(Puheenvuoro Finanssialan Finanssi-illassa 8.11.2021)

Euroopan Unioni on historiansa aikana ollut menestystarina sekä Suomelle että koko maanosalle. Myös tämän hetken haasteet ja muutosvoimat – ilmastonmuutos, luontokato, datatalous, uhat demokratiaa kohtaan – ovat luonteeltaan sellaisia, joissa EU on tarpeen. Unioni on riittävän suuri toimiakseen globaalina vipuvoimana ja samaan aikaan riittävän tiivis ja yhtenäinen löytääkseen yhteisen sävelen – ainakin toivottavasti. Erityisen tehokas EU on luodessaan, edistäessään ja ohjatessaan markkinoita: Toimivat markkinat ovat valtavan tehokas voima luomaan vaurautta, rauhaa ja hyvinvointia, ja niiden voiman valjastamiseen EU on oiva ja tarpeellinen toimija.

On aivan selvää, että EU on kaukana täydellisestä, eikä kehitys unionissa ja sen toimintatavoissa ole aina edennyt vain hyvään suuntaan. Erityisesti unionilla on skarpattavaa läheisyysperiaatteen, demokratian ja läpinäkyvyyden suhteen, jotka ovat kaikki myös edellytyksiä unionin laajan hyväksyttävyyden ja suosion säilymiselle. Parhaimmillaan EU-tason sääntely asettaa tavoitteet ja selkeät reunaehdot ja tuottaa reilun pelikentän ja tehokkaita mekanismeja – päästökauppa on tästä ehkä paras esimerkki. Kehnoimmillaan EU tuottaa päällekkäistä, poukkoilevaa ja yltiöyksityiskohtaista sääntelyä. EU:n tulisikin vaalia entistä enemmän tehtävätaktiikkaa ja entistä vähemmän mikromanagerointia, ja tätä pitäisi Suomenkin vahtia.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista. Tämä korostuu erityisesti ilmastonmuutoksen ja luontokadon taklaamisessa, kuten Suomen EU-selontekokin linjaa. Vahva luotto tieteeseen on myös yritysten etu: se tuottaa ennakoitavuutta ja oikeita kannustimia omaan tutkimukseen ja kehitykseen. Optimitilanteessa firma, joka investoi todennettavasti päästöjä vähentävään tai luontoa säästävään teknologiaan, tietää, että se kannattaa. Valitettavasti nyt tilanne ei ole aina näin hyvä: Vaikkapa ydinvoimaa pohtiva yritys ei voi olla varma siitä, millaisen leiman lopulta saa. Samalla taas esimerkiksi biomassan osalta näyttää siltä, että sen energiakäyttöön kannustetaan enemmän kuin kestävää biomassaa voi millään riittää.  Jos tiedossa on, että EU paaluttaa sääntelynsä vahvasti tieteeseen, on sijoittajan helpompi arvioida riskejään. EU:n pitääkin poistaa poliittisia riskejä, ei tuottaa niitä. Tässä vankka ankkurointi tutkittuun tietoon auttaa.

Ilmastopolitiikka on osaltaan heijastumassa finanssipoliitikan uusiin tuuliin, kun esillä on ollut ajatus siitä, että vihreät investoinnit voisivat jäädä velkasääntöjen ulkopuolelle. Ekologinen velka on veloista vakavinta, ja on tärkeää ettei talouspolitiikka muodostu välttämättömän kestävän siirtymän pullonkaulaksi. Samalla on silti niin, että kestävä siirtymä kaipaa edelleen enemmänkin markkinoiden täysimittaista mobilisointia kuin nimenomaan juuri julkisia investointeja – joita toki niitäkin tarvitaan. Taksonomiasavotan yhteydessä on myös nähty, että toimivat määritelmät tällaisessa asiassa ovat kovan työn takana.

EU on yhteisö, jonka voima on yhteistyössä. Yhteinen vastuu on luonteva osa tällaisen unionin toimintaa, toki selkeästi määriteltynä ja sovitusti rajattuna. Kyky kerätä aidosti omia varoja selkeyttäisi vastuunjakoa. Suomessa on suosittua pelotella EU-verotusoikeudella, mutta itse asiassa unioni, joka voisi kerätä varansa mielekkäillä unionintasoisilla mekanismeilla, olisi vastuultaan ja vallaltaan selkeämpi määritellä. Parhaimmillaan EU-tason maksuilla tai veroilla voitaisiin tehostaa reilujen markkinoiden toimintaa, politiikan kustannustehokkuutta ja tarttua markkinavääristymiin, joihin kansallisesti on hankalampi puuttua. Joka tapauksessa on niin, että sillä, joka ottaa velkaa, pitäisi olla myös kykyä sitä maksaa.

Meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

Jos minun pitäisi määritellä unelmieni EU, se olisi kansalaistensa arvostama, samaan aikaan vahva ja yhtenäinen, mutta vallaltaan ja vastuultaan selkeästi rajattu liittovaltio, joka ratkoisi tehokkaasti alueellisia ja globaaleja haasteita ja rakentaisi kestävämpää maailmaa kautta linjan. Kun katsoo maailman tilaa ja unionin kehitystä nyt, otetaan suhteessa tällaiseen visioon askelia sekä eteen että taaksepäin ja vähän sivullekin. Haasteena EU-vaikuttamisessa on se, että visioiden punninnan sijaan käsiteltävänä on jatkuvasti läjäpäin akuutteja vääntöjä, joihin Suomestakin löytyy kirjavasti intressejä alasta ja aikajänteestä riippuen, ja joihin pitäisi kuitenkin saada ajoissa ja tehokkaasti vaikutettua.

Iso kuva ei kuitenkaan saisi jäädä yksittäisten asiakysymysten jalkoihin, ja siksi visioistakin pitäisi puhua nykyistä enemmän ja rohkeammin. Me emme halua jäädä reunamaan reaktiivisiksi ääniksi, vaan meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

Tiedepohjaisuus tekee sääntelystä ennakoitavaa. (Kuva: FA / Sonja Hällfors)