(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 30.5.2023)

Digitalisaatio muokkaa ihmisten arkea ja yhteiskuntaa nyt nopeasti, ja kyky kerätä ja käyttää dataa on jo muodostunut talouden keskeiseksi ajuriksi. Uusilla murrosteknologioilla on potentiaalia mullistaa kokonaisia toimialoja nopeastikin, ja erityisesti generatiivisen tekoälyn nopea kehitys herättää nyt sekä intoa että huolta.

Teknologisen muutoksen tahti hengästyttää monia, ja haastaa myös päättäjät ja poliittisen päätöksenteon rakenteet. Digitalisaation ja uusien teknologioiden lupaamat satumaiset hyödyt pitäisi saavuttaa reilusti ja koko yhteiskunnan parhaaksi. Samalla olisi rajoitettava epäeettistä käyttöä, ehkäistävä liiallista vallan keskittymistä ja torjuttava vakavimmat uhkakuvat ajoissa.

Onnistuminen edellyttää kykyä ymmärtää uusia teknologioita ja ennakoida niiden vaikutuksia. Tärkeää on myös kokonaisuuden hahmottaminen, sillä teknologinen murros läpileikkaa käytännössä kaikki politiikan osa-alueet koulutuksesta terveydenhuoltoon ja turvallisuudesta työlainsäädäntöön.

Suomalaisen poliittisen päätöksenteon rakenteet eivät vielä vastaa tätä haastetta. Eduskunnassa tieto- ja teknologiapolitiikan aiheet hajautuvat moniin eri valiokuntiin, eikä mihinkään kerry aihepiiristä vahvaa näkemystä ja osaamista. Historiallisista syistä liikenne- ja viestintävaliokunnalla on merkittävin rooli, mutta tietopolitiikan yhteys juuri liikenteeseen ei ole tätä nykyä mitenkään erityisen perusteltu.

Eduskuntaan tarvittaisiinkin erillinen valiokunta, joka käsittelisi lainsäädäntöä digitalisaation ja teknologisen murroksen näkökulmasta. Luontevin askel olisi laajentaa tulevaisuusvaliokunnan roolia tieto- ja tulevaisuuspoliittiseksi valiokunnaksi.

Atte Harjanne, kansanedustaja, Helsinki

Antti Poikola, datatalouden asiantuntija, Helsinki

Suomen hiilineutraalisuustavoite on kaukana typerästä. Polkua sitä kohti on silti rakennettava viisaasti.

Voimassa olevan ilmastolain mukaan Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Se tarkoittaa sitä, että tuolloin ihmistoiminnasta täällä aiheutuneet päästöt ja nielut ovat tasapainossa.

Tavoite herätti keskustelua jo vaalien alla, ja on pysynyt aiheena pinnalla myös hallitusneuvotteluiden edetessä. Viimeisimpänä käänteenä perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nimitti yksittäiseen vuosilukuun kiinnittyvää ilmastopolitiikkaa “äärimmäisen typeräksi”, samalla kun suomalainen elinkeinoelämä lobbaa vahvasti sen puolesta, että tavoitteesta pidetään kiinni.

Tavoite ei ole typerä vaan tarpeellinen

Näistä tahoista Purra on se, joka on väärässä. Yksittäiseen vuoteen kiinnitetty, kirittävä ilmastotavoite on nimenomaan tärkeä poliittinen työkalu. Tällainen tavoite luo jatkuvuutta ja ennakoitavuutta, ja selkeä, mitattavuus raamittaa politiikkatoimien vaikuttavuuden arvioimista. Jatkuvuus ja ennakoitavuus on erityisen tärkeää investointeja suunnittelevien yritysten näkökulmasta. 

Ilmastotavoitteen oikean tason määrittely on sitten poliittinen kysymys, mutta globaalin vastuunkannon ja ilmastonmuutoksen tilannekuvan näkökulmasta vuotta 2035 ei voi ainakaan liian kireänä pitää. Tavoitteen maine “maailman kunnianhimoisimpana” ei edes varsinaisesti vastaa todellisuutta. 

Se, että yritysmaailma puolustaa tavoitetta, kertoo siitä, että sen koetaan olevan sopivan etukenoinen luodakseen edellytykset etulyöntiasemaan valtavilla, maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Jatkuvuus ja ennakoitavuus on erityisen tärkeää investointeja suunnittelevien yritysten näkökulmasta.

Suomen ja suomalaisten etu on ehdottomasti se, että ilmastonmuutos saadaan hillittyä siedettävälle tasolle. Oma, vastuullinen ilmastotavoite auttaa vivuttamaan vaikuttavampaa linjaa myös EU:ssa ja muissa kansainvälisissä pöydissä. Myös tämä on aito, merkittävä perustelu tavoitteelle.

Riikka Purran kritiikissä hiilineutraalisuustavoitetta kohtaan on silti myös hieman itua. Hiilineutraalisuustavoitteen luonne on tässä tärkeää ymmärtää. Se on enemmän työkalu ja välietappi, ei lopullinen päämäärä. Pelkästään globaalin ilmaston hiilitaseen kannalta on tosiaan suhteellisen merkityksetöntä, osuvatko Suomen päästöt ja nielut yksiin juuri 2035, vai kenties jo 2033 tai 2037. Tavoitteen toteuttamisessa onkin tärkeää kiinnittää huomiota kumulatiivisiin päästöihin, syvään dekarbonisaatioon ja skaalautuvuuteen.

Kumulatiiviset päästöt 

Yksittäistä tasapainovuotta merkittävämpää ovat kumulatiiviset päästöt eli se, kuinka paljon ylimääräistä hiiltä Suomi ja suomalaiset vuosien aikana ilmakehään päästävät. Tässä meillä on fossiilienergian avulla vaurastuneena teollisuusmaana kiistämätön historiallista taakkaa harteillamme, ja per capita -päästöt ovat toki edelleen globaalisti vertailtuna korkeat. Kumulatiivisten päästöjen näkökulmasta onkin olennaista, että Suomella on erikseen päästövähennystavoite myös vuodelle 2030. Vielä paremmin kumulatiiviset päästöt huomioiva ohjauskeino olisi toki hiilibudjetti.

Syvä dekarbonisaatio

Suomen ilmatourakka ei myöskään ole ohi hiilineutraalisuuden myötä vuonna 2035. Se on oikeastaan kirjanpidollinen välitavoite matkalla syvään dekarbonisaatioon*. Tällä termillä viitataan talouteen, joka pyörii ilman fossiilisia hiilivetyjä eikä enää lisää kasvihuonekaasuja ilmakehään. Samaan aikaan ilmaston vakauttaminen siedettävälle tasolle edellyttää globaalin mittakaavan hiilensidontaa. Hiilineutraalisuus on siksi vain välietappi matkalla hiilinegatiiviseen talouteen. Tämäkin kehitys on itse asiassa kirjoitettu sisään ilmastolakiin, jossa todetaan, että päästöjen on vähennyttävä myös 2035 jälkeen ja linjataan myös 90-95 % päästövähennystavoitteesta vuodelle 2050.

Hiilineutraalia Suomea vuodelle 2035 on siksi syytä rakentaa strategialla, joka vie Suomea vauhdilla kohti syvää dekarbonisaatiota ja vieläpä niin, että luonnon köyhtyminen saadaan samalla pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä ja luontoa lopulta kokonaisuutena elvytettyä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei energiajärjestelmää voi rakentaa riippuvaiseksi fossiilisesta säätövoimasta ja sitä, ettei energiatehokkuus vie keinona kovin pitkälle. Tarve syvälle dekarbonisaatiolle luonnon rajoissa on tärkein syy sille, että käytän niin paljon aikaani ydinvoiman puolesta puhumiseen.

Ratkaisujen skaalautuvuus

Yksi usein varsinkin laitaoikealta toisteltu kritiikki Suomen ilmastotavoitteeseen liittyen on se, että Suomen päästöt ovat vain runsaan promillen luokkaa maailman päästöistä, joten niillä ei ole väliä eikä Suomen ilmastotavoite ole siksi perusteltu. Tämä on sekä loogisesti laiska että eettisesti kyseenalainen väite. Se on toki totta, ettei Suomi yksin maailmaa pelasta. Vastuumme meidänkin pitää silti kantaa, ja lisäksi välttämättömässä muutoksessa on mahdollisuus menestyä kehittämällä ja viemällä ratkaisuja. Edellytys tälle kuitenkin on, että ratkaisut ovat skaalautuvia: niiden pitää toimia myös Suomea suuremmassa mittakaavassa. 

