Radikaali liike voi ärsyttää, mutta moni tärkeä muutos on saatu liikkeelle juuri tällaisin keinoin. 

Elokapinan 17.6. alkanut mielenilmausten sarja nosti ilmastonmuutoksen kiireellisyyden ja liikkeen tavoitteet jälleen keskusteluun. En itse oikein viihdy mielenosoituksessa, enkä ole kokenut aktivismia omaksi keinokseni vaikuttaa, mutta tiedostan, että niiden avulla on edistetty monia tärkeitä muutoksia parempaan ja oikeus niihin on tärkeä osa demokratiaa. 

Elokapinan osalta voi heti alkuun todeta sen, että toiminnan juurisyy – huoli ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta – on vähintäänkin perusteltu. Keinoista voi olla montaa mieltä, ja olisi helppo ajatella, että kaupunkilaisten arjen häirintä kääntyy vain tavoitetta vastaan. Moni ärtyy, kyllä, mutta samalla myös viesti välittyy. Vaikka radikaali aktivismi tuntuisi vieraalta, on moni nykyisin itsestäänselvä asia yhteiskunnassa aikanaan saavutettu sen ansiosta, tai ainakin sen vauhdittamana.

Mikä Elokapinan viesti sitten on? Ensimmäinen liikkeen vaatimuksista on ilmasto- ja ympäristöhätätilan julistaminen. Kun ottaa huomioon, miten IPCC:n jo valmiiksi jyrkkä viesti on vielä synkistymässä seuraavan arviointiraportin myötä, ei hätätila kuulosta liioittelulta. 

Olen itsekin ollut mukana äänestämässä ilmastohätätilajulistusta Helsinkiin ja huudellut sellaisen perään myös pääministeriltä.  Ajatus hätätilasta on silti myös hivenen ongelmallinen. Ilmastokriisi ja luontokato ovat hitaita kriisejä, eivät hetkellisiä häiriötiloja. Niitä ei voi pysäyttää pikatoimin ja jatkaa sitten kuin ennenkin, vaan ne vaativat laajoja ja syviä muutoksia energiatalouteen, maankäyttöön ja luonnonvarojen kulutukseen. Kirjoitimme hitaista ja nopeista kriiseistä koronan ja ilmastonmuutoksen näkökulmista pidemmin Jussi T. Erosen ja Helmi Räisäsen kanssa tutkimusartikkelissa, josta löytyy myös blogimittainen tiivistelmä.

Tarvitaan sekä niitä toimia, joilla päästöt saadaan heti laskuun, että niitä, joilla rakennetaan kokonaan päästötön yhteiskunta.

Samalla kun ilmastotoimiin vaaditaan vauhtia, pitäisi huolehtia myös pitkäjänteisyydestä, jotta talous rakennetaan uusiksi kestävälle pohjalle. Tarvitaan sekä niitä toimia, joilla päästöt saadaan heti laskuun, että niitä, joilla rakennetaan kokonaan päästötön yhteiskunta ja ennen pitkää sidotaan enemmän hiiltä ilmakehästä kuin mitä sinne päästetään. Tämä muutos kokonaisuudessaan on vuosikymmenien urakka.

Tästä näkökulmasta Elokapinan vaatimus hiilineutraalisuudesta 2025 on ongelmallinen. Laskennallinen hiilineutraalisuus 2025 voisi kyllä onnistua, mutta sen vaatimia keinoja (käytännössä teollisen toiminnan tiukka rajoittaminen) on vaikea sovittaa yhteen vähähiilisen siirtymän vaatiman investointipurskeen kanssa – yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä puhumattakaan. 

Tavoite on sinänsä ihan perusteltavissa 1,5 asteen tavoitteen ja sen edellyttämän hiilibudjetin mukaisilla arvioilla. Se, että se on käytännössä mahdotonta saavuttaa, ei varsinaisesti ole Elokapinan vika, kuten Ville Tulkki Espoosta kirjoittaa, vaan johtuu siitä, ettei tarvittavia päätöksiä ole saatu ajoissa aikaan. 

Elokapina vaatii myös ns. ekologisen jälleenrakennuksen välitöntä aloittamista. Äkkijarrua kriittisempää onkin onnistunut ilmastomobilisaatio, jossa vähähiilisen yhteiskunnan vaatiman infran rakentaminen ja siihen siirtyminen saadaan riittävään vauhtiin. EU:n ja Suomen koronaelvytyksessä on tällaisen mobilisaation elementtejä, ja esimerkiksi tuulivoimaa nousee lupaavalla tahdilla ja autonvalmistajat hylkäävät polttomoottoreita yksi toisensa jälkeen, mutta vauhti ja skaala on edelleen riittämätön suhteessa haasteeseen. Esimerkiksi maatalouden ilmastotoimet ovat vielä aivan lähtökuopissa, energiasektori nojaa siirtymässä kestämättömään määrään biomassaa ja ydinvoiman kanssa nihkeillään edelleen.

Elokapinan kolmas vaatimus liittyy demokratian laajentamiseen kansalaisfoorumeilla. Kansalaisfoorumit, -paneelit ja -raadit voivat olla toimiva keino sitouttaa ja sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä ja niitä kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla, mutta tuskin niistä on hopealuodiksi erimielisyyksiin. Elokapinan perustelut kansalaisfoorumien tarpeelle kuulostavat jossain määrin kyynisiltä edustuksellista demokratiaa kohtaan ja heijastelevat mielestäni hieman utopistista ajatusta siitä, että politiikkaa voisi ja pitäisi tehdä jotenkin ilman politiikkaa.

