Hallitusohjelma on epäuskottava ja epäreilu – Puheenvuoro täysistunnossa 21.6.2023

(Puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 21.6.2023)

Pääministeri Orpon hallitus on esitellyt ohjelmansa. 

Ensi alkuun totean, että ohjelmassa on itse asiassa monia oikein hyviä kirjauksia. 

Kokonaisuudessaan on kuitenkin niin, että tämä ohjelma on epäuskottava, ja tämä ohjelma on epäreilu.

Hallitusohjelma on epäuskottava, koska esitetty keinovalikoima ja rahoitus ei vastaa ylevää tavoitetta vahvasta ja välittävästä Suomesta.

Hallituksen talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua. Silti työhön johtavaa maahanmuuttoa torpataan. Hallitus haluaa kääntää Suomen velkaantumisen laskuun. Silti puuttuu tahto tarttua tehottomiin verotukiin, mutta sitä löytyy surkeasti kohdentuvaan pumppuhintahumppaan. Hallitus haluaa kannustaa töihin, ja silti valitsee vaikeuttaa pienituloisen työntekijän elämää asumistuen leikkaamalla.

Hallitus linjaa sitoutuvansa ilmastolain tavoitteisiin ja puhtaan luonnon vaalimiseen. Silti toimenpiteet ovat riittämättömiä, tehokkaita asiantuntijoiden esittämiä keinoja rajataan suoraan pois ja päälle sitten linjataan aivan päinvastaisia toimia. Maa- ja metsätalouden välttämätöntä uudistamista ei ohjelmasta löydy, kuntien ilmastosuunnitelmat perutaan eikä hallitukselta näytä löytyvän rohkeutta valjastaa markkinoita toden teolla hiilensidontaan ja luonnon ennallistamiseen.

Hallitus linjaa kovat tavoitteet sosiaali- ja terveysmenojen hillitsemiselle, mutta torjuu maakuntaveron. Verot valtion maksettaviksi -linja hyvinvointialueilla siis jatkuu kustannustehokkuuden ja alueellisen demokratian vahvistamisen sijaan.

Hallitus toteaa ohjelmassa aivan oikein, että tavoitteena on globaalisti vahva ja toimintakykyinen Euroopan unioni – ja listaa sitten, kuinka se haluaa EU:n kehitystä jarruttaa.

Hallitusohjelma on läpikotaisin ristiriitainen cocktail.

Hallitusohjelma on läpikotaisin ristiriitainen cocktail, jossa yksityiskohtia linjataan naurettavuuteen asti, ja isoja kysymyksiä jää silti auki. Kauniita sanoja on paljon, mutta kun muistaa nyt nimitettyjen ministereiden lausuntoja viime vuosilta, pelkäänpä että edessä on niiden sanojen syömistä ja synkkiä tulkintoja.

Tämä hallitusohjelma on myös epäreilu. Se on epäreilu siksi, että se ohjaa pienituloisia kepillä ja kannustaa hyvätuloisia porkkanoilla. Se on epäreilu, koska se heikentää monen heikossa asemassa olevan asemaa työmarkkinoilla. 

Hallituksen tähtäimessä ovat erityisesti sosiaaliturvan varassa elävät, maahanmuuttajat ja ammattiyhdistysliike. 

Sosiaaliturva kaipaisi uudistamista talouden murrosten edessä, maahanmuutto sujuvoittamista ja työmarkkinat tasapainoista joustavoittamista. Näiden sijaan tarjolla on epäreilua tylytystä.

Yksi tylyimmistä kirjauksista on halu selvittää mahdollisuutta toimeentulotuen, siis viimesijaisen sosiaaliturvan, epäämiseksi kokonaan. Yhdessä perintöveron poiston selvittämisen kanssa se henkii jo liki feodaalista meininkiä.

Hallitusohjelma on epäreilu siksikin, ettei se rakenna uskottavaa polkua siihen, että Suomi kantaisi vastuunsa ilmastosta ja luonnosta. Se on epäreilua erityisesti lapsille, joille jätetään kuumempi planeetta ja luonnoltaan köyhempi Suomi.

Energia on avain kestävään tulevaisuuteen, ja energialinjauksista löytyy onneksi paljon hyvää: uusi ydinvoima saa vauhtia, tuulivoimaa pusketaan Itä-Suomeen ja merituulivoiman ja aurinkoenergian nousua edistetään.

Puutteitakin on: Tuulivoimalle linjatut velvoitteet olisi syytä tarkentaa pian, jottei investointivirta tyrehdy. Bioenergian ilmeiset ongelmat ohitetaan kokonaan.

Vaikka luontopolitiikka ei kokonaisuutena todellakaan vakuuta eikä eläinten hyvinvoinnissa ole edistystä luvassa, on Palokin koskien purku nostettava kiittämisen arvoisena tekona. Toisin kuin luontotoimille ohjelmassa muuten, sille on myös varattu rahoitus.

Luonto- ja eläinpolitiikka ei kokonaisuutena todellakaan vakuuta.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen vipua turvallisempaan maailmaan syödään kehitysyhteistyön leikkauksilla. Linjaukset aktiivisesta Nato-roolista ja Ukrainan tukemisesta ovat jämäköitä. Puolustuspolitiikan alle on listattu useita tervetulleita toimenpiteitä, mutta suhtautuminen asevelvollisuuden kehittämiseen on konservatiivinen ja reserviläisten laajemman hyödyntämisen kirjaukset vaisuja. Sukupuolineutraali, yhdenvertainen asevelvollisuusmalli on välttämätön, jotta järjestelmän hyväksyttävyys, joukkojen paras mahdollinen laatu ja riittävä määrä taataan vielä 2030-luvullakin.

 Joistakin hyvistä kirjauksista huolimatta en voi hyvällä tahdollakaan uskoa, että tämä hallitus tällä ohjelmalla rakentaisi tulevaisuudenkestävää ja kukoistavaa Suomea, vahvasta ja välittävästä puhumattakaan.

 Kannatan edustaja Virran esittämää epäluottamuslausetta.

 

puhisblogi

”Me Vihreät tulemme oppositiossa olemaan se liberaali vaihtoehto, joka uudistaisi tätä maata oikeudenmukaisella ja kestävällä tavalla.” linjasi puolueen puheenjohtaja Sofia Virta täysistunnossa 21.6.

Hallitusohjelman verolinja on ristiriitaista himmailua

“Vahva ja välittävä” Suomi verottaa hyvin samassa hengessä kuin aiemminkin, vaikka rohkeammalle uudistamiselle olisi tarvetta erityisesti ilmaston ja luonnon kannalta kestävän talouden rakentamiseksi.

Hyvän veropolitiikan lähtökohdat ovat lopulta aika simppelit. Verotuksen tason on oltava riittävän korkea ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta kansainvälisesti kilpailukykyinen. Veroja kannattaa kerätä tavoilla, jotka haittaavat taloutta mahdollisimman vähän, ja verotusta on järkevää käyttää ohjauskeinona ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden vauhdittamiseen. Verotuksen on tietysti oltava myös oikeudenmukaista, ja yksinkertaisuus ja suoraviivaisuus ovat nekin eduksi. 

Fiksu veropolitiikka on siis kannustavaa ja uudistavaa. Valitettavasti uuden hallitusohjelman veropolitiikka on sitä vain osin ja hyvin rajallisesti. Pääpiirteissään Orpon hallituksen verolinjaa leimaa tietynlainen himmailu ja vision puute. Kokoomuksen lupailemaa jättimäistä tuloveroalea ei tule, ja hyvä niin, sillä siihen ei nyt olisi varaakaan. Päätön fossiilipolttoaineiden veronkevennys on sen sijaan valitettavasti osa ohjelmaa. Kokoomuksen kunnianhimoinen terveysvero osoittautui toden totta vain juhlapuheeksi, ja kaivatun mittaluokan ekologinen verouudistus jää edelleen haaveeksi.

Pääpiirteissään Orpon hallituksen verolinjaa leimaa tietynlainen himmailu ja vision puute.

Julkisen talouden tasapainottaminen on koko hallitusohjelman ja hallituspohjan keskeisimpiä päämääriä ja verotus on valtion talouspolitiikan tärkein väline. Tähän suhteutettuna verotuksen rooli kokonaisuudessa on varsin rajallinen ja menee vieläpä väärään suuntaan. Ohjelmassa linjattujen veropäätösten arvioitu suora vaikutus kun on itse asiassa 85 miljoonaa euroa julkista taloutta heikentävä. Toki esimerkiksi työn verotuksen keventäminen myös vahvistaa julkista taloutta työllisyyden kohentumisen kautta, vaikka nettovaikutus siinäkin jää esitetyn arvion mukaan pakkaselle.

Hallitusohjelma linjaa myös suoraan, ettei hallitus päätösperäisesti kiristä kokonaisveroastetta. Olen itsekin sitä mieltä, ettei Suomen kokonaisveroastetta ole tilaa nostaa merkittävästi. Kokonaan ei kuitenkaan kannattaisi tällä tavoin käsiä sitoa, jotta verotusta voi suunnata tehokkaammin ja tehottomia verotukia poistaa.

Ekonomistitkin ovat olleet varsin selvästi sillä kannalla, että verotusta on syytä hyödyntää valtiontaloutta tasapainottaessa. Kokonaisveroastetta pohtiessa tulisi myös tiedostaa, että ilman uusia päätöksiä veroaste jatkaa vaihvikaista laskuaan. Uuden hallituksen veronihkeyden ideologista luonnetta korostaa se, että samaan aikaan taloutta ollaan sopeuttamassa rajuilla leikkauksilla sosiaaliturvaan. 

Hallitusohjelman tervetullut linjaus verotuksen sujuvuudesta ja digitalisaatiosta itse asiassa muuten nostaa päätösperäisesti veroastetta: kun veronkantokyky paranee, kerätään enemmän veroja.

