Eduskuntakauden viimeinen syksy käynnistyi omassa työssäni erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja energian parissa.

Kvartaalikatsaus on tällä kertaa reippaasti myöhässä. Poliittisen vuoden kolmas kvartaali heinäkuusta syyskuuhun on perinteisesti se leppoisin, ja niin tälläkin kertaa. Lokakuussa onkin sitten pitänyt jäätävää kiirettä. Siksi blogaus raportointi on kasassa vasta nyt. Venäjän sota Ukrainainassa, sodasta seurannut energianiukkuus ja sen ruokkima inflaatio ja Suomen etenevä Nato-jäsenyys ovat edelleen vahvasti kehystämässä kaikkea politiikkaa. Kuten aina, tämä katsaus on vain pintaraapaisu kaikkeen tehtyyn ja tapahtuneeseen, ja moni merkittäväkin asia siitä eittämättä puuttuu.

Eduskunta

Eduskunnan pääsy kesän istuntotauolle venyi tällä kertaa reilun viikon perinteistä rytmiä pidemmälle, kun valmiuslain ja rajalain käsittely venyivät heinäkuulle. Lopulta paketti saatiin kasaan valmiuslain kiireellisyyden edellyttämällä laajalla enemmistöllä. Nämä lait koskettavat suoraan tärkeitä perusoikeuksia, joten eduskunnan tarkan perkaamisen ohella niiden tulkinta edellyttää tarkkaa punnintaa. Toivottavasti näitä lakeja ei koskaan tarvita, ja ajatus onkin, että ne osaltaan ennaltaehkäisevät haluja horjuttaa Suomea hybridikeinoin.

Itse en ollut viimeisellä istuntoviikolla maisemissa, sillä olin Pariisissa Ranskan ulkoministeriön pyörittämän PIPA-ohjelman vieraana. Ohjelmassa Ranska kutsuu eri maista politiikan, kulttuurin ja kansalaistoiminnan vaikuttajia tutustumaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan Ranskaan. Ohjelman painopisteet sai valita itse, ja oma ohjelmani oli rakennettu ilmaston, energian ja puolustuksen ympärille. Viikon ohjelmasta jäikin paljon hyödyllisiä oppeja ja yhteyksiä omaan tekemiseen. Pääsin uppoutumaan muun muassa Pariisin kaupungin ilmastosuunnitelmaan, ilmastotoimia laatineen kansalaispaneelin tuloksiin ja Ranskan tuoreisiin energiaskenaarioihin sekä vierailemaan muun muassa Ranskan avaruusjoukkojen pääkallopaikalla ja useissa erittäin kiinnostavissa think tankeissa. Suomi kiinnosti kovasti erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Suomi kiinnosti kovasti ranskalaisia erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Heinäkuussa oli parin vuoden koronatauon jälkeen myös perinteisen Porin Suomi-areenan aika. Oma visiitti oli tällä kertaa kolmipäiväinen, ja omat puheenvuoro- ja paneelikeikat painottuivat energiaan, talouteen ja tietopolitiikkaan. Jälleen kerran Pori tarjosi myös oivan mahdollisuuden tavata tehokkaasti lobbareita ja sidosryhmiä, mikä osaltaan näkyy varsin pitkänä tapaamislistana tältä kvartaalilta.

Elokuussa piipahdin Massachusetts Institute of Technology -yliopiston vieraana luennoimassa ydinvoiman tulevaisuutta käsitelleellä kurssilla, jonka opeista kirjoitinkin jo aiemmin blogiin. Kurssista vastaava professori Jacopo Buongiorno piipahti sitten sopivasti Suomessa syyskuussa, ja kutsuin hänet luennoimaan eduskuntaan eduskunnan energiaremonttiryhmän vieraaksi. Energiaremonttiryhmä on yksi eduskunnan epävirallisista temaattisista verkostoista, ja olen toiminut tämän vuoden sen puheenjohtajana. Koronan jälkeen meininkiä on käynnistelty aika reippaasti, ja ohjelmassa on ollut mm. asiantuntijatilaisuudet pienydinvoimasta, aurinkoenergiasta sekä hajautetusta energiantuotannosta.