Kansalaisfoorumit kohtaavat aivan saman haasteen erilaisten intressien ja arvojen yhteensovittamisesta, jonka kanssa edustuksellinen demokratiakin painii.

Kansalaisfoorumilla olisi edessään aivan sama haaste erilaisten intressien ja arvojen yhteensovittamisesta, jonka kanssa edustuksellinen demokratiakin painii. Ympäristöministeriö itse asiassa kokosi hiljattain satunnaisesti kootun kansalaisraadin pohtimaan ilmastopolitiikkaa. Raadin julkilausuma oli aika lailla sitä mitä arvasi odottaakin: muutoksen oikeudenmukaisuus korostuu, toimia pitää tehdä, mutta mitään valintoja ei saa rajoittaa eikä hintoja nostaa. Tämä kuulostaa aika samalta kuin keskustelut eduskunnassa. Toki hyvä huomioida, ettei raati oikeastaan operoinut todellisten reunaehtojen kanssa, joten vaikea siitä on suurempia johtopäätöksiä vetää. 

Kaikkinensa Elokapinan huolta voi pitää vähintäänkin perusteltuna, vaikka tarkkoja vaatimuksia ja tapaa toimia en kokonaisuutena ihan allekirjoitakaan. Oma veikkaukseni on, että tulevina vuosikymmeninä lämpenevällä planeetalla liikkeen tekemisiä muistellaan aika paljon ymmärtäväisemmin kuin bensakapinaa tai turvemarssia.

Elokapinan hiilineutraalisuustavoite 2025 verrattuna hallitusohjelman tavoitteeseen vuodelle 2035, oletuksena sama hiilinielun taso. Kaikkia vaadittavia päätöksiä ja toimia 2035-tavoitteen mukaiselle uralle ei vielä ole tehty, ja jo tehdyissäkin päätöksissä nojataan todennäköisesti liikaa bioenergiaan. Elokapinan tavoite on siis varsin radikaali, ja vaatisi kaiketi tiukkaa puuttumista teollisuuteen, liikeenteeseen ja/tai metsähakkuisiin hyvin lyhyessä ajassa. Tällaisten toimien globaali vaikuttavuus on vaikeasti arvioitavissa. (Alkuperäinen kuva: Ilmastovuosikertomus 2021)

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtäminen hyvinvointialueiden harteille on askel eteenpäin. Paikattavaa ja kehitettävää jää silti, erityisesti suurten kaupunkien näkökulmasta.

Eduskunta hyväksyi tänään pitkään ja hartaasti valmistellun esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä tulevaisuudessa. Vastuu sote-palveluista siirtyy 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille.

Hyväksyttyä esitystä valmisteltiin ja hiottiin hallituksessa ja eduskunnassa kaksi vuotta, mutta tosiasiassa kyseessä on vielä paljon pidemmän kaaren päätös. Uudistuksen tarpeesta on ollut laaja yhteisymmärrys jo pitkään, ja erilaisia malleja on pyöritelty pian 15 vuotta. Nyt saatiin aikaiseksi kokonaisuus, joka mahtui perustuslain puitteisiin ja sai taakseen eduskunnan enemmistön.

Uudistuksen tavoitteet ovat aivan oikeat: hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, hoitoon pääsyn helpottaminen, palvelujen parempi yhteensovittaminen sekä kustannusten hillitseminen. On hyvät syyt olettaa, että nyt linjatuilla leveämmillä hartioilla näitä tavoitteita saadaan edistettyä nykytilaa paremmin, kun katsotaan koko Suomea.

Maakuntavero tarvitaan.

Uusi sote-malli ei tietenkään ole täydellinen. Kannustimet kustannusten nousun hillintään eivät useiden asiantuntija-arvioiden mukaan ole riittäviä, ja siksi valmisteluun lähtenyt maakuntavero tarvitaan. Verotusoikeuden kautta vaaleilla valitulla valtuustolla on valtaa päättää myös rahoituksesta. Vero vahvistaa näin alueiden itsehallintoa sekä edistää demokratiaa ja hyvää hallintoa. 

Hyvinvointialueita lienee edelleen liikaa: Asiantuntijat ovat ehdottaneet tyypillisesti noin 9-12 aluetta, ja tämä on ollut myös vihreiden kanta. Kun tehokkuutta ja laatua haetaan skaalaeduilla, on alueiden oltava väestöpohjaltaan riittävän suuria. Olisi yllättävää, mikäli osa alueista ei yhdistyisi jo ensi vuosikymmenellä.

Sote-palvelujen kustannukset nousevat vääjäämättä väestön ikääntyessä. Uusia teknologia- ja palveluinnovaatioita tarvitaan, jotta sote-kulujen nousua saadaan hillittyä ja hoivan tehokkuutta ja laatua parannettua. Yksityinen sektori on usein julkista notkeampi tällaisia kehittämään ja hyödyntämään. Onkin syytä seurata tarkkaan, että jatkossa yksityisten ja kolmannen sektorin tuottajien vastuun ja toiminnan rajoitukset toimivat tarkoituksenmukaisesti eivätkä hidasta uusien ratkaisujen ja parannusten kehitystä ja käyttöönottoa. On selvää, että yrityksiä ja kolmatta sektoria tarvitaan täydentämään julkisia palveluita jatkossakin.

 Suurten kaupunkien elinvoima ja edellytykset huolehtia asukkaistaan ovat ratkaisevan tärkeitä myös koko maalle ja sen taloudelle.

