Tie ulos

Kovilla rajoituksilla on saatu koronaepidemian räjähtävä kasvu taitettua. Seuraavaksi on löydettävä reitti ulos karanteenitaloudesta – se vaatinee ainakin laajamittaista testausta ja seurantaa.

(Koronaepidemian tilanne kehittyy ja tieto tarkentuu jatkuvasti, ja ajantasainen tieto tilanteesta kannattaa hakea viranomaislähteistä. Tämä teksti on kirjoitettu 29.3.) 

Suomi on ollut kaksi viikkoa poikkeustilassa koronavirusepidemian takia. Taudin leviämisen rajoittamiseksi on muun muassa koulut siirretty pitkälti etäopetukseen, matkustusta rajoitettu, kokoontumiset kielletty ja kansaa patistettu vakavasti pysymään mahdollisimman tehokkaasti erossa toisistaan. Tämän viikon tuoreampia tiukennuksia ovat olleet ravintoloiden omissa tiloissaan tapahtuvan tarjoilun lopettaminen ja Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta. 

Nopeasti eskaloituva epidemiatilanne vaatii robustia ja ennakoivaa päätöksentekoa. Tämänhetkisen tiedon perusteella Suomessa tehdyt päätökset ovat olleet oikeita: varmistettuja tapauksia kyllä kumuloituu, mutta päivittäisten uusien tapausten määrä näyttäisi tällä viikolla jopa tasaantuneen eikä tilanne ole kehittynyt pahimpien ennusteiden mukaan. Vaikein vaihe on silti edelleen edessä ja tilanne voi muuttua nopeasti, joten on liian aikaista sanoa mitään varmaa. Rajoituspäätökset näkyvät joka tapauksessa tartunta- ja sairaalahoitodatassa viiveellä.

Tällä viikolla on noussut puheenaiheeksi kysymys siitä, mikä on Suomen koronastrategia – eli suunnitelma ja keinot siihen, miten tauti selätetään ja poikkeustilasta palataan takaisin arkeen. Ihan samaa arkea ei toki tietenkään enää saa takaisin.

Kysymys ja keskustelu strategiasta on ehdottomasti paikallaan. Tähän mennessä tehdyt päätökset ovat kuitenkin olleet luonteeltaan enemmän taktisia – on tehty nopeita päätöksiä, joilla pyritään rajusti hidastamaan epidemiaa, suojaamaan ihmisiä ja varmistamaan terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky – kuitenkin niin, että ihmisten elämää ja talouden toimintaa häiritään mahdollisimman vähän. Riippumatta siitä, millainen reitti tilanteesta löydetään ulos, nämä toimet mahdollistavat sen reitin kulkemisen.

Rajoitteilla ollaan pistetty stoppi taudin räjähdysmäiselle leviämiselle ja terveydenhuollon kapasiteettia nostamalla vastataan siihen, mitä tauti tuo mukanaan. Voi olla, että se riittää, mutta massarajauksia pitäisi silloin pitää päällä todella pitkään. Samalla on selvää, että rajoitusten mukainen kökkiminen käy erittäin raskaaksi hyvinvoinnille ja taloudelle, eikä perusoikeuksien pitkittyvä rajaaminen tee hyvää demokratialle – poikkeustoimien pitää pysyä poikkeuksina.

Kestävin reitti vapauteen näyttääkin olevan se, että samalla kun tautia hidastetaan rajoituksin, ryhdytään sitä kitkemään laajamittaisella testauksella ja tehokkaalla kantajien ja altistuneiden eristyksellä. Tähän päätelmään päätyivät vastikaan esimerkiksi Imperial Collegen COVID-19-asiantuntijat, ja tällaista linjaa on toteutettu muun muassa Etelä-Koreassa. Kantajien ja altistuneiden onnistunut tunnistaminen ja eristäminen mahdollistaa siis massarajoitusten purkamisen aikaisemmin kuin pelkkä “taudin yli” odottaminen – ja säästää ihmishenkiä. (Tämä video havainnollistaa, miten ja miksi tunnistaminen ja eristäminen on keinona tehokas.)

Näistä perusperiaatteista on vielä matkaa varsinaiseen strategiaan, puhumattakaan sen käytännön toteuttamisesta. Kattava taudin kantajien ja sen jo sairastaneiden seulonta ja testaaminen ei ole ihan yksinkertainen operaatio siinä tarvittavan materiaalin, työmäärän tai logistiikan vuoksi.  Kovakin hinta maksaa itsensä takaisin nopeasti, jos massarajoitusten kestoa saadaan lyhennettyä. Tunnistettujen tapausten seuranta ja tautiketjujen nopea jäljittäminen vaatinee myös yksilötasolle menevää tietoteknistä seurantaa ja valvontaa, jonka kyhteydessä on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että kaikki yksityisyyden suojaa rikkova julkisen vallan käyttö pysyy tarkkaan rajattuna ja valvottuna ja mielellään väliaikaisena. 

Arvelisin, että tällaiset toimet vaativat myös uutta lainsäädännöllistä jumppaa. Jos ja kun rokote joskus valmistuu, eteen saattaa tulla jälleen uutta hyötyjen ja haittojen punnintaa epävarman tiedon edessä, sillä nopeasti kehitetyssä rokotteessa voi olla omat riskinsä. Kaikkinensa koronan selättäminen onkin hurja urakka, jossa on vielä paljon arvioitavaa, suunniteltavaa ja päätettävää. Sujuva yhteistyö maan sisällä ja kansainvälisesti on erittäin tärkeää.

Kaikkien käyrien, mallinnusten ja vahvojen näkemysten seassa on hyvä pitää sekin mielessä, että maailma on tosiasiassa monimutkainen, sotkuinen ja vaikeasti ennakoitava paikka.  Koronavirukseen itseensäkin liittyy vielä paljon asioita, joita emme tiedä varmasti. Epävarmuutta ei pääse kokonaan pakoon, ja oikeat vastaukset selviävät vasta jälkikäteen – jos silloinkaan.

eduskunta2

Korona näkyy eduskunnassakin, jossa sali pyritään pitämään väljänä. (Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta)

Korona on karmea shokki, josta kannattaa kerätä opit talteen

Kulkutauti tuo mukanaan terveydenhoidon ja talouden tuplakriisin, ja tarjoaa paikan arvioida taloutemme rakenteita laajemminkin.

Vuosi 2020 jää historiaan poikkeuksellisena aikana. Joulukuussa 2019 uusi koronavirus COVID-19 lähti leviämään Wuhanissa Kiinassa, ja kehittyi sitten maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, jonka vaikein vaihe on vasta edessä. Terveyden ohella pandemia iskee rajusti talouteen, ja vaikutusten syvyyttä ja laajuutta on vaikea ennustaa. Tällaisella shokilla on pitkä häntä vaikka pandemia selätettäisiin nopeastikin.

Käsillä olevaa tilannetta voi palastella kolmeen osaan. Ensinnäkin meillä on käsillä ja edessä akuutti terveydenhoidon kriisitilanne, jossa avainasemassa ovat taudin rajoittaminen ja terveydensuojelu. Toisekseen meillä on päällä aivan uudenlainen talousshokki, jossa isoa osaa talouden toiminnasta on poliittisilla päätöksillä rajoitettu. Kolmantena meillä laajempi pohdinnan paikka nyky-yhteiskunnan sitkeydestä ja häiriönsietokyvystä – eli resilienssistä – kaikissa mittakaavoissa yksilöistä globaaliin talouteen.

Terveydensuojelun edellytys on taudin leviämisen jyrkkä rajoittaminen.

Terveydensuojelun edellytys on taudin leviämisen jyrkkä rajoittaminen. Sen haasteena on, että rajoittamistoimien todellinen vaikuttavuus nähdään vasta viiveellä taudin itämisajan takia. Keinoja käyttäytymisen seurantaan erilaisen “proxy-datan” avulla toki on – HS esitteli jo Telian lukuja ja Google varmaankin tietää vielä tarkemmin, kuinka paljon me nyt toisiamme välttelemme. Saksassa paikkatietoa jo käytetäänkin. Joka tapauksessa on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ymmärtää ja kantaa vastuunsa tässä hommassa ja rajaa fyysiset kontaktit minimiin – ja huolehtii käsien pesusta! Ennen pitkää koronan taltuttaminen vaatii myös nykyistä kattavampaa testausta, mutta rajoittaminen on juuri nyt yhteinen ykkösasia.

Akuutin talousshokin hoidossa on keskeistä ymmärtää tilanteen outo luonne ja huolehtia, että talous ja ihmisten toimeentulo sillataan epäjatkuvuuden yli. Hallituksen tuoreet linjaukset taklaavat juuri tätä haastetta.

Laajempi resilienssipohdinta on tässä kohtaa tietysti hieman ennenaikaista, sillä tästä ennennäkemättömästä sosiaalisesta kokeesta opitaan varmasti vielä yhtä ja toista yllättävää. Joitakin havaintoja voi maailmalla ja meillä tähän mennessä nähdystä kuitenkin tehdä. Tässä niistä muutama.

1. Muutosvastarinta ja sopeutumiskyky

Ajatellaanpa että vaikka viime syksyllä joku olisi kertonut, että puolen vuoden päästä Suomen ulkoministeriö kieltää matkustamasta, rajat vedetään kiinni, koulut käydään kotona, toimistotyöt tehdään etänä ja yli kymmenen ihmisen kokoontumiset ovat pannassa. Ajatus olisi tuntunut uskomattomalta. Nyt tällainen on noin viikossa muuttunut arkipäiväksi meillä ja muuallakin Euroopassa. Vaikka ohjeita ei täydellisesti noudatetaakaan, kuuluu varsinaisia vastalauseita hämmästyttävän vähän – näkyvämpi kritiikin aihe on se, ettei näitä toimia aloitettu aiemmin. 

Ihmiset ovat sitoutuneet ja sopeutuneet todella koviin muutoksiin hyvin lyhyessä ajassa. Koronapandemian aikajänne, väliaikaisuus ja uhan välittömyys toki selittävät paljon, mutta tästä olisi opittavaa myös pidemmän aikavälin kriisien torjunnassa.

Korona muistuttaa, että loppukädessä realismia rajoittavat fysikaaliset tekijät – eivät poliittiset.

Esimerkiksi ilmastoopolitiikassa fossiilisen energian kulutuksen nopea vähentäminen ja vaihtaminen päästöttömään energiaan on välttämätöntä ilmastonmuutoksen vakavimpien seurausten estämiseksi. Tähän tähtääviä poliittisia toimenpiteitä on kuitenkin vastustettu kiivaasti – usein sillä perusteella, että ne ovat “epärealistisia”. Korona kuitenkin muistuttaa, että loppukädessä realismia rajoittavat fysikaaliset tekijät – eivät poliittiset. 