Toki hyvääkin linjasta löytyy: Uuden hallituksen kaavailema työn verotuksen keventämisen kohdentaminen pieni- ja keskituloisiin on ollut myös vihreiden veropoliittinen lähtökohta. Valmisteverojen kiristykset, ALV mukaan lukien, ovat tälle periaatteessa luonteva vastinpari: verotetaan työtä vähemmän ja haittoja ja materiaalista kulutusta enemmän. Hallitusohjelmassa ALV-kiristykset suunnataan kuitenkin pitkälti juuri palveluihin – se on kummallinen valinta, jota myös Veronmaksajain keskusliitto kritisoi toteamalla, että parempi linja olisi ollut korottaa hieman enemmän esimerkiksi tupakkatuotteiden ja alkoholin valmisteveroja. 

Kannustimien ja kohdentumisen kannalta ehdottomasti pöljin veroratkaisu on polttoaineen hiilipäästöihin perustuvan veron keventäminen. Kun fossiilienergian polttamisesta pitäisi päästä eroon sekä ilmaston, talouden että huoltovarmuuden takia, antaa Orpon hallitus tässä päinvastaisen signaalin. 

Bensan veroalesta hyötyvät eniten suurituloiset autoilijat.

Bensapopulismia perustellaan pienituloisten hädällä, vaikka tiedossa on, että eniten siitä hyötyvät suurituloiset autoilijat, sillä ajokilometrit korreloivat vahvasti tulojen kanssa. Juuri suurituloisilla olisi lisäksi taloudelliset edellytykset vaihtaa sähköautoon – myös tältä syödään kannustimia pois.

Listaamattomien yritysten osinkoverohuojennukseen Orpon porukalla ei ole halua koskea, vaikka nykymalli on kallis, tehoton, elinkeinopolitiikkaa vääristävä ja eniten suurituloisia hyödyttävä, ja vaikka asiantuntijaryhmä toisensa jälkeen on uudistamista esittänyt. Vaihtoehtona vinoutuneelle nykymallille ei ole vain huojennusten poisto, vaan mallia voisi uudistaa neutraalimmaksi ja reilummaksi Vihreiden elinkeinopoliittisen ohjelman mukaisesti.

Fiksu verotus olisi oiva keino vauhdittaa päästöttömyyttä, resurssitehokkuutta ja kiertotaloutta. Tähänkään vipuun ei hallitusohjelmassa uskalleta tarttua: Ilmastopaneelin perusteltu ehdotus teollisen puunpolton verosta ohitetaan eikä muitakaan vaikuttavia keinoja pientä kaivosveron tarkistusta lukuun ottamatta näy. On valitettavaa, ettei hallituksella riittänyt rohkeutta koskea ympäristölle haitallisiin verotukiin, lisätä ekologisia veroja tai sitoa  energiaverotusta indeksiin.

Hallitusohjelma linjaa myös, ettei hallitus valmistele maakuntaveron käyttöönottoa. Verot valtion maksettaviksi -linja hyvinvointialueilla siis jatkuu, vaikka tarjolla olisi taloustieteilijöiden suosima, toimiva kannustin kustannustehokkuuteen, joka vahvistaisi myös alueellista demokratiaa. Ymmärrän hyvin, miksi aluepolitiikan aina ja kaiken yli priorisoiva keskusta torppasi veron viime kaudella. Kokoomukselta odottaisi tässä asiassa vastuullisempaa linjaa, mutta valintana on opportunistinen veropopulismi. Siitä maksamme laskua lopulta kaikki.

Yleisesti ottaen hallituspuolueiden usko keski- ja hyvätuloisten ja yritysten kannustamiseen erilaisin verotuin on vahva, ja tämän seurauksena verotus Suomessa säilyy edelleen turhan pirstaleisena ja monimutkaisena. Hallitusohjelmassa linjataan myös pitkä lista erilaisia selvityksiä veromuutoksiin liittyen. Mukana on varsin hyviä nostoja, kuten varainsiirtoveron poisto ja aurinkovoiman verotuksen tarkistaminen, mutta myös dorkaa ja turhaa tavaraa, kuten perintöveron poiston selvittäminen.

Pienituloisia ohjataan kepillä, hyvätuloisia porkkanoilla.

Kokonaisuudessaan uuden hallituksen veropolitiikka peilaa hallitusohjelman muutakin henkeä, jossa keinovalikoima on ristiriitainen tavoitteisiin nähden ja toimivia ratkaisuja on rajattu tiukan ideologisesti ulos. Valittu veropolitiikka yhdistettynä kaavailtujen leikkausten kohdentamiseen näyttäytyy epäreiluna: pienituloisia ohjataan kepillä, hyvätuloisia porkkanoilla.

Lohdutuksena mukana on silti monia yksittäisiä hyviä linjauksia. Verotuksen iso kuva muuttuu edellisestä hallituskaudesta ja pitkästä linjasta tosiasiassa hyvin vähän. Se on sääli, sillä isommalle ekologiselle veroremontille ja fiksummalle verotukselle olisi tarvetta.

 

puukuva

Veroilla rahoitetaan hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen, mutta ne ovat myös keinot ohjata taloutta kestävämpään suuntaan.

Suomen menestys nojaa rohkeuteen uudistua – Avauspuheenvuoro Vihreiden puoluekokouksessa Seinäjoella 10.6.2023

(Avauspuheenvuoro Vihreiden puoluekokouksessa Seinäjoella 10.6.2023)
Arvoisa vihreä puoluekokousväki,

Hienoa päästä tänne lakeuksille, avaruuden äärelle kokoustamaan. Seinäjoki on monellakin tapaa mainio paikka – itselleni henkilökohtaisesti tärkeä siksikin, että Provinssirock vuonna 2002, 21 vuotta sitten, oli ensimmäinen oikea festarini, jonne tehtiin pitkä ja vaiherikas road trip Vantaalta kaverini henkselivetoisella Volvolla.

Samanlaisella Volvolla tehtiin muuten aikanaan, vuonna 1978, Vantaan Keimolassa yhtäjaksoisen peruuttamisen maailmanennätys. Kovia peruuttajia vaikuttaa olevan mukana Säätytalollakin. Tasa-arvosta, kansainvälisyydestä tai ihmisoikeuksista ei kuitenkaan pidä peruuttaa. Vihreää – tai puhdasta, whatever – siirtymää ei pidä jarruttaa, vaan vauhdittaa. Suomen menestys nojaa rohkeuteen uudistua.

Säätytalolla on se porukka, mikä on, kuitenkin siksi, että pärjäsimme vaaleissa huonosti. Vain 7 prosenttia äänestäjistä antoi meille äänensä, vaikka tavoitteemme ja arvomme ovat paljon laajemmin jaettuja tässä maassa. Sen johdosta menetimme seitsemän paikkaa eduskunnassa. 

Neljä erittäin ahkeraa ja pätevää vihreää kansanedustajaa putosi, ja liian monelle hienon kampanjan tehneelle, motivoituneelle ja osaavalle vihreälle paikka Arkadianmäellä jäi haaveeksi. Vaalitulos tarkoitti sitäkin, että puolueen taloustilanne on pakottanut irtisanomisiin ja menosopeutuksiin.

Emme hyödyntäneet ja tuoneet esille edustajiemme laajaa ja syvää osaamista, omia vihreitä ääniä ja uutteraa työtä valiokunnissa tarpeeksi.

Olen tästä äärimmäisen pahoillani. Anteeksi. Eduskuntaryhmä on puolueen edustusjoukkue, päivänpolitiikan kasvot. Me emme hyödyntäneet ja tuoneet esille edustajiemme laajaa ja syvää osaamista, omia vihreitä ääniä ja uutteraa duunia valiokunnissa tarpeeksi. Sekin näkyy siinä vaalituloksessa, jonka kanssa meidän on nyt elettävä. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana, edustusjoukkueen kapteenina, olisi pitänyt tehdä parempaa työtä. Olen katsonut peiliin monta kertaa ja pitkään vaalien jälkeen. Tällä kaudella on onnistuttava paremmin. 

Paitsi että sanon anteeksi, haluan sanoa myös kiitos. Kiitos Marialle ja Velille puolueen luotsaamisesta. Kiitos lukemattomista työtunneista, sitoutumisesta ja vastuunkantamisesta – teillä ei ole hanskat pudonneet missään vaiheessa. Historia tulee muistamaan teidät siitä pitkästä listasta vihreitä poliittisia saavutuksia, joita olette kausillanne vieneet maaliin – ja se lista on pitkä. Kiitos ehdokkaat, tukiryhmät, järjestötoimijat, vapaaehtoiset ja työntekijät kautta maan, puoluetoimistolla ja piireissä sisukkaasta kampanjoinnista ja itsenne täysillä peliin laittamisesta! Sitä tarvitaan jatkossakin. 

Meitä tarvitaan jatkossakin. 

Konservatiivisen ja populistisen hallituksen haastajaksi tarvitaan oppositioon kirkas liberaali, ihmisiin ja edistykseen uskova ääni. Se olemme tietysti me. 

Filosofi Frank Martela muistutti äskettäin Verde-lehdessä, että vihreiden paikka on olla tulevaisuuden puolella. Olen samaa mieltä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tulevaisuuspuolueen rooli vain korostuu.

Ei ole kuitenkaan ihan helppoa olla uudistava voima ja tulevaisuuden puolella. Se kun edellyttää muutoksen sanoittamista. Ja politiikassa on aina helpompi jarruttaa kuin saada muutosta aikaiseksi. Saavutettuja etuja puolustetaan hanakasti ja muut puolueet oikealta vasemmalle ovat kerta toisensa jälkeen pysähtyneisyyden puolella: siksi pro-market -puheet muuttuvat pro business -teoiksi, pienituloisen puolustaminen työmarkkinajärjestöjen edunvalvonnaksi, viljelijöiden ahdinko vain syvemmäksi ja turkistarhaus spinnataan kiertotaloudeksi. 

On ihan ymmärrettävää, että muutos huolettaa. Jotta vaadittuja uudistuksia Suomen talouteen ja hyvinvointivaltion rakenteisiin saadaan tehtyä, on huolehdittava kolmesta tunteesta. Ihmisillä on oltava tunne, että muutos on välttämätön, että se on hyväksi – ja että se on reilu.