Hiilineutraalisuutta tavoiteltaessa on vältettävä osaoptimointia.

Hiilineutraalisuutta tavoiteltaessa onkin varottava osaoptimointia. Esimerkiksi kestävää biomassaa on maailmassa varsin rajallisesti, ja bioenergian ilmastovaikutukset ovat pääsääntöisesti todellisuudessa nykyistä kirjanpitoa kehnompia: siten nykyura, jossa Suomen päästövähennykset nojaavat erittäin suuresti bioenergian varaan, ei oikeastaan ole skaalautuva.

Päästövähennyksillä on kiire

Ilmastopolitiikan tavoitteista vääntäessä on paikallaan ymmärtää, että olemme päästövähennyksissä pahasti myöhässä. 1,5 asteen tavoite on käytännössä jo karannut käsistä, ja pallo kuumenee kovaa tahtia. Peliä ei silti ole menetetty, ja jokainen asteen kymmenys pois lämpenemisestä tietää parempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta. Vaikuttavimmista keinoista hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi voidaan ja kannattaa käydä keskustelua, mutta itsetarkoituksellinen viivyttely poliittisen suosion perässä on yksinkertaisesti vastuutonta.

Suomen ilmastotavoite on investointien ajuri.

* termi deep decarbonization kaipaisi tarttuvampaa suomenkielistä vastinetta. Syvä tai täysi päästöttömyys voisi toimia.

(Poliittisen keskustelun avauspuheenvuoro Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 13.5.2023)

Cha cha cha arvon valtuusto,

Tervetuloa vaihteeksi tänne eduskuntaryhmän kotikentälle kokoukseen. 

Hauskaa olla koolla tässä Suomen toisen euroviisuvoiton alla. Ruotsin biisi on kieltämättä hyvä sekin, mutta tänään, ystävät hyvät, on ihan ok äänestää taktisesti. Loreen on kuitenkin voittanut jo kerran.

Harmi sinänsä, että juuri kun me vaihdoimme puolueen ilmeessä värisävyn tummemmaksi, kirkkaan vaalea vihreä on isosti muodissa. 

Meidän pitää selkeästi skarpata ennakointia ja olla paremmin ajassa kiinni, jos meinaamme käärijä voitot seuraavissa vaaleissa. 

Eduskuntavaaleissa tuli tosiaan huolella köniin.

Yksi seuraus tappiosta on, että vihreitä kansanedustajia on eduskunnassa nyt 13, seitsemän vähemmän kuin viime kaudella. Olen omalta osaltani eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastuussa ja erittäin pahoillani siitä, että neljä äärimmäisen ahkeraa ja osaavaa kansanedustajaamme putosi. Emme ryhmänä ja puolueena tuoneet heidän työtään ja osaamistaan riittävän kirkkaasti esiin.

Tuoreen eduskuntaryhmän puheenjohtajana voin kuitenkin todeta, että vaikka ryhmä on harmillisen pieni, se on todella säpäkkä porukka täynnä intoa, osaamista, kokemusta ja visiota.

Yksi seuraus vaalituloksesta on onneksi se, että vaalitulokseen pettyneitä uusia jäseniä on tullut ovista ja ikkunoista. Mahtavaa, tervetuloa kaikki! Olen itsekin päässyt tapaamaan monia näistä uusista tyypeistä, ja se into ja energia inspiroi.

Tämä maa on saamassa konservatiivisen hallituksen. Nyt tarvitaan oppositioon kirkas liberaali, ihmisiin ja edistykseen uskova ääni. Se olemme tietysti me.

Konservatiivinen maailmankatsomus ei sinänsä ole väärin tai tuomittavaa. Yhteiskunnallinen kehitys ja edistys demokratiassa pohjaa keskusteluun ja eri arvopohjista ponnistavien näkökulmien sovittamiseen yhteen. Joskus se tapahtuu kompromissien, joskus kilpailevien vaihtoehtojen kautta.

Nyt valtaa saaneilta ja Säätytalolle kokoontuneilta konservatiiveilta toivon sitä paljon puhuttua empatiaa. Pelkästään se että itse oudoksuu, kammoksuu tai paheksuu jotakin asiaa, ei ole kestävä peruste rajoittaa, kontrolloida tai vaikeuttaa muiden ihmisten elämää.

Jos hallitus todella muodostuu nyt hallitusohjelmaa laativan porukan toimesta, pelkään, että ainakin sateenkaariväki, maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset sekä muut vähemmistöt ja erittäin heikossa asemassa olevat, kuten vakavasti päihdeongelmaiset päätyvät eri tavoin konservatiivipopulistisen identiteettipolitiikan uhreiksi. Siksi meidän on nyt puolustettava marginalisoitujen oikeuksia ja pidettävä näille ihmisille toivoa yllä. 

Meidän on nyt pidettävä sivistyksen ja tieteen puolta, ja vaatia tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa.

Myös vapaan kulttuurin, journalismin ja tieteen vastainen retoriikka nostaa jälleen päätään. Keskustelu ja parlamentaarinen päätöksenteko Ylen roolista ja rahoituksesta on avoimessa demokratiassa aivan paikallaan, mutta toiminnan sisällön poliittinen ohjaus on absurdi ja todella vaarallinen ajatus. Hyökkäykset riippumatonta mediaa kohtaan ovat toki osa populistien pelikirjaa kautta maailman. 

Sitä on myös tieteen kyseenalaistaminen ja vähättely. Tieteellisellä tiedolla ja sivistyksellä on arvo itsessään, mutta myös kriittisen tärkeä rooli paremman politiikan tekemisessä. Valitettavasti tiede on täälläkin joidenkin politiikkojen tähtäimessä, ja tätä porukkaa on myös mukana neuvottelemassa tulevasta hallitusohjelmasta. Suomessa erityisesti ilmastoon, metsiin ja luontoon keskittyvä tutkimus on jatkuvan hyökkäyksen ja vähättelyn kohteena – tätä nähtiin jo vaalien alla puheenjohtajapaneeleita myöten. 

Meidän on nyt pidettävä sivistyksen ja tieteen puolta, ja vaatia tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa.

On siellä Säätytalolla toki yhä myös joitakin sivistysporvareita. Terveisiä sinne, olette tässä tilanteessa tärkeitä portinvartijoita. 

Konservatiivinen ja sisäänpäin kääntyvä ote voi myös kostautua maailmassa, joka muuttuu nyt nopeasti. Venäjän hyökkäys Ukrainaa ja koko maailmanjärjestystä vastaan edellyttää kansainvälistä solidaarisuutta ja kirkasta demokratian ja vapauden puolustamista.

Kuumenevalla ja luonnoltaan köyhtyvällä planeetalla kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä sekä synkkien kehityskulkujen pysäyttämiseksi että väistämättömien vaikeuksien selättämiseksi. Murrosteknologiat jakavat ja keskittävät valtaa uudella tavalla. Generatiivinen tekoäly mullistaa monet työt, mutta saattaa haastaa koko ihmisyyden tai ainakin jaetun todellisuuden sellaisena, kuin me sen tunnemme. 

Tässä ajassa tarvitaan päättäjiä, jotka hahmottavat maailmaa muokkaavat voimat ja ilmiöt, jotka pohtivat ja sanoittavat niihin ratkaisuja rohkeasti ja visionäärisesti, tärkeimpien arvojemme pohjalta. Eteenpäin katsova, taloutta uudistava tulevaisuuspuolue – Se on meille vihreille luonteva rooli.

Nyt tosiaan näyttää siltä, että tiemme johtaa oppositioon. Jos näin käy, emme aio olla kaikesta räksyttävä känkkäränkkäosasto. Hyvien, perusteltujen esitysten edessä painan jatkossakin JAA.

Analyyttistä, asiantuntevaa ja rakentavaa kritiikkiä sekä ratkaisukeskeisiä vaihtoehtoja on kyllä luvassa, ja pelkäänpä, että niille on myös paljon tarvetta. 

Voi toki olla, ettei hallitusta Petteri Orpon kasaamalla pohjalla muodostu. Hallitusta valmistelevaa kokoonpanoa ei oikeastaan ole ollut tarpeen näpäytellä – he tekevät sen itse. Pöljät rähinät some-rintamalla tuskin helpottavat urakkaa Säätytalolla. Niistä saa syyttää lähinnä itseään kun on seuransa itse valinnut.

