Radikaali liike voi ärsyttää, mutta moni tärkeä muutos on saatu liikkeelle juuri tällaisin keinoin. 

Elokapinan 17.6. alkanut mielenilmausten sarja nosti ilmastonmuutoksen kiireellisyyden ja liikkeen tavoitteet jälleen keskusteluun. En itse oikein viihdy mielenosoituksessa, enkä ole kokenut aktivismia omaksi keinokseni vaikuttaa, mutta tiedostan, että niiden avulla on edistetty monia tärkeitä muutoksia parempaan ja oikeus niihin on tärkeä osa demokratiaa. 

Elokapinan osalta voi heti alkuun todeta sen, että toiminnan juurisyy – huoli ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta – on vähintäänkin perusteltu. Keinoista voi olla montaa mieltä, ja olisi helppo ajatella, että kaupunkilaisten arjen häirintä kääntyy vain tavoitetta vastaan. Moni ärtyy, kyllä, mutta samalla myös viesti välittyy. Vaikka radikaali aktivismi tuntuisi vieraalta, on moni nykyisin itsestäänselvä asia yhteiskunnassa aikanaan saavutettu sen ansiosta, tai ainakin sen vauhdittamana.

Mikä Elokapinan viesti sitten on? Ensimmäinen liikkeen vaatimuksista on ilmasto- ja ympäristöhätätilan julistaminen. Kun ottaa huomioon, miten IPCC:n jo valmiiksi jyrkkä viesti on vielä synkistymässä seuraavan arviointiraportin myötä, ei hätätila kuulosta liioittelulta. 

Olen itsekin ollut mukana äänestämässä ilmastohätätilajulistusta Helsinkiin ja huudellut sellaisen perään myös pääministeriltä.  Ajatus hätätilasta on silti myös hivenen ongelmallinen. Ilmastokriisi ja luontokato ovat hitaita kriisejä, eivät hetkellisiä häiriötiloja. Niitä ei voi pysäyttää pikatoimin ja jatkaa sitten kuin ennenkin, vaan ne vaativat laajoja ja syviä muutoksia energiatalouteen, maankäyttöön ja luonnonvarojen kulutukseen. Kirjoitimme hitaista ja nopeista kriiseistä koronan ja ilmastonmuutoksen näkökulmista pidemmin Jussi T. Erosen ja Helmi Räisäsen kanssa tutkimusartikkelissa, josta löytyy myös blogimittainen tiivistelmä.

Tarvitaan sekä niitä toimia, joilla päästöt saadaan heti laskuun, että niitä, joilla rakennetaan kokonaan päästötön yhteiskunta.

Samalla kun ilmastotoimiin vaaditaan vauhtia, pitäisi huolehtia myös pitkäjänteisyydestä, jotta talous rakennetaan uusiksi kestävälle pohjalle. Tarvitaan sekä niitä toimia, joilla päästöt saadaan heti laskuun, että niitä, joilla rakennetaan kokonaan päästötön yhteiskunta ja ennen pitkää sidotaan enemmän hiiltä ilmakehästä kuin mitä sinne päästetään. Tämä muutos kokonaisuudessaan on vuosikymmenien urakka.

Tästä näkökulmasta Elokapinan vaatimus hiilineutraalisuudesta 2025 on ongelmallinen. Laskennallinen hiilineutraalisuus 2025 voisi kyllä onnistua, mutta sen vaatimia keinoja (käytännössä teollisen toiminnan tiukka rajoittaminen) on vaikea sovittaa yhteen vähähiilisen siirtymän vaatiman investointipurskeen kanssa – yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä puhumattakaan. 

Tavoite on sinänsä ihan perusteltavissa 1,5 asteen tavoitteen ja sen edellyttämän hiilibudjetin mukaisilla arvioilla. Se, että se on käytännössä mahdotonta saavuttaa, ei varsinaisesti ole Elokapinan vika, kuten Ville Tulkki Espoosta kirjoittaa, vaan johtuu siitä, ettei tarvittavia päätöksiä ole saatu ajoissa aikaan. 