Sote-ratkaisuun liittyy relevantti huoli kasvukaupunkien näkymistä tulevaisuuteen erityisesti investointien osalta, kun niiden riippuvuus valtionosuuksista tulee kasvamaan. On sinänsä luonnollista, että varat hyvinvointierojen tasaamiseen kerätään korostetusti vauraammilta ja keskimäärin terveemmiltä alueilta, mutta samalla suurten kaupunkien elinvoima ja edellytykset huolehtia asukkaistaan ovat ratkaisevan tärkeitä myös koko maalle ja sen taloudelle. Jaamme myös huolen siitä, että säästöpaineet kaupungeissa kohdistuvat nykyistä kovemmin sivistystoimen palveluihin, kuten opetukseen ja varhaiskasvatukseen.

Siksi on tärkeää, että kasvuun ja kaupungistumiseen liittyvien kustannusten huomiointia vahvistettiin, ja että eduskunta antoi lain hyväksymisen yhteydessä erikseen lausuman, jonka mukaan valtioneuvostoa velvoitetaan ryhtymään toimiin, mikäli jonkin kasvukaupungin toiminta- tai investointikyky heikkenisi uudistuksen seurauksena.

Vihreät ovat tehneet hallituksessa ja valiokunnissa hartiavoimin töitä kaupunkien näkökulman tuomiseksi esiin. Se näkyy myös lopputuloksessa, vaikka korjattavaakin rahoitusmalliin vielä jäi. 

Kun nämä ja muut eduskuntakäsittelyn aikana esiin nousseet huolet otetaan uudistuksen toimeenpanossa huomioon, on päätetty sote-uudistus askel eteenpäin. Se on kokonaisuuden kannalta riittävän hyvä, kasvukaupunkien näkökulmasta siedettävä ja perusratkaisuiltaan kehityskelpoinen malli. 

Tämän sote-ratkaisun hyväksyminen ei siis ole ainoastaan pitkän vatvomisen loppu, vaan myös uuden vaiheen alku. Rakenne on nyt selvä, ja edessä on sote-palveluiden toimeenpano sen puitteissa, vaikutusten seuraaminen sekä jatkuva arviointi ja edelleen kehittäminen, jotta uudistuksen tavoitteet todella saavutetaan niin kaupungeissa kuin syrjäseuduillakin.

Sote-lainsäädäntöä sorvaa varmasti jokainen tulevakin hallitus. Pitkään pyöritelty uudistus sen pohjaksi on kuitenkin nyt valmis.

Atte Harjanne

Tiina Elo

Vihreät ottivat takapakkia erityisesti isoissa kaupungeissa. Kyse tuskin on yksittäisestä poliittisesta kysymyksestä tai akselista.

Koronan värittämät ja viivyttämät kuntavaalit vuosimallia 2021 on nyt taputeltu, ja ilma on sakeanaan erilaisia analyysejä ja kilpailevia selityksiä sille, mitä tapahtui ja miksi. Olennaista on kuitenkin, että uudet valtuustot on nyt valittu kuntalaisten äänillä.

Oma saldoni oli 1745 ääntä ja uusin paikkani valtuustossa. Valtava kiitos luottamuksesta kaikille äänestäneille ja kampanjan aikana monin eri tavoin tukeneille! Työ Helsingin eteen jatkuu entisellä linjalla, uudessa kokoonpanossa. Kuntavaaleissa on aina ehdolla aivan valtava määrä erinomaisia ehdokkaita, ja valitettavasti suurin osa ei valtuustopaikkaan vaadittavia ääniä saa. Tällä kertaa olen aivan erityisen harmissani Hannu Oskalan puolesta – Hannu on terävimpiä, ahkerimpia ja osaavimpia kuntapoliitikkoja, joita tunnen.

Omasta menestyksestä huolimatta vaalitulos oli luonnollisesti kokonaisuutena pettymys ja tappio vihreille. Vihreät jäivät kauas ykköspaikasta Helsingissä, ja menettivät paikkoja erityisesti isoissa kaupungeissa eri puolilla Suomea. Puhe kautta aikojen toiseksi parhaasta kuntavaalituloksesta ei silti ole kaunistelua, ja vihreät jatkaa valtakunnallisena, keskisuurena kuntapuolueena satojen valtuutettujen, varavaltuutettujen ja muiden luottamustoimien kautta työtä kestävien kuntien eteen. Kokoomus sai selkeän vaalivoiton ja nipun pormestaripestejä, perussuomalaisten menestys lässähti uhoon nähden varsin maltilliseksi. Äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan matalaksi.

Helsingin uusi valtuusto

Vaalitulosta valtakunnallisesti tai Helsingissä ei pidä kuitenkaan ylidramatisoida. Vaaliuutisointi ja -analyysit keskittyvät usein aivan liikaa kannatusmuutoksiin. Politiikan makkaratehtaassa ratkaisee kuitenkin se, montako ääntä kenelläkin on, ja miten niitä käytetään – ei se, onko niitä enemmän tai vähemmän suhteessa viime kauteen. Kannatusta menettäneelle puolueelle annetut äänet ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kannatusta kasvattaneiden puoluiden saamat. Helsingissäkin uuden ja nykyisen valtuuston marssijärjestys on käytännössä sama, eivätkä valtasuhteet muuttuneet järisyttävästi. 

Merkittävimmät muutokset Helsingissä liittyvät siihen, että valta on nyt enemmän hajallaan.

