Vihreillä on edessä uuden puheenjohtajan valinta puolueelle kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella. Olen varma, että saamme erinomaisen puheenjohtajan. Se en kuitenkaan ole minä.

Olen punninnut ratkaisuani hartaasti. Olen saanut massiivisen määrän kannustusta hakea tehtävään sekä puolueen sisältä, että sen ulkopuolelta. Olen kaikesta siitä äärimmäisen otettu, ja olen surullinen ja pahoillani siitä, että tuotan monelle pettymyksen. Tällaisen päätöksen yhteydessä oma tunne sydämessä on kuitenkin lopulta tärkein.

Pohjimmiltaan syy on se, etten koe vaadittua paloa sitoutua nyt juuri puolueen puheenjohtajuuteen: useiden vuosien projektiin puolueen yleispoliittisena johtajana ja vetäjänä. En halua vältellä vastuuta ja koen velvollisuuden tunteen harteillani, mutta pelkästään velvollisuudentunteesta ei tällaiseen tehtävään mielestäni pidä pyrkiä.

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta. Sen osoittaa kaiken hurjan kannustuksen ja tsempin ohella kaikki se luottamus, jota olen jo puolueelta saanut. Onpa minua pidetty puheenjohtajakisassa joissain arvioissa ennakkosuosikkinakin. En näe tältä osin tarvetta todistaa omasta tai puolueeni puolesta mitään, eikä puheenjohtajakilpailun tiivistäminen tällaiseen pelkistettyyn symboliseen asetelmaan tekisi oikeutta vihreälle puolueelle sen kaikessa rikkaudessaan tai olisi oikea lähtökohta puheenjohtajan valinnalle.

Vihreät on paitsi mahtava porukka, myös koko Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä yhteiskuntaa ja taloutta uudistava, ilmasto- ja luontopolitiikkaa kirittävä ja tiedettä, sivistystä ja demokratiaa puolustava liike. Nyt vaalitappion jälkeen on aika alkaa rakentamaan puolueelle uutta nousua, jolla pidämme kolme meppipaikkaamme eurovaaleissa 2024, vahvistamme asemaamme koko maan puolueena kuntavaaleissa 2025 ja nostamme paikkamäärämme uuteen ennätykseen eduskuntavaaleissa 2027.

Tähän voittavaan polkuun ei ole mitään taikatemppua. Se edellyttää, että teemme vakuuttavaa työtä sillä mandaatilla, joka meillä nyt on, ja sitä, että puhuttelemme ja vakuutamme laajemmin. Yksi tärkeä osa tätä on puolueen talousprofiilin vahvistaminen ja paluu keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet. Markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen vahvistaminen ei onneksi edellytä minua puheenjohtajaksi. Meidän poliittiset linjamme ovat itse asiassa tältä osin nytkin varsin mainioita ja fiksuja.

Myönnän, että haaste kutkutteli, eikä päätös ollut todellakaan helppo. Rehellisen itsetutkiskelun jälkeen en kuitenkaan pidä päätöstä hakeutua puheenjohtajakilpaan nyt oikeana tai viisaana. Olen silti täysillä mukana rakentamassa puolueen uutta nousua, ja odotan innolla kaikkea sitä jalkatyötä, Suomen kiertämistä, kohtaamisia, avauksia, linjojen hiontaa ja strategista suunnittelua, jota se vaatii.

Uskon aidosti, että olen jatkossakin arvokkain pelaaja joukkueellemme näkyvänä kansanedustajana, keskustelijana ja laajemmankin vastuun kantajana. Harkitsen vielä, haenko jatkoa puolueen varapuheenjohtajana vai eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen nyt toiminut molemmissa tehtävissä samanaikaisesti, ja asetelma on puolueen pitkässä perinteessä poikkeus.

(Julkaistu Verde-lehdessä 10.4.2023)

Pienten paikkakuntien näköalattomuus kääntyi konservatiivipopulistien ääniksi ja on omiaan ruokkimaan poliittisia vastakkainasetteluja. Suomella ei kuitenkaan ole varaa alueiden väliseen kulttuurisotaan. Siksi tarvitaan uudenlaista aluepolitiikkaa ja näkökulmien avartamista jokaiselta.

Kansanedustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi on nyt valittu, ja eduskunnan voimasuhteet muuttuivat merkittävästi. Vihreiden ja vasemmistoliiton roiman pudotuksen ohella huomattavaa oli perussuomalaisten nousu maaseudun ja suurten kaupunkien ulkopuolisen Suomen johtavaksi puolueeksi keskustan tilalle. Ikiaikainen keskustanvihreä väri korvautui Suomen poliittisella kartalla perussuomalaisten sinikeltaisella, ja puolue sai uuteen eduskuntaan ennätykselliset 46 paikkaa.

Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli teki mainion reportaasin muutoksen syistä. Äänestysperusteluissa vilahtelevat elinkustannusten nousun ohella esimerkiksi ilmastotoimet, päihdepolitiikka ja translaki. Laaja joukko kasvukaupunkien keskustojen ulkopuolisia ihmisiä halusikin äänestää liberaalin politiikan vastavoimaa, jonka perussuomalainen puolue tarjoaa. Kasvukaupunkien keskustoissa perussuomalaiset on huomattavasti pienempi puolue, ja Helsingissä puolueen kannatus itse asiassa laski selvästi.

Poliittisen kartan kahtiajako liberaalimpien kasvukeskusten ja konservatiivisepopulistisen muun maan välillä on maailmalla tunnettu ilmiö, ja Suomessa sen osalta on tultu itse asiassa hieman perässä. Tunnetuimmat esimerkit ovat Trumpin presidenttikausi ja Ison-Britannian EU-ero. Ne eivät selity pelkästään kasvukaupunkien ulkopuolisten alueiden äänillä, mutta liberaalia, kansainvälistä kehitystä vastustavan populismin vetovoima tällaisilla seuduilla oli ratkaisevassa asemassa.

Laaja joukko kasvukaupunkien keskustojen ulkopuolisia ihmisiä halusi äänestää liberaalin politiikan vastavoimaa.

London School of Economicsin talousmaantieteen professori Andrés Rodríguez-Pose nimesi tämän kehityksen viisi vuotta sitten julkaistussa artikkelissaan alueiden kostoksi. Suomennos on itse asiassa aika hellä. Rodríguez-Pose käyttää kaupungistuvan globaalin talouden jaloissa taantuvista alueista termiä “places that don’t matter” – paikat, joilla ei niin sanotusti ole väliä.

Näillä alueilla on, kuten Rodríguez-Pose siis painottaa, kuitenkin paljonkin väliä. Niillä koettu tyytymättömyys muokkaa politiikkaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Eduskuntavaaleissa 2023 nähtiin alueiden kosto suomalaisittain, ja sen seurauksena Suomessa tehdään todennäköisesti seuraavat neljä vuotta entistä oikeistolaisempaa, impivaaralaisempaa ja konservatiivisempaa politiikkaa.

Omat kokemukset ylittävät parhaat argumentit

Tragedia on se, ettei alueiden kosto todennäköisesti paranna alueiden tilannetta pätkääkään, mutta kurjistaa kyllä monen elämää kaikkialla. Nostalginen, konservatiivinen populismi ottaa maalitaulukseen liberaalin symboleina pidettyjä aiheita, kuten sukupuolivähemmistöjen oikeudet, maahanmuuton ja humaanin päihdepolitiikan.

Tosiasiassa mahdollisuus oman sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ei alueiden arjessa juuri näy, maahanmuutto keskittyy kasvukaupunkeihin ja huutavin tarve käyttöhuoneille on Helsingissä. Konservatiivipopulistinen politiikka kurjistaa sukupuolivähemmistöjen elämää, vaikeuttaa maahanmuuttajien arkea ja torppaa tehokasta ja inhimillistä päihdepolitiikkaa ilman, että kasvukaupunkien ulkopuolella näkymät paranevat piiruakaan.

Vielä ristiriitaisempaa on vihreän siirtymän vastustaminen osana alueiden kostoa. Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämät teolliset investoinnit tietävät työtä ja euroja alueille, puhdas luonto on massiivinen matkailuvaltti ja ekologisesti kestävämpi maa- ja metsätalous on oikein ohjattuna myös tuottajan ja maanomistajan selkeä etu. Tätä ei kuitenkaan auta selittää akateemisesti ylhäältä käsin tai tuputtaa osana liberaalia maailmankuvaa. Se johtaa vain rekyyliin. Kyse kun ei ole parhailla argumenteilla kilpailemisesta, vaan ihmisten kokemuksesta ja arvoista.

Kokemusta ei voi eikä pidä yrittääkään selittää pois. Keskustelin kerran erään koneyrittäjän kanssa tulevaisuudesta, ja pohdin, että luonnon ennallistaminen tarjoaa jatkossa työmahdollisuuksia turvetuotannon tilalle. Yrittäjä ymmärsi ja jossain määrin allekirjoittikin tämän, mutta totesi, ettei se silti tunnu oikealta. Turvetuotanto oli kuitenkin rehellistä paikallista työtä, ei jotain Helsingistä käskettyä maailmanparannusta. Ei auttanut muistuttaa, että myös turpeen kysynnän taustalla on ollut vuosikymmenten vahva poliittinen ohjaus, kun kyse on hallinnan ja merkityksen menettämisen tunteesta.

Hallinnan tunnetta muuttuville alueille

Suomella ei ole varaa taloudellisesti taantuvien alueiden ja kasvukeskusten väliseen kulttuurisotaan, joka murentaa yhteiskunnan keskinäistä luottamusta ja johtaa pahimmillaan näivettävään politiikkaan kaikkialla. Meidän on jollain tavalla rakennettava siltoja ja parempaa ymmärrystä Suomen erilaisten todellisuuksien välille. Kun edellinen hallitus aloitti, toivoin, että vihreiden ja keskustan yhteistyö tarjoaisi tien tällaiselle kaikenlaiset alueet huomioivalle koko Suomen otteelle. Kävi aivan päinvastoin, ja siinä syyllisen vikaa on varmasti sekä vihreissä että keskustassa.

Perinteinen Helsingin ja muiden kasvukaupunkien kepittämiseen perustuva aluepolitiikka lähinnä syventää vastakkainasettelua tarjoamatta kuitenkaan kestäviä keinoja taantuvien alueiden tulevaisuuden suunnan muuttamiseen. Menestyvä Suomi tarvitsee menestyviä kaupunkeja. Kiistattomien keskittymishyötyjen ajama kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka tulee jatkumaan myös Suomessa, vaikka onnistuessaan vihreä siirtymä tuokin uutta teollisuutta ja elinvoimaa eri puolille Suomea.

Kaupunkeihin suuntautuvan muuttoliikkeen keskellä kamppaileville alueille tulisi luoda valoisampia näkymiä ja hallinnan tunnetta muutoksen keskellä. Annika Saarikon ajatus erityistalousalueista ei olekaan aivan pöljä. Hajautetumpi, paikallisempi sääntely ja vahvempi tunne mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elinpiiriin voisi olla sekä kasvukaupunkien että taantuvien alueiden etu ja auttaa vastakkainasettelun taklaamisessa.

Asennemuutosta tarvitaan puolin ja toisin 

Kyse on myös asenteista. Meidän urbaanien liberaalien täytyy ymmärtää ja hyväksyä, että pitkin Suomea asuu paljon ihmisiä, jotka aidosti arvottavat asioita eri tavalla. On muistettava ajatella, miten erilaiselta maailma ja sen muutos näyttävät muuttotappiosta kärsivällä alueella verrattuna kasvukaupungin keskustaan. Tätä kokemusta on vaarallista ja väärin vähätellä.

Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Konservatiivipopulistien äänestäjiltä kaipaisin vastaavasti sen tosiasian hyväksymistä, ettei kelloa ja kehitystä voi kääntää taaksepäin menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin. Sellaista maailmaa ei tosiasiassa koskaan ollutkaan, ei ainakaan kaikille. Juuri siksi sitä moni haluaa muuttaa omasta mielestään parempaan ja vapaampaan suuntaan. Teknologian ja talouden murrokset, kuumeneva ilmasto ja etenevä luonnon köyhtyminen eivät nekään anna armoa rakentaa politiikkaa nostalgian varaan. Aleksis Kiven Nummisuutareita lainaten: Niin muuttuu maailma, Eskoni. Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Blokkiutumisen, symbolisten sotien ja selkävoittojen sijaan tulisi siis etsiä yhteisiä nimittäjiä. Moni poliitikko kuitenkin hyötyy alueiden välisestä vastakkainasettelusta, ja ruokkii sitä. Tämä saa horisontin näyttämään synkältä. Haluan kuitenkin uskoa Suomeen ja suomalaisiin. Luottamusta erilaisten maailmankuvien välille rakentaa parhaiten aito ihmisten välinen vuorovaikutus. Pienenä maana meillä on siihen kaikki edellytykset, ja meidän kannattaa hyödyntää kaikki tilaisuudet eläytyä toisten asemaan ja avartaa omaa näkökulmaamme.

Aion tarttua haasteeseen myös itse, ja kiertää tällä kaudella eri puolilla Suomea oppimassa. Se tuskin tuo minulle yhtään lisää ääniä omassa vaalipiirissäni Helsingissä, mutta pidän sitä tärkeänä jalkatyönä isänmaan ja demokratian puolesta. Erilaisten alueiden toiveiden ja todellisuuksien yhteensovittaminen ei ole helppo haaste, mutta surkeinta olisi jättää yrittämättä.

Yksittäinen kansanedustaja ei saa neljässä vuodessa ihmeitä aikaan, eikä politiikassa ylipäänsä saa mitään aikaiseksi itsekseen. Koen vieneeni neljän vuoden aikana monia asioita oikeaan suuntaan, osin ehkä ratkaisevastikin.

Pyrin eduskuntaan jatkokaudelle, ja olen kampanjassani painottanut erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikkaa, uudistavaa otetta taloudenpitoon, asiantuntevaa turvallisuuspolitiikkaa sekä luonnon puolustamista. En ole arponut näitä teemoja vaalit mielessä, vaan nämä ovat aiheita, jotka ovat itselleni tärkeimpiä. 

Olen istunut nyt eduskunnassa neljä vuotta. Mitä olen siis saanut tällä kaudella näiden tärkeänä pitämieni asioiden parissa aikaan? Oikea vastaus on tietysti, etten mitään yksin. Menestyksekäs politiikka edellyttää aina yhteistyötä, ja lopulta kestävää muutosta saa rakennettua vain saamalla sille riittävän laajan tuen. Koen silti aidosti, että juuri minulla on kansanedustajana ollut merkitystä. En hakisi jatkokautta, jollei näin olisi. 

Tieteeseen pohjaavan ilmastopolitiikan edistäminen on ollut tärkein savottani tällä kaudella.

Tieteeseen pohjaavan ilmastopolitiikan edistäminen on ollut tärkein savottani tällä kaudella. Se ei tiivisty yksittäiseen lakiin tai valtiopäivätoimeen, vaan on käytännössä ollut lukemattomia puheenvuoroja, lausuntojen viilauksia, tapaamisia ja kirjoituksia. Puhdas, päästötön energia on avain ilmastonmuutoksen hillintään, ja energiapolitiikka onkin kaikista politiikan lohkoista se, jonka parissa olen käyttänyt eniten aikaa. Olen edistänyt tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman rakentamista parhaani mukaan. 

Minut tunnetaan nimenomaan ydinvoiman puolestapuhujana, ja sitä olen tosiaan tehnyt paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Tämän kauden aikana ydinenergialainsäädännön uudistus lähti liikkeelle, pienydinvoima on edennyt pienestä piiristä isoihin hankevalmisteluihin ja jokaisen puolueen agendalle, ja vihreät ovat päivittäneet ydinvoimakantansa selkeästi myönteiseksi. Euroopassa ja muualla lännessä ydinvoimaan liittyvä keinotekoinen stigma on vihdoin poistumassa. Mikään näistä ei ole todellakaan yksin minun ansiotani, mutta olen puskenut kehitystä ahkerasti juuri tähän suuntaan.

Välttämättömät ilmastotoimet eivät saisi johtaa kenenkään kohdalla kohtuuttomiin seurauksiin. Usein päästöjä vähentävät ratkaisut ovat luonteeltaan investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin. Niistä hyötyy tyypillisesti myös koko yhteiskunta – jokainen aurinkopaneeli katolla ja energiaremontti esimerkiksi laskevat energian hintaa meille kaikille. Siksi olisikin syytä varmistaa, ettei investointien tekeminen jää rahoituksesta kiinni. Tässä auttavat jatkossa energiaomavaraisuuslainat, joita olin mukana laittamassa alulle.

Talouspolitiikan osalta olen pitänyt kustannustehokkaan, markkinamekanismeja hyödyntävän politiikan puolia kautta linjan, vaikkei se aina tällä hallituspohjalla ja tässä ajassa helppoa olekaan ollut. Yksi konkreettinen toimi paremmin toimivien markkinoiden puolesta oli kirjallinen kysymykseni Kilpailu- ja kuluttajaviraston vahvistamisesta. Käsittääkseni se oli osaltaan myötävaikuttamassa kilpailulain uudistamiseen, jonka hyödyt suomalaiselle kuluttajalle lasketaan kymmenissä miljoonissa.

Liputin Nato-jäsenyyden puolesta jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla liputin Nato-jäsenyyden puolesta jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, erityisesti silloin kun Venäjän etupiiripuheet kovenivat ja joukot näyttivät valmistautuvan hyökkäykseen. Kannatin myös Ukrainan aseistamista jo ennen sodan alkua – ja tästä sain vasemmistoliiton riveistä kovaa kritiikkiä. Joulukuussa nostimme Anders Adlercreutzin kanssa Leopard-tuen Ukrainalle keskusteluun Suomessa, mikä vauhditti sitä osaltaan muuallakin. Olen myös koko kauden ajan eri yhteyksissä edistänyt osaavan ja motivoituneen reservimme parempaa hyödyntämistä. Yhdenvertaisten kutsuntojen valmistelun alkuun sysänneessä asevelvollisuuskomiteassa olin vain varajäsen, mutta olin neuvottelemassa itse komitean perustamista osaksi hallitusohjelmaa.

Luontoa olen puolustanut erityisesti pitämällä yllä tarvetta uudistaa maa- ja metsätaloutta kestäviin raameihin. Olen nostanut esiin bioenergian liiallisen käytön ongelmia ja koettanut saada vihdoin vauhtia siihen, että maanomistajille luotaisiin kunnolliset taloudelliset kannustimet hiilen sidontaan ja luonnontilan parantamiseen.

Olen tehnyt parhaani tieteen, sivistyksen ja liberaalin arvopohjan puolustamiseksi ja tietopohjaisen politiikan vahvistamiseksi.

Ilmasto-, energia-, talous-, turvallisuus- ja luontopolitiikan lisäksi olen ylipäänsä tehnyt parhaani tieteen, sivistyksen ja liberaalin arvopohjan puolustamiseksi ja tietopohjaisen politiikan vahvistamiseksi. Olen halunnut tietoisesti käyttää kansanedustajan asemaani tieteen ja tutkijoiden viestien nostamiseksi framille ja kuultavaksi päätöksenteossa.

Politiikassa ei ole kyse vain siitä, mitä tehdään, vaan myös siitä, miten se tehdään. Olen pyrkinyt olemaan rakentava joukkuepelaaja ja huolehtimaan siitä, että asioidenkin riidellessä ihmiset neuvottelevat rakentavasti. 

Maailma ei tullut tällä kaudella valmiiksi, eikä se tule valmiiksi seuraavallakaan. Olen kuitenkin tyrkkinyt sitä parempaan suuntaan. Samalla olen oppinut neljässä vuodessa valtavan paljon.

Haluan nyt jatkaa tätä työtä entistä vaikuttavammin, ja toivon, että saan siihen tukesi.

Nyt on sinun vuorosi arvioida paikkani jatkossa. Toivottavasti olen ansainnut äänesi.

Vahva demokratia nojaa valveutuneisiin äänestäjiin. Punnitse päätöksesi, ja muista äänestää.