Tänä wappuna juhlitaan kolmen wapun edestä – Puhe Wappuriehan julistuksessa 30.4.2022

Arvoisa wappukansa,

Tässä työssä saa monenlaisia kutsuja puhua ja tavata ihmisiä. Kutsu puhua Smökin katolta rakkaalle Aalto-yhteisölle wappuaattona on helposti isoimpia kunnioita mitä voi olla!

Wapulla on teekkarin ja aaltolaisen sydämessä aina erityinen paikka: päättyvän lukuvuoden, saapuvan kevään, pitkien perinteiden ja anarkistisen ilonpidon täydellinen cocktail, karnevaali, jota saa viettää juuri niin kuin itse haluaa ja juuri se tuo meidän tänään yhteen. Wappu on niin tärkeä juhla, että oma koiranikin on nimetty sen mukaan. Se Vappu täytti muuten juuri 10 vuotta.

Kun funtsii parhaita muistoja opiskeluajalta, parhaita muistoja elämästä ylipäänsä, monta wappua vilisee silmissä. Olen ollut mukana seilaamassa kauppatorille omatekoisella lautalla, driftannut wappubussin kyydissä raviradalla, duunannut sata litraa simaa, heittänyt löylyä maailman suurimmassa wappusaunassa, dipannut Mantan altaaseen ja skoolannut varmasti jo satoja skumppalasillisia Otaniemessä, Mantalla ja Ulliksella.

Kaikki nämä muistot olen saanut osana tätä mahtavaa yhteisöä, joka Otaniemessä majailee. Ja vähän Mikkelissäkin.

Niin, Otaniemi. Kun täällä nykyään kulkee, on ihan mahtavaa nähdä kuinka ne ajatukset yhteisestä, monitieteisestä ja poikkitaiteellisesta kampuksesta ovat tulleet todeksi ja punatiileksi. Täältä niemestä on ponnistanut liuta tätä maata ja maailmaa parantanutta ideaa, keksintöä, bisnestä – ja ihmistä, ja kaveriporukoita. Kun olen jutellut tämän päivän opiskelijoiden kanssa, olen varma, että hienokin historia jää kalpeaksi kaikelle sille vielä hienommalle, mitä täältä vielä versoaa. Pääministerin nahkatakki valloitti Ruotsin, aaltolaistenideat koko maailman.

Jokainen polvi uusia opiskelijoita näyttää olevan edeltäjiään fiksumpi ja valveutuneempi. Kehitys kehittyy, mutta ei itsestään vaan teidän ansiostanne.

Koska wappu on niin mahtava kansanjuhla, korpesi ensimmäisenä koronakeväänä yhteisöllisen wapun menettäminen valtavasti. Toisenakin harmitti, kun kulkutauti edelleen rajoitti tekemistä. Mutta mikä minä olen valittamaan, vanha ihminen, jolle wappu on nyt enemmänkin paikka muistella menneitä ja piipahtaa alma materin ja kasvattajayhteisön parissa. Korona kuritti koko yhteiskuntaa, mutta opiskelijat kuuluvat eniten kärsineisiin. Erityisesti koen tuskaa koronan ikeessä aloittaneista opiskelijoista.

Luvut opiskelijoiden kokemasta masennuksesta, ahdistuksesta ja muista mielenterveyden ongelmista ovat pysäyttäviä. Tällä maalla ei ole varaa menettää, musertaa tai polttaa loppuun nuoria toivojaan. Tällä hetkellä saan kuulla surullisia viestejä siitä, että edes apua hakeville ei riitä resursseja. Siksi tekoja tarvitaan, ja on ihan pakko nostaa esiin ja kiittää Aalto-Yliopiston ylioppilaskunnan Fuksitoimikuntaa ja Kansainvälisyystoimikuntaa Wappumieli-keräyksen järkkäämisestä ja kaikkia siihen osallistuneita!