Merkittävimmät muutokset Helsingissä liittyvät siihen, että valta on nyt enemmän hajallaan. Kokoomus ja vihreät tai vihreät ja vasemmistopuolueet yhdessä eivät muodosta valtuuston enemmistöä, mikä edellyttää laajempaa ja liikkuvampaa tukea politiikalle salin eri puolilla. Teoreettinen “porvarienemmistö” (kokoomus, PS, RKP, Liike Nyt, keskusta, KD) on juuri ja juuri yhden äänen varassa olemassa, mutta tämä poppoo on sekä keskenään että sisäisestikin niin levällään suhteessaan kaupungin tekemisiin, että epäilen vahvasti kykyä toimia minkäänlaisena blokkina oikein miltään osin, ehkä talouden hyvin yleisiä raameja lukuunottamatta. Nykyiset yhden valtuutetun pienpuolueet ovat olleet kokoaan suurempia aloitteissa ja puheenvuoroissa, ja niiden poistuminen areenalta voi näkyä tietyissä painotuksissa.

Miksi vihreät menettivät paikkoja?

Vihreät hävisivät siis paikkoja ja ihan erityisesti etelän suurissa kaupungeissa, Helsinki mukaanlukien. Kyse näyttäisi olevan siis valtakunnallisesta ilmiöstä, mutta olen ehtinyt katsoa tarkemmin lukujen taakse vain Helsingin osalta, joten perustan oman tämän analyysini lähinnä niihin – kovin kattavaa datan perkuuta en ole vielä ehtinyt harrastaa.

Tapahtuneelle on nyt tarjolla monia selityksiä. Liian oikealla? Liian vasemmalla? Liikaa rakentamista luonnon kustannuksella? Näistä kuuluu läpi usein vahvistusharha, jossa sitä omaa linjaa tukevat selitykset maistuvat parhaiten. En varmasti ole tälle immuuni itsekään. 

Vihreät ei ollut yhtä houkutteleva yleispuolue kaupunkilaisille nyt kuin neljä vuotta sitten.

Äänestystulosten valossa näyttää selvältä, että menetimme ääniä sekä oikealle että vasemmalle. Vaikuttaa siis siltä, että vihreät ei yksinkertaisesti ollut yhtä houkutteleva liberaali yleispuolue kaupunkilaisille nyt kuin neljä vuotta sitten. Useampi liikkuva äänestäjä löysi ehdokkaansa muualta.

Vihreät on hallituspuolue, ja hallituspuolueena tehdään kompromisseja, jotka sitten saattavat rokottaa myös kuntavaalitulosta. Ehkä sekin vaikutti, ettei tämä hallitus ole erityisesti profiloitunut kaupunkipolitiikan saralla, vaikka vihreät onkin taustalla kaupunkien eteen tässä kokoonpanossa puurtanut ahkerasti. Korona ja koronarajoitukset ovat kurittaneet erityisesti palvelualoja ja kulttuuria, ja tämä sattuu eniten kaupungeissa. Ilmastopoliittinen debatti on virittynyt maaseutu-kaupungit-akselille, jossa turvetuotannon, haja-alueiden autoilijoiden ja maataloustuottajien huolet ovat korostuneet. Elinkeinopolitiikassa eniten huomiota saa raskas teollisuus ja sote-uudistuksessa pienten kuntien ahdinko. Kaupunkien vähättely suhteessa niiden merkitykseen on suomalaisen politiikan ja poliittisen keskustelun ominaisuus laajemminkin, eikä tämä hallitus ole siltä osin kurssia kääntänyt. Kansanedustajana kannan tietysti osaltani tästä vastuuta.

Ehdokasasettelu – oma ja muiden – ratkaisee tietysti myös. Vihreillä oli Helsingissä todella kova lista, mutta ainakin Jasmin Hamidin, Elina Moision, Kaisa Hernbergin ja Tuuli Kousan jättämä aukko taisi jäädä paikkaamatta. 

Muitakin perusteltuja arvoita tappion syyksi varmasti löytyy. On hyvä huomata, että vihreiden kuntavaalikannatuksen kehitys on yleisesti noudatellut ylös-alas-sahaavaa käyrää vaalien välillä vuorotellen. Puolueen sisäiset jännitteet esimerkiksi talouden (vasemmisto-oikeisto), kaupungistumisen (urbaani-luonto), fokuksen (ympäristö-yhteiskunta) tai tekemisen tavan (radikaali-pragmaattinen) voivat osaltaan selittää tällaista dynamiikkaa, kun vaihteleva osa puoluetta mahdollisesti äänestävistä pettyy kuka mihinkin, varsinkin silloin kun vastuuasemassa leivotaan kasaan kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Nämä jännitteet eivät ole niinkään ongelma, vaan osa tervettä puolueen sisäistä dynamiikkaa, eikä niitä voi “ratkaista” ainakaan niin, että pysyisimme edes keskisuurena puolueena. Vihreä puolue voi ja sen kannattaa operoida koko arvoliberaalilla kentällä omista tärkeistä lähtökohdistaan, periaatteistaan ja arvoistaan käsin eteenpäin katsoen. Tiedepohjaiselta, parhaan argumentin ja matalan hierarkian puolueelta sopii odottaa moniäänistä keskustelua, myös julkisesti. 

Vihreä puolue voi ja sen kannattaa operoida koko arvoliberaalilla kentällä omista tärkeistä lähtökohdistaan, periaatteistaan ja arvoistaan käsin eteenpäin katsoen.

Olennaista on, että mahdollisimman laaja joukko ihmisiä kokee vihreät positiivisena muutosvoimana ja kanavana tehdä parempaa maailmaa. Kannatuksen laajentumista ei auta se, jos puolue “skeneytyy”. Puolueen on tärkeää olla vetovoimainen ja samaistuttava moneen suuntaan, monenlaisille ihmisille. 

