Eduskuntakauden viimeinen syksy käynnistyi omassa työssäni erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja energian parissa.

Kvartaalikatsaus on tällä kertaa reippaasti myöhässä. Poliittisen vuoden kolmas kvartaali heinäkuusta syyskuuhun on perinteisesti se leppoisin, ja niin tälläkin kertaa. Lokakuussa onkin sitten pitänyt jäätävää kiirettä. Siksi blogaus raportointi on kasassa vasta nyt. Venäjän sota Ukrainainassa, sodasta seurannut energianiukkuus ja sen ruokkima inflaatio ja Suomen etenevä Nato-jäsenyys ovat edelleen vahvasti kehystämässä kaikkea politiikkaa. Kuten aina, tämä katsaus on vain pintaraapaisu kaikkeen tehtyyn ja tapahtuneeseen, ja moni merkittäväkin asia siitä eittämättä puuttuu.

Eduskunta

Eduskunnan pääsy kesän istuntotauolle venyi tällä kertaa reilun viikon perinteistä rytmiä pidemmälle, kun valmiuslain ja rajalain käsittely venyivät heinäkuulle. Lopulta paketti saatiin kasaan valmiuslain kiireellisyyden edellyttämällä laajalla enemmistöllä. Nämä lait koskettavat suoraan tärkeitä perusoikeuksia, joten eduskunnan tarkan perkaamisen ohella niiden tulkinta edellyttää tarkkaa punnintaa. Toivottavasti näitä lakeja ei koskaan tarvita, ja ajatus onkin, että ne osaltaan ennaltaehkäisevät haluja horjuttaa Suomea hybridikeinoin.

Itse en ollut viimeisellä istuntoviikolla maisemissa, sillä olin Pariisissa Ranskan ulkoministeriön pyörittämän PIPA-ohjelman vieraana. Ohjelmassa Ranska kutsuu eri maista politiikan, kulttuurin ja kansalaistoiminnan vaikuttajia tutustumaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan Ranskaan. Ohjelman painopisteet sai valita itse, ja oma ohjelmani oli rakennettu ilmaston, energian ja puolustuksen ympärille. Viikon ohjelmasta jäikin paljon hyödyllisiä oppeja ja yhteyksiä omaan tekemiseen. Pääsin uppoutumaan muun muassa Pariisin kaupungin ilmastosuunnitelmaan, ilmastotoimia laatineen kansalaispaneelin tuloksiin ja Ranskan tuoreisiin energiaskenaarioihin sekä vierailemaan muun muassa Ranskan avaruusjoukkojen pääkallopaikalla ja useissa erittäin kiinnostavissa think tankeissa. Suomi kiinnosti kovasti erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Suomi kiinnosti kovasti ranskalaisia erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Heinäkuussa oli parin vuoden koronatauon jälkeen myös perinteisen Porin Suomi-areenan aika. Oma visiitti oli tällä kertaa kolmipäiväinen, ja omat puheenvuoro- ja paneelikeikat painottuivat energiaan, talouteen ja tietopolitiikkaan. Jälleen kerran Pori tarjosi myös oivan mahdollisuuden tavata tehokkaasti lobbareita ja sidosryhmiä, mikä osaltaan näkyy varsin pitkänä tapaamislistana tältä kvartaalilta.

Elokuussa piipahdin Massachusetts Institute of Technology -yliopiston vieraana luennoimassa ydinvoiman tulevaisuutta käsitelleellä kurssilla, jonka opeista kirjoitinkin jo aiemmin blogiin. Kurssista vastaava professori Jacopo Buongiorno piipahti sitten sopivasti Suomessa syyskuussa, ja kutsuin hänet luennoimaan eduskuntaan eduskunnan energiaremonttiryhmän vieraaksi. Energiaremonttiryhmä on yksi eduskunnan epävirallisista temaattisista verkostoista, ja olen toiminut tämän vuoden sen puheenjohtajana. Koronan jälkeen meininkiä on käynnistelty aika reippaasti, ja ohjelmassa on ollut mm. asiantuntijatilaisuudet pienydinvoimasta, aurinkoenergiasta sekä hajautetusta energiantuotannosta.

Elokuussa vihreiden hallitusryhmä – eli ministerit kabinetteineen ja puolueen johto – kokoontui Mikkelissä ja vihreä eduskuntaryhmä sen perään Turussa. Turussa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Turun kesäkokouksessa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Syykuun alussa piipahdin Prahassa puolustusvaliokunnan delegaatiossa keskustelemassa puolustuspolitiikasta ja Ukrainan tukemisesta EU-maiden kollegoiden kanssa. Puolustusvaliokunta vieraili syyskuussa myös Pariisissa, jossa ohjelmassa oli tasokasta ajatustenvaihtoa Euroopan puolustuksen ja Naton tulevaisuudesta. Ranska on sekä EU:hun että Natoon kuuluvista maista sotilaallisesti voimakkain, mutta Ranska on virittänyt asevoimansa vahvasti kriisinhallintaan ja globaaliin COIN-toimintaan, ja joutuu nyt heräilemään vauhdilla tilanteeseen, jossa Euroopassa tarvitaan konventionaalista voimaa – sekä määrää että laatua.

Poliittisen päätöksenteon vuosikalenterin mukaisesti hallitus antoi syyskuussa esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Merkittävä kiinnostus tällä budjetissa kohdistui toimiin energian kohonneisiin hintoihin vastaamiseksi. Hintoihin on määrä tarttua väliaikaisella sähkön arvonlisäveron alennuksella ja erillisellä sähkötuella. Nämä ovat varsin tylppiä keinoja, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon, mutta perusteltuja. Joukkoliikenteen arvonlisäveron väliaikaisella poistolla puolestaan tavoitellaan energiatehokkaampaa liikkumista ja helpotusta arjen kustannuksiin. Pidin eduskunnan käsittelyssä vihreiden ryhmäpuheenvuoron budjetista. Budjetin käsittely ja päätöksenteko eduskunnassa jatkuu käytännössä koko syksyn.

Hoitoalan työtaistelu kärjistyi syksyllä tilanteeseen, jossa hallitus aloitti uudelleen potilasturvallisuuslain valmistelun ihmishenkien turvaamiseksi. Tällä kertaa tehohoitoon kohdistunut lakonuhka johti siihen, että laki myös vietiin eduskunnassa päätöksentekoon. Tällainen tasapainoilu eri perusarvojen välillä on väistämättä vaikeaa, ja ymmärrän hyvin hoitajien turhautumisen alan kroonistuneen kriisin edessä. Onneksi lokakuussa palkkakiistaan saatiin lopulta sopu.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokoontui kolmoskvartaalissa kolmasti, ja itse ehdin näistä kokouksista vain yhteen. Eduskunnan viimeinen syksy on erittäin kiireinen, ja se valitettavasti näkyy mahdollisuuksissani panostaa valtuustotyöhön. Onneksi ryhmässämme tieto kulkee, valmistelevaan kannanmuodostukseen on helppo osallistua ja kokouksiin löytyy aina erittäin pätevä ja motivoitunut varavaltuutettu.

Helsingin palkanmaksuongelma on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava.

Elokuun kokouksessa käytiin alkuun laaja keskustelu kaupungin palkanmaksuongelmasta. Tilanne on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava. Ongelman taustalla on epäonnistunut hankinta sekä kyseenalainen hankintakulttuuri ylipäänsä ja se, että järjestelmää ei ole päivitetty jo ajat sitten. Valitettavasti katastrofaaliseksi päässyttä ongelmaa ei sitten korjatakaan ihan hetkessä, kun ongelmien syyt ovat syvällä. Palkkakeskustelun lisäksi kokouksen päätöksissä päivitettiin äänestysalueita, linjattiin kaavoja ja debatoitiin kaupungin historiasta kertovista seinälaatoista.

Syykuun ensimmäisessä kokouksessa valtuusto keskustelu energian hinnasta ja päätti kaavoista, toisessa listalla oli kaavoja ja vuokrausperiaatteita.

Tapaamiset

Heinä-syyskuun tapaamiset on listattu tuttuun tapaan sillä huomiolla, ettei tässä välttämättä ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

• Aalto GSE
• Aalto-yliopisto
• Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
• Agence Parisienne du Climat
• Aurinkopankki
• Caruna
• Danske Bank
• EDF
• Elenia
• Elfi
• Energy Center of the Jacques Delors Institute
• EVA
• Finanssiala
• Fintraffic
• Fortum
• Helsingin yliopisto
• Hycamite
• Institut de Recherche Stratégique De l’Ecole Militaire IRSEM
• Institut de Relations Internationales et Stratégiques IRIS
• Kaivosteollisuus ry
• Kemianteollisuus
• Kind Atom
• Kuluttajaliitto
• Lähienergialiitto
• Massachusetts Institute of Technology
• Metsä Group
• Metsähallitus
• Metsäteollisuus
• NuclearEurope
• Pariisin kaupunki
• Ranskan ekologisen siirtymän ministeriö
• Ranskan puolustusministeriö
• Ranskan suurlähetystö
• Ranskan ulkoministeriö
• Savonlinnan kaupunki
• Secrétariat permanent Climat & Défense Major général des Armées
• Space Command of the French Ministry of the Armed Forces
• Suomen ekomodernistit
• Suomen luonnonsuojeluliitto
• Suomen Yrittäjät
• Supo
• SYL
• Sähköinsinööriliitto
• Technology Academy Finland
• TEK
• TVO
• UCLA
• Ulkopoliittinen instituutti
• VATT
• Voi Technology
• Voltan Lähienergia
• VTT

Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa siivottiin porukalla joenrantaa roskista. Tässä ryhmäpuheenjohtajan taidonnäyte.

(Perustuu täysistunnossa 13.10. pitämääni puheenvuoroon kansallisen ilmasto- ja energiastrategian käsittelyn yhteydessä.)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt meidät muistamaan, miten keskeistä infraa sähkö, lämpö ja polttoaineet ovat oikeastaan kaikelle, mitä meillä on. Energia ei ole vain taloudellinen hyödyke muiden joukossa, se on edellytys kaikelle taloudelliselle toiminnalle.

Energia on myös aivan avainasemassa ilmastonmuutoksessa. Fossiilisten energialähteiden – öljyn, kaasun ja hiilen – käyttö on suurin syy vaarallisen ilmastonmuutoksen taustalla, ja siksi ilmastonmuutos voidaan hillitä siedettävälle tasolle ainoastaan korvaamalla fossiilienergia päästöttömällä energialla. Valitettavasti maailma pyörii yhä pitkälti fossiilienergialla, ja fossiilienergian varaan on meidän vaurautemme ja yhteiskuntamme pitkälti rakennettu. Haaste on siis kaikkea muuta kuin helppo. Sitä on vaikeutettu aikailemalla aivan liian pitkään. Nyt kiirettä alleviivaa vielä tarve iskeä Venäjän energiatuloihin ja irrottautua ongelmallisista riippuvuuksista.

Ilmasto- ja energiastrategia on siis aivan keskeinen paperi tässä ajassa.

