Vihreät ottivat takapakkia erityisesti isoissa kaupungeissa. Kyse tuskin on yksittäisestä poliittisesta kysymyksestä tai akselista.

Koronan värittämät ja viivyttämät kuntavaalit vuosimallia 2021 on nyt taputeltu, ja ilma on sakeanaan erilaisia analyysejä ja kilpailevia selityksiä sille, mitä tapahtui ja miksi. Olennaista on kuitenkin, että uudet valtuustot on nyt valittu kuntalaisten äänillä.

Oma saldoni oli 1745 ääntä ja uusin paikkani valtuustossa. Valtava kiitos luottamuksesta kaikille äänestäneille ja kampanjan aikana monin eri tavoin tukeneille! Työ Helsingin eteen jatkuu entisellä linjalla, uudessa kokoonpanossa. Kuntavaaleissa on aina ehdolla aivan valtava määrä erinomaisia ehdokkaita, ja valitettavasti suurin osa ei valtuustopaikkaan vaadittavia ääniä saa. Tällä kertaa olen aivan erityisen harmissani Hannu Oskalan puolesta – Hannu on terävimpiä, ahkerimpia ja osaavimpia kuntapoliitikkoja, joita tunnen.

Omasta menestyksestä huolimatta vaalitulos oli luonnollisesti kokonaisuutena pettymys ja tappio vihreille. Vihreät jäivät kauas ykköspaikasta Helsingissä, ja menettivät paikkoja erityisesti isoissa kaupungeissa eri puolilla Suomea. Puhe kautta aikojen toiseksi parhaasta kuntavaalituloksesta ei silti ole kaunistelua, ja vihreät jatkaa valtakunnallisena, keskisuurena kuntapuolueena satojen valtuutettujen, varavaltuutettujen ja muiden luottamustoimien kautta työtä kestävien kuntien eteen. Kokoomus sai selkeän vaalivoiton ja nipun pormestaripestejä, perussuomalaisten menestys lässähti uhoon nähden varsin maltilliseksi. Äänestysaktiivisuus jäi huolestuttavan matalaksi.

Helsingin uusi valtuusto

Vaalitulosta valtakunnallisesti tai Helsingissä ei pidä kuitenkaan ylidramatisoida. Vaaliuutisointi ja -analyysit keskittyvät usein aivan liikaa kannatusmuutoksiin. Politiikan makkaratehtaassa ratkaisee kuitenkin se, montako ääntä kenelläkin on, ja miten niitä käytetään – ei se, onko niitä enemmän tai vähemmän suhteessa viime kauteen. Kannatusta menettäneelle puolueelle annetut äänet ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kannatusta kasvattaneiden puoluiden saamat. Helsingissäkin uuden ja nykyisen valtuuston marssijärjestys on käytännössä sama, eivätkä valtasuhteet muuttuneet järisyttävästi. 

Merkittävimmät muutokset Helsingissä liittyvät siihen, että valta on nyt enemmän hajallaan.

Merkittävimmät muutokset Helsingissä liittyvät siihen, että valta on nyt enemmän hajallaan. Kokoomus ja vihreät tai vihreät ja vasemmistopuolueet yhdessä eivät muodosta valtuuston enemmistöä, mikä edellyttää laajempaa ja liikkuvampaa tukea politiikalle salin eri puolilla. Teoreettinen “porvarienemmistö” (kokoomus, PS, RKP, Liike Nyt, keskusta, KD) on juuri ja juuri yhden äänen varassa olemassa, mutta tämä poppoo on sekä keskenään että sisäisestikin niin levällään suhteessaan kaupungin tekemisiin, että epäilen vahvasti kykyä toimia minkäänlaisena blokkina oikein miltään osin, ehkä talouden hyvin yleisiä raameja lukuunottamatta. Nykyiset yhden valtuutetun pienpuolueet ovat olleet kokoaan suurempia aloitteissa ja puheenvuoroissa, ja niiden poistuminen areenalta voi näkyä tietyissä painotuksissa.

Miksi vihreät menettivät paikkoja?

Vihreät hävisivät siis paikkoja ja ihan erityisesti etelän suurissa kaupungeissa, Helsinki mukaanlukien. Kyse näyttäisi olevan siis valtakunnallisesta ilmiöstä, mutta olen ehtinyt katsoa tarkemmin lukujen taakse vain Helsingin osalta, joten perustan oman tämän analyysini lähinnä niihin – kovin kattavaa datan perkuuta en ole vielä ehtinyt harrastaa.

