Puheenvuoro vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa 20.11.2021.

Arvoisa vihreä valtuuskunta, vihreät toverit,

Tervetuloa Helsinkiin – taas!

On ilo ja kunnia päästä tervehtimään teitä nyt eduskuntaryhmän puheenjohtajan roolissa. Samalla viikkoa on värittänyt suru, kun kolme kautta vihreässä eduskuntaryhmässä istunut Jyrki Kasvi on poissa. Jyrki oli visionääri, pioneeri ja ekspertti, jota arvostettiin valtavan laajasti politiikassa ja politiikan ulkopuolella paitsi asiantuntijana, mutta ennen kaikkea lämpimänä ihmisenä. Galaktinen sankari, joka ajatteli isosti, kiritti Suomen tietopolitiikkaa uudelle tasolle ja joka rakensi avarampaa, parempaa ja kestävämpää maailmaa monella rintamalla. Vaalitaan yhdessä Jyrkin muistoa jatkamalla sitä työtä.

Vihreät ovat valmiita kantamaan vastuuta minkä tahansa salkun kahvassa, hienoin tuloksin.

Nykyistä vaalikautta on eduskunnassa takana kaksi kolmannesta. Paljon on jo saatu aikaan, ja paljon on vielä edessä. Historian ensimmäinen vihreä sisäministeri on juuri siirtynyt perhevapaalle, ja uudet sisä- ja ympäristöministerit aloittaneet työnsä. Kiitos Marialle, onnea Emmalle ja Kristalle – sekä tietysti hienoa työtään jatkavalle Pekalle. Olette näyttäneet, että vihreät ovat valmiita kantamaan vastuuta minkä tahansa salkun kahvassa, hienoin tuloksin. Meiltä löytyy rautaista osaamista politiikan kaikilla osa-alueilla.

Koalitiohallituksessa on aina jännitteensä ja haasteensa ja välillä venyy ja paukkuu, mutta hallitus on pysynyt kasassa, toimintakykyisensä ja toteuttanut ohjelmaansa. Meille tärkeintä tietysti on, että ilmasto- ja luontotavoitteet otetaan tosissaan ja ne näkyvät tekoina kautta linjan.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi torstaina katsauksensa Suomen talouteen. Suomi on onnistunut hyvin pandemian torjunnassa, ja finanssipolitiikka oli oikea-aikaista ja toimivaa. Koronataatuma oli yksi pienimmistä Euroopassa, ja palautuminen nopeaa. Pidemmällä aikavälillä edessä on kuitenkin haasteita, ja finanssipolitiikan pitäisi keskittyä asteittain vahvistamaan julkisen talouden tasapainoa. Työllisyyttä voisi kohentaa esimerkiksi mahdollistamalla vanhempien työssäkäyntiä entistä paremmin. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on tehty toimia, mutta lisää tarvitaan: päästöjen hinnoittelu ja ympäristölle haitallisten tukien karsiminen nostettiin esiin. Kaikki nämä kuulostavat aika lailla tutuilta: näitä huomioita ja asioitahan ovat vihreät hallituksen pöydissä ja eduskunnan valiokunnissa ajaneet.

Turvallisuuspolitiikka on perinteisesti ollut Suomessa asia, jossa hallitus ja oppositio kulloisistakin kokoonpanoista riippumatta ovat korostaneet yhtenäisyyden voimaa ja tarvetta. Tällä viikolla tältä linjalta poikettiin, kun oppositio jätti välikysymyksensä.

Valko-Venäjää väkisin otteessaan pitävän Lukashenkan hallinnon häikäilemätön toiminta EU:n rajoilla on nostanut hybridivaikuttamisen otsikoihin. Kostona EU:n asettamille pakotteille, Valko-Venäjä on ohjannut pakolaisia EU:n itäisten jäsenmaiden rajoille. Tilanne on kärjistynyt erityisesti Puolan rajalla, jossa Valko-Venäjän sotilaat ovat pakottaneet ihmisiä kävelemään rajan yli Puolaan Euroopan unionin alueelle. Elämme hybridiuhkien, hybridivaikuttamisen – jopa hybridisodankäynnin aikaa. Jotta tähän vaikuttamiseen voidaan vastata, täytyy ymmärtää mistä on kyse, ja tietää, missä seisoo.

Jotta hybridivaikuttamiseen voidaan vastata, täytyy ymmärtää mistä on kyse, ja tietää, missä seisoo.

Olin itse vuonna 2018 mukana kirjoittamassa raporttia hybridivaikuttamisesta Helsingin kaupungin näkökulmasta. Tuolloin työryhmämme esitti hybridivaikuttamisen suomenkieliseksi termiksi yhdistelmävaikuttamista. Juuri siitä on kyse: vihamielinen taho vaikuttaa monin eri keinoin, horjuuttaakseen, ohjatakseen, heikentääkseen, hämmentääkseen. Etsii paikkoja yllättää, luoda ja hyödyntää yhteiskunnallisia jakolinjoja, yrittää kääntää avoimen, liberaalin ja demokraattisen oikeusvaltion omat periaatteet meitä vastaan.

