Voiko paljon lentänyt tehdä ilmastopolitiikkaa?

Nousin eduskuntaan kärkenäni kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, mutta olen reissannut ympäri maailmaa. Voiko ainoastaan oman hiilijalanjälkensä minimoinut puhua ilmaston puolesta?

Viime viikolla sosiaaliseen mediaan pulpahti jonkun nikkaroima kuva, jossa oli napattu instagramista liuta ulkomaan reissujani viime vuosilta. Kuvien oli määrä osoittaa, että olen tekopyhä kaksinaismoralisti, kun puhun kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta omista lennoistani huolimatta.

Tällainen meemipolitiikka ei varsinaisesti tähtää keskusteluun vaan lähinnä epäluottamuksen kylvämiseen yleisesti poliittista päätöksentekoa kohtaan. Koen kuitenkin, että tähän on ihan vastuullista vastata avoimesti ja perustellen.

Minusta on erittäin suotavaa ja paikallaan, että lentomatkustustani kritisoidaan. Olen lentänyt aikuisiälläni paljon – osin siksi, että työni osana kansainvälisiä tutkimusprojekteja on sisältänyt paljon reissaamista, osin siksi että olen matkustellut muutenkin suhteellisen paljon ulkomailla. Olen sittemmin vähentänyt lentämistä, ja kompensoinut aiheuttamiani päästöjä, mutta en voi kiistää etteikö lentomaileja olisi ajan mittaa kertynyt isoa määrää.

Tämän pohjalta levitetty meemikuva antaa ymmärtää, ettei tekemäni ilmastopolitiikka koskisi minua. Totta kai koskee. En vaadi keneltäkään mitään sellaista, mihin en olisi valmis itsekin.

En ylipäänsä usko ilmastopolitiikassa moralisointiin. Ei tavallisia ihmisiä pidä jakaa hyviin ja pahoihin, vaan luoda sellaista sääntelyä ja rakenteita, jotka ohjaavat päästöjen ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseen – nopeasti ja oikeudenmukaisesti. Lihan syöntiä, autoilua ja lentämistä pitää vähentää, mutta niitä ei ole syytä demonisoida vaan mahdollistaa sellainen hyvä elämä, joka on paljon nykyistä kestävämällä pohjalla. Avainasemassa on haittojen heijastuminen nykyistä paremmin hintoihin verotuksella ja tukia uudelleen suuntamalla. Samalla on huolehdittava siitä, että verotuksen progressio säilyy, eikä pienituloisten taakka käy kohtuuttomaksi suhteessa muihin.

En usko, että kukaan äänesti minua eduskuntaan siksi, että olisin ollut erityisen esimerkillinen ilmastokansalainen. En ole. Asun pienessä kämpässä, syön lihaa varsin vähän ja hybridiautoni kulkee jäte-etanolilla ja on jaossa autonjakopalvelussa. Toisaalta juon maitoa, omistan auton ja matkustelen yhä pidemmin noin kerran vuodessa. En ole myöskään missään vaiheessa väittänyt muuta – siellä ne kuvat ovat olleet ihan kaikkien selattavissa.

Valistuneet kuluttajat ja aktivistit ovat tärkeässä osassa näyttämään esimerkkiä ja vaatimaan muutosta, ja arvostan heitä äärettömän paljon siitä hyvästä. Vaadittua muutosta ei kuitenkaan koskaan tule, jos luotamme siihen että ilmastonmuutoksen kaltainen kompleksi ongelma ratkaistaisiin valistuneiden yksilöiden omilla kulutusvalinnoilla.

Yhä useampi ymmärtää tämän. Minua ei äänestetty jeesustelemaan vaan tekemään asiantuntevia päätöksiä, joilla koko yhteiskuntaa ohjataan päästöttömään suuntaan parhaan tutkitun tiedon pohjalta. Sitä savottaa riittää seuraavat neljä vuotta, ja sitä aion tinkimättömästi puurtaa.

Minun puolestani voidaan vaikka jokaisen kansanedustajan hiilijalanjälki tähän asti ja jatkossa laskea läpi ja arvioida. Se voisi olla ihan opettava harjoitus. Paljon tärkeämpää ja hedelmällisempää on silti puhua politiikan sisällöistä. Meillä on edessämme valtava, maailmanlaajuinen haaste, joka pitää ratkaista koko järjestelmän tasolla eikä kinata asioista yksi pala tai yksilö kerrallaan.

 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2020

Syksyllä politiikkaa tehdään edelleen koronan varjossa, mutta kaikki ei ole enää pelkkää koronaa. Ensi vuoden budjetti ja EU-elvytyksen kohdentaminen ovat syksyn keskeisimpiä päätöksiä.

Jauhaminen “uudesta normaalista” kului puhki jo keväällä. Fraasi kuvaa kulunutta politiikan kvartaalia kuitenkin hyvin. Päätöksenteko ei keskity enää pelkkään koronaan, mutta korona varjostaa edelleen kaikkea päätöksentekoa sekä politiikan teon käytännöissä että sisällöissä. Eduskunnassa pidetään sali väljänä ja kuljetaan nyt maskit päässä, ja pääosa tapaamisista hoidetaan edelleen etänä. Syksyisin politiikka pyörii budjettien ympärillä, ja niissä poikkeuksellinen koronashokki tietysti näkyy vahvasti. 

Eduskunta

Eduskunnan syyskausi alkoi syyskuussa, mutta syksyn asialistaan ja erityisesti budjettiriiheen valmistautuminen tarkoitti toki sitä, että käytännössä töitä ja tapaamisia riitti täyttämään päivät jo elokuussa. Ennen varsinaista kauden alkua talousvaliokunta teki myös kotimaanmatkan eksoottiseen Espooseen ja vieraili mm. Aalto-yliopistolla ja Fortumilla. Myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmä on kokoustanut kesälläkin. Suomi-areenan peruuntuminen kevensi kyllä keskikesän kalenteria reippaasti, tosin Porissa tuli sitten piipahdettua ihan lomailumielessä.

Päätöksenteko ei tietenkään pysähdy kesäksi kokonaan, ja isoa linjaa vedettiin erityisesti Brysselissä, kun EU-maat pääsivät sopuun uudesta EU:n elpymispaketista ja seuraavasta, vuosien 2021-2027 budjetista. Elpymispaketti on historiallinen yhteinen ponnistus, jonka puitteissa on tarkoitus käyttää yhteensä 750 miljardia euroa – josta 390 mrd avustuksia ja 360 mrd lainoja – seuraavien kolmen vuoden aikana Euroopan yhteiseen talouden elvytykseen ja uusiutumiseen erityisesti ilmaston ja digitalisaation näkökulmasta. Paketti katetaan rahoitusmarkkinoilta hankitulla pääomalla, jota maksetaan takaisin vuoteen 2058 asti. Paketista ja EU:n budjetista riittäisi aihetta kymmenien blogien sarjaan. Tässä kohtaa riittänee todeta, että on tärkeää ja hienoa, että EU-maat löysivät yhteisen sävelen tässä vaikeassa tilanteessa. EU:n toimintakyky ja yhtenäisyys ovat tarpeen sekä maailmalle että Suomelle, ja EU:n johtajuutta erityisesti ilmastoasioissa todella tarvitaan. Itse paketti on tietysti erilaisista intresseistä kasaan sorvattu kompromissi. Reunaehdot ja lähtökohdat ovat hyvät, mutta keskeistä on se, miten toteutus onnistuu. Onnistuessaan paketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Onnistuessaan EU:n elpymispaketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Eduskunnassa syksyn isoin asia on ensi vuoden budjetti, johon myös EU:n elvytyspaketti osaltaan vaikuttaa. Vaikka hallituksen syyskuussa jättämä budjettiesitys ja sen valmistelu on ollut otsikoissa jo pitkään, sen virallinen käsittely eduskunnassa alkaa itse asiassa varsinaisesti vasta nyt lokakuussa. Myös kansallinen budjettiesitys on tietysti koalitiossa tehty kompromissi. Olen siinä tyytyväinen erityisesti ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin: Teollisuuden sähkövero laskee, lämmityspolttoaineiden – turve mukaan lukien – verotus kiristyy ja turpeelle valmistellaan lattiahintamekanismi, joka takaa puolitustavoitteen toteutumisen. Päästökauppakompensaatio lakkaa vihdoin, ja teollisuuden vähähiilistä uusiutumista tukemaan tilalle valmistellaan uusi määräaikainen sähköistämistuki. Kaukolämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit siirretään alempaan veroluokkaan. Kuluttajapuolella kestävää siirtymää edistetään mm. työsuhdesähköautoja, -polkupyöriä ja -joukkoliikennelippuja tukemalla. Ilmastorahasto toteutuu ja maatalouden ilmastoinvestointeihin kohdennetaan niihinkin tukea. Mainitun EU:n elpymispaketin Suomeen suunnatusta osiosta muodostetaan n. 2,3 miljardin kestävän kasvun ohjelma, josta noin puolet jyvitetään vihreään siirtymään ja merkittävä osa uutta luovaan TKI-toimintaan. 

Työllisyyden kohentamisessa pohjoismainen työvoimapalveluiden malli on fiksu suunta ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen perusteltu ratkaisu. Jäin silti kaipaamaan vielä päättäväisempää otetta: yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen menee nyt vielä työmarkkinajärjestöille työstettäväksi, ja erityisesti pieniä firmoja avittava paikallinen sopiminen jäi edelleen toivelistalle. Joka tapauksessa budjetin ja julkisen talouden suunnitelman virallinen ruotiminen eduskunnassa ja sen valiokunnissa on vielä edessä.

Toinen iso asia on tietysti koronapandemia. Kesällä tartunnat pysyivät kurissa, vaan eivät enää, vaikka tilanne Suomessa on pysynyt jotakuinkin hallinnassa. Eväät vastata epidemiaan ovat nyt paremmat: lääketieteellinen ymmärrys taudista tarkentuu koko ajan, maskeja käytetään ja Koronavilkku pirisee. Kattavaan testaukseen ja jäljitykseen nojaava strategia käy kuitenkin mahdottomaksi, jos tartuntoja tulee liikaa. Siksi suositusten noudattaminen on tärkeää, eikä ilman lisärajoituksia pärjätä. Olen kuitenkin optimistinen, että pääosin pärjätään alueellisin ja väliaikaisin täsmätoimin. Tämä on sitä vasaran jälkeistä tanssia, jota keväällä ennakoitiin. Koronatoimet ovat syksyllä selkeästi enemmän keskittyneet hallituksen ja viranomaisten tontille, ja eduskunnassa taudin hillintäkeinoista keskustelu on ollut vähemmän puhetta. Karmeista talousvaikutuksista erityisesti tapahtumateollisuudelle ja sesonkimatkailulle on toki puhuttu paljon, ja näyttää siltä että tuki-instrumenttien täydentäminen on tarpeen.

Koronaan liittyvän tieteellisen tiedon karttumista voi muuten seurata erinomaisesti valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kautta julkaistuista tutkimuskatsauksista, jotka kokoavat suomeksi yhteen julkaistujen tutkimusten löytöjä maailmalta. Neljäs katsaus ilmestyi juuri.

Näiden isojen kokonaisuuksien rinnalla valiokunnissa on käsitelty kevään tauon jälkeen kaikenlaista kiireistä ja vähemmän kiireistä. Talousvaliokunnassa on pöydällä ollut muun muassa erilaista energiapolitiikan kohtalaisen teknistä säätöä esimerkiksi energiatehokkuuteen, ydinturvallisuuteen ja biopolttoaineisiin liittyen. Teknisen ja yksityiskohtaisen lainsäädännön yhteydessä energiapolitiikan suuret haasteet ja linjat eivät saisi unohtua: Päästöt on saatava nopeasti alas, kestävää biomassaa on fossiilienergiaa korvaamaan vain rajallisesti ja hiilineutraalin kiertotalouden pyörittäminen vaatii valtavasti puhdasta sähköä. Energian ohella talousvaliokunta on käsitellyt tuttuun tapaan erilaista finanssisääntelyä, EU:n politiikkalinjauksia ja kuluttaja- ja kilpailulakeja. Myös esimerkiksi yritystukien kokonaisseuranta ja arviointi paranee ja matkanjärjestäjien koronakonkursseista aiheutuvia kuluja korvataan

Puolustusvaliokunnan aika kuluu edelleen suurelta osin erilaisiin tilannekatsauksiin ja turvallisuuteen liittyvien kehityskulkujen seuraamiseen. Pohjoismainen yhteistyö tiivistyi taas askelen verran, kun Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministerit allekirjoittivat kolmenvälisen aiejulistuksen yhteisestä tavoitteesta kehittää kykyä ja valmiutta sotilaallisiin operaatioihin erikseen niin päätettäessä. Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön näkymistä julkaistiin muuten aivan vastikään Ulkopoliittisen instituutin raportti.

Talous- ja puolustusvaliokuntien ohella puuhaa on riittänyt myös maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä jo mainitun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon parissa. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on käsitelty muun muassa EU:n biodiversiteettistrategiaa ja Pellolta pöytään -ruokastrategiaa. Näissä teemoissa vallalla on usein käsitys, että kotimainen maa- ja metsätalous olisi automaattisesti kestävää. Näin ei tietenkään ole, ellei sitä erikseen varmisteta sääntelyllä ohjaamalla ja rajoittamalla ja tuilla kannustamalla.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto ehti elo-syyskuun aikana kokoontua kolmesti – itse ehdin näistä kokouksista kahteen. En ihan helpolla kokouksia skippaa, ja vihreän valtuustoryhmän erinomainen keskinäinen yhteydenpito ja yhteinen valmistelu takaa sen, että vaikuttamaan pääsee vaikkei aina paikalleen istumaan ehtisikään. Valtuusto jatkaa edelleen mallilla, jossa kokouksiin voi osallistua sekä paikan päällä että etänä, mutta keväästä poiketen nyt käsitellään taas asioita koko skaalalla aloitteet mukaan lukien. 

Syksyn aloituskokouksessa 26. elokuuta käsittelyssä oli nippu kaavoja, joista merkittävimmässä Itäkeskuksen vanhan bussikatoksen tilalle nousee Jokerikorttelin nimellä kulkeva kokonaisuus, jossa yhdistyy joukkoliikenneterminaali, liiketilaa ja asuntoja. On hienoa, että näin erinomaisen yhteyden päälle nousee kämppiä, ja kortteli on hieno face-lift alueelle. Toinen erityisen huomionarvoinen ja keskustelua herättänyt kaavapäätös liittyi Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, joiden virkistyskäyttöä kehitetään. Rakentaminen hienosti säilyneen luonnon keskelle kirpaisee, mutta lopulta lähiluontomatkailun edistäminen on isossa kuvassa perusteltua. Kaavaa saatiin valmistelussa parannettua, ja uskon, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Syyskuun 9. päivän kokous jäi tosiaan itseltäni väliin oman valtuustoryhmän kokousta lukuun ottamatta. Kokouksessa hyväksyttiin Marian entisen sairaala-alueen start up -kampuksen uusi kaava ja siihen pontena päälle vielä Hannu Oskalan esittämä selvitys Ruoholahden metriksen uuden sisäänkäynnin mahdollisuudesta, mikä avittaisi kampuksen joukkoliikwnnwyhteyksiä. Marian start up -alueen laajentaminen on hieno ja kaivattu päätös.