Ihmisillä on oltava tunne, että muutos on välttämätön, että se on hyväksi – ja että se on reilu.

Talouden uudistaminen ekologisesti ja ilmaston kannalta kestäviin rajoihin on välttämätöntä. Tieteellinen tilannekuva on varsin yksiselitteinen: 1,5 asteen tavoite karkaa käsistä ja olemme aidosti kusessa. Olemme onneksi saaneet tavoitteellisen politiikan ansiosta käännettyä maailmaa asentoon, jossa päästöjen vähentäminen ei auta vain pidemmällä aikavälillä ja globaalisti, vaan näkyy suoraan massiivisena teollisten investointien aaltona, erityisesti tänne Suomeen.

Ilmastotoimien reiluuden tunteen kanssa työ on sen sijaan kesken, ja se vaikeuttaa myös välttämättömyyden ja hyödyn viestimistä. Tilanne ei parane ylhäältä päin selittämällä vaan arjen haasteet ja huolet vakavasti ottamalla.

Suomen talous kaipaa uudistamista myös julkisen talouden vahvistamiseksi, ja maan kilpailukyvyn ja vetovoiman takaamiseksi. Tämän välttämättömyyden kokoomus on onnistunut viestimään tehokkaasti, ja siksi Petteri Orpo johtaa paraikaa hallitusneuvotteluita. Nyt hallitusta muodostavalta porukalta en kuitenkaan uskalla odottaa kovin reilua uudistamista, tai edes erityisen kustannustehokasta ja vaikuttavaa politiikkaa. 

Keskeneräistä taideteosta on vaikea arvioida, mutta tihkuneiden tietojen valossa kuulostaa siltä, että talousvastuu ja kustannustehokkaat markkinamekanismit jäävät uudessa hallitusohjelmassa yhä edelleen tehottomien yritys- ja verotukien alle. Päälle on ilmeisesti tulossa myös bensapopulismia, joka käy kalliiksi oikeastaan kaikilla mittareilla. Kovimpia nettohyötyjiä ovat suurituloiset isojen polttomoottoriautojen omistajat – ja samalla fossiilituloilla valtaansa pitävät pahikset ympäri maailmaa hierovat käsiään. 

Onhan sillä hintaa, mutta se on poliittinen valinta, kuten Orpo osuvasti totesi.

Liikkumisen ja muiden elinkustannusten nousu on tietysti aivan aito ja asiallinen huoli, johon meidänkin on tarjottava ratkaisuja. Ja niin olemme tehneetkin, kun olemme esittäneet kohdennettua energiarahaa. Könttäsummakompensaatio on muuten myös ekonomistien tarjoama lääke, eivät veroalet tai hintasääntely.

Hyvinvointivaltion rakenteet ja palvelut kaipaavat nekin uudistamista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvava rahoitustarve on kiistaton, mutta rahan on mentävä tehokkaaseen ja vaikuttavaan hoitoon. Ylhäältä alas, hallinto edellä -filosofian on tehtävä enemmän tilaa hoitoalan ammattilaisten mahdollisuuksille tehostaa omaa työtään, ja hyödynnettävä digitalisaatiota ja yksityistä palveluntuotantoa notkeasti. Viime kaudella luotu hyvinvointialuerakenne on kehityskelpoinen pohja, mutta arvelenpa, että edessä on vielä ainakin verotusoikeus ja alueiden yhdistäminen – ja hyvä niin. Pelkistä rakenteista ei tietenkään ole sotesektorilla kyse, vaan esimerkiksi nykyinen moralistinen päihdepolitiikka johtaa turhiin kuolemiin ja muihin karmeisiin seurauksiin. Tarvitaan tietoon pohjaava, humaani ote. Me edustamme sitä.

Kaikkien tulonsiirtojen – aluepolitiikan tuet mukaan lukien – vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta tulisi kammata tarkemmin läpi.

Myös sosiaaliturva kaipaa uudistamista yksinkertaisempaan, reilumpaan ja loukuttomampaan suuntaan. Vihreille on edelleen tilausta vahvana perustulon puolustajana. Ylipäänsä kaikkien tulonsiirtojen – aluepolitiikan tuet mukaan lukien – vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta tulisi kammata tarkemmin läpi. 

Raikasta, uudistavaa otetta kaipaa myös Suomen EU-politiikka ja siitä keskustelu. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ennakkovaikuttamista on vahvistettava. Muille puolueille se vain tuntuu usein tarkoittavan ennen kaikkea ilmasto- ja luontotoimien jarruttamista heikosti perusteltuja fraaseja hokemalla. Euroopan Unionin toimintakykyä, yhtenäisyyttä ja demokratiaa on vahvistettava, jotta Eurooppa pystyy vastaamaan ajan haasteisiin: kiristyvään geopolitiikkaan, Venäjän uhkaan ja Ukrainan tukeen ja jälleenrakennukseen, murrosteknologioiden nousuun, ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Tässä maassa tarvitaan analyyttistä, rakentavan kriittistä ja EU:n menestyksen arvon ymmärtävää otetta, ja johtavana eurooppapuolueena se on meidän roolimme.

Se rooli sopii hyvin yhteen rohkean ja näkyvän ulko- ja turvallisuuspoliittisen profiilin kanssa. Nato-jäsenyyden myötä Suomen turvallisuuspolitiikkaa linjataan uudessa asennossa. Vanhojen ”totuuksien” ja portinvartijoiden aika on ohi, se mureni lopullisesti helmikuussa 2022. Tämäkin on vihreille mahdollisuus: meille raikas, rehellinen ja osallistava ote ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ei ole uusi asia.

Ulko- ja turvallisuuspoliitikan vanhojen ”totuuksien” ja portinvartijoiden aika on ohi, se mureni lopullisesti helmikuussa 2022.

Arvoisa puoluekokous,

Uskon vakaasti, että liberaalille, tietoon pohjaavalle uudistajalle on paitsi tarve, myös tilausta poliittisella kentällä. Uudistusten aikaansaaminen on silti edellä mainituista syistä usein vaikeaa. Mutta jos se olisi helppoa, sen tekisi joku muu. 

Rohkea tulevaisuuspuolue uskaltaa johtaa ja olla aloitteellinen, ja jaksaa argumentoida ja perustella paremmat vaihtoehtonsa. Ylimielisyyteen ja viisasteluun ei kuitenkaan ole varaa. Tässä meidän skarpattava, ja siinä korvat ja läsnäolo ovat tärkeimmät työkalut. Kohdataan ihmisiä, muutetaan maailmaa.

Tänään selviää, kenet meidän puolueemme on valinnut johtamaan liikettä seuraavat vuodet. Varmaa on vain se, että nimi alkaa ässällä ja päättyy aahan, ja että saamme erinomaisen pätevän ja valovoimaisen puheenjohtajan. Saara ja Sofia, olette tehneet hurjan urakan kenttää kiertäen, paneeleita ja haastatteluita tykitellen aika armottomassa aikataulussa – kiitos teille hienosta, hyvähenkisestä kampanjoinnista.

Muista valinnoista päättää puoluekokous, ja tarjolla on äärimmäisen etevä katras ehdokkaita – kiitos kaikille teille, jotka olette lähteneet kilvoittelemaan vastuusta puolueen johtotehtävissä! Nostan teille suuresti hattua.

Itselläni ei tässä puoluekokouksessa ole äänioikeutta, mutta totean kuitenkin vielä lämpimän kannatuksen lähteä kohdassa 22 tukemaan Pekkaa presidentiksi. On toki hieman outo fiilis olla näin innoissaan kampanjasta, jonka toivottavana lopputuloksena Pekka Haavisto eroaa puolueesta.

Arvoisa puoluekokous. Nyt tehdään Pekasta presidentti.

Toivon, että lähdette sankoin joukoin tekemään kampanjaa ja tukemaan valitsijayhdistyksen työtä. Samalla kun tehdään Suomelle parasta mahdollista presidenttiä koko Suomelle yhdessä kaikkien innokkaiden kanssa, on se tilaisuus näyttää vihreitä kasvoja ja tekemisen meininkiä koko rikkaudessaan ympäri Suomea, ehkä innostaa joku uusi mukaan puolueen toimintaan.

Niin minun vihreä tarinani alkoi 11 vuotta sitten. Ja tässä sitä ollaan. 

Antoisaa kokousta!

 

atte1

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitää perinteisesti toisen puoluekokouksen poliittisista avauspuheenvuoroista.

Ihminen on luonnostaan laiska eläin, ja siksi liikkumattomuus on niin hankala haaste

(Kirjoitus Verde-lehdessä 5.6.2023)

Liian vähäinen liikkuminen käy kalliiksi terveydelle ja taloudelle. Ihmisten liikkeelle saaminen vaatii laajaa keinovalikoimaa kaupunkisuunnittelusta harrastamisen kulttuuriin.

 

Keskustelin hiljattain varusmiehiä kouluttavan upseerin kanssa. Hän halusi herätellä päättäjiä siihen, kuinka karu tilanne alokkaiden fyysisen kunnon kanssa on käsillä. Tiedossa toki on, että palveluksen suorittavien kunto on sukeltanut jo vuosikymmeniä: kun vuonna 1979 joka neljäs alokas juoksi vähintään 3000 metriä, vuonna 2021 siihen pystyi enää viisi prosenttia.

Upseerin pointtina oli käytännön tilanne laskevien keskiarvojen takana. Varsin heikossa kunnossa olevia on alokkaista jo hälyttävän iso osa, ja monille kevyt hölkkälenkkikin on mahdottomuus. Näin käy, jos elämässä ei käytännössä ole ollut vuosiin juuri minkäänlaista liikuntaa.

