Nykyinen rahapelipolitiikka ei torju haittoja tehokkaasti, ja ylläpitää ongelmallista riippuvuutta kyseenalaisten pelitulojen ja hyvien tarkoitusten välillä. 

Veikkaus on totuttu näkemään perisuomalaisena instituutiona, jonka avulla uhkapelaaminen paitsi pidetään aisoissa, on myös valjastettu osaksi hyvinvointiyhteiskuntaa sote-järjestöjä, tiedettä kulttuuria ja urheilua rahoittamaan. Pahe on näin hienosti kansallisen monopolin avulla käännetty hyveeksi, ja suomalainen voittaa aina. Tämä tarina upposi minullekin vuosikaudet, kun koko aihepiirikään ei juuri arkea koskettanut. 

Valitettavasti totuus on tätä tarinaa paljon karumpi. Suomessa pelataan rahapelejä poikkeuksellisen paljon – eniten koko Euroopassa – , ja samalla peliriippuvuus ja -ongelmat ovat täällä väkilukuun suhteutettuna yleisiä ja ongelmat laajoja. Veikkausrahat kerätään varsin vinoutuneesti pienituloisilta ja sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevilta. Avustusjärjestelmä on luonut tilanteen, jossa urheilu, kulttuuri, tutkimus ja järjestötyö ovat monilta osin suoraan riippuvaisia siitä, että suomalaiset häviävät riittävästi varojaan rahapeleihin. Silti näiden toimien rahoitus ei Suomessa käsittääkseni ole erityisen korkealla tasolla, mutta hankalasti avattava rahoituksen umpisolmu on kyllä saatu aikaan. Viime aikoina käyty kipakka debatti Suomen Akatemian tulevasta rahoituksesta kytkeytyy sekin suoraan tähän.

Nykymallissa on siis iso liuta vakavia ongelmia, joita on tuonut esiin mm. Senja Larsen Veikkauskratia-kirjassaan sekä Helsingin Sanomat tuoreessa pääkirjoituksessaan ja toimittaja Marko Junkkarin pidemmässä tekstissä. 

Veikkauksen monopolin oikeutus on pelihaittojen vähentäminen. Se ei nyt toteudu.

Lopulta asia kiteytyy siihen, ettei Veikkauksen monopoli toteuta tarkoitustaan tai noudata oikeutustaan. Veikkauksen monopolin oikeutus on pelihaittojen vähentäminen. Se ei toteudu, ja miksi ihmeessä se toteutuisikaan kun kannustimet on viritetty aivan toiseen suuntaan. Haittojen vähentämiseen puree rahapelaamista ja sen markkinointia rajoittava sääntely. Nykymallissa on paljon saavutettuja etuja, mutta yhteiskunnan kokonaisetua se ei varmasti palvele.

Mitä tilanteen korjaamiseksi sitten pitäisi tehdä? Tässä olisivat omat askeleeni.

1. Pelikoneet pois kaupoista. Koukuttavien peliautomaattien salliminen melkeinpä kaikkialla arjessa on suomalainen poikkeus, jolle on vaikea keksiä erityisen hyviä perusteluita. Pelisaleissa myös valvonta on helpompaa.
2. Veikkaustuotot budjettiin. Nykyinen budjetista eriytetty malli ylläpitää ongelmallista riippuvuutta pelituotoista eikä ole erityisen hyvää hallintoa.
3. Järjestökentän rahoituskanavien laajentaminen. Veikkauksen tuottojen kutistuminen tuntuu monen järjestön pussissa, jos ja kun tuottoja ei kompensoida jatkossa kokonaan. Järjestötoiminta on tärkeä osa kansalaisyhteiskuntaa, mutta tiukka sidos julkiseen rahoitukseen ei ole ongelmatonta riippumattomuuden näkökulmasta – siksi olisi tarpeen etsiä keinoja saada kansalaisyhteiskunnan rahoitus laajemmalle pohjalle. Rahankeräyksen luvanvaraisuudesta pitäisi luopua ja korvata se ilmoitusmenettelyllä, ja lahjoitusten laajempaa verovähennysoikeutta olisi paikallaan pohtia.
4. Monopolin purkaminen ja lisenssit tilalle. Veikkauksen monopoliasema kytkeytyy monilta osin nykytilanteen ongelmiin ja vaikeuksiin muuttaa rakennetta. Olisin valmis korvaamaan sen lisenssijärjestelmällä yhdistettynä riittävän tiukkaan pelaamisen ja markkinoinnin sääntelyyn. Lisenssimallin pointti ei ole vapauttaa rahapelaamista villiksi länneksi, vaan nimenomaan se, että nykyistä suurempi osa pelaamisesta saataisiin valvonnan ja verotuksen piiriin, kun myös ulkomaiset peliyhtiöt joutuisivat pelaamaan samojen pelisääntöjen mukaan. De facto -monopolia Veikkauksella ei enää netissä ole, ja sitä on vaikea mielekkäästi siellä suojellakaan.