Tällaiseen vaikuttamiseen ei ole yhtä vastakeinoa. Nyt keskustelussa koko Suomen kyky vastata hybridiuhkiin tuntuu typistyneen kysymykseksi turvapaikkahakemusten käsittelystä – tai viimeisimpänä aidan rakentamisesta.

Tosiasiassa tärkein vastaus hybridivaikuttamiseen on rakentaa ja ylläpitää sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin, jossa todellisuudet eivät eriydy omiin kupliinsa ja joka noudattaa omia arvojaan ja periaatteitaan. Toki lainsäädännön pitää olla ajan tasalla ja tarjota viranomaisille ja päättäjille keinot torpata erilaisia vaikutuskeinoja, ja on hyvä että näitäkin nyt perataan. Perusteellisen poliittisen debatin tiimellyksessä on samalla hyvä tiedostaa, ettei kansalliseen turvallisuuteen liittyvää tarkkaa pelikirjaa kannata avata kaikkien luettavaksi.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on aivan keskeinen, perustuslaissa todettu arvo Suomessa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja korostaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja kansainvälistä oikeutta. Nämä eivät siis todellakaan ole kevyitä asioita, joista pitäisi luopua heti kun meitä koetellaan. Se, että Suomen kaltainen demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava, avoin oikeusvaltio ei pitäisi tiukasti ytimestään kiinni, voi hyvin olla yksi asioista, joihin vaikuttaja pyrkii. Maailma, jossa sortoa tai hengenvaaraa kokevilla ei ole mahdollista paeta ja hakea turvaa, jossa ihmisarvoa ei kunnioiteta ja jossa sopimukset ovat vain paperia, on juuri se maailma, jossa autoritääriset diktatuurit voittavat ja demokratia häviää.

Valko-Venäjän toimet eivät kohdistu vain Puolaan, vaan koko Euroopan Unioniin. Mitä yhteinäisempään ja toimivampaan turvapaikkapolitiikkaan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan unioni pystyy, sitä vähemmän altis se tällaiselle vaikuttamiselle on. Silloin voimme estää ihmisten käyttämisen voimapolitiikan välineenä, ja samalla huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta myös unionimme rajoilla. Tämän puolesta Suomen on syytä jatkossakin tehdä töitä.

Hybridivaikuttamiseen varautumiseen ja vastaamiseen tarvitaan toimiva työkalupakki sekä kansallisesti että EU-tasolla. Turvallisuutta ei kuitenkaan voi rakentaa vain turvallisuustoimien varaan, vaan lopulta kaikki palautuu siihen, millaista yhteiskuntaa rakennamme, mitä lopulta puolustamme.

Turvallisuutta ei voi rakentaa vain turvallisuustoimien varaan, vaan lopulta kaikki palautuu siihen, millaista yhteiskuntaa rakennamme, mitä lopulta puolustamme.

Miten horjuttamisyritykset kestävää, yhteiseksi koettua hyvinvointiyhteiskuntaa sitten rakennetaan? Edellytys on ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Ilmastonmuutoksen hillintä ja luontokadon pysäyttäminen ovat reunaehdot, joihin taloutemme on mahduttava. Syrjäytymistä, syrjintää ja huono-osaisuutta on torjuttava ja samalla vähähiilistä siirtymää toteuttaessa huolehdittava siitä, ettei kukaan jää kyydistä tai kanna taakkaa kohtuuttomasti. Puitteet elinvoimaiselle, uudistuvalle taloudelle ja julkisen talouden kestävyydelle on varmistettava, tutkimusta, kehitystä ja uuden luomista on ruokittava.

Näin rakennetaan kestävää hyvinvointia ja parempaa, turvallisempaa maailmaa.

Juuri siihen tähtää vihreä politiikka.

Antoisaa kokousta, valtuuskunta!

Hybridivaikuttaminen on eri keinojen yhdistämistä, eikä siihen ole jotain yhtä yksittäistä keinoa vastata.

(Puheenvuoro Finanssialan Finanssi-illassa 8.11.2021)

Euroopan Unioni on historiansa aikana ollut menestystarina sekä Suomelle että koko maanosalle. Myös tämän hetken haasteet ja muutosvoimat – ilmastonmuutos, luontokato, datatalous, uhat demokratiaa kohtaan – ovat luonteeltaan sellaisia, joissa EU on tarpeen. Unioni on riittävän suuri toimiakseen globaalina vipuvoimana ja samaan aikaan riittävän tiivis ja yhtenäinen löytääkseen yhteisen sävelen – ainakin toivottavasti. Erityisen tehokas EU on luodessaan, edistäessään ja ohjatessaan markkinoita: Toimivat markkinat ovat valtavan tehokas voima luomaan vaurautta, rauhaa ja hyvinvointia, ja niiden voiman valjastamiseen EU on oiva ja tarpeellinen toimija.