Elokuussa vihreiden hallitusryhmä – eli ministerit kabinetteineen ja puolueen johto – kokoontui Mikkelissä ja vihreä eduskuntaryhmä sen perään Turussa. Turussa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Turun kesäkokouksessa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Syykuun alussa piipahdin Prahassa puolustusvaliokunnan delegaatiossa keskustelemassa puolustuspolitiikasta ja Ukrainan tukemisesta EU-maiden kollegoiden kanssa. Puolustusvaliokunta vieraili syyskuussa myös Pariisissa, jossa ohjelmassa oli tasokasta ajatustenvaihtoa Euroopan puolustuksen ja Naton tulevaisuudesta. Ranska on sekä EU:hun että Natoon kuuluvista maista sotilaallisesti voimakkain, mutta Ranska on virittänyt asevoimansa vahvasti kriisinhallintaan ja globaaliin COIN-toimintaan, ja joutuu nyt heräilemään vauhdilla tilanteeseen, jossa Euroopassa tarvitaan konventionaalista voimaa – sekä määrää että laatua.

Poliittisen päätöksenteon vuosikalenterin mukaisesti hallitus antoi syyskuussa esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Merkittävä kiinnostus tällä budjetissa kohdistui toimiin energian kohonneisiin hintoihin vastaamiseksi. Hintoihin on määrä tarttua väliaikaisella sähkön arvonlisäveron alennuksella ja erillisellä sähkötuella. Nämä ovat varsin tylppiä keinoja, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon, mutta perusteltuja. Joukkoliikenteen arvonlisäveron väliaikaisella poistolla puolestaan tavoitellaan energiatehokkaampaa liikkumista ja helpotusta arjen kustannuksiin. Pidin eduskunnan käsittelyssä vihreiden ryhmäpuheenvuoron budjetista. Budjetin käsittely ja päätöksenteko eduskunnassa jatkuu käytännössä koko syksyn.

Hoitoalan työtaistelu kärjistyi syksyllä tilanteeseen, jossa hallitus aloitti uudelleen potilasturvallisuuslain valmistelun ihmishenkien turvaamiseksi. Tällä kertaa tehohoitoon kohdistunut lakonuhka johti siihen, että laki myös vietiin eduskunnassa päätöksentekoon. Tällainen tasapainoilu eri perusarvojen välillä on väistämättä vaikeaa, ja ymmärrän hyvin hoitajien turhautumisen alan kroonistuneen kriisin edessä. Onneksi lokakuussa palkkakiistaan saatiin lopulta sopu.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokoontui kolmoskvartaalissa kolmasti, ja itse ehdin näistä kokouksista vain yhteen. Eduskunnan viimeinen syksy on erittäin kiireinen, ja se valitettavasti näkyy mahdollisuuksissani panostaa valtuustotyöhön. Onneksi ryhmässämme tieto kulkee, valmistelevaan kannanmuodostukseen on helppo osallistua ja kokouksiin löytyy aina erittäin pätevä ja motivoitunut varavaltuutettu.

Helsingin palkanmaksuongelma on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava.

Elokuun kokouksessa käytiin alkuun laaja keskustelu kaupungin palkanmaksuongelmasta. Tilanne on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava. Ongelman taustalla on epäonnistunut hankinta sekä kyseenalainen hankintakulttuuri ylipäänsä ja se, että järjestelmää ei ole päivitetty jo ajat sitten. Valitettavasti katastrofaaliseksi päässyttä ongelmaa ei sitten korjatakaan ihan hetkessä, kun ongelmien syyt ovat syvällä. Palkkakeskustelun lisäksi kokouksen päätöksissä päivitettiin äänestysalueita, linjattiin kaavoja ja debatoitiin kaupungin historiasta kertovista seinälaatoista.

Syykuun ensimmäisessä kokouksessa valtuusto keskustelu energian hinnasta ja päätti kaavoista, toisessa listalla oli kaavoja ja vuokrausperiaatteita.