Helsinki julisti ilmastohätätilan 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään vähennä, mutta tällainen kannanotto luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin.

Syyskuun toisessa kokouksessa 23.9. päätettiin mm. kaupungin lausunnosta meneillä olevaan sote-uudistukseen, Tennispalatsin tontin vuokrausperiaatteista kiinteistön myyntiin liittyen sekä Leo Straniuksen ilmastohätätila-aloitteesta. Helsingin sote-lausunto on perusteellinen ja osin hyvin kriittinen. Kritiikki on perusteltua, ja nyt esitettyä mallia olisi syytä muokata erityisesti rahoituksen osalta huomioimaan kasvavan kaupungin näkökulma paremmin. Nyt valmistellussa sote-uudistuksessahan Helsinki jäisi omaksi alueekseen (eli tavallaan omaksi sote-maakunnakseen) osana Uudenmaan erillisratkaisua, kun muualla Suomessa sote-palvelut siirretään kunnilta maakuntien vastuulle. Uudistukseen liittyen olisi tärkeää saada maakunnille mahdollisimman nopeasti verotusoikeus, jotta maakunnat eivät jää vain valtion rahoituksella ohjaamiksi hallintotasoiksi vaan saavat soten järjestämisen aidosti käsiinsä ja vastuullensa. 

Tennispalatsin myyntiä valmistellaan, ja nyt päätettiin tontin vuokrausperiaatteesta ja siitä, että tonttiin lisätään osto-optio. Kaupungin maita ei kannata lähtökohtaisesti myydä pois, mutta tällaisissa tilanteissa on fiksua etsiä joustavasti kaupungin kannalta parasta kokonaisdiiliä, ja sellainen saattaa syntyä niin, että myös tontti myydään. Päätös oli siis varsin perusteltu, vaikka se herättikin vastustusta vasemmalla, jossa suhtautuminen maan myyntiin tuntuukin usein dogmaattiselta.

Valtuusto hyväksyi Leo Straniuksen aloitteen ilmastohätätilasta, ja Helsinki julistikin ilmastohätätilan vauhdilla jo 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään tietenkään vähennä, mutta tällainen kannanotto osaltaan luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin. Me poliitikot olemme edelleen pahin pullonkaula ilmastotoimille, joten julkiselle paineelle on tarvetta.

Muuta

Eduskunnan ja kaupunginvaltuuston ohella myös maakuntavaltuusto kokousti kahdesti – tai tarkalleen ottaen sai loppuun jo kesäkuussa alkaneen kokouksen. Nyt on Uudellamaalla uusi varsin kelpo Uusimaa2050-maakuntakaava.

Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu ydinvoiman vastustaminen.

Vihreiden keväältä siirtynyt puoluekokous pidettiin sekin syyskuussa ja tällä kertaa täysin etänä. Kun listalla ei ole henkilövalintoja, jää mediahuomio usein helposti vaisuksi. Kokous oli silti tärkeä, sillä siellä päätettiin puolueen uudesta periaateohjelmasta vuosille 2020-2028. Olen erityisen iloinen energiapolitiikan uudesta linjauksista, joiden mukaan “energiatalouden tulee olla tehokasta, perustua päästöttömiin tai vähäpäästöisiin energiamuotoihin ja hyödyntää kaikkia kestäviä ratkaisuja, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden käyttöä”. Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu lainkaan ydinvoiman vastustaminen. Tiede edellä, päämääriä keinojen yli painottaen onkin juuri oikea linja, josta toivoisin eurooppalaisten sisarpuolueiden ottavan pikaisesti mallia. Itse puhuin puoluekokouksessa biodiversiteetin ja demokratian puolustamisen puolesta.

TEKin uusi valtuustokin aloitti työnsä syyskuun alussa. Itse vietin kokouksen kotona koronatestitulosta odotellessa, mutta pätevän puheenjohtajan, hallituksen ja valtuustosopimuksen liitto sai.

Tulevaa

Loppusyksystä on tulossa työläs. Keväällä jäi päätettävää varastoon, ja tätä käsittelysumaa puretaan nyt samalla kuin syksylle kaavailtuja asioita on pöydällä niitäkin eikä koronakaan vielä hellitä. Yksi erittäin tärkeä asia syksyn asialistalla on edellä mainittu kestävän kasvun ohjelma, eli Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymisrahojen käytöstä. Ilmastoinvestointeja korostavat, budjettiriihen yhteydessä sovitut peruslinjat ovat hyvä pohja, mutta on varmistettava että rahoitus todella menee uuden vähähiilisen ja kestävän infran rakentamiseen ja kehittämiseen.

Yleisesti poliittinen keskustelu näyttäisi sähköistyneen pitkästä aikaa perinteiselle oikeisto-vasemmisto-akselille. Uutiset muun muassa Kaipolan sulkemisesta, Naantalin jalostamosta ja Metsäteollisuuden työehtosopimuksista irtautumisesta sekä erilaiset kärkkäät puheenvuorot Pohjois-Korea-vertauksineen ruokkivat tätä debattia. Keskustelu talouden rakenteista on erittäin tervetullutta, mutta olisi hienoa jos sitä ei päädytä käymään räikeällä liioittelulla tai vuosikymmeniä vanhoista poteroista käsin – ja mikä tärkeintä, ettei ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan kiire ja välttämättömyys unohdu tässä taustalle. Kilpailukykyä tai uusia työpaikkoja ei voi rakentaa enää kestävästi fossiilienergian ja kestämättömän luonnonvarojen käytön varaan.

Pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Korona ei tosiaan ole lähdössä vielä ihan heti mihinkään. Nyt olisi olennaista varmistaa lainsäädännöllisesti ja viestinnällisesti selkeä työkalupakki, jonka turvin viranomaiset voivat tehdä alueellisesti rajattuja ja tehokkaita toimia, joilla kiihtyvät tartunnat painetaan alas. Tartuntatautilain päivittäminen tähän liittyen onkin edessä. Samalla on edelleen huolehdittava siitä, että ahdingon kohtaavia yrityksiä ja yrittäjiä tuetaan riittävästi ja reilusti. On kuitenkin tärkeä muistaa, että pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Paljon kaikenlaista muutakin on kotimaan politiikassa näköpiirissä. Syksyn kenties merkittävin meihinkin vaikuttava päätös on silti ihan muiden käsissä, kun Yhdysvalloissa valitaan uusi presidentti 3. marraskuussa. Trumpin tuoreen koronatartunnan myötä tilanne on entistä sekavampi ja vaikeammin ennustettava. Toivottavasti Atlantin takana äänestetään fiksusti, ja toivottavasti vaalit jälkipeleineen sujuvat hyvin ja rauhallisesti.

Tapaamiset

Tapaamiset jatkuvat isoilta osin edelleen etänä, mikä on monessa tapauksessa itse asiassa näppärää ja tehokasta, vaikka välillä on paikallaan tavata ihan naamatustenkin. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Ammattiliitto Pro
  • Apteekkariliitto
  • Changemaker
  • CSC
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • Energiateollisuus
  • Etanoliautoilijat
  • Fortum
  • Forus
  • Greenpeace
  • Helen
  • Helsingin yliopisto
  • IIASA
  • Ilmatieteen laitos
  • Insinöörien ilmastorintama
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kotkamills
  • Kulta ry
  • LeadDesk
  • Lemene
  • Metallinjalostajat ry
  • Motiva
  • Patria
  • Pohjolan voima
  • Reaktor
  • Renforsin ranta
  • SAK
  • Sitra
  • Škoda Transtech
  • Startup-säätiö
  • Suomen Atlantti-seura
  • Suomen hyötytuuli
  • Suomen yrittäjät
  • TEK
  • TVO

 

 

blogikuvaq3_v2

Maskisuositusten kanssa jahkailtiin Suomessa pitkään. Nyt maskeja pidetään eduskunnan täysistunnoissakin. Jos maskinkäytössä on vielä skarppaamista, niin jäljityssovellus Koronavilkku on puolestaan otettu todella laajasti ja vauhdilla käyttöön. Aika näyttää, kuinka hyvin nämä purevat epidemian hallintaan, mutta tällaiset kevyet ei-rajoittavat toimet kannattaa tietysti hyödyntää.

Ilman suurpetoja ei ole luontoakaan – Susista ja ahmoista on myös hyötyä

(Yhteiskirjoitus liberaalipuolueen eduskuntavaaliehdokkaan Tea Törmäsen kanssa)

Suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Olisikin parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Sudet, ahmat, ilvekset ja karhut ovat taas tähtäimessä. Keskustelu susista ja muista suurpedoista on ottanut tänä vuonna vauhtia muun muassa keskustan tuoreen eräpoliittisen linjauksen ja eduskunnassa tehdyn metsästyslain muuttamiseen tähtäävän aloitteen myötä. Linjauksessa halutaan höllentää suurpetojen metsästystä ja kutistaa susikantaa, aloitteessa esitetään nykyistä laajempaa oikeutta ampua petoeläimiä itsensä tai kotieläimiensä suojelemiseksi.

Vaikka suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Toisaalta susien merkitys koirien kuolinsyynä on ruotsalaisen vakuutusyhtiön tilastojen mukaan vähäinen verrattuna esimerkiksi liikenteen ja muiden villieläinten aiheuttamiin vahinkoihin. Pitää myös ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin – etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.

 Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli.

Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kannat tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon  ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennen pitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajeja kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.

Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto – ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.

Voisiko ihminen ottaa suurpetojen roolin, ja hoitaa metsästämällä muiden kantojen rajausta? Tällainen tausta-ajatus on havaittavissa jo mainitusta keskustan erälinjasta. Siinä kun halutaan lisätä paitsi suurpetojen, myös oikeastaan kaikkien muidenkin riista- ja haittaeläinten metsästystä. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Esimerkiksi supikoirakannat voivat jopa kasvaa metsästyksen takia. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on ihan hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

On parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Vasta julkaistun Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään vähennä petoihin kohdistuvia pelkoja. Suurpedot ovat älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, joten karkoitustoimia voisi kehittää. Esimerkiksi USA:ssa on suurpetojen karkoittamiseen erikoistuneita ryhmiä. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia – samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.

 

vincent-van-zalinge-394623-unsplash

Ahma on Suomessa  ahtaalla. (Kuva: Vincent van Zalinge)

Ilmastonmuutos tekee maailmasta turvattomamman paikan – mutta niin tekee sen torjuntakin

aeroplane-aircraft-airplane-35854

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii nopeaa fossiilisen energian käytön vähentämistä, mikä uhkaa sen myynnistä riippuvaisten maiden vakautta. Se voi heijastua myös meidän turvallisuuteemme.

 

Ilmastonmuutos on maailman vakavin turvallisuusuhka. Mikäli ilmastonmuutosta ei saada kuriin ajoissa, se uhkaa kymmenien tai satojen miljoonien ruokaturvaa tai elinkeinoja, tuo äkillisiä ääri-ilmiöitä ja voi ajaa valtavia siirtolaisjoukkoja liikkeelle.

Nämä uhkakuvat ovat todellisia ja yhä laajemmin tunnettuja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös ilmastonmuutoksen torjunta tuo mukanaan vaikeasti ennustettavia, mutta merkittäviä turvallisuusuhkia. Fossiilisen energian virrat ovat keskeisessä asemassa koko maailman taloudessa ja geopolitiikassa. Lisäksi fossiilitaloudessa on kiinni valtava määrä työpaikkoja esimerkiksi hiilikaivoksissa ja polttomoottoriteknologioiden tuotannossa. Ilmastonmuutoksen hillinnän vaatima fossiilienergiasta luopuminen järisyttää näitä kansainvälisiä ja kansallisia rakenteita, mikä voi aiheuttaa monenlaista epävakautta.

Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön IRENAn tuore raportti käsittelee energiamurroksen geopolitiikkaa. Aiemmin samasta aiheesta erityisellä Venäjä-painotuksella on julkaistu myös valtioneuvoston teettämä selvitys. Lähi-Idän öljyntuottajamaat ja Venäjä ovatkin ehkä pahiten lirissä muutoksen edessä. Niiden talous on erittäin riippuvainen fossiilienergian vientituloista, ja ne ovat herkästi vaikeuksissa jos kysyntä tai hinta laskee merkittävästi. Sen lisäksi monet niistä ovat autoritäärisiä sortovaltioita, joiden yhteiskuntarauha nojaa tähän helppoon tulonlähteeseen, ja niiden kyky ja halu uudistua on tähän asti nähdyn perusteella heikko. Ei ihme, että näillä mailla on kova hinku vesittää kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.

1,5 asteen politiikka tarkoittaa fossiilienergian kulutuksen putoamista alle puoleen vuosien 2020 ja 2030 välillä. Nämä ovat synkkiä lukuja fossiilienergian kauppiaille. Vähäpäästöisemmän maailman kylkiäisenä saatetaankin saada horjuva Venäjä ja romahtava Saudi-Arabia. Vaikka en koe minkäänlaista sympatiaa kyseisissä maissa vallassa olevia rosvohallintoja kohtaan, niiden sekasortoinen luhistuminen ei sekään lämmitä mieltäni. Sortuva Saudi-Arabia voi olla vielä paljon Syyrian sotaa ikävämpi skenaario, ja johtaa valtavaan pakolaisaaltoon ja terrorismin kasvualustaan. Heikkenevän Venäjän johdolle ulkoinen aggressio voi olla houkutteleva polku suitsia sisäistä levottomuutta.

fossiilikulutus
1,5 asteen politiikassa fossiilienergian kulutuksen pitäisi todennäköisesti pudota alle puoleen yhden vuosikymmenen aikana. Huono uutinen sitä myyville. (Datan lähde: IIASA, kuvassa keskiarvo 1,5 asteen alle jäävistä skenaarioista)

 

Tarvitaan siis kansainvälistä politiikkaa, joka sovittaa yhteen suuret päästövähennykset ja rauhan rakentamisen. Ilmastopolitiikkaa ei pitäisikään nähdä erillisenä asiana, vaan aivan keskeisenä osana kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää suomalaiseen politiikkaan? Ainakin se on selvää, että epävakaassa maailmassa on syytä panostaa uskottavaan puolustukseen, oikeiden ja vakaiden liittolaisten valintaan sekä liittolaisuuden vahvistamiseen, puolustuksen ja kriisinhallinnan valmiuteen ja yhteiskunnan huoltovarmuuteen. En lähtisi tässä ympäristössä kilpailemaan siitä, kuka uskaltaa luvata vähiten hävittäjiä. Sen sijaan pitäisi miettiä sitäkin, että niiden hävittäjien on syytä ennen pitkää lentää synteettisellä tai kestävällä biopohjaisella kerosiinilla. Myös puolustus on irroitettava fossiilitaloudesta.

Kovan turvallisuuspolitiikan ohella on pohdittava miten Suomi voi edistää sujuvaa siirtymää pois fossiilienergiasta. Vaikka se hullulta kuulostaakin, voi venäläisen ydinvoimalan tilaaminen kaikista sen riskeistä ja ongelmista huolimatta olla omanlaisensa rauhanteko. Ydinvoima kun on yksi harvoista ilmastonmuutoksen torjunnan teknologioista, jossa Venäjällä on korkeaa, vientikelpoista osaamista, jonka varaan rakentaa fossiilienergian viennin sijasta.