Hyvä strategia on robusti. Se ei ole yhden kortin varassa ja huomioi epävarmuudet. Ilmasto- ja energiastrategian osalta se tarkoittaa sitä, että strategia ohjaa maaliin asti – kohti täysin päästötöntä, hiilinegatiivista ja luonnon monimuotoisuuden turvaavaa energiataloutta, jossa myös energian hinta ja toimitusvarmuus ovat kohdillaan ja kunnossa.

Robustin ilmasto- ja energiastrategian kulmakivi on päästötön sähkö. Sähköistäminen on aivan keskeisessä roolissa päästöjen vähentämisessä liikenteessä ja teollisuudessa suoraan, vedyn ja synteettisten polttoaineiden kautta. Avain kestävään tulevaisuuteen on siksi riittävä päästöttömän sähkön tuotanto – se pelkästään ei riitä, tarvitaan tietysti myös säästäväistä ja tehokasta energian käyttöä ja kestävää maankäyttöä – mutta ilman sitä vihreää siirtymää ei voi tehdä.

Vesivoimaa ja bioenergiaa rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa. Myös vesivoimalla ja bioenergialla on roolinsa, mutta pienenevä ja rajallinen. Kumpaakin rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa, jotta luontokato saadaan sitoumusten mukaisesti pysäytettyä. Bioenergian tapauksessa ilmastohyödyt ovat myös usein kyseenalaisia, ja biomassan hyödyntämisessä energian on syytä olla vihoviimeinen käyttö jo ihan taloudellisistakin syistä.

Tuulivoima on ekologinen ja edullinen tapa jauhaa puhdasta sähköä, ja sen tuotanto kasvaa nyt vauhdilla Suomessa. Sen edellytyksiä on silti tarpeen vielä parantaa nopeuttamalla luvitusta ja avaamalla jumi Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen osalta – maanpuolustusta tietysti vaarantamatta. Tuulivoiman ympäristövaikutuksia ei silti tietenkään pidä harjata maton alle, vaan minimoida ne. Esimerkiksi alan kiertotaloudessa on vielä tekemistä.

Aurinkoenergiaa voitaisiin hyödyttää paljon nykyistä enemmän. Vihreä eduskuntaryhmä esitti kesällä, että aurinkosähkön tuotanto pitäisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä ja tavoitella vuodelle 2035 10 TWh:n tuotantoa. Luvut ovat suuria, mutta realistisia, ja vuositasolla aurinkosähkö tasoittaa tuulivoimaa, joka tuottaa talvella eniten. Aurinkosähkön lisäämiseksi tarvitaan sekä pientuotantoa katoilla että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Käytöstä poistuvat turvetuotantoalueet tarjoavat tässä mahdollisuuksia.

Ydinvoima on päästötöntä, vakaata ja turvallista perustuotantoa. Sen suuri energiatiheys säästää luontoa ja raaka-aineita. Haastena on se, että kyky rakentaa ydinvoimaa on länsimaissa rapautunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Sitä on nyt palautettava,ja tässä Suomella on pelin paikka. Nyt on kiire vauhdittaa ydinenergialain uudistamista. Erityisesti pienempien, modulaaristen reaktoreiden kaupallistaminen ja ydinenergian uudet käyttökohteet lämmöntuotantoon kiinteistöille ja teollisuudelle ovat tässä keskiössä. 

SMR-laitoksia voidaan toki edistää jo nykylain puitteissa, ja näin on syytä tehdäkin. Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä. Viranomaisten ja teollisuuden yhteistyö on tässä tarpeen, samoin kansainvälinen yhteistyö.

Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä.

Uutta, modulaarista ydinvoimaa kehitetään nyt vauhdilla muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, ja kiinnostus siihen on kovaa Baltian ja Itä-Euroopan maissa. Suomen kannattaa olla mukana tuomassa peliin omaa osaamistaan ja hyötymässä muiden opeista.

Vety ei ole energian lähde, vaan varasto. Sitä tarvitaan jatkossa valtavia määriä, jotta fossiilisista hiilivedyistä päästään eroon. Fiksulla ja päättäväisellä energiapolitiikalla Suomi voi olla merkittävä vedyn tuottaja yli oman tarpeensa. Pelkäksi vetypumppaamoksi ei silti kannata pyrkiä, vaan etsiä mahdollisuuksia myös jalostaa vetyä pidemmälle. Olennaista on silti jälleen joka tapauksessa riittävä energiantuotanto. Puhtaan vedyn tuotantoon pitää olla mahdollista hyödyntää kaikkea päästötöntä energiaa tasaveroisesti. Tämä on linja Yhdysvalloissa, eikä EU:n pidä rampauttaa omaa vetytalouttaan ydinvoiman ulos sulkevalla sääntelyllä. Päästökauppa on se mekanismi, jolla energiasektoria ohjataan pois päästöistä. Sen asemaa pitää ennen kaikkea vahvistaa.

Riittävä päästötön, ympäristöhaitat minimoiva energiantuotanto on avain kestävään tulevaisuuteen talouden, hyvinvoinnin, ilmaston, luonnon ja turvallisuuden kannalta. 

Tältä pohjalta toivon valiokunnilta analyyttistä ja tiedepohjaista otetta tärkeän selonteon käsittelyyn.

(Kirjoitus on julkaistu Verde-lehdessä 10.10.2022)
Suomen valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa omistustensa kautta. Se on perusteltua, kunhan valtion intressit raamittavat aidosti toimintaa.

Fortumin vuonna 2018 alkanut retki Saksaan Uniperin omistajana tuli viime kuussa päätökseen Venäjän energiakiristyksen ajettua yrityksen karille ja lopulta kansallistetuksi. Epäonniselle seikkailulle tuli hintaa noin 6 miljardia euroa, ja samalla koko hässäkkä puhalsi uutta virtaa keskusteluun valtiosta yritysten omistajana.

Keskustelu on vähintäänkin tervetullutta, sillä valtion omistukset ovat iso ja monialainen kokoelma, joiden kautta käytetään merkittävästi valtaa.

Valtio hallinnoi omistutensa kautta vajaan 50 miljardin euron salkkua. Mukana on omistuksia 16 pörssiyhtiössä joko suoraan tai sijoitusyhtiö Solidiumin kautta. Enemmistöomistaja valtio on näistä kahdessa, Fortumissa ja Finnairissa. Lisäksi on listaamattomia kaupallisesti toimivia yhtiöitä – näihin lukeutuvat esimerkiksi Posti, Patria ja VR – sekä erityistehtäviä hoitavia yrityksiä kuten Alko ja Yleisradio. Yhteensä 70 yrityksen joukossa on monenlaista toimintaa siemenperunoista lääkärihelikoptereihin. 

Omistamisen perusteena voi olla joko finanssi-intressi, jokin erikseen määritelty strateginen intressi tai erityistehtävä. Omistajaohjauksen linjat on vedetty omistajaohjauksen periaatepäätöksessä, joka on viimeksi tehty vuonna 2020. Tämä periaatepäätös edellyttää valtionyhtiöiltä muun muassa kunnianhimoista luonto- ja ilmastovastuuta ja Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteen huomioimista. Periaatepäätös listaa myös edellä mainitut yhtiökohtaiset strategiset intressit ja erityistehtävät sekä sen, miten omistajaohjausta käytännössä toteutetaan. Huoltovarmuus on tietenkin aivan keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Huoltovarmuus on keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Hyvä kysymys on, toimiiko ohjaus nykyisin täysin tarkoituksenmukaisesti. Fortumin tapauksessa yhtiö otti geopoliittisen riskin, jonka mittaluokka olisi voinut pahimmillaan vaarantaa koko strategisen intressin sähköntuotannon riittävyyden varmistamisesta myös

poikkeusolosuhteissa. Valtionyhtiöiden ei missään nimessä pidä pelata isommilla panoksilla kuin on varaa hävitä, ei varsinkaan vain tuottojen kerryttämisen toivossa. On selvää, että ylipäänsä myös kyky tunnistaa riskejä falskasi Fortumin tapauksessa: varoituksia Uniperin riippuvuudesta Venäjän kaasusta kyllä kuultiin paljon ja ajoissa.

Kokonaan riskejä ei valtio omistajana voi tietenkään karttaa, eikä sen niin pidäkään tehdä. Riskitöntä bisnestä ei ole, ja itse asiassa valtion on usein perusteltua täydentää riskien kantajana markkinoiden toimintaa esimerkiksi uuden teknologian kehittämisessä ja skaalaamisessa. Tuore valtionyhtiö Ilmastorahasto toimii näin. Valtiolla on varaa olla kärsivällinen ja kaukonäköinen omistaja, ja sellainen sen pitää ollakin.

Strategisten intressien ja erityistehtävien pitäisi joka tapauksessa aidosti ohjata yrityksiä, ja omistuksia tulisi aidosti tarkastella niiden valossa. Esimerkiksi Neova (entinen Vapo) on mielenkiintoinen tapaus. Sen osalta strategisena intressinä on varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon huoltovarmuusnäkökohdat huomioon ottaen. Neova tekee toki mittavaa energiabisnestä, mutta painopisteinä liiketoiminnan kehityksessä ovat tätä nykyä kasvuturve ja aktiivihiili. Kotimaisten polttoaineiden huoltovarmuuden kannalta tärkein kehityssuunta olisi synteettisten polttoaineiden tuotanto, samalla kun sitä skaalatessa tarvitaan toki edelleen puuta ja turvetta. SIlti tarkastellessa kirjattua intressiä suhteessa tekemisiiin herää väistämättä ajatus, että toimintaa ei niinkään ohjaa kirjattu strateginen intressi vaan halu keksiä turpeelle teollista käyttöä.

Voittoa tai yksinkertaisesti hyvää tulosta tavoitteleva yritys voi itseohjautua helposti tekemään tuottoisia asioita. Intressin tai erityistehtävän asettaneen valtio-omistajan näkökulmasta riskinä on, että toiminta turpoaa outoihin suuntiin ja prioriteetit hämärtyvät. Veikkaus on tästä varoittava esimerkki: pelihaittojen hillitsemisen jäi taustalle, kun tehtiin tiliä edunsaajille.

Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia.

Merkittävässä markkina-asemassa tai monopolina operoiville valtionyhtiöille voi kasautua myös ongelmallisen paljon valtaa, ja mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksiä ja markkinoita koskevaan lainsäädäntöön. Häntä ei kuitenkaan saisi heiluttaa koiraa. Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia. Viestintä ja vuorovaikutus päättäjien suuntaan ei itsessään ole vielä ongelma, sillä näiden yritysten usein asiantunteva näkökulma omilta aloiltaan on hyvä ymmärtää päätöksenteossa. Erikoiseksi homma menee siinä vaiheessa, kun valtion omistamat yhtiöt ohjaavat tai yrittävät ohjata valtion politiikkaa eikä toisin päin. Tästäkin löytyy varoittavia esimerkkejä.