Tapaamiset

Heinä-syyskuun tapaamiset on listattu tuttuun tapaan sillä huomiolla, ettei tässä välttämättä ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

• Aalto GSE
• Aalto-yliopisto
• Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
• Agence Parisienne du Climat
• Aurinkopankki
• Caruna
• Danske Bank
• EDF
• Elenia
• Elfi
• Energy Center of the Jacques Delors Institute
• EVA
• Finanssiala
• Fintraffic
• Fortum
• Helsingin yliopisto
• Hycamite
• Institut de Recherche Stratégique De l’Ecole Militaire IRSEM
• Institut de Relations Internationales et Stratégiques IRIS
• Kaivosteollisuus ry
• Kemianteollisuus
• Kind Atom
• Kuluttajaliitto
• Lähienergialiitto
• Massachusetts Institute of Technology
• Metsä Group
• Metsähallitus
• Metsäteollisuus
• NuclearEurope
• Pariisin kaupunki
• Ranskan ekologisen siirtymän ministeriö
• Ranskan puolustusministeriö
• Ranskan suurlähetystö
• Ranskan ulkoministeriö
• Savonlinnan kaupunki
• Secrétariat permanent Climat & Défense Major général des Armées
• Space Command of the French Ministry of the Armed Forces
• Suomen ekomodernistit
• Suomen luonnonsuojeluliitto
• Suomen Yrittäjät
• Supo
• SYL
• Sähköinsinööriliitto
• Technology Academy Finland
• TEK
• TVO
• UCLA
• Ulkopoliittinen instituutti
• VATT
• Voi Technology
• Voltan Lähienergia
• VTT

Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa siivottiin porukalla joenrantaa roskista. Tässä ryhmäpuheenjohtajan taidonnäyte.

(Perustuu täysistunnossa 13.10. pitämääni puheenvuoroon kansallisen ilmasto- ja energiastrategian käsittelyn yhteydessä.)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt meidät muistamaan, miten keskeistä infraa sähkö, lämpö ja polttoaineet ovat oikeastaan kaikelle, mitä meillä on. Energia ei ole vain taloudellinen hyödyke muiden joukossa, se on edellytys kaikelle taloudelliselle toiminnalle.

Energia on myös aivan avainasemassa ilmastonmuutoksessa. Fossiilisten energialähteiden – öljyn, kaasun ja hiilen – käyttö on suurin syy vaarallisen ilmastonmuutoksen taustalla, ja siksi ilmastonmuutos voidaan hillitä siedettävälle tasolle ainoastaan korvaamalla fossiilienergia päästöttömällä energialla. Valitettavasti maailma pyörii yhä pitkälti fossiilienergialla, ja fossiilienergian varaan on meidän vaurautemme ja yhteiskuntamme pitkälti rakennettu. Haaste on siis kaikkea muuta kuin helppo. Sitä on vaikeutettu aikailemalla aivan liian pitkään. Nyt kiirettä alleviivaa vielä tarve iskeä Venäjän energiatuloihin ja irrottautua ongelmallisista riippuvuuksista.

Ilmasto- ja energiastrategia on siis aivan keskeinen paperi tässä ajassa.

Hyvä strategia on robusti. Se ei ole yhden kortin varassa ja huomioi epävarmuudet. Ilmasto- ja energiastrategian osalta se tarkoittaa sitä, että strategia ohjaa maaliin asti – kohti täysin päästötöntä, hiilinegatiivista ja luonnon monimuotoisuuden turvaavaa energiataloutta, jossa myös energian hinta ja toimitusvarmuus ovat kohdillaan ja kunnossa.

Robustin ilmasto- ja energiastrategian kulmakivi on päästötön sähkö. Sähköistäminen on aivan keskeisessä roolissa päästöjen vähentämisessä liikenteessä ja teollisuudessa suoraan, vedyn ja synteettisten polttoaineiden kautta. Avain kestävään tulevaisuuteen on siksi riittävä päästöttömän sähkön tuotanto – se pelkästään ei riitä, tarvitaan tietysti myös säästäväistä ja tehokasta energian käyttöä ja kestävää maankäyttöä – mutta ilman sitä vihreää siirtymää ei voi tehdä.

Vesivoimaa ja bioenergiaa rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa. Myös vesivoimalla ja bioenergialla on roolinsa, mutta pienenevä ja rajallinen. Kumpaakin rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa, jotta luontokato saadaan sitoumusten mukaisesti pysäytettyä. Bioenergian tapauksessa ilmastohyödyt ovat myös usein kyseenalaisia, ja biomassan hyödyntämisessä energian on syytä olla vihoviimeinen käyttö jo ihan taloudellisistakin syistä.