Noin yleisesti puolueen ja poliitikkojen pitää tietysti tehdä proaktiivisesti sitä, mitä parhaaksi näkevät ja mihin uskovat, ei miettiä reaktiviisesti millä saisi äänet maksimoitua. 

Entäs ilmasto?

Ilmastopolitiikan vaisu rooli näiden vaalien keskustelunaiheena varmasti sekin selittää osan tuloksesta. Ilmasto ei kuitenkaan ollut kuntavaaleissa 2017 niin iso juttu ja noste, kuin mitä nähtiin eduskuntavaaleissa 2019 IPCC:n 1,5 asteen raportin jälkitunnelmissa. Ilmastovaalien jälkeen liian tervaisesti edenneet ilmastotoimet ovat ehkä valitettavasti passivoineet ja lannistaneet ilmastoliikehdintää eikä asia ole muutenkaan samalla tavalla näkyvästi esillä – ei vaikka tieteen viesti on tässä välissä vakavoitunut entisestään. Ymmärrys ja tietoisuus siitä, että luontokato on ilmastonmuutoksen rinnalle kietoutunut eksistentiaalinen uhka, on kasvanut esimerkiksi Dasguptan arviontiraportin ja tuoreen IPCC-IPBES-työpajaraportin myötä, mutta kuntapäätöksiin niitä ei oikein mediassa yhdistetä – ei vaikka kunnissa on paljon valtaa näihin omalta osaltaan puuttua.

Edelleen jankataan talouden ja ilmaston vastakkainasettelua, eikä kunnolla puida eroa puheiden, tekojen, parhaiden keinojen ja priorisointien välillä.

Puheenjohtajatenteissä ja muussa vaaleja edeltäneessä uutisoinnissa näkyy se harmillinen asia, että tietoisuus ja kiinnostus ilmastonmuutoksen ja sen vaatimien toimien mittakaavasta vaikuttaa edelleen olevan melko ohutta politiikan toimituksissa. Sitten päädytään jankkaamaan talouden ja ilmaston vastakkainasettelua, eikä kunnolla puida eroa puheiden, tekojen, parhaiden keinojen ja priorisointien välillä. 

Lopuksi

Arvuutteluja ja analyysejä siis riittää, ja kuten Oras Tynkkynen muistuttaa, tietoa on vähän ja spekulointia paljon: kukaan ei oikeasti tiedä, miksi kävi kuten kävi. Tulos kuitenkin on ja pysyy, ja sen puitteissa johdetaan kuntia seuraavat neljä vuotta. Odotan itse innolla uuden valtuuston alkua ja sitä, että pääsen jatkamaan työtä entistäkin paremman ja fiksumman Helsingin puolesta.

Valtuustokausi 2021-2025 häämöttää, ja edessä on taas isoja päätöksiä kaupungin suunnasta. Heti alkuun jaetaan luottamustehtäviä ja sitten laaditaan strategiaa.

Ps. Vaikka vihreiden kannatus putosi, moni mainio päättäjä uusi mandaattinsa ja lisäksi saatiin uusia huippuja tekijöitä eri puolelle Suomea. Esimerkiksi Amanda Pasanen ja Shawn Huff Stadissa, Peppi Seppälä ja Leila Arstila Espoossa sekä Mikko Viilo Vantaalla ovat uusia valtuutettuja, joiden noususta olen varsin fiiliksissä ja joilta odotan paljon.

Pps. Tieteen ja teknologian vihreät pärjäsivät vihreiden riveissä mainiosti! Noin joka neljäs viiteläinen pääsi läpi, ja noin ⅛ uusista vihreistä valtuutetuista on viiteläisiä.

Ppps. Onnea Juhana Vartiainen! Uskon, että Helsinki saa Juhanasta oikein erinomaisen pormestarin, vaikka onkin sääli menettää mies eduskunnasta. Erityisesti fanitan Juhanan maanläheistä ja leppoisaa tyyliä, kuivaa huumoria, terävää argumentaatiota ja riippumattoman tieteen arvostusta.

Kirjoitus perustuu täysistunnossa 9.6. ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyssä pidettyyn puheenvuoroon. 

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko yhdessä eduskunnan vastauksen kanssa muodostavat keskeisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjaavan kokonaisuuden. 

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö jatkaa selonteon hyvää linjaa, jossa ymmärretään laajan turvallisuuden näkökulma kaiken ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehyksenä, mutta ei perinteisen, kapeamman turvallisuusnäkökulman kustannuksella.

Valiokunta painottaa parlamentaarisen keskustelun tärkeyttä. Ehdotus esimerkiksi pääministerin ilmoitusten pohjalta käytävistä keskusteluista selontekoja tiheämmin on hyvä. Viime kädessä vastuu on silti meillä kansanedustajilla: otammeko aktiivisesti kantaa ja vaihdammeko ajatuksia asiantuntijoiden ja kollegoiden kanssa – myös kansainvälisesti. 

Yhtenäisyys, konsensushakuisuus ja jatkuvuus ovat tärkeitä periaatteita ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, joiden ilmentymä ulkoasiainvaliokunnan varsin hyvä, tasapainoinen ja yksimielinen mietintökin on. Samalla on tärkeää käydä rohkeaa ja avointa keskustelua tästäkin politiikan kokonaisuudesta.

