“Kuntavaalit, EVVK” – ja kuinka muutin mieleni

Ollaanpa rehellisiä: Kuka oikeasti syttyy kunnallispolitiikasta? Mielikuvissa se on isoja riitoja pienistä asioista, tuntien vääntöä jostain kasvisruokapäivistä, loputtomia lautakuntia ja häpeilemätöntä oman naapuruston puolustamista. Voin myöntää, että oma kela ei ollut tästä hirvittävän kaukana vielä jokunen vuosi sitten. Politiikka on kyllä kiinnostanut aina, mutta lähinnä sellaiset isot ja kovat asiat, kuten ilmasto- ja energialinjaukset tai ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. En olisi tuolloin uskonut näkeväni vielä naamani kunnallisvaalien ehdokasjulisteissa.

Näkemys on sittemmin muuttunut, ja tällä hetkellä olen aivan fiiliksissä mahdollisuudesta olla ehdolla. Tähän on monta syytä. Neljä vuotta sitten olin mukana viemässä mainiota Saara Hyrkköä Espoossa valtuustoon ja aina kaupunginhallitukseen asti. Paitsi että kunnallisvaalikampanjan tekeminen oli hauskaa, tuli naapurikunnan päätöksentekoa ihmetellessä perehdyttyä myös kotikaupunkini poliittisiin kuvioihin, jotka osoittautuivat ennakkoluuloja paljon mielenkiintoisemmiksi. Samalla aloin hahmottamaan kuntapäätöksenteon mittakaavaa ja merkitystä. Kruunusiltojen havainnekuvia tai uutta yleiskaavaa ihaillessa voi käsittää, miten tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä Helsingin kaupunginvaltuusto tekee. Kuluva urbanisaation vuosisata on myös globaalisti kaupunkien käsissä, ja Helsinki voi hyvin olla kokoaan suuremmassa roolissa tulevaisuuden tekemisessä. Ei mitään nappikauppaa siis.

Tämän oppimisen ohella on kulkenut oma arkikokemus. Olen asunut Helsingissä nyt reilut kuusi vuotta ja nähnyt omin silmin kuinka se on muuttunut päivä päivältä paremmaksi. Fillarointi baanalla, kaverin tuparit Kalasatamassa, hiekkahousujen vaihtuminen shortseiksi futiskentällä ja syysyön kotimatka Alepa-pyörällä ovat kaikki seurausta poliittisista valinnoista. Kaupungin omien päätösten ohella Stadin ilmapiiri tuntuu koko ajan urbaanimmalta, avoimemmalta ja enemmän tulevaisuuteen katsovalta, ja firmoilla, järjestöillä ja yksilöillä riittää halua ottaa riskejä hienomman kaupungin puolesta. Tällainen kehitys ei tietenkään tapahdu itsestään, vaan sen turvaamiseksi tarvitaan fiksua porukkaa valtuustoon. Huomaan itse kuinka fiilistelen Helsinkiä koko ajan enemmän, ja haluan varmistaa että se jatkaa matkaa oikeaan suuntaan.

Kuka siis syttyy kunnallispolitiikasta? No, minä ainakin. Kaikkien ei onneksi tarvitse innostua aiheesta samalla tarmolla. Suosittelen silti näin vaalien lähestyessä funtsimaan, mitä kaupungiltaan kaipaa, miten sitä voisi edistää ja kuka sen parhaiten tekisi. Toivon, että huhtikuun koittaessa olet vakuuttunut siitä, että se voisin olla minä.

hesaaa2
Oma lempparikaupunkini.

ps. Tätä kirjoittaessani istun kahvilassa Reykjavikissa, jossa kolmen viikon keikkani Islannin yliopistolla lähenee loppuaan. Tämä on helposti yksi suosikkikaupungeistani ja täältä onkin tarttunut monta ideaa matkaan – silti edes täällä ei voi olla panematta merkille sitä, miten hienosti moni asia meillä on.

Ydinvoiman ahdinko on ympäristökatastrofi

(Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 18.8.2016)

Turun Sanomien pääkirjoitus 18.8. julisti ydinvoiman ajautuneen kuilun partaalle. Samaa tarinaa ydinvoiman hautaavasta energiamullistuksesta on kuultu aiemminkin. Valitettavasti tällainen ajatuksenjuoksu on täysin irrallaan teknisistä ja tieteellisistä tosiasioista. Ydinvoiman ahdingon juurisyyt eivät ole taloudellisia vaan poliittisia. Kärjistäen ydinvoima on kallista, koska siitä on tehty kallista suhteessa vaihtoehtoihin. Kun eri energiantuotantomuotojen hyötyjä ja haittoja vertaillaan rinnakkain, on ydinvoima edelleen erittäin turvallinen, resurssitehokas ja ympäristöystävällinen tapa tuottaa energiaa.

