(Yhteiskirjoitus Kasper Kannoston kanssa, julkaistu ruotsiksi Hufvudstadsbladetissa 29.6.2023)
Ukrainassa käydään sotaa, jonka lopputulos ratkaisee Euroopan tulevaisuuden. Ukrainalaiset puolustavat paitsi omaa vapauttaan, myös itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa laajemmin. On sekä meidän etumme että yksinkertaisesti oikein tukea Ukrainaa nyt vahvasti ja pitkäjänteisesti.
Ukrainalaisten rinnalla sotii myös vapaaehtoisia kaikkialta maailmasta, Suomestakin. Taistelutehtävien ohella suomalaisia on vapaaehtoisina hoitamassa haavoittuneita, kouluttamassa joukkoja, humanitaarisessa työssä ja auttamassa jälleenrakentamisessa. Nämä suomalaiset ovat asettaneet itsensä hengenvaaraan kantaakseen kortensa kekoon eurooppalaisten arvojen puolustamiseksi. Tähän liittyvä suru-uutinen saapui hiljattain, kun suomalainen Ukrainan riveissä taistellut vapaaehtoinen kaatui taistelussa Itä-Ukrainassa.
Täysin ehjänä ei Ukrainasta palaa lopulta kukaan. Henkiset vammat voivat olla jopa fyysisiä syvempiä. Kokemukset sodasta voivat laukaista traumaperäisen stressihäiriön (PTSD), joka pahimmillaan tekee normaaliin arkeen sopeutumisesta mahdotonta.
Vapaaehtoiset ansaitsevat tukemme. On huolehdittava siitä, että Suomeen palaavat vapaaehtoiset saavat tarvitsemaansa hoitoa ja apua. Rauhanturvaajaliitto on puhunut veteraanikeskuksen perustamisen puolesta, joka mahdollistaisi veteraanien fyysisen ja psyykkisen kuntoutuksen. Tämäkin kehitysehdotus on suunnattoman hyvä ja tarpeellinen, mutta suomalaisvapaaehtoiset ovat rajattu heti ensiaskeleella pois puuttuvan virallisen veteraanistatuksen takia.
On myös tärkeää tukea taistelua Ukrainassa suoraan. Suomen historiallista materiaaliapua on syytä jatkaa ja vahvistaa, mutta myös auttamisenhaluisten suomalaisten tukemista olisi syytä helpottaa nopeasti. Nykyinen rahankeräyslaki rajoittaa ja jäykistää mahdollisuuksia kerätä varoja ja toimittaa tukea sinne, missä sitä tarvitaan.
Kasper Kannosto,
varapuheenjohtaja, Helsingin RKP
Atte Harjanne,
kansanedustaja (vihr)
Euroopan tulevaisuuden määrittävä sota Ukrainassa jatkuu. (Kuva: Norman Koroliuk, Unsplash)
Viimeisimmät kommentit