Armeija on ehkä Suomen suurin kuntokoulu, mutta ei voi millään korjata vuosien puutetta liikkeestä. Liikkumattomuus ei todellakaan ole vain puolustusvoimien murhe, vaan koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma. UKK-instituutti arvioi, että liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset, eikä kyse ole tietenkään vain rahasta, vaan myös elämänlaadusta laajemmin. Ongelma on tiedostettu myös politiikassa. Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo nosti teeman kysymyspatteristoonsa puolueille, ja kehottipa tasavallan presidentti Sauli Niinistökin eduskuntaa liikkumaan ja levittämään liikunnan sanomaa puheessaan uudelle eduskunnalle.

Sylissä siis tikittää ja jo räjähteleekin kansanterveydellinen ja -taloudellinen pommi. Sen purkaminen ja tilanteen korjaaminen on kuitenkin osoittautunut todella vaikeaksi, ja saman ongelman kanssa painitaan myös globaalisti.

Laiskuus on ihmiselle luonnollista

Haasteen viheliäisyys kumpuaa siitä, että ongelmana olemme oikeastaan me ihmiset itse. Ihminen on laiska eläin. Luonnossa ei yleensä ole energiaa tuhlattavaksi, ja eliöiden perusbiologia on lähtökohtaisesti viritetty säästämään ja varastoimaan energiaa tehokkaasti.

Ihminen on saattanut kehittyä vieläpä erityisen hyväksi välttelemään ylimääräistä liikuntaa. Harvardin yliopiston paleoantropologian professori Daniel E. Lieberman esittää mainiossa Exercised-kirjassaan ajatuksen, jonka mukaan metsästäjä-keräilijöiden ravinnonhankinta, lisääntyminen ja lasten kasvattaminen edellytti itsessään niin paljon energiaa, että kehityimme olemaan sitten tilaisuuden tullen erityisen laiskoja leppoistelijoita.

Vertailun vuoksi muut ihmisapinat pysyvät hengissä huomattavasti pienemmällä vaivalla. Villi simpanssi liikkuu päivän mittaan vähemmän kuin moderni toimistotyöntekijä – eivätkä ne kenties karta ylimääräistä liikkumista sitten samalla tapaa. Varmaksi en tätä tiedä, kun en ole koskaan yrittänyt houkutella simpanssia salille.

Meidät on siis ikään kuin koodattu maailmaan, jossa eläminen vie niin paljon energiaa, että laiskuus tilaisuuden tullen kannattaa. Tämä laiskuus lienee myös yksi keskeinen menestystekijämme. Jos edeltäjäni eivät olisi aikojen saatossa halunneet vähentää ruumiillisen uurastuksen tarvetta, en varmaan naputtelisi nyt tätä tekstiä korkeateknologisessa tietoyhteiskunnassa.

Vaurastuminen vätystyttää

Liikkumattomuuden kovaa hintaa kauhistellessa paradoksi onkin, että se on lopulta vaurastumisen sivutuote. Kun fyysistä työtä on korvattu koneilla, työn tuottavuus on monikymmenkertaistunut. Pakollisen fyysisen aktiviteetin määrä on samalla romahtanut, ja vain harvan tarvitsee enää hikoilla elääkseen.

Teollistumisen ja tuottavuuden kasvu on tuonut useammalle myös aitoa vapaa-aikaa. Synnynnäisinä laiskureina olemme täyttäneet tätä vapaa-aikaa fyysisesti kepeillä puuhilla, joiden houkuttelevan ja koukuttavan tarjonnan teknologia on räjäyttänyt käsiin. Iso osa vapaa-ajasta kuluukin erilaisten ruutujen äärellä.

Vaikka mielemme on laiska, kroppamme kaipaavat liikettä. Riittävän liikunnan terveyshyödyt ovat laajat ja kiistattomat, ja sen puutteen haitat merkittävät. Toki monelle liikunta tuottaa myös mielihyvää, ja sitä on edelleen suosittua harrastaa. Vaurastumisen myötä liikuntaharrastusten mahdollisuudet ovatkin paremmat kuin koskaan: tarjolla on laajempi kattaus erilaisia lajeja ja datapohjainen harjoittelu ja ammattitasoinen valmennus on käytännössä kenen tahansa tallaajan saavutettavissa.

Samalla liikunnan harrastaminen on vaivihkaa motorisoitunut. Treeneihin kuljetaan tai kuskataan autolla, ja samalla kun erityisesti lasten ja nuorten liikunnasta on tullut ohjelmoidumpaa ja tavoitteellisempaa, vapaamuotoinen fyysinen puuha ja liikunta on vähentynyt. En itse harrastanut lapsena mitään seuraliikuntaa kuin muutaman satunnaisen pätkän ja tykkäsin pelata tietokoneella todella paljon. Pihapelien ja -leikkien ja arkisen kävelyn ja polkupyöräilyn ansiosta sain kuitenkin suhteellisen terveen määrän liikuntaa, ja olen siitä kiitollinen nyt. Samalla asetelmalla ja laiskoilla geeneilläni ennuste olisi 2020-luvun lapsena varmasti huonompi.

Lisää liikettä arkeen ja erikseen

Olemme siis tilanteessa, jossa arkiliikunnan määrä on romahtanut eikä liikunnan harrastaminen nykyisellään paikkaa sitä riittävästi. Liikkumattomuushaasteen selättäminen edellyttääkin molempien lisäämistä: meidän pitäisi liikkua arjessa enemmän ja useamman tulisi löytää itselleen mieluisaa harrastusliikuntaa.

Fyysisen työn kysyntä työmarkkinoilla tuskin kääntyy enää kasvuun, joten luontevin tapa lisätä arkeen liikuntaa on päivään sisältyvä liikkuminen. Auto onkin yksi liikkumattomuuden suurimmista syntipukeista. Auton valitsevaa ihmistä ei kuitenkaan kannata liiaksi syyttää, kun koko yhteiskuntarakenne on suunniteltu niin syvästi autoille. Jopa Helsingin kaltaisessa tiiviissä kaupungissa, jossa vaihtoehtoja on eniten, autoille on varattu valtaosa katutilasta. Haja-alueilla työmatkat ja arjen palveluiden saavuttaminen voivat olla melkeinpä mahdottomia ilman autoa. Epäilemättä osin sen seurauksena maaseudulla lapset ja nuoret ovat nykyään huonommassa kunnossa kuin kaupungeissa.

Kävelyyn ja pyöräilyyn kannustaminen onkin aivan välttämätön osa liikkuvampaa yhteiskuntaa. Se edellyttää sujuvaa ja turvallista infraa. Myös toimiva joukkoliikenne tukee tavoitetta, sillä joukkoliikenteen käyttöön yhdistyy ihan merkittävä määrä kävelyä.

Lähipalveluiden hyötyjä on todennäköisesti aliarvioitu tehokkuuden kustannuksella. Suureksi yksiköksi keskitettyyn terveyskeskukseen tai kouluun saadaan paremmat palvelut edullisemmin, mutta ajan mittaan kertyvä hintalappu arkiliikunnan vähentyessä voi syödä näitä hyötyjä reippaasti. Vartin kaupunki onkin myös terveyden kannalta kelpo konsepti.

Pelkän arkiliikunnan ohella liikunnan harrastamisen lisääminen on yhteiskunnan tasolla tarpeen. Eri ihmiset nauttivat ja motivoituvat eri asioista, ja olennaista olisikin, että harrastusmahdollisuuksia on tarjolla laajalti, matalalla kynnyksellä ja taloudellisesti saavutettavissa. Verovarojen käyttö liikunnan edistämiseen varsinkin lasten ja nuorten osalta on vähintäänkin perusteltua. Kun rahaa on kuitenkin rajallisesti, pitää se käyttää vaikuttavasti: infraan ja sellaiseen seuratoimintaan, joka osallistaa ja tukee mahdollisimman monen ja monipuoliseen harrastamiseen.

Kouluillakin on liikkumattomuuden selättämisessä tärkeä rooli. Koululiikunnan muutamat viikkotunnit ovat tärkeitä liikunnalliseen sivistämiseen, mutta eivät isoa kuvaa vielä suuresti kuvaa muuta, mutta muuhun opetukseen ja koulupäivään integroitua liikkumista voisi kaiketi hyödyntää vielä paljon laajemmin. Tutkimuksista tiedetään sekin, että liikkuminen parantaa oppimistuloksia.

Syyt liian vähäiseen liikkumiseen ovat syvällä meissä itsessämme ja siinä yhteiskunnassa, jollaisen olemme rakentaneet. Suunta ei siksi muutu yksittäisellä tempulla. Uskon kuitenkin, että jos kannustamme ja ohjaamme reippaammin arkilikuntaan, huolehdimme lasten ja nuorten liikunnasta kattavammin ja teemme liikkumisesta kaikille mahdollisimman helppoa ja hauskaa, ja jossain määrin pakollistakin, tässä voidaan onnistua. Aivan olennaista on ymmärtää sekin, ettei kaikista voi tai tarvitse tulla tavoitteellisia himotreenaajia, eikä liikkumattomuutta ratkota pohtimalla sitä vain urheilun ja urheilupolitiikan näkökulmasta. Kaikki liike on haasteessa kotiinpäin.

Professori Lieberman tiivistää kirjassaan tutkimustulosten sanoman ohjeeksi, joka sopii niin politiikkaa tekevälle päättäjälle kuin kuin omaa liikkumistaan pohtivalle yksilöllekin:

“Make exercise necessary and fun. Do mostly cardio, but also some weights. Some is better than none. Keep it up as you age.”

 

Eduskuntaan tarvitaan tietopolitiikasta vastaava valiokunta

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 30.5.2023)

Digitalisaatio muokkaa ihmisten arkea ja yhteiskuntaa nyt nopeasti, ja kyky kerätä ja käyttää dataa on jo muodostunut talouden keskeiseksi ajuriksi. Uusilla murrosteknologioilla on potentiaalia mullistaa kokonaisia toimialoja nopeastikin, ja erityisesti generatiivisen tekoälyn nopea kehitys herättää nyt sekä intoa että huolta.

