(Perustuu täysistunnossa 13.10. pitämääni puheenvuoroon kansallisen ilmasto- ja energiastrategian käsittelyn yhteydessä.)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt meidät muistamaan, miten keskeistä infraa sähkö, lämpö ja polttoaineet ovat oikeastaan kaikelle, mitä meillä on. Energia ei ole vain taloudellinen hyödyke muiden joukossa, se on edellytys kaikelle taloudelliselle toiminnalle.

Energia on myös aivan avainasemassa ilmastonmuutoksessa. Fossiilisten energialähteiden – öljyn, kaasun ja hiilen – käyttö on suurin syy vaarallisen ilmastonmuutoksen taustalla, ja siksi ilmastonmuutos voidaan hillitä siedettävälle tasolle ainoastaan korvaamalla fossiilienergia päästöttömällä energialla. Valitettavasti maailma pyörii yhä pitkälti fossiilienergialla, ja fossiilienergian varaan on meidän vaurautemme ja yhteiskuntamme pitkälti rakennettu. Haaste on siis kaikkea muuta kuin helppo. Sitä on vaikeutettu aikailemalla aivan liian pitkään. Nyt kiirettä alleviivaa vielä tarve iskeä Venäjän energiatuloihin ja irrottautua ongelmallisista riippuvuuksista.

Ilmasto- ja energiastrategia on siis aivan keskeinen paperi tässä ajassa.

Hyvä strategia on robusti. Se ei ole yhden kortin varassa ja huomioi epävarmuudet. Ilmasto- ja energiastrategian osalta se tarkoittaa sitä, että strategia ohjaa maaliin asti – kohti täysin päästötöntä, hiilinegatiivista ja luonnon monimuotoisuuden turvaavaa energiataloutta, jossa myös energian hinta ja toimitusvarmuus ovat kohdillaan ja kunnossa.

Robustin ilmasto- ja energiastrategian kulmakivi on päästötön sähkö. Sähköistäminen on aivan keskeisessä roolissa päästöjen vähentämisessä liikenteessä ja teollisuudessa suoraan, vedyn ja synteettisten polttoaineiden kautta. Avain kestävään tulevaisuuteen on siksi riittävä päästöttömän sähkön tuotanto – se pelkästään ei riitä, tarvitaan tietysti myös säästäväistä ja tehokasta energian käyttöä ja kestävää maankäyttöä – mutta ilman sitä vihreää siirtymää ei voi tehdä.

Vesivoimaa ja bioenergiaa rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa. Myös vesivoimalla ja bioenergialla on roolinsa, mutta pienenevä ja rajallinen. Kumpaakin rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa, jotta luontokato saadaan sitoumusten mukaisesti pysäytettyä. Bioenergian tapauksessa ilmastohyödyt ovat myös usein kyseenalaisia, ja biomassan hyödyntämisessä energian on syytä olla vihoviimeinen käyttö jo ihan taloudellisistakin syistä.

Tuulivoima on ekologinen ja edullinen tapa jauhaa puhdasta sähköä, ja sen tuotanto kasvaa nyt vauhdilla Suomessa. Sen edellytyksiä on silti tarpeen vielä parantaa nopeuttamalla luvitusta ja avaamalla jumi Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen osalta – maanpuolustusta tietysti vaarantamatta. Tuulivoiman ympäristövaikutuksia ei silti tietenkään pidä harjata maton alle, vaan minimoida ne. Esimerkiksi alan kiertotaloudessa on vielä tekemistä.

Aurinkoenergiaa voitaisiin hyödyttää paljon nykyistä enemmän. Vihreä eduskuntaryhmä esitti kesällä, että aurinkosähkön tuotanto pitäisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä ja tavoitella vuodelle 2035 10 TWh:n tuotantoa. Luvut ovat suuria, mutta realistisia, ja vuositasolla aurinkosähkö tasoittaa tuulivoimaa, joka tuottaa talvella eniten. Aurinkosähkön lisäämiseksi tarvitaan sekä pientuotantoa katoilla että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Käytöstä poistuvat turvetuotantoalueet tarjoavat tässä mahdollisuuksia.

Ydinvoima on päästötöntä, vakaata ja turvallista perustuotantoa. Sen suuri energiatiheys säästää luontoa ja raaka-aineita. Haastena on se, että kyky rakentaa ydinvoimaa on länsimaissa rapautunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Sitä on nyt palautettava,ja tässä Suomella on pelin paikka. Nyt on kiire vauhdittaa ydinenergialain uudistamista. Erityisesti pienempien, modulaaristen reaktoreiden kaupallistaminen ja ydinenergian uudet käyttökohteet lämmöntuotantoon kiinteistöille ja teollisuudelle ovat tässä keskiössä. 

SMR-laitoksia voidaan toki edistää jo nykylain puitteissa, ja näin on syytä tehdäkin. Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä. Viranomaisten ja teollisuuden yhteistyö on tässä tarpeen, samoin kansainvälinen yhteistyö.

Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä.

Uutta, modulaarista ydinvoimaa kehitetään nyt vauhdilla muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, ja kiinnostus siihen on kovaa Baltian ja Itä-Euroopan maissa. Suomen kannattaa olla mukana tuomassa peliin omaa osaamistaan ja hyötymässä muiden opeista.

Vety ei ole energian lähde, vaan varasto. Sitä tarvitaan jatkossa valtavia määriä, jotta fossiilisista hiilivedyistä päästään eroon. Fiksulla ja päättäväisellä energiapolitiikalla Suomi voi olla merkittävä vedyn tuottaja yli oman tarpeensa. Pelkäksi vetypumppaamoksi ei silti kannata pyrkiä, vaan etsiä mahdollisuuksia myös jalostaa vetyä pidemmälle. Olennaista on silti jälleen joka tapauksessa riittävä energiantuotanto. Puhtaan vedyn tuotantoon pitää olla mahdollista hyödyntää kaikkea päästötöntä energiaa tasaveroisesti. Tämä on linja Yhdysvalloissa, eikä EU:n pidä rampauttaa omaa vetytalouttaan ydinvoiman ulos sulkevalla sääntelyllä. Päästökauppa on se mekanismi, jolla energiasektoria ohjataan pois päästöistä. Sen asemaa pitää ennen kaikkea vahvistaa.

Riittävä päästötön, ympäristöhaitat minimoiva energiantuotanto on avain kestävään tulevaisuuteen talouden, hyvinvoinnin, ilmaston, luonnon ja turvallisuuden kannalta. 

Tältä pohjalta toivon valiokunnilta analyyttistä ja tiedepohjaista otetta tärkeän selonteon käsittelyyn.