Ilmastonmuutoksen tuomat turvallisuusuhat eivät siis ole syy karsia puolustuksesta, eikä investointeja ilmastonmuutoksen hillintään ja turvallisuuteen kannata peilata vain vastakkain. On silti tärkeää jälleen kerran muistaa mittakaavat. Ilmastonmuutosta on torjuttava nopeasti ja tehokkaasti kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Vaikka ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset on syytä hahmottaa, ei ilmastonmuutosta ole syytä kohdata vain turvallisuusuhkana.

Mikään määrä aseita ei suojaa muuttuvalta ilmastolta. Konkreettinen muistutus tästäkin saatiin, kun hurrikaani Michael moukaroi kerralla läjän Yhdysvaltojen edistyneimpiä F-22-hävittäjiä romuksi viime syksynä. Se on jotain, josta useimmat maan sotilaalliset viholliset voivat vain haaveilla.

 

Kiertotalous on taloutta sekin, ja sellaisena sitä on syytä ohjata

Kiertotalous tähtää kasvavaan materiaalitehokkuuteen ja talouden pienenevään ekologiseen jalanjälkeen. Siihen pääsemiseksi tarvitaan toimivaa taloudellista ohjaamista.

Kiertotalous on noussut viime vuosina suosituksi termiksi, jolla kuvataan yleensä siirtymistä materiaalien kulutuksesta niiden kierrättämiseen, sekä materiaalien käyttöajan pidentämiseen ja osin myös siirtymää omistamisesta jakamiseen. Kiertotalous on jotain, jolla tavoiteltu talouskasvu saadaan kytkettyä irti jatkuvasti kasvavasta ekologisesta jalanjäljestä ja riippuvuudesta fossiiliseen energiaan, muoviin ja neitseellisiin raaka-aineisiin.

Hyvä juttu siis, ja ehdottoman tärkeä suunta kehitykselle tästedes. Suomessa kiertotalouskeskustelu ja -toimenpiteet ovat kuitenkin keskittyneet aika paljon erilaisiin biotalouskuvioihin ja jätteen käsittelyyn. Kiertotalouden edistämisestä jää helposti varsin tekninen kuva. Kuitenkin kyse on lopulta siitä, että jos halutaan kiertotaloutta, pitää säännellä taloutta niin, että tavara ja resurssit kiertävät eikä niitä hukata. Keskeinen ohjauskeino on tietysti verotus. Tässä siis pari verotuksellista evästä kohti kiertoa:

  1. Työn verotus suhteessa kulutuksen verotukseen. Tavaran korjaaminen suhteessa uuden ostamiseen on tyypillisesti aivan liian kallista. Tähän on monta syytä, eikä kaikkiin ole helppo puuttua kansallisella tasolla. Korjaaminen vaatii kuitenkin useinmiten manuaalista työtä, kun taas tavaraa pusketaan optimoiduilta tuotantolinjoilta. Korkea verokiila, palkkataso ja jäykähköt työmarkkinat täällä verrattuna halpatyövoiman tuotantomaihin vinouttaa tilannetta entisestään. Kohdentamalla verotusta työnteosta uuden tavaran kulutukseen voisi siis edistää kiertotaloutta. Haasteeseen voisi tarttua myös alentamalla suoraan tavaroiden korjaamisen verotusta: Pienille korjauspalveluille saisi EU:n puitteissa käyttää alennettu ALV-kantaa, ja vuosina 2007-2011 näin itse asiassa tehtiinkin.
  1. Osuva haittaverotus. Kiertotalouden näkökulmasta tuotteen voi suunnitella kahdella tapaa hyvin. Joko niin, että se kestää pitkään ja on korjattavissa, tai sitten niin että sen materiaalit ovat helposti uudelleen hyödynnettävissä. Parasta on tietysti tavara, joka täyttää molemmat ehdot, ja kamalinta tavara, joka ei ole kumpaakaan. Esimerkiksi elastaanilla höystetty pikamuoti ja elektroniikkayhtiöiden pyrkimykset estää korjaus ja kierrätys pitäisi saada kitkettyä, ja haittavero on siihen oiva työkalu. Hyvä on sekin, että tavaroiden korjauskelpoisuudelle asetetaan vähimmäisvaatimukset – tämä on muuten taas yksi asia, jossa EU tekee duunia kuluttajan puolesta, vaikkei se aina otsikoissa näy.
  1. Energian verottaminen fiksusti. Energian kulutus nähdään usein mörkönä, jota täytyy suitsia. Kiertotalouden näkökulmasta asia on monimutkaisempi. Materiaalien kierrättäminen kun vie usein enemmän energiaa kuin neitseellisen raaka-aineen tuottaminen. Tässäkin on lisäksi maantieteellinen jakauma. Tavaran tuottaminen kuluttaa energiaa Kiinassa, materiaalien kierrättäminen kuluttaa energiaa täällä. Tärkeää onkin tehdä ero polttamalla tuotetun, päästöintensiviisen energian ja vähäpäästöisen sähkön ja lämmön välille. Energiankulutusta ei kannata suitsia ja verottaa tiukasti aina ja kaikkialla, vaan huolehtia siitä että energia tehdään mahdollisimman pienellä ekologisella jalanjäljellä tuulesta, auringosta tai halkeavista ytimistä. Kiertotalous tarvitsee pyöriäkseen paljon puhdasta energiaa.