Näistä ehdotuksista monopolin purkaminen on kaikkein kiistanalaisin ajatus, jonka esittämisestä saa äkkiä nimeä ulkomaisen rahapeliteollisuuden kätyrinä. Markkinataloudessa monopolien pitää kuitenkin olla hyvin perusteltuja poikkeuksia, enkä itse oikein osaa perustella sitä, miksi monopoli, joka ei toimi, olisi säilyttämisen arvoinen. Mitään erityisiä sympatioita alan bisneksille minulla ei ole. Jos monopoli päätetään säilyttää, täytyy Veikkauksen toimintaa silti suitsia nykyistä fiksummin.

Päämäärät on laitettava keinojen edelle.

Nykyisessä hallitusohjelmassa lähdetään siitä, että Veikkauksen monopolista pidetään kiinni ja toteutettavat rahapelihaittojen torjuntatoimet onkin tällä kaudella sitten pitkälti sidottu tähän lähtökohtaan. Seuraavaan hallitusohjelmaan tätä ei enää pitäisi kirjata, vaan ottaa lähtökohdaksi koko järjestelmän remontti isolla luudalla niin, että päämäärät laitetaan keinojen edelle. Tavoitteena pitäisi olla peliongelmien minimointi ja hyvinvoinnin maksimointi sekä se, että kansalaisyhteiskunnalla, kulttuurilla, tieteellä ja urheilulla on edellytykset kukoistaa tässä maassa senkin jälkeen, kun rahat niille kerätään jostain muualta kuin markettien auloista.

Uhkapelaaminen voi olla leppoisaa viihdettä, mutta myös aiheuttaa vakavaa riippuvuutta ja pahoja yhteiskunnallisia ongelmia. Siksi sitä säädellään useimmissa maissa tiukasti. Pelikoneet suunnitellaan erityisen koukuttaviksi, eikä niitä tyypillisesti löydä kuin kasinoista – paitsi Suomessa.

(Yhteiskirjoitus Maisa Juntusen kanssa, julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 20.8.2021.)

Keskustelu maatalouden ilmasto­päästöistä on käynyt viime päivinä vilkkaana sisä­ministeri Maria Ohisalon (vihr.) nostettua esiin Suomen maatalouden päästövähennysten hitaan kehityksen. Vuosia kutakuinkin paikallaan junnanneet kokonaispäästöt ovat kiistaton tosiasia, joka ei muutu kiistämällä tai kiertelemällä.

Onkin selvää, että päästövähennyksiä ja hiilensidontaa on maataloudessa nopeutettava ja se on mahdollistettava viljelijöille.

Kiireellisyyttä alleviivasi äskettäin julkaistu hallitusten­välisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti, jonka viesti oli vielä aiempiakin karumpi. Syyllisiä tilanteeseen eivät tietenkään ole tuottajat ja viljelijät vaan poliitikot eduskunnassa, ministeriöissä ja EU:n elimissä.

Päästöjen ohella myös maatalouden kannattavuuskehitys on ollut heikkoa, eikä tuki­järjestelmä erityisesti kannusta ilmastotoimiin.

Monet tuottajat ovat kehittäneet ja kokeilleet erilaisia ratkaisuja biokaasusta hiili­viljelyyn usein innokkaastikin. Ei ole ihme, että niiden laajempi käyttöönotto takkuilee, jos yritteliäisyys ei näy tilillä. Tai jos tulot eivät mahdollista uusia investointeja – tai jos jaksaminen on jo valmiiksi venytetty äärimmilleen.

Suomalainen maatalous­politiikka kaipaisi laaja-­alaista kestävän siirtymän ohjelmaa, jonka tavoitteena olisivat päästöjen pudottaminen, luonnon monimuotoisuuden vaalinen ja kannattavuuden kohottaminen selkeämmillä kannustimilla ja riittävillä investointituilla.

On tärkeää, ettei siirtymää sanella ylhäältä alas hallinnon ehdoilla, vaan se tehdään tuottajia kuunnellen ja tieteen määrittämin reunaehdoin.