Oma kysymyksensä on omistajaohjauksessa on omistusmuodon  ja -pohjan valinta. Paras linja on, että valtion intressi määrittää omistamisen perusteet, ja yhtiökohtainen omistusrakenne ja -osuus on valitaan sen mukaan. Pörssiin listautuminen tuo omat rajoituksensa omistajaohjaukseen, mutta myös joustavampaa kykyä rahoittaa ja arvottaa toimintaa. Jos omistamiselle puolestaan ei enää ole ylipäänsä järkeviä perusteluita, on paikallaan kaupata firma tai sen ylimääräiset toiminnot pois. Yleisesti ottaen valtion tonttia on toimivien markkinoiden turvaaminen ja harkittu täydentäminen, ei niiden sotkeminen.

Omistajana valtiolla on joka tapauksessa korostunut vastuu pitkäjänteiseen ja kauaskantoiseen ohjaukseen. Siksi ohjausperiaatteisiin kirjatut ilmasto- ja luontokirjaukset eivät saa jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Kyse on paitsi merkittävien riskien välttämisestä ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta, myös valtion politiikan uskottavuudesta. Jos valtionyhtiöt eivät ota ilmastonmuutoksen ja luontokadon edellyttämiä muutoksia tosissaan eikä omistaja asiaan puutu, on se erikoinen signaali muille toimijoille markkinoilla. Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Tässä ajassa on syytä laittaa painoa myös geotalouden ja geopolitiikan näkökulmille. Demokratioita haastavien autoritääristen maiden keinovalikoimassa valtionyhtiöt ja omistukset ovat tärkeitä työkaluja. Tähän vastaaminen edellyttää sekin strategista ja valpasta otetta valtion rooliin omistajana, jotta huoltovarmuus, resilienssi tai riittävä riippumattomuus eivät vaarannu.

Ekologisesti kestävän talouden rakentaminen, tärkeiden palveluiden turvaaminen ja huoltovarmuudesta huolehtiminen ovat siis hyviä perusteita harjoittaa valtion omistamaa liiketoimintaa, mutta edellyttävät fiksua omistajaohjausta. Olennaista on pitää kiinni oikeasta marssijärjestyksestä, jossa valtion omistama liiketoiminta pysyy keinona edistää yhteiskunnan kokonaisetua eikä muodostu päämääräksi itsessään.

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 28.9.2022)

Reserviläisten joustavampi nivominen Puolustusvoimien toimintaan tehostaisi puolustuskykyä ja turvallisuutta.

Venäjän helmikuussa aloittama täysimittainen sota Ukrainassa on päivittänyt käsitystämme nykyaikaisesta sodasta. Sota on näyttäytynyt yhdistelmänä uutta ja vanhaa, ennakoitua ja yllättävää. Taistelukentällä on nähty sekä toisen maailmasodan aseita että uusinta tekniikkaa, kirurgintarkkoja täsmäaseita ja massiivisia tykistökeskityksiä sekä erikoisjoukkoja ja pakolla pikaisesti värvättyjä taistelijoita.

Sodankäynti kysyy edelleen sekä laatua että määrää, eikä uusi teknologia ole tehnyt kaikkea vanhaa turhaksi. Sota ei ole rajoittunut maahan, ilmaan ja merelle: sitä käydään myös kyber- ja informaatioavaruuksissa, jotka ovat sulautuneet osaksi entistä monimutkaisempaa taistelukenttää. Maanpuolustustahdon merkitys on yhä suorastaan kriittinen.

Ukrainan sodan valossa suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva malli näyttäytyy toimivana keinona uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen. Ammattilaiset muodostavat kykyjen kovimman kärjen ja sodan ajan joukkojen ytimen, reserviläiset motivoituneen ja osaavan massan.

Mallin ansiosta Suomi voi ylläpitää samaan aikaan sekä strategisia suorituskykyjä että laajaa sodan ajan vahvuutta. Reserviläiset tuovat Puolustusvoimien käyttöön myös monitaitoista siviilielämän osaamista ja kokemusta. Esimerkiksi tietotekniikan, rakentamisen tai median alalla Puolustusvoimien olisi mahdotonta ylläpitää vastaavaa osaamispoolia vain omin voimin.

Teknologian, talouden ja yhteiskunnan kehitys sekä turvallisuusympäristön muutokset avaavat lisäksi koko ajan uusia osaamistarpeita.

Ukrainan sodan aikana reserviläisten toteuttama avointen lähteiden tiedustelu on osoittautunut arvokkaaksi täydentäväksi keinoksi tilannekuvan muodostamiseen kansalaisille ja medialle. Sen toteuttaminen olisi Puolustusvoimille luontevaa, mutta pitkällä aikavälillä ammattivoimin työlästä ja tehotonta.

Reserviläisten intoa ja osaamista olisi perusteltua hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Nyt reserviläisten kosketuspinta Puolustusvoimiin ovat pitkälti kertausharjoitukset, joiden ohella voi osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tai reserviläisjärjestöjen kautta.

Kertausharjoituksiin kutsutaan vuosittain vain pieni osa sijoitetusta reservistä, ja vapaaehtoista toimintaa määrittävät lopulta melko jäykät lainsäädännölliset raamit.

Reserviläisiä olisikin hyvä käsitellä koulutuksen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan nykyistä hienojakoisemmin. Reserviläisten ajankäytön ja valmiuden korvauskäytäntöjen tulisi vastaavasti mahdollistaa notkeampia järjestelyitä kuin harjoitusvuorokausien mukaan juokseva päiväraha ja reserviläispalkka.

Osaavaa reserviä voitaisiin myös vastuuttaa enemmän. Lainsäädäntö rajoittaa esimerkiksi reserviläisten käyttöä virka-aputehtävissä, vaikka juuri näissä tehtävissä paikallispuolustukseen koulutetut maakuntajoukot voisivat kriisitilanteessa vapauttaa tärkeitä viranomaisresursseja. Myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen lainsäädäntöpohjan käynnissä olevaan tarkasteluun ja lainsäädännön kehittämiseen on suhtauduttava avoimin mielin.

Tulevan Nato-täysjäsenyyden mukana avautuvia uusia kansainvälisiä tehtäviä täytettäessä reserviläisiä ei ole syytä sulkea pois. Vaativimmat pestit edellyttävät toki korkeaa sotilaallista ammattitaitoa. Olisi paikallaan arvioida nykyistä laajempien, reserviläisille suunniteltujen koulutusohjelmien tarvetta.

Reserviläisillä ei voi korvata ammattisotilaiden kiistatonta osaamista, ja kriisiytynyt turvallisuusympäristö vaatii ammattisotilaiden määrän kasvattamista edelleen. Samalla reserviläisten osaamisen, kokemuksen ja maanpuolustustahdon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen tarjoaisi monipuolisesti keinoja vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.

Atte Harjanne ja Emil Kastehelmi

Harjanne on kansanedustaja (vihr) ja puolustusvaliokunnan jäsen. Kastehelmi on sotahistorioitsija ja avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija.

Arvoisa puoluevaltuusto,

Eduskunta aloitti syyskautensa kaksi ja puoli viikkoa sitten. Edessä olisi joka tapauksessa tiivis syksy, kun kauden loput hallituksen esitykset pitää saada maaliin ennen vaaleja. Esimerkiksi luonnonsuojelulaki, kaivoslaki, translaki, ruuhkamaksut ja saamelaiskäräjälaki ovat eduskunnan käsittelyssä tai sinne vielä tulossa. Vihreän eduskuntaryhmän työ ilmaston, luonnon, tasa-arvon ja kestävän talouden puolesta jatkuu täysillä kauden loppuun asti.

Käsillä ei kuitenkaan ole mikään normaalin vaalikauden normaali loppusuora.

Tällä viikolla Venäjä julisti osittaisen liikekannallepanon. Se on tuorein käänne absurdissa sodassa, jonka Venäjä aloitti, ja jota Venäjä jatkaa täysin harhaisin perustein ja karmein seurauksin. Sodassa aloite on nyt Ukrainalla, jonka vastahyökkäys koillisessa vapautti muun muassa tärkeät Izjumin ja Kupjanskin kaupungit ja laajasti maa-alueita venäläisten miehitykseltä. Samalla maailmalle paljastui jälleen todisteita Venäjän raakuuksista ja rikoksista.

Tuki Ukrainalle on sekä oikein että tuloksekasta. Ukrainalaiset uskovat voittoon, ja ovat näyttäneet, että se on vain ajan kysymys, kunhan lännen tuki jatkuu ja vahvistuu. Tuki ei saa horjua, ja on tärkeää, että Suomen materiaali-, koulutus- ja humanitäärinen apu jatkuu ja vahvistuu entisestään. Tätä linjaa on tietysti liputettava myös EU:ssa.

Kaasu ei koskaan ollut kestävä siltapolttoaine ilmaston eikä varsinkaan turvallisuuden näkökulmasta. Se oli ansa.

Energiakriisi on osa tätä sotaa. Syyllinen energian korkeisiin hintoihin löytyy Kremlistä. Vihreä siirtymä ei ole ongelma, vaan ratkaisu. Nimenomaan liian hidas siirtymä pois fossiilienergiasta on antanut kiristysruuvin Putinin käsiin. Kaasu ei koskaan ollut kestävä siltapolttoaine ilmaston eikä varsinkaan turvallisuuden näkökulmasta. Se oli ansa.

Siihen ansaan astui myös valtionyhtiö Fortum Uniperin kautta. Tällä viikolla saavutettu sopu oli olosuhteisiin ja tilanteeseen nähden siedettävä päätös koko saagalle. Käteen jäi erittäin kallis oppitunti geotaloudesta.

Oppositiopuolueet etsivät nyt innolla syyllisiä koko savottaan. Kannattaisi muistaa, että eivät he ole tilanteeseen lainkaan osattomia, virheet ulottuvat vuosien taakse. Itse katsoisin ennen kaikkea eteenpäin.

Valtion yhtiöomistusten perustana ovat strategiset intressit ja kehyksinä omistajaohjauksen periaatteet. On huolehdittava paremmin, että nämä intressit ja periaatteet todella ohjaavat toimintaa ja omistamista.

Nyt pinnalla ovat syystäkin geopoliittiset riskit, mutta jollei ilmastonmuutosta ja luontokatoa oteta valtionyhtiöissä tosissaan, käy sekin vielä pahasti kukkarolle kun bisnekseltä menee pohja alta.

Venäjä-riskeistä kyllä varoiteltiin asiantuntijoiden, tutkijoiden ja monien poliitikkojen toimesta, mutta olennaiset johtopäätökset jäivät vetämättä. Oppia tulevaan ei ole syytä rajata Venäjään. Kiina on autoritäärinen maa ja järjestelmätason haastaja. Sen talous, näkymät ja maailmankuva poikkeavat Venäjästä, kuten myös suhde meihin. Kauppaa ja yhteistyötä kannattaa tehdä, ja Kiinaa tarvitaan taklaamaan globaalit haasteet. On kuitenkin varmistuttava, että riippuvuussuhteet ovat riittävän symmetrisiä estämään kiristyksen ja että emme myy tärkeitä arvojamme. 