Jos neuvottelut kariutuvat tai hallitus kaatuu matkan varrella, me olemme valmiit vastuuseen. Te, mainio valtuusto, ja me, eduskuntaryhmä, yhdessä laadimme kattavat, vakuuttavat vihreät vastaukset hallitustunnustelijalle. Ne ovat edelleen tallessa. 

Tässä  kohtaa on aika sanoa valtavan iso kiitos Maria työstäsi puolueen johdossa, sisäministerinä ja ympäristöministerinä. Olet tehnyt valtavasti duunia vaikeissa paikoissa, turbulenttina aikana. Näytit, että vihreät voivat kantaa menestyksekkäästi vastuuta millä tahansa politiikan lohkolla, ja että meihin voi luottaa paremman tulevaisuuden tekijöinä, ympäristön ja heikoimmassa asemassa olevien puolustajana. 

Hurjan ison kiitoksen ansaitsee tietysti myös loputtoman uuttera puoluesihteeri Veli. Ja siis kiitos teille valtu, erinomaisista keskusteluista, hyvistä päätöksistä ja hedelmällisestä yhteistyöstä eduskuntaryhmän kanssa. Teidän kanssa on aina ollut ilo olla koolla! Erityiskiitos valtuuston puheenjohtajalle Siljalle, jonka kanssa töiden tekeminen ja jakaminen on ollut sekä sujuvaa että hauskaa.

Vihreät pääsevät valitsemaan puheenjohtajansa kahden aivan timanttisen ehdokkaan väliltä.

Loppuun haluaisin vielä kiittää Sofiaa ja Saaraa, jotka nyt kisaavat puolueen puheenjohtajuudesta. Ette hae hyvien aikojen helppoa hommaa, vaan suurta vastuuta haastavassa tilanteessa. Teidän kummankin rinnalla töitä viimeiset neljä vuotta eduskunnassa tehneenä voin todeta, että minulla on täysi luotto teihin molempiin tarjolla olevassa tehtävässä.

Vihreät pääsevät valitsemaan puheenjohtajansa kahden aivan timanttisen ehdokkaan väliltä.

Tsemppiä kaikille pohdintaan ja ihan erityisesti teille kahdelle kampanjaan! Ja tietysti kaikille muillekin puolueen vastuutehtäviin pyrkiville!

Hyvää kokousta vielä kerran tällä porukalla, valtuusto!

(Kuva: Leena Brandt)

(Speech given at SemiQon launch event in Otaniemi 8.5.2023)

Dear audience, 

I am honored and excited to be here at the SemiQon Launch Event, celebrating the start of a VTT spinoff that aims to improve the scalability, economics, and energy efficiency of quantum computing.

Quantum computing is now moving from research laboratories to business operations and is becoming one of the breakthrough technologies of this century. Its importance and strategic nature cannot be underestimated. As with every industrial revolution so far, the true enormous shift only comes with scalability – the ability to mass-manufacture. When technology becomes cheap and efficient enough to produce in mass quantities, it starts a self-feeding cycle in which more people, companies, and use cases are associated with the technology, speeding up the innovation cycle even further.

The true enormous technological shift only comes with scalability – the ability to mass-manufacture.

The scaling, development, and diffusion of technology are more a function of use than time. We’ve seen this with silicon chips, solar panels, and electric cars, to name a few, and we’re likely to see the same dynamic with quantum computing too.

Thus, SemiQon is in a super interesting and important spot right now: at the frontier where dozens of qubits will eventually be replaced by thousands, then millions of qubits.

But nothing is certain – at least if we stick to some kind of Copenhagen interpretation of quantum mechanics.

Technological development is not a deterministic march, but a series of trial and error, countless hours of work by smart minds and skilled hands. SemiQon might become a world-changing company, or it might not. As a policymaker, I want to make sure Finland is the place where the former is as likely as possible, where SemiQon and companies like it are frequently spun off, where they are able to attract global talent, gather financing, grow their business, and skyrocket to global success.

This requires that we keep our commitment to investing 4 percent of our GDP in R&D. We must also ensure that foreign talent can come and stay in Finland smoothly and that we are an open-minded, curious, and internationally oriented society. Investing in education at all levels is essential. Money itself doesn’t create new ideas and innovations. People do, and we must ensure that there is skilled labor here to do the R&D work. Skilled and smart minds also attract new skills and more smart minds. 

Here in Otaniemi, the campus of my alma mater, we can see that every day. Finland must be a place where globally competitive innovation ecosystems emerge and flourish.

We should also seize all opportunities provided to us by the most important international organizations of which we are members. The European Union is a significant funder of research and development and is also looking towards a more proactive industrial policy. It is important that Finland promotes competitive markets and quality-based research funding in the future as well, even as the time undeniably calls for a more geopolitical approach towards strategic industries and capabilities.

Finland must be a place where globally competitive innovation ecosystems emerge and flourish.

Finland’s membership in NATO clarifies our position in a turbulent world and creates new opportunities in tech industries. Thanks to this process, Finland also enjoys exceptional international attention right now. We should utilize this momentum to the maximum.

Luckily, I’m not alone with these thoughts. The commitment to increased R&D investment has strong support throughout the political spectrum. The importance of high-tech industries to our economy and the significance of breakthrough technologies to our future are all the time better understood. You can help this development by taking an active role in the public debate.

Dear audience,

Science fiction writer Arthur C. Clarke once said, “Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic.” With all its weirdness and enormous potential, quantum computing is starting to look like magic to many of us. But this magic is made with hard work. It is the hard work – already done and the work ahead – that we are celebrating today. The future doesn’t just happen, it is built.

I wish the best of luck to SemiQon in its venture!

(Poikkeuksellisesti kaiken vaalihässäkän takia tämä katsaus kattaa alkuvuoden tammikuusta huhtikuuhun)

Vuosi 2023 alkoi vanhan eduskunnan loppusuoralla. Huhtikuussa valittiin uusi eduskunta ja Suomesta tuli puolustusliitto Naton jäsen. Vihreät kärsi raskaan vaalitappion, mutta oma työ eduskunnassa jatkuu.

Eduskuntavaalit rytmittivät luonnollisesti kevään aikatauluja vuoden alusta asti. Vanha eduskunta istui maaliskuun alkuun asti, jonka jälkeen edessä oli perinteinen vajaan kuukauden vaalitauko. 

Eduskunnan loppusuoralla saatiin läpi muun muassa kaivattu translaki, vaikka sen suhteen valiokuntakäsittelyssä vielä ylimääräinen kierros vatulointia kokoomuksen johdolla nähtiin ja vaikka keskusta asiassa jälleen kerran lähti omille, konservatiivisille teilleen. Liian lähelle kauden loppua jäänyt saamelaiskäräjälain uudistus sen sijaan kaatui surkeasti näennäiseen ajanpuutteeseen – tosiasiassa toki perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen edustajien vastustukseen. 

Kauden viimeisen kevään tärkein päätös oli tietysti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksyminen eduskunnan toimesta 1.3. äänin 184-7. Nato-jäsenyys saatiinkin sitten Suomen osalta maaliin huhtikuun neljäs päivä, Naton 74-vuotispäivänä Unkarin ja Turkin vihdoin ratifioitua Suomen jäsenyyden. On tavallaan aika epätodellinen fiilis yhä siitä, että Suomi todellakin on nyt täysivaltainen Nato-maa. Ruotsin jäsenyys pitää tietysti saada seuraavaksi vauhdilla maaliin.

Kauden viimeisen kevään tärkein päätös oli tietysti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksyminen.

Vaalikampanjointi alkoi tietysti toden teolla jo ennen vaalitaukoa, ja oma kalenterini täyttyi tiiviisti erilaisista paneeleista, tenteistä ja sidosryhmien tapaamisesta. Puolueen varapuheenjohtajan ominaisuudessa kiersin luonnollisesti myös Suomea oman vaalipiirini ulkopuolelta, ja piipahdin mm. Oulussa, Seinäjoella, Tampereella, Forssassa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Porissa ja Raumalla, sekä tietysti eri puolilla Uuttamaata. Vaikka omat ääneni tulevat Helsingistä, ovat vierailut eri puolille Suomea yksi tämän työn antoisimmista osista. 

