Nousin eduskuntaan kärkenäni kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, mutta olen reissannut ympäri maailmaa. Voiko ainoastaan oman hiilijalanjälkensä minimoinut puhua ilmaston puolesta?

Viime viikolla sosiaaliseen mediaan pulpahti jonkun nikkaroima kuva, jossa oli napattu instagramista liuta ulkomaan reissujani viime vuosilta. Kuvien oli määrä osoittaa, että olen tekopyhä kaksinaismoralisti, kun puhun kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta omista lennoistani huolimatta.

Tällainen meemipolitiikka ei varsinaisesti tähtää keskusteluun vaan lähinnä epäluottamuksen kylvämiseen yleisesti poliittista päätöksentekoa kohtaan. Koen kuitenkin, että tähän on ihan vastuullista vastata avoimesti ja perustellen.

Minusta on erittäin suotavaa ja paikallaan, että lentomatkustustani kritisoidaan. Olen lentänyt aikuisiälläni paljon – osin siksi, että työni osana kansainvälisiä tutkimusprojekteja on sisältänyt paljon reissaamista, osin siksi että olen matkustellut muutenkin suhteellisen paljon ulkomailla. Olen sittemmin vähentänyt lentämistä, ja kompensoinut aiheuttamiani päästöjä, mutta en voi kiistää etteikö lentomaileja olisi ajan mittaa kertynyt isoa määrää.

Tämän pohjalta levitetty meemikuva antaa ymmärtää, ettei tekemäni ilmastopolitiikka koskisi minua. Totta kai koskee. En vaadi keneltäkään mitään sellaista, mihin en olisi valmis itsekin.

En ylipäänsä usko ilmastopolitiikassa moralisointiin. Ei tavallisia ihmisiä pidä jakaa hyviin ja pahoihin, vaan luoda sellaista sääntelyä ja rakenteita, jotka ohjaavat päästöjen ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseen – nopeasti ja oikeudenmukaisesti. Lihan syöntiä, autoilua ja lentämistä pitää vähentää, mutta niitä ei ole syytä demonisoida vaan mahdollistaa sellainen hyvä elämä, joka on paljon nykyistä kestävämällä pohjalla. Avainasemassa on haittojen heijastuminen nykyistä paremmin hintoihin verotuksella ja tukia uudelleen suuntamalla. Samalla on huolehdittava siitä, että verotuksen progressio säilyy, eikä pienituloisten taakka käy kohtuuttomaksi suhteessa muihin.

En usko, että kukaan äänesti minua eduskuntaan siksi, että olisin ollut erityisen esimerkillinen ilmastokansalainen. En ole. Asun pienessä kämpässä, syön lihaa varsin vähän ja hybridiautoni kulkee jäte-etanolilla ja on jaossa autonjakopalvelussa. Toisaalta juon maitoa, omistan auton ja matkustelen yhä pidemmin noin kerran vuodessa. En ole myöskään missään vaiheessa väittänyt muuta – siellä ne kuvat ovat olleet ihan kaikkien selattavissa.

Valistuneet kuluttajat ja aktivistit ovat tärkeässä osassa näyttämään esimerkkiä ja vaatimaan muutosta, ja arvostan heitä äärettömän paljon siitä hyvästä. Vaadittua muutosta ei kuitenkaan koskaan tule, jos luotamme siihen että ilmastonmuutoksen kaltainen kompleksi ongelma ratkaistaisiin valistuneiden yksilöiden omilla kulutusvalinnoilla.

Yhä useampi ymmärtää tämän. Minua ei äänestetty jeesustelemaan vaan tekemään asiantuntevia päätöksiä, joilla koko yhteiskuntaa ohjataan päästöttömään suuntaan parhaan tutkitun tiedon pohjalta. Sitä savottaa riittää seuraavat neljä vuotta, ja sitä aion tinkimättömästi puurtaa.

Minun puolestani voidaan vaikka jokaisen kansanedustajan hiilijalanjälki tähän asti ja jatkossa laskea läpi ja arvioida. Se voisi olla ihan opettava harjoitus. Paljon tärkeämpää ja hedelmällisempää on silti puhua politiikan sisällöistä. Meillä on edessämme valtava, maailmanlaajuinen haaste, joka pitää ratkaista koko järjestelmän tasolla eikä kinata asioista yksi pala tai yksilö kerrallaan.