Tapahtuneelle on nyt tarjolla monia selityksiä. Liian oikealla? Liian vasemmalla? Liikaa rakentamista luonnon kustannuksella? Näistä kuuluu läpi usein vahvistusharha, jossa sitä omaa linjaa tukevat selitykset maistuvat parhaiten. En varmasti ole tälle immuuni itsekään. 

Vihreät ei ollut yhtä houkutteleva yleispuolue kaupunkilaisille nyt kuin neljä vuotta sitten.

Äänestystulosten valossa näyttää selvältä, että menetimme ääniä sekä oikealle että vasemmalle. Vaikuttaa siis siltä, että vihreät ei yksinkertaisesti ollut yhtä houkutteleva liberaali yleispuolue kaupunkilaisille nyt kuin neljä vuotta sitten. Useampi liikkuva äänestäjä löysi ehdokkaansa muualta.

Vihreät on hallituspuolue, ja hallituspuolueena tehdään kompromisseja, jotka sitten saattavat rokottaa myös kuntavaalitulosta. Ehkä sekin vaikutti, ettei tämä hallitus ole erityisesti profiloitunut kaupunkipolitiikan saralla, vaikka vihreät onkin taustalla kaupunkien eteen tässä kokoonpanossa puurtanut ahkerasti. Korona ja koronarajoitukset ovat kurittaneet erityisesti palvelualoja ja kulttuuria, ja tämä sattuu eniten kaupungeissa. Ilmastopoliittinen debatti on virittynyt maaseutu-kaupungit-akselille, jossa turvetuotannon, haja-alueiden autoilijoiden ja maataloustuottajien huolet ovat korostuneet. Elinkeinopolitiikassa eniten huomiota saa raskas teollisuus ja sote-uudistuksessa pienten kuntien ahdinko. Kaupunkien vähättely suhteessa niiden merkitykseen on suomalaisen politiikan ja poliittisen keskustelun ominaisuus laajemminkin, eikä tämä hallitus ole siltä osin kurssia kääntänyt. Kansanedustajana kannan tietysti osaltani tästä vastuuta.

Ehdokasasettelu – oma ja muiden – ratkaisee tietysti myös. Vihreillä oli Helsingissä todella kova lista, mutta ainakin Jasmin Hamidin, Elina Moision, Kaisa Hernbergin ja Tuuli Kousan jättämä aukko taisi jäädä paikkaamatta. 

Muitakin perusteltuja arvoita tappion syyksi varmasti löytyy. On hyvä huomata, että vihreiden kuntavaalikannatuksen kehitys on yleisesti noudatellut ylös-alas-sahaavaa käyrää vaalien välillä vuorotellen. Puolueen sisäiset jännitteet esimerkiksi talouden (vasemmisto-oikeisto), kaupungistumisen (urbaani-luonto), fokuksen (ympäristö-yhteiskunta) tai tekemisen tavan (radikaali-pragmaattinen) voivat osaltaan selittää tällaista dynamiikkaa, kun vaihteleva osa puoluetta mahdollisesti äänestävistä pettyy kuka mihinkin, varsinkin silloin kun vastuuasemassa leivotaan kasaan kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Nämä jännitteet eivät ole niinkään ongelma, vaan osa tervettä puolueen sisäistä dynamiikkaa, eikä niitä voi “ratkaista” ainakaan niin, että pysyisimme edes keskisuurena puolueena. Vihreä puolue voi ja sen kannattaa operoida koko arvoliberaalilla kentällä omista tärkeistä lähtökohdistaan, periaatteistaan ja arvoistaan käsin eteenpäin katsoen. Tiedepohjaiselta, parhaan argumentin ja matalan hierarkian puolueelta sopii odottaa moniäänistä keskustelua, myös julkisesti. 

Vihreä puolue voi ja sen kannattaa operoida koko arvoliberaalilla kentällä omista tärkeistä lähtökohdistaan, periaatteistaan ja arvoistaan käsin eteenpäin katsoen.

