Vantaanjoen tulisi virrata vapaana

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 1.8.2016)

Vantaalla on viriämässä outo tilanne, jossa kirjaimellisesti tsaarinaikaiseen lupaan nojaten suunnitellaan Vantaanjoen lisäpatoamista. Oli lain tulkinta mikä tahansa, joen ympäristön kannalta ajatus on järjetön.

Vantaanjoen vesistöalueella suunnan pitäisi olla päinvastainen. Tavoitteena tulisi olla vesistön virtaaminen kauttaaltaan vapaana. Tärkeintä olisi luonnollisesti Vanhankaupunginkosken museopadon purkaminen. Vapaana virtaava joki parantaisi uhanalaisen meritaimenen tilannetta sekä joen virkistys- ja luontoarvoa koko alueella. Kestäviä vasta-argumentteja ei oikeastaan ole. Patoamisen hyödyt energiantuotannossa tai tulvasuojelussa ovat mitättömät.

Vuosikymmeniä sitten Vantaanjoki oli käytännössä likaviemäri. Järjestelmällinen työ esimerkiksi jäteveden käsittelyn osalta on sittemmin parantanut veden laatua tyydyttävälle tasolle. Tähän ovat varmasti kaikki alueen asukkaat tyytyväisiä. Jostain syystä jokeen rakennettuja fyysisiä esteitä – patoja – ei nähdä samanlaisina ympäristöhaittoina kuin jätepäästöjä. Luonnonsuojelun logiikka on tältä osin poukkoilevaa. Siinä missä liito-orava voi määrittää kokonaisen kaupunginosan kohtalon, saa saukon, meritaimenen ja vuollejokisimpukan elinoloja uhata taloudellisesti merkityksettömillä rakenteilla.

Vanhoja patoja romantisoidaan tärkeänä kulttuuriperintönä. On kuitenkin vaikea keksiä elinvoimaista luontoa parempaa perintöä jälkipolville. Annetaan luonnolle se tila, jota emme oikeasti itse tarvitse.

Uusiutuvien sijasta katse päästöihin

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 23.4.2016)

Helsingin Sanomat nosti Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoituksen uutisoinnin yhteydessä kärkeen uusiutuvan energian kehityksen (HS 23.4.). On totta, että Pariisin sopimus antoi vahvan signaalin energiajärjestelmien kehittämiseen maailmalla. Silti on tärkeää muistaa kaksi asiaa: kaikki uusiutuva energia ei ole päästötöntä, eikä kaikki päästötön energia ole uusiutuvaa. Ilmastonmuutoksen hillinnässä vain päästöillä on merkitystä. Toki eri energian tuotantomuodoilla on muitakin vaikutuksia ympäristöön ja terveyteen, mutta näissäkään uusiutuvat eivät aina erotu edukseen.

Uusiutuvaa energiaa tarvitaan eittämättä lisää. Silti uusiutuvia ei ole syytä nostaa energiapolitiikassa erityiselle jalustalle, vaan arvioida niitä tasaveroisesti osana kokonaisratkaisua. Esimerkiksi maailmanlaajuisia, riittäviin päästövähennyksiin johtavia kehityspolkuja on ollut vaikeaa tai mahdotonta mallintaa järjellisin oletuksin, jos ydinvoima ja hiilen talteenotto ja varastointi rajataan ratkaisuista pois.

Uusiutuva energia on jo terminä hieman harhaanjohtava. Esimerkiksi bioenergian tuotanto voi materiaalivirtana toki olla uusiutuva, mutta se voi tuhota luonnon uusiutumatonta monimuotoisuutta. Sama pätee vesivoimaan. Geoterminen energia on sekin itse asiassa pääosin luomuydinvoimaa.

Käytännössä kaikki uusiutuvan energian tuotanto vaatii myös merkittävästi uusiutumattomia raaka-aineita. Rajanveto on väistämättä keinotekoinen eikä kerro kestävyydestä tai päästöistä paljokaan.