(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 28.9.2022)

Reserviläisten joustavampi nivominen Puolustusvoimien toimintaan tehostaisi puolustuskykyä ja turvallisuutta.

Venäjän helmikuussa aloittama täysimittainen sota Ukrainassa on päivittänyt käsitystämme nykyaikaisesta sodasta. Sota on näyttäytynyt yhdistelmänä uutta ja vanhaa, ennakoitua ja yllättävää. Taistelukentällä on nähty sekä toisen maailmasodan aseita että uusinta tekniikkaa, kirurgintarkkoja täsmäaseita ja massiivisia tykistökeskityksiä sekä erikoisjoukkoja ja pakolla pikaisesti värvättyjä taistelijoita.

Sodankäynti kysyy edelleen sekä laatua että määrää, eikä uusi teknologia ole tehnyt kaikkea vanhaa turhaksi. Sota ei ole rajoittunut maahan, ilmaan ja merelle: sitä käydään myös kyber- ja informaatioavaruuksissa, jotka ovat sulautuneet osaksi entistä monimutkaisempaa taistelukenttää. Maanpuolustustahdon merkitys on yhä suorastaan kriittinen.

Ukrainan sodan valossa suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva malli näyttäytyy toimivana keinona uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen. Ammattilaiset muodostavat kykyjen kovimman kärjen ja sodan ajan joukkojen ytimen, reserviläiset motivoituneen ja osaavan massan.

Mallin ansiosta Suomi voi ylläpitää samaan aikaan sekä strategisia suorituskykyjä että laajaa sodan ajan vahvuutta. Reserviläiset tuovat Puolustusvoimien käyttöön myös monitaitoista siviilielämän osaamista ja kokemusta. Esimerkiksi tietotekniikan, rakentamisen tai median alalla Puolustusvoimien olisi mahdotonta ylläpitää vastaavaa osaamispoolia vain omin voimin.

Teknologian, talouden ja yhteiskunnan kehitys sekä turvallisuusympäristön muutokset avaavat lisäksi koko ajan uusia osaamistarpeita.

Ukrainan sodan aikana reserviläisten toteuttama avointen lähteiden tiedustelu on osoittautunut arvokkaaksi täydentäväksi keinoksi tilannekuvan muodostamiseen kansalaisille ja medialle. Sen toteuttaminen olisi Puolustusvoimille luontevaa, mutta pitkällä aikavälillä ammattivoimin työlästä ja tehotonta.

Reserviläisten intoa ja osaamista olisi perusteltua hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Nyt reserviläisten kosketuspinta Puolustusvoimiin ovat pitkälti kertausharjoitukset, joiden ohella voi osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tai reserviläisjärjestöjen kautta.

Kertausharjoituksiin kutsutaan vuosittain vain pieni osa sijoitetusta reservistä, ja vapaaehtoista toimintaa määrittävät lopulta melko jäykät lainsäädännölliset raamit.

Reserviläisiä olisikin hyvä käsitellä koulutuksen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan nykyistä hienojakoisemmin. Reserviläisten ajankäytön ja valmiuden korvauskäytäntöjen tulisi vastaavasti mahdollistaa notkeampia järjestelyitä kuin harjoitusvuorokausien mukaan juokseva päiväraha ja reserviläispalkka.

Osaavaa reserviä voitaisiin myös vastuuttaa enemmän. Lainsäädäntö rajoittaa esimerkiksi reserviläisten käyttöä virka-aputehtävissä, vaikka juuri näissä tehtävissä paikallispuolustukseen koulutetut maakuntajoukot voisivat kriisitilanteessa vapauttaa tärkeitä viranomaisresursseja. Myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen lainsäädäntöpohjan käynnissä olevaan tarkasteluun ja lainsäädännön kehittämiseen on suhtauduttava avoimin mielin.

Tulevan Nato-täysjäsenyyden mukana avautuvia uusia kansainvälisiä tehtäviä täytettäessä reserviläisiä ei ole syytä sulkea pois. Vaativimmat pestit edellyttävät toki korkeaa sotilaallista ammattitaitoa. Olisi paikallaan arvioida nykyistä laajempien, reserviläisille suunniteltujen koulutusohjelmien tarvetta.

Reserviläisillä ei voi korvata ammattisotilaiden kiistatonta osaamista, ja kriisiytynyt turvallisuusympäristö vaatii ammattisotilaiden määrän kasvattamista edelleen. Samalla reserviläisten osaamisen, kokemuksen ja maanpuolustustahdon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen tarjoaisi monipuolisesti keinoja vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.

Atte Harjanne ja Emil Kastehelmi

Harjanne on kansanedustaja (vihr) ja puolustusvaliokunnan jäsen. Kastehelmi on sotahistorioitsija ja avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija.