Voiko paljon lentänyt tehdä ilmastopolitiikkaa?

Nousin eduskuntaan kärkenäni kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, mutta olen reissannut ympäri maailmaa. Voiko ainoastaan oman hiilijalanjälkensä minimoinut puhua ilmaston puolesta?

Viime viikolla sosiaaliseen mediaan pulpahti jonkun nikkaroima kuva, jossa oli napattu instagramista liuta ulkomaan reissujani viime vuosilta. Kuvien oli määrä osoittaa, että olen tekopyhä kaksinaismoralisti, kun puhun kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta omista lennoistani huolimatta.

Tällainen meemipolitiikka ei varsinaisesti tähtää keskusteluun vaan lähinnä epäluottamuksen kylvämiseen yleisesti poliittista päätöksentekoa kohtaan. Koen kuitenkin, että tähän on ihan vastuullista vastata avoimesti ja perustellen.

Minusta on erittäin suotavaa ja paikallaan, että lentomatkustustani kritisoidaan. Olen lentänyt aikuisiälläni paljon – osin siksi, että työni osana kansainvälisiä tutkimusprojekteja on sisältänyt paljon reissaamista, osin siksi että olen matkustellut muutenkin suhteellisen paljon ulkomailla. Olen sittemmin vähentänyt lentämistä, ja kompensoinut aiheuttamiani päästöjä, mutta en voi kiistää etteikö lentomaileja olisi ajan mittaa kertynyt isoa määrää.

Tämän pohjalta levitetty meemikuva antaa ymmärtää, ettei tekemäni ilmastopolitiikka koskisi minua. Totta kai koskee. En vaadi keneltäkään mitään sellaista, mihin en olisi valmis itsekin.

En ylipäänsä usko ilmastopolitiikassa moralisointiin. Ei tavallisia ihmisiä pidä jakaa hyviin ja pahoihin, vaan luoda sellaista sääntelyä ja rakenteita, jotka ohjaavat päästöjen ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseen – nopeasti ja oikeudenmukaisesti. Lihan syöntiä, autoilua ja lentämistä pitää vähentää, mutta niitä ei ole syytä demonisoida vaan mahdollistaa sellainen hyvä elämä, joka on paljon nykyistä kestävämällä pohjalla. Avainasemassa on haittojen heijastuminen nykyistä paremmin hintoihin verotuksella ja tukia uudelleen suuntamalla. Samalla on huolehdittava siitä, että verotuksen progressio säilyy, eikä pienituloisten taakka käy kohtuuttomaksi suhteessa muihin.

En usko, että kukaan äänesti minua eduskuntaan siksi, että olisin ollut erityisen esimerkillinen ilmastokansalainen. En ole. Asun pienessä kämpässä, syön lihaa varsin vähän ja hybridiautoni kulkee jäte-etanolilla ja on jaossa autonjakopalvelussa. Toisaalta juon maitoa, omistan auton ja matkustelen yhä pidemmin noin kerran vuodessa. En ole myöskään missään vaiheessa väittänyt muuta – siellä ne kuvat ovat olleet ihan kaikkien selattavissa.

Valistuneet kuluttajat ja aktivistit ovat tärkeässä osassa näyttämään esimerkkiä ja vaatimaan muutosta, ja arvostan heitä äärettömän paljon siitä hyvästä. Vaadittua muutosta ei kuitenkaan koskaan tule, jos luotamme siihen että ilmastonmuutoksen kaltainen kompleksi ongelma ratkaistaisiin valistuneiden yksilöiden omilla kulutusvalinnoilla.

Yhä useampi ymmärtää tämän. Minua ei äänestetty jeesustelemaan vaan tekemään asiantuntevia päätöksiä, joilla koko yhteiskuntaa ohjataan päästöttömään suuntaan parhaan tutkitun tiedon pohjalta. Sitä savottaa riittää seuraavat neljä vuotta, ja sitä aion tinkimättömästi puurtaa.

Minun puolestani voidaan vaikka jokaisen kansanedustajan hiilijalanjälki tähän asti ja jatkossa laskea läpi ja arvioida. Se voisi olla ihan opettava harjoitus. Paljon tärkeämpää ja hedelmällisempää on silti puhua politiikan sisällöistä. Meillä on edessämme valtava, maailmanlaajuinen haaste, joka pitää ratkaista koko järjestelmän tasolla eikä kinata asioista yksi pala tai yksilö kerrallaan.

 

Ryhmäpuheenvuoro budjettikeskustelussa: Vaikeat ajat vaativat väistämättä velanottoa, mutta pidemmän päälle talous pitää saada tasapainoon

Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 20.9.2022.

Pöydillemme on jaettu tämän kauden viimeiset paksut keltaiset pumaskat, joissa linjataan, kuinka Suomen valtio varansa kerää ja käyttää vuonna 2023. Tämän kauden aikana poikkeuksellisuudesta on tullut normi; tämäkin budjetti on laadittu poikkeuksellisena ajankohtana. Pandemia alkaa olla väistynyt, mutta sen vaikutusten pitkä häntä painaa taloutta yhä. Nyt budjetin valmistelua on määrittänyt suurelta osin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka edellyttää meiltä panostuksia omaan turvallisuuteemme ja ukrainalaisten tueksi.

Ukrainaa ei saa unohtaa ja ukrainalaisia on tuettava heidän taistelussaan hirmutekoja vastaan ja vapauden puolesta. Pelissä on meidänkin tulevaisuutemme.

Oppositio on kritisoinut ja tulee kritisoimaan hallitusta velanotosta. Jaan itsekin huolen Suomen julkisen talouden kestävyydestä ja velasta. Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä. Se edellyttää sekä tulopohjan että menojen tarkastelua, työllisyyden vahvistamista, työperäistä maahanmuuttoa ja kestävän kasvun ja toimivan kilpailun turvaamista, sekä reipasta panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan. Mutta mitä velanottoon tulee, olen täysin varma, että mikä tahansa hallituspohja olisi ottanut roimasti velkaa koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan ravistellessa seurauksineen meitä ja maailmaa ympärillämme.

Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä.

Pääministeri Marin totesi Suomen elävän ikään kuin sotataloudessa. On perusteltua kuvailla tilannetta näin. Suomalaisia ei toki – pientä joukkoa vapaaehtoisia lukuunottamatta – taistele rintamalla, eikä meidän tarvitse suojautua siviilikohteiden raukkamaisilta pommituksilta. Sota ei ole Suomessa, mutta sota koskettaa meitäkin monin tavoin. Se määrittää taloutemme prioriteetteja nyt, se heijastuu suoraan julkiseen talouteen ja kotitalouksiin.

Suoraan sota heijastuu niin, että me vahvistamme puolustustamme, liitymme Natoon ja tuemme Ukrainaa, sekä sodan voittamisessa ja humanitaarisessä kriisissä että maansa jälleenrakentamisessa.

Merkittävin heijastevaikutus näkyy sähkölaskuissamme. Energian hinta on kivunnut korkealle, kun olemme aivan oikein katkoneet liian syväksi päästettyä riippuvuuttamme Venäjän tuontienergiasta. Hintojen nousun juurisyyhyn, energian niukkuuteen, on rajallisesti keinoja tarttua nopeasti, mutta hintojen helpottamiseksi sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki.

Nämä toimet ovat perusteltuja, jotta energian hinnat eivät johtaisi kohtuuttomuuksiin. Samalla on todettava, että ne ovat työkaluina hieman tylppiä, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon. Energian korkea hinta sitä kyllä toki tekee, mutta Suomesta löytyy monenlaisia sähkön käyttäjiä ja sähkösopimuksia. Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa. Tähän toivon hallituksen vielä etsivän – ja löytävän – keinoja. Sähkömarkkinoiden tarkoituksenmukaisesta toiminnasta näissä oloissa on huolehdittava myös.

Lopulta energiakriisi selätetään vain rakentamalla korvaavaa, päästötöntä energiaa. Tätä on nyt vauhditettava. Siksi vihreän siirtymän investointien ohituskaista tulee tarpeeseen. Vaikka energiapolitiikan fokus on ymmärrettävästi nyt seuraavassa talvessa, ei pidä unohtaa sitä, että siirtymä pois fossiilisista polttoaineista olisi väistämättä edessä joka tapauksessa, jotta ilmastonmuutos saadaan taltutettua ja riittävä energiaomavaraisuus turvattua.

Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Teollisen mittakaavan investointien ohella kotitalouksien tasolla, aika arkisilla hankinnoilla voidaan saada paljon aikaan. Jokainen energiatehokkuusremontti ja katolle asennettu aurinkopaneeli on nyt avuksi ja isänmaan etu. Siksi energiaomavaraisuuslainan eteneminen on sekin hieno asia – koko yhteiskuntaa hyödyttävien investointien toteutuminen ei saa jäädä rahoituksesta kiinni.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Energian hinta ajaa voimakasta inflaatiota, ja ostovoima huolettaa suomalaisia. Suomalaisten luottamus talouteen mataa synkissä luvuissa. Tilanne on vakava, ja siksi ostovoimaa tuetaan muun muassa varhaiskasvatusmaksuja alentamalla, työttömyysturvan,  toimeentulotuen ja opintorahan kohdennetuilla korotuksilla sekä lääkekaton indeksikorotuksen tekemättä jättämisellä. Erityisesti lapsiperheet on huomioitu toimenpiteissä. Myös ppiskelijoiden ateriatukea korotetaan 25 sentillä per ateria ja lisäksi kohdennetaan rahaa leipäjonoissa jaettavan ruoka-avun tukemiseen.Ulosoton suojaosan korotukseen tähtäävä kokeilu on sekin tärkeä.

Joukkoliikenteen tukeminen on perusteltua sekä ostovoimaan että energiakriisiin tarttumiseksi. Joukkoliikenne säästää energiaa, tilaa ja koko yhteiskunnan euroja, ja on välttämätöntä huolehtia sen edullisuudesta ja saavutettavuudesta koronan aiheuttaman iskun jälkeen. Linjatun veroalen tehokas kohdentuminen pitää toki varmistaa.

On ylipäänsä Suomen talouden kannalta aivan kriittistä huolehtia kasvukaupunkien ja kaupunkiseutujen elinvoimasta samalla kun vastataan energian hinnasta pahemmin kärsivien haja-asutusalueiden huoliin ja maatalouden kannattavuuskriisiin. Koko Suomen etu kattaa sekä kaupungit että maaseudun.

Akuuttien kriisien ohella meitä koettelevat vaaralliset globaalit, hiipivät kriisit. Toinen näistä on ilmastonmuutos, toinen luontokato. Mikäli taloutta ei saada ympäristön kannalta kestäviin raameihin, koko talouden ja kaiken hyvinvoinnin pohja romahtaa lopulta. Talous ei ole pitkään vauras, jos luonto köyhtyy. Vaikka haasteet ovat globaaleja, niitä pitää ratkoa myös paikallisesti – erityisesti luonnon suhteen on hyvä muistaa, että suomalaista luontoa voidaan suojella vain Suomessa. Siksi on hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

 On hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

Tämä budjetti vastaa vaikeaan aikaan kattavasti. Vihreille tärkeää on, että ajan haasteisiin tartutaan, että arki turvataan kaikille, ja että se tehdään kulkematta ojasta allikkoon, kestävää tulevaisuutta rakentaen: ihmisistä, luonnosta, taloudesta ja ilmastosta huolehtien, turvallisuudesta tinkimättä.

7S0A0693

Fossiilienergiasta on nyt kiire päästä irti, ja 1970-luvun opit ovat siinä avuksi

(Julkaistu Verde-lehdessä 4.4.2022)

Vuonna 1973 alkanut öljykriisi herätti aikanaan radikaaleihin toimiin energian säästämiseksi ja öljyn korvaamiseksi. Sama on edessä nyt, ja historia tarjoaa siirtymään työkaluja.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu jo toista kuukautta. Edes Ukrainan aiheuttamat massiiviset tappiot ja taloudellisen eristämisen raju hintalappu eivät ole saaneet Venäjää luopumaan järjettömästä sodastaan, ainoastaan pakon edessä muuttamaan suunnitelmiaan ja tavoitteitaan.

Yksi Venäjän hirmutekoja, sotavoimaa ja Putinin valtaa tukeva asia on se, että kaikesta huolimatta venäläistä fossiilienergiaa virtaa edelleen Eurooppaan ja maailmalle, ja tuotot siitä kilahtavat Putinin sotakassaan.

Siksi venäläisestä fossiilienergiasta pitää päästä kiireesti irti. Kaikki fossiilienergian käytön vähentäminen palvelee tässä haasteessa, ja kyse on samalla siirtymästä, jonka välttämättömyys on ollut jo ilmastotieteen sanoman myötä selvä.

Sota ja Venäjän geoekonomisen vallan riisuminen näkyy väistämättä energian hinnassa. Se hinta on oikein ja viisasta maksaa. “Kaasu voi olla kallista mutta vapaus on korvaamatonta”, kuten Viron pääministeri Kaja Kallas on todennut.

Silti hinnannousu tietää monenlaista tuskaa. Tähän energiakriisiin vastaaminen edellyttää laaja-alaista politiikkaa ja toimenpiteitä, joilla energiaa saadaan säästettyä ja fossiilisen energian vaihtoehtoja nopeutettua.

Haaste on kiistatta mittava. Se ei kuitenkaan ole täysin ennennäkemätön. Lokakuussa 1973 öljyä tuottaneet arabimaat leikkasivat öljyntuotantoa ja -vientiä useisiin länsimaihin.

Taustalla oli Jom Kippur -sota, jossa Egypti ja Syyria olivat hyökänneet Israeliin. Öljyn hinta räjähti nousuun, mikä ravisutti rajusti edulliseen öljyyn nojanneita talouksia. Ensimmäinen öljykriisi sai siitä toipuvassa maailmassa vielä jatkoa toisen öljykriisin myötä 1979 Iranin vallankumouksen kutistaessa öljyntuotantoa.

Öljykriisistä puhutaan itse asiassa aika vähän suhteessa siihen, miten pitkäaikaisia vaikutuksia sillä oli. Monet niistä näkyvät edelleen, osa ihan arjessa asti.

Vuoden 1973 öljykriisi oli ennen kaikkea shokkiherätys energian säästäväisempään käyttöön.

Vuoden 1973 öljykriisi oli ennen kaikkea shokkiherätys energian säästäväisempään käyttöön. Polttoaineiden ja energiankäyttöön kohdennettiin monenlaisia sääntelytoimia ja viestintäkampanjoita eri maissa jouluvalojen käytön kiellosta lentämisen ja veneilyn rajoituksiin sunnuntaisin. Suomessakin asetettiin tiukkoja rajoituksia sisälämpötiloista, ja joulukuusta 1973 kesäkuuhun 1974 suurin sallittu nopeus kaikilla ajoneuvoilla oli 80 km/h.

Tarve säästää energiaa heijastui myös teknologian kehitykseen ja käyttöönottoon. Autoissa polttoainetehokkuus nousi uuteen rooliin ja esimerkiksi etuveto, turbot ja kevyemmät materiaalit yleistyivät.

Nopeasti kallistunut öljy herätti paitsi pakon edessä säästämään energiaa, myös etsimään ja kehittämään vaihtoehtoisia tapoja tuottaa energiaa. Tämänkin herätyksen hedelmistä nautitaan yhä.

Ranskassa käynnistettiin pääministeri Pierre Messmerin johdolla hänen nimeään kantanut valtavan mittakaavan ydinvoimainvestointisuunnitelma. Kaikkein kunnianhimoisimpia tavoitteitaan Messmer-suunnitelma ei koskaan saavuttanut, mutta 1990-luvun alkuun mennessä Ranskassa oli saatu käyntiin yli 50 uutta ydinreaktoria. Näiden ansiosta Ranskan verkossa virtaa edelleen Keski-Euroopan vähäpäästöisintä sähköä.

Tanskankin juuret tuulivoiman suurvaltana ovat öljykriisissä, joka herätti juutit tuulivoiman määrätietoiseen kehittämiseen. Myös aurinkoenergian edistäminen sai vauhtia, erityisesti Israelissa.

Yhdysvalloissa autoteollisuus ryntäsi kehittämään sähköautoja. Vaikka vallankumousta ei vielä tuolloin nähty, työ loi osaltaan pohjaa myöhemmille läpimurroille. Kansainvälinen energiajärjestö IEA perustettiin vastaamaan öljykriisin osoittamiin haasteisiin. Järjestön äskettäin julkaisemat neuvot energiansäästöön kuulostavatkin varsin tutuilta öljykriisien historiasta.

Valitettavasti Suomessa johtopäätökset energiantuotannon osalta olivat vähemmän kestäviä. Öljykriisi nimittäin toimi täkäläisen turpeen laajamittaisen energiakäytön lähtölaukauksena. Kyseessä ei siis ole mikään ikiaikaisen tärkeä suomalainen perinne-elinkeino.

Kaikesta tarmosta ja tohinasta huolimatta 1970-luvun öljykriisit eivät irrottaneet globaalia taloutta öljystä, laajemmin fossiilienergiasta puhumattakaan. Kriisivuosien jälkeen öljy halpeni, maailma vaurastui ja energiatehokkuus hyödynnettiin kasvaneena kulutuksena rebound-ilmiön myötä.

Vaikka monet öljykriisistä kummunneet toimet ja keksinnöt ovat olleet avuksi myös ilmastonmuutoksen hillinnässä, ja vaikka tietoa ilmastonmuutoksen vaaroista alkoi jo kertyä, oli halvan ja näppärän fossiilienergian houkutus liian suuri.

Se, että fossiilienergian kauppiaat pyrkivät tietoisesti ja valitettavan tehokkaasti estämään ilmastotoimia, ei varsinaisesti auttanut. Osasyy on toki sekin, että uusilla teknologioilla kestää aikansa skaalautua ja vaihtoehtoisen energian läpimurto oli monin osin vasta alkuvaiheessa kun kriisitunnelma hellitti.

Yksi keskeinen oppi öljykriisistä tämän päivän energiakriisiin on se, että isokin muutos on mahdollinen, kun siihen sitoudutaan tosissaan.

Yksi keskeinen oppi öljykriisistä tämän päivän energiakriisiin on se, että isokin muutos on mahdollinen, kun siihen sitoudutaan tosissaan. Olemme ihmisinä ja yhteiskuntana usein varsin muutosvastarintaisia, mutta lopulta erittäin hyviä sopeutumaan muutokseen, kun se koetaan välttämättömäksi.

Nyt on oikein ja välttämätöntä leikata fossiilienergian kulutusta ja vauhdittaa sitä korvaavaan energian tuotantoa, ja se onneksi ymmärretään varsin laajasti. Tuoreimmat uutiset venäläisten joukkojen raakuuksista Ukrainassa alleviivaavat selvää asiaa vielä entisestään.

Vaikka akuutti syy leikata fossiilienergian kulutusta on Venäjä, tiedostamme tänä päivänä menneitä vuosikymmeniä paremmin myös tarpeen pitää ilmasto siedettävänä ja planeetta kunnossa. Siksi 1970-luvulla orastavasti alkanut siirtymä fossiilienergian jälkeiseen maailmaan on vihdoin vietävä maaliin asti.

 

Päästöistä on päästävä, mutta hintalappu ei saa olla kenellekään kohtuuton – Avuksi voisi sopia vaikkapa hiiliosinko, lainatuki tai työn verotuksen keventäminen

Energiatalouden murros fossiileista päästöttömään vaatii investointeja. Siirtymän reiluuden takaamiseksi on esitetty erilaisia toimia, joiden käyttöä kannattaisi puntaroida täälläkin.

 

Kuluvana talvena energian hinta on noussut julkiseen keskusteluun ja huolenaiheeksi. Sähkö, lämpö ja liikennepolttoaineet ovat usein käytännössä välttämättömiä hankintoja, joiden käyttöä ei voi määräänsä enempää säästää varsinkaan nopealla aikataululla. Jos asuminen ja arki nojaa autoon ja sähkölämmitykseen, ei sopeutuminen käy ihan hetkessä, tai ainakin se vaatii investointeja. Esimerkiksi sähköauto päihittää yleensä jo elinkaarikustannuksissaan vastaavan polttomoottoriauton, mutta hankintahinta on yhä kalliimpi.

Energiatalous on kokonaisuudessaan väistämättömän siirtymän edessä, tai oikeastaan keskellä sitä. Ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle edellyttää fossiilienergian korvaamista päästöttömällä energialla. Suomen kaltaiselle tuontienergian varassa olevalle maalle tämä siirtymä tarjoaa myös paikan vahvistaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta, ja itse asiassa ottaa roolia energiaratkaisujen viejänä ja myyjänä.

Tuontienergian varassa olevalle maalle siirtymä on myös paikka vahvistaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Tehokkaimmin tätä siirtymää edistetään päästökaupan kaltaisilla markkinamekanismeilla, joissa ympäristöhaitoille laitetaan niiden vaikutuksia vastaava hinta. Markkinoiden tehokkuus ei kuitenkaan takaa oikeudenmukaisuutta tai edes kohtuullisuutta, ja samalla siirtymä edellyttää investointeja, joiden hintalappu tuntuu nyt kun taas hyödyt realisoituvat ajan mittaan. Toimiva markkina edellyttää myös todellisia vaihtoehtoja, joiden tarjonnan syntymistä voi olla perusteltua tukea.

Energiasiirtymän rinnalla nyt näyttää siltä, että pandemiasta ponnistava talous on inflaation edessä. Hintojen nousu ei kuitenkaan osu kaikkiin samalla tavalla, kuten Paavo Rautio tuoreessa kolumnissaan avaa. Auton varassa töihin kulkevaan omakotitaloasujaan energian ajama inflaatio iskee eri tavalla kuin kaupunkikeskustan tietotyöläiseen. Tähän voi toki viisastella, että ammatti- ja asumisvalintoihinsa voi itse vaikuttaa. On se niinkin, mutta ihan kohtuuttomia ei ihmisiltä voi vaatia – varsinkaan, kun talous ei pyöri pelkillä palveluilla eikä kestävä siirtymä sinänsä edellytä kaikkien muuttavan ratikan varteen. Osa kestävyyttä on myös sosiaalinen kestävyys, vaikka ekologinen kestävyys ehdottomampi reunaehto onkin.

Käynnissä on siis välttämätön muutos, jossa pitäisi pitää kaikki mukana. Haasteeseen vastaamiseksi on pohdittu erilaisia keinoja ja toimia, joista nostaisin ainakin nämä kolme varteenotettavina.

1. Hiiliosinko

Hiiliosinko (engl. carbon fee and dividend, Suomessa kulkee myös lempinimellä “hillosinko”) on järjestelmä, jossa päästöistä kerätyt verot tai maksut jaetaan suoraan takaisin kuluttajille. Näin hintaohjauksen rinnalle tulee kaikki suoraan tavoittava tuki, jonka on yleisesti nähty toimivan sitouttavana kannustimena koko yhteiskunnan päästövähennyksiin.

Tätä keinoa toi hiljattain Suomessa esiin Finnwatchin Saara Hietanen. Ajatus on elegantti, ja sitä on sovellettu menestyksellä Kanadassa, jossa kotitaloudet saavat provinssista ja asuinpaikasta riippuen noin 400-800 euroa vastaavat hyvitykset veronpalautuksina. Myös Itävallassa ollaan ottamassa käyttöön 100-200 euron “ilmastobonus”, jossa summaan vaikuttaa se, miten hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä asuu.

Hiiliosingon kaltaisen mekanismin voi toteuttaa laajana tai sitten yksittäisen sektorin osalta. Esimerkiksi liikenteen päästöverotuksen osalta Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan pieni osuus veron tuloista riittää kompensoimaan valtaosalle pienituloisista veron aiheuttamat kustannukset.

2. Energiaomavaraisuuslaina

Oli kyse sitten sähköautosta tai maalämmöstä, ilmaston kannalta kestävämpi ratkaisu maksaa itsensä usein takaisin edullisempina käyttökustannuksina. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa tehdä investointia, vaikka sen tietäisi kannattavaksi. Ratkaisu tilanteessa tukemiseen voisi olla valtion takaama energiaomavaraisuuslaina, jonka logiikkaa Janne M. Korhonen avaa hyvin Verde-kirjoituksessaan*. Skotlannissa tällainen lainatuki on jo käytössä, itse jätin aiheesta kollegoiden kanssa toimenpidealoitteen vuonna 2020.

3.  Ansiotuloverotuksen keventäminen

Jos energia syö tuloista entistä isomman siivun, olisiko uusia politiikkatyökaluja simppelimpää vain huolehtia, että tuloista jäisi enemmän käteen ja alentaa ansiotuloverotusta? Yleisesti työn verotuksen keventäminen on hyvä tavoite, ja tämä on myös Vihreiden virallinen poliittinen linja: Verotuksen painopistettä on kohdennettava työn ja yrittämisen verottamisesta ympäristöä saastuttavan toiminnan verottamiseen. Ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta tämä tietää kuitenkin fiskaalista haastetta: päästöistä on päästävä käytännössä kokonaan, joten niistä ei saa pysyvää tulopohjaa valtion kassaan. Silti painopisteen siirto enemmän työstä ulkoishaittoihin on perusteltua ja hyvä linja.

Kaikkia koskettavien yleisten tukimuotojen sijaan siirtymän kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta voidaan tietysti taklata myös suorilla kompensaatioilla, jotka on suunnattu rajatulle, vaikeimmassa asemassa olevalle joukolle ihmisiä. Ruotsi ja Norja ovat lähteneet tukemaan kotitalouksia nousseiden sähköhintojen edessä. Tällainen instrumentti on helposti kallis suhteessa hyötyyn ja sisältää ilmeisiä riskejä sen suhteen, mihin rajat lopulta vedetään. Koronatuet ovat osoittaneet sen, kuinka vaikeaa on tasapainoilla tehokkuuden, kustannusten ja kohdennuksen kanssa. Toki on samaan aikaan niin, ettei täydellistä mallia etsiessä kannata jättää riittävän toimivaa tekemättä. 

Yleisesti päästövähennystoimissa kannattaa tietysti painottaa kustannustehokkuutta.

Fiksua on joka tapauksessa pitää huolta siitä, etteivät tukitoimet tai kompensaatiot sotke markkinoiden toimintaa ja että kannustinvaikutukset kestävään suuntaan säilyvät. Toki bensan hintaa voisi laskea laskemalla bensan verotusta, mutta tämä syventäisi, pitkittäisi ja ylläpitäisi monin tavoin ongelmallista riippuvuutta päästöjä aiheuttavasta tuontienergiasta. 

Erilaisten reilun siirtymän työkalujen osalta pitää tietysti arvioida myös niiden julkistaloudellisia vaikutuksia, ja jos käytännössä suunnataan tukia harvemmin asutuille alueille, pitäisi aluetukien kokonaiskuvaa eri muodoissaan seurata ja huolehtia, että myös taloudelle valtavan tärkeiden kasvukaupunkien elinvoimasta pidetään huolta.

Yleisesti päästövähennystoimissa kannattaa tietysti painottaa kustannustehokkuutta. Näin toimien hintalappu jää pienemmäksi, jolloin kompensointipaine on pienempi tai kompensointiin on enemmän varoja käytettäväksi. Mitä energiaan tulee, tärkeä osa yhtälön kestävää ratkaisua on se, että päästötöntä energiantuotantoa rakennetaan nykyistä kovemmalla vauhdilla korvaamaan säppiin menevää fossiilituotantoa. Surkeinta politiikkaa on tietysti sulkea toimivaa päästötöntä tuotantoa Saksan ja Belgian tyyliin.

Ja lopuksi muistutus: Kaikkein kalleimmaksi tulee viivyttely ja toimettomuus ilmastonmuutoksen edessä.

 

blogikuva

Energian nouseva hinta osuu eri tavalla tiiviissä kaupungissa ja harvemmin asutuilla alueilla.(Alkuperäinen kuva: K8 / Unsplash)

* Jannen kirjoituksessa kuvataan muuten hyvin myös se alueellinen haaste, että polttoaineen jakelu käy todennäköisesti ensimmäisenä kannattamattomaksi harvaan asutuilla alueilla.

 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon I/2021

Politiikassa eletään taas koronan hallitsemaa kevättä – onneksi rokotukset etenevät. Pandemia on pysynyt täällä verrattain hyvin kurissa, vaikka päätöksenteossa on nähty myös kompurointia.

Vuoden 2021 alkupuoli olisi voinut kulua paremmissakin merkeissä. Koronatartunnat lähtivät jälleen nousuun vuoden alussa, ja nousivat kolmannessa aallossa ennennäkemättömän korkeisiin lukuihin. Viruksen ärhäkämpi brittimuunnos on syönyt rajoitusten ja toimien tehoja, ja maaliskuun alussa Suomen julistettiin olevan jälleen poikkeusoloissa. Eduskunta siirtyi päätöksenteossa koronamoodiin, jossa täysistunnossa käsitellään pääsääntöisesti vain koronaan liittyviä tai muuten kiireellisiä asioita. Avaankin tällä kertaa kvartaalikatsauksessa alkuun hieman pidemmin ajatuksia koronatilanteen hoitamisesta alkuvuoden osalta. 

Katsaus koronatoimiin

Koronaan liittyvässä päätöksenteossa on nyt alkuvuonna nähty sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Isossa kuvassa tilanne on Suomessa pysynyt verraten hyvänä: tartuntojen, sairaalapotilaiden ja kuolemien luvut ovat jääneet täällä suhteellisen mataliksi samaan aikaan, kun monessa maassa Euroopassakan on nähty varsin karmeita lukuja. Myös taloudelliset vaikutukset ovat jääneet siedettävämmiksi, vaikka erityisesti palvelualojen kokema isku kova onkin. Samalla Suomessa rajoitukset ovat olleet maailman mittakaavassa kevyitä. Silti esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden tilanne ja pidemmän aikavälin seuraukset kuumottavat todella paljon. Vaikka rokotteita on saatu turhan hitaasti, on itse rokottaminen on rullannut mallikkaasti.

Kaikilta osin koronakriisin hoito ei kuitenkaan ole mennyt putkeen. Kuntavaalien siirto oli perusteltu ratkaisu, mutta ajautuminen tilanteeseen, jossa se oli huonoista vaihtoehdoista kenties paras ja tehtiin viime tipassa, olisi voitu välttää. Siirto herätti itselläni huolta ministeriön varautumisen tasosta yleisemmin. Koronahan ei ollut täysi yllätys, ja Suomessa oli jo vuonna 2012 valmisteltu varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten. On selvää, ettei kaikkeen voi varautua, mutta näin jälkikäteen tuntuu hurjalta, ettei tässä suunnitelmassa oikeusministeriön osiossa käsitellä vaaleja, demokratian ydinprosessia, lainkaan. Ja vaikkei tästä suunnitelmasta ollut apua, olisi terveysturvallisten vaalien valmistelu pitänyt laittaa isosti käyntiin jo pitkällä viime vuoden puolella, jotta esimerkiksi lakimuutoksiin olisi ollut aikaa. Ei suomalainen demokratia tästä siirrosta lopulta isoa klommoa ota, mutta siirto näin lähellä vaaleja oli eittämättä epäonnistuminen.

Myös tartuntojen torjunta rajoilla kangerteli. Suomihan on pitänyt itse rajaliikenteen kontrollin verrattain tiukkana, mutta kattavan koronatestauksen saamisessa aikaan on kestänyt. Raja-asiasta on samalla tullut omanlaisensa poliittinen keppihevonen, jota jankataan myös maan sisäisten toimien yhteydessä. Tartuntoja ei kuitenkaan voi torjua jälkikäteen.

 Eksponentiaalisesti leviävää virusta voi torjua vain ennakkoon tai pahasti myöhässä.

Ehkä isoin feelu liittyy liikkumisrajoituksiin, joihin liittyvä hallituksen esitys kaatui perustuslakivaliokunnassa. Tiukempien rajoitusten valmistelu itsessään oli erittäin hyvä asia, sillä tarve niille voi syntyä nopeasti ja tilanne näytti varsin vaaralliselta maaliskuun puolivälissä. Eksponentiaalisesti leviävää virusta voi torjua vain ennakkoon tai pahasti myöhässä. Valmistelu meni kuitenkin mönkään, ja itselleni jäi prosessista vaikutelma, että keinona laajat liikkumisen rajoitukset lukittiin aika varhain erilaisten vaihtoehtojen rinnakkaisen arvioinnin sijaan. Perustuslakivaliokunta näki asian toisin, ja tuloksena oli bumerangi. Asiaa käsitteli talousvaliokuntakin, ja nosti monia kriittisiä huomioita. Talousvaliokunnan saama tilastotieto suomalaisten liikkumisesta osoittaa, että maaliskuussa ihmisten liikkuminen on lisääntynyt samalla kun tartuntaluvut ovat laskeneet. Tämä alleviivaa sitä, että laajat liikkumisrajoitukset olisivat olleet kehnosti kohdennettu, vaikkakin todennäköisesti varsin vaikuttava keino.

Riski tartuntojen ampaisusta nousuun on kuitenkin edelleen olemassa, ja työkalupakissa olisi tärkeää olla valmisteltuna ja päätettynä toimia sen varalle.

Liikkumisrajoitusten valmistelussa itseäni turhautti myös jälleen kerran kompastelu avoimuuden kanssa. Tiedon tarpeeton jemmaamisen sijaan olisi tärkeä rakentaa luottamusta, ja siinä avoimuus on keskeistä.

Rokotteiden alueellisen painotuksen viivästyminen on todennäköisesti huono asia ihan koko maan näkökulmasta.

Maaliskuun lopulla syntyi vielä vääntöä rokotusten kohdentamisesta alueellisesti epidemiatilanteen mukaan, jota kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä esitti ja joka THL:n laskelmien mukaan suojaisi terveyttä, vaikkei käytännön logistinen toteutus olisi aivan yksinkertaista. STM ja THL kuitenkin valmistelivat hallitukselle esityksen, jossa kohdennuksien edellytyksenä on koko maan riskiryhmien rokottaminen ensin, eikä tämän, kohdentamista huomattavasti hidastavan linjan perusteluja ole vielä kunnolla avattu ministeriön tai THL:n toimesta. Nähdäkseni on niin, että rokotteiden alueellisen painotuksen viivästyminen on sekä terveydensuojelun ja epidemian torjunnan että taudin talousvaikutusten kannalta huono asia ihan koko maan näkökulmasta.

Koronatoimien puutteiden käsittely voi kuulostaa jälkiviisaalta ja sitähän se toki monin osin onkin. On kuitenkin tärkeää olla arvioida toimintaa avoimesti ja kriittisesti, jotta jatkossa skarpataan. Mikään näkemäni tai lukemani ei myöskään viittaa siihen, että oppositiopuolueet olisivat onnistuneet koronan kanssa paremmin. Oppositiosta on toki annettu kritiikkiä ja joskus ihan aiheestakin, mutta myös vaadittu vuoron perään tiukempia ja löysempiä toimia usein epäjohdonmukaisesti. Pääosin hallitus on joka tapauksessa onnistunut koronakriisin hoidossa, erittäin vaikeassa tilanteessa. 

(Tammikuussa muuten julkaistiin Helmi Räisäsen ja Jussi T. Erosen kanssa Tiede ja edistys -lehteen kirjoittamamme tutkimusartikkeli, jossa vertailemme kevään 2020 koronakriisin ja ilmastokriisin päätöksentekoa Suomessa).

Eduskunta

Tammikuu on eduskunnassa pitkälti taukoa, ja varsinainen istuntokausi alkoi 2.2. Jatkan edelleen toistaiseksi suuren valiokunnan jäsenenä talous- ja puolustusvaliokuntien ohella. Koronatilanne on heijastunut erityisesti talousvaliokunnan työhön, kun valiokunta on käsitellyt yritysten tukitoimia ja ravintoloiden ja muiden palveluiden rajoituksia. Puolustusvaliokunnan painopiste on ollut erilaisissa kuulemisissa, ja erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta on kuultu ahkerasti maan parhaita asiantuntijoita laajalla skaalalla. Erikseen nimetty parlamentaarinen seurantaryhmä on siirtynyt UTP-selonteosta seuraamaan puolustusselonteon etenemistä, ja työ siinäkin porukassa jatkuu.

Koronaan liittyvät yritystuet ja rajoitustoimet vaativat monipuolista ja usein vaikeaakin pohdintaa.

Koronaan liittyvät yritystuet ja rajoitustoimet ovat vaatineet talousvaliokunnassa monipuolista ja usein vaikeaakin pohdintaa. On selvää, että tartuntojen tehokas torjunta on myös talouden etu, mutta samalla olisi tärkeää rajoittaa taloutta – ja ihmisten vapauksia – vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen ja tehokasta. Vastaavasti yritystukien suhteen on samaan aikaan estettävä konkursseja ja varmistettava nopean elpymisen edellytykset, mutta torppaamatta talouden tervettä dynamiikkaa. Nähdäkseni valiokunta on onnistunut työssään tässä tasapainoilussa varsin hyvin ja koettanut ohjata hallitusta kiinnittämään huomiota erityisesti erilasiin väliinputoajiin ja erilaisten alojen tasapuoliseen kohteluun.

Ihan pelkkää koronaa ei eduskunta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä toki ole ollut. Käsittelyssä on paraikaa muun muassa sote-uudistus ja sähkön siirtohintoja taklaava sähkömarkkinalaki. EU:n piirissä tapahtuu myös jatkuvasti. Hallitus esitteli EU-poliittisen selonteon, jossa itseäni miellytti erityisesti tiedepohjaisuus ilmasto- ja luontopolitiikassa, jonka on syytä näkyä sitten myös toimissa. 

Hallituksen laatima alustava elpymis- ja palautumissuunnitelma EU:n elpymispaketin käytöstä sisältää historiallisen mittakaavan, noin miljardin, panostukset vihreään siirtymään, mikä on tietysti erittäin hieno asia. Tärkeää on myös panostus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Tammi-maaliskuun aikana olen jättänyt pinon kirjallisia kysymyksiä. Kirjalliset kysymykset ovat siis keino kansanedustajana saada kirjallinen, virallinen selvitys hallitukselta – käytännössä asiasta vastaavalta ministeriöltä – jostakin asiasta. Ne ovat suosittu tapa nostaa jotakin yksittäistä asiaa tai teema esiin, ja joskus kysymykseen saa jopa aidosti vastauksenkin. 

Luonnon monimuotoisuuden taloudellista arvottamista käsitelleen ns. Dasguptan raportin tiimoilta esitin kysymyksen monimuotoisuuden huomioimisesta Suomen talouspolitiikassa. Jätin kysymykset myös tietokirjallisuuden rahoituksen asemasta, tietosuojavaltuutetun resursoinnista, Kilpailu- ja kuluttajaviraston valtuuksista puuttua markkinoita keskittäviin yrityskauppoihin ja Suomen osallistumisesta Euroopan avaruusjärjestön miehitettyihin avaruuslentoihin .

Maaliskuun lopulla jätin vielä kysymyksen ydinvoiman huomioimisesta EU:n kestävän rahoituksen taksonomiassa  – itse asiassa toista kertaa, koska tiedustelin jotakuinkin samaa asiaa viimeksi aika lailla vuosi sitten. Paljon on kuitenkin sittemmin tapahtunut: taksonomian käsittely on viivästynyt, ja edelleen riskinä on, että sen sisältö pohjaa enemmän politiikkaan kuin tieteeseen. Hyvänä uutisena Euroopan komission tutkimuskeskuksen (JRC) julkisuuteen vuotanut arviointiraportti  paukuttaa varsin vastaansanomattomasti, ettei tieteellisiä perusteluita ydinvoiman sulkemiselle ulos ole. Suomen on tärkeä vaikuttaa sen puolesta, että tämä linja pitää. On sinänsä pettymys, että Suomi ei liittynyt ydinvoimaa puolustaneiden maiden kirjelmään, vaikka bioenergian osalta näin tekikin.

Vuoden ensimmäinen Ulkopolitiikka-lehti nosti minut yhdeksi uuden sukupolven ulko- ja turvallisuuspolitiikan tekijöistä. Tämä oli iso kunnia, mutta samalla tunsin piston sydämessä kun ulkoturpo-aiheista tulee kirjoiteltua turhan vähän esimerkiksi tähän blogiin. Aihepiirin parissa kuitenkin kuluu aika paljon työtunteja muun muassa puolustusvaliokunnassa, puolustuspoliittisen selonteon seurantaryhmässä ja Ulkopoliittisen instituutin tilaisuuksissa.

Valtuuston kokoukset

Valtuuston kevään isoin uutinen oli tietysti se, että kuntavaalien siirron myötä valtuuston aamukampaan pamahti 61 piikkiä lisää. Vaalit käydään nyt siis 13.6. ja uusi valtuusto aloittaa 1.8. Nyt tammi-helmikuussa valtuusto on ehtinyt kokoustaa kuudesti.

Mahdollisuuksia kaivattujen asuntojen rakentamiseen hyvällä sijainnilla luontoon kajoamatta on hyvin vähän, ja ne kannattaa käyttää.

Tammikuun 20. päivän kokouksessa teemana olivat raiteet ja kaupungin tiivistys, kun listalla olivat muun muassa Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelma ja “Kallion eduskuntatalon” eli Agricolankadun koulurakennuksen laajennus. Sporasuunnitelman pihvinä on Vihdintien bulevardisointiin liittyvä pikaraitiotie, eli kyseessä on merkittävä ja tärkeä askel yleiskaavan toteuttamisessa ja kestävän, tiiviin raidekaupungin tekemisessä. Päätös Agricolankadun talon muuttamisesta asunnoiksi ja lisäosan rakentamisesta herättivät vastustusta. Talo näkyy kotini ikkunasta, ja lisärakennuksen platta on tällä hetkellä tyhjä harmaa siipale puiston vieressä. Mahdollisuuksia kaivattujen asuntojen rakentamiseen näin hyvällä sijainnilla luontoon kajoamatta on hyvin vähän, ja ne kannattaa käyttää, joten tervehdin rakentamista ilolla.

Helmikuun 3. päivän valtuustossa isoin asia listalla oli periaatepäätös Helsingin satamatoimintojen mylläyksestä niin, että Eteläsatama vapautuu muulle kaupunkitilan kehittämiselle, Tukholman laivat keskittyvät Katajanokalle ja Tallinnan laivat Länsisatamaan. Isoin poliittinen vääntö käytiin siitä, tulisiko samalla linjata, että Länsisatamasta Länsiväylälle suunnitellaan tunneliyhteys. Me vihreät yhdessä vasemmiston kanssa olisimme halunneet vielä arvioida tarkemmin tunnelin tarvetta ja mahdollisuutta siirtää enemmän liikennettä Vuosaareen. Esitys hävisi, mutta en ole siitä erityisen katkera. Tähänastisissa arvionneissa tunnelille näyttäisi olevan tarvetta, joskin suunnittelun edetessä tarkentuvat hintalappu ja liikenteen kehitysnäkymät kiinnostavat.

Helmikuun toisessa kokouksessa käsiteltiin muun muassa asemakaavoja, talousarvion toteutumattomia sitovia tavoitteita ja aloitteita. Avoin puolue tarjosi lennokkaassa aloitteessaan Elielinaukiolle pilvenpiirtäjää Eliel Saarisen historiallisten suunnitelmien hengessä. Tämä idea ei lentänyt, mutta aukiosta on nyt virinnyt ahkera julkinen keskustelu kun aukion arkkitehtuurikilpailun kilpailuehdotukset julkistettiin. Itse diggaan eniten Elielinsaaristosta ja Plattasta ehdotuksina. Aukiolle rakentaminen on kirvoittanut läjän koko hanketta vastustavia mielipidekirjoituksia eri medioihin. On sinänsä totta, että ehdotettu rakentaminen on melko massiivista ja muuttaa miljöötä, mutta ihmeellisen paljon nykyistä harmaata bussiaukiota ja historiaa ratapihana on teksteissä romantisoitu. 

3.3. järjestetty kokous keskittyi pitkälti koronatilanteen käsittelyyn kyselytunnilla, itse lista oli varsin lyhyt. 17.3. päätettiin tilojen vuokraamisesta Helsingin luonnontiedelukiolle uudesta Kumpulan kampukselle valmistuvasta rakennuksesta. Mainio homma, joka vahvistaa luonnontiedelukiota entisestään ja hyödyntää kampuksen synergiaa. Asia kirvoitti varsin värikkään ja pitkän keskustelun lukiokoulutuksesta ennen, nyt ja tulevaisuudessa ylipäänsä. Sen voi ehkä omasta puolestani summata niin, että on tärkeää että pääkaupunkiseudulla on laadukasta lukiokoulutusta tarjolla kattavasti eri alueilla.

Erilaisten hyötyjen, haittojen ja arvojen punninta on valtuuston ominta työtä.

Maaliskuun viimeisenä päivänä ehdittiin vielä kokoustamaan ja päättämään Olympiastadionin rempan rahoitusosuuden korottamisesta ja Malmin lentokentän alueen ensimmäisistä kaavoista. Malmin lentokentän kohtalo on herättänyt varsin voimakkaita tunteita ja vastustavaa liikehdintää. Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan erilaisten hyötyjen, haittojen ja arvojen punninnasta, jota on tehnyt jo useampi vaaleilla valittu valtuusto – ja juuri se on valtuuston työtä. Malmin suunnitelmissa on tasapainoiltu taitavasti luontoarvojen ja kulttuuriperinnön huomioimisessa, kun samalla rakennetaan kipeästi kaivattuja kämppiä yhteyksien puolesta hyvälle sijainnille. Lentäminen loppuu, ja se on tietysti peruuttamaton muutos ja monelle kova isku. Minulla ei ole mitään yleisilmailua vastaan ja kyllähän lentojen loppu on haikeaa, mutta kaupungin laajempi kehitys painaa tässä vaa’assa enemmän. Sähkölentokoneiden lupaava kehitys ei tätä yhtälöä ratkaisevasti muuta.

Maaliskuussa Helsingin politiikassa nousi debattiin myös kaupungin odotettua huomattavasti paremmat luvut vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Taustalla olivat ennakoitua paremmat myyntitulot maasta, rakennuksista ja osakkeista sekä ennakoitua parempi verokertymä. Kaupungille ei silti ilmestynyt puolta miljardia rahaa jaettavaksi, sillä tulot menevät käytännössä investointeihin. Koronan lopullinen hintalappu Helsingille ja koko seudulle on vielä epävarma, ja on hyvä että kaupungin talous on mahdollisimman iskunkestävässä kunnossa.

Muuta ja tulevaa

Koronatilanne värittää tietysti myös edessä olevaa loppukevättä. Poliittisen painopisteen pitäisi nyt olla siinä, miten ja millä aikataululla Suomea avataan. Tällainen exit-suunnitelma onkin työn alla. Jonkin verran on kuultu vaatimuksia tarkoista päivämääristä vaikkapa terasseille, teattereille ja festareille – ymmärrän tarpeen ja tällaista näkymää pitää rakentaa hyvissä ajoin ja mahdollisimman avoimesti ja selkeästi. Siitä ei kuitenkaan pääse millään yli, ettei itse virukselle voi sanella aikataulua. 

Hallituksella on edessä puoliväliriihi, josta itse kaipaisin tuloksena uskottavaa sapluunaa kestävälle talouspolitiikalle ja vahvaa sitoutumista ilmasto- ja luontotavoitteiden toteuttamiseen. Ilmaston asialta moni asia on niin sanotusti putkessa: fossiilittoman liikenteen tiekartta lausunnoilla, energia- ja ilmastostrategia valmisteilla ja luonnos uudesta ilmastolaista tekeillä. Näistä putkista pitää saada ulos tiedepohjaista ja asetettuja tavoitteita noudattavaa politiikkaa.

Seuraavan kvartaalin lopulla käydään sitten siirretyt kuntavaalit. Meillä on Helsingissä uskomattoman kova vihreä lista, ja erinomaiset mahdollisuudet nousta kaupungin suurimmaksi kuntapuolueeksi. Tervetuloa mukaan kampanjatiimiin!

Tästäkin blogista jäi taas biljoona pientä ja useampi isokin asia alkukeväältä käsittelemättä – laita viestiä jos jokin tietty asia jäi askarruttamaan.

Tapaamiset

Tapaamiset ovat olleet luonnollisesti pitkälti etäkokouksia, vaikka alkuvuodesta ehti muutaman kerran nähdä ihmisiä naamatustenkin. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Aalto-yliopiston ylioppislaskunta
  • Apple
  • Blic
  • Caruna
  • EK
  • Elokapina
  • Helsingin kaupunki
  • HybridCoE
  • Kanadan suurlähetystö
  • Kaupan liitto
  • Linja-autoliitto
  • Luontopaneeli
  • NEOT
  • Oulun yliopisto
  • Panimoliitto
  • Perheyritysten liitto
  • Posti
  • Rud Pedersen
  • Suomen Akatemia
  • TEK
  • Tesla
  • Ulkopoliittinen instituutti
  • Upseeriliitto
  • VTT

tsygäkuva1

 

Kevät etenee onneksi koronasta huolimatta. 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2020

Syksyllä politiikkaa tehdään edelleen koronan varjossa, mutta kaikki ei ole enää pelkkää koronaa. Ensi vuoden budjetti ja EU-elvytyksen kohdentaminen ovat syksyn keskeisimpiä päätöksiä.

Jauhaminen “uudesta normaalista” kului puhki jo keväällä. Fraasi kuvaa kulunutta politiikan kvartaalia kuitenkin hyvin. Päätöksenteko ei keskity enää pelkkään koronaan, mutta korona varjostaa edelleen kaikkea päätöksentekoa sekä politiikan teon käytännöissä että sisällöissä. Eduskunnassa pidetään sali väljänä ja kuljetaan nyt maskit päässä, ja pääosa tapaamisista hoidetaan edelleen etänä. Syksyisin politiikka pyörii budjettien ympärillä, ja niissä poikkeuksellinen koronashokki tietysti näkyy vahvasti. 

Eduskunta

Eduskunnan syyskausi alkoi syyskuussa, mutta syksyn asialistaan ja erityisesti budjettiriiheen valmistautuminen tarkoitti toki sitä, että käytännössä töitä ja tapaamisia riitti täyttämään päivät jo elokuussa. Ennen varsinaista kauden alkua talousvaliokunta teki myös kotimaanmatkan eksoottiseen Espooseen ja vieraili mm. Aalto-yliopistolla ja Fortumilla. Myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmä on kokoustanut kesälläkin. Suomi-areenan peruuntuminen kevensi kyllä keskikesän kalenteria reippaasti, tosin Porissa tuli sitten piipahdettua ihan lomailumielessä.

Päätöksenteko ei tietenkään pysähdy kesäksi kokonaan, ja isoa linjaa vedettiin erityisesti Brysselissä, kun EU-maat pääsivät sopuun uudesta EU:n elpymispaketista ja seuraavasta, vuosien 2021-2027 budjetista. Elpymispaketti on historiallinen yhteinen ponnistus, jonka puitteissa on tarkoitus käyttää yhteensä 750 miljardia euroa – josta 390 mrd avustuksia ja 360 mrd lainoja – seuraavien kolmen vuoden aikana Euroopan yhteiseen talouden elvytykseen ja uusiutumiseen erityisesti ilmaston ja digitalisaation näkökulmasta. Paketti katetaan rahoitusmarkkinoilta hankitulla pääomalla, jota maksetaan takaisin vuoteen 2058 asti. Paketista ja EU:n budjetista riittäisi aihetta kymmenien blogien sarjaan. Tässä kohtaa riittänee todeta, että on tärkeää ja hienoa, että EU-maat löysivät yhteisen sävelen tässä vaikeassa tilanteessa. EU:n toimintakyky ja yhtenäisyys ovat tarpeen sekä maailmalle että Suomelle, ja EU:n johtajuutta erityisesti ilmastoasioissa todella tarvitaan. Itse paketti on tietysti erilaisista intresseistä kasaan sorvattu kompromissi. Reunaehdot ja lähtökohdat ovat hyvät, mutta keskeistä on se, miten toteutus onnistuu. Onnistuessaan paketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Onnistuessaan EU:n elpymispaketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Eduskunnassa syksyn isoin asia on ensi vuoden budjetti, johon myös EU:n elvytyspaketti osaltaan vaikuttaa. Vaikka hallituksen syyskuussa jättämä budjettiesitys ja sen valmistelu on ollut otsikoissa jo pitkään, sen virallinen käsittely eduskunnassa alkaa itse asiassa varsinaisesti vasta nyt lokakuussa. Myös kansallinen budjettiesitys on tietysti koalitiossa tehty kompromissi. Olen siinä tyytyväinen erityisesti ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin: Teollisuuden sähkövero laskee, lämmityspolttoaineiden – turve mukaan lukien – verotus kiristyy ja turpeelle valmistellaan lattiahintamekanismi, joka takaa puolitustavoitteen toteutumisen. Päästökauppakompensaatio lakkaa vihdoin, ja teollisuuden vähähiilistä uusiutumista tukemaan tilalle valmistellaan uusi määräaikainen sähköistämistuki. Kaukolämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit siirretään alempaan veroluokkaan. Kuluttajapuolella kestävää siirtymää edistetään mm. työsuhdesähköautoja, -polkupyöriä ja -joukkoliikennelippuja tukemalla. Ilmastorahasto toteutuu ja maatalouden ilmastoinvestointeihin kohdennetaan niihinkin tukea. Mainitun EU:n elpymispaketin Suomeen suunnatusta osiosta muodostetaan n. 2,3 miljardin kestävän kasvun ohjelma, josta noin puolet jyvitetään vihreään siirtymään ja merkittävä osa uutta luovaan TKI-toimintaan. 

Työllisyyden kohentamisessa pohjoismainen työvoimapalveluiden malli on fiksu suunta ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen perusteltu ratkaisu. Jäin silti kaipaamaan vielä päättäväisempää otetta: yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen menee nyt vielä työmarkkinajärjestöille työstettäväksi, ja erityisesti pieniä firmoja avittava paikallinen sopiminen jäi edelleen toivelistalle. Joka tapauksessa budjetin ja julkisen talouden suunnitelman virallinen ruotiminen eduskunnassa ja sen valiokunnissa on vielä edessä.

Toinen iso asia on tietysti koronapandemia. Kesällä tartunnat pysyivät kurissa, vaan eivät enää, vaikka tilanne Suomessa on pysynyt jotakuinkin hallinnassa. Eväät vastata epidemiaan ovat nyt paremmat: lääketieteellinen ymmärrys taudista tarkentuu koko ajan, maskeja käytetään ja Koronavilkku pirisee. Kattavaan testaukseen ja jäljitykseen nojaava strategia käy kuitenkin mahdottomaksi, jos tartuntoja tulee liikaa. Siksi suositusten noudattaminen on tärkeää, eikä ilman lisärajoituksia pärjätä. Olen kuitenkin optimistinen, että pääosin pärjätään alueellisin ja väliaikaisin täsmätoimin. Tämä on sitä vasaran jälkeistä tanssia, jota keväällä ennakoitiin. Koronatoimet ovat syksyllä selkeästi enemmän keskittyneet hallituksen ja viranomaisten tontille, ja eduskunnassa taudin hillintäkeinoista keskustelu on ollut vähemmän puhetta. Karmeista talousvaikutuksista erityisesti tapahtumateollisuudelle ja sesonkimatkailulle on toki puhuttu paljon, ja näyttää siltä että tuki-instrumenttien täydentäminen on tarpeen.

Koronaan liittyvän tieteellisen tiedon karttumista voi muuten seurata erinomaisesti valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kautta julkaistuista tutkimuskatsauksista, jotka kokoavat suomeksi yhteen julkaistujen tutkimusten löytöjä maailmalta. Neljäs katsaus ilmestyi juuri.

Näiden isojen kokonaisuuksien rinnalla valiokunnissa on käsitelty kevään tauon jälkeen kaikenlaista kiireistä ja vähemmän kiireistä. Talousvaliokunnassa on pöydällä ollut muun muassa erilaista energiapolitiikan kohtalaisen teknistä säätöä esimerkiksi energiatehokkuuteen, ydinturvallisuuteen ja biopolttoaineisiin liittyen. Teknisen ja yksityiskohtaisen lainsäädännön yhteydessä energiapolitiikan suuret haasteet ja linjat eivät saisi unohtua: Päästöt on saatava nopeasti alas, kestävää biomassaa on fossiilienergiaa korvaamaan vain rajallisesti ja hiilineutraalin kiertotalouden pyörittäminen vaatii valtavasti puhdasta sähköä. Energian ohella talousvaliokunta on käsitellyt tuttuun tapaan erilaista finanssisääntelyä, EU:n politiikkalinjauksia ja kuluttaja- ja kilpailulakeja. Myös esimerkiksi yritystukien kokonaisseuranta ja arviointi paranee ja matkanjärjestäjien koronakonkursseista aiheutuvia kuluja korvataan

Puolustusvaliokunnan aika kuluu edelleen suurelta osin erilaisiin tilannekatsauksiin ja turvallisuuteen liittyvien kehityskulkujen seuraamiseen. Pohjoismainen yhteistyö tiivistyi taas askelen verran, kun Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministerit allekirjoittivat kolmenvälisen aiejulistuksen yhteisestä tavoitteesta kehittää kykyä ja valmiutta sotilaallisiin operaatioihin erikseen niin päätettäessä. Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön näkymistä julkaistiin muuten aivan vastikään Ulkopoliittisen instituutin raportti.

Talous- ja puolustusvaliokuntien ohella puuhaa on riittänyt myös maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä jo mainitun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon parissa. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on käsitelty muun muassa EU:n biodiversiteettistrategiaa ja Pellolta pöytään -ruokastrategiaa. Näissä teemoissa vallalla on usein käsitys, että kotimainen maa- ja metsätalous olisi automaattisesti kestävää. Näin ei tietenkään ole, ellei sitä erikseen varmisteta sääntelyllä ohjaamalla ja rajoittamalla ja tuilla kannustamalla.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto ehti elo-syyskuun aikana kokoontua kolmesti – itse ehdin näistä kokouksista kahteen. En ihan helpolla kokouksia skippaa, ja vihreän valtuustoryhmän erinomainen keskinäinen yhteydenpito ja yhteinen valmistelu takaa sen, että vaikuttamaan pääsee vaikkei aina paikalleen istumaan ehtisikään. Valtuusto jatkaa edelleen mallilla, jossa kokouksiin voi osallistua sekä paikan päällä että etänä, mutta keväästä poiketen nyt käsitellään taas asioita koko skaalalla aloitteet mukaan lukien. 

Syksyn aloituskokouksessa 26. elokuuta käsittelyssä oli nippu kaavoja, joista merkittävimmässä Itäkeskuksen vanhan bussikatoksen tilalle nousee Jokerikorttelin nimellä kulkeva kokonaisuus, jossa yhdistyy joukkoliikenneterminaali, liiketilaa ja asuntoja. On hienoa, että näin erinomaisen yhteyden päälle nousee kämppiä, ja kortteli on hieno face-lift alueelle. Toinen erityisen huomionarvoinen ja keskustelua herättänyt kaavapäätös liittyi Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, joiden virkistyskäyttöä kehitetään. Rakentaminen hienosti säilyneen luonnon keskelle kirpaisee, mutta lopulta lähiluontomatkailun edistäminen on isossa kuvassa perusteltua. Kaavaa saatiin valmistelussa parannettua, ja uskon, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Syyskuun 9. päivän kokous jäi tosiaan itseltäni väliin oman valtuustoryhmän kokousta lukuun ottamatta. Kokouksessa hyväksyttiin Marian entisen sairaala-alueen start up -kampuksen uusi kaava ja siihen pontena päälle vielä Hannu Oskalan esittämä selvitys Ruoholahden metriksen uuden sisäänkäynnin mahdollisuudesta, mikä avittaisi kampuksen joukkoliikwnnwyhteyksiä. Marian start up -alueen laajentaminen on hieno ja kaivattu päätös.

Helsinki julisti ilmastohätätilan 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään vähennä, mutta tällainen kannanotto luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin.

Syyskuun toisessa kokouksessa 23.9. päätettiin mm. kaupungin lausunnosta meneillä olevaan sote-uudistukseen, Tennispalatsin tontin vuokrausperiaatteista kiinteistön myyntiin liittyen sekä Leo Straniuksen ilmastohätätila-aloitteesta. Helsingin sote-lausunto on perusteellinen ja osin hyvin kriittinen. Kritiikki on perusteltua, ja nyt esitettyä mallia olisi syytä muokata erityisesti rahoituksen osalta huomioimaan kasvavan kaupungin näkökulma paremmin. Nyt valmistellussa sote-uudistuksessahan Helsinki jäisi omaksi alueekseen (eli tavallaan omaksi sote-maakunnakseen) osana Uudenmaan erillisratkaisua, kun muualla Suomessa sote-palvelut siirretään kunnilta maakuntien vastuulle. Uudistukseen liittyen olisi tärkeää saada maakunnille mahdollisimman nopeasti verotusoikeus, jotta maakunnat eivät jää vain valtion rahoituksella ohjaamiksi hallintotasoiksi vaan saavat soten järjestämisen aidosti käsiinsä ja vastuullensa. 

Tennispalatsin myyntiä valmistellaan, ja nyt päätettiin tontin vuokrausperiaatteesta ja siitä, että tonttiin lisätään osto-optio. Kaupungin maita ei kannata lähtökohtaisesti myydä pois, mutta tällaisissa tilanteissa on fiksua etsiä joustavasti kaupungin kannalta parasta kokonaisdiiliä, ja sellainen saattaa syntyä niin, että myös tontti myydään. Päätös oli siis varsin perusteltu, vaikka se herättikin vastustusta vasemmalla, jossa suhtautuminen maan myyntiin tuntuukin usein dogmaattiselta.

Valtuusto hyväksyi Leo Straniuksen aloitteen ilmastohätätilasta, ja Helsinki julistikin ilmastohätätilan vauhdilla jo 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään tietenkään vähennä, mutta tällainen kannanotto osaltaan luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin. Me poliitikot olemme edelleen pahin pullonkaula ilmastotoimille, joten julkiselle paineelle on tarvetta.

Muuta

Eduskunnan ja kaupunginvaltuuston ohella myös maakuntavaltuusto kokousti kahdesti – tai tarkalleen ottaen sai loppuun jo kesäkuussa alkaneen kokouksen. Nyt on Uudellamaalla uusi varsin kelpo Uusimaa2050-maakuntakaava.

Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu ydinvoiman vastustaminen.

Vihreiden keväältä siirtynyt puoluekokous pidettiin sekin syyskuussa ja tällä kertaa täysin etänä. Kun listalla ei ole henkilövalintoja, jää mediahuomio usein helposti vaisuksi. Kokous oli silti tärkeä, sillä siellä päätettiin puolueen uudesta periaateohjelmasta vuosille 2020-2028. Olen erityisen iloinen energiapolitiikan uudesta linjauksista, joiden mukaan “energiatalouden tulee olla tehokasta, perustua päästöttömiin tai vähäpäästöisiin energiamuotoihin ja hyödyntää kaikkia kestäviä ratkaisuja, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden käyttöä”. Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu lainkaan ydinvoiman vastustaminen. Tiede edellä, päämääriä keinojen yli painottaen onkin juuri oikea linja, josta toivoisin eurooppalaisten sisarpuolueiden ottavan pikaisesti mallia. Itse puhuin puoluekokouksessa biodiversiteetin ja demokratian puolustamisen puolesta.

TEKin uusi valtuustokin aloitti työnsä syyskuun alussa. Itse vietin kokouksen kotona koronatestitulosta odotellessa, mutta pätevän puheenjohtajan, hallituksen ja valtuustosopimuksen liitto sai.

Tulevaa

Loppusyksystä on tulossa työläs. Keväällä jäi päätettävää varastoon, ja tätä käsittelysumaa puretaan nyt samalla kuin syksylle kaavailtuja asioita on pöydällä niitäkin eikä koronakaan vielä hellitä. Yksi erittäin tärkeä asia syksyn asialistalla on edellä mainittu kestävän kasvun ohjelma, eli Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymisrahojen käytöstä. Ilmastoinvestointeja korostavat, budjettiriihen yhteydessä sovitut peruslinjat ovat hyvä pohja, mutta on varmistettava että rahoitus todella menee uuden vähähiilisen ja kestävän infran rakentamiseen ja kehittämiseen.

Yleisesti poliittinen keskustelu näyttäisi sähköistyneen pitkästä aikaa perinteiselle oikeisto-vasemmisto-akselille. Uutiset muun muassa Kaipolan sulkemisesta, Naantalin jalostamosta ja Metsäteollisuuden työehtosopimuksista irtautumisesta sekä erilaiset kärkkäät puheenvuorot Pohjois-Korea-vertauksineen ruokkivat tätä debattia. Keskustelu talouden rakenteista on erittäin tervetullutta, mutta olisi hienoa jos sitä ei päädytä käymään räikeällä liioittelulla tai vuosikymmeniä vanhoista poteroista käsin – ja mikä tärkeintä, ettei ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan kiire ja välttämättömyys unohdu tässä taustalle. Kilpailukykyä tai uusia työpaikkoja ei voi rakentaa enää kestävästi fossiilienergian ja kestämättömän luonnonvarojen käytön varaan.

Pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Korona ei tosiaan ole lähdössä vielä ihan heti mihinkään. Nyt olisi olennaista varmistaa lainsäädännöllisesti ja viestinnällisesti selkeä työkalupakki, jonka turvin viranomaiset voivat tehdä alueellisesti rajattuja ja tehokkaita toimia, joilla kiihtyvät tartunnat painetaan alas. Tartuntatautilain päivittäminen tähän liittyen onkin edessä. Samalla on edelleen huolehdittava siitä, että ahdingon kohtaavia yrityksiä ja yrittäjiä tuetaan riittävästi ja reilusti. On kuitenkin tärkeä muistaa, että pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Paljon kaikenlaista muutakin on kotimaan politiikassa näköpiirissä. Syksyn kenties merkittävin meihinkin vaikuttava päätös on silti ihan muiden käsissä, kun Yhdysvalloissa valitaan uusi presidentti 3. marraskuussa. Trumpin tuoreen koronatartunnan myötä tilanne on entistä sekavampi ja vaikeammin ennustettava. Toivottavasti Atlantin takana äänestetään fiksusti, ja toivottavasti vaalit jälkipeleineen sujuvat hyvin ja rauhallisesti.

Tapaamiset

Tapaamiset jatkuvat isoilta osin edelleen etänä, mikä on monessa tapauksessa itse asiassa näppärää ja tehokasta, vaikka välillä on paikallaan tavata ihan naamatustenkin. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Ammattiliitto Pro
  • Apteekkariliitto
  • Changemaker
  • CSC
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • Energiateollisuus
  • Etanoliautoilijat
  • Fortum
  • Forus
  • Greenpeace
  • Helen
  • Helsingin yliopisto
  • IIASA
  • Ilmatieteen laitos
  • Insinöörien ilmastorintama
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kotkamills
  • Kulta ry
  • LeadDesk
  • Lemene
  • Metallinjalostajat ry
  • Motiva
  • Patria
  • Pohjolan voima
  • Reaktor
  • Renforsin ranta
  • SAK
  • Sitra
  • Škoda Transtech
  • Startup-säätiö
  • Suomen Atlantti-seura
  • Suomen hyötytuuli
  • Suomen yrittäjät
  • TEK
  • TVO

 

 

blogikuvaq3_v2

Maskisuositusten kanssa jahkailtiin Suomessa pitkään. Nyt maskeja pidetään eduskunnan täysistunnoissakin. Jos maskinkäytössä on vielä skarppaamista, niin jäljityssovellus Koronavilkku on puolestaan otettu todella laajasti ja vauhdilla käyttöön. Aika näyttää, kuinka hyvin nämä purevat epidemian hallintaan, mutta tällaiset kevyet ei-rajoittavat toimet kannattaa tietysti hyödyntää.

Ilman suurpetoja ei ole luontoakaan – Susista ja ahmoista on myös hyötyä

(Yhteiskirjoitus liberaalipuolueen eduskuntavaaliehdokkaan Tea Törmäsen kanssa)

Suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Olisikin parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Sudet, ahmat, ilvekset ja karhut ovat taas tähtäimessä. Keskustelu susista ja muista suurpedoista on ottanut tänä vuonna vauhtia muun muassa keskustan tuoreen eräpoliittisen linjauksen ja eduskunnassa tehdyn metsästyslain muuttamiseen tähtäävän aloitteen myötä. Linjauksessa halutaan höllentää suurpetojen metsästystä ja kutistaa susikantaa, aloitteessa esitetään nykyistä laajempaa oikeutta ampua petoeläimiä itsensä tai kotieläimiensä suojelemiseksi.

Vaikka suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Toisaalta susien merkitys koirien kuolinsyynä on ruotsalaisen vakuutusyhtiön tilastojen mukaan vähäinen verrattuna esimerkiksi liikenteen ja muiden villieläinten aiheuttamiin vahinkoihin. Pitää myös ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin – etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.

 Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli.

Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kannat tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon  ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennen pitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajeja kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.

Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto – ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.

Voisiko ihminen ottaa suurpetojen roolin, ja hoitaa metsästämällä muiden kantojen rajausta? Tällainen tausta-ajatus on havaittavissa jo mainitusta keskustan erälinjasta. Siinä kun halutaan lisätä paitsi suurpetojen, myös oikeastaan kaikkien muidenkin riista- ja haittaeläinten metsästystä. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Esimerkiksi supikoirakannat voivat jopa kasvaa metsästyksen takia. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on ihan hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

On parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Vasta julkaistun Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään vähennä petoihin kohdistuvia pelkoja. Suurpedot ovat älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, joten karkoitustoimia voisi kehittää. Esimerkiksi USA:ssa on suurpetojen karkoittamiseen erikoistuneita ryhmiä. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia – samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.

 

vincent-van-zalinge-394623-unsplash

Ahma on Suomessa  ahtaalla. (Kuva: Vincent van Zalinge)

Ilmastonmuutos tekee maailmasta turvattomamman paikan – mutta niin tekee sen torjuntakin

aeroplane-aircraft-airplane-35854

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii nopeaa fossiilisen energian käytön vähentämistä, mikä uhkaa sen myynnistä riippuvaisten maiden vakautta. Se voi heijastua myös meidän turvallisuuteemme.

 

Ilmastonmuutos on maailman vakavin turvallisuusuhka. Mikäli ilmastonmuutosta ei saada kuriin ajoissa, se uhkaa kymmenien tai satojen miljoonien ruokaturvaa tai elinkeinoja, tuo äkillisiä ääri-ilmiöitä ja voi ajaa valtavia siirtolaisjoukkoja liikkeelle.

Nämä uhkakuvat ovat todellisia ja yhä laajemmin tunnettuja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös ilmastonmuutoksen torjunta tuo mukanaan vaikeasti ennustettavia, mutta merkittäviä turvallisuusuhkia. Fossiilisen energian virrat ovat keskeisessä asemassa koko maailman taloudessa ja geopolitiikassa. Lisäksi fossiilitaloudessa on kiinni valtava määrä työpaikkoja esimerkiksi hiilikaivoksissa ja polttomoottoriteknologioiden tuotannossa. Ilmastonmuutoksen hillinnän vaatima fossiilienergiasta luopuminen järisyttää näitä kansainvälisiä ja kansallisia rakenteita, mikä voi aiheuttaa monenlaista epävakautta.

Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön IRENAn tuore raportti käsittelee energiamurroksen geopolitiikkaa. Aiemmin samasta aiheesta erityisellä Venäjä-painotuksella on julkaistu myös valtioneuvoston teettämä selvitys. Lähi-Idän öljyntuottajamaat ja Venäjä ovatkin ehkä pahiten lirissä muutoksen edessä. Niiden talous on erittäin riippuvainen fossiilienergian vientituloista, ja ne ovat herkästi vaikeuksissa jos kysyntä tai hinta laskee merkittävästi. Sen lisäksi monet niistä ovat autoritäärisiä sortovaltioita, joiden yhteiskuntarauha nojaa tähän helppoon tulonlähteeseen, ja niiden kyky ja halu uudistua on tähän asti nähdyn perusteella heikko. Ei ihme, että näillä mailla on kova hinku vesittää kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.

1,5 asteen politiikka tarkoittaa fossiilienergian kulutuksen putoamista alle puoleen vuosien 2020 ja 2030 välillä. Nämä ovat synkkiä lukuja fossiilienergian kauppiaille. Vähäpäästöisemmän maailman kylkiäisenä saatetaankin saada horjuva Venäjä ja romahtava Saudi-Arabia. Vaikka en koe minkäänlaista sympatiaa kyseisissä maissa vallassa olevia rosvohallintoja kohtaan, niiden sekasortoinen luhistuminen ei sekään lämmitä mieltäni. Sortuva Saudi-Arabia voi olla vielä paljon Syyrian sotaa ikävämpi skenaario, ja johtaa valtavaan pakolaisaaltoon ja terrorismin kasvualustaan. Heikkenevän Venäjän johdolle ulkoinen aggressio voi olla houkutteleva polku suitsia sisäistä levottomuutta.

fossiilikulutus
1,5 asteen politiikassa fossiilienergian kulutuksen pitäisi todennäköisesti pudota alle puoleen yhden vuosikymmenen aikana. Huono uutinen sitä myyville. (Datan lähde: IIASA, kuvassa keskiarvo 1,5 asteen alle jäävistä skenaarioista)

 

Tarvitaan siis kansainvälistä politiikkaa, joka sovittaa yhteen suuret päästövähennykset ja rauhan rakentamisen. Ilmastopolitiikkaa ei pitäisikään nähdä erillisenä asiana, vaan aivan keskeisenä osana kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää suomalaiseen politiikkaan? Ainakin se on selvää, että epävakaassa maailmassa on syytä panostaa uskottavaan puolustukseen, oikeiden ja vakaiden liittolaisten valintaan sekä liittolaisuuden vahvistamiseen, puolustuksen ja kriisinhallinnan valmiuteen ja yhteiskunnan huoltovarmuuteen. En lähtisi tässä ympäristössä kilpailemaan siitä, kuka uskaltaa luvata vähiten hävittäjiä. Sen sijaan pitäisi miettiä sitäkin, että niiden hävittäjien on syytä ennen pitkää lentää synteettisellä tai kestävällä biopohjaisella kerosiinilla. Myös puolustus on irroitettava fossiilitaloudesta.