Teknologisen muutoksen tahti hengästyttää monia, ja haastaa myös päättäjät ja poliittisen päätöksenteon rakenteet. Digitalisaation ja uusien teknologioiden lupaamat satumaiset hyödyt pitäisi saavuttaa reilusti ja koko yhteiskunnan parhaaksi. Samalla olisi rajoitettava epäeettistä käyttöä, ehkäistävä liiallista vallan keskittymistä ja torjuttava vakavimmat uhkakuvat ajoissa.

Onnistuminen edellyttää kykyä ymmärtää uusia teknologioita ja ennakoida niiden vaikutuksia. Tärkeää on myös kokonaisuuden hahmottaminen, sillä teknologinen murros läpileikkaa käytännössä kaikki politiikan osa-alueet koulutuksesta terveydenhuoltoon ja turvallisuudesta työlainsäädäntöön.

Suomalaisen poliittisen päätöksenteon rakenteet eivät vielä vastaa tätä haastetta. Eduskunnassa tieto- ja teknologiapolitiikan aiheet hajautuvat moniin eri valiokuntiin, eikä mihinkään kerry aihepiiristä vahvaa näkemystä ja osaamista. Historiallisista syistä liikenne- ja viestintävaliokunnalla on merkittävin rooli, mutta tietopolitiikan yhteys juuri liikenteeseen ei ole tätä nykyä mitenkään erityisen perusteltu.

Eduskuntaan tarvittaisiinkin erillinen valiokunta, joka käsittelisi lainsäädäntöä digitalisaation ja teknologisen murroksen näkökulmasta. Luontevin askel olisi laajentaa tulevaisuusvaliokunnan roolia tieto- ja tulevaisuuspoliittiseksi valiokunnaksi.

Atte Harjanne, kansanedustaja, Helsinki

Antti Poikola, datatalouden asiantuntija, Helsinki

 

 

 

Hiilineutraali Suomi 2035 on tärkeä välitavoite, mutta lopullinen maali on syvä dekarbonisaatio

Suomen hiilineutraalisuustavoite on kaukana typerästä. Polkua sitä kohti on silti rakennettava viisaasti.

Voimassa olevan ilmastolain mukaan Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Se tarkoittaa sitä, että tuolloin ihmistoiminnasta täällä aiheutuneet päästöt ja nielut ovat tasapainossa.

Tavoite herätti keskustelua jo vaalien alla, ja on pysynyt aiheena pinnalla myös hallitusneuvotteluiden edetessä. Viimeisimpänä käänteenä perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nimitti yksittäiseen vuosilukuun kiinnittyvää ilmastopolitiikkaa “äärimmäisen typeräksi, samalla kun suomalainen elinkeinoelämä lobbaa vahvasti sen puolesta, että tavoitteesta pidetään kiinni.

Tavoite ei ole typerä vaan tarpeellinen

Näistä tahoista Purra on se, joka on väärässä. Yksittäiseen vuoteen kiinnitetty, kirittävä ilmastotavoite on nimenomaan tärkeä poliittinen työkalu. Tällainen tavoite luo jatkuvuutta ja ennakoitavuutta, ja selkeä, mitattavuus raamittaa politiikkatoimien vaikuttavuuden arvioimista. Jatkuvuus ja ennakoitavuus on erityisen tärkeää investointeja suunnittelevien yritysten näkökulmasta. 

Ilmastotavoitteen oikean tason määrittely on sitten poliittinen kysymys, mutta globaalin vastuunkannon ja ilmastonmuutoksen tilannekuvan näkökulmasta vuotta 2035 ei voi ainakaan liian kireänä pitää. Tavoitteen maine “maailman kunnianhimoisimpana” ei edes varsinaisesti vastaa todellisuutta

Se, että yritysmaailma puolustaa tavoitetta, kertoo siitä, että sen koetaan olevan sopivan etukenoinen luodakseen edellytykset etulyöntiasemaan valtavilla, maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Jatkuvuus ja ennakoitavuus on erityisen tärkeää investointeja suunnittelevien yritysten näkökulmasta.

Suomen ja suomalaisten etu on ehdottomasti se, että ilmastonmuutos saadaan hillittyä siedettävälle tasolle. Oma, vastuullinen ilmastotavoite auttaa vivuttamaan vaikuttavampaa linjaa myös EU:ssa ja muissa kansainvälisissä pöydissä. Myös tämä on aito, merkittävä perustelu tavoitteelle.

Riikka Purran kritiikissä hiilineutraalisuustavoitetta kohtaan on silti myös hieman itua. Hiilineutraalisuustavoitteen luonne on tässä tärkeää ymmärtää. Se on enemmän työkalu ja välietappi, ei lopullinen päämäärä. Pelkästään globaalin ilmaston hiilitaseen kannalta on tosiaan suhteellisen merkityksetöntä, osuvatko Suomen päästöt ja nielut yksiin juuri 2035, vai kenties jo 2033 tai 2037. Tavoitteen toteuttamisessa onkin tärkeää kiinnittää huomiota kumulatiivisiin päästöihin, syvään dekarbonisaatioon ja skaalautuvuuteen.

Kumulatiiviset päästöt 

Yksittäistä tasapainovuotta merkittävämpää ovat kumulatiiviset päästöt eli se, kuinka paljon ylimääräistä hiiltä Suomi ja suomalaiset vuosien aikana ilmakehään päästävät. Tässä meillä on fossiilienergian avulla vaurastuneena teollisuusmaana kiistämätön historiallista taakkaa harteillamme, ja per capita -päästöt ovat toki edelleen globaalisti vertailtuna korkeat. Kumulatiivisten päästöjen näkökulmasta onkin olennaista, että Suomella on erikseen päästövähennystavoite myös vuodelle 2030. Vielä paremmin kumulatiiviset päästöt huomioiva ohjauskeino olisi toki hiilibudjetti.

Syvä dekarbonisaatio

Suomen ilmatourakka ei myöskään ole ohi hiilineutraalisuuden myötä vuonna 2035. Se on oikeastaan kirjanpidollinen välitavoite matkalla syvään dekarbonisaatioon*. Tällä termillä viitataan talouteen, joka pyörii ilman fossiilisia hiilivetyjä eikä enää lisää kasvihuonekaasuja ilmakehään. Samaan aikaan ilmaston vakauttaminen siedettävälle tasolle edellyttää globaalin mittakaavan hiilensidontaa. Hiilineutraalisuus on siksi vain välietappi matkalla hiilinegatiiviseen talouteen. Tämäkin kehitys on itse asiassa kirjoitettu sisään ilmastolakiin, jossa todetaan, että päästöjen on vähennyttävä myös 2035 jälkeen ja linjataan myös 90-95 % päästövähennystavoitteesta vuodelle 2050.

Hiilineutraalia Suomea vuodelle 2035 on siksi syytä rakentaa strategialla, joka vie Suomea vauhdilla kohti syvää dekarbonisaatiota ja vieläpä niin, että luonnon köyhtyminen saadaan samalla pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä ja luontoa lopulta kokonaisuutena elvytettyä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei energiajärjestelmää voi rakentaa riippuvaiseksi fossiilisesta säätövoimasta ja sitä, ettei energiatehokkuus vie keinona kovin pitkälle. Tarve syvälle dekarbonisaatiolle luonnon rajoissa on tärkein syy sille, että käytän niin paljon aikaani ydinvoiman puolesta puhumiseen.

Ratkaisujen skaalautuvuus

Yksi usein varsinkin laitaoikealta toisteltu kritiikki Suomen ilmastotavoitteeseen liittyen on se, että Suomen päästöt ovat vain runsaan promillen luokkaa maailman päästöistä, joten niillä ei ole väliä eikä Suomen ilmastotavoite ole siksi perusteltu. Tämä on sekä loogisesti laiska että eettisesti kyseenalainen väite. Se on toki totta, ettei Suomi yksin maailmaa pelasta. Vastuumme meidänkin pitää silti kantaa, ja lisäksi välttämättömässä muutoksessa on mahdollisuus menestyä kehittämällä ja viemällä ratkaisuja. Edellytys tälle kuitenkin on, että ratkaisut ovat skaalautuvia: niiden pitää toimia myös Suomea suuremmassa mittakaavassa. 

Hiilineutraalisuutta tavoiteltaessa on vältettävä osaoptimointia.

Hiilineutraalisuutta tavoiteltaessa onkin varottava osaoptimointia. Esimerkiksi kestävää biomassaa on maailmassa varsin rajallisesti, ja bioenergian ilmastovaikutukset ovat pääsääntöisesti todellisuudessa nykyistä kirjanpitoa kehnompia: siten nykyura, jossa Suomen päästövähennykset nojaavat erittäin suuresti bioenergian varaan, ei oikeastaan ole skaalautuva.

Päästövähennyksillä on kiire

Ilmastopolitiikan tavoitteista vääntäessä on paikallaan ymmärtää, että olemme päästövähennyksissä pahasti myöhässä. 1,5 asteen tavoite on käytännössä jo karannut käsistä, ja pallo kuumenee kovaa tahtia. Peliä ei silti ole menetetty, ja jokainen asteen kymmenys pois lämpenemisestä tietää parempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta. Vaikuttavimmista keinoista hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi voidaan ja kannattaa käydä keskustelua, mutta itsetarkoituksellinen viivyttely poliittisen suosion perässä on yksinkertaisesti vastuutonta.

 

nature-forest-horizon-cloud-sky-sun-783369-pxhere.com

Suomen ilmastotavoite on investointien ajuri.

* termi deep decarbonization kaipaisi tarttuvampaa suomenkielistä vastinetta. Syvä tai täysi päästöttömyys voisi toimia.

Vihreät on se liberaali, ihmisiin ja edistykseen uskova voima, jota nyt tarvitaan – Puhe puoluevaltuustossa 13.5.2023

(Poliittisen keskustelun avauspuheenvuoro Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 13.5.2023)

Cha cha cha arvon valtuusto,

Tervetuloa vaihteeksi tänne eduskuntaryhmän kotikentälle kokoukseen. 