Ihmisten ja yritysten muutosvastarinta on kiistaton asia, ja muutoksiin liittyviin huoliin on tärkeää vastata. Muutosvastarintaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa sopeutumiskykyyn. Kun jokin toimi ymmärretään välttämättömäksi ja haaste yhteiseksi, siihen on valmiutta.

2. Ei-yllättävät yllätykset, tehokkuus ja resilienssi

Oliko koronapandemia yllätys? Kyllä ja ei. Uhkaavia tartuntatautiepidemioita on puhjennut säännöllisesti, ja maailmanlaajuisia pandemioita on niitäkin koettu – tunnetuin ja vakavin lienee sata vuotta sitten tuhoa kylvänyt espanjantauti. 

Maailman talousfoorumin riskiarvioissa tartuntatauti on tiedostettu merkittävänä riskinä jo pitkään. Suomen yhteiskunnallisia riskejä kartoittava Kansallinen riskiarvio vuodelta 2018 toteaa, että “uuden pandemian syntymisen todennäköisyys on suuri”. Pandemiaan varautumista käsitellään myös Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa vuodelta 2017. Maailman terveysjärjestö WHO on osannut odottaa juurikin COVID-19:n tapaista tartuntatautia.

Talousjärjestelmässämme tehokkuus painottuu resilienssin kustannuksella.

Silti tällainen pandemia lopulta puhjetessaan näyttäisi saavan koko talousjärjestelmän sekaisin. Se indikoi sitä, että järjestelmässä tehokkuus painottuu resilienssin kustannuksella. Huippuunsa viritetyt toimitusketjut, tiuha verkottuminen, laskennallisen tuottavuuden maksimointi ja kannattavuuden tavoittelu lyhyellä aikajänteellä aiheuttavat sen, että talous on herkkä häiriöille, ja häiriöillä voi olla paljon niiden mittakaavaa vakavampia vaikutuksia, jotka vieläpä kertautuvat. 

Tehokkuus ei tietenkään ole aina ja vain huono asia. Tehokkuudella säästettyjä tai sen avulla hankittuja resursseja voi kohdentaa häiriöihin varautumiseen. Tällä periaatteella toimivat esimerkiksi Suomessa Huoltovarmuuskeskus ja finanssipuolella Euroopan tasolla Euroopan vakausmekanismi EVM. Tällaisten varautumisjärjestelyiden haaste on se, että ne on suunniteltu vastaamaan jollain tasolla etukäteen määriteltyyn kriisiin. Näennäisestä tehottomuudesta, ylikapasiteetista ja diversiteetistä syntyvä resilienssi ja sopeutumiskyky saattaa olla luonteeltaan universaalimpaa.

3. Kriiseistä pitää oppia

Globaalin talouden resilienssistä koronan kaltaisen pandemian suhteen on tietysti vielä ennenaikaista tehdä lopullista tuomiota. Se saattaa vielä yllättää ihmisten luovuudesta kumpuavalla ponnahduskyvyllään. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että järjestelmä on ollut jo pitkään törmäyskurssilla ilmastopäästöjen, maankäytön ja biodiversiteetin kapenemisen asettamiin fysikaalisiin rajoihin eikä siten ole kestävällä pohjalla.

Teollisuuspäästöjen putoamisen, lentoliikenteen hiljentymisen tai venetsialaisten delfiinien come-backin (delfiinijuttu olikin höpöhöpöä, joka tällaisen hässäkän aikana leviää entistä tehokkaammintaustalla on nyt inhmillinen tragedia, eikä niistä siksi oikein osaa iloita. Pandemian hopeareunus on kuitenkin se, että se ostaa meille aikaa ja mahdollisuuden oppia. Kenties hoksaamme, että pärjäämme vähemmällä materiaalisella kulutuksella ja paikasta toiseen liikkumisella. Samalla tämä herättää huomaamaan, mitkä toiminnot todella ovat kriittisiä yhteiskunnillemme ja arviomaan, arvostammeko niitä ja niistä huolehtivia ihmisiä riittävästi.

Pahimmillaan talouden stoppi hidastaa välttämättömiä investointeja vähähiiliseen ja kestävään infraan.

Talouden stopista ei kannata iloita siksikään, että pahimmillaan se hidastaa välttämättömiä investointeja vähähiiliseen ja kestävään infraan, joita nyt tarvitaan nopeasti. Ilmasto- ja ekokriisistä ei selvitä vain pienentämällä fossiilisen energiatalouden volyymiä, vaan koko energiatalouden ja ruuantuotannon perusta pitää saada pyörimään vähäpäästöisesti ja kevyemmällä maankäytöllä. Tämän siirtymän mahdollistavien investointien lykkääminen olisi huonoin mahdollinen idea nyt. Kun ihmiset saadaan taas kodeistaan liikkeelle, aika monen työpanoksen soisi menevän esimerkiksi uusien raiteiden, P2X-laitosten, tuulimyllyjen ja ydinvoimaloiden suunnitteluun ja rakentamiseen.

Kautta maailman tehdään nyt politiikkaa terveys eikä talouskasvu ja kilpailukyky edellä. Tilanne on tietysti väliaikainen ja kriisi akuutti, mutta tätä ajattelua kannattaa jatkaa vielä toipumisvaiheessakin. Ilmastonmuutos, lajikato ja taloudellinen epätasa-arvo ovat kaikki valtavia uhkia  ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle. Kun nyt keskitymme suojelemaan erityisesti vanhimpia ikäpolvia, tulisi tämän jälkeen vastaavasti suojella nuoria ja tulevia sukupolvia, joiden hyvinvoinnin edellytyksiä kavennamme kovaa vauhtia.

Tästä kriisistä on tarjolla myös oppitunteja eksponentiaalisesta kasvusta päättäjille. Eksponentiaalinen kasvu yhdistettynä päätösten ja vaikutusten väliseen viiveeseen luo tilanteen, jossa on pakko toimia ennakoivasti epävarman tiedon perusteella. Tilanteen alkuvaiheessa voi olla houkutusta odotella ja seurata kehittymistä, mutta vauhti kiihtyy helposti nopeammin kuin arkijärki pysyy perässä. Usein toistettu tapa hahmottaa tätä on ajatella vaikkapa hehtaarin kokoista lampea, jonka leväpeite tuplaantuu kerran päivässä. Jos levää on ensimmäisenä päivänä neliömetrin verran, lampi on tukossa parissa viikossa – ja päivää ennen sitä puolet pinnasta on vielä levättömänä. Ilmiöstä riippumatta todellisessa maailmassa erilaiset rajoittimet ja negatiiviset takaisinkytkennät suitsivat lopulta tyypillisesti kasvun kulmakerrointa, mutta on tärkeää ymmärtää että tällaisissa ilmiöissä mittakaava voi muuttua hyvin nopeasti hallittavasta hallitsemattomaksi.

Taistelu koronaa vastaan voitetaan kyllä, mutta aikataulu ja hinta eivät vielä ole tiedossa.

Taistelu koronaa vastaan on vasta alkanut. Se voitetaan kyllä, mutta aikataulu ja hinta eivät vielä ole tiedossa. Samalla kun sitä käydään, on syytä kerätä mahdollisimman paljon tietoa ja koota viisautta siitä, miten hyvinvointi rakennetaan meillä, muualla ja maailmalla jatkossa entistäkin kestävämmälle pohjalle.

 

Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Isaac Newton oli ruttoevakossa Cambridgestä, ja käytti aikansa mm. differentiaalilaskennan, optiikan lakien ja painovoimateorian kehittelyyn. (Kuva: Robert Hannah (1856) “Master Isaac Newton in His Garden at Woolsthorpe, in the Autumn of 1665”)

 

ps. Tsemppiä ja voimaa kaikille poikkeusarkeen! Jaetaan taakkaa ja jeesataan toisiamme!

Turpeen lopun kolme haastetta ja ratkaisuja niihin

Turpeella tuotettu energia on syytä korvata ripeästi ja kestävästi, ja sen paikalliset talousvaikutukset on tärkeä huomioida kun poltto lopetetaan. Haasteet eivät kuitenkaan käy syyksi hidastelulle.

Turve on ympäristölle ja ilmastolle tuhoisa polttoaine. Turpeella tuotetaan vain 5 % Suomen kokonaisenergiasta, mutta siitä aiheutuu n. 14 % kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Turpeen tuotanto kuormittaa myös vesistöjä. On päivänselvää, että turpeen laajamittainen käyttö on tulossa tiensä päähän. Hallitusohjelma linjaa, että turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Jos teknisesti toimiva, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja kustannustehokas polku löytyy, aikataulu voi ja sen kannattaakin olla vielä nopeampi. 

Turvetta ei kuitenkaan polteta huvin vuoksi, vaan se on tällä hetkellä Suomessa merkittävä osa energiataloutta, ja siihen liittyvään infraan on sidottu pääomaa ja osaamista. Turpeen loppu tietääkin tarvetta korvata ne hyödyt, jotka turpeesta nyt saadaan. Niitä ovat energia, työpaikat ja raha.

  1. Energia

Turpeella tuotettu energia on tietysti välttämätöntä korvata. Turpeella tuotetaan ennen kaikkea lämpöä, ja nimen omaan lämmön korvaaminen on keskeistä, sillä se täytyy tuottaa lähellä kulutusta. Sähkön tuottamiseen turvetta ei varsinaisesti tarvita. Suomessa on kolmisenkymmentä turvetta pää- tai tukipolttoaineena käyttävää laitosta. Turpeen osuus huomioiden sen osalta yhteensä sähkökapasiteettia on vajaan gigawatin verran ja lämpötehoa tuplasti enemmän – käytännössä turve on monessa laitoksessa tukipolttoaine, jota ilman voimala ei sellaisenaan pyörisi. Jos ja kun näitä suljetaan ja korvataan polttoon perustumattomalla tuotannolla, saadaan tavallaan tuplavoitto, kun biomassaakin jää polttamatta.

Luonnon monimuotoisuuden ja hiilinielujen vaalimisen nimissä on tärkeää, ettei turve korvaudu laajamittaisesti bioenergialla.

Tyypillisin turvevoimala on lämpöteholtaan kymmenien tai sadan megawatin luokkaa. Luonnon monimuotoisuuden ja hiilinielujen vaalimisen nimissä on tärkeää, ettei turpeen poltto korvaudu laajamittaisesti biomassan poltolla. Onneksi muitakin vaihtoehtoja on. Energiatehokkuus ja erilaiset lämpöpumput, lämpövarastot, datakeskukset, pienydinvoima ja synteettiset polttoaineet tarjoavat laajan skaalan työkaluja korvaavaan lämmöntuotantoon. Kaikkien näiden käyttöä, kaupallistamista ja skaalaamista tulisikin edistää nyt ponnekkaasti.

