(Yhteiskirjoitus Tea Törmäsen kanssa pohjautuen 19.3.2019 julkaistuun aiempaan kirjoitukseen. Tea on eläinten käyttäytymistieteiden maisteri ja Savo-Karjalan tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja.)

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy hälyttävää tahtia ja suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Petopolitiikkaa tuleekin tehdä tutkitun tiedon pohjalta elinkelpoisen luonnon ehdoilla.

Keskustelu susista kiihtyi jälleen tänä syksynä, kun kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta keräsi nopeasti reilut 60 000 allekirjoitusta ja eteni eduskuntaan. Eduskunta aloitti aloitteen käsittelyn täysistuntokeskustelussa 18.11.2020. Keskustelussa susien metsästäminen sai huomattavaa kannatusta erityisesti keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen edustajilta. Susi on Suomessa kuitenkin erittäin uhanalainen laji, joten asiapohjaista perustelua kannan hoitamiseen metsästämällä on vaikea löytää. Susien ohella keskustelussa myös tutkittu tieto onkin ollut surullisella tavalla tulilinjalla, kuten ympäristötoimittaja Jami Jokinen osuvasti tekstissään kuvaa.

Susien ohella myös muut suurpedot ovat ahtaalla. Erittäin uhanalaisen ahman metsästykseen ollaan edelleen myöntämässä poikkeuslupia ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Silmälläpidettäväksi arvioitu, rauhoitettu ilves ei sekään säästy metsästykseltä. 

Vaikka susien ja muiden suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Koirakuolemien mittakaava on silti hyvä pitää mielessä. Kennelliiton tilastojen perusteella metsästyskoiran todennäköisyys kuolla liikenteessä esimerkiksi auton alle on tyypillisesti monikymmenkertainen verrattuna petovahinkoon. Koiria voidaan myös suojella susilta eri keinoin.

Erityisen tärkeä on kuitenkin ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin – etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.

Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kantoja tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon  ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennen pitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajeja kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.

Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto – ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.

Entä voiko ihminen ottaa suurpetojen roolin metsästyksellä? Suurpetojen metsästämistä kannattavien puheenvuoroissa tuntuu usein olevan tällainen ajattelu taustalla. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii täysin halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään näytä vähentävän petoihin kohdistuvia pelkoja.

Avainasemassa pelkojen vähentämisessä on helposti saatavilla oleva tieto petoeläinten käyttäytymisestä. Esimerkiksi suden ihmisarkuudesta liikkuu valtava määrä väärää tietoa jota mikään tutkimustieto ei tue. Jo yksi pihakäynti riittää leimaamaan suden ihmisarkuutensa menettäneeksi ja häiriintyneeksi, vaikka useimmiten pihalle esim. koiran tai kuolleen eläimen houkuttelemana saapunut susi on käytökseltään täysin normaali. Suomessa on käynnissä SusiLIFE-hanke, joka jakaa tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä, pyrkii edistämään paikallistason vuorovaikutusta ja kehittää työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Tälle hankkeelle soisi annettavan enemmän aikaa, ennenkuin turvaudutaan uhanalaisen eläimen metsästykseen. 

Kestävä petopolitiikka voi nojata vain laadukkaaseen tutkimustietoon. Tarkka tieto susikannasta on tärkeä osa luonnon tilan seuraamista, ja se on avuksi myös petovahinkojen torjunnassa. Tutkimustietoa vastaan hyökkääminen, tutkijoiden työn ja heihin itseensä kohdistuva häirintä tulisikin saada loppumaan. Tässä poliitikoilla ja metsästysjärjestöillä on merkittävä vastuu.

Suomessa ei ole ylimääräisiä susia, ja täkäläisiä suurpetokantoja on hyvät perustelut vahvistaa. Petojen ja ihmisten rinnakkaiselon edistämiseksi on tarjolla ja kehitteillä monia keinoja, jotka eivät perustu kantojen pienentämiseen. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia – samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.

Susi on Suomessa erittäin uhanalainen.