Myös vaalikampanjointi Helsingin kaduilla ja toreilla – jonka parissa vierähtivätkin sitten maaliskuun viimeiset viikot – on todella hauskaa ja antoisaa. Vaalien alla politiikka kiinnostaa ihmisiä, ja on opettavaista ja mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia mitä erilaisimpien tyyppien kanssa. Samalla tapaa aika tavalla kaikkia vanhoja tuttuja elämän eri vaiheilta.

Iloisesta kampanjoinnista huolimatta vaalit menivät vihreiltä raskaasti mönkään. Eduskunnasta putosi nippu ahkeria ja osaavia vihreitä kansanedustajia, ja moni erinomainen ehdokas jäi rannalle. Se harmittaa todella paljon, ja olen tietysti pohtinut pitkään, mitä itse olisin voinut tehdä paremmin ja enemmän. Tulokseen johtaneita syitä on pohdittu ansiokkaasti ja pidemmin monien toimesta. Oma näkemykseni on, että mielikuva meistä on kaventunut liikaa arvokartan vasempaan alanurkkaan. Tietenkin tuloksessa näkyy myös se, etteivät ilmasto ja luonto olleet nyt vaalien alla erityisemmin esillä sekä pääministeriasetelma, mutta kyllä eniten korjattavaa löytyy omasta toiminnasta.Avasin ajatuksiani aiheesta myös Suomen Kuvalehdelle pian vaalien jälkeen.

Eduskuntaryhmässä epäonnistuimme useiden edustajiemme osaamisen, kovan työn ja saavutusten esille tuomisessa ja hyödyntämisessä. Tästä koen erityisesti tuskaa ja syyllisyyttä, kun kuitenkin ryhmän puikoissa syksystä 2021 alkaen toimin.

Eduskunnasta putosi nippu ahkeria ja osaavia vihreitä kansanedustajia, ja moni erinomainen ehdokas jäi rannalle.

Oma työni kansanedustajana jatkuu 5804 äänen turvin. Olen aivan äärimmäisen kiitollinen kaikille kampanjassa mukana olleille, tsempanneille ja rahallisesti tai muuten tukeneille sekä tietysti joka ikiselle ainoan äänensä antaneelle. Lupaan tehdä niillä äänillä parhaani.

Vihreiden kehno tulos sinetöi nopeasti sen, että puolueen johtomme menee uusiksi kesäkuun puoluekokouksessa, jossa puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja ja puoluesihteeri. Syvällisen harkinnan jälkeen päätin, etten itse pyri puolueen johtoon – perusteluni avasin jo aiemmin blogissani. Nyt on tiedossa, että vihreiden puheenjohtajaksi valitaan joko Sofia Virta tai Saara Hyrkkö – ja molemmat ovat siihen hommaan aivan erinomaisia vaihtoehtoja. 

Välittömästi vaalien jälkeen alkoi uuden hallituspohjan valmistelu. Vaalitulos ja suurimpien puolueiden asento vaalien alla jo indikoivat, mitä tuleman todennäköisesti pitää, ja lopulta Säätytalolle suuntasivat kokoomuksen johdolla perussuomalaiset, RKP ja KD. Oikeistokonservatiivista politiikkaa siis pukkaa. Hallitusohjelmaa kannattaa arvostella vasta sitten kuin sellainen on kasassa, mutta odotan huolissani miten ison kädenjäljen neuvotteluissa mukana olevat radikaalikonservatiiviset, maahanmuuttovastaiset, populistiset ja tiedevastaiset voimat ohjelmaan saavat. 

Vaalituloksen asetelmasta huolimatta vihreät osallistuivat hallitustunnusteluihin vakavissaan ja prosessia kunnioittaen. Puolueen vastauksissa hallitustunnustelijan kysymyspakkaan oli melkoinen urakka, mutta lopputulos on nähdäkseni todella hyvä. Kannattaa siis tsekata vihreiden vastaukset, niistä saa hyvän kuvan ajamastamme politiikasta.

Vaalituloksen asetelmasta huolimatta vihreät osallistuivat hallitustunnusteluihin vakavissaan ja prosessia kunnioittaen.

Uutta hallitusta odottaessa eduskunta järjestäytyy väliaikaisesti. Itse istun nyt toistaseksi pitkästä aikaa suuressa valiokunnassa, mutta varsinaisesti paikat jaetaan vasta, kun hallitus on kasassa. Sama koskee eduskuntaryhmän johtoa: toimin nyt ryhmän ruorissa ainakin kevään ajan.

Samalla kun Suomessa politiikanteko järjestäytyy uusille urille, sota Ukrainassa jatkuu. Sodan lopputulema on ratkaiseva koko maanosan ja jopa maailmanjärjestyksen kannalta. Siksi Ukrainan vahva ja riittävä tuki on äärimmäisen tärkeää. On hienoa, että ensimmäiset Leopardit saatiin lopulta keväällä liikkeelle, mutta lisää raskasta aseistusta ja ampumatarvikkeita tarvitaan.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokousti tammi-huhtikuussa yhteensä seitsemän kertaa, joista itse ehdin eduskuntavastuiltani paikalle neljään. 18.1. kokouksessa käsiteltiin kaavoja ja vieläkin kaupungin palkkasekoilua. 1.2. kokouksesta olin poissa politiikan ja yritysmaailman johtajille suunnatulla Ilmastokriisin mestarikurssilla. Käsittelyssä oli Laakson sairaalan hankemuutos, kaavoja ja valtuutettujen aloitteita. 15.2. hyväksyttiin erittäin tärkeä Pohjoisbaanan yleissuunnitelma. Kun baana valmistuu, selkeytyy ja paranee pyöräily-yhteys Käpylästä Puistolaan huomattavasti. Laadukas ja helposti navigoitava pyöräreitistö on aivan avainjuttu kestävämmän, viihtyisämmän ja terveellisemmän kaupungin rakentamisessa.

1.3. olin poissa vaalikiireiden takia. Lyhyessä kokouksessa käsiteltiin mm. vuoden 2022 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet ja konserniohjeen päivittäminen ilman äänestyksiä. Myös 15.3. kokous meni puolueen vaalihommissa ohi – lyhyt kaavoja ja aloitteita käsitellyt kokous sekin.

Huhtikuun kokouksissa 5.4. ja 26.4. olin paikalla. Huhtikuun ensimmäisessä kokouksessa nähtiin makaaberi keskustelu, jossa uuden vainajien säilytystilan rakentamista Malmin hautausmaan yhteyteen vastustettiin ihmeellisin ksenofobisin perusteluin perussuomalaisten toimesta (tapahtunutta perkaa kiinnostavasti tämä tutkija Ville Laakkosen kirjoitus). Vihreiden ryhmäaloite venäläisestä fossiilienergiasta oli käsittelyssä sekin. Itse aloite oli yli vuoden vanha, se tehtiin pian Venäjän hyökkäyksen alun jälkeen. Venäläisestä energiasta päästiinkin pitkälti tässä välissä eroon, mutta fossiilienergiasta luopumisen vauhdittaminen kaikin tavoin on tietysti edelleen ajankohtaista – ja rokottaa yhä myös Putinin kassaa.

Huhtikuun kokousten iso, eniten julkisuutta saanut asia oli tietysti Suvilahteen tuleva uusi tapahtumakeskus. Samalla alueen legendaarinen DIY-skeittiparkki jää historiaan, ja tulipa samoihin aikoihin myös tieto siitä, että Flow-festivaali siirtyy tämän kesän jälkeen toisaalle. Jotenkin tämä kaikki sai aikaan kummallisen mähinän, jossa Suvilahden kehityksestä tuli joillekin jonkinlainen Helsingin sieluttoman kehityksen symboli. 

Hyvässä ja kiinnostavassa kaupungissa on rosoa ja omaehtoista toimintaa.

Tosiasiassa tarkoitus on rakentaa paljon kaivattu tila kulttuuritapahtumille kämäisen parkkipaikan tilalle ja ylipäänsä varmistaa monimuotoisen vapaa-ajan toiminnan ja kulttuurin edellytykset kehittyvälle kasvavan Kalasataman lähialueelle. DIY-skedeparkin menetys on todella ikävä, mutta myrkylliselle maalle rakennettu puisto olisi ollut muutoksen edessä joka tapauksessa. Skeittiskenen kanssa on etsitty erityisesti vihreiden ja vasemmiston työn ansioista tapoja varmistaa, että toiminta jatkuu lähitalueilla jatkossakin. 

