Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon II/2023 – toistaiseksi viimeinen lajissaan

Olen ajatellut lopettaa vuodestan 2017 pitämäni kvartaalikatsausperinteen työläänä ja heikosti tavoittavana. Tapaamiset aion raportoida avoimuuden nimissä jatkossakin.

Edellinen vuoden 2023 kvartaalikatsaus venähti reippaasti vaalien takia, ja niin venähti vastaavasti tämäkin. Samalla kun pohdin katsausten rytmiä, totesin, etteivät pitkät katsaukset kolmen kuukauden välein oikein palvele tarkoitustaan. Niiden kirjoittaminen on työlästä, helposti ainakin päivän työ, ja ne datan perusteella lopulta kiinnostavat suht harvoja lukijoita muuhun sisältöön verrattuna. Niistä on tullut myös aika listamaisia, ja on innostavampaa pureskella ennemmin joitakin teemoja kirjoittamisen muodossa. Yleisen raportoinnin suhteen pohdin vielä, josko kirjoittaisin jotain ennemminkin kuukausittain. Pidän myös tapaamisten raportointia säännöllisesti tärkeänä avoimuuden kannalta. Tätä toki täydentää ensi vuodesta alkaen voimaan astuva lobbaamiseen liittyvä lainsäädäntö.

Viikottaiseen rytmiin uutena sisältönä on tällä viikolla yhdessä Eveliina Heinäluoman (SDP), Jouni Ovaskan (kesk) ja Ville Valkosen (kok) kanssa aloittamamme Politiikan jälkilöylyt -podcast, jonka tarkoituksena on avata politiikan kuulumisia rennossa ja rakentavassa hengessä puoluerajojen yli.

Edellisen kvartaalikatsauksen jälkeen touko-elokuussa on tietysti ehtinyt tapahtua paljon: kokoomus lähti muodostamaan hallitusta oikeistokonservatiivipohjalta perussuomalaisten kanssa, ja hallitusohjelma on sen mukainen. Yksi ministereistä, Vilhelm Junnila, erosi natsismiflirttailun myötä jo kesäkuussa. Riikka Purran ja Wille Rydmanin rasistiset kirjoitukset eivät lopulta kaataneet hallitusta, mitä ilmeisimmin eduskunnan kesätauon pelastamina. Vihreissä puheenjohtajaksi valittiin todella sisukas Sofia Virta, jonka johdolla puolue hakee nyt asemia oppositiossa hyvällä fiiliksellä ja itseluottamuksella. Kaupunginvaltuustossa nelivuotinen kausi on edennyt yli puolenvälin, ja kesällä valtuuston puikkoihin vaihtui mainio Reetta Vanhanen Fatim Diarran noustua eduskuntaan.

Kesän aikana piipahdin Ruotsin “Suomi Areenassa” Almedalsveckanilla tutustumassa länsinaapurin poliittiseen kulttuuriin ja keskusteluun sekä Bostonissa luennoimassa suomalaisesta energiapolitiikasta ja tapaamassa energia-alan edustajia.

Eduskunnan järjestäytyessä omaksi valiokunnakseni tuli liikenne- ja viestintävaliokunta. Lisäksi jatkan suuressa valiokunnassa, mutta jatkossa varajäsenenä. Kunnallisella puolella uusi, merkittävä vastuu on Helenin hallituksen puheenjohtajuus, jossa hyppäsin toukokuussa Osmo Soininvaaran saappaisiin.

Tämän pidempää raporttia en tosiaan ole nyt naputellut, ja pohdinnassa on, millaisen käytännön jatkossa otan.

Tapaamiset touko-elokuussa:

  • Blic Public Affairs
  • China Office
  • CSC
  • Demo Finland
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • FiCom
  • Forus Oy
  • Google
  • International Center for Ukrainian Victory
  • International School of Music Finland
  • JHL
  • Kemijoki Oy
  • Massachusetts Institute of Technology
  • MathHub
  • Metsäteollisuus
  • Microsoft
  • Mingle Advisors
  • MIT Army ROTC
  • Qheat
  • SAK
  • SemiQon
  • Solidium
  • Suomen Ekomodernistit
  • Suomen Hiusalan Ammattilaiset ja Yrittäjät Ry
  • Svenska Ekomodernisterna
  • Varusmiesliitto
  • Virta
  • Westinghouse