaareen. Esitys hävisi, mutta en ole siitä erityisen katkera. Tähänastisissa arvionneissa tunnelille näyttäisi olevan tarvetta, joskin suunnittelun edetessä tarkentuvat hintalappu ja liikenteen kehitysnäkymät kiinnostavat.

Helmikuun toisessa kokouksessa käsiteltiin muun muassa asemakaavoja, talousarvion toteutumattomia sitovia tavoitteita ja aloitteita. Avoin puolue tarjosi lennokkaassa aloitteessaan Elielinaukiolle pilvenpiirtäjää Eliel Saarisen historiallisten suunnitelmien hengessä. Tämä idea ei lentänyt, mutta aukiosta on nyt virinnyt ahkera julkinen keskustelu kun aukion arkkitehtuurikilpailun kilpailuehdotukset julkistettiin. Itse diggaan eniten Elielinsaaristosta ja Plattasta ehdotuksina. Aukiolle rakentaminen on kirvoittanut läjän koko hanketta vastustavia mielipidekirjoituksia eri medioihin. On sinänsä totta, että ehdotettu rakentaminen on melko massiivista ja muuttaa miljöötä, mutta ihmeellisen paljon nykyistä harmaata bussiaukiota ja historiaa ratapihana on teksteissä romantisoitu. 

3.3. järjestetty kokous keskittyi pitkälti koronatilanteen käsittelyyn kyselytunnilla, itse lista oli varsin lyhyt. 17.3. päätettiin tilojen vuokraamisesta Helsingin luonnontiedelukiolle uudesta Kumpulan kampukselle valmistuvasta rakennuksesta. Mainio homma, joka vahvistaa luonnontiedelukiota entisestään ja hyödyntää kampuksen synergiaa. Asia kirvoitti varsin värikkään ja pitkän keskustelun lukiokoulutuksesta ennen, nyt ja tulevaisuudessa ylipäänsä. Sen voi ehkä omasta puolestani summata niin, että on tärkeää että pääkaupunkiseudulla on laadukasta lukiokoulutusta tarjolla kattavasti eri alueilla.

Erilaisten hyötyjen, haittojen ja arvojen punninta on valtuuston ominta työtä.

Maaliskuun viimeisenä päivänä ehdittiin vielä kokoustamaan ja päättämään Olympiastadionin rempan rahoitusosuuden korottamisesta ja Malmin lentokentän alueen ensimmäisistä kaavoista. Malmin lentokentän kohtalo on herättänyt varsin voimakkaita tunteita ja vastustavaa liikehdintää. Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan erilaisten hyötyjen, haittojen ja arvojen punninnasta, jota on tehnyt jo useampi vaaleilla valittu valtuusto – ja juuri se on valtuuston työtä. Malmin suunnitelmissa on tasapainoiltu taitavasti luontoarvojen ja kulttuuriperinnön huomioimisessa, kun samalla rakennetaan kipeästi kaivattuja kämppiä yhteyksien puolesta hyvälle sijainnille. Lentäminen loppuu, ja se on tietysti peruuttamaton muutos ja monelle kova isku. Minulla ei ole mitään yleisilmailua vastaan ja kyllähän lentojen loppu on haikeaa, mutta kaupungin laajempi kehitys painaa tässä vaa’assa enemmän. Sähkölentokoneiden lupaava kehitys ei tätä yhtälöä ratkaisevasti muuta.

Maaliskuussa Helsingin politiikassa nousi debattiin myös kaupungin odotettua huomattavasti paremmat luvut vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Taustalla olivat ennakoitua paremmat myyntitulot maasta, rakennuksista ja osakkeista sekä ennakoitua parempi verokertymä. Kaupungille ei silti ilmestynyt puolta miljardia rahaa jaettavaksi, sillä tulot menevät käytännössä investointeihin. Koronan lopullinen hintalappu Helsingille ja koko seudulle on vielä epävarma, ja on hyvä että kaupungin talous on mahdollisimman iskunkestävässä kunnossa.

Muuta ja tulevaa

Koronatilanne värittää tietysti myös edessä olevaa loppukevättä. Poliittisen painopisteen pitäisi nyt olla siinä, miten ja millä aikataululla Suomea avataan. Tällainen exit-suunnitelma onkin työn alla. Jonkin verran on kuultu vaatimuksia tarkoista päivämääristä vaikkapa terasseille, teattereille ja festareille – ymmärrän tarpeen ja tällaista näkymää pitää rakentaa hyvissä ajoin ja mahdollisimman avoimesti ja selkeästi. Siitä ei kuitenkaan pääse millään yli, ettei itse virukselle voi sanella aikataulua. 

Hallituksella on edessä puoliväliriihi, josta itse kaipaisin tuloksena uskottavaa sapluunaa kestävälle talouspolitiikalle ja vahvaa sitoutumista ilmasto- ja luontotavoitteiden toteuttamiseen. Ilmaston asialta moni asia on niin sanotusti putkessa: fossiilittoman liikenteen tiekartta lausunnoilla, energia- ja ilmastostrategia valmisteilla ja luonnos uudesta ilmastolaista tekeillä. Näistä putkista pitää saada ulos tiedepohjaista ja asetettuja tavoitteita noudattavaa politiikkaa.

Seuraavan kvartaalin lopulla käydään sitten siirretyt kuntavaalit. Meillä on Helsingissä uskomattoman kova vihreä lista, ja erinomaiset mahdollisuudet nousta kaupungin suurimmaksi kuntapuolueeksi. Tervetuloa mukaan kampanjatiimiin!

Tästäkin blogista jäi taas biljoona pientä ja useampi isokin asia alkukeväältä käsittelemättä – laita viestiä jos jokin tietty asia jäi askarruttamaan.

Tapaamiset

Tapaamiset ovat olleet luonnollisesti pitkälti etäkokouksia, vaikka alkuvuodesta ehti muutaman kerran nähdä ihmisiä naamatustenkin. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

• Aalto-yliopiston ylioppislaskunta
• Apple
• Blic
• Caruna
• EK
• Elokapina
• Helsingin kaupunki
• HybridCoE
• Kanadan suurlähetystö
• Kaupan liitto
• Linja-autoliitto
• Luontopaneeli
• NEOT
• Oulun yliopisto
• Panimoliitto
• Perheyritysten liitto
• Posti
• Rud Pedersen
• Suomen Akatemia
• TEK
• Tesla
• Ulkopoliittinen instituutti
• Upseeriliitto
• VTT

Kevät etenee onneksi koronasta huolimatta.