Nykyisen tieteellisen tiedon valossa ilmastonmuutoksen hillitseminen siedettävälle tasolle ilman ydinvoiman lisärakentamista on vaikeaa ja kallista tai jopa käytännössä mahdotonta, etenkin jos kehitysmaiden asukkaita ei haluta tuomita vuosikymmenten energiaköyhyyteen. Edessä olevassa energiaremontissa tarvitaankin sekä ydinvoimaa että uusiutuvaa energiaa. Fossiilisista on laajassa mittakaavassa yksinkertaisesti pakko luopua, ja pelkästään uusiutuvaan energiaan perustuvat laskelmat rakentuvat hyvin erikoisille oletuksille. Esimerkiksi rahan kaataminen sähkön varastoinnin kehittämiseen ei tarkoita takuutuloksia ajoissa. Tarpeisiin vastaavaa teknologiaa ei ole vielä olemassa edes paperilla.

Jos ydinvoimaa odottaa dinosaurusten kohtalo epätieteellisen politiikan ja perusteettomien pelkojen takia, sama on edessä lukemattomille eliölajeille ilmastonmuutoksen kiihtyessä. Pahimmassa tapauksessa myös ihminen kuuluu tähän joukkoon.

Vantaanjoen tulisi virrata vapaana

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 1.8.2016)

Vantaalla on viriämässä outo tilanne, jossa kirjaimellisesti tsaarinaikaiseen lupaan nojaten suunnitellaan Vantaanjoen lisäpatoamista. Oli lain tulkinta mikä tahansa, joen ympäristön kannalta ajatus on järjetön.

Vantaanjoen vesistöalueella suunnan pitäisi olla päinvastainen. Tavoitteena tulisi olla vesistön virtaaminen kauttaaltaan vapaana. Tärkeintä olisi luonnollisesti Vanhankaupunginkosken museopadon purkaminen. Vapaana virtaava joki parantaisi uhanalaisen meritaimenen tilannetta sekä joen virkistys- ja luontoarvoa koko alueella. Kestäviä vasta-argumentteja ei oikeastaan ole. Patoamisen hyödyt energiantuotannossa tai tulvasuojelussa ovat mitättömät.

Vuosikymmeniä sitten Vantaanjoki oli käytännössä likaviemäri. Järjestelmällinen työ esimerkiksi jäteveden käsittelyn osalta on sittemmin parantanut veden laatua tyydyttävälle tasolle. Tähän ovat varmasti kaikki alueen asukkaat tyytyväisiä. Jostain syystä jokeen rakennettuja fyysisiä esteitä – patoja – ei nähdä samanlaisina ympäristöhaittoina kuin jätepäästöjä. Luonnonsuojelun logiikka on tältä osin poukkoilevaa. Siinä missä liito-orava voi määrittää kokonaisen kaupunginosan kohtalon, saa saukon, meritaimenen ja vuollejokisimpukan elinoloja uhata taloudellisesti merkityksettömillä rakenteilla.

Vanhoja patoja romantisoidaan tärkeänä kulttuuriperintönä. On kuitenkin vaikea keksiä elinvoimaista luontoa parempaa perintöä jälkipolville. Annetaan luonnolle se tila, jota emme oikeasti itse tarvitse.

Uusiutuvien sijasta katse päästöihin

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 23.4.2016)

Helsingin Sanomat nosti Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoituksen uutisoinnin yhteydessä kärkeen uusiutuvan energian kehityksen (HS 23.4.). On totta, että Pariisin sopimus antoi vahvan signaalin energiajärjestelmien kehittämiseen maailmalla. Silti on tärkeää muistaa kaksi asiaa: kaikki uusiutuva energia ei ole päästötöntä, eikä kaikki päästötön energia ole uusiutuvaa. Ilmastonmuutoksen hillinnässä vain päästöillä on merkitystä. Toki eri energian tuotantomuodoilla on muitakin vaikutuksia ympäristöön ja terveyteen, mutta näissäkään uusiutuvat eivät aina erotu edukseen.

Uusiutuvaa energiaa tarvitaan eittämättä lisää. Silti uusiutuvia ei ole syytä nostaa energiapolitiikassa erityiselle jalustalle, vaan arvioida niitä tasaveroisesti osana kokonaisratkaisua. Esimerkiksi maailmanlaajuisia, riittäviin päästövähennyksiin johtavia kehityspolkuja on ollut vaikeaa tai mahdotonta mallintaa järjellisin oletuksin, jos ydinvoima ja hiilen talteenotto ja varastointi rajataan ratkaisuista pois.

Uusiutuva energia on jo terminä hieman harhaanjohtava. Esimerkiksi bioenergian tuotanto voi materiaalivirtana toki olla uusiutuva, mutta se voi tuhota luonnon uusiutumatonta monimuotoisuutta. Sama pätee vesivoimaan. Geoterminen energia on sekin itse asiassa pääosin luomuydinvoimaa.

Käytännössä kaikki uusiutuvan energian tuotanto vaatii myös merkittävästi uusiutumattomia raaka-aineita. Rajanveto on väistämättä keinotekoinen eikä kerro kestävyydestä tai päästöistä paljokaan.