Ilmastonmuutoksen geopolitiikka

Ilmastonmuutos yhdessä luontokadon kanssa on ihmiskunnan kohtalonkysymys, jonka ratkaisemisessa ollaan jo myöhässä. Ekosysteemien, elinolojen ja elinkeinojen heikentyminen ja jopa romahtaminen tai katoaminen esimerkiksi voimistuneiden trooppisten hurrikaanien, lisääntyneen kuivuuden sekä merenpinnan nousun myötä luo jännitteitä, syö eväitä kestävään kehitykseen ja ajaa väistämättä ihmisiä liikkeelle, erityisesti osuessaan yksin heikon hallinnon ja köyhyyden kanssa. Ilmastomuuttoliikkeen kestävä hallinta edellyttää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, jonka haasteita ja puutteita tuore Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan alla julkaistu raportti kuvaa kattavasti.

Ilmasto- ja luontopolitiikan on oltava keskeinen osa kaikkea kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Muuttuvan ilmaston ohella myös ilmastonmuutoksen vaatimat – välttämättömät – toimet heijastuvat geopolitiikan kartalle. 1,5 asteen tavoite tarkoittaisi jotakuinkin globaalin fossiilienergian kulutuksen puolittamista tällä vuosikymmenellä. Se tulee heijastumaan fossiilienergian viennistä riippuvaisten maiden, kuteni Venäjän ja monien Lähi-idän maiden talouksiin, ja jopa yhteiskuntarauhaan. En koe sympatiaa autoritäärisiä hallintoja kohtaan, mutta sekasortoinen imploosio ei sekään ole toivottavaa.

Tarvitaan siis politiikkaa, joka sovittaa yhteen maailmantalouden dekarbonisaaition ja vakauden ja demokratian rakentamisen. Ilmasto- ja luontopolitiikka pitääkin nähdä aivan keskeisenä osana kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Suuren pelin paluu

Kiristynyt suurvaltakilpailu nousee selonteossa ja mietinnössä keskeiseksi Suomen toimintaympäristöä muokkaavaksi voimaksi. Yhä harvempi – jos mikään – areena tai alue tulee säilymään siltä, kilpailun heijastuessa niin Arktiselle alueelle ja ylös avaruuteen kuin teknologiapolitiikkaankin.

aTämän Suuren pelin paluun – professori Hiski Haukkalaa lainatakseni – asettamia puitteita arvioidessa on muistettava, että laudalla on hyvin erilaisia pelaajia. On ihmisten ja ajatusten vapauteen uskovia demokratioita, on perusoikeuksia polkevia, röyhkeitä itsevaltiaita. Toisille laki ja oikeus ovat kansalaisten suoja, toisille väline sortaa ja ryöstää.

On erittäin tärkeää vahvistaa sääntöpohjaista järjestystä, edistää jännitteiden purkamista neuvotteluin ja etsiä yhteistyön paikkoja aina kun se on mahdollista – ja samalla tiedostaa sekin, että myös demokratiat ajavat omia etujaan, joskus aika röyhkeästikin. 

Suomi on osa länttä ja demokraattisten maiden yhteisöä.

Silti on aivan selvä, missä joukkueessa Suomi suuressa pelissä on: osa länttä ja demokraattisten maiden yhteisöä. Siksi myös yhtenäinen ja toimintakykyinen, arvojensa mukaan toimiva EU ja tiivis transatlanttinen suhde ovat keskeisen tärkeitä vaalia ja kehittää. Kiinan ja Venäjän horjutus- ja vaikuttamispyrkimyksille ei saa tarjota tilaa tai antaa periksi, eikä Valko-Venäjän kaltaisten hylkiöhallintojen rikoksiin voi jättää puuttumatta. Etupiiriajattelu ei yksinkertaisesti sovi siihen arvopohjaan, jota edustamme.

Suomen etu on demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen ja puolustaminen yhdessä kumppanien kanssa kaikkialla maailmassa.

Suomen turvallisuusratkaisu

Konkreettisin kysymys ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä on lopulta se, millaisten järjestelyjen varaan Suomi rakentaa oman välittömän turvallisuutensa. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kuulumme Euroopan Unioniin, muttemme Natoon. Suhde Natoon on nykyisin samaan aikaan varsin tiivis ja kuitenkin tiettyjä hajurakoja korostava. Samalla tiedostamme, ettemme voisi pysyä lähialueen kriisissä ulkopuolisena ja että Natolla on tärkeä rooli Itämeren alueen vakauttajana. 

Suomalaisesta perspektiivistä tätä järjestelyä voi pitää perusteltuna, mutta Suomen turvallisuus on kytköksissä Eurooppaan, jonka sotilaallisen turvallisuuden kivijalka on nimenomaan kollektiivinen puolustus – joka pohjaa Natoon, eikä tämä ole muuttumassa.

Kyky ja valmius kansainväliseen yhteistyöhön on keskeisen tärkeää.

Suomi on huolehtinut kyllä kansallisesta puolustuskyvystään jopa esimerkillisesti, mutta on paikallaan kysyä, onko turvallisuuspoliittinen ratkaisumme parhaiten omaa ja lähialueiden turvallisuutta rakentava?

Olen itse sitä mieltä, että Suomen – ja mieluiten Suomen ja Ruotsin – Nato-jäseanyys selkeyttäisi Euroopan turvallisuusjärjestelyitä ja edistäisi maanosan vakautta ja turvallisuutta.  

Vaikka yksiselitteinen sotilaallinen liittoutuminen pysyy toistaiseksi edelleen vain mahdollisuutena, on kyky ja valmius kansainväliseen yhteistyöhön ja avun antamiseen ja vastaanottamiseen meille keskeisen tärkeää, ja sitä on syytä edistää ja harjoitella aktiivisesti ja harkitusti, ilman ylimääräisiä pidäkkeitä kaikkien keskeisten kumppanien kanssa sekä kahdenvälisiä että monikansallisia rakenteita hyödyttäen.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen nosti hiljattain kirjoituksessaan tarpeen päivittää Suomen turvallisuuspoliittista narratiivia, ja ehdotti Suomen määrittelyä ensisijaisesti kansallisesta puolustuksestaan huolehtivaksi ja kansainvälistä puolustusyhteistyötä tekeväksi maaksi eikä niinkään sotilaallisiin liittoihin kuulumattomaksi tai liittoutumattomaksi maaksi. Mielenkiintoinen esitys pohdittavaksi seuraavaa selontekoa ajatellen – liityimme sotilasliittoon tai emme. 