Hyvässä ja kiinnostavassa kaupungissa on rosoa ja omaehtoista toimintaa. Osa elävän ja orgaanisen kaupungin luonnetta on, että tämä roso etsiytyy uusiin paikkoihin ja muotoihin. Jännite DIY-meiningin ja alakulttuurien ja kaupallisen toiminnan on sekin osa elävää kaupunkia, ja fiksu kaupunki koettaa sovittaa eriluonteista toimintaa yhteen. Näin on nähdäkseni tässä tehty – ei toki täydellisesti, eikä tällaisessa tilanteessa kaikkia miellyttävää lopputulosta useimmiten voi saadakaan. Niilo Tenkanen avaa asiaa FB-postauksessaan hyvin.

Tapaamiset

Tammi-huhtikuussa tapaamisia tuli aika liuta, kun monet tahot halusivat vielä jututtaa vaalien alla tulevasta hallitusohjelmasta, ja itsekin tapaan maakuntakierroksilla mielellään monenlaisia tahoja.Tapaamiset on listattu tuttuun tapaan sillä huomiolla, ettei tässä välttämättä ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

• Aalto GSE
• Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
• Accenture
• Atmosphere and Climate Competence Center
• Autotuojat ja -teollisuus
• AYY
• Bird
• Business Finland
• CLC
• Cursor Oy
• Digi- ja väestötietovirasto
• DNA
• Elinkeinoelämän keskusliitto
• Energiateollisuus
• Erikoiskaupan liitto
• Fermi Energia
• Finanssiala
• Fortum
• Gasgrid Finland
• Helen
• Helsingin kaupunki
• Helsingin seudun kauppakamari
• Helsingin yliopisto
• Intian suurlähetystö
• Israelin suurlähetystö
• Kanadan suurlähetystö
• Keravan Energia
• Kilpailu- ja kuluttajavirasto
• Kirkon ulkomaanapu
• Kisakallio
• Kyberala ry
• Lahti Aqua
• Lapin kauppakamari
• LUT-yliopisto
• Metsäteollisuus
• Neoen Oy
• Nordea
• Oda
• Operaatio Arktis
• Oulun kaupunki
• Paikallisvoima
• Palta
• Patria
• PIA ry
• Pohjois-Pohjanmaan liitto
• Posti
• Rahapeliala ry
• Rakennusteollisuus
• Saamelaiskäräjät
• SAJK
• Sallan kunta
• Skarta Energy
• STTK
• Suomirata Oy
• Sähköklubi
• Tela
• Terra Cognita
• TVO
• Ukrainan suurlähetystö
• Ulkopoliittinen instituutti
• Upseeriliitto
• USNC
• VATT
• VTT
• Yle
• Äpy

Vihreä eduskuntaryhmä toimii jatkossa tällä porukalla. 13 erittäin pätevää ja kovaa tyyppiä kasassa.

Vihreillä on edessä uuden puheenjohtajan valinta puolueelle kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella. Olen varma, että saamme erinomaisen puheenjohtajan. Se en kuitenkaan ole minä.

Olen punninnut ratkaisuani hartaasti. Olen saanut massiivisen määrän kannustusta hakea tehtävään sekä puolueen sisältä, että sen ulkopuolelta. Olen kaikesta siitä äärimmäisen otettu, ja olen surullinen ja pahoillani siitä, että tuotan monelle pettymyksen. Tällaisen päätöksen yhteydessä oma tunne sydämessä on kuitenkin lopulta tärkein.

Pohjimmiltaan syy on se, etten koe vaadittua paloa sitoutua nyt juuri puolueen puheenjohtajuuteen: useiden vuosien projektiin puolueen yleispoliittisena johtajana ja vetäjänä. En halua vältellä vastuuta ja koen velvollisuuden tunteen harteillani, mutta pelkästään velvollisuudentunteesta ei tällaiseen tehtävään mielestäni pidä pyrkiä.

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta. Sen osoittaa kaiken hurjan kannustuksen ja tsempin ohella kaikki se luottamus, jota olen jo puolueelta saanut. Onpa minua pidetty puheenjohtajakisassa joissain arvioissa ennakkosuosikkinakin. En näe tältä osin tarvetta todistaa omasta tai puolueeni puolesta mitään, eikä puheenjohtajakilpailun tiivistäminen tällaiseen pelkistettyyn symboliseen asetelmaan tekisi oikeutta vihreälle puolueelle sen kaikessa rikkaudessaan tai olisi oikea lähtökohta puheenjohtajan valinnalle.

Vihreät on paitsi mahtava porukka, myös koko Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä yhteiskuntaa ja taloutta uudistava, ilmasto- ja luontopolitiikkaa kirittävä ja tiedettä, sivistystä ja demokratiaa puolustava liike. Nyt vaalitappion jälkeen on aika alkaa rakentamaan puolueelle uutta nousua, jolla pidämme kolme meppipaikkaamme eurovaaleissa 2024, vahvistamme asemaamme koko maan puolueena kuntavaaleissa 2025 ja nostamme paikkamäärämme uuteen ennätykseen eduskuntavaaleissa 2027.

Tähän voittavaan polkuun ei ole mitään taikatemppua. Se edellyttää, että teemme vakuuttavaa työtä sillä mandaatilla, joka meillä nyt on, ja sitä, että puhuttelemme ja vakuutamme laajemmin. Yksi tärkeä osa tätä on puolueen talousprofiilin vahvistaminen ja paluu keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet. Markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen vahvistaminen ei onneksi edellytä minua puheenjohtajaksi. Meidän poliittiset linjamme ovat itse asiassa tältä osin nytkin varsin mainioita ja fiksuja.

Myönnän, että haaste kutkutteli, eikä päätös ollut todellakaan helppo. Rehellisen itsetutkiskelun jälkeen en kuitenkaan pidä päätöstä hakeutua puheenjohtajakilpaan nyt oikeana tai viisaana. Olen silti täysillä mukana rakentamassa puolueen uutta nousua, ja odotan innolla kaikkea sitä jalkatyötä, Suomen kiertämistä, kohtaamisia, avauksia, linjojen hiontaa ja strategista suunnittelua, jota se vaatii.

Uskon aidosti, että olen jatkossakin arvokkain pelaaja joukkueellemme näkyvänä kansanedustajana, keskustelijana ja laajemmankin vastuun kantajana. Harkitsen vielä, haenko jatkoa puolueen varapuheenjohtajana vai eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen nyt toiminut molemmissa tehtävissä samanaikaisesti, ja asetelma on puolueen pitkässä perinteessä poikkeus.

(Julkaistu Verde-lehdessä 10.4.2023)

Pienten paikkakuntien näköalattomuus kääntyi konservatiivipopulistien ääniksi ja on omiaan ruokkimaan poliittisia vastakkainasetteluja. Suomella ei kuitenkaan ole varaa alueiden väliseen kulttuurisotaan. Siksi tarvitaan uudenlaista aluepolitiikkaa ja näkökulmien avartamista jokaiselta.

Kansanedustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi on nyt valittu, ja eduskunnan voimasuhteet muuttuivat merkittävästi. Vihreiden ja vasemmistoliiton roiman pudotuksen ohella huomattavaa oli perussuomalaisten nousu maaseudun ja suurten kaupunkien ulkopuolisen Suomen johtavaksi puolueeksi keskustan tilalle. Ikiaikainen keskustanvihreä väri korvautui Suomen poliittisella kartalla perussuomalaisten sinikeltaisella, ja puolue sai uuteen eduskuntaan ennätykselliset 46 paikkaa.

Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli teki mainion reportaasin muutoksen syistä. Äänestysperusteluissa vilahtelevat elinkustannusten nousun ohella esimerkiksi ilmastotoimet, päihdepolitiikka ja translaki. Laaja joukko kasvukaupunkien keskustojen ulkopuolisia ihmisiä halusikin äänestää liberaalin politiikan vastavoimaa, jonka perussuomalainen puolue tarjoaa. Kasvukaupunkien keskustoissa perussuomalaiset on huomattavasti pienempi puolue, ja Helsingissä puolueen kannatus itse asiassa laski selvästi.

Poliittisen kartan kahtiajako liberaalimpien kasvukeskusten ja konservatiivisepopulistisen muun maan välillä on maailmalla tunnettu ilmiö, ja Suomessa sen osalta on tultu itse asiassa hieman perässä. Tunnetuimmat esimerkit ovat Trumpin presidenttikausi ja Ison-Britannian EU-ero. Ne eivät selity pelkästään kasvukaupunkien ulkopuolisten alueiden äänillä, mutta liberaalia, kansainvälistä kehitystä vastustavan populismin vetovoima tällaisilla seuduilla oli ratkaisevassa asemassa.