Suomen Nato-jäsenyys etenee. Nyt kasassa on 27 ratifiointia kolmestakymmenestä, ja on mahdollista, että maaliin päästään vielä tämän vuoden puolella. Eipä se hätä ole, vaikkei päästäisikään. Kenellekään ei ole enää kevään jälkeen ollut epäselvää, että emme ole yksin. Nato-prosessi ja nopeasti edenneet ratifioinnit ovat olleet Suomelta diplomaattinen menestystarina. On jälleen kerran hyvä hetki kiittää ulkoministeri Pekka Haavistoa. Oikea mies, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Vihreät on asiantuntevin puolue ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

Nato-jäsenyyden lähestyessä on hyvä aika käydä tarkempaa keskustelua Suomen roolista Natossa. Seuraavalla hallituksella on keskeinen rooli määrittää Suomen linjaa Natossa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja puolustusselonteko tehdään uusista lähtökohdista. Tähän työhön tarvitaan tietysti mukaan vihreää otetta: kovan ja laajan turvallisuuden yhdistävää, kansainvälisen Suomen merkityksen ymmärtävää näkemystä. Vihreät tunnetaan parhaiten ilmasto- ja ympäristöpuolueena. Oma kokemukseni on, että olemme asiantuntevin ja modernein myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

Itse näen, että on Suomen, Euroopan ja maailman etu, että otamme aktiivisen ja ennakkoluulottoman roolin osana liittokuntaa. Tukikohdista tai joukoista ulkomailla ei kannata tehdä sisäpoliittista huutokisaa tai vetää vanhasta muistista varoivaisen jäykkää linjaa, vaan tarkastella asiaa käytännöllisesti siitä kulmasta, miten parhaiten rakennamme omaa ja lähialueiden turvaa ja vakautta, ja vahvistamme osaltamme liittokuntaa. Liittolaisuus tietää yhteistä vastuunkantoa. Tiivistyvä EU-puolustusyhteistyö kulkee luontevasti Nato-jäsenyyden rinnalla. Puolustusteollinen urakka, jota Euroopan puolustuskyvyn vahvistaminen ja ennen kaikkea Ukrainan tukeminen vaatii, pitää tehdä yhdessä, jotta se on mahdollisimman vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Tässä EU on aivan keskeinen yhteisö.

On Suomen, Euroopan ja maailman etu, että otamme aktiivisen ja ennakkoluulottoman roolin osana Natoa.

Vihreät tavoittelee ydinaseetonta maailmaa. Tämän tavoitteen tärkeys korostuu entisestään nyt, kun Putin on rakentanut harhaisissa puheissaan ajatusta ydinasehyökkäyssateenvarjosta. Edessä voi olla vaarallinen kierre, jossa useampi maa hamuaa taata turvaansa ydinasein. Se tekee maailmasta vain entistä vaarallisemman paikan. Siksi kansainvälisen työn ydinaseiden rajoittamisen ja ydinaseriisunnan eteen pitää jatkua, vaikka sitä ei tietenkään voi yksipuolisesti toteuttaa.

Synkistä ajoista ja aiheista huolimatta on hienoa olla täällä Savon sydämessä juuri teidän kanssanne. Odotan jälleen kerran innolla sitä eloisaa keskustelua ja fiksuja päätöksiä, joita puoluevaltuusto – entinen puoluevaltuuskunta – aina kokoontuessaan tarjoaa.

Vaaleihin on aikaa reilut puoli vuotta. Samalla kun uurastamme eduskunnassa saadaksemme tästä hallituskaudesta kaiken irti, on aika virittää mieltä kampanjaan, vaalivoittoon ja tulevaan hallitusohjelmaan. Ilmastotavoitteista ei ole varaa tinkiä, suomalaisen luonnon arvo on vietävä osaksi kaikkea päätöksentekoa, talouden uudistusmiskyky on turvattava ja demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustettava. Ilman meitä nämä asiat ovat vaarassa – kestävän kehityksen tahti uhkaa hidastua tai jopa kääntyä kurjuutta kohti.

Toteutetaan yhdessä siis timanttinen vaalikampanja ja viedään Suomea valoisaan suuntaan myös seuraavalla vaalikaudella.

Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 20.9.2022.

Pöydillemme on jaettu tämän kauden viimeiset paksut keltaiset pumaskat, joissa linjataan, kuinka Suomen valtio varansa kerää ja käyttää vuonna 2023. Tämän kauden aikana poikkeuksellisuudesta on tullut normi; tämäkin budjetti on laadittu poikkeuksellisena ajankohtana. Pandemia alkaa olla väistynyt, mutta sen vaikutusten pitkä häntä painaa taloutta yhä. Nyt budjetin valmistelua on määrittänyt suurelta osin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka edellyttää meiltä panostuksia omaan turvallisuuteemme ja ukrainalaisten tueksi.

Ukrainaa ei saa unohtaa ja ukrainalaisia on tuettava heidän taistelussaan hirmutekoja vastaan ja vapauden puolesta. Pelissä on meidänkin tulevaisuutemme.

Oppositio on kritisoinut ja tulee kritisoimaan hallitusta velanotosta. Jaan itsekin huolen Suomen julkisen talouden kestävyydestä ja velasta. Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä. Se edellyttää sekä tulopohjan että menojen tarkastelua, työllisyyden vahvistamista, työperäistä maahanmuuttoa ja kestävän kasvun ja toimivan kilpailun turvaamista, sekä reipasta panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan. Mutta mitä velanottoon tulee, olen täysin varma, että mikä tahansa hallituspohja olisi ottanut roimasti velkaa koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan ravistellessa seurauksineen meitä ja maailmaa ympärillämme.

Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä.

Pääministeri Marin totesi Suomen elävän ikään kuin sotataloudessa. On perusteltua kuvailla tilannetta näin. Suomalaisia ei toki – pientä joukkoa vapaaehtoisia lukuunottamatta – taistele rintamalla, eikä meidän tarvitse suojautua siviilikohteiden raukkamaisilta pommituksilta. Sota ei ole Suomessa, mutta sota koskettaa meitäkin monin tavoin. Se määrittää taloutemme prioriteetteja nyt, se heijastuu suoraan julkiseen talouteen ja kotitalouksiin.

Suoraan sota heijastuu niin, että me vahvistamme puolustustamme, liitymme Natoon ja tuemme Ukrainaa, sekä sodan voittamisessa ja humanitaarisessä kriisissä että maansa jälleenrakentamisessa.

Merkittävin heijastevaikutus näkyy sähkölaskuissamme. Energian hinta on kivunnut korkealle, kun olemme aivan oikein katkoneet liian syväksi päästettyä riippuvuuttamme Venäjän tuontienergiasta. Hintojen nousun juurisyyhyn, energian niukkuuteen, on rajallisesti keinoja tarttua nopeasti, mutta hintojen helpottamiseksi sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki.

Nämä toimet ovat perusteltuja, jotta energian hinnat eivät johtaisi kohtuuttomuuksiin. Samalla on todettava, että ne ovat työkaluina hieman tylppiä, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon. Energian korkea hinta sitä kyllä toki tekee, mutta Suomesta löytyy monenlaisia sähkön käyttäjiä ja sähkösopimuksia. Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa. Tähän toivon hallituksen vielä etsivän – ja löytävän – keinoja. Sähkömarkkinoiden tarkoituksenmukaisesta toiminnasta näissä oloissa on huolehdittava myös.

Lopulta energiakriisi selätetään vain rakentamalla korvaavaa, päästötöntä energiaa. Tätä on nyt vauhditettava. Siksi vihreän siirtymän investointien ohituskaista tulee tarpeeseen. Vaikka energiapolitiikan fokus on ymmärrettävästi nyt seuraavassa talvessa, ei pidä unohtaa sitä, että siirtymä pois fossiilisista polttoaineista olisi väistämättä edessä joka tapauksessa, jotta ilmastonmuutos saadaan taltutettua ja riittävä energiaomavaraisuus turvattua.

Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Teollisen mittakaavan investointien ohella kotitalouksien tasolla, aika arkisilla hankinnoilla voidaan saada paljon aikaan. Jokainen energiatehokkuusremontti ja katolle asennettu aurinkopaneeli on nyt avuksi ja isänmaan etu. Siksi energiaomavaraisuuslainan eteneminen on sekin hieno asia – koko yhteiskuntaa hyödyttävien investointien toteutuminen ei saa jäädä rahoituksesta kiinni.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Energian hinta ajaa voimakasta inflaatiota, ja ostovoima huolettaa suomalaisia. Suomalaisten luottamus talouteen mataa synkissä luvuissa. Tilanne on vakava, ja siksi ostovoimaa tuetaan muun muassa varhaiskasvatusmaksuja alentamalla, työttömyysturvan,  toimeentulotuen ja opintorahan kohdennetuilla korotuksilla sekä lääkekaton indeksikorotuksen tekemättä jättämisellä. Erityisesti lapsiperheet on huomioitu toimenpiteissä. Myös ppiskelijoiden ateriatukea korotetaan 25 sentillä per ateria ja lisäksi kohdennetaan rahaa leipäjonoissa jaettavan ruoka-avun tukemiseen.Ulosoton suojaosan korotukseen tähtäävä kokeilu on sekin tärkeä.

Joukkoliikenteen tukeminen on perusteltua sekä ostovoimaan että energiakriisiin tarttumiseksi. Joukkoliikenne säästää energiaa, tilaa ja koko yhteiskunnan euroja, ja on välttämätöntä huolehtia sen edullisuudesta ja saavutettavuudesta koronan aiheuttaman iskun jälkeen. Linjatun veroalen tehokas kohdentuminen pitää toki varmistaa.

On ylipäänsä Suomen talouden kannalta aivan kriittistä huolehtia kasvukaupunkien ja kaupunkiseutujen elinvoimasta samalla kun vastataan energian hinnasta pahemmin kärsivien haja-asutusalueiden huoliin ja maatalouden kannattavuuskriisiin. Koko Suomen etu kattaa sekä kaupungit että maaseudun.

Akuuttien kriisien ohella meitä koettelevat vaaralliset globaalit, hiipivät kriisit. Toinen näistä on ilmastonmuutos, toinen luontokato. Mikäli taloutta ei saada ympäristön kannalta kestäviin raameihin, koko talouden ja kaiken hyvinvoinnin pohja romahtaa lopulta. Talous ei ole pitkään vauras, jos luonto köyhtyy. Vaikka haasteet ovat globaaleja, niitä pitää ratkoa myös paikallisesti – erityisesti luonnon suhteen on hyvä muistaa, että suomalaista luontoa voidaan suojella vain Suomessa. Siksi on hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

 On hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

Tämä budjetti vastaa vaikeaan aikaan kattavasti. Vihreille tärkeää on, että ajan haasteisiin tartutaan, että arki turvataan kaikille, ja että se tehdään kulkematta ojasta allikkoon, kestävää tulevaisuutta rakentaen: ihmisistä, luonnosta, taloudesta ja ilmastosta huolehtien, turvallisuudesta tinkimättä.

(Puheenvuoro vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Turussa 26.8.2022.)

Suomessa on varaa kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa reippaasti. Nykytason voisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä, kaksikymmenkertaistaa 2030 mennessä, ja vuonna 2035 aurinkosähkön tuotantotavoitteena tulisi olla 10 TWh.