Koulutusjärjestelmä tai korkeakoulu ei ole tehokkuutta optimoiva makkaratehdas, vaan sivistyksen, luovuuden ja henkisen kasvun kehto sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Pitää myös funtsia ongelmien juurisyitä: Ovatko koulutusputkemme rakenteet kunnossa, kun henkinen kuorma niin monelle opiskelijalle niin raskaaksi? Koulutusjärjestelmä tai korkeakoulu ei ole tehokkuutta optimoiva makkaratehdas, vaan sivistyksen, luovuuden ja henkisen kasvun kehto sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Maailmassa toki riittää murehdittavaa, sitä ei voi kiistää. Lämpenevä ilmasto ja köyhtyvä luonto uhkaavat kaikkea tulevaa hyvinvointia. Täälläkin kehitetään innolla teknisiä, kaupallisia ja taiteellisiakin ratkaisuja, mutta viime kädessä parempaa maailmaa jumittaa poliittisen tahdon, ei teknologian tai ratkaisujen puute. Mutta älkää lannistuko, kyllä sitä politiikkaakin potkitaan koko ajan eteenpäin. Potkikaa tekin, se auttaa.

Vaikka pullonkaula on politiikka, eikä teknologia, huutaa kestävän tulevaisuuden rakentaminen myös investointeja tutkimukseen ja kehitykseen. Siihen ollaankin nyt satsaamassa ja niin kannattaakin tehdä. Se maksaa itsensä takaisin. Uutta ei synny pelkästään rahaa tiskiin heittämällä, tarvitaan myös käsipareja, osaamista: tekniikkaa, kauppatieteitä, taidetta – kaikkea tarvitaan. Te, hyvät ihmiset ja kaikki se kasvava tietotaito päänne sisällä ovat palladiuminarvoisia tässä ajassa. Tämä on myös se tapa, jolla olemme kokoamme suurempi ratkaisija globaalien haasteiden edessä.

Ukrainassa käydään sotaa. Ukrainalaiset puolustautuvat Venäjän roistomaista hyökkäystä vastaan. Voi tuntua makaaberilta puhallella täällä serpentiinejä, kun Ukrainassa ihmisiä kuolee puolustaessaan maataan, ja myös meitä ja arvojamme. Siksi me tuemme Ukrainaa, ja niin ovat tukeneet sekä Aalto-yliopisto että ylioppilaskuntakin, ja koko opiskelijaliike. Kiitos siitä.

Tänä wappuna juhlitaan kolmen wapun edestä.

Synkkinäkin aikoina on silti muistettava ilon ja juhlan aiheet, ja wappu sellaisen tarjoaa. Kun Ukrainan presidentti Zelenskyi puhui eduskunnalle aiemmin tässä kuussa, hän korosti, että Suomen vahvuus on poikkeuksellinen koulutusjärjestelmä ja asenne sivistystä, tiedettä ja kulttuuria kohtaan. Se tarjoaa tapoja meille auttaa Ukrainaa ja parantaa maailmaa. Sitä, jos mitä, on syytä vaalia ja juhlia – ja sitä wappuna juhlitaan.

Kaksi vuotta on-off etäilyä, kaksi vuotta ilman normaaleja sosiaalisia kanssakäymisiä, toistemme kohtaamisia ja totuttuja tapoja, on ollut epäreilua etenkin opiskelijoille.

Siksi tänä wappuna juhlitaan kolmen wapun edestä. Poikkeusaikojen jälkeen myös poikkeuksellinen juhlinta tulee tarpeeseen.

Ja hei, muistakaa:

*Jos wappuheilan sisko tekee vaikutuksen, kannattaa lunastaa nato-optio.*

Olen aina vain myynyt wappulehtiä, en koskaan tehnyt niitä. Ei liene tarpeen selittää, miksi.
Tulevaisuudessa siintää NATO, vaan tänään minä OTAN. Siis malja keväälle ja wapulle!

Erittäin hauskaa wappua kaikille, glada vappen till alla, the very best vappu to everyone!

20220430_131204

Kutsu puhua Aalto-yhteisölle Smökin katolta oli valtavan iso kunnia.