Laaja joukko kasvukaupunkien keskustojen ulkopuolisia ihmisiä halusi äänestää liberaalin politiikan vastavoimaa.

London School of Economicsin talousmaantieteen professori Andrés Rodríguez-Pose nimesi tämän kehityksen viisi vuotta sitten julkaistussa artikkelissaan alueiden kostoksi. Suomennos on itse asiassa aika hellä. Rodríguez-Pose käyttää kaupungistuvan globaalin talouden jaloissa taantuvista alueista termiä “places that don’t matter” – paikat, joilla ei niin sanotusti ole väliä.

Näillä alueilla on, kuten Rodríguez-Pose siis painottaa, kuitenkin paljonkin väliä. Niillä koettu tyytymättömyys muokkaa politiikkaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Eduskuntavaaleissa 2023 nähtiin alueiden kosto suomalaisittain, ja sen seurauksena Suomessa tehdään todennäköisesti seuraavat neljä vuotta entistä oikeistolaisempaa, impivaaralaisempaa ja konservatiivisempaa politiikkaa.

Omat kokemukset ylittävät parhaat argumentit

Tragedia on se, ettei alueiden kosto todennäköisesti paranna alueiden tilannetta pätkääkään, mutta kurjistaa kyllä monen elämää kaikkialla. Nostalginen, konservatiivinen populismi ottaa maalitaulukseen liberaalin symboleina pidettyjä aiheita, kuten sukupuolivähemmistöjen oikeudet, maahanmuuton ja humaanin päihdepolitiikan.

Tosiasiassa mahdollisuus oman sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ei alueiden arjessa juuri näy, maahanmuutto keskittyy kasvukaupunkeihin ja huutavin tarve käyttöhuoneille on Helsingissä. Konservatiivipopulistinen politiikka kurjistaa sukupuolivähemmistöjen elämää, vaikeuttaa maahanmuuttajien arkea ja torppaa tehokasta ja inhimillistä päihdepolitiikkaa ilman, että kasvukaupunkien ulkopuolella näkymät paranevat piiruakaan.

Vielä ristiriitaisempaa on vihreän siirtymän vastustaminen osana alueiden kostoa. Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämät teolliset investoinnit tietävät työtä ja euroja alueille, puhdas luonto on massiivinen matkailuvaltti ja ekologisesti kestävämpi maa- ja metsätalous on oikein ohjattuna myös tuottajan ja maanomistajan selkeä etu. Tätä ei kuitenkaan auta selittää akateemisesti ylhäältä käsin tai tuputtaa osana liberaalia maailmankuvaa. Se johtaa vain rekyyliin. Kyse kun ei ole parhailla argumenteilla kilpailemisesta, vaan ihmisten kokemuksesta ja arvoista.

Kokemusta ei voi eikä pidä yrittääkään selittää pois. Keskustelin kerran erään koneyrittäjän kanssa tulevaisuudesta, ja pohdin, että luonnon ennallistaminen tarjoaa jatkossa työmahdollisuuksia turvetuotannon tilalle. Yrittäjä ymmärsi ja jossain määrin allekirjoittikin tämän, mutta totesi, ettei se silti tunnu oikealta. Turvetuotanto oli kuitenkin rehellistä paikallista työtä, ei jotain Helsingistä käskettyä maailmanparannusta. Ei auttanut muistuttaa, että myös turpeen kysynnän taustalla on ollut vuosikymmenten vahva poliittinen ohjaus, kun kyse on hallinnan ja merkityksen menettämisen tunteesta.

Hallinnan tunnetta muuttuville alueille

Suomella ei ole varaa taloudellisesti taantuvien alueiden ja kasvukeskusten väliseen kulttuurisotaan, joka murentaa yhteiskunnan keskinäistä luottamusta ja johtaa pahimmillaan näivettävään politiikkaan kaikkialla. Meidän on jollain tavalla rakennettava siltoja ja parempaa ymmärrystä Suomen erilaisten todellisuuksien välille. Kun edellinen hallitus aloitti, toivoin, että vihreiden ja keskustan yhteistyö tarjoaisi tien tällaiselle kaikenlaiset alueet huomioivalle koko Suomen otteelle. Kävi aivan päinvastoin, ja siinä syyllisen vikaa on varmasti sekä vihreissä että keskustassa.

Perinteinen Helsingin ja muiden kasvukaupunkien kepittämiseen perustuva aluepolitiikka lähinnä syventää vastakkainasettelua tarjoamatta kuitenkaan kestäviä keinoja taantuvien alueiden tulevaisuuden suunnan muuttamiseen. Menestyvä Suomi tarvitsee menestyviä kaupunkeja. Kiistattomien keskittymishyötyjen ajama kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka tulee jatkumaan myös Suomessa, vaikka onnistuessaan vihreä siirtymä tuokin uutta teollisuutta ja elinvoimaa eri puolille Suomea.

Kaupunkeihin suuntautuvan muuttoliikkeen keskellä kamppaileville alueille tulisi luoda valoisampia näkymiä ja hallinnan tunnetta muutoksen keskellä. Annika Saarikon ajatus erityistalousalueista ei olekaan aivan pöljä. Hajautetumpi, paikallisempi sääntely ja vahvempi tunne mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elinpiiriin voisi olla sekä kasvukaupunkien että taantuvien alueiden etu ja auttaa vastakkainasettelun taklaamisessa.

Asennemuutosta tarvitaan puolin ja toisin 

Kyse on myös asenteista. Meidän urbaanien liberaalien täytyy ymmärtää ja hyväksyä, että pitkin Suomea asuu paljon ihmisiä, jotka aidosti arvottavat asioita eri tavalla. On muistettava ajatella, miten erilaiselta maailma ja sen muutos näyttävät muuttotappiosta kärsivällä alueella verrattuna kasvukaupungin keskustaan. Tätä kokemusta on vaarallista ja väärin vähätellä.

Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Konservatiivipopulistien äänestäjiltä kaipaisin vastaavasti sen tosiasian hyväksymistä, ettei kelloa ja kehitystä voi kääntää taaksepäin menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin. Sellaista maailmaa ei tosiasiassa koskaan ollutkaan, ei ainakaan kaikille. Juuri siksi sitä moni haluaa muuttaa omasta mielestään parempaan ja vapaampaan suuntaan. Teknologian ja talouden murrokset, kuumeneva ilmasto ja etenevä luonnon köyhtyminen eivät nekään anna armoa rakentaa politiikkaa nostalgian varaan. Aleksis Kiven Nummisuutareita lainaten: Niin muuttuu maailma, Eskoni. Liberaalien kyyneleet voivat maistua hetken makealta, mutta eivät rakenna omalle kylälle yhtään sen valoisampaa tulevaisuutta.

Blokkiutumisen, symbolisten sotien ja selkävoittojen sijaan tulisi siis etsiä yhteisiä nimittäjiä. Moni poliitikko kuitenkin hyötyy alueiden välisestä vastakkainasettelusta, ja ruokkii sitä. Tämä saa horisontin näyttämään synkältä. Haluan kuitenkin uskoa Suomeen ja suomalaisiin. Luottamusta erilaisten maailmankuvien välille rakentaa parhaiten aito ihmisten välinen vuorovaikutus. Pienenä maana meillä on siihen kaikki edellytykset, ja meidän kannattaa hyödyntää kaikki tilaisuudet eläytyä toisten asemaan ja avartaa omaa näkökulmaamme.

Aion tarttua haasteeseen myös itse, ja kiertää tällä kaudella eri puolilla Suomea oppimassa. Se tuskin tuo minulle yhtään lisää ääniä omassa vaalipiirissäni Helsingissä, mutta pidän sitä tärkeänä jalkatyönä isänmaan ja demokratian puolesta. Erilaisten alueiden toiveiden ja todellisuuksien yhteensovittaminen ei ole helppo haaste, mutta surkeinta olisi jättää yrittämättä.

Yksittäinen kansanedustaja ei saa neljässä vuodessa ihmeitä aikaan, eikä politiikassa ylipäänsä saa mitään aikaiseksi itsekseen. Koen vieneeni neljän vuoden aikana monia asioita oikeaan suuntaan, osin ehkä ratkaisevastikin.