Tuulivoima on ekologinen ja edullinen tapa jauhaa puhdasta sähköä, ja sen tuotanto kasvaa nyt vauhdilla Suomessa. Sen edellytyksiä on silti tarpeen vielä parantaa nopeuttamalla luvitusta ja avaamalla jumi Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen osalta – maanpuolustusta tietysti vaarantamatta. Tuulivoiman ympäristövaikutuksia ei silti tietenkään pidä harjata maton alle, vaan minimoida ne. Esimerkiksi alan kiertotaloudessa on vielä tekemistä.

Aurinkoenergiaa voitaisiin hyödyttää paljon nykyistä enemmän. Vihreä eduskuntaryhmä esitti kesällä, että aurinkosähkön tuotanto pitäisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä ja tavoitella vuodelle 2035 10 TWh:n tuotantoa. Luvut ovat suuria, mutta realistisia, ja vuositasolla aurinkosähkö tasoittaa tuulivoimaa, joka tuottaa talvella eniten. Aurinkosähkön lisäämiseksi tarvitaan sekä pientuotantoa katoilla että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Käytöstä poistuvat turvetuotantoalueet tarjoavat tässä mahdollisuuksia.

Ydinvoima on päästötöntä, vakaata ja turvallista perustuotantoa. Sen suuri energiatiheys säästää luontoa ja raaka-aineita. Haastena on se, että kyky rakentaa ydinvoimaa on länsimaissa rapautunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Sitä on nyt palautettava,ja tässä Suomella on pelin paikka. Nyt on kiire vauhdittaa ydinenergialain uudistamista. Erityisesti pienempien, modulaaristen reaktoreiden kaupallistaminen ja ydinenergian uudet käyttökohteet lämmöntuotantoon kiinteistöille ja teollisuudelle ovat tässä keskiössä. 

SMR-laitoksia voidaan toki edistää jo nykylain puitteissa, ja näin on syytä tehdäkin. Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä. Viranomaisten ja teollisuuden yhteistyö on tässä tarpeen, samoin kansainvälinen yhteistyö.

Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä.

Uutta, modulaarista ydinvoimaa kehitetään nyt vauhdilla muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, ja kiinnostus siihen on kovaa Baltian ja Itä-Euroopan maissa. Suomen kannattaa olla mukana tuomassa peliin omaa osaamistaan ja hyötymässä muiden opeista.

Vety ei ole energian lähde, vaan varasto. Sitä tarvitaan jatkossa valtavia määriä, jotta fossiilisista hiilivedyistä päästään eroon. Fiksulla ja päättäväisellä energiapolitiikalla Suomi voi olla merkittävä vedyn tuottaja yli oman tarpeensa. Pelkäksi vetypumppaamoksi ei silti kannata pyrkiä, vaan etsiä mahdollisuuksia myös jalostaa vetyä pidemmälle. Olennaista on silti jälleen joka tapauksessa riittävä energiantuotanto. Puhtaan vedyn tuotantoon pitää olla mahdollista hyödyntää kaikkea päästötöntä energiaa tasaveroisesti. Tämä on linja Yhdysvalloissa, eikä EU:n pidä rampauttaa omaa vetytalouttaan ydinvoiman ulos sulkevalla sääntelyllä. Päästökauppa on se mekanismi, jolla energiasektoria ohjataan pois päästöistä. Sen asemaa pitää ennen kaikkea vahvistaa.

Riittävä päästötön, ympäristöhaitat minimoiva energiantuotanto on avain kestävään tulevaisuuteen talouden, hyvinvoinnin, ilmaston, luonnon ja turvallisuuden kannalta. 

Tältä pohjalta toivon valiokunnilta analyyttistä ja tiedepohjaista otetta tärkeän selonteon käsittelyyn.

(Kirjoitus on julkaistu Verde-lehdessä 10.10.2022)
Suomen valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa omistustensa kautta. Se on perusteltua, kunhan valtion intressit raamittavat aidosti toimintaa.