Elokapina vaatii myös ns. ekologisen jälleenrakennuksen välitöntä aloittamista. Äkkijarrua kriittisempää onkin onnistunut ilmastomobilisaatio, jossa vähähiilisen yhteiskunnan vaatiman infran rakentaminen ja siihen siirtyminen saadaan riittävään vauhtiin. EU:n ja Suomen koronaelvytyksessä on tällaisen mobilisaation elementtejä, ja esimerkiksi tuulivoimaa nousee lupaavalla tahdilla ja autonvalmistajat hylkäävät polttomoottoreita yksi toisensa jälkeen, mutta vauhti ja skaala on edelleen riittämätön suhteessa haasteeseen. Esimerkiksi maatalouden ilmastotoimet ovat vielä aivan lähtökuopissa, energiasektori nojaa siirtymässä kestämättömään määrään biomassaa ja ydinvoiman kanssa nihkeillään edelleen.

Elokapinan kolmas vaatimus liittyy demokratian laajentamiseen kansalaisfoorumeilla. Kansalaisfoorumit, -paneelit ja -raadit voivat olla toimiva keino sitouttaa ja sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä ja niitä kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla, mutta tuskin niistä on hopealuodiksi erimielisyyksiin. Elokapinan perustelut kansalaisfoorumien tarpeelle kuulostavat jossain määrin kyynisiltä edustuksellista demokratiaa kohtaan ja heijastelevat mielestäni hieman utopistista ajatusta siitä, että politiikkaa voisi ja pitäisi tehdä jotenkin ilman politiikkaa.

Kansalaisfoorumit kohtaavat aivan saman haasteen erilaisten intressien ja arvojen yhteensovittamisesta, jonka kanssa edustuksellinen demokratiakin painii.

Kansalaisfoorumilla olisi edessään aivan sama haaste erilaisten intressien ja arvojen yhteensovittamisesta, jonka kanssa edustuksellinen demokratiakin painii. Ympäristöministeriö itse asiassa kokosi hiljattain satunnaisesti kootun kansalaisraadin pohtimaan ilmastopolitiikkaa. Raadin julkilausuma oli aika lailla sitä mitä arvasi odottaakin: muutoksen oikeudenmukaisuus korostuu, toimia pitää tehdä, mutta mitään valintoja ei saa rajoittaa eikä hintoja nostaa. Tämä kuulostaa aika samalta kuin keskustelut eduskunnassa. Toki hyvä huomioida, ettei raati oikeastaan operoinut todellisten reunaehtojen kanssa, joten vaikea siitä on suurempia johtopäätöksiä vetää. 

Kaikkinensa Elokapinan huolta voi pitää vähintäänkin perusteltuna, vaikka tarkkoja vaatimuksia ja tapaa toimia en kokonaisuutena ihan allekirjoitakaan. Oma veikkaukseni on, että tulevina vuosikymmeninä lämpenevällä planeetalla liikkeen tekemisiä muistellaan aika paljon ymmärtäväisemmin kuin bensakapinaa tai turvemarssia.

Elokapinan hiilineutraalisuustavoite 2025 verrattuna hallitusohjelman tavoitteeseen vuodelle 2035, oletuksena sama hiilinielun taso. Kaikkia vaadittavia päätöksiä ja toimia 2035-tavoitteen mukaiselle uralle ei vielä ole tehty, ja jo tehdyissäkin päätöksissä nojataan todennäköisesti liikaa bioenergiaan. Elokapinan tavoite on siis varsin radikaali, ja vaatisi kaiketi tiukkaa puuttumista teollisuuteen, liikeenteeseen ja/tai metsähakkuisiin hyvin lyhyessä ajassa. Tällaisten toimien globaali vaikuttavuus on vaikeasti arvioitavissa. (Alkuperäinen kuva: Ilmastovuosikertomus 2021)