Jatkuvan käytön ohella turpeella on merkitystä myös huoltovarmuuden kannalta, sillä muista fossiilisista polttoaineista poiketen sen suhteen emme ole tuonnin varassa. Tulevan vähähiilisen yhteiskunnan huoltovarmuutta ei kuitenkaan kannata rakentaa turpeen varaan, vaan panostaa tässäkin synteettisten polttoaineiden tuotantokapasiteettiin Suomessa.

  1. Työpaikat

Turpeessa on kiinni myös työpaikkoja, ja niiden poistuessa tilalle olisi hienoa saada muuta tekemistä. Turpeen työllisyysvaikutuksia arvioitiin VTT:n toimesta kymmenen vuotta sitten, vuonna 2010. Sen mukaan sitten turpeen suora työllisyysvaikutus oli 4155 henkilötyövuotta (htv) ja välillisesti yhteensä 12350 htv. Näitä lukuja kannattaa kuitenkin arvioida kriittisesti: Niiden pohjana oleva arvio turpeen käytöstä (25 TWh vuodessa) on noin neljänneksen suurempi kuin vuoden 2018 käyttö (n. 18 TWh), ja mukana on paljon sellaista työtä joka liittyy enemmänkin energiantuotantoon yleisesti kuin nimenomaisesti turpeeseen. VTT:n arvioissa ei myöskään tarkemmin avata työllisyysvaikutusten laskentaperusteita. Suomen Luonto arvioi aikanaan, että varsinaisia turvetyöpaikkoja olisi vain noin tuhat. Bioenergia ry:n mukaan vuonna 2018 turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli noin 2 300 henkilötyövuotta ja välillisesti noin 4 200 henkilötyövuotta .

Näiden lukujen valossa lienee turvallista olettaa, että turve työllistää korkeintaan muutaman tuhannen sellaisen työpaikan verran, joita ei olisi ilman turveteollisuutta. Määrä ei ole massiivinen, mutta varsinkin alueellisesti ihan merkittävä, ja näiden duunien tilalle olisi saatava uusia jotta siirtymän kitka vähenisi.

Kuten todettua, tarve lämmön tuottamiselle ei turpeen mukana häviä, joten ainakin osa duuneista löytyy jatkossakin paikallisesta energiantuotannosta. Alkuun näitä töitä on tarjolla korostetusti, kun korvaavat energiainfrainvestoinnit tehdään ja toteutetaan, mutta toki kunnossapito ja operointi tarvitsevat jatkossakin tekijänsä. Turvetuotantoalueiden ennallistamisessa lienee siinäkin työtä, ja puhuttaessa laajemmin edessä olevasta ekologisesta jälleenrakennuksesta on selvää, että siinä riittää työtä ympäri maata. Turvetuotannolta säästetty luonto voi olla myös matkailuvaltti.

Turpeen uusien käyttötarkoitusten pohtimiseen ei kannata liikaa keskittyä – turpeen parasta käyttöä on sen jättäminen suohon.

Kaikki tämä huomioiden turpeenpolton lopettamisen kielteiset työllisyysvaikutukset jäänevät lopulta melko rajallisiksi ja paikallisiksi. Mittakaava olisi siten sellainen, johon voidaan tarttua kohdennetuilla koulutuksella ja tuilla vaikutuksia kokeville alueille. Näitä olisi nyt hyödyllistä miettiä hallitusohjelmassa linjatussa, ensi kuussa aloittavassa turvetyöryhmässä. Turpeen korkeamman jalostusasteen käyttötarkoitusten pohtimiseen ei kannata liikaa keskittyä – turpeen parasta käyttöä on sen jättäminen suohon, ja kaiken muun hyödyntämisen volyymin on syytä joka tapauksessa jäädä pieneksi.

  1. Raha 

Työpaikkojen ohella turpeessa on kiinni myös rahaa. Turvetuotantoon ja turpeen hyödyntämiseen liittyvien investointien kuolettaminen lienee monessa tapauksessa kesken ja laskettu sen mukaan, ettei turpeen poltto lopu ihan heti. Jatkuvuus ja ennakoitavuus on politiikassa hyve – toisaalta kenelle tahansa maailmaa seuraavalle on ollut selvää jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä, että turpeen laaja käyttö kuormittaa ilmastoa ja luontoa kestämättömästi ja siihen tullaan epäilemättä puuttumaan. 

Kenelle tahansa maailmaa seuraavalle on ollut selvää jo pitkään, että turpeen laaja käyttö kuormittaa ilmastoa ja luontoa kestämättömästi ja siihen tullaan puuttumaan.

Turpeen tuotantoon osallistuu paljon pieniä ja keskikokoisia firmoja. Turve palaa voimalaitoksissa, joita pyörittävät monessa tapauksessa kunnalliset energiayhtiöt. Suomessa kunnat ovat pääasiassa enemmän tai vähemmän taloudellisessa lirissä. Turpeen loppu – tai sen kiristyvä verotus – ei siis niinkään iske joihinkin kasvottomiin suuryrityksiin vaan kassaltaan rajoitteisiin kuntiin ja yrittäjiin. Turpeen haitat huomioiden tämä ei tietenkään ole kestävä peruste olla lopettamatta turpeen polttoa, mutta vaatii siirtymän funtsimista huolella.

Rahahuolien hyvä puoli on se, että niistä selviää rahalla. Valtion taskut eivät tietenkään ole pohjattomat, mutta reilu siirtymä on asia johon kannattaa euroja satsata. Tässä meitä voi avittaa myös EU. Osana uutta ilmastopakettiaan Unioni valmistelee oikeudenmukasen siirtymän rahastoa, jolla on tarkoitus nimenomaan edistää sosiaalisesti haastavia vähähiilisiä siirtymiä – Suomessa turpeesta irtautuminen on selkeä esimerkki tällaisesta. Rahoitus edellyttänee vahvaa tahtotilaa ja poliittisia päätöksiä täällä vastaanottavassa päässä.

Noin yleisellä tasolla yleinen näkemys on, että edelläkävijyys väistämättä edessä olevassa dekarbonisaatiourakassa on talousnäkökulmasta fiksua, sillä nyt kehitetyille ratkaisuille on pian kova tarve kaikkialla. Turve on maailmalla marginaalinen polttoaine, josta ei pidemmän päälle vientituloja ole tiedossa. Muutama voimala Ruandassa ei isoa kuvaa muuta, ja Suomen kokonaisetuna on edistää dekarbonisaatiota ja puhtaita energiateknologioita ympäri maailmaa.


Lopuksi

Turpeenpolton loppu on edessä vääjämättä, ja hyvä niin. Nyt on oikea aika miettiä aikataulu ja keinot kuntoon. Hyvä kysymys on esimerkiksi se, kannattaako turpeelle asettaa tiukka deadline hiilen tapaan* vai riittääkö vaikkapa etenevä veroporrastus. Siirtymän oikeudenmukaisuuden ja hyväksyttävyyden näkökulmasta on suotavaa kuulla tässä myös turvetuottajia ja alueita – ilmastotavoitteista tinkimättä.

turvetta2

Turpeen laajamittaisen polton historia on itse asiassa melko lyhyt – se alkoi öljykriisin myötä 1970-luvulla. Lyhyeksi sen pitää myös jäädä. (Kuva: Tiia Monto, Wikipedia)

* Kivihiilen poltto on tosiaan jo lailla kielletty vapusta 2029 alkaen. Usein turpeesta puhuessani tulee palautetta Helsingin hiilenpoltosta, ilman mainintaa siitä että asia on jo hoidossa. Tämä virhe sallittakoon satunnaiselle kansalaiselle, mutta sitä viljelevä ammattipolitiikko johtaa tarkoituksella harhaan. Minun puolestani turpeelle voidaan toki laittaa ihan sama dedis kuin hiilellekin.

** Muokattu 26.2.2020 klo 21:08, lisätty maininta Bioenergian työpaikka-arvioista.

Muutama pointti liikenteen päästöjen puolitukseen

Liikenteen päästöpolitiikan keskiössä on autoilu, jonka päästöjen leikkaaminen vaatii laajaa keinovalikoimaa.

car-vehicle-sports-car-supercar-headlights-bmw-489701-pxhere.com

Liikenteen päästöt on tarkoitus puolittaa vuoteen 2030 mennessä osana hallituksen tavoitetta tehdä Suomesta hiilineutraali 15 vuodessa. Tavoite on tarpeellinen, mutta ei ihan helppo. 

Liikkuminen on osa aika lailla kaikkien arkea, ja siihen liittyvät valinnat ovat leipoutuneet ilmeisen tiukasti ihmisten identiteetteihin. Siksipä ei ole yllättävää, että liikenteeseen liittyvässä päästöpoliittisessa keskustelussa mopon keula nousee usein nopeasti ilmaan. Saan aiheesta melko paljon kaikenlaista palautetta, ja monella palautteen antajista tuntuu olevan vahvojen mielipiteiden taustalla ihan aitoja väärinkäsityksiä. Niitä osa politiikoista ja etujärjestöistä ruokkii toki ihan tarkoituksellakin.

Analyyttinen kokonaiskuva putoaa helposti jonnekin poteroista toistuvien hokemien väliin. Tätä asetelmaa paikkaamaan haluaisin nostaa muutaman olennaisen pointin

1. Henkilöautoilu on avainasemassa

Liikenne muodostaa noin viidenneksen Suomen päästöistä. Tästä noin puolet on peräisin henkilöautoista ja vajaa kolmannes kuorma-autoista. Näin ollen tieliikenne, ja erityisesti henkilöautoliikenne, on väistämättä ilmastotoimien kohteena. Liikenteen päästöjä olisi käytännössä mahdoton puolittaa kajoamatta henkilöautoiluun, ja henkilöautoilu on myös se liikenteen osa, johon löytyy sekä teknologisia että käyttäytymiseen liittyviä ratkaisuja kaikkein helpoiten. 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki henkilöautoilu olisi helposti putsattavissa päästöistä. Autoilun iso osuus päästöissä kertoo myös autojen varsin keskeisestä roolista nyky-yhteiskunnan toimintojen ja tekemisen pyörittämisessä. Vaikka ajomäärät on tärkeä saada laskuun, henkilöautojen asema tuskin kymmenessä vuodessa ehtii muuttua kovin radikaalisti.  

 

liikennepäästöt2

Henkilöautoilu muodostaa noin puolet liikenteen päästöistä. (Kansainvälinen lentoliikenne on kirjanpidollisesti näiden lukujen ulkopuolella. Se ei tietenkään tarkoita etteikö senkin osalta olisi tarpeen suitsia päästöjä. Alkuperäinen kuva: Liikennefakta.fi)

2. Uudemmat autot eivät auta, jos ne ovat isompia tai niillä ajetaan enemmän

Suomen autokanta on eurooppalaisittain verrattain vanhaa – ei kuitenkaan vanhinta, vaikka sitäkin väitettä kuulee. Usein toistettu ehdotus päästöjen vähentämiseen onkin verotuksen muuttaminen niin, että autokanta uudistuisi nopeasti. Uusien autojen päästöt kun ovat keskimäärin vanhoja pienempiä.