Fortumin vuonna 2018 alkanut retki Saksaan Uniperin omistajana tuli viime kuussa päätökseen Venäjän energiakiristyksen ajettua yrityksen karille ja lopulta kansallistetuksi. Epäonniselle seikkailulle tuli hintaa noin 6 miljardia euroa, ja samalla koko hässäkkä puhalsi uutta virtaa keskusteluun valtiosta yritysten omistajana.

Keskustelu on vähintäänkin tervetullutta, sillä valtion omistukset ovat iso ja monialainen kokoelma, joiden kautta käytetään merkittävästi valtaa.

Valtio hallinnoi omistutensa kautta vajaan 50 miljardin euron salkkua. Mukana on omistuksia 16 pörssiyhtiössä joko suoraan tai sijoitusyhtiö Solidiumin kautta. Enemmistöomistaja valtio on näistä kahdessa, Fortumissa ja Finnairissa. Lisäksi on listaamattomia kaupallisesti toimivia yhtiöitä – näihin lukeutuvat esimerkiksi Posti, Patria ja VR – sekä erityistehtäviä hoitavia yrityksiä kuten Alko ja Yleisradio. Yhteensä 70 yrityksen joukossa on monenlaista toimintaa siemenperunoista lääkärihelikoptereihin. 

Omistamisen perusteena voi olla joko finanssi-intressi, jokin erikseen määritelty strateginen intressi tai erityistehtävä. Omistajaohjauksen linjat on vedetty omistajaohjauksen periaatepäätöksessä, joka on viimeksi tehty vuonna 2020. Tämä periaatepäätös edellyttää valtionyhtiöiltä muun muassa kunnianhimoista luonto- ja ilmastovastuuta ja Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteen huomioimista. Periaatepäätös listaa myös edellä mainitut yhtiökohtaiset strategiset intressit ja erityistehtävät sekä sen, miten omistajaohjausta käytännössä toteutetaan. Huoltovarmuus on tietenkin aivan keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Huoltovarmuus on keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Hyvä kysymys on, toimiiko ohjaus nykyisin täysin tarkoituksenmukaisesti. Fortumin tapauksessa yhtiö otti geopoliittisen riskin, jonka mittaluokka olisi voinut pahimmillaan vaarantaa koko strategisen intressin sähköntuotannon riittävyyden varmistamisesta myös

poikkeusolosuhteissa. Valtionyhtiöiden ei missään nimessä pidä pelata isommilla panoksilla kuin on varaa hävitä, ei varsinkaan vain tuottojen kerryttämisen toivossa. On selvää, että ylipäänsä myös kyky tunnistaa riskejä falskasi Fortumin tapauksessa: varoituksia Uniperin riippuvuudesta Venäjän kaasusta kyllä kuultiin paljon ja ajoissa.

Kokonaan riskejä ei valtio omistajana voi tietenkään karttaa, eikä sen niin pidäkään tehdä. Riskitöntä bisnestä ei ole, ja itse asiassa valtion on usein perusteltua täydentää riskien kantajana markkinoiden toimintaa esimerkiksi uuden teknologian kehittämisessä ja skaalaamisessa. Tuore valtionyhtiö Ilmastorahasto toimii näin. Valtiolla on varaa olla kärsivällinen ja kaukonäköinen omistaja, ja sellainen sen pitää ollakin.

Strategisten intressien ja erityistehtävien pitäisi joka tapauksessa aidosti ohjata yrityksiä, ja omistuksia tulisi aidosti tarkastella niiden valossa. Esimerkiksi Neova (entinen Vapo) on mielenkiintoinen tapaus. Sen osalta strategisena intressinä on varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon huoltovarmuusnäkökohdat huomioon ottaen. Neova tekee toki mittavaa energiabisnestä, mutta painopisteinä liiketoiminnan kehityksessä ovat tätä nykyä kasvuturve ja aktiivihiili. Kotimaisten polttoaineiden huoltovarmuuden kannalta tärkein kehityssuunta olisi synteettisten polttoaineiden tuotanto, samalla kun sitä skaalatessa tarvitaan toki edelleen puuta ja turvetta. SIlti tarkastellessa kirjattua intressiä suhteessa tekemisiiin herää väistämättä ajatus, että toimintaa ei niinkään ohjaa kirjattu strateginen intressi vaan halu keksiä turpeelle teollista käyttöä.

Voittoa tai yksinkertaisesti hyvää tulosta tavoitteleva yritys voi itseohjautua helposti tekemään tuottoisia asioita. Intressin tai erityistehtävän asettaneen valtio-omistajan näkökulmasta riskinä on, että toiminta turpoaa outoihin suuntiin ja prioriteetit hämärtyvät. Veikkaus on tästä varoittava esimerkki: pelihaittojen hillitsemisen jäi taustalle, kun tehtiin tiliä edunsaajille.

Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia.

Merkittävässä markkina-asemassa tai monopolina operoiville valtionyhtiöille voi kasautua myös ongelmallisen paljon valtaa, ja mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksiä ja markkinoita koskevaan lainsäädäntöön. Häntä ei kuitenkaan saisi heiluttaa koiraa. Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia. Viestintä ja vuorovaikutus päättäjien suuntaan ei itsessään ole vielä ongelma, sillä näiden yritysten usein asiantunteva näkökulma omilta aloiltaan on hyvä ymmärtää päätöksenteossa. Erikoiseksi homma menee siinä vaiheessa, kun valtion omistamat yhtiöt ohjaavat tai yrittävät ohjata valtion politiikkaa eikä toisin päin. Tästäkin löytyy varoittavia esimerkkejä.

Oma kysymyksensä on omistajaohjauksessa on omistusmuodon  ja -pohjan valinta. Paras linja on, että valtion intressi määrittää omistamisen perusteet, ja yhtiökohtainen omistusrakenne ja -osuus on valitaan sen mukaan. Pörssiin listautuminen tuo omat rajoituksensa omistajaohjaukseen, mutta myös joustavampaa kykyä rahoittaa ja arvottaa toimintaa. Jos omistamiselle puolestaan ei enää ole ylipäänsä järkeviä perusteluita, on paikallaan kaupata firma tai sen ylimääräiset toiminnot pois. Yleisesti ottaen valtion tonttia on toimivien markkinoiden turvaaminen ja harkittu täydentäminen, ei niiden sotkeminen.

Omistajana valtiolla on joka tapauksessa korostunut vastuu pitkäjänteiseen ja kauaskantoiseen ohjaukseen. Siksi ohjausperiaatteisiin kirjatut ilmasto- ja luontokirjaukset eivät saa jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Kyse on paitsi merkittävien riskien välttämisestä ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta, myös valtion politiikan uskottavuudesta. Jos valtionyhtiöt eivät ota ilmastonmuutoksen ja luontokadon edellyttämiä muutoksia tosissaan eikä omistaja asiaan puutu, on se erikoinen signaali muille toimijoille markkinoilla. Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Tässä ajassa on syytä laittaa painoa myös geotalouden ja geopolitiikan näkökulmille. Demokratioita haastavien autoritääristen maiden keinovalikoimassa valtionyhtiöt ja omistukset ovat tärkeitä työkaluja. Tähän vastaaminen edellyttää sekin strategista ja valpasta otetta valtion rooliin omistajana, jotta huoltovarmuus, resilienssi tai riittävä riippumattomuus eivät vaarannu.

Ekologisesti kestävän talouden rakentaminen, tärkeiden palveluiden turvaaminen ja huoltovarmuudesta huolehtiminen ovat siis hyviä perusteita harjoittaa valtion omistamaa liiketoimintaa, mutta edellyttävät fiksua omistajaohjausta. Olennaista on pitää kiinni oikeasta marssijärjestyksestä, jossa valtion omistama liiketoiminta pysyy keinona edistää yhteiskunnan kokonaisetua eikä muodostu päämääräksi itsessään.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 28.9.2022)

Reserviläisten joustavampi nivominen Puolustusvoimien toimintaan tehostaisi puolustuskykyä ja turvallisuutta.

Venäjän helmikuussa aloittama täysimittainen sota Ukrainassa on päivittänyt käsitystämme nykyaikaisesta sodasta. Sota on näyttäytynyt yhdistelmänä uutta ja vanhaa, ennakoitua ja yllättävää. Taistelukentällä on nähty sekä toisen maailmasodan aseita että uusinta tekniikkaa, kirurgintarkkoja täsmäaseita ja massiivisia tykistökeskityksiä sekä erikoisjoukkoja ja pakolla pikaisesti värvättyjä taistelijoita.

