Jäsenyys Natossa vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Ovensuussa pysyttely on  silti katsottu riittäväksi tähän asti, mutta huolestuttavasti kehittyvän turvallisuustilanteen soisi herättävän päivittämään tilannearviota.

Suomessa puhutaan nyt Natosta näkyvämmin kuin aikoihin. Liittoutumisen kannatuksessa nähtiin tänä syksynä hyppy ylöspäin ja jos asiaa mitattaisiin nyt vuoden päättyessä, veikkaisin kannatuksen vain kasvaneen. Syy ei ole niinkään Naton tekemisissä vaan uhkailevassa ja ärhentelevässä naapurissa. 

Venäjä on koonnut joukkojaan Ukrainan rajojen lähistölle ja aiemmin tässä kuussa esitti listan vaatimuksia Naton laajenemisen pysäyttämisestä ja toiminnan rajoittamisesta. Hallinnon ikävien tekemisten lista viime vuosilta on toki pitkä jo ennestään: siihen lukeutuu monenlaista hybridi- ja informaatiovaikuttamista eri maissa, salamurhayrityksiä kemiallisin asein sekä Krimin valtaaminen ja Itä-Ukrainan konfliktin ylläpito. On todella surullista, että Venäjän hallinto näkee maailman edelleen Neuvostoliitolta perittyjen linssien läpi – siitä kärsivät sekä maan omat kansalaiset että muut maat.

Kremlin esitykset Naton rajoittamisesta ja Euroopan “turvallisuusjärjestelyistä” itsenäisten maiden oman päätöksenteon yli edustavat häikäilemätöntä etupiiriajattelua. Sellainen on räikeässä ristiriidassa paitsi Suomen ja EU:n ulkopolitiikan arvojen kanssa, myös käytännön tasolla sen suhteen, millaisten järjestelyiden varaan Suomi turvallisuuttaan rakentaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettu linja on, että Naton ovien auki pysyminen on Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä ja että nimenomaan Naton lisääntynyt toiminta, läsnäolo ja laajentuminen ovat vakauttaneet Suomen lähialueita. 

Venäjän julkilausutut tavoitteet haastavat siis suoraan omamme. Ei toki ole uutinen, että Naton laajeneminen Suomeen, Ruotsiin tai yleensä yhtään mihinkään ei Venäjälle sovi. Etupiirien piirtelyä tarjotaan kuitenkin nyt uudella julkeudella. 

Etupiirien piirtelyä tarjotaan kuitenkin nyt uudella julkeudella.

Mahdollisuus hakea Naton jäsenyyttä on siis tärkeä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Aito mahdollisuus sisältää tietysti aidon ja jatkuvan puntaroinnin liittymisestä ja sen edellytyksistä. Kotimaisessa Nato-keskustelussa usein esiin tuotu näkemys on kuitenkin ollut, ettei jäsenyys juuri nyt ole ajankohtainen asia. 

Tämä on myös oman puolueeni kanta vuonna 2018 linjatussa poliittisessa tavoiteohjelmassa, jonka mukaan vihreät ei näe NATO-jäsenyyttä ajankohtaisena, mutta turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumista on jatkuvasti seurattava.Oma arvioni tilanteen muuttumisesta tuon tekstin linjaamisen jälkeen on se, että argumentit jäsenyyden puolesta ovat lähinnä vahvistuneet: Venäjän linja on jyrkistynyt, Yhdysvallat on edelleen sitoutunut Eurooppaan eikä mitään Natoa korvaavaa puolustusjärjestelyä ole tekeillä. 

Kuten keväällä kirjoitin, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys selkeyttäisi Euroopan turvallisuusjärjestelyitä ja edistäisi maanosan vakautta ja turvallisuutta. Jäsenyys ei silti korvaisi tarvetta omalle uskottavalle puolustuskyvylle, tiiviille kahden- ja monenkeskisille kumppanuuksille ja EU:n puolustusyhteistyölle, ja on erittäin tärkeää että näihin laitetaan paukkuja samalla kun liittoutumisen mahdollisuus pidetään auki ja sen ajankohtaisuutta pohdiskellaan. 

Argumentit jäsenyyden puolesta ovat vahvistuneet.

Oma kysymykseni ajankohtaisuuspohdintaan liittyen on, että milloin Nato-jäsenyys muuttuu ajankohtaiseksi, jos ei nyt? Ymmärrän, että nykyinen ovensuussa pysyttely on poliittisesti houkuttelevaa ja sille on myös turvallisuuspoliittisia perusteluja. Samalla minusta on selvää, että seuraukset siitä, että päätökseen ei kyetä sen ollessa vielä mahdollista ovat valtavan paljon vakavampia kuin siinä tapauksessa, että liitymme jotenkin etuajassa tai väärässä hetkessä. Se kuuluisa Nato-optio olisikin syytä lunastaa viipymättä.

Nato-maiden ulkoministerit koolla elokuussa 2021. Tämän pöydän äärellä tehdään Suomen kannalta tärkeitä päätöksiä, mutta nyt pääsemme mukaan vain kutsusta. Kuva: Nato