Kiitokset

Lopuksi haluan vielä kerran kiittää selonteon ja mietinnön eteen puurtaneita. Toivottavasti keskustelu aiheesta jatkuu virkeänä vielä pitkään senkin jälkeenkin, kun tämä mietintö on eduskunnassa hyväksytty.

Osallistuin itse UTP-selonteon valmisteluun parlamentaarisen seurantaryhmän jäsenenä ja sen varsinaiseen käsittelyyn eduskunnassa puolustusvaliokunnan jäsenenä. Nyt työn alla on tämän selonteon linjauksiin nojaava tarkempi puolustusselonteko.

Haussa markkina- ja arvoliberaali ilmastoasiantuntija, joka tekee politiikkaa rakentavasti ja yhteistyötä korostaen? No tässä olisi.

Kuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut, ja jatkuu 8.6. asti. Pääpäivä on sitten 13.6., jolloin ratkeaa se, mikä porukka helsinkiläisiä valtuustossa seuraavat neljä vuotta edustaa. Tälläkin hetkellä kymmenet tuhannet kaupunkilaiset pohtivat, kenelle äänensä antavat.

Hyviä ehdokkaita on tarjolla valtavasti. Uskon olevani yksi heistä, ja äänen arvoinen – erityisesti jos korostamani teemat ovat ne, jotka koet tärkeäksi: Enemmän asuntoja ja sujuvampaa liikennettä pienemmin päästöin, tiivistä raidekaupunkia ja tilaa luonnolle. Hauskaa, liberaalia ja kansainvälistä Helsinkiä, jossa on ilo elää ja yrittää. Fiksua ja rakentavaa, tietoon pohjaavaa politiikkaa, joka lähtee siitä, että ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta ovat ohittamattomat reunaehdot kaikelle politiikalle.

Nämä eivät ole ihan uniikkeja teemoja – aika samojen asioiden puolesta puhuu moni muukin, ja hyvä niin! Jotenkin pitää silti erottua, ja siksipä tarjoan tässä näiden teemojen lisäksi vielä viisi hyvää syytä lisää laittaa ääni juuri minulle.

1. Haluat asiantuntevaa ilmastopolitiikkaa

Ilmastonmuutoksen hillinnästä on tullut politiikan valtavirtaa: Silti puheet ja teot eivät vieläkään kohtaa riittävästi, eikä haasteen mittakaavaa aina ihan ymmärretä. Päättäjien tietopohja ja perehtyminen aiheeseen on myös hyvin vaihtelevaa, mikä näkyy sitten siinä, että eri toimien mittakaavat ja vaikutusmekanismit – ja jopa ihan perusfysiikka – ovat välillä hukassa. Nykyään puhutaan esimerkiksi paljon vedyn roolista tulevaisuuden energiataloudessa. Hyvä ja tärkeä juttu, mutta kohtaan valitettavan usein päättäjiä, joille tulee uutisena se, ettei vety oikeastaan ole energian lähde, vaan varasto. Vastaavia kummallisuuksia tulee toistuvasti vastaan, eikä siinä mitään. Jokainen päättäjä ei voi olla perillä kaikista politiikan kokonaisuuksista, ja itsellänikin on eittämättä aukkoja sivistyksessä.

On tärkeää että tulevassakin valtuustossa on ilmastopoliittista asiantuntemusta.

Ilmastonmuutos asettaa kuitenkin ratkaisevan tärkeitä reunaehtoja kaikelle politiikalle, ja on tärkeää että tulevassakin valtuustossa on paitsi intoa ja kiinnostusta, myös asiantuntemusta aiheesta. Aiheen parissa tutkimusta vuosia tehneenä uskallan väittää, että minulla on.

2. Haluat ajaa koko kaupungin ja myös tulevien helsinkiläisten etua

Yksittäisten asuinalueiden näkökulmaa ajamalla tai alueita vastakkain asettamalla ei synny hyvää kaupunkia. Valtuuston pitää ajatella koko kaupungin etua, ja tehdä hyvää kaupunkia kaikilla alueilla. Asukasyhdistykset ja paikalliset liikkeet ovat tärkeitä sidosryhmiä, joita on syytä kuunnella tarkkaan ja osallistaa päätökseentekoon, mutta samalla on huolehdittava siitä, että päätöksenteossa pysyy keskiössä kaupunki kokonaisuutena.

Pidän lisäksi tärkeänä miettiä päätöksiä tulevien asukkaiden näkökulmasta, vaikka heiltä ei ääniä herukkaan. Helsinkiä kun rakennetaan myös ihmisille, jotka vasta harkitsevat muuttoa tänne – ja sitä porukkaa on paljon.