Mitä erilaisiin muotitermeihin tulee, on kiertotalous parhaasta päästä. Taloudellisen toiminnan materiaalista ja ekologista jalanjälkeä on välttämätöntä pienentää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, etteivät ratkaisuksi riitä valistaminen tai luontoa ja ilmastoa pahimmillaan uhkaava biotalouspöhinä. Kiertotaloutta rakennetaan parhaiten sellaisella verotuksella ja sääntelyllä, joka tukee uudelleenkäyttöä, kiertoa ja korjausta, sekä tuotannon sivuvirtojen järkevää hyödyntämistä. Erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja pohdittiin kattavasti tässä viimevuotisessa selvityksessä ja paraikaa Sitrakin työstää uutta kiertotalouden tiekarttaa. Nyt täytyy vielä valita vaaleissa päättäjiä, jotka ottavat kiertotalouden edistämisen tosissaan.

korjaus2

Tuotteiden korjattavuus ja kierrätettävyys ovat kiertotaloudessa keskeisiä juttuja, ja varmistettava sääntelyllä.

Kolme syytä unelmoida tunnelista Tallinnaan

Raideyhteys Tallinnaan olisi mullistus, joka toisi Suomen Eurooppaan ja Euroopan Suomeen.

Pääkaupunkiseudun asukkaiden enemmistö kannattaa Helsingin ja Tallinnan yhdistävää tunnelia. Rakennusprojektin hintalappu on massiivinen, nykyarvion mukaan 9-13 miljardia eli kymmenen kertaa länsimetron verran. Jo nykyiset lautat kiidättävät kaupungista toiseen parissa tunnissa. Länsimetro viivästyy jo vuodella ja budjetit paukkuvat, ja nyt puhutaan kuitenkin neljä kertaa pidemmästä meren alittavasta linjasta. Onko siis mitään järkeä haaveilla raiteista Tallinnaan?

On. Keksin tähän ainakin kolme syytä:

1.  Mahdollisuus aitoon kaksoiskaupunkiin

Helsinki ja Tallinna tiiraavat toisiaan meren yli niin läheltä, että raideyhteys tekisi niistä yhteistä työssäkäyntialuetta. Reilun puolen tunnin matka-aika tiivistäisi kaupunkilaisten välisiä yhteyksiä tavalla, jota voi olla vaikea saada kiinni arvioitaessa suoraviivaisesti hankkeen hyötyjä ja kustannuksia.

Jos yhteys avautuisi huomenna, puolet junavaunuista pitäisi varata kaljakeisseille ja tallinnalaiset kiroaisivat asumisen rakettimaisesti nousseita kustannuksia. 15-20 vuoden päästä tilanne lienee toinen, ja yhdessä kaksi kaupunkia voisivat muodostaa Itämeren rannoille globaalisti merkittävän talouden ja kulttuurin keskittymän.

2.   Ekologinen vaihtoehto lentämiselle

Suomesta pääsee pois käytännössä vain lentämällä. Tämä ei vielä ole ongelma, mutta kasvava lentoliikenne on törmäyskurssilla ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa. Toisin kuin sähkön tuotannossa, joukkoliikenteessä ja etenevässä määrin yksityisautoilussa, lentoliikenteessä ei ole näkyvissä teknologiaa, joka irrottaisi sen kestävästi fossiilisista polttoaineista. Lentokoneiden polttoainetehokkuus on toki parantunut huimasti, mutta se ei millään riitä kompensoimaan liikenteen kasvua.

Lentoyhteyksiä onkin tulevaisuudessa korvattava raiteilla käytännössä kaikkialla missä se on mahdollista. Helsingistä ei toki tällä hetkellä paljoa Tallinnaan lennetä, mutta yhdessä Baltian rataverkon kanssa tunneli loisi raideyhteyden Keski-Eurooppaan asti järjellisillä matka-ajoilla.

3.   Yhteydet Eurooppaan – ja itään

Ilmastovaikutusten ohella eurooppalaisella raideyhteydellä olisi antinsa Helsingin ja Suomen kulttuurille ja taloudelle. Kun Berliinin juna-asemalta saa lipun Helsinkiin, on Suomi monta askelta lähempänä ihmisiä, yrityksiä ja ajatuksia pitkin Eurooppaa. Aikana, jona eristäytyminen on jälleen nousussa, on tärkeä pitää yhteyksien ja liikkuvuuden puolia. Suomi näyttäytyy mielellään myös idän ja lännen kohtaamisen näyttämönä ja porttina Venäjän suuntaan. Tunneli Tallinnaan tekisi Helsingistä eurooppalaisen ja venäläisen raideyhteyden solmukohdan, ja vahvistaisi tätä asemaa kohtaamispaikkana entisestään.

Tällä hetkellä tunnelihankkeesta on menossa kannattavuusselvitys, jonka tuloksia odotellaan ensi vuoden alkupuolella. On siis varmaa, että seuraava kaupunginvaltuusto pääsee tästä vielä vääntämään. Itse odottelen selvitystä avoimin mielin, mutta kantani on ainakin nyt rehellisesti tunnelin puolella.