Hauskaa olla koolla tässä Suomen toisen euroviisuvoiton alla. Ruotsin biisi on kieltämättä hyvä sekin, mutta tänään, ystävät hyvät, on ihan ok äänestää taktisesti. Loreen on kuitenkin voittanut jo kerran.

Harmi sinänsä, että juuri kun me vaihdoimme puolueen ilmeessä värisävyn tummemmaksi, kirkkaan vaalea vihreä on isosti muodissa. 

Meidän pitää selkeästi skarpata ennakointia ja olla paremmin ajassa kiinni, jos meinaamme käärijä voitot seuraavissa vaaleissa. 

Eduskuntavaaleissa tuli tosiaan huolella köniin.

Yksi seuraus tappiosta on, että vihreitä kansanedustajia on eduskunnassa nyt 13, seitsemän vähemmän kuin viime kaudella. Olen omalta osaltani eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastuussa ja erittäin pahoillani siitä, että neljä äärimmäisen ahkeraa ja osaavaa kansanedustajaamme putosi. Emme ryhmänä ja puolueena tuoneet heidän työtään ja osaamistaan riittävän kirkkaasti esiin.

Tuoreen eduskuntaryhmän puheenjohtajana voin kuitenkin todeta, että vaikka ryhmä on harmillisen pieni, se on todella säpäkkä porukka täynnä intoa, osaamista, kokemusta ja visiota.

Yksi seuraus vaalituloksesta on onneksi se, että vaalitulokseen pettyneitä uusia jäseniä on tullut ovista ja ikkunoista. Mahtavaa, tervetuloa kaikki! Olen itsekin päässyt tapaamaan monia näistä uusista tyypeistä, ja se into ja energia inspiroi.

Tämä maa on saamassa konservatiivisen hallituksen. Nyt tarvitaan oppositioon kirkas liberaali, ihmisiin ja edistykseen uskova ääni. Se olemme tietysti me.

Konservatiivinen maailmankatsomus ei sinänsä ole väärin tai tuomittavaa. Yhteiskunnallinen kehitys ja edistys demokratiassa pohjaa keskusteluun ja eri arvopohjista ponnistavien näkökulmien sovittamiseen yhteen. Joskus se tapahtuu kompromissien, joskus kilpailevien vaihtoehtojen kautta.

Nyt valtaa saaneilta ja Säätytalolle kokoontuneilta konservatiiveilta toivon sitä paljon puhuttua empatiaa. Pelkästään se että itse oudoksuu, kammoksuu tai paheksuu jotakin asiaa, ei ole kestävä peruste rajoittaa, kontrolloida tai vaikeuttaa muiden ihmisten elämää.

Jos hallitus todella muodostuu nyt hallitusohjelmaa laativan porukan toimesta, pelkään, että ainakin sateenkaariväki, maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset sekä muut vähemmistöt ja erittäin heikossa asemassa olevat, kuten vakavasti päihdeongelmaiset päätyvät eri tavoin konservatiivipopulistisen identiteettipolitiikan uhreiksi. Siksi meidän on nyt puolustettava marginalisoitujen oikeuksia ja pidettävä näille ihmisille toivoa yllä. 

Meidän on nyt pidettävä sivistyksen ja tieteen puolta, ja vaatia tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa.

Myös vapaan kulttuurin, journalismin ja tieteen vastainen retoriikka nostaa jälleen päätään. Keskustelu ja parlamentaarinen päätöksenteko Ylen roolista ja rahoituksesta on avoimessa demokratiassa aivan paikallaan, mutta toiminnan sisällön poliittinen ohjaus on absurdi ja todella vaarallinen ajatus. Hyökkäykset riippumatonta mediaa kohtaan ovat toki osa populistien pelikirjaa kautta maailman. 

Sitä on myös tieteen kyseenalaistaminen ja vähättely. Tieteellisellä tiedolla ja sivistyksellä on arvo itsessään, mutta myös kriittisen tärkeä rooli paremman politiikan tekemisessä. Valitettavasti tiede on täälläkin joidenkin politiikkojen tähtäimessä, ja tätä porukkaa on myös mukana neuvottelemassa tulevasta hallitusohjelmasta. Suomessa erityisesti ilmastoon, metsiin ja luontoon keskittyvä tutkimus on jatkuvan hyökkäyksen ja vähättelyn kohteena – tätä nähtiin jo vaalien alla puheenjohtajapaneeleita myöten. 

Meidän on nyt pidettävä sivistyksen ja tieteen puolta, ja vaatia tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa.

On siellä Säätytalolla toki yhä myös joitakin sivistysporvareita. Terveisiä sinne, olette tässä tilanteessa tärkeitä portinvartijoita. 

Konservatiivinen ja sisäänpäin kääntyvä ote voi myös kostautua maailmassa, joka muuttuu nyt nopeasti. Venäjän hyökkäys Ukrainaa ja koko maailmanjärjestystä vastaan edellyttää kansainvälistä solidaarisuutta ja kirkasta demokratian ja vapauden puolustamista.

Kuumenevalla ja luonnoltaan köyhtyvällä planeetalla kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä sekä synkkien kehityskulkujen pysäyttämiseksi että väistämättömien vaikeuksien selättämiseksi. Murrosteknologiat jakavat ja keskittävät valtaa uudella tavalla. Generatiivinen tekoäly mullistaa monet työt, mutta saattaa haastaa koko ihmisyyden tai ainakin jaetun todellisuuden sellaisena, kuin me sen tunnemme. 

Tässä ajassa tarvitaan päättäjiä, jotka hahmottavat maailmaa muokkaavat voimat ja ilmiöt, jotka pohtivat ja sanoittavat niihin ratkaisuja rohkeasti ja visionäärisesti, tärkeimpien arvojemme pohjalta. Eteenpäin katsova, taloutta uudistava tulevaisuuspuolue – Se on meille vihreille luonteva rooli.

Nyt tosiaan näyttää siltä, että tiemme johtaa oppositioon. Jos näin käy, emme aio olla kaikesta räksyttävä känkkäränkkäosasto. Hyvien, perusteltujen esitysten edessä painan jatkossakin JAA.

Analyyttistä, asiantuntevaa ja rakentavaa kritiikkiä sekä ratkaisukeskeisiä vaihtoehtoja on kyllä luvassa, ja pelkäänpä, että niille on myös paljon tarvetta. 

Voi toki olla, ettei hallitusta Petteri Orpon kasaamalla pohjalla muodostu. Hallitusta valmistelevaa kokoonpanoa ei oikeastaan ole ollut tarpeen näpäytellä – he tekevät sen itse. Pöljät rähinät some-rintamalla tuskin helpottavat urakkaa Säätytalolla. Niistä saa syyttää lähinnä itseään kun on seuransa itse valinnut.

Jos neuvottelut kariutuvat tai hallitus kaatuu matkan varrella, me olemme valmiit vastuuseen. Te, mainio valtuusto, ja me, eduskuntaryhmä, yhdessä laadimme kattavat, vakuuttavat vihreät vastaukset hallitustunnustelijalle. Ne ovat edelleen tallessa. 

Tässä  kohtaa on aika sanoa valtavan iso kiitos Maria työstäsi puolueen johdossa, sisäministerinä ja ympäristöministerinä. Olet tehnyt valtavasti duunia vaikeissa paikoissa, turbulenttina aikana. Näytit, että vihreät voivat kantaa menestyksekkäästi vastuuta millä tahansa politiikan lohkolla, ja että meihin voi luottaa paremman tulevaisuuden tekijöinä, ympäristön ja heikoimmassa asemassa olevien puolustajana. 

Hurjan ison kiitoksen ansaitsee tietysti myös loputtoman uuttera puoluesihteeri Veli. Ja siis kiitos teille valtu, erinomaisista keskusteluista, hyvistä päätöksistä ja hedelmällisestä yhteistyöstä eduskuntaryhmän kanssa. Teidän kanssa on aina ollut ilo olla koolla! Erityiskiitos valtuuston puheenjohtajalle Siljalle, jonka kanssa töiden tekeminen ja jakaminen on ollut sekä sujuvaa että hauskaa.

Vihreät pääsevät valitsemaan puheenjohtajansa kahden aivan timanttisen ehdokkaan väliltä.

Loppuun haluaisin vielä kiittää Sofiaa ja Saaraa, jotka nyt kisaavat puolueen puheenjohtajuudesta. Ette hae hyvien aikojen helppoa hommaa, vaan suurta vastuuta haastavassa tilanteessa. Teidän kummankin rinnalla töitä viimeiset neljä vuotta eduskunnassa tehneenä voin todeta, että minulla on täysi luotto teihin molempiin tarjolla olevassa tehtävässä.

Vihreät pääsevät valitsemaan puheenjohtajansa kahden aivan timanttisen ehdokkaan väliltä.

Tsemppiä kaikille pohdintaan ja ihan erityisesti teille kahdelle kampanjaan! Ja tietysti kaikille muillekin puolueen vastuutehtäviin pyrkiville!

Hyvää kokousta vielä kerran tällä porukalla, valtuusto!

 

valtupuhe

(Kuva: Leena Brandt)

As quantum computing is moving from labs to business operations, Finland can host global excellence – Speech at the SemiQon launch event

(Speech given at SemiQon launch event in Otaniemi 8.5.2023)

Dear audience, 

I am honored and excited to be here at the SemiQon Launch Event, celebrating the start of a VTT spinoff that aims to improve the scalability, economics, and energy efficiency of quantum computing.

Quantum computing is now moving from research laboratories to business operations and is becoming one of the breakthrough technologies of this century. Its importance and strategic nature cannot be underestimated. As with every industrial revolution so far, the true enormous shift only comes with scalability – the ability to mass-manufacture. When technology becomes cheap and efficient enough to produce in mass quantities, it starts a self-feeding cycle in which more people, companies, and use cases are associated with the technology, speeding up the innovation cycle even further.

The true enormous technological shift only comes with scalability – the ability to mass-manufacture.

The scaling, development, and diffusion of technology are more a function of use than time. We’ve seen this with silicon chips, solar panels, and electric cars, to name a few, and we’re likely to see the same dynamic with quantum computing too.