Käsillä on energiakriisi, jonka juurisyynä on kestävän energian absoluuttinen niukkuus. Onkin välttämätöntä lisätä uuden, päästöttömän sähkön tuotantoa nopeasti ja kaikin tavoin. Se on energian säästeliään käytön ohella lopulta ainoa keino painaa energian ja sähkön hinta kestävästi alas. 

Suomessa rakennetaan nyt nopealla tahdilla tuulivoimaa, ja olemme vihdoin saamassa Olkiluodon uuden ydinvoimalan säännöllisen tuotannon käyntiin. Tuuli- ja ydinvoiman rinnalla päästötöntä sähköä olisi tarjolla nykyistä paljon enemmän auringosta. Aurinkoenergian hyödyntäminen on Suomessa vielä lapsenkengissään, vaikka potentiaalia olisi merkittävästi. Viime vuonna aurinkosähköä tuotettiin Suomessa 0,3 TWh. Suunta on kasvava, mutta määrä edelleen aivan liian pieni.

Saksa ei ole se maa, jonka energiapolitiikasta yleisesti kannattaa ottaa oppia, mutta tässä kohtaa on hyvä suunnata katse vertailun vuoksi sinne. Suomi on pinta-alaltaan liki Saksan kokoinen maa, mutta Suomessa tuotettu aurinkosähkö alle prosentti Saksan aurinkosähköstä. Kyllä, Saksa on etelämpänä, mutta Suomi ei ole satakertaisesti Saksaa pimeämpi maa. Etelä-Suomen vuotuinen kokonaissäteilyn määrä on itse asiassa lähes samaa suuruusluokkaa kuin Pohjois-Saksassa. Toki jakauma vuoden aikana on täällä toisenlainen.

Sähköä tarvitaan kesäisinkin, kuten nyt nähdyt hurjat sähkön hinnat osoittavat.

Aurinkoa on tarjolla kesällä reippaasti, talvella niukasti. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia: tuulivoiman vuotuinen tuotanto kun vuorostaan laskee kesäisin. Aurinkosähkö sopisi siis mainiosti tasapainottamaan tuulivoiman tuotannon vaihtelua vuositasolla. Ja sähköä tarvitaan kesäisinkin, kuten nyt nähdyt hurjat sähkön hinnat osoittavat. Tälläkin hetkellä jokainen kattopaneelin jauhama kilowattitunti on koko isänmaan etu, ei vain omistajansa. Kuumenevat kesät ja helleaallot myös kasvattavat kesäistä sähkön tarvetta ilmastoinnin ja viilennyksen takia.

Me vihreät haluamme tähän maahan lisää aurinkovoimaa ja vauhdilla. Haluamme vähintään kymmenkertaistaa aurinkosähkön tuotannon vuoteen 2025 mennessä, ja kaksikymmenkertaistaa sen vuoteen 2030 mennessä. Vuodelle 2035 sopivan pyöreä ja rohkea tavoite on 10 TWh.

Tavoite edellyttää sekä hajautettua pientuotantoa että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Tarvitaan siis sekä katot täyteen paneeleja että suuria aurinkopuistoja. Tähän on täällä erinomaiset edellytykset: kotien, varastojen ja maatilojen kattoja riittää, ja esimerkiksi poistuville turvetuotantoalueille sopii paneeleja.

Pientuotanto kasvaakin nyt Suomessa jo huimaa kyytiä. Silti vauhtia on varaa kasvattaa, ja ennen kaikkea on huolehdittava siitä, ettei se hyydy tai pullonkauloja muodostu. Tähän esitämme useita keinoja.

Ensinnäkin, vihreiden esittämä ja hallituksen valmistelema energiaomavaraisuuslaina on saatava pian käyttöön. Aurinkopaneelit ovat investointi, joka kyllä maksaa itsensä takaisin. On tärkeää, ettei rahoituksesta muodostu estettä kannattaville, koko yhteiskuntaa hyödyttäville investoinneille. Juuri tässä vihreiden puskema, nyt valmisteluun edennyt energiaomavaraisuuslaina avittaa. 

Aurinkosähkön pientuotantoa on syytä edistää myös verotuksen keinoin. EU-sääntely mahdollistaa arvonlisäveron pudottamisen nollaan aurinkopaneelien myynnistä ja asennuksesta. Energiaremonttien kotitalousvähennyksen korottaminen olisi myös keino buustata asennuksia. ARA myöntää jo nyt energiatehokkuusremonttitukia, mutta toiminta kärsii pitkistä jonoista. Lisäresursointi ja tehostaminen maksaisivat itsensä takaisin.

Kotitalouksien ja taloyhtiöiden lisäksi liiketilat, varastot ja maatilat tarjoavat paljon kattopinta-alaa aurinkopaneeleille. Näiden edistämiseksi valmisteverovapauden tuotantoraja on nostettava 800 MWh:sta 2000 MWh:iin. Tätä on esittänyt myös Kaupan liitto.

Aurinkopaneelien asennuksen kustannuksista merkittävä osa voi syntyä jälkiasennuksen vaatimista muutos- ja lisätöistä talotekniikkaan ja kattoihin. Jotta tämä ei hidasta asennuksia tulevaisuudessa, on uusiin rakennuksiin määriteltävä tarkoituksenmukainen velvoite aurinkopaneeliasennusvalmiuteen tai suoraan paneeleihin, samaan tapaan kuin kiinteistöjä nyt velvoitetaan sähköautojen latausvalmiuteen. Lisäksi kuntia on rohkaistava kaavoituksessa ja rakentamisen ohjaamisessa aurinkoenergian pientuotannon vauhdikkaaseen lisäämiseen ja sen edellytysten parantamiseen.

Yksi houkutteleva kohde ovat käytöstä poistuneet ja poistuvat turvetuotantoalueet.

Hajautetun pientuotannon ohella tarvitaan teollisen mittakaavan aurinkopuistoja, joita Suomessa on vielä varsin vähän. Laakeassa ja laajassa maassa on tarjolla erinomaisia mahdollisuuksia. Yksi houkutteleva kohde ovat käytöstä poistuneet ja poistuvat turvetuotantoalueet. Päästöjä hillitsevä vedenpinnan nosto sopii hyvin yhteen paneeliasennusten kanssa, jolloin tilanne on suorastaan win-win. Teollisen mittakaavan tuotantoon saisi vauhtia nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla kiinteistöverotuksella: mikäli kunnilla olisi mahdollisuus määrittää erilaisille voimaloille eriäviä kiinteistöverotasoja, tulisivat useammat tuotantoalueet houkutteleviksi. Tämän ei sinänsä pitäisi sotkea teknologianeutraalia yleisperiaatetta, sillä tuuli- ja aurinkovoiman potentiaalisimmat alueet eivät pääsääntöisesti kilpaile suoraan keskenään. Jo nyt nähdään, että energiantuotannon kiinteistöverot ovat kasvavan tärkeä tulonlähde kunnille.

Haitatonta tapaa tuottaa energiaa ei tietenkään ole, ja aurinkovoima vaatii suhteellisen paljon pinta-alaa suhteessa tuotettuun energiaan. Luonnon monimuotoisuuden suojelu on huomioitava tarkkaan aurinkovoiman laajentuessa, eikä esimerkiksi metsää ole yleisesti perusteltua kaataa aurinkopaneelien tieltä.

Aurinkoenergian vauhdittaminen edellyttää myös osaavaa työvoimaa, jonka puute hidastaa asennuksia jo nyt – tilauksista asennuksiin on useiden kuukausien viive tällä hetkellä. Pulaa on niin suunnittelijoista kuin katto- ja sähköasentajistakin. Täydennys- ja muuntokoulutuksia on kehitettävä ja lisättävä, jotta yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa.  Koulutettuja käsipareja on myös hyödynnettävä fiksummin ja suoraviivaistettava asentajien sertifiointia. Asentajakelpoisuus tulisi liittää suoraan automaattiseksi osaksi ammattikoulutusta.

Aurinkoenergian vauhdittaminen edellyttää myös osaavaa työvoimaa, jonka puute hidastaa asennuksia jo nyt. Koulutusta on kehitettävä ja lisättävä, jotta yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa.

Nyt asennuksia hidastaa myös pula komponenteista. Mitä aurinkoenergian teknologiaan tulee, Eurooppa on aivan liian riippuvainen Kiinasta. Suomen onkin voimakkaasti ajettava toimia aurinkopaneelien ja niiden vaatimien raaka-aineiden tuotantokapasiteetin nopeaksi kasvattamiseksi Euroopassa osana huoltovarmaa, vastuullista ja kestävää teollisuuspolitiikkaa.

Haluamme siis nähdä paljon lisää aurinkopaneeleja pitkin Suomen kattoja seuraavina vuosina. Ratkaiseeko aurinkosähkö siis käsillä olevan energiakriisin? Ei tietenkään, ei pelkästään. Vaikka saavuttaisimme tavoitteemme, tuottaa aurinkosähkö vain murto-osan tämän maan energiasta. Se on silti tärkeä lisä ja apu kestävän, omavaraisen ja huoltovarman energiatalouden rakentamisessa. Panostukset aurinkoenergian vauhdittamiseen eivät luonnollisesti sulje pois sitä, että nyt on panostettava voimalla energiansäästöön, energiatehokkuuteen ja aivan kaiken päästöttömän, kestävän energian tuotantoon. 

Vaikka uusi tuuli- ja ydinvoima ovat tulevaisuudessakin tärkeimmässä roolissa, meidän kannattaa ottaa lähitähdestämme ilo irti.

Vaikka uusi tuuli- ja ydinvoima ovat tulevaisuudessakin tärkeimmässä roolissa, meidän kannattaa ottaa lähitähdestämme ilo irti.

Juuri nyt energiatilanne on vaikea, mutta tulevaisuus on erittäin valoisa – kunhan siitä rakennetaan sellainen, ajoissa ja viivyttelemättä. Sen me vihreät haluamme tehdä.

Aurinko ei aina Suomessa paista, mutta siitä kannattaa ottaa sähköä irti silloin, kun paistaa. (Kuva: Jeremy Bezanger / Unsplash)

Tervehdys kesäinen vihreä eduskuntaryhmä ja kokousta seuraavat toimittajat ja muut,

Ilo nähdä teitä kaikkea kesätauon jälkeen. Meidän porukka on selkeästi iskussa syksyä varten. Paljon työtä odottaakin, kun edessä on tämän kauden viimeinen kaarre ja loppusuora, jonka aikana on vietävä maaliin iso liuta tärkeitä hallituksen esityksiä ja leivottava ajan haasteisiin kestävästi vastaava budjetti. 

Me emme mene syksyyn ja siitä vaaliuurnia kohti helpoilla lupauksilla tai löysillä heitoilla. Käsillä on aidosti vaikeat ajat ja monimutkaisia haasteita ainakin energian, talouden, hoivapalveluiden, nuorten, maatalouden, hyvinvoinnin, päästöjen ja nielujen ja luonnon tilan kanssa. Samaan aikaan turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa huomiota ja valppautta. 