Autojen keskipäästöt ja kulutus ovat vähentyneet merkittävästi, ja tämän vuosikymmenen polttomoottoriauton päästöt ovat reippaasti 90-luvun autoa pienemmät. Samaan aikaan päästöt ovat kuitenkin junnanneet koko lailla paikallaan, sillä autoja on enemmän ja niillä on ajettu enemmän.

Pelkkä uutuus ei tee autoa maagisesti vähäpäästöisemmäksi.

Pelkkä uutuus ei teekään autoa maagisesti vähäpäästöisemmäksi. Autokannan globaali katumaasturoituminen on kasvattanut liikenteen päästöjä valtavasti ja SUVit ovat suosiossa täälläkin. Siinä missä uusien bensa-autojen päästöt ovat pudonneet Suomessa vuosi vuodelta, ovat ensirekisteröityjen diesel-autojen keskimääräiset päästöt itse asiassa nousseet vuosina 2017 ja 2018.

Lienee selvää, ettei liikenteen päästöjen puolitus onnistu nykyisillä autoilla, ja tilastojen valossa suomalainen ajoneuvoverotus vaikeuttaa autokannan uusimista. Pelkällä autojen uusimisella itsessään ei kuitenkaan päästä tavoitteisiin, vaikka kauppiaat tätä keinoa mielellään korostavat. Ratkaisevaa on ohjata uusien autojen hankinnat erittäin vähäpäästöisiin autoihin.

3. Biopolttoaineita ei riitä koko ratkaisuksi

Fossiilisten liikennepolttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla biopolttoaineilla on suosittu keino päästövähennyksiin. Nesteen MyDiesel lienee yksi Suomen parhaista poliittisista brändeistä, niin taajaan sitä muistetaan eduskunnan istuntosalin puheenvuoroissakin. 

Liikenteen biopolttoaineet ovatkin tärkeä osa ilmastotoimien työkalupalettia, ja esimerkiksi Ilmastopaneelin laskelmissa biopolttoaineiden sekoitevelvoite on yksi merkittävimmistä yksittäisistä päästövähennystoimista matkalla kohti hiilineutraaliutta 2035. Sekoitevelvoite määrittää, kuinka suuren osuuden myydystä polttoaineesta täytyy olla uusiutuvaa. Nykyisellään velvoitteen täyttymisen kannalta ei ole väliä, myykö polttoainefirma bio-osuuden täysin uusiutuvana vai perustavaraan lantrattuna, mikä heikentää merkittävästi yksittäisen tankkaajan valinnan merkitystä. Helsingin Sanomat nosti asian hiljattain esiin, ja toimittaja Piia Elonen perusteli sittemmin hyvin, miksi tällainen ohjaava lainsäädäntö on itse asiassa kuluttajien kannustamista parempi järjestelmä. Silti lakia olisi syytä muuttaa niin, että valveutuneiden kuluttajien valinnat vivuttaisivat päästövähennyksiä eteenpäin nekin.

Biopolttoaineiden perimmäinen ongelma ei ole kysyntä, vaan tarjonta.

Biopolttoaineiden perimmäinen ongelma ei kuitenkaan ole kysyntä, vaan tarjonta. Tuotettu biopolttoaine menee kyllä hyvin kaupaksi, mutta kestäviä raaka-aineita on rajallisesti. Biomassaa ei yksinkertaisesti millään riitä korvaamaan kaikkia fossiilisia liikennepolttoaineita, jos haluamme säästää maata ruuantuotantoa ja monimuotoisuuden vaalimista varten, ja käyttää biomassaa myös tuotteiden raaka-aineena. 

Suomessa kuluu liikenteeseen energiaa noin 48 TWh vuodessa. Vuonna 2017 julkaistun tutkimusraportin mukaan Suomessa on käyttämätöntä bioenergiapotentiaalia 50,8 TWh. Luku lienee hiilinielu- ja biodiversiteettirajoitteet huomioiden varsin optimistinen, ja siitä kaksi kolmasosaa on puuta. Siltä osin kuin tätä biomassaa käytetään, sille on pääsääntöisesti paljon järkevämpääkin käyttöä kuin jalostaminen liikennepolttoaineiksi. Suuri osa suomalaisista liikenteen biopolttoaineista tuotetaankin ulkomaisista raaka-aineista.

Nesteen MyDieselin tuotanto sinänsä varmaankin riittäisi kattamaan vaikka kaiken dieselin kulutuksen Suomessa. Jos tähän haluttaisiin mennä ilman että se iskisi hintana dieselin käyttäjiin, olisi jonkinlainen verosubventio tarpeen. MyDieselille on halukkaita ostajia muuallakin, joten käytännössä tällaisessa tilanteessa Suomi ostaisi biodieselin kalliilla ja myisi halvalla oman firmansa kautta. Epäilen, että tämä olisi kansantaloudellisesti fiksua, mutta asiasta voi olla toistakin mieltä.

Biokaasun käytön lisääminen liikenteessä on poliittisessa myötätuulessa, ja hyvä niin. Biokaasu on mainio polttoaine, mutta silläkin on rajansa ja kilpailevaa käyttöä. Kaasulla ei myöskään ole niitä etuja, joita nestemäisillä biopolttoaineilla on, eli valmista kattavaa infraa ja ajoneuvokalustoa, joten se vaatii merkittäviä investointeja. Auton konvertointi bioetanoliin on teknisesti huomattavasti yksinkertaisempaa kuin kaasukonvertointi.

Biopolttoaineiden rajallisuuden ohella on hyvä muistaa, että niiden laskennallisten päästövähennysten matematiikka riippuu oletuksista aikajänteen ja vaihtoehtoisen käytön suhteen. Lähtökohtaisesti energiaksi polttamisen on syytä olla biomassan käytössä viimeinen vaihtoehto, ja käyttö kannattaa suunnata kohteisiin, joissa vaihtoehtoja on rajallisesti – esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen tai ilmailuun. Tästä huolimatta biopolttoaineet ovat osa päästövähennysten ratkaisupalettia. Niiden rajat vain tulevat nopeasti vastaan.

4. Sähkössä on autoilun tulevaisuus

Jos ylipäänsä autolla pitää mennä, niin sähköauto on ekoteko. Sähköllä liikkuminen on polttamista merkittävästi energiatehokkaampaa, ja päästöjä syntyy vain auton valmistuksessa ja sähkön tuotannossa. Vaikka sähköauton valmistuksen päästöt ovat keskimäärin vastaavaa polttomoottoriautoa suuremmat, kirii sähköauto polttiksen hyvin nopeasti kiinni käytön aikana – auton paino käyttövoimasta riippumatta on tässä myös ratkaisevassa osassa. Sähköä on suoraviivaista tuottaa vähin päästöin esimerkiksi tuulella, auringolla ja ydinvoimalla. Akkutuotannon vaatiman kaivostoiminnan eettiset ongelmat ovat totta ja niihin pitää puuttua, mutta ongelma ei rajoitu tai kohdistu ainoastaan autojen akkuihin, vaan globaalien tuotantoketjujen ja kaivannaisbisneksen rakenteisiin laajemmin. 

Valtaosa suomalaisten ajomatkoista sujahtaisi aivan ongelmitta sähköllä.

Sähköautojen latausinfra ja ajoneuvojen hinta ovat kehittyneet viime vuosina vauhdilla hyvään suuntaan, ja sähköauto on yhä useammalle toimiva ja taloudellinen vaihtoehto. Suomalaiset autoilijat ajavat keskimäärin 52 kilometriä vuorokaudessa, joten valtaosa matkoista sujahtaisi aivan ongelmitta sähköllä. Sähköauton matalammat käyttökulut tekevät sähköautoilusta jo nyt usein rahamielessä fiksun valinnan, kun asiaa tarkastellaan useamman vuoden yli. Ei olekaan ihme, että sähköautot ja ladattavat hybridit käyvät vauhdilla kaupaksi.

Vedyllä kulkevien polttokennoautojen rooli kasvaa todennäköisesti jatkossa, ja tarvetta lienee myös ilmakehän hiilestä tehdyille synteettisille polttoaineille. Käytännössä sähkö on kuitenkin jo lukittu todella merkittäväksi käyttövoimaksi. EU:n asettamat tiukat päästörajat ohjaavat autovalmistajia painamaan ajokkiensa keskimääräiset päästöt alas, ja vastaus näyttää olevan pitkälti sähköistäminenKiina kaavailee, että neljännes uusista autoista kulkisi sähköllä 2025, Kalifornian päästöttömien autojen tavoite on sähköistymisen varassa ja Norjassa pistokeautoja myydään jo perinteisiä polttomoottoriautoja enemmän. Vetypolttokennojen ja synteettisten polttoaineiden kanssa tullaan skaalassa vielä pitkällä perässä.

Sähkö on siis jees, muttei tietenkään mikään taikaluoti. Hiilivedyt ovat erinomaisen kätevä tapa varastoida energiaa liikennekäyttöön, ja sähköautoilla on takamatkaa kirittävänä. Akkujen ekologisuutta ja tuotannon eettisyyttä on parannettava, ja ihan ylipäänsä autoilun tarvetta paikattava fillari-infralla ja joukkoliikenteellä.

5. Autot kuuluvat teille – eivät välttämättä kaduille

Liikennepolitiikan kannalta kaupunkeja ja maaseutua ei kannata niputtaa yhteen. Kuten Osmo Soininvaara on todennut, autoilu on haja-asutusalueilla yliverotettua ja kaupungeissa aliverotettuaHiilipäästöjen kannalta on sinänsä se ja sama, missä autollaan ajaa, mutta autoilun muut haitalliset ulkoisvaikutukset korostuvat kaupungeissa, ja samalla juuri kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet vaihtaa auto fillariin, kävelyyn tai joukkoliikenteeseen. Tämä on syytä huomioida liikenteen päästövähennyspolitiikkaa ja taloudellisia ohjauskeinoja suunnitellessa.

Polttoaineen hinnan vaikutus ajamisen määrään vaikuttaa Suomessa olevan pieni. Trafin vuoden 2017 selvityksen mukaan autoilua vähennettäisiin vasta sitten, kun hinta nousisi 2,26 euroon. Autoilu joko koetaan välttämättömyytenä, josta ollaan valmiita maksamaan tai sitten niin edullisena, ettei bensan hinta hetkauta. Ihmisten vastaukset kyselyissä eivät kuitenkaan välttämättä kuvaa tarkasti todellista käyttäytymistä – ja hintajousto on ollut tutkimus kerrallaan kasvamaan päin. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei polttoaineen korkea verotus ole ollut erityisen tehokasta vähentämään päästöjä. Nostovaraa voi silti olla, mutta pelkästään veronkorotuksilla ei helposti saada päästöjä alas, ja toisaalta ne koetaan keinona osin ihan perustellustikin alueellisesti ja sosiaalisesti epätasa-arvoiseksi.

Päästöpuolitukseen hintasääntelyä tehokkaampi menetelmä on Aallon tutkijoiden ehdottama määräsääntely, joka sekin todennäköisesti tarvitsisi oikeudenmukaisuutta parantavia täydentäviä mekanismeja osakseen. Periaatteessa huutokauppamekanismin luulisi ohjaavan autoilun vähentämiseen kaupungeissa, joissa se on helpointa, mutta alueelliset erot tuloissa voisivat keikauttaa vaikutusta toiseenkin suuntaan.

Maaseudun autoilijan pahin vihollinen ei ole kaupungissa fillaroiva hipsteri.

Maaseudun autoilijan pahin vihollinen ei siis olekaan kaupungissa fillaroiva hipsteri, vaikka joku ehkä niin kokeekin. Tavoite päästöjen puolittamisesta tarkoittaa sitä, että fossiilisia kilometrejä on jäljellä enää rajallisesti, ja mitä suurempi osa niistä ajetaan kaupunkien kaduilla sporien seassa, sitä vähemmän niitä jää maaseudun teille, ja sitä kalliimmaksi ne käyvät. Tästä näkökulmasta tärkeitä ja kannatettavia asioita ovat esimerkiksi ruuhkamaksujen mahdollistaminen ja investoinnit raiteisiin, jotka hallituksen työlistalla ovatkin. Muuttaminen parempien joukkoliikenneyhteyksien päähän on sekin yksi vaihtoehto, ja se pitää tehdä mahdolliseksi riittävällä kaavoituksella ja rakentamisella.

Lopuksi

Vuoteen 2030 on samaan aikaan lyhyt ja pitkä aika, ja tavoite päästöjen puolittamisesta on samaan aikaan sekä varsin vaativa että täysin mahdollinen. Kaupungistuminen ja teknologian kehitys avittavat tavoitteen saavuttamisessa yhdessä käyttäytymisen muutoksen kanssa, mutta ilman ohjaavaa sääntelyä ja julkisia investointeja siihen ei päästä. Liikenteen päästövähennysten tapauksessa on harvinaisen selvää, ettei ole mitään yksittäistä kaiken kattavaa ratkaisua. Kuoppien kaivamisen ja keinojen alasampumisen sijaan päättäjiltä tarvitaan nyt sitoutumista tavoitteeseen ja avoimuutta ratkaisujen suhteen. 

Päästöjen puolitus kymmenessä vuodessa on tietysti vasta urakan ensimmäinen askel, sillä tulevien vuosikymmenien aikana on siivottava myös se jäljelle jäävä puolisko. 

 

(Tähän väliin en malta olla kehumatta Jonni Lehtirannan parin viikon takaista blogikirjoitusta, jossa Jonni käy samoja teemoja läpi vielä huomattavasti laajemmin ja tarkemmin: https://www.lehtiranta.fi/anttosen-virheet/)

Biotalous ei voi jatkua puunpolttona

Julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomissa 6.1.2020.

Metsien käyttöön nojaava biotalous esitetään usein tulevan kasvun lähteenä ja keskeisenä ilmastopolitiikan työkaluna. Nykyisellään reilusti yli puolet Suomessa käytetystä puuaineksesta poltetaan kuitenkin energiaksi. Merkittävä osa tästä on toki niin sanottuja sivuvirtoja, jotka hyödynnetään osana verrattain tehokkaita metsäteollisuuden prosesseja. Silti tosiasia on, että käytännössä Suomessa hakataan valtavasti metsää poltettavaksi. Tilanne uhkaa pahentua, jos puunpoltolla korvataan fossiilista sähkön ja lämmön tuotantoa.

Metsiä tarvitaan kipeästi hiilinieluina ja -varastoina sekä suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. Niihin pohjaava biotalous ei siis voi kasvaa määrän, vaan laadun kautta. Nyt poltettavia raaka-ainevirtoja tulisi jalostaa enenemässä määrin tuotteiksi esimerkiksi muoveja korvaamaan. Tämä suunta on syytä huomioida energiataloudessa ja -politiikassa laajemminkin, sillä sekä biomassaa että fossiilisia polttoaineita korvaamaan on rakennettava aidosti päästötöntä energiantuotantoa.

Atte Harjanne

Kansanedustaja (vihr.), Helsinki

rovaniemi

Puumassalle löytyy polttamista parempaa käyttöä. (Kuva: ghostsofviikki / pxhere)

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon IV/2019

Vuoden viimeinen neljännes on budjettien aikaa. Loppuvuodesta vaihtui myös pääministeri, ja ilmasto-odotukset kasaantuvat.

Vuosi 2019 on saatu päätökseen, ja on aika vetää tiiviisti yhteen viimeisen vuosineljänneksen kuulumiset lokakuusta joulukuuhun. Tästä ajanjaksosta saadaan varmasti lukea vielä erinäisistä muistelmista, kun monien käänteiden päätteeksi pääministeri Antti Rinne esitti eronpyyntönsä, ja tilalle saatiin Sanna Marinin vetämä hallitus. Näitä käänteitä onkin jo ruodittu aika kattavasti eri medioissa, joten katson itse nyt mieluiten eteenpäin luottavaisin fiiliksin: Sanna Marinissa on aineista historiallisen hyväksi pääministeriksi, ja meillä on edelleen sangen hyvä hallitusohjelma.

Toinen otsikoissa pyörinyt hässäkkä on ollut Al-Holin leirin suomalaisten kohtalo. Yhtään aihetta vähättelemättä on pakko todeta, että asia on saanut mittakaavaansa nähden absurdin määrän huomiota. Kaiken metakan aikana on käynyt aika selväksi, että vihreän ministerin opportunistinen horjuttaminen ja omaa asemaa pönkittävän pelon ruokkiminen on ollut valitettavan monille lasten oikeuksia tai oikeusvaltioperiaatetta tärkeämpää. Toivottavasti pulssi tasaantuu tässä joulutauolla. Itse aiheesta RKP:n Anders Adlercreutz kirjoitti siinä määrin hyvin, ettei minulla ole pahemmin lisättävää.

Hässäkät syövät harmillisen tehokkaasti kaistaa ja huomiota kaikelta muulta merkittävältä.

Tällaiset hässäkät ovat siitäkin harmillisia, että ne syövät tehokkaasti kaistaa ja huomiota kaikelta muulta merkittävältä. Ja paljon muuta toki tapahtui. Kvartaalin aikana järjestettiin nippu tärkeitä kansainvälisiä kokouksia, joissa mm. hahmoteltiin EU:n tuleva European Green Deal -ohjelma, pidettiin Nato edelleen kasassa ja flopattiin yrityksessä saada Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamiseen isompaa vaihdetta silmään. Briteissä Boris Johnson vei voiton ja Brexit häämöttää entistä varmempana. Toivottavasti lopputuloksena on rakentava ja tiivis EU:n ja Iso-Britannian yhteistyö eivätkä V for Vendetan näkymät. 

Loppusyksyn keskeistä politiikan sisältöä sekä valtion että kuntien tasolla on budjeteista päättäminen. Periaatteessa ne ovat tärkeimpiä yksittäisiä kokonaisuuksia koko vuonna, sillä se, mistä ja kuinka paljon veroja ja maksuja kerätään ja mihin niitä käytetään ohjaa yhteiskunnallista kehitystä valtavasti. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että budjettien taustalla on laaja valmistelu ja usein pitkät neuvottelut, ja ne laaditaan vallitsevan poliittisen todellisuuden puitteissa. Varsinaiset päätökset ovat lopulta vain sinettejä pitkille prosesseille, joihin on tärkeää vaikuttaa niiden aikana – ja oikeastaan jo ennen niitä vaikuttamalla siihen, mistä ja miten politiikassa puhutaan ja mitä valmistellaan. 

Itselläni on tässä loppusyksyllä ollut kaksi omaa merkittävää proggista. Lokakuussa teimme kokoomuksen Heikki Vestmanin kanssa toimenpidealoitteen pienten sarjatuotettujen ydinreaktoreiden sääntelyn edistämisestä. Aloite keräsi mukavan nipun allekirjoituksia kollegoilta, ja sitä on nyt käsitelty talousvaliokunnassa asiantuntijoita kuulemalla. Samoihin aikoihin aloitteen jättämisen kanssa työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti, että ydinenergialain kokonaisuudistusta ryhdytään valmistelemaan työryhmän voimin. On ilmaston ja luonnon suojelemisen kannalta kriittisen tärkeää, että ydinvoiman kehittämistä ja rakentamista edistetään osana päästötöntä energiapalettia.

Toinen isompi homma oli yhdessä Mari Pantsarin, Jussi T. Erosen, Janne M. Korhosen, Antti Korpelaisen ja Heikki Koposen kanssa valmisteltu julkaisu “Suomen on varauduttava ilmastokriisiin – 6 ohjetta sitkeän ja vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen“. Pamfletti löytyy pdf-muodossa täältä ja nettisivuna täältä. Pohdimme siinä ilmastokriisin todellisuuden vaatimia toimia Suomen politiikalle. Yhteistyötä kirjoittajaporukalla on tarkoitus jatkaa, ja oma hommani on tietysti edistäää ohjeitamme politiikassa kansanedustajana.

Eduskunta

Eduskunnan loppusyksyä määritti tosiaan hallituskriisin ja Al-Hol-debatin ohella vuoden 2020 budjetin käsittely. Talous- ja puolustusvaliokuntien jäseninä itse olen keskittynyt sen jumppaamiseen niiden näkökulmasta, korostaen tietysti ilmastotoimia ja biodiversiteetin suojelua. Näiden haasteiden ratkaisussa Suomen tulee tehdä osansa ja kantaa vastuunsa.

Pidemmän päälle kysyntää voi olla vain sellaisilla tuotteilla ja palveluilla, jotka ratkaisevat kestävästi ilmasto- ja biodiversiteettihaasteita.

Siinä – ja vain siinä – on järkeä myös elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Pidemmän päälle kysyntää kun voi olla vain sellaisilla tuotteilla ja palveluilla, jotka ratkaisevat kestävästi ilmasto- ja biodiversiteettihaasteita – ja mielellään skaalautuvat globaaliin mittakaavaan.

Kaiken elinkeino- ja teollisuuspolitiikan tuleekin tukea tällaisen liiketoiminnan  kehittämistä, syntymistä ja skaalautumista. Tukien ja lakien tulee ohjata päästöttömän energian tuotantoon, teollisten prosessien dekarbonisaatioon, resurssitehokkuuteen ja kiertotalouteen.

Tästä näkökulmasta talousarviossa tehdään monia ihan oikeita asioita: Fyrkkaa kiertotalouden edistämiseen ja biokaasuohjelman toteuttamiseen , energiatukea investointeihin ja selvityksiin, jotka edistävät energiajärjestelmään muuttamista vähähiiliseksi, tukea kivihiilestä luopumiseen ja resursseja energia-ja ilmastostrategian toimeenpanoon. 

 Vuoden päästä meillä täytyy olla pöydällä vielä paljon vaikuttavampi, vähähiilistä maailmaa rakentava budjetti.

Valmista ei tietenkään vielä tule, vaan vuoden päästä meillä täytyy olla pöydällä vielä paljon vaikuttavampi, vähähiilistä maailmaa rakentava budjetti. Sitä valmistellessa on keskityttävä olennaiseen, pohjattava päätökset tieteeseen ja mitattava niitä asioita, joilla on väliä. Ilmastopaneelin lokakuun alussa laskemat päästövähennystarpeet alleviivaavat sitä, että entistä vaikuttavampia toimia tarvitaan kautta linjan.

Puolustuksen osalta budjetissa korotetaan Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoja henkilö- ja tehtävämäärien ja kertausharjoitusten lisäämiseksi ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen uuden toimintamallin rakentamiseksi, ja kriisinhallintaan panostetaan. Oikeita toimia epävakaalla polulla olevassa maailmassa.

Budjetin ja pienydinvoiman ohella talousvaliokunnan listalla on ollut muun muassa Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloite, Sitraa ohjaavien lakien uudistaminen ja EU-tason finanssi- ja rahoituspolitiikkaa. Kaivoslaista on kuultu todella laajaa asiantuntijajoukkoa, ja on ilmeistä että lainsäädännössä on paljon paikattavaa sekä ympäristönsuojelun että taloudellisen hyödyn jakautumisen näkökulmasta. Tämä linjataan myös hallitusohjelmassa, mutta on erittäin hyvä, että laaja aloite ja aktiivit sen takana kirittävät tätä työtä. Samalla on hyvä tiedostaa, että kaivannaisia tarvitaan myös resurssiviisaassa kiertotaloudessa. Sitran hallintoa selkeytetään ja riippumatonta asemaa on tarkoitus korostaa. EU-politiikan julkinen keskustelu ja huomio on viime aikoina ollut muualla kuin finanssipolitiikassa, mutta taustalla pankkiunionin viimeistely etenee, vaikka eri maiden ja alueiden erilaiset tilanteet ja käytännöt oman kitkansa tuovatkin.

Puolustusvaliokunnan loppusyksy on ollut suurelta osin erilaisia valmistelevia ja taustoittavia asiantuntijakuulemisia, sillä lainsäädäntötyötä on ollut varsin vähän. Lokakuussa valiokunta vieraili Virossa, jossa vaikutuksen tekivät virolaisten panostukset puolustuksen nopean valmiuden kehittämiseen ja harjoitteluun sekä sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön. Syksyn mittaan jokainen Hornetien korvaajaa tarjoavista HX-kandidaateista on myös käynyt esittäytymässä. HX-hanke etenee seuraavaksi suorituskykytestauksiin Pirkkalassa. Hallitusohjelmaan kirjatun asevelvollisuusjärjestelmän kehittämistä pohtivan työryhmän asettaminen viivästyi hallitushässäköiden takia, mutta sen pitäisi aloittaa nyt vuoden alkupuolella. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu sen sijaan on saatu alulle, ja olen sitä seuraavan parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen. 

Valtuusto

Helsingin politiikan syksyä värittänyt keskustatunnelin kaatumista seurannut tunnelikiista tasoittui onneksi verraten nopeasti, ja kaupunkia on kehitetty rakentavassa hengessä. Loka-joulukuun aikana valtuusto on kokoontunut kuudesti. Itse ehdin mukaan neljään kokoukseen.

Hitas-järjestelmän jatkoa eivät puolusta sen enempää taloustieteen teoriat kuin empiiriset havainnotkaan.

Lokakuun kokousten kiinnostavin asia oli keskustelu Hitas-järjestelmän tulevaisuudesta, kun käsittelyssä oli kokoomuksen Otto Meren aloite koko systeemin kuoppaamisesta. Ymmärrän hitaksen taustalla olevat hyvät aikeet, mutta järjestelmän jatkoa eivät puolusta sen enempää taloustieteen teoriat kuin empiiriset havainnotkaan. Äänestin siksi Meren aloitteen puolesta. Vaikka tämä kanta hävisikin, hyväksyi valtuusto kuitenkin selvin äänin vihreiden Tuomas Rantasen ponnen hitas-järjestelmän hyötyjen ja ongelmien selvittämisestä ja järjestelmän mahdollisesta korvaamisesta. Myös Nuutti Hyttisen ponsi hitas-sijoittamisen hillitsemisestä meni läpi. Ennustankin, että hitas siirtyy historiaan seuraavien vuosien aikana, ja hyvä niin.

Marraskuussa käsiteltiin budjettia ja nuorten ja kuntalaisten aloitteita. Nuorten aloitteita lueskellessa tulee mieleen, että jonkinlainen osallistuva budjetointi purisi niiden aiheisiin usein aloitekäsittelyä paremmin. Nuorille on kaupungissa oma RuutiBudjetti-systeeminsä, jota voisi olla paikallaan laajentaa. Myös koko Helsingin osallistuva budjetointi vedettiin ekaa kertaa läpi nyt syksyllä. Tuloksena on hyviä hankkeita, mutta tulokset osoittavat myös tällaisen järjestelmän rajat, kun äänestyksissä aktiivisia ovat helposti suhteellisen hyväosaiset kaupunkilaiset. Noin muuten kuntalaisille suosittelen aloitteiden sijaan lähtökohtaisesti aktiivista yhteydenpitoa valtuutettuihin tai virkakuntaan, se toimii usein paremmin.

Helsinki valmisteli budjettinsa hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin muut Suomen kunnat. Rahaa ei tietenkään ole liikaa, mutta kasvavan ja vetovoimaisen kaupungin talous on helpompi saada jaloilleen. Haasteina ovat  infran ja julkisten palveluiden tason saaminen riittämään kaupungin kasvaessa ja hyvinvoinnin tasainen jakaminen. Vuoden 2020 talousarvio Helsingissä vastaa näihin melkoisen hyvin. Se noudattaa kaupungin strategiaa, ja lisäpanostuksia saadaan muun muassa kävelyreitteihin, hiilineutraalin kaupungin suunnitteluun, tontinluovutuksen tehokkaampaan toimeenpanoon ja koulujen alueellista kehitystä tasaavaan PD-rahoitukseen.

Muita loka-joulukuun kiinnostavia valtuuston asioita ovat olleet muun muassa Kalasataman Nihdin tiivis ja korkea asemakaava 3000 asukkaalle ja Vantaan ratikka. Helsingin osuus Vantaan sporasta on pieni, mutta kaupunkien kehittäminen raiteiden ympärille on yleisesti hyvää kehitystä. Raidehankkeita arvioidessa suoraviivaiset hyöty-kustannuslaskelmat antavat yleensä todella rajallisen ja osin harhaanjohtavan kuvan, sillä niissä ei huomioida maan arvon ja kaupunkirakenteen muutosta kunnolla. 

Valtuutetut ovat kynäilleet myös jälleen ahkerasti aloitteita, joista on hyvinä mainittava ainakin Leo Straniuksen aloitteet ekologisesta kompensaatiosta kaavoituksessa ja Töölönlahden avoimesta urheilupuistosta sekä Petra Malinin aloite valosaasteen vähentämisestä. 

Vihreiden valtuustoryhmän vetäjä vaihtui syksyn päätteeksi. Erinomaista duunia tehneen Kaisa Hernbergin jatkajaksi valittiin timanttinen Reetta Vanhanen, joten valtuustoryhmä pysyy osaavissa käsissä. 

Loppusyksyn kohokohtana on nostettava esiin myös se, että Helsingin kaupungin todella hieno Ilmastovahti-palvelu on nyt julkistettu! Ilmastovahti on verkkopalvelu, josta voi sekä seurata Helsingin ilmasto-ohjelman etenemistä että pureutua siihen, miten eri toimenpiteiden oletetaan päästöjä vähentävän. Kansalliset ilmastotoimet tulisi saada vastaavanlaisen linssin alle mahdollisimman pian.

Mitä seuraavaksi?

Vuodenvaihteessa siirryttiin uudelle vuosikymmenluvulle. 2020-luvun näkymistä lienee paikallaan kirjoittaa laajempi oma bloggauksensa. Itse vuoden suhteen on ykkösasia on, että hallitus osoittaa kykynsä tehdä ilmastotavoitteiden mukaisia päätöksiä. 

Vuoden 2020 ykkösasia on, että hallitus osoittaa kykynsä tehdä ilmastotavoitteiden mukaisia päätöksiä.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu joulutaon jälkeen tammikuun puolessa välissä. Eduskunnassa virallinen breikki jatkuu helmikuun alkuun asti, mutta töitä riittää kyllä istuntotauollakin. Vietän alkuvuodesta myös muutaman viikon kansallisella maanpuolustuskurssilla.

Tapaamiset

Tässä taas listana ne tahot, joiden kanssa olen erikseen istunut politiikkaan liittyen kuluneen kvartaalin aikana. Kuten ennenkin, nämä ovat tietysti vain osa kaikesta vuorovaikutuksesta erilaisten eturyhmien, lobbarien ja liikkeiden kanssa, kun näiden lisänä on esimerkiksi mailinvaihtoa, seminaareja, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa ja ihan satunnaisia kohtaamisia.

 

  • Aalto-yliopisto
  • Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
  • Airbus Defence and Space
  • Amcham
  • Ammattiliitto Pro
  • Climate Move
  • ENTSO-E
  • EUFORES
  • Forus
  • Greenpeace
  • Helsingin kaupunki
  • Helsingin Yrittäjät
  • HybridCoE
  • Ilmatieteen laitos
  • Iso-Britannian suurlähetystö
  • Kesko
  • Keskuskauppakamari
  • Kindred Group
  • Kuntaliitto
  • LUT-yliopisto
  • Metsä Group
  • Metsäteollisuus
  • MTK
  • Nettoenergia
  • NREP
  • NULUC
  • OP Ryhmä
  • Panimoliitto
  • Posti
  • Rakennusteollisuus
  • Rakli
  • Ranskan suurlähetystö
  • Rauhanliitto
  • Rud Pedersen
  • Seaborg Technologies
  • Sitra
  • Suomen Atlantti-seura
  • Suomen Ekomodernistit
  • Suomen luonnonsuojeluliitto
  • TEK
  • Teknologiateollisuus
  • Uber
  • Vapo
  • Vattenfall
  • Ympäristötiedon foorumi

 

Eduskunnassa napataan sometiedotukseen kuvat kaikista kansanedustajista. Dinosaurusfiilistelijänä pääsin poseeraamaan Luonnontieteelliseen museoon. (Kuva:  Hanne Salonen / Eduskunta)

Suomen on varauduttava ilmastokriisiin – 6 ohjetta sitkeän ja vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen

Suomen on tehtävä osansa ilmastokriisin torjumiseksi, ja samalla on varauduttava muutoksiin ja vakaviin häiriöihin yhteiskunnan toiminnassa. Kirjoitimme pienellä porukalla aiheesta tiiviin pamfletin.

cover_photo

Etenevä ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen sen rinnalla ovat valtava haaste päätöksenteolle, ja kiire kasvaa koko ajan. Nämä ongelmat vaativat sekä globaaleja ratkaisuja että paikallista varautumista ja sopeutumista. Tarvittavaa teknologiaa ja ohjauskeinoja on, mutta niiden hyödyntäminen tarvittavassa laajudessa ja ihmisten sitouttaminen tarvittaviin muutoksiin on ollut vaikeaa.

Pohdimme näitä teemoja yhdessä johtaja Mari Pantsarin, tutkija Janne M. Korhosen, apulaisprofessori Jussi T. Erosen kanssa, ja tuloksena syntyi pamfletti “Suomen on varauduttava ilmastokriisiin – 6 ohjetta sitkeän ja vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen”. Mukana urakassa olivat tiivisti myös Heikki Koponen ja Antti Korpelainen.

Tiivistetysti sanomamme on se, että Suomen on samaan aikaan tehtävä kaikkensa, jotta ilmastonmuutos saadaan hillittävä siedettävälle tasolle, ja varauduttava tulevaisuuteen, jota hillinnästä huolimatta vielä muuttuva ilmasto ja ekologiset romahdukset epävakauttavat monin tavoin. Vahva ja nopea panostaminen sitkeään ja fossiilivapaaseen yhteiskuntaan  on Suomelle voittava strategia kaikissa nähtävillä olevissa kehityskuluissa.

Tarkempina ohjeina pamfletti esittää ekologisen jälleenrakennuksen ohjausyksikköä valtioneuvoston kansliaan, kestävää siirtymää ruuantuotantoon, sitovampaa ilmastolakia, kestävän kehityksen verouudistusta, ilmastonäkökulmaa turvallisuus- ja huoltovarmuuspolitiikkaan ja panostuksia globaalisti skaalautuviin vähähiilisiin ratkaisuihin. Pamfletin voi lukea ja ladata täältä ja sama sisältö löytyy nettisivumuodossa täältä.

Pamfletin teemojen ympärillä pidettiin kaikille avoin esittely- ja keskustelutilaisuus Eduskunnan Kansalaisinfossa 12.12. Pyysimme kommenttipuheenvuorot MTK:n, SAK:n ja Kemianteollisuuden edustajilta, ja sellaiset – vieläpä erittäin hyvät – myös saimme. MTK:n Minna Ojanperä ja Kaisa Pihlaja muistuttivat siitä, että paljon tehdään jo ja peräänkuuluttivat rakentavaa, ratkaisuhakuista keskustelua. SAK:n Lauri Muranen pohti työntekijöiden huolta ekologisen siirtymän vaikutuksista työpaikkoihin ja esitteli kerättyä dataa, jonka perusteella huoleen ei ehkä sittenkään ole syytä. Kemianteollisuuden Sami Nikander nosti esiin kuinka tärkeää on hakea ratkaisuita järjestelmätasolla ja huolehtia huoltovarmuudesta.

Tärkein kysymys nyt on tietysti se, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten näitä asioita saadaan toteutumaan. Kaikki proggiksessa mukana olleet vievät esitettyjä ajatuksia omilla tahoillaan eteenpäin, mutta mietinnässä on myös mahdollisia uusia yhteisiä askelia. Jos haluat olla mukana funtsimassa, miten Suomen tulevaisuus turvataan ja maailma pelastetaan, ota yhteyttä!

Ilmastotavoitteiden pitää ohjata myös omistajapolitiikkaa – Ehkä Vapokin on tulevaisuudessa Vasypo?

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat Suomen strategisia intressejä, joiden tulisi näkyä myös omistajaohjauksessa.

Suomen valtio on merkittävä yritysten omistaja. Valtion yli puoliksi omistamissa firmoissa on töissä yli 65 000 ihmistä ja ne pyörittävät yli 35 miljardin liikevaihtoa. Useimmat niistä toimivat enemmän tai vähemmän kilpailuilla markkinoilla, mutta lopulta ne tekevät mitä valtio lakien puitteissa niiltä omistajaohjauksessa vaatii.

Omistajaohjauksen periaatteiden valmistelu on käynnissä paraikaa. Ympäristöjärjestöt ovat vedonneet sen puolesta, että omistajaohjaukseen kytkettäisiin vahvasti myös ilmastopolitiikka. Järjestöt ovat aivan oikeassa, eikä tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen varautuminen ovat Suomen strateginen intressejä. Siksi ilmastonmuutoksen hillinnän – ja luonnon monimuotoisuuden suojelun – tulee näkyä myös omistajaohjauksen periaatteissa. 

Ilmastonmuutoksen hillinnän – ja luonnon monimuotoisuuden suojelun – tulee näkyä myös omistajaohjauksen periaatteissa.

Suomen valtion enemmistöohjauksessa on useita yhtiöitä, jotka nojaavat vielä vahvasti fossiilitalouteen. Esimerkiksi Gasum hoitaa maakaasun jakelua, Fortum polttaa hiiltä ja kaasua sähköksi. Nykytilanteesta huolimatta näille yhtiöille voi nähdä selkeät polut tulevaisuuteen. Gasumin putkissa kaasun täytyy vaihtua täysin biopohjaiseksi tai synteettiseksi, ja Fortumin tuottaa lämpö ja sähkö päästöttömästi. Kolmas iso fossiilifirma Valtion taskussa onkin vaikeampi pala. Se on Vapo, maailman johtava turveteollisuusyritys ja valtava puupolttoaineiden tuottaja.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen siedettävälle tasolle tarkoittaa käytännössä turpeesta luopumista ja biodiversiteetin ja hiilinielujen ylläpito ja biotaloustuotteiden kehittäminen lyö rajat pellettitehtailulle. Vapolta lähtee siis iso osa bisneksestä alta. 

Mutta mikä Vapon bisnes itse asiassa on? Rautatiehallituksen Puutavaratoimisto nimettiin Valtion Polttoainetoimistoksi 1945, ja silloin vastuulla oli polttopuiden ja puutavaran hankinta valtion tarpeisiin. Ison mittakaavan turvetuotanto käynnistettiin vasta 1970-luvulla öljykriisin myötä. Historiansa aikana Vapo on ehtinyt tehdä monenlaista, kuten suunnitella dieselin valmistamista turpeesta, mikä on ilmaston ja ympäristön kannalta varsin kamala idea.

Nyt käsillä ei ole öljykriisi, vaan valtavan paljon vaikeampi ja valtavampi ilmastokriisi. Päästöt on saatava globaalisti nopeasti jyrkälle lasku-uralle, ja se urakka koskee myös Suomea. Yksi keskeinen teknologia päästövähennyksiin ovat päästöttömällä energialla valmistetut synteettiset polttoaineet, joita voi periaatteessa tehdä vaikka ilmasta. Tällaisia power-to-x-ratkaisuja tarvitaan käytännössä väistämättä, sillä monia päästöljä aiheuttavia prosesseja ja teknologioita ei nykytiedon valossa voi käytännössä suoraan sähköistää. 

Vapolle synteettisten polttoaineiden valmistus sopisi kuin kuokka suohon.

Vapolle synteettisten polttoaineiden valmistus sopisi kuin kuokka suohon. Vapoon liittyen valtion ”strategisena intressinä on varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon kaikissa olosuhteissa”. Kun turpeen tie tulee loppuun ja puussa rajat vastaan, on ainoa kotimainen polttoaineen lähde lopulta sähkö, ja täällä on tilaa ja osaamista tehdä sitä paljon ja päästöttömästi. Ehkäpä Vaposta voisi siis tulla Vasypo.

Tärkein este synteettisten polttoaineiden tiellä tällä hetkellä on hiilen riittämätön hinta, joka heikentää niiden kilpailukykyä. Kun tiedossa kuitenkin on, että niitä tarvitaan, olisi julkisomisteinen, valtion ohjaama firma luonteva kantamaan edelläkävijyyteen liittyviä riskejä. (Toinen este muodostuu siitä, jos synteettisiä polttoaineita ei hyväksytä mukaan erilaisiin biosekoitevelvotteisiin – tämä pitää korjata omistajaohjausvalinnoista riippumatta, ja saattaisi jo itsessään saada investointeja liikkeelle.)

Oli Vapon tulevaisuus millainen tahansa, on valtion omistajaohjaus joka tapauksessa on tärkeä työkalu Suomen ilmastotavoitteiden ja huoltovarmuuden turvaamiseen. Siksi omistajaohjauksen periaatteiden on oltava kunnossa, kunnianhimoisia ja rohkeita.

 

suo

Turpeen pitää jäädä jatkossa suolle. Onneksi polttoainetta voi tehdä päästöttömällä sähköllä.

Suomen pitää miettiä mitä se metsillään tekee – Samaa kakkua ei voi syödä, pitää, jalostaa ja polttaa

Metsien käyttöön kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia. Hyvä metsäpolitiikka ohjaisi hakkuut kestävälle tasolle ja käyttöä pois energiasta kohti uusia tuotteita.

Metsäteollisuus on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuudenaloista. Ala vastaa viidennestä Suomen tavaraviennistä ja se käyttää lähemmäs 60 prosenttia kaikesta teollisuuden kuluttamasta energiasta Suomessa. Metsillä on myös valtava vaikutus Suomen ilmastopolitiikkaan, sillä metsien laskennalliset hiilinielut ovat samaa mittakaavaa kuin Suomen teolliset päästöt. Suomen hiilineutraalisuustavoite nojaakin vahvasti metsien kasvuun, ja voi siksi olla vain välitavoite matkalla vähähiilistä yhteiskuntaa.

Voit tulevaisuudessa asua puukerrostalossa, vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta.

Suomen talous on nojannut metsäteollisuuteen pitkään, ja monien visioissa nojaa vastedeskin. Perinteisen puunjalostuksen sijaan puheissa ja ohjelmissa puhutaan tätä nykyä tosin jo tottuneesti biotaloudesta. Ajatus biotaloudesta ei rakennu pelkästään metsien hyödyntämisen varaan, mutta puubiomassa on sen keskeinen raaka-aine. Puusta kaavaillaan fossiilisten materiaalien korvaajaa, ja siitä on ajatus tuottaa enenemässä määrin esimerkiksi tekstiilejäkomposiittirakenteita, kaikenlaisia muovin korvikkeitalääkkeitä  ja jopa ruokaa. Voit siis tulevaisuudessa paitsi asua puukerrostalossa, myös vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta. Kemiasta se ei jää kiinni.

Monet kaavailluista tuotteista voivat olla hyvinkin arvokkaita. Ajatus jalostusarvon parantamisesta onkin suosittu kautta poliittisen kentän, sillä olisihan se hienoa saada hakatusta ja prosessoidusta puusta isompi hinta, ratkaisuja globaaleihin kestävyysongelmiin ja pitkäaikaisempia hiilivarastoja.

Puulle havitellaan kuitenkin myös ihan toisenlaista käyttöä. Sitä halutaan polttaa. Energiateollisuuden laskelmissa Suomen kaukolämpöjärjestelmät siivotaan päästöistä pitkälti puuta polttamalla, vaikka uutta tutkimustietoa bioenergian käytön lisäämisen ilmasto- ja ympäristöongelmista kasautuu jatkuvasti. Vaikka monessa energiafirmassa ahkeroidaan nyt polttoon perustumattomien lämmitysratkaisujen kanssa, nojaavat esimerkiksi Vantaan Energian ja Fortumin Espoon tuoreet suunnitelmat kivihiilestä luopumisen aikaistamiseksi edelleen isoilta osin puubiomassaan. Sama on tilanne Helenillä Helsingissä.

Yli puolet Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi.

Biolämpöön liittyviin huoliin vastataan usein toteamalla, ettei Suomessa hakata yhtään puuta energiaksi. Väite on sikäli erikoinen, että itse asiassa energia on suurin puunjalostuksen tuote jo nyt. 56 % Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi. Tässä on taustalla kaksi asiaa. Ensinnäkin metsien harvennuksista ja eri metsäteollisuuden prosesseista syntyy monenlaista jämää, jotka on perinteisesti ollut kätevä polttaa energiaksi. Toisekseen kuiduttava metsäteollisuus on kehittänyt aikojen saatossa resurssitehokkaita prosesseja, joissa jalostuksen omat jäteliemet tuottavat jalostuksessa vaadittua lämpöä. Näillä lämmöillä lämmitetään myös laitoksia ympäröiviä koteja ja pyöritetään muita teollisuuslaitoksia.

Sivuvirtojen polttaminen kuulostaa järkevältä – mitäpä muutakaan niillä tekisi. Paitsi että ne ovat juuri niitä uusien korkean jalostusasteen puutuotteiden raaka-aineita, ja niistä pitäisi sitten tehdä energian sijaan tavaraa. Jos ja kun puusta tehdään entistä enemmän muuta kuin energiaa, se vatkaa koko suomen energiataloutta uuteen uskoon. Puunpolton varassa lepää neljännes Suomen energiantuotannosta ja korkeat uusiutuvan energian tavoitteensa Suomi on saavuttanut nimenomaan puuta polttamalla. Käytännössä tulevaisuuden biotalous tarvitsee valtavasti uutta vähäpäästöistä energiaa korvaamaan puuta – tai sitten tulevaisuuden biotalous on sitä samaa kuin tänäänkin. Se, että Suomi on voinut puuta polttamalla keikkua uusiutuvan energian tilastojen kärjessä kertoo lähinnä siitä, miten vajaa ja todennäköisesti haitallinen mittari se on, ja että siitä kannattaisi luopua.

Odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat perusteellisesti ristiriidassa keskenään.

Metsäteollisuuteen liittyvät odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat siis perusteellisesti ristiriidassa keskenään. Sekin on syytä muistaa, että myös niille vähemmän arvokkaana pidetyille puutuotteille riittää kysyntää. On selvää, etteivät Suomen metsät riitä kaikkeen tähän. Niitä kun tarvitaan kaiken jalostuksen ohella luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja hiilinieluiksi. Niin paljon metsää ei Suomessa voi hakata, että sillä voitaisiin täyttää kaikki edellämainitut haaveet. On siis priorisoitava ja ohjattava toimintaa järkevästi.

Itse muotoilisin onnistuneelle metsäpolitiikalle seuraavanlaiset edellytykset:

  1. Metsien hakkuumäärää ja -käytäntöjä on säänneltävä ilmasto- ja ympäristötieteen asettamien reunaehtojen mukaan. Tämä on luonnollisesti kaikkein tärkein edellytys sille, että metsätalous täällä voi olla kestävää. 
  2. Polttoon perustumattoman lämmitysenergian tuotannon nopeaa lisäämistä on edistettävä verotuksella, tutkimus-,kehitys- ja pilottiinvestoinneilla ja lainsäädännön esteitä purkamalla. Esimerkiksi datakeskuksia, ydinvoimaa ja erilaisia lämpöpumppuja  ja -varastoja voisi hyödyntää nykyistä enemmän ja nopeammin.
  3. Päästövähennyksiä, biotaloutta ja kiertotaloutta käsittelevien tiekarttojen (joita on hallitusohjelmassa mainittu aika liuta) keskinäinen yhteensopivuus erityisesti materiaali- ja energiavirtojen kehityksen osalta on varmistettava.

Kaiken kaikkiaan metsien käytön ohjaamiseen tarvitaan nykyistä strategisempaa otetta. Muuten riskinä on, että politiikkaa tehdään löyhät visiot edellä, metsää kaatuu ja ratkaisujen sijaan saadaan uusia ongelmia.

 

puupelto2

Kävin hiljattain tutustumassa Metsä Groupin Nemus Futurum -demometsään. Suomessa on paljon metsäosaamista: olennaista on hyödyntää sitä maan ja maailman parhaaksi (kuva: Erika Nieminen)

 

ps. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea tämä BIOS-tutkimusyksikön paljon perusteellisempi kirjoitus.

 

Toimenpidealoite pienten ydinreaktoreiden hyödyntämisen edistämisestä

Toimitettu Eduskunnan keskuskansliaan 3.10.2019.

Pariisin sopimuksen mukainen ilmastopolitiikka edellyttää kaikkien teollisten ilmastopäästöjen vähentämistä voimakkaasti. Jotta asuntojen ja toimitilojen lämmityksen, teollisten prosessien ja liikenteen tarvitsema lämpö ja sähkö saadaan tuotettua päästöttömästi, on lisättävä merkittävästi päästöttömän energian tuotantokapasiteettia. Biomassan kestävän hyödyntämisen mahdollisuudet energian tuotannossa ovat rajalliset, sillä biomassaa tarvitaan myös kiertotalouden tuotteiden raaka-aineeksi, hiilivarastoksi ja luonnon monimuotoisuuden suojaamiseen. Mahdollisuudet vesivoiman tuotannon lisäämiseksi Suomessa ovat myös rajalliset, joten tarvittava sähkö- ja lämpöenergia on tuotettava pääasiassa aurinko-, tuuli- tai ydinvoimalla. 

Aurinko- ja tuulivoiman haasteiksi nousevat niiden osuuden kasvaessa vaihtelevasta tuotantoprofiilista johtuva kasvava energiavarastojen ja säätövoiman tarve. Ydinvoiman haasteena sen sijaan ovat kasvaneet kustannukset ja vaikeasti hallittavan kokoisiksi kasvaneet projektit.

Pienreaktorit ovat kehitteillä ja valmisteilla olevia ydinvoimaloita, joissa hyödynnetään sarjatuotantoa, huomattavan yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja sekä modulaarista rakennetta kustannusten ja turvallisuuden parantamiseksi. Pienreaktorit mahdollistavat myös käyttökohteiden kirjon laajentamisen. Ne tarjoavat teknistaloudellisesti erittäin lupaavan sekä ympäristön ja talouden kannalta kestävän ratkaisun päästöjen vähentämiseksi nopeasti useilla eri toimialoilla. Pienydinvoima tunnetaan myös reaktorien kokoa ja suunnitteluperiaatetta kuvaavalla termillä pienikokoinen modulaarinen reaktori, small modular reactor (SMR).

Pienten ydinvoimaloiden tekninen perusta on hyvin tunnettu, ja pieniä ydinvoimaloita on rakennettu muun muassa sota-alusten ja jäänmurtajien voimanlähteiksi. Nyt käynnissä on uusien kaupallisten voimaloiden kehittäminen ja käyttöönotto. Pienillä ydinvoimaloilla on mahdollista leikata erittäin merkittävästi kaukolämmön ja teollisuuden päästöjä myös Suomessa jo 2020- ja 2030-luvuilla. Kun biomassan käytön rajoitteet huomioidaan, ovat monet näistä päästöistä teknisesti vaikeasti poistettavissa ilman ydinvoimaa tai niin sanottuja power-to-x-ratkaisuja. Nämä teknologiat eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat tukea toisiaan ja niiden edistäminen on tärkeää, jotta Suomen ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. 

Suomen ydinenergialainsäädäntö ja -määräykset muodostavat kuitenkin tällä hetkellä merkittävän hidasteen SMR-teknologian hyödyntämiselle Suomessa.

Ydinenergialaki (YEL) ja ydinenergia-asetus on kirjoitettu pitkälti suurten kevytvesireaktorien ja näillä tapahtuvan sähkön tuottamisen näkökulmasta. Samoin Säteilyturvakeskuksen (STUK) määräykset sekä Säteilyturvakeskuksen ydinturvallisuusohjeet (YVL-ohjeet) on suunniteltu ja kirjoitettu kauas asutuksesta sijoitettavien suurien ja sähköntuotantoon tarkoitettujen kevytvesireaktorien näkökulmasta. Nämä soveltuvat siten heikosti pienten reaktorien ja uusien ydinenergian käyttökohteiden – kuten kaukolämpö ja teollisuuden prosessit – mahdollistamiseen ja edistämiseen. 

Ydinenergia-alan lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa pienreaktorien teknisten erityisominaisuuksien huomioimisen, sarjavalmisteisten reaktoreiden luvituksen ja ydinenergian hyödyntämisen uusissa käyttökohteissa. Määräykset tulee päivittää sellaisiksi, että ne huomioivat ja mahdollistavat pienet sarjavalmisteiset ja teknologialtaan uudentyyppiset reaktorit sekä niiden uudet käyttökohteet esimerkiksi kaukolämmön ja teollisuuden prosessilämmön tuotannossa. Jotta pienreaktoreiden sarjatuotannon skaalaedut saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä, luvitusta tulisi kehittää lentokoneteollisuuden kaltaiseen tyyppihyväksyntään sen sijaan, että jokainen sarjassa valmistettu pienreaktori joutuisi käymään koko raskaan luvitusprosessin erikseen, kuten nyt on tilanne. Uudistus on syytä valmistella niin, ettei nykyisten ja rakenteilla olevien laitosten toimintaedellytyksiä heikennetä. 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ydinenergialainsäädännön uudistamiseksi niin, että kaupalliset edellytykset sarjatuotettujen, pienten modulaaristen ydinreaktoreiden kehitykseen ja käyttöönottoon Suomessa paranevat merkittävästi nykyisestä.

Heikki Vestman kok

Atte Harjanne vihr