Thus, SemiQon is in a super interesting and important spot right now: at the frontier where dozens of qubits will eventually be replaced by thousands, then millions of qubits.

But nothing is certain – at least if we stick to some kind of Copenhagen interpretation of quantum mechanics.

Technological development is not a deterministic march, but a series of trial and error, countless hours of work by smart minds and skilled hands. SemiQon might become a world-changing company, or it might not. As a policymaker, I want to make sure Finland is the place where the former is as likely as possible, where SemiQon and companies like it are frequently spun off, where they are able to attract global talent, gather financing, grow their business, and skyrocket to global success.

This requires that we keep our commitment to investing 4 percent of our GDP in R&D. We must also ensure that foreign talent can come and stay in Finland smoothly and that we are an open-minded, curious, and internationally oriented society. Investing in education at all levels is essential. Money itself doesn’t create new ideas and innovations. People do, and we must ensure that there is skilled labor here to do the R&D work. Skilled and smart minds also attract new skills and more smart minds. 

Here in Otaniemi, the campus of my alma mater, we can see that every day. Finland must be a place where globally competitive innovation ecosystems emerge and flourish.

We should also seize all opportunities provided to us by the most important international organizations of which we are members. The European Union is a significant funder of research and development and is also looking towards a more proactive industrial policy. It is important that Finland promotes competitive markets and quality-based research funding in the future as well, even as the time undeniably calls for a more geopolitical approach towards strategic industries and capabilities.

Finland must be a place where globally competitive innovation ecosystems emerge and flourish.

Finland’s membership in NATO clarifies our position in a turbulent world and creates new opportunities in tech industries. Thanks to this process, Finland also enjoys exceptional international attention right now. We should utilize this momentum to the maximum.

Luckily, I’m not alone with these thoughts. The commitment to increased R&D investment has strong support throughout the political spectrum. The importance of high-tech industries to our economy and the significance of breakthrough technologies to our future are all the time better understood. You can help this development by taking an active role in the public debate.

Dear audience,

Science fiction writer Arthur C. Clarke once said, “Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic.” With all its weirdness and enormous potential, quantum computing is starting to look like magic to many of us. But this magic is made with hard work. It is the hard work – already done and the work ahead – that we are celebrating today. The future doesn’t just happen, it is built.

I wish the best of luck to SemiQon in its venture!

2_Atte Harjanne

Kvartaalikatsaus valtuustoon ja eduskuntaan I/2023

(Poikkeuksellisesti kaiken vaalihässäkän takia tämä katsaus kattaa alkuvuoden tammikuusta huhtikuuhun)

Vuosi 2023 alkoi vanhan eduskunnan loppusuoralla. Huhtikuussa valittiin uusi eduskunta ja Suomesta tuli puolustusliitto Naton jäsen. Vihreät kärsi raskaan vaalitappion, mutta oma työ eduskunnassa jatkuu.

Eduskuntavaalit rytmittivät luonnollisesti kevään aikatauluja vuoden alusta asti. Vanha eduskunta istui maaliskuun alkuun asti, jonka jälkeen edessä oli perinteinen vajaan kuukauden vaalitauko. 

Eduskunnan loppusuoralla saatiin läpi muun muassa kaivattu translaki, vaikka sen suhteen valiokuntakäsittelyssä vielä ylimääräinen kierros vatulointia kokoomuksen johdolla nähtiin ja vaikka keskusta asiassa jälleen kerran lähti omille, konservatiivisille teilleen. Liian lähelle kauden loppua jäänyt saamelaiskäräjälain uudistus sen sijaan kaatui surkeasti näennäiseen ajanpuutteeseen – tosiasiassa toki perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen edustajien vastustukseen. 

Kauden viimeisen kevään tärkein päätös oli tietysti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksyminen eduskunnan toimesta 1.3. äänin 184-7. Nato-jäsenyys saatiinkin sitten Suomen osalta maaliin huhtikuun neljäs päivä, Naton 74-vuotispäivänä Unkarin ja Turkin vihdoin ratifioitua Suomen jäsenyyden. On tavallaan aika epätodellinen fiilis yhä siitä, että Suomi todellakin on nyt täysivaltainen Nato-maa. Ruotsin jäsenyys pitää tietysti saada seuraavaksi vauhdilla maaliin.

Kauden viimeisen kevään tärkein päätös oli tietysti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksyminen.

Vaalikampanjointi alkoi tietysti toden teolla jo ennen vaalitaukoa, ja oma kalenterini täyttyi tiiviisti erilaisista paneeleista, tenteistä ja sidosryhmien tapaamisesta. Puolueen varapuheenjohtajan ominaisuudessa kiersin luonnollisesti myös Suomea oman vaalipiirini ulkopuolelta, ja piipahdin mm. Oulussa, Seinäjoella, Tampereella, Forssassa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Porissa ja Raumalla, sekä tietysti eri puolilla Uuttamaata. Vaikka omat ääneni tulevat Helsingistä, ovat vierailut eri puolille Suomea yksi tämän työn antoisimmista osista. 

Myös vaalikampanjointi Helsingin kaduilla ja toreilla – jonka parissa vierähtivätkin sitten maaliskuun viimeiset viikot – on todella hauskaa ja antoisaa. Vaalien alla politiikka kiinnostaa ihmisiä, ja on opettavaista ja mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia mitä erilaisimpien tyyppien kanssa. Samalla tapaa aika tavalla kaikkia vanhoja tuttuja elämän eri vaiheilta.

Iloisesta kampanjoinnista huolimatta vaalit menivät vihreiltä raskaasti mönkään. Eduskunnasta putosi nippu ahkeria ja osaavia vihreitä kansanedustajia, ja moni erinomainen ehdokas jäi rannalle. Se harmittaa todella paljon, ja olen tietysti pohtinut pitkään, mitä itse olisin voinut tehdä paremmin ja enemmän. Tulokseen johtaneita syitä on pohdittu ansiokkaasti ja pidemmin monien toimesta. Oma näkemykseni on, että mielikuva meistä on kaventunut liikaa arvokartan vasempaan alanurkkaan. Tietenkin tuloksessa näkyy myös se, etteivät ilmasto ja luonto olleet nyt vaalien alla erityisemmin esillä sekä pääministeriasetelma, mutta kyllä eniten korjattavaa löytyy omasta toiminnasta.Avasin ajatuksiani aiheesta myös Suomen Kuvalehdelle pian vaalien jälkeen.

Eduskuntaryhmässä epäonnistuimme useiden edustajiemme osaamisen, kovan työn ja saavutusten esille tuomisessa ja hyödyntämisessä. Tästä koen erityisesti tuskaa ja syyllisyyttä, kun kuitenkin ryhmän puikoissa syksystä 2021 alkaen toimin.

Eduskunnasta putosi nippu ahkeria ja osaavia vihreitä kansanedustajia, ja moni erinomainen ehdokas jäi rannalle.

Oma työni kansanedustajana jatkuu 5804 äänen turvin. Olen aivan äärimmäisen kiitollinen kaikille kampanjassa mukana olleille, tsempanneille ja rahallisesti tai muuten tukeneille sekä tietysti joka ikiselle ainoan äänensä antaneelle. Lupaan tehdä niillä äänillä parhaani.

Vihreiden kehno tulos sinetöi nopeasti sen, että puolueen johtomme menee uusiksi kesäkuun puoluekokouksessa, jossa puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja ja puoluesihteeri. Syvällisen harkinnan jälkeen päätin, etten itse pyri puolueen johtoon – perusteluni avasin jo aiemmin blogissani. Nyt on tiedossa, että vihreiden puheenjohtajaksi valitaan joko Sofia Virta tai Saara Hyrkkö – ja molemmat ovat siihen hommaan aivan erinomaisia vaihtoehtoja. 

Välittömästi vaalien jälkeen alkoi uuden hallituspohjan valmistelu. Vaalitulos ja suurimpien puolueiden asento vaalien alla jo indikoivat, mitä tuleman todennäköisesti pitää, ja lopulta Säätytalolle suuntasivat kokoomuksen johdolla perussuomalaiset, RKP ja KD. Oikeistokonservatiivista politiikkaa siis pukkaa. Hallitusohjelmaa kannattaa arvostella vasta sitten kuin sellainen on kasassa, mutta odotan huolissani miten ison kädenjäljen neuvotteluissa mukana olevat radikaalikonservatiiviset, maahanmuuttovastaiset, populistiset ja tiedevastaiset voimat ohjelmaan saavat. 

Vaalituloksen asetelmasta huolimatta vihreät osallistuivat hallitustunnusteluihin vakavissaan ja prosessia kunnioittaen. Puolueen vastauksissa hallitustunnustelijan kysymyspakkaan oli melkoinen urakka, mutta lopputulos on nähdäkseni todella hyvä. Kannattaa siis tsekata vihreiden vastaukset, niistä saa hyvän kuvan ajamastamme politiikasta.

Vaalituloksen asetelmasta huolimatta vihreät osallistuivat hallitustunnusteluihin vakavissaan ja prosessia kunnioittaen.

Uutta hallitusta odottaessa eduskunta järjestäytyy väliaikaisesti. Itse istun nyt toistaseksi pitkästä aikaa suuressa valiokunnassa, mutta varsinaisesti paikat jaetaan vasta, kun hallitus on kasassa. Sama koskee eduskuntaryhmän johtoa: toimin nyt ryhmän ruorissa ainakin kevään ajan.

