Saksalaisten päätä ydinvoimassa tuskin kääntää enää mikään, mutta moniongelmaisen politiikan valuminen EU-tasolle pitäisi pysäyttää.
Saksalaiset äänestivät viikonloppuna parlamenttivaaleissaan. Sosiaalidemokraatit ottivat paalupaikan, vanha oikeistovaltapuolue CDU tuli isosti alas ja vihreät kirivät kolmanneksi suurimmalla kannatuksen kasvulla. Hallituspohjaksi on vielä monenlaisia vaihtoehtoja eikä edes SPD:n Olaf Schultzin kanslerinpesti Merkelin seuraajana ole vielä varma. Vaikka valta vaihtuneekin CDU:lta SPD:lle, tuntuu päällimmäinen tunnelma vaaleista ja tuloksesta olevan jatkuvuus ja maltillisuus.
Jatkuvuus on pitkälti tervetullutta myös EU:n näkökulmasta. Yhdessä asiassa Saksan suunta ja linja kaipaisi kuitenkin radikaalia ruorinkääntöä: Saksalainen energiapolitiikka uhkaa Euroopan ilmastotavoitteita, käy kalliiksi koko unionille ja heijastuu myös ulko- ja turvallisuuspoliittisiin asetelmiin.
Ydinvoiman alasajo on pitkittänyt Saksan riippuvuutta fossiilisesta hiilestä ja kaasusta ja nostanut sähkön hintaa.
Syy tähän on tietenkin ydinvoiman alasajo osana energiewendeä, energiasiirtymää. Energiewenden tausta ulottuu vuosikymmenien taakse, mutta ensimmäistä kertaa ydinvoiman alasajosta linjattiin 2000-luvun alussa. Vatvominen aikataulusta loppui Fukushiman onnettomuuden jälkeen 2011, ja tuolloisten päätösten mukaisesti viimeinen ydinvoimala Saksassa on menossa säppiin ensi vuonna.
Ydinvoiman alasajo on aika lailla kiistatta pitkittänyt Saksan riippuvuutta fossiilisesta hiilestä ja kaasusta ja nostanut sähkön hintaa. Yhdysvaltalaistutkijat arvioivat, että alasajo on johtanut jopa 12 miljardin dollarin vuotuisiin lisäkustannuksiin yhteiskunnalle ja yli 1100 ennenaikaiseen ilmansaasteiden aiheuttamaan kuolemaan vuodessa. Riippuvuus tuontikaasusta tuo mukanaan myös turvallisuuspoliittisia riskejä, sillä suurin kaasun tuoja on Venäjä.
On toki paikallaan myöntää, että Saksan talous on puksuttanut mukavasti ydinvoimapäätöksistä huolimatta, ja saksalaisen energiapolitiikan ansiona voidaan pitää tuuli- ja aurinkovoiman hinnan vauhdikasta putoamista, josta on hyötynyt valtavasti koko maailma. Vaihtelevaa uusiutuvaa olisi kuitenkin voinut tukea vauhdikkaasti myös ilman ydinvoiman alasajoa. Toimivan ja turvallisen ydinvoimalan ennenaikaista alasajoa kehnompaa ilmastopolitiikkaa on vaikea keksiä.
Ydinvoimavastaista politiikkaa ovat Saksassa olleet mukana tekemässä ja toteuttamassa kaikki suuret puolueet ja politiikka nauttii edelleen laajaa kannatusta. En siksi pidättäisi hengitystäni odottaessani sitä, että linja muuttuisi, vaikka viime vuosina kyseenalaistaminen näyttäisi hieman nostaneen päätään. Todennäköisistä hallituspuolueista SPD ja CDU ovat sitoutuneet alasajoon, ja Saksan vihreille asia on tärkeä – heidän kunniakseen on samalla sanottava, että puolue on hereillä kaasun ongelmista ja kirittää ilmastopolitiikkaa yleisesti. FDP:n suulla ydinvoimavastaisuutta on kritisoitu, mutta puolue tuskin yksinään suuntaa kääntää.
Saksalaisilla on tietysti kaikki oikeus toteuttaa valitsemaansa politiikkaa omassa maassaan. Se, mille pitäisi saada stoppi, on EU:n energiapolitiikan johdattelu samaan suuntaan.
Saksalaisilla on tietysti kaikki oikeus toteuttaa valitsemaansa politiikkaa omassa maassaan. Se, mille pitäisi saada stoppi, on EU:n energiapolitiikan johdattelu samaan suuntaan.
EU:n energiapolitiikka on ollut nihkeää ydinvoimaa kohtaan jo pitkään monin tavoin, vaikka ilman ydinvoimaa EU:n ilmastotavoitteisiin on hyvin vaikea päästä, energiatalous nojaa kestämättömään määrään kaasua ja biomassaa aivan liian kauan eikä puhdasta sähköä riitä vetyvisioihin ja teollisuuden dekarbonisointiin. Päästöjä pitää vähentää vauhdilla, mutta jos samaan aikaan kepitetään toimivia keinoja, nousee sitten energian hinta, kuten nyt on jo nähty.
Fiksumpi ilmasto- ja energiapolitiikka painottaisi päästökauppaa ja teknologianeutraalimpaa ohjausta ja pyrkisi hyödyntämään täysillä kaiken vähäpäästöisen energiantuotannon potentiaalia. Tuulta, aurinko, geotermistä, ydinvoimaa – kaikkea tarvitaan, ja olennaista olisi rakentaa mahdollisimman nopeasti energiataloutta, jossa fossiilisille polttoaineille ei ole enää roolia tai tarvetta ja jossa bioenergian käyttö ei uhkaa luontoa ja ruokaturvaa. Pelkästään uusiutuvaa energiaa korostava politiikka ei näytä tähän vievän, kuten Janne M. Korhosen kanssa aikanaan kirjoitimme. Ilmastotavoitteista ei ole varaa enää tinkiä, sen pitäisi olla kaikille jo selvää.
Saksa on ajanut omaa energialinjaansa EU:ssa, ja esimerksi lobannut komissiota sen puolesta, että ydinvoima jätettäisiin ulos kestävän rahoituksen piiristä eli ns. taksonomiasta, vaikka Euroopan komission tutkimuskeskus JRC ehti jo todeta, ettei tieteellisiä perusteluita moiselle ole. Taksomiapäätöksillä voi olla monenlaisia vaikutuksia, ja ne ovat osa yhtälöä esimerkiksi omistajien pohtiessa voimaloiden jatkolupien hakemista Suomessa.
Saksan vaalien on epäilty viivästyttäneen komission linjauksia. Oli niin tai näin, komission olisi nyt korkea aika linjata tutkimustietoa kunnioittaen ja vastuullisesti ydinvoima mukaan kestävän rahoituksen piiriin. Se olisi ennen kaikkea ilmaston ja luonnon, mutta myös eurooppalaisen talouden etu.
Saksalaiset voivat ehkä sählätä oman energiapolitiikkansa, mutta koko EU:lla ei ole varaa niin tehdä.
Hiilikaivoshommia Garzweilerissä Saksan länsirajan tuntumalla. Saksan on määrä lopettaa hiilenpoltto viimeistään 2038, kaasun kanssa näyttää kestävän vielä paljon pidempään.
Viimeisimmät kommentit