Haastavien olosuhteiden koulima suomalainen maa­taloustuottaja on kautta historian ollut sinnikäs, kekseliäs ja yritteliäs moniosaaja. Ilmastoa ja luontoa suojeleva, huoltovarma suomalainen maatalous ei todellakaan jää tuottajista kiinni, kunhan kannustimet ovat kohdillaan, laadusta maksetaan ja investointikyky on turvattu. On poliitikkojen tehtävä varmistaa, että näin on – ja siinä riittää vielä työtä.

Atte Harjanne

kansanedustaja (vihr.), Helsinki

Maisa Juntunen

kunnanvaltuutettu (vihr.), maitotilallinen, Kangasniemi

Asetun ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi rakentamaan entistäkin vaikuttavampaa liberaalia ympäristöpuoluetta.

Lämpöennätykset paukkuvat Kanadassa, kuumuus ja kuivuus ruokkivat liekkejä Kalajoella, Kaliforniassa ja Siperiassa, tulvat huuhtovat kaupunkeja Saksassa ja Kiinassa. Jäätiköt kutistuvat, luonto köyhtyy. Me ihmiskuntana muokkaamme tätä planeettaa vaaralliseen suuntaan ja vaarallisen nopeasti. 

Ennen eduskuntaa tutkin työkseni ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Ymmärsin, ettei ilmastonmuutoksen hillintä jää kiinni tiedon puutteesta, eivätkä globaalit ongelmat ratkea valistuneella kulutuksella tai yritysten vapaaehtoisin vastuullisuustoimin: Pullonkaula nykykehityksen ja kestävän tulevaisuuden välillä on poliittinen tahto ja kyky. Siksi laitoin itseni likoon, ja lähdin tekemään politiikkaa täysillä. 

Vihreät on ollut jo vuosia minulle selvä valinta puolueeksi – me kun olemme se porukka, jolle ilmasto ja ympäristö ovat politiikassa aina tärkeysjärjestyksen kärjessä. 

Valitsemme puolueellemme uuden johdon vuosille 2021-2023 puoluekokouksessamme syyskuussa. Olen ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi. 

Tavoitteeni varapuheenjohtajana on, että vihreät on entistä vaikuttavampi, moniäänisempi ja laajemmin mukaan kutsuva liberaali puolue, joka nojaa tutkittuun tietoon, ratkoo ilmastokriisiä ja luontokatoa, rakentaa kestävää taloutta ja puolustaa sivistystä, demokratiaa ja tasa-arvoa. 

1. Vihreät on moniääninen koko Suomen puolue

Ilmastonmuutoksen torjunta, luonnon monimuotoisuuden suojelu, tasa-arvon edistäminen sekä demokratian ja tulevien sukupolvien puolustaminen ovat paitsi vihreän politiikan ydintä, myös valtavan tärkeitä asioita suomalaisille. Vihreiden tuleekin olla puolue, jonka kuka tahansa nämä arvot jakava kokee oikeaksi paikaksi vaikuttaa jäsenenä, tukijana tai äänestäjänä. Vihreys ei katso ammattia, ikää tai sukupuolta sen enempää kuin asuinpaikkaa tai harrastuksiakaan. Meidän tulee olla poliittinen koti jokaiselle, joka haluaa antaa äänensä kestävän tulevaisuuden puolesta. Emme etsi syyllisiä, vaan esitämme yhdessä vaikuttavia ja vakuuttavia ratkaisuja aikamme suurimpiin haasteisiin. 

Tässä kaikessa onnistuminen vaatii sekä uskottavia tekoja että rehellistä viestintää. Teoilla osoitetaan, että vihreä politiikka on koko yhteiskunnan, maan ja maailman etu. Viestintämme on syytä puhutella ihmisiä laajasti ja olla moniäänistä, rakentavaa ja mukaan kutsuvaa. Meidän on kyettävä viestimään avoimesti myös niistä, usein vaikeista, kompromisseista, joita moniäänisessä demokratiassa väistämättä tarvitaan. Samalla meidän on pidettävä selkeänä ne perusperiaatteet, joista emme ole valmiita tinkimään.

2. Vihreät on johtava tiedepuolue

Politiikka on pohjimmiltaan arvovalintoja. Nämä valinnat pitää tehdä parhaan mahdollisen tutkitun tiedon pohjalta. Kun päämääränä on kestävämpi, reilumpi ja onnellisempi yhteiskunta, kannattaa selvittää ennakkoluulottomasti toimivia keinoja ja koettaa valita niistä parhaat – ja uskaltaa kokeilla uutta. 