Pyrin eduskuntaan jatkokaudelle, ja olen kampanjassani painottanut erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikkaa, uudistavaa otetta taloudenpitoon, asiantuntevaa turvallisuuspolitiikkaa sekä luonnon puolustamista. En ole arponut näitä teemoja vaalit mielessä, vaan nämä ovat aiheita, jotka ovat itselleni tärkeimpiä. 

Olen istunut nyt eduskunnassa neljä vuotta. Mitä olen siis saanut tällä kaudella näiden tärkeänä pitämieni asioiden parissa aikaan? Oikea vastaus on tietysti, etten mitään yksin. Menestyksekäs politiikka edellyttää aina yhteistyötä, ja lopulta kestävää muutosta saa rakennettua vain saamalla sille riittävän laajan tuen. Koen silti aidosti, että juuri minulla on kansanedustajana ollut merkitystä. En hakisi jatkokautta, jollei näin olisi. 

Tieteeseen pohjaavan ilmastopolitiikan edistäminen on ollut tärkein savottani tällä kaudella.

Tieteeseen pohjaavan ilmastopolitiikan edistäminen on ollut tärkein savottani tällä kaudella. Se ei tiivisty yksittäiseen lakiin tai valtiopäivätoimeen, vaan on käytännössä ollut lukemattomia puheenvuoroja, lausuntojen viilauksia, tapaamisia ja kirjoituksia. Puhdas, päästötön energia on avain ilmastonmuutoksen hillintään, ja energiapolitiikka onkin kaikista politiikan lohkoista se, jonka parissa olen käyttänyt eniten aikaa. Olen edistänyt tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman rakentamista parhaani mukaan. 

Minut tunnetaan nimenomaan ydinvoiman puolestapuhujana, ja sitä olen tosiaan tehnyt paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Tämän kauden aikana ydinenergialainsäädännön uudistus lähti liikkeelle, pienydinvoima on edennyt pienestä piiristä isoihin hankevalmisteluihin ja jokaisen puolueen agendalle, ja vihreät ovat päivittäneet ydinvoimakantansa selkeästi myönteiseksi. Euroopassa ja muualla lännessä ydinvoimaan liittyvä keinotekoinen stigma on vihdoin poistumassa. Mikään näistä ei ole todellakaan yksin minun ansiotani, mutta olen puskenut kehitystä ahkerasti juuri tähän suuntaan.

Välttämättömät ilmastotoimet eivät saisi johtaa kenenkään kohdalla kohtuuttomiin seurauksiin. Usein päästöjä vähentävät ratkaisut ovat luonteeltaan investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin. Niistä hyötyy tyypillisesti myös koko yhteiskunta – jokainen aurinkopaneeli katolla ja energiaremontti esimerkiksi laskevat energian hintaa meille kaikille. Siksi olisikin syytä varmistaa, ettei investointien tekeminen jää rahoituksesta kiinni. Tässä auttavat jatkossa energiaomavaraisuuslainat, joita olin mukana laittamassa alulle.

Talouspolitiikan osalta olen pitänyt kustannustehokkaan, markkinamekanismeja hyödyntävän politiikan puolia kautta linjan, vaikkei se aina tällä hallituspohjalla ja tässä ajassa helppoa olekaan ollut. Yksi konkreettinen toimi paremmin toimivien markkinoiden puolesta oli kirjallinen kysymykseni Kilpailu- ja kuluttajaviraston vahvistamisesta. Käsittääkseni se oli osaltaan myötävaikuttamassa kilpailulain uudistamiseen, jonka hyödyt suomalaiselle kuluttajalle lasketaan kymmenissä miljoonissa.

Liputin Nato-jäsenyyden puolesta jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla liputin Nato-jäsenyyden puolesta jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, erityisesti silloin kun Venäjän etupiiripuheet kovenivat ja joukot näyttivät valmistautuvan hyökkäykseen. Kannatin myös Ukrainan aseistamista jo ennen sodan alkua – ja tästä sain vasemmistoliiton riveistä kovaa kritiikkiä. Joulukuussa nostimme Anders Adlercreutzin kanssa Leopard-tuen Ukrainalle keskusteluun Suomessa, mikä vauhditti sitä osaltaan muuallakin. Olen myös koko kauden ajan eri yhteyksissä edistänyt osaavan ja motivoituneen reservimme parempaa hyödyntämistä. Yhdenvertaisten kutsuntojen valmistelun alkuun sysänneessä asevelvollisuuskomiteassa olin vain varajäsen, mutta olin neuvottelemassa itse komitean perustamista osaksi hallitusohjelmaa.

Luontoa olen puolustanut erityisesti pitämällä yllä tarvetta uudistaa maa- ja metsätaloutta kestäviin raameihin. Olen nostanut esiin bioenergian liiallisen käytön ongelmia ja koettanut saada vihdoin vauhtia siihen, että maanomistajille luotaisiin kunnolliset taloudelliset kannustimet hiilen sidontaan ja luonnontilan parantamiseen.

Olen tehnyt parhaani tieteen, sivistyksen ja liberaalin arvopohjan puolustamiseksi ja tietopohjaisen politiikan vahvistamiseksi.

Ilmasto-, energia-, talous-, turvallisuus- ja luontopolitiikan lisäksi olen ylipäänsä tehnyt parhaani tieteen, sivistyksen ja liberaalin arvopohjan puolustamiseksi ja tietopohjaisen politiikan vahvistamiseksi. Olen halunnut tietoisesti käyttää kansanedustajan asemaani tieteen ja tutkijoiden viestien nostamiseksi framille ja kuultavaksi päätöksenteossa.

Politiikassa ei ole kyse vain siitä, mitä tehdään, vaan myös siitä, miten se tehdään. Olen pyrkinyt olemaan rakentava joukkuepelaaja ja huolehtimaan siitä, että asioidenkin riidellessä ihmiset neuvottelevat rakentavasti. 

Maailma ei tullut tällä kaudella valmiiksi, eikä se tule valmiiksi seuraavallakaan. Olen kuitenkin tyrkkinyt sitä parempaan suuntaan. Samalla olen oppinut neljässä vuodessa valtavan paljon.

Haluan nyt jatkaa tätä työtä entistä vaikuttavammin, ja toivon, että saan siihen tukesi.

Nyt on sinun vuorosi arvioida paikkani jatkossa. Toivottavasti olen ansainnut äänesi.

Vahva demokratia nojaa valveutuneisiin äänestäjiin. Punnitse päätöksesi, ja muista äänestää.

Tuhansien järvien maa oli aiemmin myös vapaana virtaavien vesien maa. Enää niin ei ole, ja se on käynyt vaelluskalojen kohtaloksi. Suunnan voi onneksi vielä muuttaa, ja tulokset patojen purkamisesta ovat erittäin lupaavia.

Keskustelu Suomen luonnon monimuotoisuudesta pyörii pitkälti metsien ympärillä. Se on monestakin syystä perusteltua, mutta muita luontotyyppejä ei saa unohtaa. Monet niistäkin kun ovat erittäin ahtaalla ihmisen toiminnan vuoksi, ja pulassa olevia eliölajeja ja ekosysteemejä löytyy myös esimerkiksi vesistöistä.

Erityisen ahtaalla Suomessa ovat vaelluskalat. Vaelluskaloihin lasketaan Suomessa lohikalat, muutamat särkikalat, nahkiainen ja ankerias. Näistä äärimmäisen uhanalaisia ovat järvilohi, Saimaan nieriä, meriharjus ja ankerias. Äärimmäinen uhanalaisuus tarkoittaa kaikessa karuudessaan sitä, että jokainen näistä lajeista on vaarassa kadota muutaman vuoden sisällä. Uhanalaisia lajeja ovat meritaimen, vaellussiika, ja järvitaimen. Nämä lajit eivät ole aivan yhtä kriittisessä hädässä, mutta vakavasti uhattuna siis nekin.

Vaelluskalat ovat Suomessa erityisen ahtaalla.

Lohi ei Tornionjoen vahvan kannan vuoksi kuulu uhanalaisten joukkoon, mutta myös sen kohtalo on ollut synkkä: Alkuperäisestä Suomen 35 lohijoesta enää kolmessa on alkuperäinen lohikanta. Muut lohikannat ovat kadonneet. 

Kuten luonnon monimuotoisuuden kanssa yleensäkin, on yksittäisen lajin hätä vain oire laajemmasta ongelmasta. Terve ekosysteemi on enemmän kuin osiensa summa, ja ilman vaelluskaloja koko virtavesiekosysteemi köyhtyy.