Samalla kun Suomessa politiikanteko järjestäytyy uusille urille, sota Ukrainassa jatkuu. Sodan lopputulema on ratkaiseva koko maanosan ja jopa maailmanjärjestyksen kannalta. Siksi Ukrainan vahva ja riittävä tuki on äärimmäisen tärkeää. On hienoa, että ensimmäiset Leopardit saatiin lopulta keväällä liikkeelle, mutta lisää raskasta aseistusta ja ampumatarvikkeita tarvitaan.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokousti tammi-huhtikuussa yhteensä seitsemän kertaa, joista itse ehdin eduskuntavastuiltani paikalle neljään. 18.1. kokouksessa käsiteltiin kaavoja ja vieläkin kaupungin palkkasekoilua. 1.2. kokouksesta olin poissa politiikan ja yritysmaailman johtajille suunnatulla Ilmastokriisin mestarikurssilla. Käsittelyssä oli Laakson sairaalan hankemuutos, kaavoja ja valtuutettujen aloitteita. 15.2. hyväksyttiin erittäin tärkeä Pohjoisbaanan yleissuunnitelma. Kun baana valmistuu, selkeytyy ja paranee pyöräily-yhteys Käpylästä Puistolaan huomattavasti. Laadukas ja helposti navigoitava pyöräreitistö on aivan avainjuttu kestävämmän, viihtyisämmän ja terveellisemmän kaupungin rakentamisessa.

1.3. olin poissa vaalikiireiden takia. Lyhyessä kokouksessa käsiteltiin mm. vuoden 2022 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet ja konserniohjeen päivittäminen ilman äänestyksiä. Myös 15.3. kokous meni puolueen vaalihommissa ohi – lyhyt kaavoja ja aloitteita käsitellyt kokous sekin.

Huhtikuun kokouksissa 5.4. ja 26.4. olin paikalla. Huhtikuun ensimmäisessä kokouksessa nähtiin makaaberi keskustelu, jossa uuden vainajien säilytystilan rakentamista Malmin hautausmaan yhteyteen vastustettiin ihmeellisin ksenofobisin perusteluin perussuomalaisten toimesta (tapahtunutta perkaa kiinnostavasti tämä tutkija Ville Laakkosen kirjoitus). Vihreiden ryhmäaloite venäläisestä fossiilienergiasta oli käsittelyssä sekin. Itse aloite oli yli vuoden vanha, se tehtiin pian Venäjän hyökkäyksen alun jälkeen. Venäläisestä energiasta päästiinkin pitkälti tässä välissä eroon, mutta fossiilienergiasta luopumisen vauhdittaminen kaikin tavoin on tietysti edelleen ajankohtaista – ja rokottaa yhä myös Putinin kassaa.

Huhtikuun kokousten iso, eniten julkisuutta saanut asia oli tietysti Suvilahteen tuleva uusi tapahtumakeskus. Samalla alueen legendaarinen DIY-skeittiparkki jää historiaan, ja tulipa samoihin aikoihin myös tieto siitä, että Flow-festivaali siirtyy tämän kesän jälkeen toisaalle. Jotenkin tämä kaikki sai aikaan kummallisen mähinän, jossa Suvilahden kehityksestä tuli joillekin jonkinlainen Helsingin sieluttoman kehityksen symboli. 

Hyvässä ja kiinnostavassa kaupungissa on rosoa ja omaehtoista toimintaa.

Tosiasiassa tarkoitus on rakentaa paljon kaivattu tila kulttuuritapahtumille kämäisen parkkipaikan tilalle ja ylipäänsä varmistaa monimuotoisen vapaa-ajan toiminnan ja kulttuurin edellytykset kehittyvälle kasvavan Kalasataman lähialueelle. DIY-skedeparkin menetys on todella ikävä, mutta myrkylliselle maalle rakennettu puisto olisi ollut muutoksen edessä joka tapauksessa. Skeittiskenen kanssa on etsitty erityisesti vihreiden ja vasemmiston työn ansioista tapoja varmistaa, että toiminta jatkuu lähitalueilla jatkossakin. 

Hyvässä ja kiinnostavassa kaupungissa on rosoa ja omaehtoista toimintaa. Osa elävän ja orgaanisen kaupungin luonnetta on, että tämä roso etsiytyy uusiin paikkoihin ja muotoihin. Jännite DIY-meiningin ja alakulttuurien ja kaupallisen toiminnan on sekin osa elävää kaupunkia, ja fiksu kaupunki koettaa sovittaa eriluonteista toimintaa yhteen. Näin on nähdäkseni tässä tehty – ei toki täydellisesti, eikä tällaisessa tilanteessa kaikkia miellyttävää lopputulosta useimmiten voi saadakaan. Niilo Tenkanen avaa asiaa FB-postauksessaan hyvin.

Tapaamiset

Tammi-huhtikuussa tapaamisia tuli aika liuta, kun monet tahot halusivat vielä jututtaa vaalien alla tulevasta hallitusohjelmasta, ja itsekin tapaan maakuntakierroksilla mielellään monenlaisia tahoja.Tapaamiset on listattu tuttuun tapaan sillä huomiolla, ettei tässä välttämättä ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Aalto GSE
  • Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
  • Accenture
  • Atmosphere and Climate Competence Center
  • Autotuojat ja -teollisuus
  • AYY
  • Bird
  • Business Finland
  • CLC
  • Cursor Oy
  • Digi- ja väestötietovirasto
  • DNA
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • Energiateollisuus
  • Erikoiskaupan liitto
  • Fermi Energia
  • Finanssiala
  • Fortum
  • Gasgrid Finland
  • Helen
  • Helsingin kaupunki
  • Helsingin seudun kauppakamari
  • Helsingin yliopisto
  • Intian suurlähetystö
  • Israelin suurlähetystö
  • Kanadan suurlähetystö
  • Keravan Energia
  • Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kisakallio
  • Kyberala ry
  • Lahti Aqua
  • Lapin kauppakamari
  • LUT-yliopisto
  • Metsäteollisuus
  • Neoen Oy
  • Nordea
  • Oda
  • Operaatio Arktis
  • Oulun kaupunki
  • Paikallisvoima
  • Palta
  • Patria
  • PIA ry
  • Pohjois-Pohjanmaan liitto
  • Posti
  • Rahapeliala ry
  • Rakennusteollisuus
  • Saamelaiskäräjät
  • SAJK
  • Sallan kunta
  • Skarta Energy
  • STTK
  • Suomirata Oy
  • Sähköklubi
  • Tela
  • Terra Cognita
  • TVO
  • Ukrainan suurlähetystö
  • Ulkopoliittinen instituutti
  • Upseeriliitto
  • USNC
  • VATT
  • VTT
  • Yle
  • Äpy

 

ryhmä1

Vihreä eduskuntaryhmä toimii jatkossa tällä porukalla. 13 erittäin pätevää ja kovaa tyyppiä kasassa.

En pyri puolueen puheenjohtajaksi

Vihreillä on edessä uuden puheenjohtajan valinta puolueelle kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella. Olen varma, että saamme erinomaisen puheenjohtajan. Se en kuitenkaan ole minä.

Olen punninnut ratkaisuani hartaasti. Olen saanut massiivisen määrän kannustusta hakea tehtävään sekä puolueen sisältä, että sen ulkopuolelta. Olen kaikesta siitä äärimmäisen otettu, ja olen surullinen ja pahoillani siitä, että tuotan monelle pettymyksen. Tällaisen päätöksen yhteydessä oma tunne sydämessä on kuitenkin lopulta tärkein.

Pohjimmiltaan syy on se, etten koe vaadittua paloa sitoutua nyt juuri puolueen puheenjohtajuuteen: useiden vuosien projektiin puolueen yleispoliittisena johtajana ja vetäjänä. En halua vältellä vastuuta ja koen velvollisuuden tunteen harteillani, mutta pelkästään velvollisuudentunteesta ei tällaiseen tehtävään mielestäni pidä pyrkiä.

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta. Sen osoittaa kaiken hurjan kannustuksen ja tsempin ohella kaikki se luottamus, jota olen jo puolueelta saanut. Onpa minua pidetty puheenjohtajakisassa joissain arvioissa ennakkosuosikkinakin. En näe tältä osin tarvetta todistaa omasta tai puolueeni puolesta mitään, eikä puheenjohtajakilpailun tiivistäminen tällaiseen pelkistettyyn symboliseen asetelmaan tekisi oikeutta vihreälle puolueelle sen kaikessa rikkaudessaan tai olisi oikea lähtökohta puheenjohtajan valinnalle.

Vihreät on paitsi mahtava porukka, myös koko Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä yhteiskuntaa ja taloutta uudistava, ilmasto- ja luontopolitiikkaa kirittävä ja tiedettä, sivistystä ja demokratiaa puolustava liike. Nyt vaalitappion jälkeen on aika alkaa rakentamaan puolueelle uutta nousua, jolla pidämme kolme meppipaikkaamme eurovaaleissa 2024, vahvistamme asemaamme koko maan puolueena kuntavaaleissa 2025 ja nostamme paikkamäärämme uuteen ennätykseen eduskuntavaaleissa 2027.

Tähän voittavaan polkuun ei ole mitään taikatemppua. Se edellyttää, että teemme vakuuttavaa työtä sillä mandaatilla, joka meillä nyt on, ja sitä, että puhuttelemme ja vakuutamme laajemmin. Yksi tärkeä osa tätä on puolueen talousprofiilin vahvistaminen ja paluu keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet. Markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen vahvistaminen ei onneksi edellytä minua puheenjohtajaksi. Meidän poliittiset linjamme ovat itse asiassa tältä osin nytkin varsin mainioita ja fiksuja.

Myönnän, että haaste kutkutteli, eikä päätös ollut todellakaan helppo. Rehellisen itsetutkiskelun jälkeen en kuitenkaan pidä päätöstä hakeutua puheenjohtajakilpaan nyt oikeana tai viisaana. Olen silti täysillä mukana rakentamassa puolueen uutta nousua, ja odotan innolla kaikkea sitä jalkatyötä, Suomen kiertämistä, kohtaamisia, avauksia, linjojen hiontaa ja strategista suunnittelua, jota se vaatii.

Uskon aidosti, että olen jatkossakin arvokkain pelaaja joukkueellemme näkyvänä kansanedustajana, keskustelijana ja laajemmankin vastuun kantajana. Harkitsen vielä, haenko jatkoa puolueen varapuheenjohtajana vai eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen nyt toiminut molemmissa tehtävissä samanaikaisesti, ja asetelma on puolueen pitkässä perinteessä poikkeus.

puhisblogi