Olennaista on, että mahdollisimman laaja joukko ihmisiä kokee vihreät positiivisena muutosvoimana ja kanavana tehdä parempaa maailmaa. Kannatuksen laajentumista ei auta se, jos puolue “skeneytyy”. Puolueen on tärkeää olla vetovoimainen ja samaistuttava moneen suuntaan, monenlaisille ihmisille. 

Noin yleisesti puolueen ja poliitikkojen pitää tietysti tehdä proaktiivisesti sitä, mitä parhaaksi näkevät ja mihin uskovat, ei miettiä reaktiviisesti millä saisi äänet maksimoitua. 

Entäs ilmasto?

Ilmastopolitiikan vaisu rooli näiden vaalien keskustelunaiheena varmasti sekin selittää osan tuloksesta. Ilmasto ei kuitenkaan ollut kuntavaaleissa 2017 niin iso juttu ja noste, kuin mitä nähtiin eduskuntavaaleissa 2019 IPCC:n 1,5 asteen raportin jälkitunnelmissa. Ilmastovaalien jälkeen liian tervaisesti edenneet ilmastotoimet ovat ehkä valitettavasti passivoineet ja lannistaneet ilmastoliikehdintää eikä asia ole muutenkaan samalla tavalla näkyvästi esillä – ei vaikka tieteen viesti on tässä välissä vakavoitunut entisestään. Ymmärrys ja tietoisuus siitä, että luontokato on ilmastonmuutoksen rinnalle kietoutunut eksistentiaalinen uhka, on kasvanut esimerkiksi Dasguptan arviontiraportin ja tuoreen IPCC-IPBES-työpajaraportin myötä, mutta kuntapäätöksiin niitä ei oikein mediassa yhdistetä – ei vaikka kunnissa on paljon valtaa näihin omalta osaltaan puuttua.

Edelleen jankataan talouden ja ilmaston vastakkainasettelua, eikä kunnolla puida eroa puheiden, tekojen, parhaiden keinojen ja priorisointien välillä.

Puheenjohtajatenteissä ja muussa vaaleja edeltäneessä uutisoinnissa näkyy se harmillinen asia, että tietoisuus ja kiinnostus ilmastonmuutoksen ja sen vaatimien toimien mittakaavasta vaikuttaa edelleen olevan melko ohutta politiikan toimituksissa. Sitten päädytään jankkaamaan talouden ja ilmaston vastakkainasettelua, eikä kunnolla puida eroa puheiden, tekojen, parhaiden keinojen ja priorisointien välillä. 

Lopuksi

Arvuutteluja ja analyysejä siis riittää, ja kuten Oras Tynkkynen muistuttaa, tietoa on vähän ja spekulointia paljon: kukaan ei oikeasti tiedä, miksi kävi kuten kävi. Tulos kuitenkin on ja pysyy, ja sen puitteissa johdetaan kuntia seuraavat neljä vuotta. Odotan itse innolla uuden valtuuston alkua ja sitä, että pääsen jatkamaan työtä entistäkin paremman ja fiksumman Helsingin puolesta.

Valtuustokausi 2021-2025 häämöttää, ja edessä on taas isoja päätöksiä kaupungin suunnasta. Heti alkuun jaetaan luottamustehtäviä ja sitten laaditaan strategiaa.

Ps. Vaikka vihreiden kannatus putosi, moni mainio päättäjä uusi mandaattinsa ja lisäksi saatiin uusia huippuja tekijöitä eri puolelle Suomea. Esimerkiksi Amanda Pasanen ja Shawn Huff Stadissa, Peppi Seppälä ja Leila Arstila Espoossa sekä Mikko Viilo Vantaalla ovat uusia valtuutettuja, joiden noususta olen varsin fiiliksissä ja joilta odotan paljon.

Pps. Tieteen ja teknologian vihreät pärjäsivät vihreiden riveissä mainiosti! Noin joka neljäs viiteläinen pääsi läpi, ja noin ⅛ uusista vihreistä valtuutetuista on viiteläisiä.

Ppps. Onnea Juhana Vartiainen! Uskon, että Helsinki saa Juhanasta oikein erinomaisen pormestarin, vaikka onkin sääli menettää mies eduskunnasta. Erityisesti fanitan Juhanan maanläheistä ja leppoisaa tyyliä, kuivaa huumoria, terävää argumentaatiota ja riippumattoman tieteen arvostusta.