Kovan turvallisuuspolitiikan ohella on pohdittava miten Suomi voi edistää sujuvaa siirtymää pois fossiilienergiasta. Vaikka se hullulta kuulostaakin, voi venäläisen ydinvoimalan tilaaminen kaikista sen riskeistä ja ongelmista huolimatta olla omanlaisensa rauhanteko. Ydinvoima kun on yksi harvoista ilmastonmuutoksen torjunnan teknologioista, jossa Venäjällä on korkeaa, vientikelpoista osaamista, jonka varaan rakentaa fossiilienergian viennin sijasta.

Ilmastonmuutoksen tuomat turvallisuusuhat eivät siis ole syy karsia puolustuksesta, eikä investointeja ilmastonmuutoksen hillintään ja turvallisuuteen kannata peilata vain vastakkain. On silti tärkeää jälleen kerran muistaa mittakaavat. Ilmastonmuutosta on torjuttava nopeasti ja tehokkaasti kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Vaikka ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset on syytä hahmottaa, ei ilmastonmuutosta ole syytä kohdata vain turvallisuusuhkana.

Mikään määrä aseita ei suojaa muuttuvalta ilmastolta. Konkreettinen muistutus tästäkin saatiin, kun hurrikaani Michael moukaroi kerralla läjän Yhdysvaltojen edistyneimpiä F-22-hävittäjiä romuksi viime syksynä. Se on jotain, josta useimmat maan sotilaalliset viholliset voivat vain haaveilla.

 

Kiertotalous on taloutta sekin, ja sellaisena sitä on syytä ohjata

Kiertotalous tähtää kasvavaan materiaalitehokkuuteen ja talouden pienenevään ekologiseen jalanjälkeen. Siihen pääsemiseksi tarvitaan toimivaa taloudellista ohjaamista.

Kiertotalous on noussut viime vuosina suosituksi termiksi, jolla kuvataan yleensä siirtymistä materiaalien kulutuksesta niiden kierrättämiseen, sekä materiaalien käyttöajan pidentämiseen ja osin myös siirtymää omistamisesta jakamiseen. Kiertotalous on jotain, jolla tavoiteltu talouskasvu saadaan kytkettyä irti jatkuvasti kasvavasta ekologisesta jalanjäljestä ja riippuvuudesta fossiiliseen energiaan, muoviin ja neitseellisiin raaka-aineisiin.

Hyvä juttu siis, ja ehdottoman tärkeä suunta kehitykselle tästedes. Suomessa kiertotalouskeskustelu ja -toimenpiteet ovat kuitenkin keskittyneet aika paljon erilaisiin biotalouskuvioihin ja jätteen käsittelyyn. Kiertotalouden edistämisestä jää helposti varsin tekninen kuva. Kuitenkin kyse on lopulta siitä, että jos halutaan kiertotaloutta, pitää säännellä taloutta niin, että tavara ja resurssit kiertävät eikä niitä hukata. Keskeinen ohjauskeino on tietysti verotus. Tässä siis pari verotuksellista evästä kohti kiertoa:

  1. Työn verotus suhteessa kulutuksen verotukseen. Tavaran korjaaminen suhteessa uuden ostamiseen on tyypillisesti aivan liian kallista. Tähän on monta syytä, eikä kaikkiin ole helppo puuttua kansallisella tasolla. Korjaaminen vaatii kuitenkin useinmiten manuaalista työtä, kun taas tavaraa pusketaan optimoiduilta tuotantolinjoilta. Korkea verokiila, palkkataso ja jäykähköt työmarkkinat täällä verrattuna halpatyövoiman tuotantomaihin vinouttaa tilannetta entisestään. Kohdentamalla verotusta työnteosta uuden tavaran kulutukseen voisi siis edistää kiertotaloutta. Haasteeseen voisi tarttua myös alentamalla suoraan tavaroiden korjaamisen verotusta: Pienille korjauspalveluille saisi EU:n puitteissa käyttää alennettu ALV-kantaa, ja vuosina 2007-2011 näin itse asiassa tehtiinkin.
  1. Osuva haittaverotus. Kiertotalouden näkökulmasta tuotteen voi suunnitella kahdella tapaa hyvin. Joko niin, että se kestää pitkään ja on korjattavissa, tai sitten niin että sen materiaalit ovat helposti uudelleen hyödynnettävissä. Parasta on tietysti tavara, joka täyttää molemmat ehdot, ja kamalinta tavara, joka ei ole kumpaakaan. Esimerkiksi elastaanilla höystetty pikamuoti ja elektroniikkayhtiöiden pyrkimykset estää korjaus ja kierrätys pitäisi saada kitkettyä, ja haittavero on siihen oiva työkalu. Hyvä on sekin, että tavaroiden korjauskelpoisuudelle asetetaan vähimmäisvaatimukset – tämä on muuten taas yksi asia, jossa EU tekee duunia kuluttajan puolesta, vaikkei se aina otsikoissa näy.
  1. Energian verottaminen fiksusti. Energian kulutus nähdään usein mörkönä, jota täytyy suitsia. Kiertotalouden näkökulmasta asia on monimutkaisempi. Materiaalien kierrättäminen kun vie usein enemmän energiaa kuin neitseellisen raaka-aineen tuottaminen. Tässäkin on lisäksi maantieteellinen jakauma. Tavaran tuottaminen kuluttaa energiaa Kiinassa, materiaalien kierrättäminen kuluttaa energiaa täällä. Tärkeää onkin tehdä ero polttamalla tuotetun, päästöintensiviisen energian ja vähäpäästöisen sähkön ja lämmön välille. Energiankulutusta ei kannata suitsia ja verottaa tiukasti aina ja kaikkialla, vaan huolehtia siitä että energia tehdään mahdollisimman pienellä ekologisella jalanjäljellä tuulesta, auringosta tai halkeavista ytimistä. Kiertotalous tarvitsee pyöriäkseen paljon puhdasta energiaa.

Mitä erilaisiin muotitermeihin tulee, on kiertotalous parhaasta päästä. Taloudellisen toiminnan materiaalista ja ekologista jalanjälkeä on välttämätöntä pienentää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, etteivät ratkaisuksi riitä valistaminen tai luontoa ja ilmastoa pahimmillaan uhkaava biotalouspöhinä. Kiertotaloutta rakennetaan parhaiten sellaisella verotuksella ja sääntelyllä, joka tukee uudelleenkäyttöä, kiertoa ja korjausta, sekä tuotannon sivuvirtojen järkevää hyödyntämistä. Erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja pohdittiin kattavasti tässä viimevuotisessa selvityksessä ja paraikaa Sitrakin työstää uutta kiertotalouden tiekarttaa. Nyt täytyy vielä valita vaaleissa päättäjiä, jotka ottavat kiertotalouden edistämisen tosissaan.

korjaus2

Tuotteiden korjattavuus ja kierrätettävyys ovat kiertotaloudessa keskeisiä juttuja, ja varmistettava sääntelyllä.

Kolme syytä unelmoida tunnelista Tallinnaan

Raideyhteys Tallinnaan olisi mullistus, joka toisi Suomen Eurooppaan ja Euroopan Suomeen.

Pääkaupunkiseudun asukkaiden enemmistö kannattaa Helsingin ja Tallinnan yhdistävää tunnelia. Rakennusprojektin hintalappu on massiivinen, nykyarvion mukaan 9-13 miljardia eli kymmenen kertaa länsimetron verran. Jo nykyiset lautat kiidättävät kaupungista toiseen parissa tunnissa. Länsimetro viivästyy jo vuodella ja budjetit paukkuvat, ja nyt puhutaan kuitenkin neljä kertaa pidemmästä meren alittavasta linjasta. Onko siis mitään järkeä haaveilla raiteista Tallinnaan?

On. Keksin tähän ainakin kolme syytä:

1.  Mahdollisuus aitoon kaksoiskaupunkiin

Helsinki ja Tallinna tiiraavat toisiaan meren yli niin läheltä, että raideyhteys tekisi niistä yhteistä työssäkäyntialuetta. Reilun puolen tunnin matka-aika tiivistäisi kaupunkilaisten välisiä yhteyksiä tavalla, jota voi olla vaikea saada kiinni arvioitaessa suoraviivaisesti hankkeen hyötyjä ja kustannuksia.

Jos yhteys avautuisi huomenna, puolet junavaunuista pitäisi varata kaljakeisseille ja tallinnalaiset kiroaisivat asumisen rakettimaisesti nousseita kustannuksia. 15-20 vuoden päästä tilanne lienee toinen, ja yhdessä kaksi kaupunkia voisivat muodostaa Itämeren rannoille globaalisti merkittävän talouden ja kulttuurin keskittymän.

2.   Ekologinen vaihtoehto lentämiselle

Suomesta pääsee pois käytännössä vain lentämällä. Tämä ei vielä ole ongelma, mutta kasvava lentoliikenne on törmäyskurssilla ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa. Toisin kuin sähkön tuotannossa, joukkoliikenteessä ja etenevässä määrin yksityisautoilussa, lentoliikenteessä ei ole näkyvissä teknologiaa, joka irrottaisi sen kestävästi fossiilisista polttoaineista. Lentokoneiden polttoainetehokkuus on toki parantunut huimasti, mutta se ei millään riitä kompensoimaan liikenteen kasvua.

Lentoyhteyksiä onkin tulevaisuudessa korvattava raiteilla käytännössä kaikkialla missä se on mahdollista. Helsingistä ei toki tällä hetkellä paljoa Tallinnaan lennetä, mutta yhdessä Baltian rataverkon kanssa tunneli loisi raideyhteyden Keski-Eurooppaan asti järjellisillä matka-ajoilla.

3.   Yhteydet Eurooppaan – ja itään

Ilmastovaikutusten ohella eurooppalaisella raideyhteydellä olisi antinsa Helsingin ja Suomen kulttuurille ja taloudelle. Kun Berliinin juna-asemalta saa lipun Helsinkiin, on Suomi monta askelta lähempänä ihmisiä, yrityksiä ja ajatuksia pitkin Eurooppaa. Aikana, jona eristäytyminen on jälleen nousussa, on tärkeä pitää yhteyksien ja liikkuvuuden puolia. Suomi näyttäytyy mielellään myös idän ja lännen kohtaamisen näyttämönä ja porttina Venäjän suuntaan. Tunneli Tallinnaan tekisi Helsingistä eurooppalaisen ja venäläisen raideyhteyden solmukohdan, ja vahvistaisi tätä asemaa kohtaamispaikkana entisestään.

Tällä hetkellä tunnelihankkeesta on menossa kannattavuusselvitys, jonka tuloksia odotellaan ensi vuoden alkupuolella. On siis varmaa, että seuraava kaupunginvaltuusto pääsee tästä vielä vääntämään. Itse odottelen selvitystä avoimin mielin, mutta kantani on ainakin nyt rehellisesti tunnelin puolella.