Vaelluskalojen suurin ongelma ovat padot ja muut vaellusesteet. Suomessa on kaikkiaan noin 5200 erilaista patorakennelmaa, joista vesivoimaa tuottaa tosin enää edes jotenkin merkittävästi noin 200. Näistä on lukumääräisesti suurin osa 1-10 megawatin pienvesivoimaloita ja alle megawatin minivesivoimaloita. Patojen ohella tiheän tieverkoston myötä tierummut rajoittavat kalojen liikkumista. Kaiken kaikkiaan noin 90% jokikilometreistämme on jollain tavalla ihmisen muokkaamia. Ilmastonmuutoksen myötä lämpenevät vedet vaikeuttavat monien kalalajien tilannetta entisestään, ja alleviivavat tarvetta vahvistaa kantojen elivoimaisuutta.

On sinänsä ymmärrettävää, että sotien jälkeisessä Suomessa tarvittiin edullista energiaa teollistumisen tarpeisiin ja elintason nostamiseen. Vaihtokaupan hinta luonnolle oli silti todella kova. Esimerkiksi Kemijoen patoamisen myötä hävisi Euroopan ehkä paras lohijoki. 

Alunperin poikkeusluvalla rakennetuille vesivoimaloille ei määrätty kalatalousvelvotteita. Sittemmin voimalayhtiöille on määrätty kalatalousmaksuja, jotka on käytetty pääosin istutuksiin. Istutukset ovat tuoneet kalastajille jonkin verran saalista, mutta kestäviä kalakantoja ei niiden avulla saada aikaiseksi ilman muita toimenpiteitä. Istutusten lisäksi on rakennettu kalateitä ja kalaportaita, mutta niidenkin tuoma apu on usein lopulta niukka. Esimerkiksi lähes mereen asti padotulla Kymijoella nousi kalaportaita pitkin 62 lohiemoa vuonna 2020, kun tavoitetaso olisi yli 4000 lohiemoa. 

Monet Suomen kalakannoista olisivat jo hävinneet ilman vapaaehtoisten kala- ja luontoaktiivien työtä.

Monet Suomen kalakannoista olisivatkin jo hävinneet ilman vapaaehtoisten kala- ja luontoaktiivien työtä. Tätä työtä on tuettu myös verovaroin, mutta mittakaava on ollut kokonaisuuteen nähden vielä melko pieni.

Vaikuttavin tapa ennallistaa vaelluskalakantoja on virtavesien ennallistaminen, eli käytännössä patojen purku. Kala-, kalastus- ja luontoaktiivien myötävaikutuksella onkin saatu aikaseksi ja käyntiin useita purkuhankkeita. 

Pääkaupunkiseudulla Tikkurilankoski Vantaalla saa nykyään virrata hienosti vapaana, Helsingissä Vanhankaupunginkosken padon purku näyttäisi sekin vihdoin vuosien väännön jälkeen etenevän. Kaakossa Hiitolanjoki, Vaalimaanjoki ja Summanjoki alkavat olla pian kokonaan vapautettuja. 

Mitä enemmän vapautushankkeista saadaan dataa, sitä selvemmäksi alkaa muodostua kuva vaikutuksista. Missä kosket vapautetaan, sinne kalat löytävät kutemaan. Esimerkiksi Hiitolanjoen kosket ruuhkautuivat äärimmäisen uhanalaisista kutevista järvilohista jo ensimmäisen kudun aikaan.

Suhteellisen kalliit ja vähävetiset kalaportaat ja kalatiet toimivat virtojen vapauttamiseen verrattuna huonosti. Suurempi houkutusvirtaama voi auttaa, mutta se tietää myös suurempia kustannuksia ja pienempää energiantuotantoa. Myös virtavesiekosysteemien ennallistamisessa kannattaa huolehtia kustannustehokkuudesta. Nopeasti säätyvää vesivoimaa tarvitaan jatkossakin, ja kaloille kannattaa ensin antaa tilaa siellä, missä taloudelliset vaikutukset ovat pienimmät. Tämä ei tarkoita, etteikö toimia tarvittaisi myös suurimmilla joilla. Päästötöntä sähköä osataan onneksi tuottaa ilman virtavesiäkin tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla, ja fiksulla energiapolitiikalla tarve vesivoimalle pienenee.

Suomessa onkin jatkettava työtä pien- ja minivesivoiman ja vanhojen patojen purkamiseksi ja luonnonmukaisten kulku-uomien rakentamiseksi. Vauhtia ja määrätietoisuutta tarvitaan kuitenkin reippaasti lisää, jos äärimmäisen uhanalaisten ja uhanalaisten lajien tulevaisuus halutaan turvata. Aikaa saattaa todellakin olla vain vuosia. 

Selkeitä esimerkkejä on Vanhankaupunginkosken lisäksi useita ympäri Suomea. Saimaan järvilohen kannalta tärkeät Palokin kosket on saatava vapaaksi, Kemijoelle tulisi rakentaa luonnonmukaiset uomat kaikkiin voimalaitoksiin ja täysin padotusta Kymijoesta tulisi purkaa Koivukosken pato – pelkästään tämä toimi voisi johtaa lohen poikastuotannon moninkertaistumiseen ja lopulta istutustarpeen loppumiseen.

Elivoimaiset vaelluskalakannat ja vapaana kuohuvat kosket ovat tärkeä osa Suomen luontoa.

Elivoimaiset vaelluskalakannat ja vapaana kuohuvat kosket ovat olennainen osa Suomen luontoa ja tärkeä osa maamme pitkää historiaa. Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan entistä vaikuttavampi ohjelma uhanalaisten vaelluskalojen ja virtaavien vesien pelastamiseksi.

Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää toimia myös vesistöissä.

(Yhteiskirjoitus Eva Tawasolin kanssa, julkaistu Vantaan Sanomissa 19.3.2023)

Suomi elää viennistä. Julkisen talouden tasapainottaminen jää haaveeksi ilman menestyksekästä tavaroiden ja palveluiden vientiä Suomesta maailmalle.

Samaan aikaan on tiedossa, että ilmastonmuutoksen hillintä ja luontokadon pysäyttäminen edellyttävät massiivisia investointeja maailmanlaajuisesti.

Vihreä siirtymä tarkoittaa käytännössä uutta teollista vallankumousta pois fossiilitaloudesta, ja se tietää valtavaa kysyntää kestäville ratkaisuille.

Suomalaisyritysten yhteenliittymä Climate Leadership Coalition yhdessä konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin kanssa on arvioinut vihreän siirtymän olevan Suomelle jopa sadan miljardin vientimahdollisuus. Se on samaa kokoluokkaa kuin nykyinen vienti kokonaisuudessaan.

Mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi akkuteollisuudessa, teollisuuden dekarbonisaatioteknologiossa, edistyneissä biojalosteissa ja kasviproteiineissa.

Kehittämällä, tuottamalla ja viemällä skaalautuvia ilmastoratkaisuita Suomi voi olla paljon kokoaan suuremmassa roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Tämä vaatii tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa. Lyhytnäköisellä päätöksenteolla katsomme vierestä, kun muihin maihin syntyy kestävän teollisuuden ja vihreiden innovaatioiden mukanaan tuomia työpaikkoja, investointeja ja vaurautta.

Yritykset ja liike-elämä kirittävät paraikaa poliitikkoja. Tarvitsemme esimerkiksi valtavat määrät puhdasta energiaa, jättimäisiä investointeja, kekseliäitä innovaatioita ja vakaan liiketoimintaympäristön.

Tässä kaikessa poliitikot ovat portinvartijoina sujuvoittamalla lupaprosesseja, kannustamalla esimerkiksi veroratkaisuilla investointeihin ja tutkimus- ja tuotekehitykseen ja pitämällä huolen siitä, että ilmasto- ja luontopolitiikkamme nojaa tiukasti tieteeseen. Ylipäänsä kaivataan rohkeutta astua uuteen aikaan. Suomessa politiikka on edelleen liian usein jarruna uuden luomiselle.

Vihreä siirtymä on mullistus, jossa talouden pelikortit jaetaan uusiksi. Suomen ei kannata tyriä mahdollisuuttaan. Murrosvaiheen askeleet määrittävät jatkoa vuosikymmeniksi sen suhteen, minne uusi teollisuus ja osaaminen keskittyy.

Eva Tawasoli, alue- ja kaupunginvaltuutettu (vihr.), Vantaa

Atte Harjanne, kansanedustaja (vihr.), Helsinki