Sodankäynti kysyy edelleen sekä laatua että määrää, eikä uusi teknologia ole tehnyt kaikkea vanhaa turhaksi. Sota ei ole rajoittunut maahan, ilmaan ja merelle: sitä käydään myös kyber- ja informaatioavaruuksissa, jotka ovat sulautuneet osaksi entistä monimutkaisempaa taistelukenttää. Maanpuolustustahdon merkitys on yhä suorastaan kriittinen.

Ukrainan sodan valossa suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva malli näyttäytyy toimivana keinona uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen. Ammattilaiset muodostavat kykyjen kovimman kärjen ja sodan ajan joukkojen ytimen, reserviläiset motivoituneen ja osaavan massan.

Mallin ansiosta Suomi voi ylläpitää samaan aikaan sekä strategisia suorituskykyjä että laajaa sodan ajan vahvuutta. Reserviläiset tuovat Puolustusvoimien käyttöön myös monitaitoista siviilielämän osaamista ja kokemusta. Esimerkiksi tietotekniikan, rakentamisen tai median alalla Puolustusvoimien olisi mahdotonta ylläpitää vastaavaa osaamispoolia vain omin voimin.

Teknologian, talouden ja yhteiskunnan kehitys sekä turvallisuusympäristön muutokset avaavat lisäksi koko ajan uusia osaamistarpeita.

Ukrainan sodan aikana reserviläisten toteuttama avointen lähteiden tiedustelu on osoittautunut arvokkaaksi täydentäväksi keinoksi tilannekuvan muodostamiseen kansalaisille ja medialle. Sen toteuttaminen olisi Puolustusvoimille luontevaa, mutta pitkällä aikavälillä ammattivoimin työlästä ja tehotonta.

Reserviläisten intoa ja osaamista olisi perusteltua hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Nyt reserviläisten kosketuspinta Puolustusvoimiin ovat pitkälti kertausharjoitukset, joiden ohella voi osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tai reserviläisjärjestöjen kautta.

Kertausharjoituksiin kutsutaan vuosittain vain pieni osa sijoitetusta reservistä, ja vapaaehtoista toimintaa määrittävät lopulta melko jäykät lainsäädännölliset raamit.

Reserviläisiä olisikin hyvä käsitellä koulutuksen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan nykyistä hienojakoisemmin. Reserviläisten ajankäytön ja valmiuden korvauskäytäntöjen tulisi vastaavasti mahdollistaa notkeampia järjestelyitä kuin harjoitusvuorokausien mukaan juokseva päiväraha ja reserviläispalkka.

Osaavaa reserviä voitaisiin myös vastuuttaa enemmän. Lainsäädäntö rajoittaa esimerkiksi reserviläisten käyttöä virka-aputehtävissä, vaikka juuri näissä tehtävissä paikallispuolustukseen koulutetut maakuntajoukot voisivat kriisitilanteessa vapauttaa tärkeitä viranomaisresursseja. Myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen lainsäädäntöpohjan käynnissä olevaan tarkasteluun ja lainsäädännön kehittämiseen on suhtauduttava avoimin mielin.

Tulevan Nato-täysjäsenyyden mukana avautuvia uusia kansainvälisiä tehtäviä täytettäessä reserviläisiä ei ole syytä sulkea pois. Vaativimmat pestit edellyttävät toki korkeaa sotilaallista ammattitaitoa. Olisi paikallaan arvioida nykyistä laajempien, reserviläisille suunniteltujen koulutusohjelmien tarvetta.

Reserviläisillä ei voi korvata ammattisotilaiden kiistatonta osaamista, ja kriisiytynyt turvallisuusympäristö vaatii ammattisotilaiden määrän kasvattamista edelleen. Samalla reserviläisten osaamisen, kokemuksen ja maanpuolustustahdon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen tarjoaisi monipuolisesti keinoja vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.

Atte Harjanne ja Emil Kastehelmi

Harjanne on kansanedustaja (vihr) ja puolustusvaliokunnan jäsen. Kastehelmi on sotahistorioitsija ja avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija.