Arvon kollegat, mikä on strategia?
Strategia on suunnitelma siitä, miten johonkin pitkän aikavälin tavoitteeseen päästään.
Kansallisen energia- ja ilmastostrategian pitäisi siis kuvata sitä, miten asetettuihin energia- ja ilmastotavoitteisiin päästään.
Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on ilmastolain mukainen hiilineutraali Suomi 2035.
Tästä näkökulmasta tämä on ihmeellinen paperi. Se nimittäin kuvaa, miten hallitus ei aio tehdä Suomesta hiilineutraalia aikataulussa.
Jos yrityksen toimitusjohtaja esittelisi hallitukselleen strategian, joka ei edes yritä täyttää tavoitteitaan, toimitusjohtaja passitettaisiin joko valmistelemaan uusi strategia tai etsimään uusia töitä.
Tässä on tietysti kyse paljon vakavammasta asiasta. Ilmastolain mukaan ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän tavoitteena on osaltaan varmistaa, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliustavoitteen vuonna 2035.
On kyseenalaista, noudattaako tämä energia- ja ilmastostrategia Suomen lakia.
Päästöjä ei tietenkään pidä vähentää ja nieluja vahvistaa vain siksi, että laki sanoo niin. Niin on tehtävä, koska se on välttämätöntä, oikein ja paljon, paljon parempi vaihtoehto kuin kärsiä etenevän ilmastonmuutoksen seurauksista.
Suomi ei tietenkään voi koko maailman puolesta tätä savottaa hoitaa. Vastuumme voimme kuitenkin kantaa.
Kuten puhemies Halla-aho valtiopäivien avajaisissa muistutti, Suomi tuottaa globaalia väestöosuuttaan enemmän päästöjä. Jos vielä huomioidaan kulutuksemme muualla aiheuttamat päästöt ja historialliset päästöt, kuva on entistä selkeämpi: emme hoida vielä tonttiamme.
On siis tehtävä enemmän. Onneksi se on myös mahdollisuus.
Suomen elinkeinoelämän viesti on harvinaisen selkeä. Käynnissä on vihreän siirtymän investointiaalto. Suomi on jo päässyt siitä osaksi, ja meillä on kaikki mahdollisuudet hyötyä tilanteesta vielä paljon enemmänkin. Johdonmukainen, ennakoitava ilmastopolitiikka tuo yrityksille varmuutta jatkuvuudesta. Tätä ei pidä tyriä, eikä mahdollisuuksien ikkuna ole välttämättä kauaa auki.
Haparointi sen suhteen, onko hallitus sitoutunut ilmastolakiin vai ei, on investoinneille myrkkyä.
Fossiilienergiasta irtautuminen on tietysti myös turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymys. Taloutemme on yhä aivan liian riippuvainen tuontifossiilipolttoaineista.
Kannattaa muistaa sekin, että joka ikinen maailmassa ostettu barreli öljyä kartuttaa loppujen lopuksi myös Putinin sotakassaa, sillä kokonaiskysyntä määrittää lopulta maailmanmarkkinahinnan.
Siksi on käsittämätöntä, että hallitus hidastelee – ottaa jopa taka-askelia – fossiilienergiasta irtautumisessa.
Ilmastonmuutoksen tilannekuva on synkkä. Viimeiset 11 vuotta ovat olleet kuumimmat 11 vuotta.
Maapallon ilmasto on paraikaa siirtymässä ihmiskunnan historialle vieraaseen ja vaaralliseen tilaan.
Kaikkein huolestuttavimpia ovat niin sanotut keikahduspisteet, joiden ylityksen myötä planeetan tila muuttuu nopeasti ja peruuttamattomasti.
Tutkijat ovat esimerkiksi varoittaneet, että Suomen ilmastoa suoraan määrittelevän Atlantin kiertoliikkeen, niin kutsutun AMOCin, romahdus on nykymenolla varteenotettava riski.
Tiedeyhteistö peräänkuuluttaa parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon pohjaavaa riskienhallintaa.
Tämä energia- ja ilmastostrategia ei ota tilannetta riittävän vakavasti.
Hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa on toki paljon hyvääkin. Ajatus puhtaasta, edullisesta energiasta ja erityisesti sähköstä keskeisenä kilpailuvalttinamme on oikea.
Hallitus vie viime kaudella pohjustetun ydinenergialain uudistuksen maaliin, hyvä. Vedyn osalta asento on oikea: voimme tuottaa puhdasta vetyä myös vientiin, mutta mieluiten pidemmälle jalostettuna.
Strategiaan kirjattu tavoite siitä, ettei suurista teollisista lähteistä pääse enää hiilidioksidia ilmakehään 2030-luvun puoleen väliin mennessä on erinomainen – keinot piippujen tulppaamiseksi jäävätkin toki sitten piippuun.
Suurin ongelma strategiassa on se, miten hallitus sitoo omat kätensä. Hakkuita ei rajoiteta, verotusta ei uskalleta kunnolla hyödyntää, haitallisia yritystukia ei karsita rohkeasti.
Jäljelle jää sitten riittämättömiä toimia, ja kustannustehotonta ja ristiriitaista politiikkaa.
Ilmastokriisin aikana tämä maa tarvitsee kunnollisen ilmasto- ja energiastrategian, joka viitoittaa vastuullisesti tien hiilineutraaliin Suomeen 2035 ja siitä pidemmälle fossiilittomaan, päästöjä sitovaan Suomeen ja joka tarttuu rohkeasti vihreän siirtymän mahdollisuuksiin.
Tämä ei sitä valitettavasti ole.