Tämä edellyttää tieteen riippumattomuuden ja resurssien turvaamista, tiedeyhteisön kuuntelemista ja tietysti myös kykyä päivittää linjaa ja kantoja tiedon karttuessa. Vihreiden on oltava tieteeseen ja tietoon pohjaavan politiikan ja sivistyksen tinkimätön puolustaja. 

Tiede ja sivistys ovat arvokkaita itsessään, mutta panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen luovat myös hyvinvointia ja vaurautta, ja ovat välttämättömiä Suomen taloudelle. Koronapandemia on entisestään alleviivannut tieteen ja tutkimuksen valtavan tärkeää roolia hyvinvoinnin takaajana. Uutta tietoa, osaamista ja teknologiaa tarvitaan myös ilmastokriisin ja luontokadon ratkomiseen, vaikkei tekniikka yksin meitä pelastakaan. Siksikin vihreiden on oltava jatkossakin tieteen ja sivistyksen ääni.

3. Vihreät on rohkea uudistaja, ei blokkipolitiikan palikka

Vihreät ei ole vasemmisto- eikä oikeistopuolue, eikä meidän kannata kumpaakaan leimaa hakea. Tärkeintä on, että meillä on yhteinen tavoite: Ekologisesti ja eettisesti kestävä maailma, jossa ilmastokriisi ja luontokato on pysäytetty, ja jossa ihmisoikeuksia ja eläinoikeuksia vaalitaan ja edistetään. Arvoliberaalin ympäristöpuolueen katon alle mahtuu mainiosti erilaisia näkemyksiä ja raikasta ajatustenvaihtoa siitä, millä keinoin ja painotuksin näihin tavoitteisiin parhaiten päästään.

Uudistamisen ei ole syytä jäädä vain ilmastoon ja ympäristöön: Työmarkkinat, sosiaaliturva, elinkeinopolitiikka, julkishallinto – monet rakenteet tässä maassa kaipaavat päivittämistä tai reippaampaakin remonttia. Vihreiden täytyy olla vastavoima liian vallakkaille etujärjestöille ja niille, joille status quon suojeleminen on fiksua uudistumista tärkeämpää. 

Viimeisten hallituskausien aikana suomalainen politiikka on valunut kohti blokkiutunutta asetelmaa. Jämähtänyt vastakkainasettelu ei ole Suomen etu, eikä vihreiden kannata sitä voimistaa. Yhteistyöllä saavutamme enemmän ja kestävämmin.

Oma vihreä taustani

Liityin Vihreisiin vuonna 2012. Puolueessa toimin ensimmäiset vuoteni lähinnä aktiivisena rivijäsenenä mukana kunta- ja eduskuntavaalikampanjoissa, puolueen työryhmissä ja puoluekokousedustajana. Varsinaista järjestöuraa puolueessa minulla on erityisesti Viitteen eli Tieteen ja teknologian vihreiden parissa. Olin perustamassa Helsingin tieteen ja teknologian vihreitä, jonka puheenjohtajana toimin vuosina 2018-2019. 

Vuoden 2017 kuntavaaleissa olin ensimmäistä kertaa itse ehdolla ja nousin Helsingissä valtuustoon. Vuonna 2019 nousin ensikertalaisena eduskuntaan, jossa olen talous- ja puolustusvaliokuntien jäsen. Keväästä 2020 alkaen olen toiminut eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa ylimääräisenä korona-ajan varapuheenjohtajana ja osallistunut sen myötä myös puolueen hallitusryhmän työhön.

Tärkeimpiä teemoja itselleni politiikassa ovat ilmasto- ja energia, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kaupungistuminen, talous sekä tietoyhteiskuntakehitys. Varapuheenjohtajana nostaisinkin puolueen profiilia erityisesti näissä aiheissa, joissa meillä on tuoreita näkökulmia, paljon painavaa sanottavaa ja erinomaista asiantuntemusta.

Lopuksi

Vihreät on hieno poliittinen liike, ja olisi kunnia toimia puolueen varapuheenjohtajana. Olemme kasvaneet kansalaisliikkeestä valtapuolueeksi, oppineet matkan varrella paljon ja saaneet valtavasti hyvää aikaiseksi. Silti työtä riittää ja meitä todellakin tarvitaan yhä. 

Uskon, että voisin varapuheenjohtajana auttaa meitä olemaan yhdessä vielä vaikuttavampia, puhuttelemaan yhä useampia ja vauhdittamaan kestävän tulevaisuuden rakentamista. 

Toivon, että saan tähän tukesi.