3. Haluat siltoja siilojen ja kuplien sijaan

Tämän päivän politiikkaa vaivaa polarisaatio ja poteroituminen, jossa aika lailla mikä tahansa asia voi päätyä identiteettipolitiikan tai kulttuurisodan välikappaleeksi. Poliittinen ilmapiiri esimerkiksi sähköautojen, raitiovaunujen ja ruokavalion ympärillä on varsin heimoutunutta, eikä se tee fiksulle päätöksenteolle hyvää. Minulla on vahvoja poliittisia mielipiteitä, mutta haluan aidosti ymmärtää myös niitä, jotka näkevät tai arvottavat asiat toisin. Teen ennakkoluulottomasti yhteistyötä yli puoluerajojen kun yhteistä edistettävää löytyy. Polarisaation ja vastakkainasettelun purkaminen on itselleni tärkeä tavoite politiikan sisältökysymysten ohella. Se ei tietenkään tarkoita omista tärkeistä arvoista tai demokratian perusperiaatteista joustamista.

4. Haluat tieteeseen ja tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa

Politiikka on arvovalintoja, joiden on syytä perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Tieteen ja tutkimuksen roolin korostaminen päätöksenteon pohjana on sekin asia, johon laitan paukkuja sisällön ohella. Kansanedustajana pääsee valiokunnissa kuulemaan johtavia tutkijoita lähes päivittäin. Myös kaupungin hallinnossa voisi nostaa tutkijoiden asemaa kuultavina ja hyödynnettävinä asiantuntijoina nykyistä enemmän. Kokoomuksen pormestariehdokkaan Juhana Vartiaisen ehdotus kaupungin omasta talouspolitiikan arviointineuvostosta on kiinnostava, mutta pelkän taloudenpidon tarkastelun sijaan perspektiivin pitäisi olla selkeästi kaupunkitaloustieteellinen ja ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat asianmukaisesti huomioiva.

Politiikka on arvovalintoja, joiden on syytä perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon.

Tietopohjaisen politiikan nimeen vannominen on siitä politiikolle hankalaa, että se edellyttää kykyä muuttaa kantaansa uuden tiedon valossa. Itse en pidä tällaista epäjohdonmukaisena takinkääntönä, vaan tärkeänä päättäjän ominaisuutena.

5. Haluat laukoa oikeaan alakulmaan

Poliittista kenttää kuvataan usein nelikentällä, jossa akseleina ovat oikeisto-vasemmisto ja liberaali-konservatiivi. Kun puolueet asetellaan näiden akselien muodostamalle kartalle, jää oikeistoliberaali alakulma aika tyhjäksi. Oikeistopuolueiden piirissä selkeä konservatiivisiipi nostaa puoluetta sieltä ylös, meillä vihreillä taas vasemmalle kallellaan olevat vievät sieltä vasemmalle. Yksittäisiä ehdokkaita alakulmasta toki löytyy – kuten minä: Markkinoiden tehon ja rajat tiedostava, vapautta korostava liberaali.

Helsingissä moni kokee tämän tyhjän alakulman asetelman haasteeksi, ja arpoo ehkä kokoomuksen, RKP:n ja vihreiden välillä. Kaikilla onkin riveissään erinomaisia ehdokkaita. Kannustan silti valitsemaan juuri vihreät, ja meiltä tuosta sektorista löytyvän ehdokkaan. Kirjoitin tästä pidemmin neljä vuotta sitten edellisten vaalien alla, ja sama analyysi on voimassa yhä. Vihreät on oikea-vasen-akselilla pragmaattinen, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä pro-market-puolue, jolle yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen on tärkeää. Ja vaikka ilmastomuutoksesta ja luontokadosta puhuvat jossain määrin muutkin, erottuu vihreät edelleen porukkana, jolle ne ovat selkeitä prioriteetteja kautta linjan. Vasemmistoliitto on kyllä tässä skarpannut Helsingissä varsin hienosti, mutta sitten taas kaupan päälle tulee perinteisen ideologista,yksityistä sektoria duubioivaa vasemmistolaista politiikkaa.

Vaikka ilmastomuutoksesta ja luontokadosta puhuvat jossain määrin muutkin, erottuu vihreät edelleen porukkana, jolle ne ovat selkeitä prioriteetteja kautta linjan.

Jos siis haluat liberaalia ja urbaania, virkeää ja vetovoimaista Helsinkiä luovaa kaupunkipolitiikkaa, on vihreät varma valinta, eikä riskinä ole äänen sataminen myös kontrollihaluisen konservatiivisuuden, pro-business-ajattelun* ja ilmaston ja luonnon vähättelyn laariin. Ääni menee ensisijaisesti puolueelle, mutta samalla yksittäiselle ehdokkaalle annettu ääni on mahdollisuus vaikuttaa valitun puolueen valtuustoryhmän linjaan. Nämä vaalit ovat käytännössä myös pormestarivaalit, ja meillä vihreillä on pätevin ehdokas siihen tehtävään.

Lopuksi

Äänestäjälle on Helsingissä tarjolla liuta erittäin hyviä ehdokkaita, eli äänestämistä ei ainakaan sillä varjolla kannata jättää väliin. Toivon olevani äänesi arvoinen, mutta ennen kaikkea toivon, että käytät äänesi harkiten ja annat sen ehdokkaalle, joka on yhteistyökykyinen ja tekee politiikkaa rakentavalla otteella poliittisesta suunnasta huolimatta. Helsinki on ihan mahtava kaupunki, joka ansaitsee fiksut ja hyvät päättäjät.

Ja jos haluat tehdä Helsingistä vielä paremman, liberaalin, tasa-arvoisen, kansainvälisen ja hauskan, ekologisesti kestävän kasvukaupungin, jossa on ilo elää ja yrittää, niin ääni numerolle 786 on oikein hyvä valinta.

*Pro-business viittaa yksittäisten yritysten intressien korostamiseen toimivan kilpailun ja tasa-arvoisten markkinoiden korostamisen (“pro-market”) sijaan.