 Päätöksenteko kysyy nyt lämmintä sydäntä ja kylmää päätä, hyvää analyysiä ja kykyä valita ne toimet, jotka auttavat tehokkaimmin tässä hetkessä ja jotka samalla rakentavat valoisampaa, parempaa tulevaisuutta. Toimia, jotka oikeasti toimivat. Juuri tässä me olemme hyviä. Me haluamme tehdä kestävää ja pitkäjänteistä politiikkaa. Sen mittarina eivät ole gallupit, vaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, aidot askeleet päästöttömään yhteiskuntaan. Jos meillä onkin kiire, se ei johdu siitä, että vaalit ovat tulossa, vaan siitä, että maailma on tulessa.

Jos meillä onkin kiire, se ei johdu siitä, että vaalit ovat tulossa, vaan siitä, että maailma on tulessa.

Eipä sillä, meidän tavoitteillamme on kyllä laajaa kaikupohjaa suomalaisten parissa. Kyselyt kertovat, että suomalaiset haluavat suojella luontoa ja varjella metsien hiilinieluja, nähdä ja tehdä ilmastotoimia, pitää huolta heikommista ja elää turvallisessa Suomessa, joka ei käänny sisäänpäin vaan on osa Eurooppaa ja länttä, ja toimii sen mukaisesti. 

Vaikka tämä eduskuntakausi on ensimmäiseni, rohkenen sanoa että se on ollut historiallisellakin perspektiivillä poikkeuksellinen. Konkarimme Satu Hassi on rinnastanut tämän eduskuntakauden siihen, jonka aikana Neuvostoliitto hajosi ja Suomi liittyi EU:hun. Meitä nyt vallassa olevia ja päätöksiämme punnitaan vielä tarkkaan tulevaisuuden historiantutkijoiden toimesta. Eikä ole mitään takeita siitä, etteikö kuohuja, mullistuksia ja haasteita riittäisi vielä koko loppukaudeksi, enemminkin päinvastoin. 

Olen todella ylpeä tästä ryhmästä, joka on kantanut vastuunsa hienosti tällaisen ajan läpi. Tähän asti kuljetun kolmen vuoden perusteella olen varma, että saan olla vielä ylpeämpi kauden päättyessä.

Euroopassa on käsillä energiapula, tai oikeammin energiakrapula, seurausta halvasta venäläisestä fossiilienergiasta, johon ehdittiin luoda aivan liian syvä riippuvuus varoituksista huolimatta. Vuosien ja vuosikymmenien aikana kaivetusta kuopasta ei nousta viikoissa ylös. Siksi sähkö, lämpö ja liikennepolttoaineet ovat nyt kalliita. Taikatemppua tilanteeseen ei ole: tärkein toimi on energian säästö samalla kun vauhditetaan korvaavan, kestävän energian rakentamista. Energiansäästössä tarvitaan kaikkia mukaan. Hinta ohjaa jo itsessään, mutta tässä kannattaa hyödyntää luoviakin ajatuksia – esimerkiksi LUT-yliopiston professori Samuli Honkapuron ehdottama liikennevalomalli sähkön hinnasta tiedottamiseen kuluttajille on kiinnostava.

Vuosien ja vuosikymmenien aikana kaivetusta kuopasta ei nousta viikoissa ylös. Siksi sähkö, lämpö ja liikennepolttoaineet ovat nyt kalliita.

Kovien hintojen karuihin vaikutuksiin puututaan parhaiten kohdennetuin täsmätoimin: me olemme esittäneet esimerkiksi energiarahaa, joukkoliikenteen tukea ja energiaomavaraisuuslainoja. Erityisesti on tuettava heitä, joiden elinkustannuksista arjen välttämätön energia haukkaa suurimman osan. Sähkön kova hinta koettelee tietysti hyvin laajasti. Erilaisia ideoita ja ajatuksia on tilanteeseen heitelty runsaasti eri riveistä. Olen ollut huomaavinani, että meidän linjamme kohdennetuista tuista ja kannustimista nauttii myös ekonomistien parissa suosiota. Ainakaan nyt ei ole aika vesittää päästökauppaa tai luoda kannusteita kasvavalle energian käytölle.

Liian pitkään jatkunut riippuvuus fossiilienergiasta näkyy nyt paitsi hinnoissa, myös luonnossa. Vuosikymmeniä ilmakehään pumpattu hiili lämmittää tätä planeettaa vaarallisesti. Tänä kesänä poikkeuksellinen kuivuus on tyrehdyttänyt jokia ja kuivattanut vesiä, rampauttaen paikoin jokiliikenteen ja nostaen esiin satoja vuosia vanhoja nälkäkiviä, muinaisen kivimonumentin, dinosaurusten jalanjälkiä ja jopa natsien sukellusveneen. Tällaisen soisi herättävän laittamaan vauhtia päästövähennyksiin. 

Ilmastonmuutosta on silti vaarallista typistää yksittäisiin ääritilanteisiin tai ennätyksiin, erityisesti jos se johtaa poukkoilevaan politiikkaan. Ilmakehään kasautuneet kasvihuonekaasut lämmittävät planeettaa vääjäämättömästi ja tuhoisasti. Muutos saa monenlaisia kasvoja eri puolilla ja eri aikajänteillä, ja aiheuttaa vaikeasti arvioitavia vaikutuksia talouksille ja yhteiskunnille, jotka on rakennettu toisenlaiseen, vakaampaan ilmastoon. Meidän on yksinkertaisesti pakko saada päästöille stoppi, ja tässä urakassa Suomen on kannettava vastuunsa.

Ilmastonmuutoksen rinnalla maailmaa muokkaa luontokato. Meille rakas suomalainen luontokin köyhtyy. Lajirikkaudella ja terveillä ekosysteemeillä on arvo itsessään, mutta olemme niistä myös erittäin ja osin arvaamattoman riippuvaisia. 

Lajirikkaudella ja terveillä ekosysteemeillä on arvo itsessään, mutta olemme niistä myös erittäin ja osin arvaamattoman riippuvaisia.

Suomessa ilmasto- ja luontopolitiikka kietoutuvat erityisesti yhteen metsissä, joilla on myös suuri taloudellinen merkitys. Metsien rooli hiilen nieluina ja varastona on turvattava samalla kun niitä hyödynnetään raaka-aineena. On ilmaston, kansantalouden ja luonnon etu – ja nähtävästi myös suomalaisten enemmistön toive – että tulevaisuudessa metsiä hakataan vähemmän, ja hakattu puu saa arvokkaampaa käyttöä. Tässä keskustelussa on noustava poteroista ja etsittävä ratkaisuita. Metsänomistajille on luotava kannustimet luonnon ja nielujen varjeluun, ja valtion metsänomistajana toimittava pitkäjänteisyys ja kestävyys johtotähtinään.

Myös Suomen talouden kestävyys herättää huolta. Tämä hallitus on kiistatta ottanut roimasti velkaa. Olen satavarma, että niin olisi tehnyt mikä tahansa muukin hallituskokoonpano vastaavassa tilanteessa. Yksittäisten vuosien perusteltua velanottoa ratkaisevampaa ovat talouden peruselementit: rakenteelliset, jatkuvat menot, veropohja, tuottavuuskehitys, työllisyys, toimivat työmarkkinat ja työvoiman saatavuus. Tässä yhtälössä ainakin panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, työperäinen maahanmuutto ja kustannustehokkuus julkisen sektorin toiminnassa ovat tarpeen, samoin yritysten ja yrittäjyyden edellytyksistä huolehtiminen, jossa myös kilpailupolitiikan vahvistaminen auttaa.

Eilen vietettiin Ukrainan itsenäisyyspäivää, jo puoli vuotta jatkuneen Venäjän hyökkäyssodan keskellä. Koko Eurooppa on kiitollisuudenvelassa ukrainalaisille heidän rohkeudestaan ja valtavista uhrauksistaan. Tämäkin sota loppuu joskus. Pidetään huolta, että se loppuu itsenäisen ja vapaan Ukrainan voittoon ja kukoistukseen. Meidän linjamme on selvä: Ukrainaa on tuettava kaikin tavoin, emmekä saa turtua tai unohtaa, mistä on kyse.

Samalla kun tuemme Ukrainaa, rakennamme jatkossa entistä turvallisempaa ja vakaampaa Eurooppaa osana Natoa.

Samalla kun tuemme Ukrainaa, rakennamme jatkossa entistä turvallisempaa ja vakaampaa Eurooppaa osana Natoa. Suomen roolia Natossa pitää määrittää se, miten parhaiten tuotamme turvaa itsellemme, liittolaisillemme ja koko maanosalle. Tässä pragmaattinen ja aktiivinen linja on nihkeää kansainvälisen roolin karsastusta paljon parempi ja vastuullisempi. Sisäpoliittinen huutokauppa taasen sopii puolustuksen tarpeisiin huonosti. 

Tänään puolestaan vietetään Itämeripäivää. Siitä ja vihreistä ratkaisuista kuulemme myöhemmin lisää. 

Huolien, mörköilyn ja synkkyyden maalaamisen vastapainoksi haluan muistuttaa, että meillä on kaikkiin haasteisiin ratkaisuja ja valmiutta niihin. Meillä on vahva demokratia, osaamista ja sisua, ja meillä pitää olla myös poliittista tahtoa ja rohkeutta. Kestävä, hyvä tulevaisuus on ihan mahdollinen, se pitää vain rakentaa. Valmista ei tule vielä vaaleihin mennessä, mutta askelia sitä kohti pitää ottaa kiihtyvään tahtiin. Se on meidän duunimme eduskunnassa ja sen valiokunnissa.

Kiitos kun saan tehdä sitä työtä osana tätä porukkaa!

Kestävän energian valtava tarve alleviivaa ydinvoiman merkitystä. Onneksi ydinvoiman ei tarvitse olla kallista, ja pienydinvoiman läpimurto on vain ajan kysymys. 

Vierailin kesällä maineikkaassa Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa Yhdysvalloissa ydinvoiman tulevaisuutta käsitelleellä Nuclear Energy in a Low-Carbon Future -intensiivikurssilla. Olin paikalla kutsuttuna luennoimassa Suomesta ydinvoimamaana ja ydinvoiman merkityksestä osana ilmastotavoitteiden saavuttamista. Suomi on kiinnostava maa tässä aiheesta monestakin syystä. Suomi on yksi harvoista länsimaista, joissa on rakennettu ydinvoimaa 2010-luvulla ja Olkiluoto 3 on juuri valmistunut. Ydinjätteen huolellinen loppusijoitus on täällä etenemässä käytäntöön ensimmäisenä maailmassa vielä tällä vuosikymmenellä. Kiinnostavaa on myös vakava mielenkiinto sarjatuotettua pienydinvoimaa ja sen kaukolämpökäyttöä kohtaan, samoin ydinvoiman korkeat kannatusluvut ja poliittinen myötätuuli – vihreät mukaan lukien.

Suomi on kiinnostava ydinvoimamaa.