On aivan selvää, että EU on kaukana täydellisestä, eikä kehitys unionissa ja sen toimintatavoissa ole aina edennyt vain hyvään suuntaan. Erityisesti unionilla on skarpattavaa läheisyysperiaatteen, demokratian ja läpinäkyvyyden suhteen, jotka ovat kaikki myös edellytyksiä unionin laajan hyväksyttävyyden ja suosion säilymiselle. Parhaimmillaan EU-tason sääntely asettaa tavoitteet ja selkeät reunaehdot ja tuottaa reilun pelikentän ja tehokkaita mekanismeja – päästökauppa on tästä ehkä paras esimerkki. Kehnoimmillaan EU tuottaa päällekkäistä, poukkoilevaa ja yltiöyksityiskohtaista sääntelyä. EU:n tulisikin vaalia entistä enemmän tehtävätaktiikkaa ja entistä vähemmän mikromanagerointia, ja tätä pitäisi Suomenkin vahtia.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista. Tämä korostuu erityisesti ilmastonmuutoksen ja luontokadon taklaamisessa, kuten Suomen EU-selontekokin linjaa. Vahva luotto tieteeseen on myös yritysten etu: se tuottaa ennakoitavuutta ja oikeita kannustimia omaan tutkimukseen ja kehitykseen. Optimitilanteessa firma, joka investoi todennettavasti päästöjä vähentävään tai luontoa säästävään teknologiaan, tietää, että se kannattaa. Valitettavasti nyt tilanne ei ole aina näin hyvä: Vaikkapa ydinvoimaa pohtiva yritys ei voi olla varma siitä, millaisen leiman lopulta saa. Samalla taas esimerkiksi biomassan osalta näyttää siltä, että sen energiakäyttöön kannustetaan enemmän kuin kestävää biomassaa voi millään riittää.  Jos tiedossa on, että EU paaluttaa sääntelynsä vahvasti tieteeseen, on sijoittajan helpompi arvioida riskejään. EU:n pitääkin poistaa poliittisia riskejä, ei tuottaa niitä. Tässä vankka ankkurointi tutkittuun tietoon auttaa.

Ilmastopolitiikka on osaltaan heijastumassa finanssipoliitikan uusiin tuuliin, kun esillä on ollut ajatus siitä, että vihreät investoinnit voisivat jäädä velkasääntöjen ulkopuolelle. Ekologinen velka on veloista vakavinta, ja on tärkeää ettei talouspolitiikka muodostu välttämättömän kestävän siirtymän pullonkaulaksi. Samalla on silti niin, että kestävä siirtymä kaipaa edelleen enemmänkin markkinoiden täysimittaista mobilisointia kuin nimenomaan juuri julkisia investointeja – joita toki niitäkin tarvitaan. Taksonomiasavotan yhteydessä on myös nähty, että toimivat määritelmät tällaisessa asiassa ovat kovan työn takana.

EU on yhteisö, jonka voima on yhteistyössä. Yhteinen vastuu on luonteva osa tällaisen unionin toimintaa, toki selkeästi määriteltynä ja sovitusti rajattuna. Kyky kerätä aidosti omia varoja selkeyttäisi vastuunjakoa. Suomessa on suosittua pelotella EU-verotusoikeudella, mutta itse asiassa unioni, joka voisi kerätä varansa mielekkäillä unionintasoisilla mekanismeilla, olisi vastuultaan ja vallaltaan selkeämpi määritellä. Parhaimmillaan EU-tason maksuilla tai veroilla voitaisiin tehostaa reilujen markkinoiden toimintaa, politiikan kustannustehokkuutta ja tarttua markkinavääristymiin, joihin kansallisesti on hankalampi puuttua. Joka tapauksessa on niin, että sillä, joka ottaa velkaa, pitäisi olla myös kykyä sitä maksaa.

Meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

Jos minun pitäisi määritellä unelmieni EU, se olisi kansalaistensa arvostama, samaan aikaan vahva ja yhtenäinen, mutta vallaltaan ja vastuultaan selkeästi rajattu liittovaltio, joka ratkoisi tehokkaasti alueellisia ja globaaleja haasteita ja rakentaisi kestävämpää maailmaa kautta linjan. Kun katsoo maailman tilaa ja unionin kehitystä nyt, otetaan suhteessa tällaiseen visioon askelia sekä eteen että taaksepäin ja vähän sivullekin. Haasteena EU-vaikuttamisessa on se, että visioiden punninnan sijaan käsiteltävänä on jatkuvasti läjäpäin akuutteja vääntöjä, joihin Suomestakin löytyy kirjavasti intressejä alasta ja aikajänteestä riippuen, ja joihin pitäisi kuitenkin saada ajoissa ja tehokkaasti vaikutettua.

Iso kuva ei kuitenkaan saisi jäädä yksittäisten asiakysymysten jalkoihin, ja siksi visioistakin pitäisi puhua nykyistä enemmän ja rohkeammin. Me emme halua jäädä reunamaan reaktiivisiksi ääniksi, vaan meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

Tiedepohjaisuus tekee sääntelystä ennakoitavaa. (Kuva: FA / Sonja Hällfors)