Kurssi tarjosi samalla erinomaisen mahdollisuuden kuunnella muiden, todella kovatasoisten asiantuntijoiden, puheenvuoroja ja katsauksia muun muassa globaalista energiataloudesta, ydinvoiman teknologisista ja kaupallisista näkymistä ja kansainvälisestä ydinturvallisuudesta. Kurssin luennoista ja sen yhteydessä käydyistä keskusteluista tarttui matkaan monenlaista tietoa ja uusia kontakteja. 

1. Puhtaan energian tarve on valtava, ja sitä on käytännössä mahdoton kattaa ilman ydinvoimaa

Globaalista primäärienergian tarpeesta katetaan fossiilienergialla yhä noin 80 %. Itse asiassa fossiilienergian osuus on nyt sama kuin kolmekymmentä vuotta sitten, ja samalla absoluuttinen energiantarve on kasvanut yli kahdella kolmasosalla. Valitettavasti sinänsä erittäin tärkeät energiansäästö ja energiatehokkuus eivät yksinään riitä tarpeen taittamiseen, sillä jo globaalin köyhyyden poisto edellyttää energiaa. Nykyinen massiivinen määrä fossiilienergiaa pitää siksi korvata päästöttömällä energialla, jotta meillä on toivoa hillitä ilmastonmuutos siedettäviin puitteisiin. 

Biomassaa riittää energiaksi vain melko rajallisesti ilman, että haitat luonnon monimuotoisuudelle, ruokaturvalle, muille materiaalitarpeille ja lopulta ilmastollekin käyvät liian suuriksi. Vesivoimaakaan eivät planeetan virtavedet enää suuria määriä lisää vedä, paine on enemmänkin patojen purkamiseen ja laitosten varastointiroolin kasvattaminen.

Tuuli- ja aurinkovoima ovat erinomaisia tapoja tuottaa energiaa. Niitä rakennetaan nyt vauhdilla, ja ne saattavat lopulta olla kaikkein suurimmassa roolissa energiaurakan selättämisessä. Niiden haasteena on kuitenkin vaihtelevuus, jonka tasaaminen edellyttää säätövoimaa, varastoja, siirtoyhteyksiä ja joustoja sitä enemmän, mitä suurempi niiden osuus on. Tämä lisää raaka-aineiden ja infran tarvetta kokonaisuudessaan, ja riskinä on kannustin nojata fossiilienergiaan säätövoimana. Tämä riski ei ole teoreettinen, vaan siitä on nähty jo esimerkkejä.

Kestävän tulevaisuuden väistämätön edellytys on se, että meillä on käytössä riittävästi puhdasta energiaa.

Toinen tuulen ja auringon haaste on matalahko energiatiheys, joka heijastuu myös maankäytön tarpeisiin. Maankäyttö saattaakin muodostua näiden tuotantomuotojen hidasteeksi yllättävän nopeasti. 

Esimerkiksi konsulttiyhtiö LucidCatalyst on arvioinut Yhdysvalloissa tuulivoiman arvioitua tarvetta suhteessa sen ja siirtoyhteyksien vaatimaan maankäyttöön ja todellisuudessa käytettävissä olevaan vapaaseen maa-alaan huolestuttavin tuloksin. Todellinen maankäyttö ja sen käytännön rajoitteet tulisikin huomioida nykyistä paremmin energiaskenaarioita mallintaessa ja politiikkaa linjatessa. Haaste alleviivaa myös paikallisen hyväksyttävyyden tarvetta. Suomen kuntien laariin satava kiinteistöverotus on tässä hyvä malli. Maankäyttö liittyy tietysti ydinvoimaankin, mutta ydinvoiman vaatima absoluuttinen maa-ala on itse asiassa erittäinn pieni, useita kertaluokkia tuulta ja aurinkoa pienempi, suuren energiatiheyden takia. 

Ydinvoiman etuja ovat myös tasainen energiantuotanto, suurempi riippumattomuus maantieteellisestä sijainnista ja kyky tuottaa korkeita lämpötiloja esimerkiksi teollisuusprosessien tarpeisiin.

Kestävän tulevaisuuden väistämätön edellytys on siis se, että meillä on käytössä riittävästi puhdasta energiaa. On tärkeää pitää kaikki työkalut pakissa mukana, ja hyödyntää niitä niiden vahvuuksien ja heikkouksien mukaisesti.

2. Pienydinvoima tulee väistämättä

Sarjatuotettu pienydinvoima (small modular reactor – SMR) on noussut viime vuosina kuumaksi aiheeksi energiapolitiikassa. Vaikka pöhinä on kovaa, ei termistöstä ole yksimielisyyttä. Yleisesti sarjatuotetun tai modulaarisen pienydinvoiman voi todeta käsittävän reaktorit, joiden teho voi olla jotain kymmenistä megawateista useisiin satoihin, ja jotka on määrä valmistaa kuljetettavina tai paikalla koottavina laitteina, siinä missä perinteinen ydinvoima rinnastuu enemmän suuren tehtaan paikalla rakentamiseen. Reaktoreiden toimintaperiaate ja suunnitellut käyttökohteet vaihtelevat, mutta sähkön lisäksi korkeat lämpötilat ovat houkutteleva lopputuote teollisuudelle tai kaukolämpötoimijoille. Pieni koko tuo pääsääntöisesti myös turvaa, sillä pienemmän reaktorin pienempi lämpö- ja polttoainemäärä on ongelmatilanteissa helpompi hallita.

Kaupallisia pienvoimaloita odotetaan yhä markkinoille. Pieniä reaktoreita löytyy toki maailmalta jo paljon tutkimus- ja sotilaskäytössä. Kaupallisessa käytössä ei silti ole kyse mistään kaukaisen tulevaisuuden propellipääpuuhista. Ennen vuotta 2030 tai sen hujakoilla markkinoille tähtääviä, vakavasti otettavia hankkeita löytyy muun muassa Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Kanadasta, Ranskasta ja Argentiinasta, ja lisäksi esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja täällä meilläkin tehdään kehitystyötä tosissaan. Virossa, Tsekeissä ja Puolassa yhdistyvät kova tarve ja kiinnostusta edetä nopeastikin. Kiinassa ja Venäjällä ahkeroidaan myös, mutta jälkimmäisen kyky saada kummoista aikaan lienee pakotteiden kourissa heikko, ja kiinalaisen teknologian varaan ei tätä osa-aluetta kannata jättää.

Vakavia hankkeita, momentumia, kiinnostusta ja rahoitusta on nyt niin paljon, että pienydinvoimaa on tulossa markkinoille varmasti.

Erilaisia hankkeita on iso kirjo, eivätkä ne kaikki varmasti mene maaliin. Momentumia, kiinnostusta ja rahoitusta on kuitenkin jo nyt niin paljon, että jotkut menevät. Ennen pitkää ala varmaankin konsolidoituu kouralliseen tarkoituksenmukaisimpia teknologioita. Monien hankkeiden aikatauluarviot ovat varsin rohkeita, ja viivästyksiä lienee luvassa. Samaan aikaan nyt on kuitenkin käynnissä energiakriisi, jonka olisi syytä laittaa lännessä uusi vaihde silmään puhtaan energian rakentamisessa. Painetta nopeuttamiseen siis on.

Vaikka pieni on kaunista, pienydinvoima tuskin tekee perinteisistä, suurista laitoksista tarpeettomia. Skaalaedut ovat yhä olemassa, ja myös suuria laitoksia voidaan rakentaa nopeammin ja kustannustehokkaammin sarjassa. Tästä on historiassa näyttöjä esimerkiksi Ruotsista ja Ranskasta, ja tuoreeltaan myös Arabiemiraateista korealaisella teknologialla.

Suomella on hyvät edellytykset olla pienydinvoimassa kärkijoukoissa ja hyötyä siitä teknologian ja osaamisen viejänä. Tämä kuitenkin edellyttää tahtoa ja kykyä edetä samaan aikaan sekä säädös- että projektirintamalla. Ydinenergialain päivittäminen on tarpeen ja tehtävä mahdollisimman nopeasti. Samalla olisi hienoa nähdä rakennusprojektin käynnistyvän jo nykylain puitteissa. Käytännön tekeminen olisi hyvä saada käyntiin pian. Muuten riskinä on, että juna ehtii jo jättää aseman ja täällä jäädään tilausjonon hännille odottelemaan.

3. Ydinvoiman ei tarvitse olla kallista

Ydinvoiman hidasteena, jopa esteenä, pidetään usein kallista hintaa. Onkin totta, että moni ydinvoimaprojekti tällä vuosituhannella on venynyt ja ylittänyt budjettinsa, ja että ydinvoiman rakentaminen on pääomavaltaista puuhaa, joka edellyttää kykyä kasata satojen miljoonien tai miljardiluokan rahoitusta. Noin 70 % kustannuksista syntyy rakentamisesta. Erityisen kallista on tyyppinsä ensimmäisen voimalaitoksen rakentaminen tai uudelle laitospaikalle rakentaminen.

Ydinvoiman rakentamiskustannuksia nostaa lännessä se, että rakentaminen hyytyi 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Osaaminen pääsi happanemaan ja tuotantoketjut kuihtuivat, ja 2000-luvulla on jouduttu ikään kuin käynnistelemään konetta uudestaan. Ydinvoiman kalleus ja kallistuminen ei kuitenkaan ole mikään väistämätön vakio, vaan oppimiskäyrät ja skaalaedut pätevät siihenkin, kuten historia on osoittanut. Oppiminen pätee paitsi rakentamiseen, myös sääntelyyn. Kun Ranskassa aikanaan rakennettiin yli 50 uutta reaktoria parissakymmenessä vuodessa, luvitus muodostui rutiiniksi. 

Ydinvoimalle povattiin uutta tulemista lännessä 2000-luvun alkupuolella. Se kuitenkin hyytyi hinnan takia. Vaikka tämä osui ajallisesti yksiin tuuli- ja aurinkovoiman kustannusten nopean laskun kanssa, paljon merkittävämpää yhtälössä oli halpa kaasu, jonka ajurina toimi erityisesti Yhdysvaltojen liuskekaasubuumi. Odotetun ydinvoimarenessanssin hyytyminen olikin ilmastolle myrkkyä ja käytännössä hiilipäästöjen alihinnoittelun seurausta.

Ydinvoimarenessanssin hyytyminen oli ilmastolle myrkkyä ja käytännössä hiilipäästöjen alihinnoittelun seurausta.

Vaihteleva uusiutuva on kiistatta kustannustasoltaan erittäin houkuttelevaa. Jos nyt haluaa tuottaa megawattitunnin lisäsähköä valmiiseen verkkoon mahdollisimman edullisesti, kannattaa rakentaa paikasta riippuen joko tuuli- tai aurinkovoimaa. Yllä mainituista vaihtelevuudesta, maankäytöstä ja raaka-ainetarpeesta johtuen näillä yksistään ei päästä maaliin ilmastonmuutoksen, luontokadon ja köyhyyden torjunnassa. Siksi tällainen kapea näkökulma ontuu, ja vaihtelevan uusiutuvan kasvavan osuuden järjestelmätason kustannukset jäävät edelleen usein vähälle huomiolle.

Ydinvoiman absoluuttinen tai suhteellinen kalleus ei siis ole vääjäämätöntä, vaan siihen voidaan ja pitää vaikuttaa politiikalla. Joka tapauksessa ydinvoiman hinta pitää suhteuttaa vaihtoehtoihin. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja luontokadon pysäyttämisen epäonnistuminen tulee varmasti kalliimmaksi, ja se on paljon vaikeampaa tai kenties mahdotonta ilman ydinvoimaa osana palettia.

Ydinturvallisuudesta huolehdittava

Edellytys ydinvoiman kasvulle tulevaisuudessa on tietysti turvallisuus. Ydinturvallisuus nouseekin ydinvoiman yhteydessä usein nopeasti keskustelun aiheeksi. Aihetta käsiteltiin myös kurssilla kattavasti. Tilastojen valossa ydinvoima on ja on ollut erittäin turvallinen tapa tuottaa energiaa ympäristölle ja terveydelle. Korkea-aktiivisten aineiden kanssa puljaaminen edellyttää silti huolellisuutta ja tarkkaa sääntelyä ja valvontaa. Globaaliin energiahaasteeseen vastaaminen tarkoittaa sitä, että näemme myös uusia ydinvoimaa hyödyttäviä maita, ja onkin tärkeää, että valvontarakenteet skaalautuvat käytön mukana. 

Tilastojen valossa ydinvoima on ja on ollut erittäin turvallinen tapa tuottaa energiaa.

Valitettavasti kaikki toimijat eivät ole hyväntahtoisia, ja juuri nyt Venäjä toimii täysin vastuuttomasti ja häikäilemättömästi Zaporižžjan ydinvoimalan alueella Ukrainassa. Se herättää ymmärrettävästi huolta ja pelkoakin. Kun aiheena on säteily, nousee usein aika raflaavia otsikoita. Paras tieto löytyy Suomessa Säteilyturvakeskukselta, jonka sivuilta löytyy hyvä yleiskatsaus tilanteeseen ja tämä toteamus: “Mikään Ukrainassa radioaktiivisiin materiaaleihin tai ydinvoimalaitoksiin liittyvä onnettomuus tai vahingonteko ei voi myöskään aiheuttaa tilannetta, jonka takia Suomessa tarvitsisi suojautua säteilyltä.”

Oma aiheensa turvallisuuden näkökulmasta on ydinjäte, jonka loppusijoittamisessa Suomi on kiistaton edelläkävijä. Täältä kannattaa hakea oppia paitsi tekniikasta, myös siitä, miten paikallisesta hyväksyttävyydestä huolehditaan.

Lopuksi

Käsillä on eurooppalainen energiakriisi ja globaali ilmastokriisi, ja samalla luontokato etenee edelleen meillä ja maailmalla. Kestävän energiatalouden rakentaminen on täysin välttämätön edellytys näiden haasteiden ratkaisemiseen. Ydinvoima ei ole vanhentunutta, hidasta, kallista tai vaarallista, vaan tärkeä osa energiatulevaisuutta. On tehtävä politiikkaa, joka ei tuki tätä tulevaisuutta, vaan huolehtii ydinvoiman edellytyksistä ja turvallisuudesta osana kestävää energiapalettia. Tämä on myös vihreiden linja puolueen nykyisessä poliittisessa ohjelmassa.

Piipahdus maailman ehkä kovimman tekniikan alan yliopiston kampukselle oli teekkarille varsinainen pyhiinvaellus.

ps. Kurssin järjestäneen Massachusetts Institute of Technologyn tutkijoiden raportti The Future of Nuclear Energy in a Carbon-Constrained World muutaman vuoden takaa on edelleen mainio katsaus aiheeseen

(Kolumni Verde-lehdessä 15.8.2022)

Puhdas vety on tärkeä työkalu, kun halutaan eroon fossiilienergiasta ja vähentää päästöjä. Vetytalouden perusfysiikasta juontuvat haasteet täytyy ottaa politiikassa tosissaan. Vedyn tuotanto vaatii valtavasti energiaa ja lisäksi vetytalous tarvitsee hurjan määrän uutta infraa kuten tuotantolaitoksia, varastoja, putkia ja polttokennoja.

Vety on tätä nykyä kovassa huudossa. Universumin yleisin alkuaine kantaa lupausta tulevaisuudesta, jossa fossiilienergiasta on vihdoin päästy irti ja polttokennot ja synteettiset hiilivedyt tuottavat päästötöntä liikettä ja lämpöä talouden pyörittämiseen. Vetytalouden infra on vasta alkutekijöissään, mutta into on kova ja suunnitelmat suuria. Useilla mailla on kunnianhimoisia suunnitelmia ja tiekarttoja, ja EU kaavailee 10 miljoonan tonnin puhdasta vetytuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Suomessakin on maalailtu isoja vetyvisioita, vaikka varsinainen vetystrategia vielä puuttuukin.

Vedyn tuotanto ja teollinen käyttö itsessään ei ole sinänsä uusi asia. Vetyä käytetään muun muassa öljynjalostuksessa, teräksentuotannossa ja lannoitteiden valmistuksessa, mutta nykyisellään lähes kaikki vety tuotetaan fossiilisista polttoaineista, jolloin seurauksena on myös hiilidioksidipäästöjä.

Tulevaisuuden vetytalousvisioissa vety tuotetaan päästöttömästi hajottamalla vettä vedyksi ja hapeksi sähköllä elektrolyysillä tai lämpökemiallisesti korkeilla lämpötiloilla, tai perinteiseen tyyliin, mutta höystettynä hiilen talteenotolla. Tällä puhtaalla vedyllä olisi tarkoitus korvata paitsi nykyinen vedynkäyttö, myös kattaa merkittävä siivu koko energiataloudesta. Vety kun on tarpeen ennen kaikkea sellaisessa energiankäytössä, jossa suora sähköistäminen ei välttämättä ole toimiva vaihtoehto. Tällaiseen kuuluvat muun muassa raskas liikenne maalla ja merellä, lentoliikenne ja teollisuuden prosessilämmöt.

Puhdasta vetyä tarvitaan siis hurjia määriä. Nykyisellään vetyä käytetään maailmassa noin 90 miljoonaa tonnia vuodessa ja vedyn roolin kasvaessa korvaamaan laajemmin fossiilisia polttoaineita puhutaan moninkertaisesta tarpeesta ja useisiin satoihin miljooniin tonneihin kasvavasta tuotannosta seuraavina vuosikymmeninä.

Urakka on toisin sanoen valtava, ja sen haasteet jäävät lennokkaassa vetytalouspuheessa turhan vähälle huomiolle.

Ensinnäkin, vedyn tuottaminen tällaisessa mittakaavassa vaatii massiivisesti puhdasta energiaa. Vety ei siis ole oikeastaan energianlähde, vaan energiavarasto – jopa tämä perusasia tuntuu välillä unohtuvan.

Ensinnäkin, vedyn tuottaminen tällaisessa mittakaavassa vaatii massiivisesti puhdasta energiaa. Vety ei siis ole oikeastaan energianlähde, vaan energiavarasto – jopa tämä perusasia tuntuu välillä unohtuvan. Energiavarastona vety periaatteessa täydentää hienosti jatkuvasti kasvavaa, vaihtelevaa aurinko- ja tuulivoimaa. Pelkällä näiden “ylijäämällä” ei kuitenkaan tuoteta läheskään riittävää määrää vetyä. Elektrolyyserien taloudellisuus myös kärsii, jos niitä pyöritetään vaihtelevan tuotannon tahdissa eikä jatkuvasti. Vedyn tarve alleviivaakin ydinvoiman roolia osana kestävää energiapalettia.

Valitettavasti EU:n piirissä on haluja heittää kapuloita vetytalouden rattaisiin vaatimuksilla siitä, että vihreäksi laskettavan vedyn tuotanto pitäisi olla suoraan osoitettavasti kytköksissä uusiutuvan energian tuotantoon. Ajatus on järjetön ja tarpeeton: kun päästökauppa ohjaa sähköntuotantoa, pitäisi kaiken verkkosähkön kelvata vedyn tuottamiseen ja ydinvoima tietysti kelpuuttaa osaksi vetytaloutta. Valmiiksi vaikeassa haasteessa ei kannata sitoa erikseen käsiään.

Vetytalouden energiantarvetta korostaa entisestään vääjäämätön perusfysiikka. Kaikki energian konversio ja kuljettaminen hukkaa väistämättä energiaa, ja vetytaloudessa näitä askelia tulee väistämättä monia. Matkalla vedyn tuotannosta loppukäyttöön koko prosessiin käytetystä energiasta saattaa olla käytettävissä enää alle kolmannes. Energiantarpeen ohella tämä alleviivaa vedyn järkevää hyödyntämistä: jos jokin käyttötarve voidaan kattaa suoraan sähköllä, se kannattaa tehdä niin eikä vedyn kautta. Tämä on myös perimmäinen syy sille, että vety jää henkilöautoissa marginaaliseksi käyttövoimaksi. Vetyautoilu on energiataloudeltaan varsin kehnoa.

Energian ohella vetytalous tarvitsee hurjan määrän uutta infraa kuten tuotantolaitoksia, varastoja, putkia ja polttokennoja.

Energian ohella vetytalous tarvitsee hurjan määrän uutta infraa kuten tuotantolaitoksia, varastoja, putkia ja polttokennoja. Vety on alkuaineista kevein, ja pienet kaasumolekyylit karkaavat helposti. Vety on myös erittäin syttymisherkkää tavaraa, kuten ilmalaiva Hindenburg aikanaan opetti. Nämä ominaisuudet tietävät vaatimuksia infrastruktuurille. Asiaa voidaan helpottaa leipomalla vedystä synteettisiä hiilivetyjä tai ammoniakkia, mutta uutta infraa tarvitaan silti.

Vetytalouden vauhtia haastaa tietysti myös edelleen liian halpa ja tarjolla oleva fossiilienergia. Se yhdistettynä uuden energian ja infran tarpeeseen tietää haastetta siirtymään. Tästä energiasiirtymien hitaudesta, energiainertiasta, on varoittanut  tsekkiläis-kanadalainen tutkija Vaclav Smil, joka on muistuttanut synkästi, että energiatalouden siirtymissä on tupannut kestää vuosisatoja tai -kymmeniä.

Vetytalouden haasteet eivät tietenkään tarkoita sitä, etteikö vetytaloutta pitäisi rakentaa ja vauhdilla. Fossiilienergiasta on yksinkertaisesti pakko päästä mahdollisimman pian ja kattavasti eroon, ja puhdas vety on tässä tärkeässä roolissa. Jalat ilmassa keuliminen ja perusasioiden ohittaminen voi kuitenkin johtaa kehnoon politiikkaan, pullonkauloihin ja pettymyksiin. Vetytalouden keskeiset haasteet juontuvat perustuvanlaatuisesta fysiikasta. Poliitikot voivat säätää kaikenlaisia lakeja, mutta eivät ohittaa fysiikan lakeja. Yrittää toki voi, mutta siinä käy kehnosti.